kirjasto
kirjasto

Maailmassa on enää harvoja paikkoja, joissa on oikeasti hiljaista. Siksi sellaiset paikat kun kirkko ja kirjasto ovat paikallaan. Niihin en halua mökää enkä mitään modernia menoa. Ollaan vaan ihan suut kiinni ja kuunnellaan, kuinka humisee.

Kyllä muuten järkytyn, kun kävin Sellon kirjastossa. Idea kauppakeskuksen hengailupaikasta on kyllä kieltämättä ihailtava ja innovatiivinen. Mutta tämä kirjastonatsi ei vaan kestä, että pyhässä paikassa saa mölistä. Ja kiljaista konsolipelikapula kädessä. Ja leikittää taaperoita rivissä. Missä ummehtunut kirjojen haju? Ja hyshyssiä sihisevä kirjastovirkailija?

Palasin kodin viereiseen tasakattoiseen kirjastohirvitykseen, jossa haisee ja jossa palvelu pelaa. Ja jossa katsotaan pahalla silmällä – minä ainakin katson – jos ei muisteta kuiskata. Joskus perinteinen on parempi.

 -Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (24)

Marika
1/24 | 

Minusta kirjastojen pitäisi olla kaupunkilaisten olohuoneita mihin saa kuulua myös sopivassa suhteessa ääntä. Toimivat uudet kirjastot on suunniteltu niin että niihin ,mahtuu monenlaista ääntä ja myös äänettömyyttä, kaikillle jotain. Hyvä esimerkkit tästä on Turun kaupunginkirjasto, loistava paikka, kannattaa vierailla.

N
2/24 | 

Höh, Sellon kirjastohan on just huippu!! :D Saa viedä taaperon leikkimään (siis sinne pienten lasten puolelle) ja samalla lainailla kirjoja ja lämmittää sille ruuatkin samassa paikassa ja jutella äitikaverin kanssa <3

Satu
4/24 | 

Kiitos Karoliina hyvästä kirjoituksestasi! Olen täysin samaa mieltä. Maailmassa on liian vähän hiljaisia paikkoja. Sen sijaan, että kirjasto luopuu omasta perinteestään ja muuttaa olemustaan perustavalla tavalla, pitäisi sen suorastaan brändätä hiljaisuus ja rauhallisuus. Miksi mennä retriittiin kun voi mennä kirjastoon! Tai siis ennen saattoi mennä kirjastoon, nyt pitää mennä sinne retriittiin kovalla rahalla, Huoh. Onneksi on vielä ihania perinteisiä kirjastoja, joissa tärkeintä on kirjallisuus (toki myös elokuvat, musiikki ja asiakaskoneet), tieto ja ammattitaitoinen henkilökunta,joka ohjaa asiakkaita elämysten ja tiedon lähteille.

5/24 | 

Kirjaston juttu on,että sielä ollaan ko kusisukassa,hiirenhilijaa.Kapuat kirijaston portaat ylös melekeenpä kö villasukat jalassa ja jo ennen ko tavotat uluko-oven,on kännykkä jo säpissä!
Sielä tuoksuu tosijaan vanahat sivut ja ne monet nuollut sormet jotka niitä sivuja on läränny,vaa hei that's the thing:)
Kirjastoon voi tosijaan mennä kuuntelemmaan että vieläkö korvissa suhisee..;)

waapo
7/24 | 

Olen samaa mieltä! Välttelen Sellon ja Ison Omenan kirjastoja, niissä ei ole sitä kirjastofiilistä :) Onneks on vielä tuo oma lähikirjasto, tosin se on lakkauttamisuhanalla... liian pieni ja tehoton!

8/24 | 

Hups! Joo! Olette ihan oikeassa. Tahallinen tuplaus ei kuitenkaan ollut.

Ajastus oli nimittäin livauttanut tämän tällä (vai viime?) viikolla hetkeksi(poistin heti,kun huomasin),vaikka tarkoitus olis tosiaan postata tämä vasta eilen.
Toivotaan,että jatkossa ei tule tuplajulkaisuja. Joskus olen onnistunut postaamaan taas sellaisella päivämäärällä menneisyyteen, ettei kukaan ole löytänyt koko juttua. Kummallisia nämä tekniikan tiet...ainakin minulle ;)

Mirkkis
9/24 | 

Oi, ihanaa! En siis ole ainoa, joka ärsyyntyy hiljaisiksi tarkoitettujen paikkojen melutasosta. Usein mietin, että oonko näin kakskutosena jo ihan kukkahattuistunut kun mulkoilen pahalla silmällä kirjastossa heitä, joiden käsitys hiljaisuudesta ei ihan vastaa omaani. Tai sanakirjan. Ei kukaan edes näe mulkoilujani, että ihan tosi paljon hyötyä niistä kaikin puolin on.
Sitä paitsi, esim. lähikirjastossa tekemieni empiiristen tutkimusten jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että kirjastoissa sitä vasta mekkaloidaankin. Sitten iski epätoivo siitä, että me ollaan hävitty tää peli. Havahduin nimittäin kerran siihen, että kirjastonhoitajatkin ovat osa tätä kakofoniaa. Heidän asiakaspalvelupuhelunsa kun kuuluivat hyvin kirjaston toiseen päähän, jossa istuin ilmastointilaitteen alla. Se oli muuten rikki ja loi mukavan äänimaailman kun olin tullut pakoon julkisivuremontin aiheuttamaa infernaalista meteliä.
Äh, tulipas nyt purnattua ja kirjoitettua liian pitkästi. Tämä hiljaisuuden etsintä vain on ollut teemana elämässäni jo pidempään, joten kirjoituksesi osui arkaan paikkaan ;)
Niin ja ne jalometallireunukset: pappina saan nauttia kirkkojen tunnelmasta ihan työkseni.

Nuunu
10/24 | 

Olen niin samaa mieltä kanssasi! Siis sinänsä on hienoa, että on olemassa kaupunkilaisten olohuoneiksi tarkoitettuja paikkoja, mutta kirjastojen rauhallisuudessa on jotain pyhää. Itse asun Turussa ja upea pääkirjastomme on pääosin pannassa osaltani, koska en kestä sitä mekastusta ja hälinää. Esimerkkinä mainittakoon, että lasten leikkipaikka (1.krs) ja lukualueet (2. ja 3.krs) ovat yhteinäistä tilaa, koska mitään kattoja ei ole haluttu rakennella. Sellaisessa suuren kirkon kokoisessa tilassa alakerran äänet kaikuvat ihan hurjan pitkälle. Ei tämä täti vaan tällaiseen taivu, ei mitenkään. :)

tätioranssi
11/24 | 

Mitääh? Onko maailmassa (tai Suomessa) vielä muitakin joiden mielestä kirjastossa pitää olla hiljaa?? Minä ihmettelin virkailijalle kuukausi sitten että ennen vanhaan kirjastossakin oli hiljaista ja siellä kuiskittiin, en taida tottua tähän meluun. Virkailija vaan totesi että Kalliossa (tai töölöössä tai jossain kaukana helsigissä) on kirjasto jossa ollaan hiljaa. tämä on tätä nykyaikaa..

Mä aina hyssyttelen lapselleni (koululainen) kun mun mielestä siellä pitää olla hiljaa.On outoa että sinne on ilmestyneet tietokoneet jotka meluaa, niiden äärellä puhutaan äänettäästi.... eikö ne voisi laittaa omaan koppiinsa ja tuoda takaisin hiljaisen olohuoneen. Lukusali on ihan erikseen ja siellä kai hiljaista. Ei tule sellaisessa erikseen käytyä.

Vanhat asiat kunniaaan!

12/24 | 

Samaa mieltä. Vanhan kirjaston kylkeen rakennettu uusi osa on tuonut enemmän ulottuvuuksia kirjaston käyttöön. On mahtavaa, että suomessa kaupungeissa ja kunnissa pidetään näitä olkkareita auki :)

19/24 | 

Mökin ymmärrän olohuoneajattelun. MUTTA. Kun niitä olohuoneita on jo kaikki kahvilat ja kaupat ja ja ja... Olisi kivaa, jos jossakin olisi vielä edes oletus hiljaisuudesta!

Stu
21/24 | 

kirjastojen täytyy muuttua ajan myötä jotta valtaosa ihmisistä (ja etenkin päättäjät) näkevät ne edelleen tarpeellisina. jos ei ole tarpeeksi kävijöitä joutuu usein lakkautusuhan alle. tälleen kirjastotyöntekijänä ihailen kyllä Sellon kirjaston innovatiivisuutta. hiljaiseksi tarkoitettuja paikkoja löytyy kyllä sieltäkin. mutta onneksi kaikkien kirjastojen ei tarvitse olla samanlaisia ja on olemassa edelleen hiljaisempiakin kirjastoja! :)

N
22/24 | 

Pakko tulla nyt viel vähän puolustamaan Sellon kirjastoa (Tää on nyt lähellä sydäntä tää asia :D).
Tähän kaupat ja kahvilat-asiaan pakko sanoa että kyllä sen jälkeen kun vauvasta on kasvanut menevä taapero, saa niissä paikoissa hengailut jättää reippaasti vähemmälle, ja sit taas ei kyllä esim Espoossa tosiaan oo ihan kauheesti tarjontaa pikkulapsille mihin mennä ihan vaan siihen aikaan kun haluaa ja treffailla samalla lapsikavereita JA ilman tarvetta kuluttaa rahaa!! Toki leikkipuistoja ja avoin päiväkoti ym, mutta niukat aukioloajat, ja ei vaan välttämättä mee yhteen kaikkien päivärytmin kanssa jne. Ja ok, en oo Sellossa vielä kovin usein käynyt siellä aikuisten puolella, mutta eikös siellä nyt kuitenkin ole ihan "normikirjasto"? Ainakin lehtienlukusalissa sielläkin ollut ihan hyshys-meininki. Ja ei siellä missä ainakaan pikkutyypit hengaa, nyt oikeesti mikään kauhea melu oo! :)

Jenni
23/24 | 

No, ainakin kahviloissa "olohuonemainen" hengailu vaatii sen että ostat vähintään sen ökykalliin kahvin. Kaikilla ei siihen ole varaa, ainakaan kovin usein. Tuskinpa kahviloissa kauhean hyvällä katotaan jos ei mitään osta. Kirjastossa mun mielestä hienoa on nimenomaan se, että sinne on kuka tahansa tervetullut hengailemaan, myös äänekkäämmin, rahatilanteesta huolimatta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat