P1010411.JPG
P1010411.JPG

P1010414.JPG
P1010414.JPG

P1010475.JPG
P1010475.JPG

P1010478.JPG
P1010478.JPG

P1010417.JPG
P1010417.JPG

P1010425.JPG
P1010425.JPG

P1010428.JPG
P1010428.JPG

P1010429.JPG
P1010429.JPG

P1010472.JPG
P1010472.JPG

P1010486.JPG
P1010486.JPG

P1010487.JPG
P1010487.JPG

P1010488.JPG
P1010488.JPG

P1010489.JPG
P1010489.JPG

P1010497.JPG
P1010497.JPG

P1010510.JPG
P1010510.JPG

Tänään vietettiin Hipu-siskoni maisterijuhlia vanhemmillani täällä Keski-Suomessa. Mukana juhlinnassa oli tietysti lähisuku ja muutama ystäväperhe. Ruoka oli ihanaa ja tunnelma hyvä. Nyt on juuri se kemujen jälkeinen ähky. 

Tajusin, että omista valmistujaisistani - joita en muuten halunnut pitää - on jo yhdeksän vuotta. Hain vain paperin yliopistolta ja menimme syömään, that`s it. Äitini yritti kovasti silloinkin järjestää minulle juhlat, mutta sanoin, etten halua. "Pidetään juhlat sitten, jos kirjoitan joskus kirjan", sanoin. No arvatenkaan en antanut pitää kemuja kyllä kirjankaan aikaa. Sain kyllä kuulla asiasta. Puolustuksekseni ehdotin, että juhlat voisi pitää vaikka toisen kirjan, väitöskirjan tai jonkin muun oikean suorituksen jälkeen. Ehkä. 

Juhlien keskipisteenä olo ei vaan tunnu kovin luontevalle. En ole koskaan aikuisiällä järjestänyt esimerkiksi itselleni oikeita synttäreitä, en edes tupaantuliaisia varmasti kymmeneen vuoteen. Minusta juhlat ovat kyllä yleisesti ottaen aina ihania, mutta jotenkin se, että juhlat olisivat minulle, tuntuu kummalliselle. 

En usko, että olen ujo. En myöskään usko, etten olisi ollut iloinen vaikkapa tai valmistumisestani. Silti se, että omia saavutuksiaan toisi esille ihan juhlien tasolla, tuntuu vieraalle. Vähintään yhtä vieraalle kuin se, että blogimaailmassa omia saavutuksiaan pitää pelin hengen mukaan toitotella. Pitää kertoa, jos on ehdolla jonkin tittelin saajaksi tai infota, jos blogia voi äänestää vaikka blogikisoissa. Sen asian opetteluun, että bloggaaja on oman työnsä markkinoija, on mennyt aikaa. 

Nyt taidan suunnata alakertaan, jossa on meneillään juhlien rääppiäiset. Ehkä yksi pala juustokakkua vielä mahtuu. Makea kun menee eri mahaan suolaisten kanssa, kuten hyvin tiedätte. 

-Karoliina-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Daniella
1/3 | 

Mä niin ymmärrän sua! Mä tykkään juhlista ja tykkään kutsua ihmisiä kylään, järjestää ja suunnitella, mutta että itseni takia? Nounou! En todellakaan kehtaa vaivata ihmisiä omilla vähäpätöisillä iloillani. Maisteriksi valmistumista olin päättänyt juhlia, koska se tie oli pitkä ja kivinen, eikä ollut tosiaankaan mikään itsestäänselvyys, että ne paperit tuli. Päätin pitää isot juhlat. Kevään mittaa aloin kuitenkin jänistää. Peruin koko idean moneen kertaan. Lopulta kuitenkin päätin kutsua ihan läheisistä lähimmät sukulaiset paikalle, mahduimme kerralla pöydän ääreen. Ajattelin, että he ainakin voisivat vaivautua iloitsemaan kanssani. Ja se oli hyvä päätös. Oli kiva juhlia itselle todella tärkeää saavutusta ja oli kiva juhlia ihan pienen porukan kera, ei ollut häslinkiä, ehti kaikkien kanssa olla jne. 

Paljon onnea siskolle! Terveisin Tampereen yo:lta valmistunut KM ;)

Faijahommia
2/3 | 

Itselläni oli valmistumisen kanssa täysin sama!

Koulu lähetti todistuksen kotiin. Kun posti kiikutti sen kotiini, laitoin sen "johonkin" missä se on varmaan vieläkin ja jatkoin auringon ottamista partsilla :D

https://faijahommia.fi/

Ellinoor_
3/3 | 

Äh, tylsää. Aina pitää juhlia, kun on juhlan aihetta. Sitä paitsi eihän esimerkiksi tupareissa ole edes kyse varsinaisesti juhlien järjestäjän itsensä juhlistamisesta ja vaikka olisi, ei sitä tarvitse sen kummemmin korostaa. Siitä vaan järjestämään syntymäpäiväjuhlat siinä missä vappubileet tai valmistujaiset siinä missä uuden vuoden pirskeet. Ihmiset ovat aina iloisia ja kiitollisia, kun joku järjestää juhlia. Tuntuu tylsältä, jos tuttavapiirissä on sellaisia, jotka aina kyllä mielellään tulevat toisten järjestämiin juhliin, mutta eivät koskaan vaivaudu itse järjestämään mitään. Rahaa ei juhliin tarvitsee juuri upottaa, kun järjestää ne esimerkiksi nyyttärimeiningillä. Aina voi myös sanoa, ettei halua lahjoja, puheita tms. mikäli sellaiset huomionosoitukset eivät tunnu luontevilta. Juhlia vaan järjestämään. Ihmiset ovat aina mielissään.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat