Me matkattiin pienten likkojen kanssa tiistaina  Keski-Suomeen, jossa F jo odotteli meitä. A tuli F:n bestis kyydissään Hankasalmella perjantaiaamuna. Samassa rytinässä remmiin liittyi mun sisko ja tämän mies.

Juhannus oli tällä kertaa ns. leikattu versio minun ja A:n osalta, koska kuten puhuttu, vauvojen tuli olla yötoimissa jo kuuden jälkeen. Meidän mökki ja mun lapsuudenkoti on aika lähellä toisistaan, joten näiden kahden välillä suhailtiin koko pitkä viikonloppu.

Isot lapset olivat joko järvessä tai paljussa. Miten ihana nähdä, että diginatiivit viettivät hyvin perinteisiä kesäpäiviä itikanpistoista paukamilla, aurinkoraitoja hiuksissaan.

Me ehdimme nähdä juhannuksen aikana myös Muuramen ystäviä ja käydä pikaisesti mun mummolla. Niin ja kirppislöytöjäkin tein Aseman kirpparilta, mun lempikirppikseltä.

Ja yksi, megamahtava juttu. Vauvat nukkuivat nimittäin mummolassa aamu-unienkkansa. Mesi nukkui joka aamu 5.30-5.50 asti. Ja Omppu parhaana aamuna 6.35 asti. Näin kuukausitolkulla klo 4 heränneille tuollainen muutos on mieletön. Toivotaan, että kotona jatkuu sama trendi. 

-Karoliina-

P. S. Olenkin ihmetellyt, miksi en ole saanut aikoihin blogikommentteja. Nyt yksi teistä lukijoista kertoi, että kommenttikenttää ei edes näy. Pitää selvittää, mistä tämä johtuu :) 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat