PB306690.JPG
PB306690.JPG

PB306691.JPG
PB306691.JPG

Olimme F:n kanssa pari viikkoa sitten Pihjalalinnassa aamukäynnillä. F oli räkäinen ja korva kipeä. Siinä lapsen lääkäriaikaa odotellessa huomasin odotushuoneessa Hopen ylläpitämän joulukuusen, jonka oksilta löytyi vähänvaraisten kotien lasten joululahjatoiveita. Toivelapussa luki lapsen ikä ja toivelahja. Ohjeessa kerroottiin, että noukkimalla toiveen ja tuomalla toivelahjan kuusen alle voisi ilahduttaa lasta lahjalla. 

Eihän tuo kuusi ollut minulle uusi juttu. Ja olen jo monena vuonna osallistunut kyseiseen joulupuukeräykseen kaupungissa asuessani sen lisäksi, että olen aina ostanut yhden Hankasalmen kirjastossa olevaan vastaavanlaiseen puuhun. Noita toiveita lukiessa alkoi kuitenkin taas nousta pala kurkkuun. Se, missä itse saatan hupuloida 15 euroa kahvilakäyntiin, oli samalla euromäärällä toivottu lelu ehkä ainoa, jonka lapsi saa. Se, jota hän ei edes saisi, jos joku ei tuota toivetta puusta nappaisi ja toimittaisi pakettia kuusen alle. Ja kun lelujen lisäksi lapuissa toiveinä oli mm. villakerrasto, alkoi todella taas muistaa, miten erilaisissa kuplissa me elämme. 

Tilanne sai pasmani sekaisin. Tilitin asiaa jopa F:lle sillä pieteetillä, että lapsi puuskaisi hätäisesti kotihississä: ”Äiti, älä enää puhu noita juttuja, kun mua alkaa itkettää.”. Sitten jatkoin maailmantuskani vuodattamista Insta Storiesiin.

Vaikka ei tässä itsekään kieriskellä seteleissä, tuntuu jotenkin järjettömän ahdistavalle ajatella, mitä yltäkylläisyyttä pitää aivan päivänselvänä. On ihan selvä, että voimme ostaa lapselle joululahjan, syödä terveellistä ruokaa ja ostaa sään mukaiset vaatteet. Voimme hyvä tavaton olla välillä jopa reissussakin, niin kuin nytkin juuri olemme.  Ja jos lapsi palelee ulkona, on se vain ja ainoastaan hänen oma vikansa, jos pipo ei ole miellyttänyt silmää. Syy ei ole siinä, etteikö pipoa olisi lainkaan.

Mä uskon siihen, että meidän jokaisen on tehtävä asioita sen eteen, että täällä maassa jokainen lapsi saisi edes yhden joulupaketin. Että jokaisella lapsella olisi toppatakki pakkaskeleillä, ja että kaikki saisivat syödäkseen. Mä maksan oikein mielelläni veroni, koska tiedän, että niillä tehdään hyvää meille kaikille. Erityisesti lapsille! Mutta samalla mä myös uskon, että maailma on nyt siinä pisteessä, että myös yksittäisten ihmisten lahjoitukset – oli ne sitten ajan, rahan tai tavaran lahjoittamista – on välttämätöntä.

Kaiken tämän asian ahdistavuuden keskellä on ihana huomata se, kuinka moni ihminen haluaa tehdä hyvää toisten hyväksi. Näen, miten ympärillä on firmoja, jotka tekevät hyväntekeväisyyttä läpi vuoden. Silloinkin, kun sitä ei olisi tarve tehdä brändimielessä. Näen, miten ympärilläni häärätään tälläkin hetkellä vähävaraisten joululounasta ja kuinka yksittäiset perheet vievät säännöllisesti omistaan tarvittavia vaatteita turvataloille ja esimerkiksi juuri Hopelle.

Yksi ihana esimerkki tästä yhdessä toimimisesta liittyy tähänkin postaukseen. Kun avauduin silloin muutama viikko sitten aiheesta Instagramissani, ja haastoin ihmisiä mukaan kampanjaan, laittoi mulle viestiä Sivuraiteilla-blogin Emilia. Hän ehdotti, että tekisimme jotain asian eteen yhdessä. Vielä vähän isommin ja näkyvämmin! Niinpä tänään, 3.12, emme ole ainoita, jotka Hopen keräyksestä kirjoittavat. Emilia sai mukaan ison joukon hienoja ihmisiä muistuttamaan omia seuraajiaan aiheen tärkeydestä!  Tässä on yhdessä tekemisen voima ja hienous. Ja toivon, että se kantaa konkreettisiin tekoihin ja todellisen joulumielen saavuttamiseen.

Kiitos siis kaikki, jotka omalla tavallanne teette myös toisten joulusta paremman. Hopella on suurimmissa kaupungeissa omat Instagram-sivunsa, joten sieltä voi tarkistaa puiden sijainnin. Tampereella puut löytyy ainakin Pihlajalinnan odotushuoneesta, Koskarista ja Ratinasta. Paketteja kuusen alle voi toimittaa 10.12.2018 asti, joten ehditte vielä mukaan. 

Tehdään tästä joulu, jossa jokainen lapsi saa ainakin sen yhden paketin!

#lahjapuu #hopery #vainyksipaketti

-Karoliina-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (16)

Sonjaii
1/16 | 

Niin tärkeä aihe! Taannoin tuli taas muistutus siitä kuinka ympärillämme on perheitä, joissa ei pystytä tarjoamaan asioita, jotka monet koemme itsestäänselvyytenä. Eräs koulumaailmassa työskentelevä kertoi taannoin lapsesta, joka ei mennyt välkällä pihalle ja sitä oli ihmetelty (Näin "leimautuu" piittaamattomaksi hidastelijaksi...) Hän oli kertonut että hänellä ei ollut talvikenkiä ja jalkoja paleli. Jalassa kumpparit ja ulkona miinusasteet. :( Varmasti tapahtuu paljon ja kaikenlaista, mutta tämä oli itselle muistutus viime viikolla. Surullista!

Tilanteet voivat muuttua ja kuinka sitä apun tarpeessa voi olla kuka tahansa. Vaikka itse opiskelijana ei tällä hetkellä rahatilanne ole päätä huimava ja tuilla ja säästöillä elellään. Ajattelen, että jos minulla on rahaa (vaikka säästöistä) 10e viinipulloon tai 10e pizzaan tms, niin pystyn pienen paketin ostaa jollekkin sitä tarvitsevalle. Koen, että haluan auttaa ja oma joulumieli ei tule jos en voi edes yhtä pakettia antaa jollekkin pienelle. Tiedän, että ei tällä koko maailmaa pelasteta, mutta voi tuottaa yhdelle lapselle hymyn edes hetkeksi.

Karoliina Pentikäinen

Voi miten surullisen tarinan koulumaailmasta kerroit :( Tuo on se todellisuus, jossa moni lapsi elää! Kiitos, että autat <3

KSe
3/16 | 

Muutama vuosi sitten törmäsin myös mahdollisuuteen ostaa yksinäiselle vanhukselle joulukukka valitsemalla se annetuista vaihtoehdosta kukkakaupassa ja kirjoittamalla mukaan tervehdyskortin.
Tarvitsijat oli ilmoitettu muistini mukaan kotipalvelun tms. toimesta.

Tuo Hopen puu on kätevä kun siinä on ilmoitettu lahjatoive konkreettisesti. Olen aikaisempina vuosina valinnut lahjan kotikaupunkini Lions Clubin ylläpitämästä toivepuusta, mutta siellä on ollut ilmaisu esim. 8-vuotias tyttö. Se jättää ostajalle paljon enemmän epäonnistumisen mahdollisuuksia lahjavalinnassa.

Omat lapset ovat jo aikuisia ja emme osta toisillemme enää lahjoja, mutta näistä yllämainituista lahjan hankintatavoista on tullut jo perinne itse kullekin.

Vierailija
4/16 | 

Joulupuu-keräykseen voi osallistua myös suoraan netin kautta tänä vuonna (joulupuu.org), jos ei ehdi käydä katsomassa lahjatoivetta ja hankkimassa lahjaa.

Karkkikärry
5/16 | 

Paikallisessa Citymarketissa oli tämään Hopen ostoskärry johon sai jättää ostamaansa joulukarkkia lapsiperheille. Mieleeni tuli jotenkin teinipoika, joka voisi joululomalla makoilla sohvalla, katsoa jotain telkkarista tulevaa leffaa ja mässytellä karkkia. Ostin ison karkkipussin. Maksoi 3,90.

Karkkikärry
6/16 | 

Erityisesti toivon, että jouluna muistetaan myös teini-ikäisiä. Leffaliput ja lahjakortit tosi hyviä lahjoja. Niiden avulla moni pääsee kavereiden mukana kivaan tekemiseen, eikä jää ulkopuolelle. Parilla kympillä ostaa hampurilaispaikasta monet ranskikset eikä tarvi olla aina se porukan ainoa, joka ei voi ostaa mitään.

Maila
7/16 | 

Mielelläni osallistuisin tuon tapaiseen keräykseen, mutta siinä tulee liikaa samaistuttua lahjan saavan lapsen tunteisiin (joka ei ehkä muuten saisi mitään) ja tulee paha olo toisen puolesta, vaikka pitäisi tulla hyvä olo antamisesta. Laitoin sen sijaan rahaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä Joulumieli-keräykseen.
Kiitos kuitenkin bloggaajalle, kun muistutit tärkeästä asiasta!

Joulu
8/16 | 

Mä olen myös sitä mieltä, että jokaisen jolla on siihen itsellä mahdollisuus, tulisi auttaa muita. Olen tämän oppinut mummoltani, joka on aina auttanut omista vaikeuksista huolimatta, vaikkei aina rahallisesti, niin kuuntelemalla ja olemalla läsnä.
Tänä jouluna päädyin tekemään läheisille joulumuistamiset itse (neuleita jne.) ja käytin joulurahoja erään perheen lasten joululahjoihin ja heidän jouluruokiin, jouluapua.fi yhteisön kautta :) siellä on vielä joitaina perheitä joiden toiveita voi toteuttaa.
Antakaa omastanne muille, aikaa tai tavaroita, pientä tai suurta :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat