Kirjoitukset avainsanalla identtisten kaksosten odotus

Synttäriaamunani (34 vuotta) olen viikon 7 ja 8 välissä. Riippuu, miten viikot lasketaan.

Mies ja lapsi ovat antaneet yhteisen lahjansa minulle jo edellispäivänä, koska lapsi ei ole aamulla enää kotona. Heräilen yllättävän hyvään oloon. Mies puuhastelee keittiössä aamupalaa. Kaikki menee, kuten ajattelinkin synttäriaamuna menevän.

Yhtäkkiä ovisummeri soi ja sitten alkaa koko tämä hurja yllärisynttäripäivä, josta kirjoitin heti juhlien jälkeen blogissakin.

Se, mistä kuitenkaan silloin en kirjoittanut, oli tietysti, että olin myös hyvin alkuraskaana omissa juhlissani. Kun mies oli alkanut järkätä juhlia joulun jälkeen, ei tietenkään ollut tiedossa, että olisin raskaana juhlissa. Ja kun raskausuutinen tuli, oli juhlajärjestelyt jo niin kovassa vauhdissa, ettei niitä voinut pysäyttää.

Mun sisko oli ostanut mulle ”alibi-mukin” juhliin, eli kannellisen juhlajuomamukin, jottei juomattomuuteni herättäisi kanssajuhlijoissa kummastusta. Sellainen sankarin mukihan olisi voinut olla vaikka täynnä viinadrinksua, joten muki toimi täydellisesti. Osa vieraista toki tiesi raskaudestani, mutta kaikki eivät. Tosin illan ja yön edetessä, ja minun mm. maatessa saunan pukkarin penkeillä, asia kuitenkin valkeni hyvin monelle. Mitäpä siitä: Lähipiiri siellä kuitenkin oli koolla!

Uskomattominta oli se, että jaksoin valvoa miltei kahteen asti yöllä ja vieläpä ajaa seurueemme mökiltä kotiin. Seuraavana aamuna minulla tosin taisi olla kaikista pahin ”krapula”, mutta sillä ei niin väliä. Olipahan edes yksi hyvä päivä, jonka ajoitus ei olisi voinut olla parempi.

Juhlahumu jälkeen raskausolot jatkuvat, kuten siihenkin asti. Töiden perumisesta on tullut jo rutiini. Enää en ajattele, että voin siirtää niitä muutamalla päivällä. Tiedostan sen, ettei tämä pahoinvointi ole minnekään vähään aikaan menossa.

Työkamu on hoitanut jo monta viikkoa Sidoste-hommat yksin. Hän käy meillä palavereissa kotona niin, että minä makaan sohvalla ja hän kirjaa asiat ylös, joista haluan muistuttaa tai jotka pitää hoitaa. Hän tekee lähes kaiken konkreettisen työn.

Joudun perumaan Joutsenen Tampereen liikkeen avajaiskemut osaltani, eli toisin sanoen myös Joutsenen somen osalta. Sidosteella minulla on takana toinenkin ihminen, mutta Joutsenella ei ketään. Työt laahaavat.

Raahaudun lapsen tanssin avoimiin oviin. Jännitän ihan oikeasti sinne menoa monta päivää jo etukäteen. Miten voin istua? Istua vieläpä hikisessä jumppasalissa peräti tunnin?

Valmistaudun tunnin kestävään tilaisuuteen kuin suurempaankin suoritukseen. Itse tilaisuus menee kuitenkin melko hyvin. Juon koko ajan urheilujuomaa (tämän vinkin olen saanut) ja toivon, etten oksenna. Jaksan olla salissa miltei koko ajan. Joudun lähtemään vain himppu verran aikaisemmin kotiin.

Viikonloppuna vietetään siskon tyttären ristiäisiä Keski-Suomessa. Pelkään, että emme pääse lähtemään ollenkaan. Lauantai on aivan horroripäivä. Jotenkin saan itseni kuitenkin lauantai-iltana autoon ja matka menee aika kivasti.

Meillä on autoeväät, mutta yhtäkkiä en voi sietää gluteenittomien leipien makua. Ja enhän minä edes vuosiin ole tajunnut, miltä gluteenittomat maistuvat, kun niistä on tullut itselleni niin normi. Mutta nyt jo pelkät gluteenittomat leivonnaiset haisevat etoville. Otan haukun miehen ja lapsen vehnäpatongista, ja olen taivaissa. Yhtäkkiä haluan oikean BigMac-hampparin, vehnällä, vaikka en A)tykkää Mäkki-ruuasta ja B) en ole vuosiin syönyt vehnää. Otan kuitenkin riskin, koska kerrankin tekee mieli jotain ruokaa. Yllärikseni mahalleni ei tapahdu mitään kummallista, vaikka vetelen kokonaisen hampparin. Ja kaiken lisäksi BigMac maistuu ihanalle. Ajo Keski-Suomeen menee aika kivasti.

Sunnuntaina, itse ristiäisten aikaan, jaksan olla jopa pieniä jaksoja ylhäällä vieraiden kanssa. Käyn toki viisi kertaa lepäämässä pedissä, vaikkeivat juhlat montaa tuntia kestäkään. Itse kasteseremoniaa kykenen katsomaan hetken, sitten pitää mennä makuulleen. En kuule puolikaan juhlasta. Onneksi nykyseremonioissa julkaistaan lapsen nimi heti alkupuheissa.

Lasta on vannotettu sanomaan, että äitillä on migreeni. 8-vuotias pitää pomminvarmasti salaisuuden.

Lue myös muut raskauspostaukset:

Meille tulee vauvoja! Raskaudesta kertominen.

Raskausviikko 4. Plussatesti. 

Raskausviikot 5-6. Pahoinvointi alkaa. 

Raskausviikko 7. Ensimmäinen ultraäänikäynti. 

-Karoliina-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 | 

Siis tuo big macin himo! Ah mun molempien lasten alkuraskaudessa himoitsin mäkkärin juustohampurilaisia enemmän kuin mitään! Ja jos oikein halusi hemmotella itseään (ööö kokoajan koska kaamea alkuraskaus) niin juustohampurilaiset piimän kanssa. Ai että. Mä itkin ja söin koska se oli niin hyvä yhdistelmä ja tuntui etten oo ikinä syönyt mitään niin hyvää!

Vierailija
2/5 | 

Itse oon viimesilläni raskaana ja ehdottomasti parasta raskaudessa on ollut se että herkkä mahani on kestänyt kaiken mitä se ei ikinä siedä. Oon voinut syödä ihan mitä vaan. Pelkään että tää taikavoima loppuu. Jotkut sanoo kyllä että imetys voi vielä pitää sen. Toivotaan. :D

AnnMarill
3/5 | 

Onnittelut vielä minunkin puolestani kaksosista 💕. Täällä myös perheessä yhdet sellaiset(kin). Jännä kuulla, miten erilailla ihmisten keho ja mieli reagoi näihin raskauksien. Itselleni kaikissa raskauksissa jo ajatuskin epäterveellisemmästä ruuasta tuntui oudolta/ei tehnyt todellakaan mieli ja ruokavalioni tervehtyi vain entisestään raskauksien aikana. Ja minulla(kin) tosiaan oli kaksosia outellessa ihan ”supervoimainen” olo. Odottelin, että milloin se väsy ja huonovointisuus alkaa, mutta eipä tullutkaan 😂. Energiaa ja lepoa sopivassa suhteessa sinullekin loppuraskauteen!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mä olen raskauden ajan kerännyt tietoja, ranskalaisia viivoja ja lauseenpoikasia siitä, miten raskaus on edennyt ja miltä milläkin viikolla on tuntunut. Ensin ajattelin, että pidän nuo viikot vain itselläni, että voin joskus niihin palata. Mutta kun nyt aloin lukea niitä, tuntui, kun ekojen viikkojen tarinoista olisi iäisyys. Teki ihan mieli fiilistellä niitä ja kertoa noista viikoista myös teille. Ainakin itse olen koko raskauden ahminut kaiken maailman raskaustarinoita, joten ehkä näitä on kiva lukea myös siellä ruudun toisella puolella, jos toiveissa on raskaus tai olet raskaana. Tai muuten vaan: Onhan nämä tarinat joka kerta erilaisia kuin jonkun jonkun toisen tarinat.

Mä olin elätellyt raskaustoiveita niin monen kierron ajan, että olin alkanut jo vähän kyllästyä ”raskausoireisiin”. Niin monta kertaa mun oma psyyke oli huijannut raskausoireita. Ja kun vielä päälle oli pistetty heilahteleva kierto, olin tulkinnut oireita monta kertaa vääriin niin, että olin joutunut pettymään kerta toistensa jälkeen. Oli ollut mahan turvotusta, rintojen arkuutta, myöhässä olevia menkkoja ja vaikka sun mitä.

Siksipä tässäkin kierrossa olin skeptinen. Mitä jos nyt kävisi, kuten aina ennenkin. Olin viikon alussa ystäväni kanssa hotellissa. Siellä mulla meni vatsa sekaisin ja muutenkin olo oli osin etova. Ystäväni oli jo ihan varma, että olisin raskaana. Itse aloin innostua aiheesta. Jopa tekstailtiin kotona olevalle A:lle, että pitäisiköhän tehdä testi. Päädyttiin kuitenkin siihen, että menkkojen ekaan poisjääntipäivään oli niin pitkä aika, ja toisaalta halusin tehdä testin A:n kanssa, että nyt jäätiin vain odottelemaan.

Keskellä viikkoa matkustin Hankasalmelle F:n kanssa hiihtolomalle. Ilmestyi Kauneuden ja terveyden kansijuttu ja muistan, kun luon juttua ensi kerran vanhempieni sohvalla, mahaani alkoi kipristellä hirveästi. Kipu oli kuukautiskipujen kaltaista, mutta kipeämpää. Selkä oli myös arka. Laitoin kotiin jääneelle epätoivoisi viestejä siitä, kuinka olin täysin varma siitä, että tämäkin kierto oli nyt tässä. Mies yritti rauhoitella minua ja sanoa, että toivoa ei olisi vielä menetetty. Minua vaan vituttu miehen ainainen positiivisuus. Ärsytti se, miten toinen ei kerta kaikkiaan tajunnut, ettei tässä ollut tilaa enää millekään toivolle. Peli oli menetetty.

Näin samana päivänä siskoni vastasyntyneen ihana tytön ensimmäistä kertaa. Hän oli niin pieni ja ihmeellisen rakas. Ei kertaakaan tuntunut sille, että toisen vauvan pitely olisi tuntunut vaikealle. Onni tuntui, vaikka itseä ahdisti oma olo. Uskon, että jos lapsi olisi ollut jonkun kaukausemman ihmisen, olisin voinut tuntea myös surua. 

Kuukautiset eivät kuitenkaan alkaneet sinä päivänä, eikä seuraavana. Olin ihmeissäni. Koska varsinainen ensimmäinen testipäivä olisi ollut viikonloppuna, kun menimme ystäväperheen kanssa Himokselle, emmekä olisi voineet tehdä A:n kanssa kuitenkaan testiä vain omissa oloissamme, päätimme, että teen testin yhtä päivää liian aikaisin Hankasalmella. Pidin miestä jutussa mukana WhatsAppin kautta. Kun testiin alkoi piirtyä kaksi viivaa, lähetin kuvan ja kysyin ”eikö olekin molemmissa viivaa?”. Ja siitä se matka sitten alkoi.

Olo oli aivan epätodellinen. Uutisista kerrottiin heti molempien perheiden aikuisille ja Himoksen reissun vanhemmille. Oli aivan hassua, kun yhtäkkiä pitikin katsoa kaupassa, mitä juustoa salaattiin laitettiin ja kuinka salaatti oli huuhdeltu. En uskaltanut lasketella. 

Tein viikonlopun ajan testin joka ikinen aamu. En voinut millään uskoa raskautta, kun oireet olivat jääneet alkuviikkoon ja hotelliin. Olo oli koko ajan aivan tavallinen. Fyysisesti. Henkisesti jotain ihan muuta.

-Karoliina-

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 | 

Itselläni oli ennen raskautta (nyt tyttö tosin jo 2v) todella säännöllinen kierto ja muistan itsekin, että torstaina päivää ennen menkkojen oletettua alkua iski kauheat menkkakivut ja turvotukset ja olin varma, että nyt alkaa jotkut vuosisadan kuukautiset. No ei alkanut seuraavana päivänä eikä sitä seuraavana, vaikka olo jatkui tukalana. Sunnuntaina näytti illalla raskaustesti plussaa ja se oli uskomatonta, miten yhessä hetkessä tajusit elämäsi muuttuvan aika radikaalisti. Heti seuraavana päivänä piti soittaa äitille.

Tiina/Fit Fat Mama
2/19 | 

Oi että huippu postaussarja tälläinen, ihania muistoja varmasti siulle itsellekin lukea näistä jälkikäteen :). Kirjoituksesta päätellen teillä ei tärpännyt heti, joten entistä enemmän tuntuu varmasti huikealta.

Me yritettiin toista lasta yli 2-vuotta ja hitsi kun olisin tajunnut silloin alussa ottaa noita oireita ylös. Jotenkin alussa jännitin vaan niin paljon ettei menisi kesken kuten edellinen.

Onnea kovasti vielä sinne tupla-onnesta :)!

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Täytyy myöntää, että itseäkin hirvitti aluksi kirjata oloja, koska ajattelin, että jos jotain kurjaa tapahtuu, jäisi heränneestä toivosta ehkä kurja olo, jos tekstit tulisi joskus vastaan!

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Itse asiassa olin liittyvässä ryhmään, mutta koska ryhmään liittymisen edellytti se, että olisi antanut kuvan omasta neuvolakortista, vetäydyin. Se tuntui liian henkilökohtaiselle minun näkökulmasta, vaikka ymmärrän toki, että se on turvallisuusnäkökulma 😊

Kukka
5/19 | 

Tuplaonnittelut sinne! Tällaisia postauksia lisää ehdottomasti, ihan parhaita. Osasin odottaa tällaisia iloisia uutisia :) Muistan samat fiilikset vuosi sitten ja vaikka se raskaus meni valitettavasti kesken ihan alkuvaiheessa. Toivottavasti pääsen kokemaan saman plussan aiheuttaman tunnemyräkän pian vaikka se oli niin ihanaa ja kauhistuttavaa samaan aikaan :) Onnea odotuksiin!

pienen pojan äiti
6/19 | 

Me yritettiin lasta kolme vuotta - lapsettomuushoitojen kera. Meidän poika sai alkunsa lopulta keskenmenon jälkeen, luonnollisesti ja luomusti siinä välissä kun odottelimme seuraavaa alkion siirtoa. Ihmeellistä. Olin varma tuolloin, että kuukautiset alkavat juuri yhtenä yönä - oli niin kipeä kramppaava vatsa ja selkä että jopa toivoin kuukautisten jo alkavan, jotta olo helpottuisi. No, ne eivät sitten alkaneetkaan tuon kivuliaan yön jälkeen. Testi, jonka nyt tein "ihan vain varmuudeksi" osoittikin yllättäen plussaa :) Pelon sekaisin tuntein meni kuitenkin tämäkin alkuraskaus, sillä hormoniarvot olivat alussa liian matalat ja keskenmenon pelko edellisen jälkeen oli kova. Lopulta saimme kuitenkin terveen ja ihanan pojan. 

Vierailija
7/19 | 

Kiva postaussarja! Meillä on laskettu aika viikko teidän jälkeen, siksikin erityisellä mielenkiinnolla sun raskautta seurailen. Kaikkea hyvää!

Twinmom
8/19 | 

Aivan sydäntä lämmittää nämä kaksosuutiset! Meillä 5-vuotiaat kaksostytöt ja yhä edelleen mieli palaa noihin alkuaikoihin. Kiitos kun päätit ottaa meidät mukaan tälle matkalle ja kertoa ihan alkujutuista alkaen :) tuhannesti onnea koko perheellenne!

taitta
10/19 | 

suuresti onnea! innolla odotan jo seuraavaa rv postausta. itsellä alkuraskaus menossa joten aihe kiinnostaa. odotellessa voi lukea toistamiseen tee se itse vauvan.. 😊

Tiitiäinen
11/19 | 

Onnea odotukseen! Mielenkiintoista seurata kirjoituksiasi raskaudesta, kun olen itsekin raskaana. Odotan meidän kuudetta, laskettu aika lokakuun lopussa. Taidetaan olla aika samoilla viikoilla 😊

maatus
12/19 | 

Voiii ihana, jos kirjoittelet raskaudestasi tänne blogiin! Varsinkin näin raskaana ollessa on ihana lukea näitä. Mahdottomasti onnea odotukseen <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat