Tyttären huone on ollut meidän kodin parhaiten toimivin soppi siitä lähtien, kun Inarian kaapit saapuivat huoneeseen. Yksi ongelma huoneessa sentään vielä on ollut. Siellä ei ole ollut oikeanlaista naulakkoa tyttären koulurepulle ja harrastuspussukoille.

Täydellinen naulakko käveli eteeni viime viikolla, kun pörräilin tyttären harrastuksen ajan Nekala-Viinikka -alueella (tai jossakin siellä. En vieläkään oikein erota kaupunginosia täällä). Olin kuullut Tammer Brands Outletistä aikaisemminkin, mutta olin silti ajatellut, että tuskin löytäisin sieltä mitään. Mutta sehän oli väärä oletus! Liike oli loistava ja se piti sisällään aika tosi kivoja, persoonallisia ja ajankohtaisia sisustustuotteita freesissä ympäristössä, aidosti outlet-hinnoin.

Parasta liikkeessä oli takanurkan outletin aleosasto, joka olisi saanut entisen shoppailuhullun sekoamaan. Nyt tyydyin kuitenkin onneksi ostamaan ”vain”  F:lle kyseisen naulakon kympillä (mielestäni oikein passeli hinta), sekä kaksi aivan ihanaa ruukkua viherkasveille parilla egellä. Naulakossa minusta ihana yksityiskohta oli koukkujen yläpuolella oleva minihylly.

Sellaista menoa. Kannatta sieltä kotoa joskus näemmä lähtee kaupoillekin. Kunhan tekee sen tarpeeksi harvoin.

-Karoliina-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Meidän kaksoset on nyt 25 vuotiaita....ja heidän sisaruksensa 35 ja 33 vuotiaita. Kaikki on mennyt hyvin...ilman nykyään niin tärkeitä tukiverkkoja yms. Perhe hitsautui entistä tiiviimmin yhteen kun kaksoset syntyivät. Auto piti vaihtaa ja taloa suurentaa.. ja itse piti venyä moneen suuntaan...mutta kaikenkaikkiaan rikasta on ollut....

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat