karoliina_kolmistaan_by_janitaautio_IMG_3020.jpg
karoliina_kolmistaan_by_janitaautio_IMG_3020.jpg

Heitimme yhtenä iltana jotain turhanpäiväistä Kauniit ja rohkeat -vitsailua, kun ystävä totesi minun olevan "se vaalea Brooke". Olin jo korjaamassa, että nyt hän kyllä sekoilee, enhän minä mikään vaalea ole, kunnes näin kuvani Skype-ruudusta ja tajusin, että kyllähän tällä hetkellä hiukseni todellakin ovat paljon enemmän vaaleat kuin tummat.

Kun on koko elämänsä ollut tumma - ja muistan olleeni vaikkapa lapsena erityisen tumma suomalaislapseksi - on yksi osa pinnallista identiteettiäni rakentunut hiusten värin mukaan. Olen samaistunut Kaunareiden Tayloriin, karjalaismummooni ja kaikkiin niihin tummahiuksisiin julkkisnaisiin, joita olen elämän aikanani ympärilläni nähnyt. Vaaleus on ollut asia, joka ei ole mitenkään kuulunut minulle. Ja kun puhutaan vaaleudesta, tarkoitan samalla myös kaikkia niitä stereotypioita- seksikkyyttä,keveyttä, hauskuutta - joita blondeihin usein liitetään.

Onkin ollut aika hassua huomata, kuinka edelleenkin selkeästi vaaleahiuksisena miellän itseni tummaksi. Omakuvani minä on tummatukkainen, sisäisesti.

Minun oli vaikea aikaisemmin ymmärtää, kun eräs laihduttanut ystäväni kertoi, kuinka hän ei näe peilistä edelleenkään sitä normaalipainoista hoikkaa ihmistä, joka hän nyt on. Koska hänellä on ylipainotausta, hänellä on vieläkin se pyöreän ihmisen identiteetti kymmenien tiputettujen kilojen jälkeenkin. Hän roudaa vaatekaupoissa sovituskoppiin ihan liian isoja vaatteita ja mieltää itsensä kuuluvat isokokoisten sakkiin. Ja joka kerta, kun hän voi pukea ylleen koon 38 paidan, hän luulee, että kokolapuissa on virhe.

Vähän sama tilanne, kun kuvankaunis ystäväni ei ollenkaan osaa kuvitella, miksi kukaan katsoisi häntä ihaillen, koska hänen taustallaan on koulukiusaaminen juurikin ulkonäön vuoksi. Hän kokee itsensä rumaksi, vaikka on kaikkea muuta kuin sitä.

On se outoa, miten pinttyneitä ne meidän omat kuvamme itsestämme ovat. Se, minkä muut meissä näkevät, on harvoin sama, joka itse koemme olevamme.

Mikä on sinun pinnallinen identiteettipinttymäsi? Sellainen, joka ei (enää) ole ollenkaan totta, mutta jollaiseksi itsesi koet?

- Karoliina-

*Kuva:Janita Autio

Kommentit (12)

NinaMaria
1/12 | 

Ei liity ulkonäköön, mutta minuun on pinttinyt ujon identiteetti. Pidän itseäni ujona, vaikka en taida sitä enää olla. Uudet tuttavat pitävät minua sosiaalisena jopa sosiaalisesti rohkeana tai näin minulle on ainakin kerrottu. Ujon identiteetti kuitenkin on ja pysyy.

Daniella
2/12 | 

On moniakin! Niin ulkonäköön kuin pinnan alla oleviin asioihin liittyviä.

Mutta oikeastaan halusin sanoa, kuinka kuva tämä postaus olikaan! Olen viime aikoina lukenut satunnaisia postauksia eri blogeista ja vaikka sisältö on kiinnostanut, on lukiessa ärsyttänyt (ja huomion vienyt) ontuva kieli. On ihana palata aina tänne lukemaan tekstejä, joiden kirjoittaja käyttää kieltä kauniisti. Kiitos siitä. Toisaalta aihekin osui ja upposi täysin. Mietin usein millainen olen, olenko sellainen kuin kuvittelen ja millainen olen muiden mielestä. Pitäisi tehdä säännöllisesti tällainen reality-check, tarkastella jotain yksittäistä asiaa, millä perusteella ajattelen sen olevan tietynlainen ja pitääkö käsitys vielä paikkaansa vai voisiko siitä luopua ja korvata jollain toisella.

Ihana ajatuksia herättä teksti :)

Karoliina Sallinen

Tuo olisi hyvä. Tilanteen päivitys vaikka kerran puoleen vuoteen :)

Ihana kun tulit kommentoimaan. Onkin ollut jo ikävä <3

PiiaMarina
3/12 | 

Mäkin koen itseni joskus isommaksi kuin olen. En ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta teininä ja vähän myöhemminkin paino heitteli paljon ja söin epäterveellisemmin. Nyt olen ollut pitkän aikaa saman painoinen (aika pieni), mutta silti välillä hämmennyn kun minua kuvaillaan hoikaksi/pienikokoiseksi.

Super upeat hiukset!!

Karoliina Sallinen

Kiitos :) Rakastan kyllä näitä itsekin! 

Ja hei: Nauti täysin siemauksin ulkomuodostasi!

sannniiis
4/12 | 

Hiusten väri. Olen aina ollut vaalea (tai no yhden vuoden värikokeilua huolimatta), ja varsinkin kun asun ulkomailla niin se huomataan erityisesti. Ja jotenkin siihen liittyen jo koulussa sain, tai otin ehkä, itselleni sen hauskan mutta vähän tyhmän blondin roolin, joka on aina sopinut mulle hyvin - siis semmonen joka ei matikan tunnilla ymmärrä, jota vaan kiinnostaa pojat, mutta josta kaikki kuitenkin tykkää. On hassua että ajattelin että kun muutan toiseen kaupunkiin ja yliopistoon niin alan uudeksi ihmiseksi, ja sitten huomasinkin löytäväni aina siitä samasta roolista. Ja kuten sanoitkin, en edes tiedä onko se minä vai vaan rooli joka on aina ollut itsellä ja siksi jotekin helppo pitää yllä, mutta on jännä miten hankala se on karistaa (vaikka en tiedä haluaisinkokaan).

Karoliina Sallinen

Vanhoista rooleista on todella vaikea päästää irti. Jopa niistä, joista ei edes itse pidä. Ne kun tuppaavat kuitenkin olemaan niin turvallisia! 

Hannahi90
5/12 | 

Mietin ettei minulla ole sellaista identiteettiä johon olisin jumiutunut, mutta usein kun katson peilistä huomaan ihmetteleväni että ai tältä mie näytinkin! Että unohdan sen ulkonäön. Ja tätä pohdittuani huomasin että muistan itseni 13 vuotiaana epävarmana tyttönä enkä 25 vuotiaana aikuisena.

Karoliina Sallinen

Itseäni aina hämmästyttää, jos näen itseni videolla/oikeassa tilanteessa valokuvissa. Sitä kun näkee itsensä vain peili-ilmeellä peilistä tai oikein ottamalla otetuissa kuvissa, ei se ole se oikea todellisuus.

6/12 | 

Pakko kommentoida, että Kaunarit on paras! Se on yhä salainen paheeni. Taylor oli mun lemppari, mut harmi, että niin kaunis nainen meni pilaamaan naamansa kaiken maailman leikkauksilla ja täytteillä. Ruutu-tytär Steffy on myös käynyt piikeillä, mutta hän on uusi lempparini. Olen anti-Logan, mutta Brooke on kyllä ajattoman kaunis ja samoin sinä :)

Karoliina Sallinen

Ihan karmeaa kyllä se Taylorin naama...ja juuri siksi, että hän oli NIIIIIN kaunis.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat