Mä ajattelin kirjoittaa tänään tasa-arvosta ja Minna Canthin päivästä. Ja joo. Olenhan mä kirjoittanut niistä aiheista jo vuosia tänne blogiin, koska molemmat asiat ovat olleet ihan aina lähellä mun sydäntä. Mut kasvatettiin feministiksi ilman, että sitä (tietenkään) lapsuudessani edes tajusin. Ja kyllä se vaan on Canthin ja Marian Jotunin ansioita, miksi kirjallisuudesta koskaan kiinnostuin. Outoa kyllä, nuo naiset tekivät sen, että 8.luokkalainen Karoliina ymmärsi, miksi kirjallisuus on sitä, mitä se (mulle) on. Noiden naisten ja Juhani Ahon kautta kun avautui maailma, jonka ansiosta halusin opiskella kirjallisuutta ja myös opettaa sitä seuraaville sukupolville. Oli niin upeita sanoja ja virkkeitä, ikuisia tarinoita, jotka eivät vaan voineet jäädä huomiotta.

Tuntuu kuitenkin sille, että mun on todella paljon vaikeampi puhua tasa-arvosta nykypäivänä kuin vaikkapa kolme vuotta sitten. Se, missä #metoo ja moni tärkeä naisasialiike on tuonut tyttöjen asiaa hienosti esille, on se tehnyt – tästäkin asiasta – taas sellaisen aran aiheen, josta ei oikein tiedäkään, mitä uskaltaa sanoa. Vai olenko ajatusteni kanssa yksin? Minusta kun tuntuu, että vielä muutama vuosi sitten monistakin asioista uskalsi puhua monelta eri kannalta, mutta varsinkin nettikeskusteluja on alkanut leimata viime vuosina jonkinlainen arkuus ja tahallinen väärinymmärtäminen.

Eniten olen ollut surullinen siitä, kuinka musta-valkoiseksi moni keskustelu on mennyt. Ei haluta edes kuulla erilaisia argumentteja tai käydä dialogia, vaan leimoja lyödään ihmisille otsaan sitä tahtia, että perässä ei meinaa pysyä. Sinä olet rasisti, telaketjufeministi, sovinisti, kukkahattutäti tai joki muu, stereotyyppinen – usein rumaksi leimattu – ihmisryhmän edustaja. Ei ihme, ettei tuollainen lokerointi paranna ihmisten välistä ymmärrystä ja keskustelua.

Mäkin olen saanut kuulla monen monta kertaa täällä blogissa, etten ole feministi. Syy siihen, etten ole sitä oikealla tavalla. Niin kuin joku toinen feminismin ymmärtää. Ja tottahan se onkin! En varmasti ajattele samalla tavalla kaikista asioista, mitä joku toinen, mutta mitä sitten.

Mulla on ystäviä laidasta laitaan, ja tiedän kyllä, että olen monen mielestä liberaali feministi (jos sellaista termiä edes on olemassa) ja toisten mielestä puolestaan hc-naisasianainen. Se, mitä olen, riippuu tietysti siitä näkökulmasta, josta kukin tilannetta katsoo. Mulla on ystäviä, jotka pitävät loukkauksena sitä, jos mies avaa ovet tai kantaa kassit. (Itse taas pidän sitä peruskäytöstapoihin kuuluvana eleenä). He siis eivät halua elämäänsä mitään mies-naisasettelua.

Toisaalta joillekin mun ystäville mun itsenäisyys on taas kummastelun aihe. On nimittäin paljon myös niitä – hyvin ja aidosti onnellisia – ystäviä lähipiirissäni, joilla miehen sanaa on perheen kiistaton laki. Ja joiden perhe toimii parhaiten niin, että mies tuo leivän pöytään naisen hoitaessa kotia.

Kun on saanut ympärilleen hyvin kirjavan joukon ihmisiä, on ainakin minun maailmankatsomukseni muuttunut. Olen itsekin tajunnut, ettei ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa olla mitään. Ei feministi, ei nainen, eikä ihminen. Se, mikä on minulle oikea, ei ole jollekin toiselle. Ja se on aivan fine!

Tottakai tasa-arvoasia on suuressa mittakaavassa kaikkien meidän asia. On oltava äänioikeus, oikeus koskemattomuuteen, sananvapaus ja moni muu asia, joissa on työstettävää niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Mä en ajattele, että tasa-arvo on vielä todellakaan valmis ja siksi tämä maailma kaipaa edelleen niitä tämän päivän minnacantheja, jotka uskaltavat nostaa vaikeatkin asiat pöydälle. Vain kapinoimalla ja ääneen sanomiselle – muutosten vaatimisella – voi tapahtua muutos. Nämä ovat sellaisia välttämättömyyksiä ja ihmisten perusoikeuksia, mutta vaikkapa kotinsa dynaamikan saa jokainen rakentaa itselleen parhaalle tavalle.

Mä haluaisin kuitenkin muistuttaa myös siitä, että naisten välinen keskustelu, tukeminen ja supportaaminen ovat ihan yhtä tärkeitä kuin naisen euron nostaminen. Mä uskon, että me naiset voimme toisiamme hyvin kohtelemalla päästä parhaaseen lopputulokseen. Vaikkemme olisi aina samaa mieltä, niin mitä jos me tukisimme silti toisiamme. Puhuisimme ja keskustelisimme kauniisti? Yrittäisimme ymmärtää.

Meidän häissä mun ystävä tuli tuohtuneena kysymään, miksi ihmeessä papin oli pitänyt sanoa A:lle, että hän voi seremonian lopuksi suudella morsianta. ”Miksi ei sanonut: Voit nyt suudella sulhasta tai voitte suudella toisianne?”. Mä olin aluksi ihan hämmästynyt koko kommentista ja taisin nauraen tokaista jotain: ”Hei rauhoitu nyt. Musta se oli ihana ele, eikä tämä ole mikään feminismikysymys.” Jälkikäteen olen miettinyt tilannetta monta kertaa. Edelleen olen sitä mieltä, että minusta se oli ihana, perinteinen, traditio häissä. Mutta olisin kyllä voinut olla ystävälleni paljon parempi ystävä. Jos nyt saisin vastata, menisi vastaus näin: ”Minä pidin siitä. Mutta ymmärrän myös tuon sun pointin. Häissä moni asia tehdään vielä niin kuin nainen olisi miehen omaisuutta.”

Loistavaa tasa-arvon päivää! Me vietämme tänään tyttären nimipäiviä, koska oikeasta kalenterista hänen nimeään ei löydy. Päivän teeman mukaisesti tyttären lahjatoive oli "Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa -kirja". Äitinä olen aika ylpeä tästä toiveesta!

Lopuksi vielä keskustelu autosta muutaman viikon takaa:

F: "Mikä on kapinallinen?"

A: "Sellainen kun sinä ja äiti."

Hah. Tarina jatkuu uudessa sukupolvessa.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Asu: Pipo, Sidoste // takki, Joutsen (kuvauslaina)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

Sannask
1/6 | 

Oletko karoliina miettinyt, miten muotoilet otsikot. Säännöllinen klikkiotsikointi ehkä hieman turhauttaa. Välillä onnistut hyvin kikkailemaan sanoulla, esim se rukkaset postaus, mutta välillä mieleni valtaa pettymys. Vaikka asiasisältö olisi kerrassaan koskettava, ihana tai fiksu, se jää monesti tapauksessasi huonosti kohdennetun otsikon valtaan. Taisit itsekkin joskus myöntää kommenteissa, että varsinkin raskauteen liittyvillä klikkiotsikoilla halusin hieman näpäyttää lukijoita? Olet tosin petrannu tässä paljon, mutta tuollaiset jäävät valitettavan kauaksi aikaa mieleen.

Tarkoitukseni on vain herätellä, miten saisit ehkä vielä vähän enemmän otsikolle kattavuutta ja näin ollen teksti myös antaisi näin lukijalle myös arvoisensa reaktion. Toivottavasti et ottanut tätä ilkeilynä, koska kritiikkini tarkoitus ei ollut pukea ilkeilyä kritiikiksi, niinkuin yleensä nettikiusaamisessa tehdään.

Ymmärrän senkin, että otsikon on tarkoitus tulla klikatuksi, mutta pieni panostus vielä tähän antaisi erillaista arvoa myös sille tekstille. Muutoin tykkään kyllä blogistasi, mutta tämä on ehkä turhauttanut näin lukian kulmasta :)

MinnaC eduskuntaan
2/6 | 

Ymmärrän pointtisi! Suomessa naisen tasa-arvo on arkielämässä koettuna meille itsestäänselvä perusoikeus. Itsekään en jaksa hiiltyä lasikatoista jne. kun omassa elämässäni en niitä todeksi koe.
Tasa-arvo noin yleisemmin kuitenkin vaatii vielä paljon. Ja Minna C oli naisten, mutta myös yleisemmin tasa-arvon asialla (luokkaerot) ja siksi tätä päivää vietän suurella ylpeydellä siitä, että keskuudessamme on elänyt nainen, joka jo aikanaan näki ja koki tämän epätasa-arvon ja teki sitä tiettäväksi.
Ja se tulee aina myös muistaa ja tiedostaa, että maailmanlaajuisesti ajateltuna, naisten asemasta ei voi lakata puhumasta vaikka meillä täällä asiat hyvin ovatkin.

jennimaem
3/6 | 

"A huge part of being a feminist is giving other women the freedom to make choices you might not necessarily make yourself " Lena Dunham

Mintsku
4/6 | 

Olin muutama vuosi sitten ortodoksisissa häissä elämäni ensmmäistä kertaa. Se oli paljon ennen metoo:ta.
Pappi (vai mikä heillä lie) puhui todella alentavaan sävyyn vaimosta. Muistaakseni puhui jotenkin sanoilla alamainen tai palvelija tai kuuluu totella miestä. Mä olin aivan pöyristynyt tuolloin noista puheista ja appi huomasi sen mun ilmeestä kun kommentoi sitä jälkeenpäin, että papin sanat olivat vähän niin ja näin..
En todellakaan tiedä, mikä on ortodoksisessa uskonnossa vaimon asema, mutta tuon perusteella ei hääviltä kuulostanut. Yritin etsiä tietoa Googlen syövereistä, mutta nopeasti katsottuna en löytänyt tähän liittyvää..

Iiro Peltonen
5/6 | 

Sukupuolitasa-arvo on erittäin monimutkainen asia ja sen puutteet ilmenevät eri elämän ja yhteiskunnan osa-alueilla eri tavoin ja niiden vaikuttavat mekanismit ovat erilaisia.

Moderni feminismi usein kuvaa itseään intersektionaaliseksi feminismiksi, missä pyritään huomioimaan se, että naisen, vammaisen naisen, mustan naisen, muslimi miehen, homoseksuaalin muslimin tai vammaisen, homoseksuaalin transsukupuolisen mormonin kokemat marginalisaatio ja syrjintä ovat kukin omanlaisensa. Intersektionaalisuutta usein kuvataankin Venn-diagrammeilla.

Oma kokemukseni on, että kun nainen kimpaantuu jostain pienestä mikroaggressiosta tai pahaa tarkoittamattomasta naisten kustannuksella vitsailevasta kaskusta, hän ei kimpaannu siitä, vaan hän kimpaantuu niistä tuhansista kerroista, joita hän on koko työuransa aikana joutunut kuulemaan kerta toisensa jälkeen niitä samoja vähätteleviä lauseita tai vitsejä. Hän suuttuu niistä sadoista kerroista kun hänet palaverissa keskeyttää joku mies tai kun hänen ideansa sivuutetaan mahdottomana, kunnes miespuolinen kollega esittää saman ratkaisun. Hän suuttuu siitä, kun hän nostaa esille epäkohdan strategiassa, suunnitelmassa tai ohjelmakoodissa ja mies olettaa, ettei hän ymmärtänyt sen sisältöä ja mansplainaa kaiken uudestaan.

Meidän yhteiskuntamme edelleen rakentuu sen ympärille, että mies on oletusarvoinen ihminen ja nainen on poikkeus siihen oletukseen. (Default - Deviation). Ei pelkästään juridisesti vaan myös kulttuurisesti ja aivan lähihistoriassamme meillä on ollut lainsäädäntöä, joka suoraan pakottaa naiset alisteiseen asemaan mieheen nähden. Tämä on niin itsestäänselvä osa kulttuuriamme, ettemme välttämättä edes näe sitä tai pidämme sitä perinteisenä ja normaalina - kuten että häissä mies saa luvan suudella morsiantaan.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö meillä olisi juridisia ja kulttuurillisia miehiä syrjiviä järjestelmiä myös. Miehet ovat velvoitettu joko kouluttautumaan sotilaiksi, olemaan vuoden orjatöissä tai menemään vankilaan puhtaasti sukupuolen perusteella. Miehet ovat huoltajuuskiistoissa lähes aina alakynnessä, koska meillä nainen on edelleen ensisijainen hoitaja kulttuurisesti, puhtaasti sukupuolensa perusteella kunnes toisin osoitetaan. Lähtökohta ei ole tasavertainen.

Kun perheillä on täysi vapaus valita kumpi puolisoista jää kotiin lapsen kanssa vanhempainvapaalle n. 97% "valitsee", että äiti jää kotiin hoitamaan lasta. Yleisin perustelu on, että miehellä on suurempi palkka, joka taas on jo toinen sukupuolitasa-arvo-ongelma. Laskennallisesti usein miehen vanhempainvapaa todellisuudessa on rahakkaampi vaihtoehto, koska tulo on ansiosidonnaista. Poliitikot sanovat, että eivät tahdo vaikuttaa perheiden "valinnanavapauteen", mutta tässähän näemme, ettei kyse ole vapaasta valinnasta koska jos valinta olisi kulttuurisesti, sukupuoliroolillisesti ja taloudellisesti vapaa niin vanhempainvapaata käyttäisi n. 50% miehistä eikä 3%.

Tämä taas vaikuttaa siihen, että naiset koetaan ensisijaiseksi hoitajaksi. Eli meillä on naisia työelämässä ja kotitöissä syrjivä kulttuurinen rakenne, joka johtaa miesten syrjintään huoltajuuskiistoissa. Vedän vähän mutkia suoriksi, mutta tämä on esimerkki siitä, miten monimutkainen asia sukupuolitasa-arvo on.

Tämä on se syy, miksi minäkään en ole feministi. Olen vihainen feministi.

Äksä
6/6 | 

Itse en viitsi enää sanoa feminismistä missään mitään. Feminismiin tuntuu nykyään lukeutuvan, että ei saisi vain haluta parantaa tasa-arvoa (minulle myös miesten tasa-arvoinen asema on tärkeä), vaan pitäisi joka käänteessä muistaa, että itse valkoisena naisena on jotain universumin kermaa ja todella etuoikeutettu. Joo, on tärkeää tiedostaa, missä asioissa itse hyötyy vaikka ihonväristä, mutta on järjetöntä, että nykyfeminismiin kuuluvat kaikenmaailman akateemiset termit, niiden oikeaoppinen käyttö, kaikkien etuoikeuksien tiedostaminen joka sekunti ja kaikkien "neljännen aallon" feminismin nyanssien tunteminen. Nuoremmat feministinaiset hyökkäävät usein toisia naisia vastaan, jos joku vaikka käyttää Twitterissä jotain väärää termiä, tulee kauhea räksytys, ja blogitekstejä puidaan näiden omissa blogeissa usein ilkeästikin. Näen nykyfeminismissä usein myös ikäsyrjintää, kuusikymppisiin feministikonkareihin suhtaudutaan siten kuin he olisivat täysin pudonneet kelkasta, nettikeskusteluissa tämä myös sanotaan heille suoraan. Mielestäni 60–70-vuotiaille feministeille pitäisi sallia heidän oma näkemyksensä. Tai pitäisihän se sallia kaikille.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat