P1020407.JPG
P1020407.JPG

P1020417.JPG
P1020417.JPG

P1020426.JPG
P1020426.JPG

Muistan kun muutin ensimmäiseen oman asuntooni 19-vuotiaana. Podin sen syksyn aikana aivan kauheaa hiljaisen tilan kammoa. Kun oli muuttanut isosta omakotitalosta, jossa oli aina siskoja, niiden poikaystäviä, vanhemmat, mummo ja usein myös joukko ystäviä, oli aivan kauheaa herätä yhtäkkiä pienen kaksion hiljaisten seinien sisällä. Hiljaisuus ahdisti minua. Koti ei tuntunut kodille, ja siksipä pidinkin aivan koko ajan TV:tä taustahälynä, musiikkia myös. Yhtä aikaa.

Kun kerroin viime viikolla, etten juuri koskaan katso enää TV:tä, tajusin myös samalla, että taustahälinä –se hakemalla haettu – ei kuulu enää arkeeni. Kun F on pois kotoa, saatan olla koko illan ilman musiikkia tai mitään ääntä. Ihan hiljaisessa kodissa ainoastaan omat ajatukset seuranani.

Yksinäisyys ja hiljaisuus ovatkin olleet asioita, joita olen viimeisten vuosien aikana ymmärtänyt kaipaavani. Vaikka rakastan läheisiäni yli kaiken, ja perhe on minulle kaikki kaikessa, tarvitsen myös välillä niitä hetkiä, että saan olla ihan yksin. Hiljaa.

Ei tuon hetken tarvitse olla (aina) pitkä. Se voi olla rauhallinen suihku F:n mentyä unille tai parikymmentä minuuttia sporassa niin, ettei tarvitse puhua kenellekään. Voi vaan katsella ohi kiitäviä maisemia ja rauhoittua. Joskus koen huonoa omatuntoa siitä, että jos minulla on viikonloppu, ettei F ole kanssani, minun tulisi sukkuloida pitkin kavereiden ja ystävien koteja ja hoitaa sosiaalisia suhteitani. Ja niin paljon kun heistä välitänkin, valitsen silti yllättävän usein sen vaihtoehdon, että olen vain aivan yksin. Sisältäni on näiden vuosien saatossa löytynyt hyvinkin introvertti nainen, vaikka varmasti pärjäänkin sosiaalisissa tilanteissa, enkä ole ujo toisten kanssa.

Tottakai päivätyöni ja elämä lapsen kanssa vaikuttaa siihen, että hälinää tulee luonnostaan ympärilleni sillä mitalla, että hiljaisuuden ja rauhan kaipaaminen on kai aika luonnollista. Uskon tämän asian liittyvän kuitenkin myös laajempaan kokonaisuuteen: Kun on sinut omien ajatustensa kanssa, ei niitä tarvitse pakoilla melun keskelle. Niitä jopa kehtaa kuunnella!

Villasukkahissutteluhiljaista maanantai-iltaa! Tehdään tästä viikosta hyvä elää.

-Karoliina-

*Kuvat Hampurin hiljaisista hetkistä, tammikuun alusta

** Postauksen otsikko ote Pelle Miljoonan kappaleesta Tahdon rakastella sinua

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat