Kirjoitukset avainsanalla kaksosvauvavuosi

Meillä on takana kiva viikonloppu. Ollaan viety taas miehen kanssa eteenpäin pakkaamisprojektia (ja kyllä, sellaiset jutut on musta kivaa), käyty sekä 3-vuotissynttäreillä, että rippijuhlissa, ajettu satoja kilometrejä vauvojen kanssa melkein onnistuneesti sekä kokattu salaattia ja hampparia. Niin ja syöty anopilla, tavattu muita vauvoja, shoppailtu Iittalan outletissä ja etsitty Pinterestistä kuvia wc:n tasoa varten.

Mä olen yrittänyt riipiä kaapista päälleni jotain juhlatamineita, koska pakkaamisinnossani olen laittanut suurimman osan jo laatikoihin. Olen meikannut pitkästä aikaa ja poistanut tahroja vaatteista onnistuneesti. 

Olen herännyt öisin parahduksiin 20-30 kertaa, mutta saanut toisaalta nukkua aamuisin hieman pidempään. Viisaammat sanovat, että heräilyn syynä on hampaidenteko. Meitä jo vähän naurattaa: Vauvoilla on ollut kaksi hammasta varmasti jo kaksi kuukautta, mutta ei merkkejäkään uusista. Kauan he tekevät, jos nyt tekevät. 

Olen lukenut iltaisin pitkästä aikaa ihan oikeaa  kirjaa. Kuunnellut äänikirjoja olen aina, mutta paperikirjaa en muista, milloin. On ihanaa rapistella iltaisin kirjan sivuja otsalampun valossa. Alkaa nukuttaa ihanasti. 

Olen todennut, että omistan ehkä maksimissaan kolme t-paitaa. Yhden sellaisen, jota kehtaa pitää enää julkisilla paikoilla. Harmittelen, kun pilasin ihanan Voglian t-paidan, kun iskin sen vahingossa liian kuumaan pesuun. Naurattaa, kun tyttöjen nostamisesta kasvanut haukkarini ei enää mahdu lempi-Nansooni. 

Ostin kaksi lyhythihaista paitaa. Toisen Zarasta, toisen Monkista. Vähän kaduttaa jo nyt se Monki. Oli tekokuitua, vaikkakin ihan minunnäköiseni. 

Syksyksi on luvattu hirveä määrä juhlia. Mietin, alkaisinko käyttää enemmän vaatteiden lainauspalveluita. T-paitakeissi osoitti sen, että ahdistun, jos en voi miettiä ostoksia nykyisin tarkkaan. Harmittaa rahanmeno, kaappien liikatäyttö ja vastuuton ostaminen. Lainatessa saisi ilon pukeutua johonkin uuteen, mutta saisi karsittua kaikki ostamisen haittatekijät. Tosin harmittaako rahanmeno, joka ei edes kartuta "omaisuutta"? Pitäisi ajatella lainauskin palveluna ja yritystoiminnan tukemisena. 

Kerran kysytte kuitenkin. Salaatissa on Baby pinaatti -pohja, kypsentämätöntä kukkakaalia, kevätsipulia, herneenversoja, grillattua kanaa, ituja ja pastaa, johon on sekoitettu Lidlin tuorepestoa.

Kivaa sunnuntaita! 

-Karoliina-

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nukuin viime yönä putkeen 10 tuntia ja  20 minuuttia. Olin esikoisen kanssa kaksin hotellissa. Illalla luettiin kirjasto lainaamiamme kirjoja kylki kyljessä. Kroppa lötkönä allasosaston uinnista ja saunasta. Vatsa täynnä hotellin ravintolan "iltapalaa".
Oman lukuvalonsa sammutti ensin  esikoinen. Kömpi vielä lähemmäs. Ei kuulemma haitannut, vaikka minä luin vielä. Jaksoin kolmea aukeamaa "Kaikki anteeksia". Sitten nukahdin minäkin. 

Yöllä en vaivautunut edes yöpissille, koska en halunnut pilata hyvää nukkumisflowta. Heräsin 5.45, mutta pakotin itseni vielä uneen. 7.20 noustiin molemmat. 

Aamulla heräsin jättisilmäpusseilla. Näytin pahemmalle kuin yleensä aamuisin ä 1 . Tuntui yhtä aikaa ihanalle ja kamalalle. Vähän krapulaiselle. Tavallaan olo oli levännyt ja virkeä. Tavallaan kauhean tahmea. Vielä hotellin aamupalapöydässä etsin skarppiutta. Olisiko sittenkin pitänyt pulahtaa vielä aamu-uinti, mitä tytär ehdotti? Tai mennä vielä hetkeksi nukkumaan aamupalan jälkeen? Ei tehty kumpaakaan. Halusin jo kotiin pienten luokse. Pakattiin tavarat ja käveltiin 10 minuutin matka kotiin. 

Mietin, voiko vartalo järkyttyä unesta? Siitä, mitä se on kaivannut kohta vuoden. Mitä minä olen kaivannut joskus itkuun asti. Tahmea olotila unen jälkeen sai kuitenkin miettimään, onko niin, että kroppa tottuu lopulta kaikkeen. Myös vaarallisen ja väärään, kuten esimerkiksi liian lyhyeen lepoon.

Tänä iltana pakkaan taas muutaman laatikon lisää. Huomenna mennään valitsemaan uusi sänky ja mittatilauspöydän materiaali.

-Karoliina-

Tajusin tuossa muutama päivä sitten, että meillä on jo toinen eriskummallinen kesä peräjälkeen. Viime kesä tuntui monella tapaa ohi-kesälle, koska raskaus verotti niin paljon voimia ja sairaalassa käytiin jatkuvasti erilaisissa kontrolleissa. (Kaksosraskaudessa, varsinkin identtisessä, pidetään todella hyvää huolta. Ultraakin on puolen välin jälkeen liki viikoittain.)

Nyt taas tämä kesä tuntuu helteistä ja kesäsateista huolimatta silti vähän erilaiselle kuin millaiseksi olen kesän tottunut näkemään. Suurin syy siihen ei ole vauvat, vaan koronakevät. Koko kevään sitä mietti, mitenhän kesä koronan kanssa menee. Että saako nähdä sukulaisia mökillä tai tanssia festareilla. Vaikka festareita ja Särkänniemen varausjärjestelmää lukuun ottamatta kaikki onkin normaalisti, tuntuu, ettei kuitenkaan ole. Oma pääkoppa ei ole pysynyt muutoksessa mukana. Mulla on ainakin sellainen olo, että vähän vielä himmaillaan. Ollaan pienemmin, pienemmillä suunnitelmilla.

Toki mun ja koko meidän perheen olemiseen vaikuttaa hirveästi se, että tämä kesä-heinäkuu on sellaista odottelun aikaa. Meillä on edessä ihan kreisi muutosten syksy, joten kaikki, mitä nyt tehdään, petaa jotenkin syksyä.

Meidänhän piti elää kaksosvauvavuosi rauhallisesti, ilman muutoksia tai muuttoja. Mutta niinpä ne asiat vaan menee, miten menee. Ja edessä on hirveästi ihanaa ja odotettua, mutta myös paljon hommaa, opettelua ja järjestelyä.

Alkoi melkein hirvittää, kun tajusin, että elo-syyskuussa meidän perheessä on edessä:

  • remppa (jota ei kyllä, onneksi, itse tehdä)
  • pakkaaminen ja muutto ja kaikki siihen liittyvä säätö, eli pari päällekkäistä sähkösopparia, kotivakuutusta jne
  • uuden kaman haaliminen, ostaminen ja vanhan maalaaminen. Veikkaan, että tämä koti on keskeneräinen vielä todella kauan.
  • esikoisen nelosluokan aloitus
  •  miehen palaaminen etätyökevään ja -kesän ja kesäloman jälkeen ihan oikeasti työpaikalle
  • pienten tyttöjen elämän mullistuminen, kun he saavat kotiin hoitajan kolmeksi päiväksi viikoksi (josta tulikin mieleen, että voihan perhana, kun sitä paperisotaa ja kaiken maailman säätöä on myös alettava viedä eteenpäin, jotta saadaan kuntalisät ja kelan päätökset yms)
  • mun uudet työt. Juurikin ne, joita hoidan vuoden verran 50% työajalla ja sitten siitä eteenpäin 100% työajalla. Osaatteko arvata, mitä mä alan tehdä? Vinkki vitonen: Se on palkkatyö, ei liity tähän yrittäjän arkeen.
  •  yrittäjäelämän ja blogin uudet tuulet. Tämä on vielä hetken salaista.
  • ai niin. Mähän päätin myös tehdä Instagramiin uuden tilin. Vanhan lisäksi, tietysti. Ettei vaan hommat lopu. Osaatteko arvata uuden tilin teeman?
  • Ja joo. Ollaan Emmin kanssa herätty korona-unesta ja podcastiakin aletaan tehdä vähän aktiivisemmin. Kahden seuraavan jakson äänitykset perjantaina.
  • mites ne syksyn harrastukset? Omat, esikoisen ja miehen. Ihan varmaan aloitetaan jotain aivan uutta, että olisi takuuvarmasti lisäsäätöä tämän kaiken keskellä.

Silleen. Alan miettiä nyt syksyä ja unohdan, että on vielä kesä. Onneksi esikoinen on fiiliksissä heinäkuun ekasta ja uudesta Koululaisesta. 

-Karoliina-

 

Eilen loppui koulut ja samalla hetkellä tajusin, että esikoisen alakouluajasta oli vierähtänyt jo puolet. Toinen mokoma tähän päälle ja esikoinen on yläkoululainen. Aivan käsittämättömän hurjaa. Hänen kouluaikansa kun on tuntunut menneen niin nopeasti. Vastahan me muutettiin Tampereelle ja esikoinen oli eskarilaisen.

Kun olin opettaja, Suvivirsi oli selkeä kesän alkamisen merkki. Kun sitten  jäin pois opetöistä, mietin, miltä tuntuisi, kun siirtymäriitit - kevätjuhlat, joulujuhlat ja todistusseremoniat - lähtisi samalla elämästäni. Ja tottahan se on, ettei vuosi rytmity enää samalla tavalla kuin silloin. Vaikka oman koululaisen kautta sitä saakin kokea palasen siitä kaikesta. Välillä kaipaan niitä aikoja. Enimmäkseen taas nautin kaikenlaisesta vapaudesta, mitä yrittäjän elämä tarjoaa.

Me tultiin A:n kanssa iltapäivällä kotiin mökiltä. Oltiin yö kahdestaan, erossa lapsista. Lähtö tällä kertaa oli haastavampaa kuin koskaan ennen. Tytöt ovat alkaneet vierastaa välillä myös tuttuja kasvoja, joten jännitettiin, miten kävisi. Onneksi kaikki oli mennyt mummon ja papan kanssa hienosti ja me saimme hetken hengähdystaukoa. Nyt olo on käsittämättömän virkeä ja energinen. Mitä ihmeitä yksi vuorokausi voikin tehdä! Viimeisimmistä yönylitreffeistä oli aikaa kolme kuukautta. Se on liikaa.

Tämä, jo muutenkin ihana päivä huipentui siihen, kun saavuttiin kotiin ja saatiin kuulla, että Mesi oli oppinut menemään (ja pysymään) itse istuma-asentoon. Mun äiti oli nimittäin tullut huoneeseen ja sanonut mun isälle, että "ei Mesiä voi jättää istumaan vielä ilman vahtia". Iskä oli tokaissut siihen, että eihän hän olekaan jättänyt. Mesi oli mennyt siihen ihan itse, kun aikuisen silmä oli välttänyt. Mesi esitteli uutta taitoaan monta kertaa vielä illan aikana.

Tämän lisäksi Omppu oppi ensimmäisen sanansa. Se oli ÄITI. Hän on hokenut jo varmasti kaksi kuukautta mitääntarkoittamatonta ätätä-höpinää, mutta tänään hän huuteli monta kertaa ja eri yhteyksissä aivan kirkkaalla ja selkeällä äänellä,  "äiti, äiti". Oikeesti tuota kauniimpaa ääntä ei olekaan. Olen ihan kummissani. En muistanut, miten aikaisin vauvat oppivatkaan näitä taitoja. 

Saa nähdä, koska Mesin eka sana nyt sitten tuleekaan. Ja mikä se ylipäätään on. Hehän ovat menneet kehityksessä aivan rinnakkain. Kun Omppu kääntyi mahalleen, Mesi teki saman seuraavana päivänä. Kun Mesi sai ekan hampaansa, Ompulle puhkesi tismalleen sama hammas seuraavana päivänä. 

Iltaruoka syötiin tänään ystävillä, vauvojen kummeilla. Tarjolla oli herkkuja, naurua ja auttavia käsiä. Naputtelen tätä postausta hämärässä makuuhuoneessa, jossa kaksi maailman ihaninta vauvaa melkein nukkuvat. Eli kurkistelevat mua pinnasänkyjensä reunan yli innokkaina, hymy huulillaan. Olo on vähintäänkin onnellinen!  (Tähän voikin sitten iskeä joku noro tai muu palauttamaan mut taas maan pinnalle. Vitsivitsi) 

-Karoliina-

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Hei. Kertoisitko unikoulupäivityksiä? Nukkumaanmenoaika herätti paljon keskustelua, menevätkö tytöt vieläkin seitsemältä nukkumaan?

Kaksosmama
2/2 | 

Ihanaa! Erityisesti toi tarjolla auttavia käsiä -kohta 😂 Ja superkivoja kaksoskuulumisia!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2020
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat