PicMonkey Collage1.jpg
PicMonkey Collage1.jpg

PicMonkey Collage2.jpg
PicMonkey Collage2.jpg

PA230003.JPG
PA230003.JPG

Avasin tänä aamuna puhelimen ja selailin – kuten aina – ensimmäisenä somen ja blogin. Se on minun tapani, saada silmät auki sinisellä valolla ja tarttua sitten reaalimaailman päivään. Harvemmin saan kommentteja enää pari päivää vanhoihin postauksiin, mutta tällä kertaa huomasin, että joku oli kommentoinut The Blog Awards voittoani sanoin: ”Siis tää on paras perheblogi? Eihän sulla edes ole perhettä vaan kahden kodin väliä seilaava lapsi. ” (postaus, muut kommentit ja loput edellisestä mielipiteestä luettavissa täältä). 

Pureskelin kirjaimia hetken mielessäni ja pohdin, miltä osin kommentti oli ihan totta ja missä kohdissa taas itse koin, että nyt lyötiin epäreilusti vyön alle. Kiitin mielessäni myös sitä, että se tuli nyt lokakuussa, eikä esimerkiksi viime kevättalvena. Silloin olisin ollut riski, että olisin pahoittanut mieleni aika kovastikin.

Kommentti sai pohtimaan käsitettä perhe. Tai oikeastaan. Juttelimme asiasta jo itse asiassa Tämän kylän homopoika -blogin Einon ja monien muiden kanssa juurikin The Blog Awards -gaalassa, kun mietimme sitä, kuinka rohkeasti raati on useana vuona peräkkäin valinnut perhekategorian ehdokkaiksi myös meitä ei ihan perinteisessä ydinperheessä eleleviä bloggaajia.

Jos totta puhutaan, kyllä minullakin meni monta vuotta hyväksyä ajatus siitä, että minun tuleva perheeni tulee olemaan jotain muuta kuin ydinperhe. Olen kasvanut ydinperheessä ja ympärillänikin on ollut pääasiassa vain ydinperheitä, joten malli perhe-elämään on ollut vahva ja yksioikoinenkin. Viimeiset vuodet ja keskustelu niin oman pään sisällä kuin viisaampienkin kanssa on kuitenkin opettanut paljon.

Vaikka ydinperhe onkin ihana ja arvokas ihanne, voi perhe olla myös toisenlainen. Pieni tai iso. Lapsilla tai ilman. Toisella aikuisella tai toisilla aikuisilla. Biologisilla siteillä tai ei. Rakennettu kerralla tai eri aikoina kerrostellen. Tai niin, että kotona oleva kokoonpano vaihtelee kausittain. Silti ne kaikki ovat perheitä. Ja vieläpä ihan oikeita sellaisia!

Minusta tuntuukin – hassua kyllä – että minulla on itse asiassa nyt isompi ja vahvempi perhe kuin koskaan. Siitäkin huolimatta, että toinen –se pienempi rakkaani – yöpyykiin isällään parina viikonloppuna kuussa. Ja se toinen taas – se metrin korkeampi – nukkuu yönsä toisella puolella Eurooppaa. Näiden kahden lisäksi kun ympärillä häärii niin omat vanhemmat, siskot, heidän miehensä. Niin ja Miehen perhe kumppaneineen ja lapsineen, en voi kun todeta, että jos tämä ei ole perhe, en tiedä, mikä on.

Joskus asioihin tottuminen vie aikaa. Ja joskus oman pääkopan sisällä on tehtävä töitä, jotta vanhat ajattelumallit ja ihanteet saa päivitettyä uudella tavalla.  Mutta kun se prosessi on käyty, on aika helppo hymyillä ja todeta, että joskus kaatuminen kannattaa. Joskus omien jäykkien ajatusten pakkoravistelu saa aikaan hyvää.

Olisi mielenkiintoista kuulla sinun ajatuksesi perheestä. Ydinsellaisesta tai sitten jostain ihan erilaisesta! Millaisia ennakkoluuloja – oman pään sisäisiä tai ulkopuolisia – olet kohdannut? Ja mikä on sinulle perheen mittari?

Minulle perhe on joukko rakkaita ihmisiä, joiden seurassa sydän on kotona. Ryhmä niitä, joiden kanssa on helppo hengittää. Joiden puolesta olisi valmis tekemään ihan mitä tahansa.

-Karoliina-

*Kuvat Polka Jamin perhekalenterista 2017

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (83)

Taru Mari
1/83 | 

Tuntuu että monien mielestä perheeseen kuuluu puoliso ja lapsi/lapsia. Minun mielestäni perhe on myös sinkuilla ja lapsettomillakin; siihen voi kuulua sisarukset, vanhemmat, isovanhemmat jne.

Kiitos tekstistä! :)

wtf
2/83 | 

olipa rumasti sanottu. itse kipuillut 1,5v sitä, ettei lapseni elä ydinperheessä. mie ja lapsi ollaan perhe <3

Iida-kaisa
3/83 | 

Loistava kirjoitus ja varmasti moni ihminen pohtii näitä samoja asioita.
Itse olen pahoittanut mieleni muutaman kerran,kun asiakas(olen kaupanalalla) on kysynyt,että onko minulla perhettä. Kun olen vastannut että "kyllä" tulee kaikilta kommentti "ni kuinka monta lasta teillä on?" Kun vastaan ettei meillä ole lapsia,vaan minun perheeseeni kuuluu mieheni ja kissat,on minulle tokaistu,että "no eihän se ole mikään perhe". En ole asiasta alkanut inttämään tuntemattomien kanssa,mutta hiljaa mielessäni olen pähkäillyt,miksi me emme muka voi olla perhe,vaikkei meillä lapsia olekaan. Mikä/kuka määrittää,millainen on "oikea perhe"? Siinäpä jokaiselle pohtimista. Mukavaa loppu syksyä koko teidän perheelle :)

Karoliina Sallinen

Äh! Tuollaiset kommentit ovat todella loukkaavia ja tahdittomia. 

Kivaa syksyä myös teidän perheelle <3

eeka_

Kuten Tilastokeskuskin sen määrittää: "Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia."

Eli ei niitä lapsia tarvita siihen, että sinulla on oma perhe puolisosi kanssa :)

Maijjaaam
4/83 | 

Hyi kauhea, miten joku on voinut sanoa noin! :( mun mielestä ydinperhe on se, jonka kanssa jaat arjen, myös jos puoliso tai lapsi asuu muualla. Ja sit laajennettuun perheeseen kuuluu ne kaikki, jotka haluaa. Mä oon aina vahvasti ollut sitä mieltä, että mun avopuoliso on mun perhe, eikä me olla sit vasta perhe, kun tulee lapsia tai koira.

Ja muuten jos haluut laittaa viestiä eteenpäin, et on tosi ärsyttää kun kirjoittaa kommenttia puhelimella nii tohon tulee tommonen valitsemme sinulle ikkuna, joka on hirveästi tiellä jo muutenkin valmiiksi pienellä ruudulla.

Karoliina Sallinen

Se on todella raivostuttavaa, tiedän. Siksi itsellänikin menee nykyisin niin kauan, että vastaan. Viesti menee eteenpäin :) 

Anonyymi_92
5/83 | 

Itse haaveilen ydinperheestä, mutta kuten sanoit, se voi olla monelle toivottava ihanne, mutta ei todellakaan ainoa toimiva ja onnellinen malli. Itselle toivon ydinperhettä sen jatkuvuuden ja pysyvyyden vuoksi. Haaveilen 80 vuoden avioliitosta ja rakkaista lapsista ❤. Ymmärrän kyllä sataprosenttisesti lapsettomia pariskuntia: sekin voi olla täydellisen onnellinen perhe. Perhe voi tarkoittaa heille vaikkapa muuta sukua, sisaruksia ja sisarten lapsia. Tunnen myös paljon äärimmäisen onnellisen uusioperheitä, joissa on toki omat kommervenkkinsä: mutta niinhän on meillä kaikilla! On hyvä muistaa, että voi olla tavoitteita ja unelmia, mutta se on hyväksyttävä, että elämää ei voi kukaan suunnitella etukäteen. Se voi (ja aina) yllättää! :) Joskus tosin harmittaa, kun tuntuu, että perinteisiä ydinperheitä ei enää arvosteta, vaan niitä syyllistetään vanhanaikaisina. Mistäköhän lie johtuu?

Karoliina Sallinen

Mun mielestä ydinperhe ei todellakaan ole kuollut instituutio. Päinvastoin! Juuri tässä maailman myllerryksessä jokin pysyvä kotisatama olisi täydelline turva. Onnea haaveen saavuttamiseen!

Inu
6/83 | 

Aika hassua. En oo ennen tätä miettiny mikä on perhe.
Jos joku sanoo perheekseen puolison ja kissat,ni hyväksyn vastauksen. Tai sen että perhe ei asu saman katon alla.
Kyllä mä luettelen perheeseeni edesmenneen isäni ja velipuolen.
Perhe on oma kokemus perheestä. Ei mikään tietty määritelmä

Karoliina Sallinen

Mulle tuli hirveän surullinen olo, kun luin sun yksinäisyyspostauksen. Ihan varmasti sinä riität molemmille lapsillesi, vaikka yksin oletkin. Tsemppihaleja <3

Elli
8/83 | 

Hassua, miten nykypäivänä perhe on vieläkin mies, nainen ja lapsi. Mielestäni perheitä on yhtäpaljon kuin on ihmisiä. Oma perheeni on me kaks ja karvanen laps. Kotikotona on se minun perhe äiti, isi, siskot ja isovanhemmat. Minulla on myös se itse kurottu perhe: ystävät. Ja tottakai kihlatun perhe. Sinulla on ihana perhe. Ei oo muiden tehtävä määritellä sitä. Tää perheblogi rocks!:)

Karoliina Sallinen

Tänks <3

Ja kyllä: Perheen käsite pitää jo 2016 olla vähän laajempi kuin äiti,isä,tyttö ja poika :) 

AnnieRouva

En tiedä mistä näitä ydinperhe on ainoa oikea -tyyppejä vielä tänä maailmanaikana sikiää.
Miksei voi antaa ihmisten olla ja määritellä perheensä itse? Jos perheen käsitteeseen tarvitaan jostain syystä toisinaan tarkennusta, sitä voi tiedustella kohteliaasti ja asiayhteydestä riippuen. Onko sinulla lapsia/puoliso on paljon parempi kysymyksenasettelu kuin "onko sinulla perhettä".

Ei tämä ole ensimmäinen eikä viimeinen asia, jossa ihmiset eivät avaa mieltään omaa PERHEpiiriään kauemmas. Grrrr.

tette
9/83 | 

Olen samaa mieltä kanssasi, perhe on jokaisen ihmisen subjektiivinen kokemus. Oma perheeni koostuu tällä hetkellä lähinnä ystävistä, mutta heitä pidän paljon läheisimpinä kuin joitain oikeasti sukulaisia. Tartut mielestäni myös kaiken "pintahörhelön" keskellä oikeasti tärkeisiin aiheisiin, jotka ovat kauniilla kielellä kirjoitettuja, ja antavat paljon ajattelemista, vaikken samassa elämäntilanteessa kanssasi olekaan.

Kahdesta aiheesta haluaisin antaa kuitenkin vähän myös kritiikkiä. Seuraan useita blogeja, ja kommentoinkin aika ahkerasti. Mielestäni vuorovaikutus on blogien yksi tärkeimmistä asioista, niin itse bloggaajaan, kuin kommenttikentässä lukijoidenkin välillä. Sinä vastaat harmillisen vähän kommentteihin, tai jos sen teet, vastaus on yhden-kahden sanan kuittaus. Sitä en tosin tiedä, jos vastaat pitemmin viiveellä, en useinkaan jaksa enää vanhoja postauksia selailla. Mutta näin päivittäinen tai edes viikottainen kommentteihin vastaaminen on kyllä kohdallasi melko nihkeää.

Toinen asia ei mitenkään minulle kuulu, mutta särähtää ilkeästi korvaan, kun myös ex-puolisosi tuli aiemmista postauksistasi tutuksi. Mahtavaa, että olette onnellisia tahoillanne, mutta itse en koskaan exäni kuullen/nähden/lukien korostaisi sitä, miten olen jossain uudessa tilanteessa onnellisempi kuin ikinä, tai kuten tässä postauksessa että "nyt minulla on vahvempi perhe kuin koskaan" (vapaasti lainaten). Luulisi, että tuollaiset "piikit" satuttavat aina, olipa erosta kuinka kauan tahansa. Ja tässä tapauksessa siitä ei edes kovin kauaa ole. Voihan se olla, ettet ole piikkeinä noita edes tarkoittanut, mutta minun silmiini asia on ainakin osunut ikävällä tavalla, enkä ehkä ole ainoa. En tarkoita, että uutta onnea tarvitsisi piilotella, mutta kunnioitus entisiä aikoja kohtaan on mielestäni kohteliasta näin julkisestikin.

Piis and laav.

Repe

Samaa olen itsekin mietiskellyt että muutaman kerran olen säälinyt edellistä kumppaniasi, sillä kehumalla kuinka nyt olet onnellisempi kuin koskaan, se samalla loukkaa exäösi. Jos olisin itse ex-puolisosi tuntuisi tämmöinen julkinen hehkutus pahalta, vaikka onnellinen olen puolestasi uuden suhteen osalta. Mielestäni olisi reilumpaa hehkuttaa onnea niin ettei se vähättelisi mennyttä suhdetta eli on ero sanotko " olen onnellisempi kuin koskaan ennen" vs. "en voisi olla onnellisempi tällä hetkellä" , sillä jälkimmäinen ei ota kantaa siihen kuinka onnellista/onnetonta edellinen suhteesi oli. Pikkujuttuja mutta jostain syystä sympatiat on teidän molempien puolella ja ihania ihmisiä molemmat niin tuntuu inhottavalta eksäsi puolesta.Muuten ihan mahtavaa pohdintaa ja teksiä aina! :)

Karoliina Sallinen

Tette, Repe ja Lolas:

Ekana. Kritiikki kommentteihin vastaamisesta on NIIIIIIIIIN oikeutettu. Olen ollut siinä aivan surkea. Onneksi potkit, Tette,minua nyt vähän persuuksille. Vastaillut viimeiset 2h kommentteihin, mutta totta on, että sen olisi käytävä PALJON nopeammin. 

Toisekseen: Mun ei ole ollut missään nimessä tarkoitus loukata ketään. Itse asiassa, se ei ole tullut edes mieleeni, koska en näe mitään syytä siihen. Katkeruus tapaa ihmisen sisältä, samoin kosto, joten siihen leikkiin en halua ryhtyä. 

Mutta. Mun tapa kirjoittaa on kirjoittaa totta. Ja jos koen - kuten koen - että olen onnellisempi kuin koskaan, en näe myöskään syytä peitellä sitä. Minusta on vähän hassua, että Suomessa saa valittaa, itkeä ja rypeä, eikä siihen ja sen aiheuttamiin vaikutuksiin kukaan puutu. Mutta onnen näyttäminen onkin sitten toinen juttu. 

Jepa

Mun mielestä on ihana lukea sun onnesta ja jännittävistä uusista kuvioista vaikeiden aikojen jälkeen :) Mutta kuitenkin..jos pienillä sanavalinnoilla voi vaikuttaa siihen, että se entinen tai me lukijat ei tulkita sun mollaavamman mennyttä, miksi sitä ei tekisi? En usko, että totuuden kirjoittaminen siitä mitenkään kärsisi. Tuskin muutenkaan ihan kaikkia ajatuksiasi meidän kanssa totuuden nimissä jaat. Pahimpina hetkinä jätin molempien blogien lukemisen, kun olo oli piikeistä kiusaantunut. Nyt taas luen ilolla! :) kaikkea hyvää ja onnea matkoihin! :)

anneli__

Samaa mieltä. Niin paljon kuin pidänkin blogistasi, niin tunnen sympatiaa edellistä kumppaniasi kohtaan. Onnea ei tietenkään tarvitse kätkeä, mutta huomaatkohan itsekään miten usein tuot esiin edellisen elämäntilanteesi onnettomuutta vs. nykyiseen onneesi. Eiköhän se ole jo kaikille selvää. Rauhaa&rakkautta ja ymmärrystä toisiamme kohtaan me kaikki tarvitsemme.

winnie

Samoilla mietteillä. Teitte jossain vaiheessa päätöksen, ettette puhu erosta julkisesti. Itse olet kuitenkin usein tuonut asian esille. Monesti on saanut käsityksen, että entinen suhde oli erittäin onneton laiskan ja monin tavoin epäkelvon miehen kanssa. Olit vuosia onneton. Teitte kuitenkin lapsen yhdessä, joten kai hänessä on jotain hyvää ollut? Ero tuntuu olleen ainoastaan miehen syytä. Olen saanut usein sen kuvan, että entisessä suhteessa oli tosi paljon pielessä, lähinnä miehen itsekkyyden ja muiden huonojen tapojen takia.

Onhan toinenkin osapuoli puhunut erosta, muttei ole jatkuvasti kertonut kuinka onnettomassa suhteessa tuli eleltyä. Hän on kertonut omista ajatuksistaan jne.

Karoliina Sallinen

Minä en ole koskaan kirjoittanut eron aikana, tai nyt erossa laiskasta, epäkelvosta, itsekkäästä tai huonotapaisesta miehestä. Voin olla varma, ettei tällaista tekstiä löydy. Jos ihmiset ovat niin tulkinneet, sille en voi mitään. 

Erosta ja sen syistä en puhukaan . Se, että olen eronnut lapsen isästä, toki vaikuttaa nykyiseen elämääni aina lapsen kautta, joten niitä teemoja ei voi olla nostamatta esille, jos meinaa puhua arjesta ja ajatuksistaan. 

Vierailija

En ole lukenut varmaan kaikkia kirjoituksiasi, mutta niistä, jotka olen lukenut, on välittynyt asiallinen kuva erostanne, ja ihan lapsenkin takia on älyttömän hyvä, että sinulla tuntuu olevan eron suhteen mutta muutenkin selkeä käsitys missä raja kulkee siinä, mitä kerrot ja mitä et. Minusta uuden rakkauden hehkuttamisessa ei ole mitään pahaa, ethän ole missään verrannut uutta miestä vanhaan, todennut vain, että olet nyt onnellisempi kuin koskaan. Itse olen varmaan sanonut saman eksälleni ihan kasvotusten, ei loukkausmielessä, vaan koska hän tiesi minun olleen onneton pitkään suhteessamme ja sitten erosta. Tai jos en ole sanonut, on se minusta muuten näkynyt.

Emppu82
10/83 | 

Asun yksin enkä ole parisuhteessa. Koen olevani yhden hengen perhe. Moni ei ole tästä kanssani samaa mieltä. Tärkeintä on mielestäni miten itse asian kokee, vaikka toisten sanat välillä satuttavatkin. Kiitos ihanasta blogista ❤️.

TrineH
11/83 | 

Phuuh! Piti puhallella hetken, että en kirjoita painokelvotonta tekstiä. Sitten rauhoituin hieman, kun tajusin, että Karolinan mainitsemalla kommentoijalla on vain todella suppea käsitys elämästä. Joten en voi sellaisesta vetää hernettä nenään. Vaikka vähän ensin vedinkin...

Sosiologian professorit Harri Melin ja Raimo Blom määrittelevät sosiologian peruskurssilla perheen näin:

"Tilastollisesti perhe on määritelty niin, että perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot, joilla ei ole lapsia. Sosiologisesti perhe määritellään tätä laajemmin: perheitä ovat kaikki ne, jotka määrittävät itsensä perheiksi ja saavat näkemykselleen ympäristön hyväksynnän."

Sosiologisesti perhe määritellään siis vielä laajemmin kuin mitä tilastollinen määritelmä pitää sisällään. Ja jo tilastollisen määritelmän mukaan esimerkiksi äiti ja lapsi muodostavat perheen, kuten myös pariskunta, jolla ei ole lapsia.

Omasta mielestäni perhe on näiden lisäksi oma kokemus. Se, minkä kokee perheekseen. Jos esimerkiksi oma biologinen ydinperhe on toimimaton, henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa käyttävä ihmisten ryhmä, ei tästä varmaan synny kokemusta "perheestä". Vaikka perhe se valitettavasti kuitenkin määritelmän mukaan on. Varsinainen kokemus perheestä voi kuitenkin tulla siitä yhteisöstä, jossa saan hyväksyntää, tukea ja rakkautta - esimerkiksi ystävät, sukulaiset, vertaistuki. Jos joku pitää perheenään ystäviään, niin mikä minä olen sanomaan, että hän on väärässä?

 

Karoliina Sallinen

Hienoa, että vedit henkeä :) Turha tässä raivostua <3

Kiitos noista määritelmistä ja omasta pohdinnasta!

Daniella
12/83 | 

Oho, olipa rajusti esitetty mielipide (kävin lukaisemassa lopunkin). Vaikkei kommentti kohdistunut muhun millään tavalla, elän itse rakentamassani ydinperheessä, pahoitin mieleni.

Mutta perhe. Kun äitini kuoli, koen perheenikin jotenkin kuolleen. Olin vasta 9-vuotias, mutta en kokenut kuuluvani isän perheeseen, jossa kuitenkin kasvoin tuosta eteenpäin. Koko perhe sana tuntui vieraalta, eikä se jotenkin liittynyt minuun. Kun silloin vastasin kysymykseen ketä perheeseeni kuuluu, tuntui, että valehtelin kertoessani asuinkumppanieni olevan perhettäni. Nyt kun on aikuisena voinut valita, ei paljon tekemisissä ollakaan.

Minä sain perheen uudestaan, kun rakensin sen itse mieheni ja kolmen lapsemme kanssa. Laajennettuun perheeseen kuuluu puolisoni lähimpiä sukulaisia, jotka ovat iso osa elämäämme. Joku muotoili, että perhe on kokemus. Minäkin koen niin. Biologinen side ei määritä perhettä, eikä liioin fyysinen läheisyys. Perheeseen kuuluvat ne, jotka ovat henkisesti ja emotionaalisesti lähellä. Perhe on se, mikä tuntuu perheeltä. Minullekin perhe on enemmän tunne kuin jokin ulkoa määritelty olemisen tai elämisen muoto.

Karoliina Sallinen

Ihan hirvittävän surulliset nuo sinun lapsuudenkokemuksesi. Olen pahoillani <3

 Onneksi sinulla on nyt perhe, johon tunnut kuuluvasi!

Rouva K
13/83 | 

Tähän voi vain sanoa, että "glöm det" Mielipide kun saa jokaisella olla, mutta mielipiteistä ei todellakaan kannata mieltä pahottaa. Onnea palkinnosta, olet sen ansainnut :)

Vierailija
14/83 | 

Ja ihan samassakin perheessä eri henkilöt voivat määritellä perheensä eri tavalla. Sekä ydin- että uusio- että kaikenlaisissa muissa perheissä voidaan olla todella läheisiä tai etäisiä ja perhe voi todellakin muuttua aikojen mukana.

Vierailija
15/83 | 

Huomaan, kuinka mulle on käynyt kuin naistenlehtien parisuhdehaastatteluissa: minä ja lempiblogini olemme vain kasvaneet eri suuntiin. Se, mistä ennen tunsin saavani paljon, onkin nyt sisällöltään vieras ja tyhjä, itseäni pääosin koskematon.

Sääli sinänsä. Mutta elämä on matka ja eteenpäin on mentävä. Ehkä joskus vielä palaan.

Karenina Unska
16/83 | 

Hei Karoliina! Luin kirjasikin juuri, kiitos siitä. Hieno saavutus seitsemässä viikossa ottaen vielä huomioon, mitä kaikkea kirjoittamisen aikana tapahtui. Mitä tähän postaukseen tulee, haluaisin muiden lukijoiden kuorossa korostaa: paitsi että kahden hengen perhe on tilastollisestikin virallinen, on myös perhe se, jonka perheeksi kokee.

Tänään olen kuitenkin pohdiskellut (Hanna Weseliuksen Alma! -kirjan ja nettilehtiartikkelien kommentoinnin myötä) somevihaa. Esille nostamasi perhekommentti on mainio esimerkki: siinä ei ole kyse laisinkaan siitä, minkä kirjoittaja kokee perheeksi. Kirjoittaja haluaa ainoastaan iskeä vyön alle ja on nopeasti kartoittanut, mikä satuttaisi sinua eniten. Hän valitsi iskeä perheeseesi, tyttäreesi ja esitti myös Kalle-kotipsykiatri-tyyppisen iskun väittämällä, sinun peittävän epävarmuuttasi meikki- ja ulkonäkökuvilla. Onneksi hän tässä viimeisemmässä meni metsään: blogisi lukijana olen ollut erityisen otettu tavasta, jolla sinut ja sisaresi on kasvatettu. Olette itsevarmoja (oikealla tavalla) ja luotatte siihen, että pystytte ja osaatte. Se on vahva kivijalka ja se kestää. Sitäpaitsi olet kaunis ja tyylikäs nainen, miksi siis mönkisit hyveinesi peiton alle?

Enemmän olen itse huolissani tästä someviha-ilmiöstä: mikä saa niin monen kommentoimaan ainoastaan loukkaamismielessä, ilman mitään sisältöä? Itse asia ei näitä kommentoijia kiinnosta, satuttaminen on pääasia. Luonnehtisin tällaista käyttäytymistä eräänlaiseksi virtuaaliseksi pahoinpitelyksi, henkiseksi väkivallaksi. Mistä se kumpuaa ja minkälaiset ihmiset sen takana ovat? Liekö tätä asiaa kukaan tutkinut, väitöskirja-ainesta, sanoisin.

Karoliina Sallinen

Kiitos ensin ihanista sanoistasi <3

Olet oikeassa, että nettikirjoittelu ja tahallinen pahan mielen tekeminen somen välityksellä on kyllä aivan oma - karmea - maailmansa. Voi kun osaisin vastata noihin kysymyksiin, mutta en vain osaa. Surullista. Sitä se on!

Tinkatee
17/83 | 

Aikamoinen kommentti joltain. Kuullostaa katkeralta. Eniten tällaisissa kommenteissa ihmetyttää, mikä velvollisuus blogaajalla on kertoa kaikkea elämästään. Jos joku blogaaja niin haluaa tehdä, ei se tarkoita ettei joku voi pitää blogia vähemmän syvällisenä. Käsittämätöntä!

Mun mielestä perhe on semmoinen, minkälaiseksi ihminen sen itse kokee. Mun perheeseen kuuluu avopuoliso ja keväällä syntyvä esikoisemme. Lisäksi sisarukseni ja vanhempani sekä miehen sisarukset ja isä. Miehen äitiä en koe perheekseni, koska ei olla niin läheisiä. Vaikka avomieheni perheeseen hän kuuluukin (ja lapsemme mummoksi tuleekin), ei tarkoita että hänen täytyisi kuulua minun perheeseeni. Serkkuni perhe käsittää perheeksi lähes koko lähisuvun ja hänen 7v tyttärensä mielestä lapsemme on hänelle, kuin pikkusisko. Jos tyttö niin tahtoo on asia minulle okei, kunhan tietää tosiasian, että kyseessä on ihanoikeasti pikkuserkku. :)
Toisilla isompi, toisilla pienempi perhe. Perhe se on siinä missä muutkin!

Karoliina Sallinen

Olen itsekin pohtinut monta kertaa sitä (virheellistä?) ajatusta, että syvällisenä pidetään vain niitä tekstejä/ihmisiä, jotka ovat surullisia tai/ja kertovat kaiken ilman mitään filttereitä. Yleensä vieläpä sen kurjan totuuden, ei kauniin. Minusta kun syvä ja pinnallinen voi olla niin monella tavalla.

Ehkä juurikin netin raakuus - ainakin omalla kohdallani - tekee sen, että haluan suojella perhettäni ja itseäni juurikin sillä, että moni asia jää näiden rivien ja tämän sivun ulkopuolelle. 

<3

18/83 | 

Ihan huipputörkeä kommentti, vaikka tavallaan ymmärränkin sitä vähän. Samaan tapaan kuin itse kirjoitit miettineesi.

Meillä on hyvinkin perinteinen perhe, jossa on äiti ja isä. Lapsia ehkä normaalia keskivertoa tosin vähän enemmän. Olen myös kasvanut ainoastaan keskellä ns. ydinperheitä, samoin kun mieheni. Silti minulle ei tullut mieleenkään, ettette olisi perhe, kun sain tietää blogisi saamasta tunnustuksesta. Olet ansainnut sen! :)

Mielipide vain
19/83 | 

Mua jäi harmittamaan tää kohta sun kirjoituksessa:"yöpyykiin isällään parina viikonloppuna kuussa. ". Yöpyy? Eikö isän koti ole myös F koti? Eli myös F perhettä on isänsä. Se on lapsen kannalta todella tärkeää ettei aleta puhumaan juuri "yöpyy" tai esim. isälle hoitoon.

Karoliina Sallinen

F:llä on yksi koti, joten "yöpyy" on oikea termi. Meillä puhutaan, että hän on silloin isillä. "Hoitoon" termiä taas tietenkään ei. Eihän isä ole mikään nanny. 

Se, että isä on F:n perhettä, on tietysti ja ehdottomasti totta. Ja se on asia, jota myös korostetaan molemmissa osoitteissa, koko ajan. 

Emiliina

Ihmettelen kuinka harvoin F on isällään. Esko vaikuttaa mahtavalta isältä, joten vaikea uskoa, että hän haluaisi lastaan noin harvoin yöksi. Epäreilulta kuulostaa, että vain sinun koti on F:n koti ja isällä hän käy vain yöpymässä...

Karoliina Sallinen

Nämä asiat on yhteisymmärryksessä sovittu lastenvalvojalla, joten ei huolta!

Mielipide vain

En tiedä katsoitko mhl, siinä Mira Luoti puhui viisaasti kuinka lapsilla on kaksi kotia. Suosittelen katsomaan, ehkä saisi sinut ajattelemaan asioita toisesta näkökulmasta. Tämä herätti ajattelemaan myös sitä kuinka sinun on ollut tarve mustamaalata Eskoa. Kuinka vuosia olit jo halunnut pois. Oliko iholla-kuvaus pelkkää fuulaa? Tosin, melko vihattuhan olit siinä ja sehän nyt jälkikäteen ajateltuna piti paikkansa, halusit vain itsesi esille.

Susuk

Lastenvalvojan kanssa sopiminen koskee laillisia asioita ja sen voi tehdä monella asenteella. Olen samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa siitä, että lapsella on koti sekä isän ja äidin luona ja molempien vanhempien tehtävänä on hyväksyä se. Koti ei ole vain paikka vaan myös henkinen tila ja nyt vaikuttaa siltä, ettet halua hyväksyä lapsellasi olevan koti myös isän luona. Oman aiemman onnettoman elämän korostaminen ja "erohehku" on psykologisesti ihan ok, mutta saattaa satuttaa lasta (ja toki exääkin) vaikket sitä tarkoittaisi. Jos et ole jo lukenut niinsuosittelen lämpimästi Fisherin erokirjaa ja muutamaa tapaamista esim. mahtavan Marika Rosenborgin kanssa. Lapsen takia.

Emmye
20/83 | 

Jos yhtään lohduttaa, niin tässä tapauksessa kyllä tuo typerän kommentin jättäjä näyttää tyhmältä. Et siis todellakaan sinä. Mielestäni perhe on, minkä voit itsekin valita. Lapsena omaa perhettä ei voi valita, mutta aikuisena voi ja silloin perhe on se, minkä itse perheeksi kokee. Ei siihen tarvita omaa taloa valkoisella aidalla puolisolla, lapsilla ja koirilla. Yksin asuva sinkku voi myös olla perhe. Ja sinä olet perhe kaikkien niiden kanssa, kenet mainitsitkin.

Nelli X
21/83 | 

Onhan sulla ihan oikea perhe :) Ihmeellisen kommentin olit saanut, huh! Mulla on mies ja yksi lapsi, joten mä puolestani olen saanut kuulla, että mekin ollaan vaan "perheen alku", ei mikään oikea perhe siis. Stereotypiat istuvat lujassa.

Lollipsi
23/83 | 

Se on niin mihin tottuu... :) Mun vanhemmat erosivat ollessani teini-iässä... se oli kaikkien kannalta hyvä ratkaisu. Parin vuoden kipuilun jälkeen äiskä ja iskä on palautuneet toisilleen kavereiksi, tueksi ja turvaksi.. soittelevat keskenään hädän hetkenä ja juhlistetaan perheen sisäisiä juhlia edelleen porukassa, perheenä. Paljon tilanteesta kertoo se, että mä en edes "muista", että vanhemmat on eronneet.. kun tavallaan mikään ei muuttunut, jos.. niin parempaan suuntaan.. ja samaa sanovat kaverit... "ai niin, siis mä en ookkaan tajunnu, et sunkin vanhemmat on eronnu, ei se tunnu siltä.." :D

Karoliina Sallinen

Juurikin näin. Ero on surullista tietysti aina, mutta kuten sanoit, voi siitä seurata jokaiselle perheenjäsenelle lopulta hyvää. 

ulla m
24/83 | 

Kyllä on ollut taas järkevä kommentointi joltain. :(
Perhe voi olla vaikka kuinka iso, laaja, erilainen. MOnissa muissa maissa kun perheeseen lasketaan mm koko suku ! SE on hienoa. Suomalaisilla kun se on se isi, äiti, kaksi lasta ja koira. Uskomatonta. Moni laskee perheeseen läheisimmät ystävätkin.

Jp
25/83 | 

Alkuperäisen kommentin lisäksi nämä tähän tulleet kommentit ovat aika "järkyttäviä".

En voi ymmärtää lukijoidesi tarvetta a) kysellä erosta tai tarttua joka ikiseen asiaan, mikä siihen voisi liittyä, ja b) kyseenalaistaa kykynne hoitaa lapsenne huoltajuus ja hoito parhaaksi näkemällänne tavalla. Todella toivon, että lähipiirisi on ollut ymmärtäväisempi kuin tämä blogisi yleisö.

Mukavaa syksyä ja kaikkea hyvää perheellenne. :)

Karoliina Sallinen

Olet saanut AIVAN KAUHEITA kommentteja, Ihan alkoi oksettaa, kuin luin ne.

Rakkautta <3

Karoliina Sallinen

Olet saanut AIVAN KAUHEITA kommentteja, Ihan alkoi oksettaa, kuin luin ne.

Rakkautta <3

Piglet
27/83 | 

Ihan kamala kommetti. Osaan samaistua teidän tilanteeseen hyvin. Me saadaan outoja katseita siitä, että olen kyllä yhdessä lasten isän kanssa mutta silti pidämme omat kodit. Ainakin nyt. Ja me olemme onnellisia näin. Aina arvostelijoita löytyy ja pitäisi muistaa että jokainen taaplaa tyylillään ja kukaan muu ei ymmärrä tilannetta paitsi asianomaiset. Voimia sinne.

Vierailija
28/83 | 

Hmm, tässä maailmassa on aina ollut perheitä joissain on yksi aikuinen ja lapsi/lapsia. Omat vanhempani erosivat kun olin alle 1 vuotias. En muista ydinperhe-elämästä mitään. Vietin enemmän aikaan äitini ja sisarusteni kanssa, mutta laskin aina isäni kuuluvan myös perheeseeni, vaikka hän oli vähemmän mukana arjessani. Ihmisillä on hirveä tarve määritellä oikeata ja väärää tapaa elää. Oltaisiin vaan onnellisia siitä, että meillä on läheisiä ihmisiä elämässämme, asuivat ne sitten saman katon alla tai eivät.

Emiliinu
29/83 | 

Muistan ikuisesti sen tunteen, kun minulle lapsena sanottiin, että eihän sulla ole perhettä. Istuin ja itkin tunteja äitini sylissä. Äiti minua paijasi, tuuditti ja lohdutti ja sanoi, että me olemme ihan samalla lailla perhe kuin mikä tahansa muukin. Meitä nyt vain on kaksi. Isäni oli kuollut muutama vuosi aiemmin.

Ja hyvä perhe olemmekin olleet. Minulla ei ole ollut yhtään sen vähempää rakkautta tai rajoja kuin niissäkään perheissä, joissa molemmat vanhemmat ovat olleet läsnä. Kenellekään koskaan ei pitäisi sanoa, että sinulla ei ole perhettä.

Karoliina Sallinen

Voi kun tulin surulliseksi sinun tarinastasi!! Onneksi olitte kahdestaan oikea perhe, jonka itse tiesitte ja koitte. 

AMM
30/83 | 

Niin paljon ajatuksia, niin vähän aikaa! :D

Ensinnäkin, luin hämmentyneenä täällä näitä ihmisten kommentteja... Se, että olet päättänyt jakaa osia elämästäsi tässä blogissa ei mielestäni tarkoita sitä, että meidän lukijoiden tulisi tietää kaikki mahdollinen ja udella erosta, lapsen kohtalosta, uusista ihmissuhteista jne.jne. Kaiken näkemäni ja lukemani perusteella voin uskoa, että F:llä on kaksi välittävää vanhempaa, jotka varmasti tekevät kaikkensa, että lapsella on hyvä olla, vaikka oma parisuhde päättyikin.

Karusti sanottuna, ihmisiä tulee ja ihmisiä menee. Kaikki parisuhteet ei kestä, se on fakta. Vähän niinkuin ystävyyssuhteissakin, jotkut ihmiset jäävät "kyytiin" ja toiset tippuvat matkan varrelle koska ihminen ja olosuhteet ympärillä muuttuvat jatkuvasti. Meidän vaan tulee minimoida vahingot ja yrittää etsiä tietä eteenpäin. Joskus vaikeimman kautta.

Se, että joku täällä kommentoi, ettei sinulla muka olisi perhettä, kuvastaa mielestäni vain kommentoijan omaa suppeaa elämänkokemusta ja kapeaa katsantokantaa. Jääköön se omaan arvoonsa.

Tämän sekavahkon kirjoituksen päätteeksi toivotain KOKO PERHEELLE oikein hyvää syksyn jatkoa! :D

Karoliina Sallinen

Kiitos! Ja kiitos noista sun viisaista ajatuksista. En voi muuta kuin allekirjoittaa :) 

31/83 | 

Kerran minun blogissa joku veti vuosia sitten kunnolla herneet nenään, kun kirjoitin minusta, Matista ja Jykä-koirasta perheenä. Oli siinä hieman ihmettelemistä, kun ei tullut mieleenkään, että perheellä on joidenkin silmissä joku tarkka määritelmä...

Vierailija

Sinänsä kiinnostaa, että luokittelisitko itse Karoliina blogisi nimenomaan perheblogiksi ja kuinka moninaisia perheitä niissä muissa perheblogikilpailijoissa oli. Eli voiko perheblogi kertoa esim yhden hengen perheestä tai miehestä ja koirasta? Minusta nimittäin sinun(kin) blogisi tuntuu ainakin nykyisin enemmän lifestyleblogilta, toki jossain määrin lapsiperhenäkökulmasta.

Sannanen
32/83 | 

Perhe on kyllä käsitteenä mielenkiintoinen. Varmasti jokaisella meillä on oma käsityksensä siitä, ketä siihen kuuluu. Omassa mielessä perhe käsittää välistä vain ihan ydinperheen ja välillä luen perheeseeni jopa parhaat ystäväni ja serkkuperheenkin. Ne läheisimmät ihmiset, joita minulla on.

Pitkään ajattelin itselläkin olevan ihan tavallinen perusperhe. Kun ydinperhettäni asui minun ollessa pieni kolmessa eri osoitteessa ja kerroin pikkuveljeni isosiskon saavan lapsen, rupesin tajuamaan, ettei perheemme ihan se perinteisin perhe ole. Mutta se on meidän perhe, jossa on vähän useampi sivuhaara!

Karoliina Sallinen

Juurikin näin. Perhettä on se, mikä tuntuu perheelle. (Ja teidän perhe kuulostaa hauskalle!)

Wanda
33/83 | 

Hei!

Olen lukenut blogiasi pitkään, ja mielestäni blogissasi on nykyään enemmän sisältöä kuin koskaan aiemmin! Kirjoittelet rehellisesti ja innostuneesti sinulle tärkeistä ja sinua kiinnostavista asioista. Ei se, että välillä kirjoitat meikeistä ja vaatteista, tee blogistasi todellakaan pinnallista. Mielestäni on ylipäätänsä todella rohkeaa ja ihailtavaa, että kirjoitat näistä henkilökohtaisemmista aiheista, vaikka tiedät joutuvasi arvostelun kohteeksi.

En ole myöskään ikinä saanut kirjoituksistasi sellaista käsitystä, että dissaisit jotenkin entistä puolisoasi. Olet tehnyt rohkeita valintoja ja lopputuloksena löytänyt todellisen onnen, ei se ole keneltäkään muulta pois eikä sitä tarvitse peitellä! Toivon todella, ettet näiden ilkeiden kommenttien vuoksi muuta tyyliäsi kirjoittaa blogiasi. Harmillista, että monelle meistä suomalaisista on vaan luontevampaa arvostella ja kadehtia toisten elämää, kuin olla onnellinen toisten puolesta.

Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

34/83 | 

Hassua miten ahtaasti perhe-käsite tänäkin päivänä määritellään. Olen ollut parivuotaan tyttäreni kanssa kahdestaan käytännössä alusta asti, enkä todellakaan koe ettemmekö olisi perhe. Minua on lohduteltu kaikenlaisilla sanoilla perhemuodostamme ihan kuin itse pitäisin sitä jotenkin outona tai poikkeavana. Ilmeisesti moni kuitenkin pitää. Ihmeellistä, ottaen huomioon kuitenkin ajan, jota elämme. :)

Nippe
35/83 | 

Todellinen perhe = henkinen yhteenkuuluvuus

Haluan vielä kysyä sinulta Karoliina, oletko sisäistänyt omat virheesi edellisessä parisuhteessa?
Ero on kahden kauppa, kahden ihmisen mahdollisesti eriävät luonteenpiirteet ja virheet kärjistyneinä.
Uskallatko avautua?

Heidiheihei
36/83 | 

Olipa tosi rumasti sanottu kommentoineelta!

Minäkin saan kuulla tuota kommenttia usein, joko välillisesti tai suoraan. Aina tuntuu yhtä pahalta. Miten niin muka minun perheeni ei ole perhe?

Me kaksi toisillemme rakasta vaimoa olemme pitäneet yhtä jo 8 vuotta, joista naimisissa 3. :) Lasta toivotaan nyt kovasti, mutta mielestämme olemme perhe jo nyt.

Ja tiedän, että emme olemme monien mielestä perhe sillonkaan, jos meille lapsi siunaantuu. Koska toinenhan meistä ei muka ole "oikea äiti". Aika kamala ajatus, että joku miettii meistä niin, eikä ymmärrä että vanhemmus ei ole biologiaa.

Perheitä on monenlaisia ja saa ollakin! Tärkeintä on opettaa lapsilleen huomaamaan, mit erilaisia perheet ovat. Niin heistä pienistä kasvaa ihmisiä, jotka eivät koskaan sanoisi toiselle niin rumasti kun kommentoinut sinulle.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat