OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ripustin tuossa eilen pyykkiä. F oli jo nukkumassa. Aurinko siivilöityi kylppärin sälekaihdinten välistä vessan seinään, korvanapeissa soi hyvä musiikki. Kropassa tuntui vielä päivällä joustu lenkki. Suussa maistui iltapalajäätelö.

Tuli hirveän hyvä olo. Sellainen luonnollinen, oikea. Näinhän tämän elämän kuuluukin nyt olla. Niin minä ajattelin sillä hetkellä ja tajuan ajattelevani niin jatkuvasti jo muutenkin. Siitäkin huolimatta, etten koskaan olisi edes kuvitelmissani osannut ajatella elämää ydinperheen ulkopuolella. Siitäkin huolimatta, että ero oli elämäni vaikein päätös ja koen siitä varmasti lopun elämäni tiettyä syyllisyyttä.

On kai vaarallista sanoa, että eron jälkeen on onnellinen. Ainkaan sanoa sitä julkisesti!  Mutta sanon sen silti. Ja ilman, että haluan loukata sillä ketään tai liehutella jotain kaunis,rietas ja onnellinen -lippua. Ennemminkin koen, että pitkästä aikaa olo on sellainen, että ei ahdista mikään. Että tulevaisuus tuntuu hyvällä tavalla mysteerille. Sellaiselle, jonka haluan selvittää. Sen teistä moni - jo varmasti ennen minuakin - huomasi, mikäli blogin kommenttiboksiin on uskominen.

Miksikö kerron tämän? No ihan siitä syystä, että kun monta vuotta olin jo vakuuttunut siitä, ettei elämääni voisi enää tulla yhtään iloa. Olin täysin varma, että elämäni suunta tulisi olemaan huono, teinpä minkä tahansa ratkaisun sen suhteen hyvänsä. Toinen tie tuntui himppusen verran vähemmän huonolle kuin toinen, mutta silti - huonolle sekin!

Nyt voin kuitenkin rehellisesti todeta, että olin väärässä. Totaalisesti. Ihanaa olla välillä todella väärässä!

Elämä ja äitinä olo varsinkin on kamppailua oman ja toisten hyvinvoinnin välissä. Se, mikä on hyväksi itselle, ei välttämättä ole koko muulle ympäristölle. Ja toisaalta: Itse en ainakaan voi olla onnellinen, jos läheiseni eivät ole sitä myös. Aika usein me vanhemmat unohdammekin oman olomme perheen hyvinvointia vaaliaksemme. Jos jotain olen kuitenkin tässä kevään aikana oppinut, niin sen, että oma hyvinvointi ei voi olla heijastumatta myös lapseen. Se jos mikä, on ihana kierre!

Scandinavia Music Groupin sanoin: Onni on perintöä

-Karoliina-

Kuvat: Auroora Aamurusko

takki, lainassa // paita, Mainio (saatu) // housut, Vila // kengät, Converse // huulilakka, Kicks

 
 

cleardot.gif

Kommentit (22)

Nanna Santa Monicasta
1/22 | 

Ihanaa että olo on onnellinen!!! Ihan aidosti ja puhtaasti. Ja hyvä, että siitä puhut. Siitäkin. Niin tärkeää!! Iloisia päiviä sulle. Halit

Malla
2/22 | 

Olipa oikein hyvän mielen kirjoitus..alkoi hymyilyttää ruudun tälläkin puolella! ?

ulla
4/22 | 

Hieno teksti ! Ja aivan oikeutettua sanoa olevansa onnellinen ! :)
Ihania kesäpäiviä sinulle ja F:lle :)

5/22 | 

Ihanaa kirjoitus ♡ todella mukavaa että haluat ja pystyt jakamaan ajatuksiasi tähän tyyliin blogissa, moni täällä lukijoidenkin joukossa pohtii samoja asioita :) ja kuvistasi kyllä huokuu hyvä olosi :)

Yh mutsi
6/22 | 

Itse olen lähtenyt suhteesta lapseni ollessa alle 2v ja en kadu hetkeekään. Aluksi se oli raskasta ja tunsin syyllisyyttä koska olin "rikkonut" perheen lähtemällä pois lapsen kanssa suhteesta jossa ei ollut enää mitään..ainoastaan pahaa oloa.
Monien vuosien jälkeen voin kehua itseäni että hyvä minä. Lapsi voi paremmin ja on onnellinen kun äiti on onnellinen.

Jaksamista ja älä unohda olet hyvä äiti vaikka ei aina jaksaiskaan touhuta :)

Em
8/22 | 

Tiedän niin mistä puhut! Nimim.itse tehnyt saman päätöksen syksyllä, ja nyt on tosiaankin hyvä olla,vaikkakin tuota syyllisyyden tunnetta on aina ajoittain,ja tulee varmaan olemaankin.

Annukka
10/22 | 

Suosittelen lukemaan Marianna Stolbowin erokirjat: vanhempieni kaltainen ja erosta eteenpäin. Marianna esimerkiksi sanoo, että aikuisella voi olla monta parisuhdekokeilua, mutta lapsella vain yksi lapsuus. Ja että kun olit pieni, halusit ensisijaisesti olla rakastettu, kun kasvoit suureksi, haluat ensisijaisesti olla rakastettu. Vanhempieni kaltainen- kirjassa pohditaan, periytyykö ero?Raahasinko pätevän mykkäkoulun lapsuudenkodista omille lapsilleni malliksi? Olin juuri Stolbowin luennolla ja oli tosi pysäyttävä kokemus. Tolla vanhempieni kaltainen- kirjalla saa näppärästi aktivoitua omat lapsuudentraumat, jos sellaisia on tai ainakin nauramaan vedet silmissä, kun oivaltaa, miten toimii kuin omat vanhempansa, vaikka on aina vannonut, ettei niin tee!

21/22 | 

No niin pitäs! Tänään meinasin laittaa viestiä kun tulin stadiin mut sit jäikin luppoaikaa niin minimaalisesti ettei ois ehtinyt vai sille oliskin käynyt. Mut toisel kertaa ♡

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat