Heissuli ihmiset,

ajattelin esitellä teille nyt merkin, johon olen täysin hurahtanut. Nimittäin lastenvaatemerkkiin Aarrekidiin.

Olen jo jonkin aikaa etäfanittanut merkin ihanan leikkisiä kuoseja, mutta vasta pari viikkoa sitten hommasin Neiti-F:lle ensimmäisen aarteen. (Niistä kuvia myöhemmin, kyseessä kesämallisto Rannalle.)

 

Tämän postauksen kuvat ovat kuitenkin pieni sneak peek syksyn uudesta mallistosta, joka tulee jälleenmyyjille muutaman viikon päästä.Nyt niitä saa jo Aarrekidin omasta liikkeestä Fredalta.

Aarrekid vuonna 2009 perustettu kolmen helsinkiläisnaisen yritys, jolla on jo nyt yli 50 jälleenmyyjää ympäri maailmaa. Nettikauppojen ja Suomen pisteiden lisäksi tuotteita myydään mm. Japanissa, Koreassa, Norjassa, Ranskassa ja kohta kuulemma myös USA:ssa.

 

Aarrekidin tuotteet valmistetaan Suomesssa ja Virossa, ja niiden materiaalina käytetään pääasiassa luomupuuvillaa. Nyt muutaman kerran Neiti-F:n Rannalle -malliston vaatteita pestessäni olen ollut todella tyytyväinen tuotteiden laatuun.Se aika, kun luomupuuvilla oli sellaista rypistyvää ja ohutta kangasta, on selvästikin jo ohi!

 

Syksyn malliston, "Puutarhassa",  on suunnitellut Piia Keto. Sama nainen, joka löytyy niin Aarrekidin klassikkokuosin "Aarremetsä", kuin Kaksitvå -merkinkin takaa.

Myöhemmin syksyllä Aarrekidin valikoimiin tulevat myös tällaiset raitakuosit, mutta ne ovat ostattavissa vasta syyskuussa.

 

 

Mitäs olette mieltä syksyn mallistosta? Itseäni ihastuttaa, kuten aina Aarrekidin tuotteissa se, että niissä on niin paljon katseltavaa. Myös värien säästeliäs käyttä, ja mallien klassisuus tekee näistä varmasti aikaa kestäviä tuotteita. Ja tässäpä taas todiste siitä, että musta käy myös lastenvaatteisiin.

Hauskaa sunnuntaita!

-Karkki-

Kuvat:

Aarrekid

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Ph
1/1 | 

En tykänny tosta aarremetsä printistä.. :( Toivottavasti jatkossa on värikkäämpiä vaatteita :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat