P8295383.JPG
P8295383.JPG

P8295386.JPG
P8295386.JPG

P8295390.JPG
P8295390.JPG

 

Älkää ymmärtäkö väärin. Nuo kaksi ovat aivan ihania. Mutta hitto kun on välillä vaikeaa elää kahden ihmisen kanssa, jotka eivät ole sitten aamuihmisiä yhtään.

Ei sillä. En minäkään nyt mikään sirkuttava ilopilleri ole aamuisin. Mutta en minä nyt sentään esimerkiksi irvistele perheenjäsenilleni aamulla, suunnittele oppivelvollisuuslain muutoksia tai yksinkertaisesti törmäile seiniin.

Kun kävelin taas eilenaamulla töihin, huokaisin helpotuksesta. Taputtelin itseäni olkapäälle siitä, kuinka olin TAAS KERRAN selvinnyt tunnin ja kaksikymmentäkolme minuuttia pimahtamatta noiden kahden kanssa. Aina en selviä. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että juuri aamuisin raivo ei juuri auta. Tilanne on kotonamme niin sanotusti tulehdusarka.

Kello soi 6.45. Ponkaisen ylös sängystä. Mies makaa apaattisena puhelin kädessä. On kuulemma vaikea nousta, kone ei käynnisty. ”Ihan hirvittävän suuri yllätys”, tekisi mieli sanoa. Silitän varpaasta ja puren hammasta hymyillen.

Herättelen lasta. Silitin poskesta. ”Rakas, pitäisi nousta.” Saan vastaani vihaisen selän käännön. Häntä nukuttaa.

Menen keittiöön. Surautan kahvit. Keitän puuron. Katan kolme lautasta, ripottelen puurolautasen pohjalle jäiset mustikat. Herättelen lasta toimintojeni lomassa kolme kertaa. Suostuu tulemaan sohvalle, jos hänet kannetaan. Peiton kanssa. Ja sitten uudelleen ruokapöytään. Peiton kanssa. Puuro näyttää kuulemma pahalle. Vetoan kuudettakymmenettäviidettä kertaa Aki Hintsan kirjan puuro-osuuteen. 

Väistelen pienemmän yksilön perinteisiä ongelmakohtia silotellen tietä todellisen curling-vanhemman tavoin. Silti ehdin olla aamulla tyhmä (ei saa mennä shorteissa kouluun), kiduttaja (kerron, että minä astelen talosta ulos kello 8.00, olipa hän mukana tai ei) ja syypää siihen, että sukat hiertävät. Puolisona curlaan myös niin, että harja heiluu. En esitä vaativia kysymyksiä (”monelta tulet tänään kotiin?”), enkä missään nimessä hermostu, vaikka mies kuppaa vessassa aivan helvetin kauan laittaen tukkaansa, vaikka A) hiukset voi laittaa muuallakin peilin edessä kuinVESSASSA ja B)hänen normaali hiustenlaittonsa puoliminuuttinen venyy miltei viideksi minuutiksi miehen aamuisten refleksien hitauden vuoksi. Ei mulla ollutkaan tavallaan vessahätä ja kiire.

7.45 mies on ovesta ulkona. Ennen sitä kuulen päivän ensimmäisen selvästi korvilla kuultavan lauseen hänen suustaan: ”Hyvää työpäivää, kulta.” Hei kiitos kuule samoin sulle. Ihana nähdä kello 16.00 tässä talossa se henkilö, joka ei näytä massamurhaajalle.

Saamme vielä pienen kriisin tyttären kanssa hississä. MINÄ olen unohtanut hänen kirjastokorttinsa sisälle, vaikka se piti olla mukana koulussa. Kylläpä MINÄ olen ollut huolimaton. Ottaa pannuun, että naapurit kuulevat taas lapsosen äänen kohoavan, vaikka yritän kaikin keinoin vältellä julkista älämölä. Sihisen hampaideni välistä ja palaamme hakemaan kortin takaisin kutoskerroksesta.  Astumme ulko-ovesta ulos 8.06, koska en tietenkään lähde kiduttajan tavoin ulos ilman lastani. Kun ulko-ovi on rempaistu auki, demonin tilalla on taas lapseni. Se tarttuu käteeni, sirkuttaa iloisesti ja antaa suukot koulun edessä. Kuulemma rakastaakin, vaikka olen melko varma, että kahdeksan minuuttia sitten uhkasi muuttaa isälleen, koska olemme "idiootteimmat vanhemmat, jotka tuntee". Joutui petaamaan sänkynsä. 

Jaahas. Taas yksi arkiaamu selätetty. Enää kaksi aamua ennen hidasta lauantaita. Vuonna 2016 meininki ei ollut juuri sen parempi. Silloinkin oli se tavallisen paska aamu. 

-Karoliina-

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Daniella
2/4 | 

:D:D:D 

Meidän tokaluokkalainen on suoranainen enkeli aamuisin, mikä on aivan käsittämätöntä ottaen huomioon hänen verkkaisen ja "en halua tehdä mitään"-perusluonteensa. Mitä vähemmän on aikaa, sen nopeampi hän on. Ja stressittömämpi. Eikä todellakaan uskoisi hänestä muuten. Ehkä meistä kukaan ei ole ihan oma itsensä arkiaamuina.

Keskimmäinenkin on suht vaivaton, tosin hänellä on aamuarki vasta alkamassa. Nuorin taas. Hän vetää kaikkien puolesta kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin herneet nenään. Tänään tapeltiin aamulla mm. siitä, että en olisi saanut pestä hänen hampaitaan, en olisi saanut lopettaa hänen hampaiden pesemistä, yöpaita ei missään nimessä olisi saanut vaihtaa, tarjosin pähkinöitä yhden kerrallaan kourallisen sijaan, yritin leikata kaikki kymmenen sormen kynnet (miten niin puolet ei riitä?), en leikannut samoja kynsiä kahdesti jne. Uhma ei ole ihmisen parasta aikaa. 

Noorasisko
3/4 | 

Ihan loistava teksti, samaistuin myös osin. :) Ja itsehän olen myös se, kenelle aamut on puolisoa helpompia.

Jenniluok
4/4 | 

Aivan loistava kommentti ystävältäsi tuohon yhteiseen kotiin ja sun lapseen liittyen! näinhän se on, molemmilla on menneisyys. Ja hyvää pohdintaa muutenkin mm tuohon liittyen että kun ei tiedä puolisonsa menneisyydestä kaikkea pilkuntarkasti.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat