P9230051.JPG
P9230051.JPG

P9230046.JPG
P9230046.JPG

P9230065.JPG
P9230065.JPG

P9230067.JPG
P9230067.JPG

P9230072.JPG
P9230072.JPG

P9230081.JPG
P9230081.JPG

 

P9230062.JPG
P9230062.JPG

Lapsen sitä ajatteli, että aikuisten maailma olisi selkeää. Aikuiset tietäisivät jokainen sekunti kuinka toimia ja mitä tehdä. Aikuisia ohjaisi jokin aikuisuuden johtotähti, jota seuraamalla asiat vaan menisivät oikealla tavalla oikein. 

Muistan, kun joskus 20-vuotiaana tajuntaani iski aatos, että oikeaa aikuisuutta oli ymmärtää se fakta, että aikuisena vasta pihalla asioiden kulusta ollaankin. Vielä joskus kirkasotsaisena lukioikäisenä kun olin hirvittävän varma ja mustavalkoinen melkeinpä kaikkien asioiden suhteen, mutta mitä pidemmälle aika eteni, sitä enemmän opin ymmärtämään, että elämä ja ihmiset siinä nyt sattuvat välillä olemaan aivan sekaisin. Kesken, hullusti, epäjohdonmukaisesti.

Samaan tyyliin huomaan menneeni ajatuksissa eteenpäin nyt kolmekymppisenä, kun mietin uusiin asioihin ryhtymistä tai niihin tutustumista. Vielä muutama vuosi sitten minulle ei olisi tullut mieleenikään aloittaa uutta harrastusta, kouluttautua aivan uuteen ammattiin tai muutenkaan muuttaa elämäni suuntaa mitenkään. Kuvittelin, että olisin liian vanha kokeilemaan mitään uutta. Ehkä liian arka. 

Kun istuin perjantaina saksalaiseen jääkiekkokatsomoon, joka huusi niin, että korvia särki, en voinut kun hymähtää omalle hölmöydelleni. Kukapa olisi uskonut vuosi sitten, että tulen sellaisessa paikassa viikonloppuiltani viettämään? Keskellä punamustiin paitoihin ja lippuihin sonnustautunutta yleisöä, joka todellakin tiesi paremmin tämän huvinäytelmän kulun kuin suominainen, joka ei tällä vuosikymmenellä kertaakaan ollut istunut vielä kaukalon laidalla. 

Mutta siinäpä vaan olin. Tutustuin, opettelin uutta ja muistutin itselleni, että näin sitä elämää tulee elää. Vielä 30 vuoden päästäkin haluan olla tarpeeksi rohkea ja ennakkoluuloton vierailemaan uudessa paikassa ja oppimaan uutta. Oppimaan elämästä, ihmisistä ja itsestäni. (Ja siitä, milloin se mystinen paitsio oikein tuleekaan). 

-Karoliina-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat