Heippa muruset,

joskus opiskeluaikanani näin bussipysäkillä Hartwallin limumainoksen. Kyseessä oli yksi niistä ensimmäisistä retromainoksista, josta myöhemmin Vallilakin nappasi kuosin kankaisiinsa.

Mielestäni juliste oli superhieno, ja niinpä päätin kysyä Hartwallilta, josko minun olisi mahdollista ostaa tuo juliste. Yllätyksekseni kävi niin, että minulle napsahti yhtenä päivänä juliste postissa. Ihan ilmatteeksi. Olin yllättynyt!

Kun joulun alla näin uudet Jaffan retrojulisteet katukuvassa, päätin taas toimia. Ja miten kävikään. Sain kokonaista kolme julistetta!

hartwall 1
hartwall 1

Himoitsemani juliste, Antti Heikkisen suunnittelema omenajuliste, kuului Hartwallin järjestämän julistekisan top kolmoseen. (Oikeassa julkassa ompulla oli myös silmät ja suu, mutta ne puuttuvat tästä kuvasta)Kaksi muuta olivat myös tuon kisan kärkeä: Anna Vuorisen lintujuliste ja Lauri Bremerin sitruunakuva.

hartwall 3

22

Nykyaikana harvoja asioita saa ihan ilmatteeksi. Kysehän ei ollut mistään blogia varten postitetusta tuotteesta, vaan ihan yksityishenkilölle tehdystä ilahduttamisesta. Tämmöinen pyyteetön ja aito toiminta ällistyttää. WAU!KIITOS!

Mitäs mieltäte  olette julkista? Meneekö lintu ja sitruunat vain joulun koristeeksi, vai sopivatko ihan ympärivuotiseen katseluun. Omppu, se menee ainakin ilahduttamaan Neiti-F:n huonetta ihan jokapäiväisesti.

Iloista ja ilahduttavaa päivää!

Terkuin:Karkki

Kuvat:

www.hartwall.fi

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Pimpulainen
1/1 | 

Ympärivuotiseen ehdottomasti!!!! ihania <3 itse haluaisin sen aurinko jaffan (mikä oli joskus ainakin pienissä lasisissa jaffa pulloissa) etikettinä :P ja jos jostain löytyisi vanhan ajan kinder munien leluja <3 krokotiiliperhe, kilpikonnaperhe jne.. :P myöhemmin tuli myös virtahepoja.. ostaisin ne kaikki <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat