Kirjoitukset avainsanalla Pyynikki

Mitä aiotte remontoida? Asunnossa on toteutettu kaikki jo tehdyt rempat juuri niin kuin olisi itsekin tehty. Ja itse asiassa jopa varmasti paremmin. Mitään toimivaa ja ehjää ei siis tarvitse makuasioiden vuoksi alkaa remppaamaan. Ja se on ihanaa: Asunnossa saa näkyä ikäkerrokset ja se, että siellä on asuttu ennenkin meitä. Itse asiassa 99 vuotta ennen meitä, jos tarkkoja ollaan.
Meidän remontin tekee (ei yhteistyö) Maalausliike Vainiomäki. Lautalattia maalataan uudelleen valkoiseksi, samoin osa seinistä. Sitten on tapetointihommaa ja portaiden kaiteen rakentaminen. Nykyinen on vähän matala pieniä lapsia ajatellen.

Asumismuoto? Taitaa olla viralliselta nimeltä puukerrostalo. Meidän asunnossa kaksi alakerrosta niin, että pääsemme suoraan omasta keittiöstä pihamaalle.

Oma vai vuokra? Oma.

Onko uusi talo? Ei lainkaan. Talo täyttää ensi vuonna 100 vuotta.

Pelottaako keskustassa asuminen lasten kanssa? Hei hyvä kysymys. Mutta ei ainakaan vielä ollenkaan. Päinvastoin : Näen keskusta-asumisessa lasten kanssa lähinnä positiivisia puolia. Tosin meillä ei ole vielä teinejä talossa, joten pidätän itselleni oikeuden muuttaa mielipidettäni jatkossa, jos sille tuntuu.

Kun pysytte Pyynikillä, mihin Helsingin asuinalueeseen sitä vertaisit? Hmm. Vaikea kysymys. Ehkä Kumpula ainakin Pyynikin puutatalojen osalta. Tosin kerrostalo-Pyynikikissä on myös Töölö-fibaa. 

Käytätte sisustussuunnittelijaa. Miksi? Mä halusin viedä uuden kodin tyyliä vähän eteenpäin siitä, mitä itse omilla rahkeilla olisin osannut tehdä. Mä osaan sanoa sisustuslehdistä ja Pinterestistä, mistä kodeista pidän. Mutta monienkaan niiden tyyliä en itse osaisi rakentaa. Sisustusarkkitehti Petra-Miisa (palvelu saatu) on ollut tässä TOSI isona apuna. Ihan huikeaa, miten nopeasti hän on osannut napata meidän ideoista kiinni. Ja hassua, että mä uskon, että vaikka meillä on tässä ulkopuolista apua mukana, tulee tästä myös kaikista eniten omannäköinen koti, mitä koskaan. Tai noh: Varmasti se omannäköinen vaihtelee vuosien ja elämän saatossa, mutta nyt mä voin kuvitella jo etukäteen, kuinka koti isolla K:lla uudesta kodista tulee. 

Monta huonetta teillä uudessa kodissa on? 
Kolme makuuhuonetta (pienille yhteinen), olkkari, keittiö, kaksi vessaa, erillinen suihku ja minikokoinen "pyykkikäytävä". 

Onko uudessa kodissa parveke? 
Ei ole parveketta, mutta on pihaa. Keittiöstä pääsee suoraan ulos, joka tuntuu pienten nuppujen kanssa aika mahtavalle. Muutenkin piha on kyllä hauska kompromissi: A haaveili joskus muutosta kauemmaksi keskustasta, koska halusi pienen pihapläntin, missä grillata. Mä taas en halunnut keskustasta pois. Tässä uudessa kodissa toteutuu molemmat: grillaus ja se, että uuden Ratikan pysäkki on vajaan 100 metrin päässä.

Kävittekö katsomassa useaa asuntoa ennen tätä? Taisimme käydä katsomassa kolmea asuntoa. Tosin ne olivat sellaisia "kuha katellaan -kohteita". Ei etsitty silloin vielä tositarkoituksella. 

Mihin ihastuitte uudessa kodissanne? Saako sanoa, että kaikkeen? Sijainti, vanhan talon fiilis, puulattiat, piha, taidolla ja tyylillä tehdyt remontit, ihanat nykyiset asukkaat (tälläkin on väliä!) ja hyvin käytetyt neliöt. 

Arvaan, että muutatte Tahmelaan. Hah. Tahmela on ihana. Se, Pispala ja Pyynnikki oli meidän toivealueet. 

Onko teillä A:n kanssa sama sisustusmaku? Kun tavattiin, tuntui, ettei LAINKAAN.Mehän pukeudutaankin hyvin eri tyylisesti.  Mutta vuodet on  saanut meidät löytämään tässä yhteistä säveltä. Tuntuu, että uuden kodin suhteen ei olla saatu aikaan ainakaan vielä yhtään kinaa. Ehkä tilannetta helpottaa nyt se, että tämän kodin saa rakentaa yhdessä, puhtaalta pöydältä. 

-Karoliina-

Kuva: Pixabay 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla


Sanotaan, ettei ketään tulla kotoa hakemaan. Paitsi. Että meidät tultiin hakemaan meidän uuteen kotiin.

Mä kirjoitin tammikuussa postauksen (lue täältä) siitä, millainen meidän unelmakoti - sitten joskus - olisi. Mulla oli tapana, talven pimeinä päivinä, huvikseni selata Oikotietä ja Pinterestin sisustusjuttuja ja siksipä koostin postauksen KAIKISTA niistä mun unelmista, joita mulla tulevaisuuden kodin suhteen oli. Ajattelin kuitenkin, ettei mikään koti toteuttaisi noita kaikkia. Tai että me edes vakavasti harkittaisiin asunnon ostoa vauvavuonna.

Mutta. Kuten sanotaan. Toiveiden sanotaan toteutuvan parhaiten, kun ne sanoo ääneen. Tässä tapauksessa: kirjoittaa muidenkin luotettavaksi.

Ei mennyt nimittäin kuin muutama päivä postauksen julkaisusta, kun mun inboxiini tuli viesti: "Hei, ostakaa meidän koti!". Tuijotin viestiä hetken ja en ollut uskoa silmiäni. Viestin oli lähettänyt meidän tuttavaperhe, jonka kanssa vaihdettiin aina kuulumisia kotinurkilla ja jotka asuivat vaan parin sadan metrin päässä meistä. Hulluksi tilanteen teki se, että Hanna-Riikka ja Mikko asuttivat nimenomaa meidän todellista unelmakotia. Vanhaa puutalokotia, jota olin fanittanut jopa niin paljon, että kun tuosta asunnosta oli tehty juttu sisustuslehteen edelliskesänä, olin ottanut lehtijutusta kännykällä kuvia mun inspiraatiokansioon.

Joten. Niinhän se homma eteni. Mentiin katsomaan mahdollista uutta kotia. Ihastuttiin asuntoon vieläkin enemmän. Laitettiin oma asunto myyntiin korona-kevään pahimmilla viikoilla ja tässä sitä ollaan, menossa kohti uutta. Kesä menee pakkaillessa, elokuu pintarempaten ja muuttaen ja syyskuu pitäisi aloittaa uudessa kodissa. Kuten myös mun uudet työt samaan aikaan. Mitenkäs mä joskus sanoikaan: Ei muutoksia kaksosvauvavuoden aikana. Upsista!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä 

Kun laitettiin oma asunto myyntiin juuri koronakevään alettua, oli niin sanotusti jännät tunnelmat ilmoilla. Vaikka meidän asuntovälittäjä, Niskalan Henri Huom!ilta, olikin asian suhteen luottavainen, tuli parina yönä valvottua ja mietitty, mihinkähän liriin oltiin itsemme laitettu keskellä sekopäistä ja aika ahdistavaakin maailman aikaa. Jossakin heikoissa hetkissä, ennen asunnon varsinaista myynti-ilmoitusta, tulikin sellainen tunne, uskalletaanko lähteä tähän leikkiin olleenkaan. Mutta koska edessä häämötti – kuten moni teistä jo arvasikin – aivan meidän unelmakoti, ei nähty muuta vaihtoehtoa kuin syöksyä tulta päin. Siitäkin huolimatta, että oltiin ajateltu, ettei vielä moneen vuoteen myytäisi tätä vanhaa. Ei ainakaan vauvavuonna, se oltiin melkein vannottu.

Mutta. Onneksi uskallettiin.

Ennen kun asunto oli edes myynnissä, oli meille sattunut hassuja etiäisiä aiheesta. Ensinnäkin pari meidän läheistä kertoi ennen uuden asunnon esiintuloa (lol, kuulette myöhemmin), että heillä on vahva fiilis siitä, että tuo asunto vaan ilmaantuu, kun aika on hyvä. Että turha tehdä mitään kauaskantoista suunnitelmaa vuoden 2022 tai 2023 varalle. Toisekseen A kertoi mulle, että hänellä on sellainen kummallinen tunne, että meidän asunto menee jotenkin todella lähelle. ”En osaa sanoa miten ja kenelle, mutta sellainen fiilis mulla vaan on.” Ja niinhän se menikin.

Asunto laitettiin julkisesti myyntiin tuolloin keskiviikkona ja jo seuraavana päivänä yksityisnäytöillä (koska #korona) kävi kaksikin eri pariskuntaa. He jäivät kuitenkin miettimään asuntoa hetkeksi ja niinpä samaisena iltana meidän ovelle kolkutettiin. Kolkuttajan asia oli tosin aivan toinen kuin meidän asunnon myynti – hän ei edes tiennyt myyntitouhuista – mutta niinpä vaan kävi, että viikon päästä meillä on tarjous tältä tosiaankin aika lähellä olevalta ihmiseltä.

Koronasäätöjen ja vaikka sun minkä hidastusten vuoksi kaupat tosin tehtiin vasta tänään. Olo on ihanan kepeä. Vaikka toki asiasta oli sovittu jo tuolloin aikaisin, on se aina ihanaa, kun hommat on saatettu lopullisesti maaliin.

Että näin. Osaatteko jo arvata, mistä ja millainen koti meille tulee seuraavaksi?

-Karoliina-

Kuva: Pixabay

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2020
Heinäkuu
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat