​​​​​​

Mun viikko alkaa peräti kahdella ultraäänikäynnillä, koska haluan kunnallisen ultran lisäksi käydä tässä vaiheessa vielä samalla ihanalla lääkärillä, joka alun perin löysikin kaksoset.

Kunnallinen aika kestää 1,5 tuntia ja yksityinen peräti 2,5. Kunnallisessa vauvojen kanssa on haasteita ja minä ramppaan välillä vessassa ja ultralaitteen paikkaa vaihdellaan. Kaikki näyttää kuitenkin olevan kunnossa. Yksityisellä ultrataan paljon sellaista ekstraa, jota kunnallisella ei. Pienille tehdään periaatteessa jo suurin osa rakenneultran ultrauksista, vaikka toki moni vaihe onkin vielä kehittymättä. Suurin helpotus tulee siitä, että saamme jutella lääkärin kanssa kaikista kaksosasioista peräti puolentoistatunnin ajan. Toinen – minulle mieletön apu on se – että lääkäri oikein kannustaa aloittamaan pahoinvointilääkityksen nyt ihan kunnolla. Tähän asti olen panttaillut pahoinvointilääkkeen ottamista ja napannut sen vain kaksi kertaa.

Nyt lääkäri kuitenkin huomauttaa toistamiseen kuivumisestani ja siitä, ettei kärsimys millään tavalla ylennä tai paranna raskauttani. Päinvastoin: Kun voin paremmin, voin juoda, en kuivu, vauvat voivat paremmin ja samalla myös henkinen tilani nousee. Noiden sanojen ja todellisen luvan antaminen lääkitykselle kohottaa oloani valtavasti. Olen pelännyt aivan käsittämättömän paljon viikon 12 lopulla olevaa kahta Helsingin työpäivää ja edessä olevaa Espanjan reissuamme. Nyt voin oikeasti selvitä noista koettelemuksista hengissä! Jopa nauttia niistä.

Kun lähden ultrasta ja suuntaan suihkurusketukseen seuraavan päivän MeNaisten kansijutun kuvauksia varten, istun kauneushoitolan odotushuoneessa ja vedän Cokista ja juustoburgeria. Samassa vatsassani tuntuu kummallinen hipaisu. Aluksi en edes tajua, mistä on kyse, mutta sitten hipaisut – höyhenen liikkeet vatsani sisäpuolella – tuntuvat monta kertaa ja useassa eri kohdassa yhtä aikaa. Samassa tajuan ja muistan jotain F:n raskaudesta: Nämä ovat meidän vauvojen ensimmäiset liikkeet! Ihan uskomatonta, miten aikaisin. Alan nauraa itsekseni keskellä odotushuonetta. Kysyn vielä myöhemmin lääkäriltä, kuvittelinko vain, vai voiko liikkeet tuntea tosiaan jo näin aikaisin. Kuulemma voi, kun sisässä myllää kaksi, kyseessä ei ole ensiraskaus ja olen perusruuminrakenteeltani hoikka.

Helsinki-päivät sekä MeNaisten kuvausten, haastiksen ja Reiman ja Pingin tapahtuman osalta menevät hyvin. Pahoinvointilääke toimii kuin unelma ja kaiken lisäksi MeNaisten tiimi on ihanista ihanin. Saan kesken meikin maata vähän makuuasennossa ja ruokahuolto toimii jatkuvalla syötöllä. Tuntuu aivan upealle ja absurdille, että niin monen viikon meikittömyyden, alakulon ja toimettomuuden jälkeen sai yhtäkkiä olla keskellä ihanaa kuvauspäivää ja hotellia ja blogitapahtumaa. Illalla sovitan hotellissa mekkoja, joita ystäväni on ostanut minulle juuri synnyttäneeltä ystävältään. Maha näkyy jo kireissä vaatteissa, mutta uskoisin niin, että että vielä isojen Ivana-mekkojeni kanssa raskaus pysyy salassa Reiman tilaisuudessa.

Viikkojen 12 ja 13 vaihteessa lähdettiin Espanjaan. Lääkkeen voimin reissu onnistui paremmin, kun olisin voinut edes uskoa. Kunto tosin oli aivan paska. Vasta, kun nousin ylös sängystä, huomasin, miten tuollainen makaaminen oli rappeuttanut kuntoa. Jopa 100 metrin kävely uima-altaille teki tiukkaa, mutta silti loma tuli juuri oikeaan kohtaan. Enkä olisi todellakaan selvinnyt siitä ilman lääkkeitä.

Paluulennolla lääkekään ei sitten enää tehonnut, vaan matka hytisevässä koneessa kohti Suomea oli aika karmea. Siitä huolimatta olo alkoi kääntyä koko ajan paremmaksi, enkä olisi voinut olla kiitollisempi siitä, että vihdoin olin saanut avun olotiloihini.

-Karoliina-

Osa kuvista: Essi Kylmänen

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Moi!
Olen itsekin raskaana ja olen miettinyt suihkurusketusta. Arveluttaa kuitenkin iholle tuleva kemikaalikuorma. Onko sinulla parempaa tietoa sihkurusketuksen turvallisuudesta odotusaikana? En ole siis asiaa vielä mistään kysellyt tai selvittänyt.

Tuleva kaksosten äiti
2/2 | 

Hei! Ihana, kun julkaiset näitä "varhaisempien" viikkojen vatsakuvia! Täällä rv 14 ja vatsan kasvaa kovaa vauhtia. Silloin on ihana nähdä, että on se muidenkin kaksosten odottajilla vatsa kasvanut! :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat