Tänään piti kirjoittaa eräs toinen, isompi postaus. Ja maksaa laskut. Laskuttaa muutama työ.

Oli ihan hyvin aikaakin. Olin kotona sairaalan kontrollista jo puolitapäivin.

Mutta sitten oli taas tämmöinen päivä, kun ei saanut aikaan mittään. Nukutti, mutta ei tullut nukuttua. Tiskitkin jäi pöydälle ja pissalla käyntiäkin piti pantata. Kuka siellä vessassa jaksaa aivan koko ajan rampata?

Keitin riisipuuron. Ja söin sen. Lähetin lapset harrastuksiin sohvalla maaten ja samassa paikassa makasin, kun mies ja lapsi tulivat kotiin.

Joskus odotus on helpompaa, kun tekee asioita ja luo tekemistä. Ja sitten se taas välillä lamaannuttaa. Kun tuntuu, että aika matelee ja viikot etenevät hidastetusti. Tänään tuli sellainen fiilis sairaalareissun jälkeen. Samalla, kun on mahdottoman ihanaa, että vauvat voivat hyvin ja saavat kasvaa kunnolla vatsan uumeissa, tuntuu, kuin tämä raskaus ei loppuisi ikinä. Ja nyt on turha sanoa, että "ota omaa aikaa kun vielä voit" tai "nuku varastoon". Mun oma aika taisi hävitä siinä vaiheessa, kun liikuntarajoitteisuus nousi sille levelille, etten saa enää kenkiä itse jalkaan. Ja ne unet taas...Noh. Kun herää sen 8 kertaa yössä. Ja aina siihen, että pissattaa ja puolet vartalosta ja molemmat kädet on puutunut, on siitä varsinainen lepo kaukana.

Tänään en edes yritä tehdä enää muuta kun olla. Mutta ehkä sitten huomenna taas jotain muuta.

-Karoliina-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 | 

Niin paljon tsemppiä ja voimia <3 täällä seurataan matkaanne ilolla mukana :) 

Vierailija
2/5 | 

Juuri tuommoista oli kaksoisraskaus. Unta, unta ja unta. Olin jo unohtanut. Kiitos siitä ja ihanaa loppurautta!!!

Vierailija
3/5 | 

Ite nukuin koko raskauden huonommin kun nyt vauvan syntymän jälkeen. Sai juosta pissalla pitkin yötä ja sen jälkeen nukahtaminen kesti, niin ei siinä montaa tuntia nukuttu ja työkaverit kehottaa nukkumaan "vielä kun voit."

Vierailija
4/5 | 

Olen ollut pitkään sairauslomalla, poissa työelämässätä.
Monet kanssaihmiset tuntuvat kadehtivan tätä.
Onhan se totta, minulla on nyt aikaa. Ei tarvitse tunna putkella aamulla lähteä ja koko päivää suorittaa tehtävää toisensa perään.
Mutta kaikella on myös kääntöpuolensa. En ole ihan turhanpäiten sairauslomalla.
Sillä...
Kivut pitävät hereillä öisin.
Ne rajoittavat liikkumista niin, että pienessä ruokakaupassa käyminen on ihan koko päivän suurin saavutus. Isoon markettiin en uskalla lainkaan.
Kenkien ja vaatteiden pukeminen on vaikeaa.
Tiskikoneen tyhjennyt, lakanoiden vaihtaminen, roskapussin vieminen, koiran ulkoiluttaminen. Kaikki sattuu ja on vaikeaa. Tai mahdotonta.

Siinä, missä ympärillä olevat ruuhkavuosiaikuiset näkevät sairausloman vapaana työstä, mahdollisuus mennä vaikka kesken päivän sinne Hulluille Päiville, olen oikeasti jumissa kotona.

Vaikka työelämässä ollessa oli tekemättömistä hommista helppo syyttää sitä, ettei aika riitä, niin onhan se totta, että hommat jäävät välillä tekemättä ihan vaan siksi, ettei jaksa eikä kiinnosta. Ei saa aikaiseksi. Kotona, kaiken ajan kanssa, ollessa, tuo korostuu.

Työelämästä jlos jäänyt sairas jää toki myös ilman kuukausipalkkaa. Se on oma lukunsa, miksi kaiken tekeminen on vähän vaikeampaa.

Olemme oppineet arvottamaan itseämme tekemisiemme kautta. Pitää olla tehokas, tehdä nyt edes jotain. Vaikka pyykin lataaminen koneeseen ei oikeastaan ole edes mikään homma, saamme mielenrauhaa siitä, kun olemme pesseet pyykkiä. Perunan keitto on oikeampaa ruuan laittamista kuin puuron keittäminen. Eteisessä seisova aikuinen on parempi kuin sohvalla makaava, ihan yhtä läsnä oleva. Pesemätln tukka näyttää laiskuudelta.
Olen opetellut, pakon edessä, päästämään irti näistä asioista ja ajatuksista yksi kerrallaan. Haluan, ettei arvoni, omissa tai toisten silmissä, ole kiinni siitä, kuinka paljon saan aikaiseksi.

Vierailija
5/5 | 

Niin samat fiilikset, kuin sairaslomalla olevalla. Hermokipujen kanssa taistelua 2 vuotta, arki yhtä selviytymistaistelua, yksin kun asustelen ja yhdellä kädellä pitää yrittää pärjätä. Yöt menevät torkahdellessa, kun kipu ei anna nukkua. Sitä pitää niin monia asioita itsestäänselvyytenä kunnes ne menettää.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat