Kirjoitukset avainsanalla Työt

Mä pääsin vuonna 2004 Jyväskylän yliopistoon lukemaan kirjallisuutta ensiyrittämällä. Olin paikasta äärettömän ylpeä. Ehkä ylpeämpi, kuin mistään muusta uraani liittyvästä asiasta koskaan ennen tai jälkeen. Vielä mahtavammaksi saavutukseni teki mielestäni se, että kyseinen paikka rankattiin koko Suomesta 8.vaikeimmaksi paikaksi päästä opiskelemaan sinä vuonna (kun laskettiin sisään päässeiden määrän suhde hakijoiden määrään). Ohi kiilasivat vain tyyliin teatterikorkeakoulu ja muutama muu vakiosti hittipaikka.

Pian kuitenkin huomasin, ettei opiskelupaikkani varsinaisesti tehnytkään vaikutusta muihin sillä intensiteetillä, kuin olin odottanut. Olin kasvanut humanistikuplassa, jossa ihmisten saavutuksia arvotettiin sen mukaan, millaisen humanistisen tai yhteiskunnallisen vaikutuksen joku työ tai opiskeluala tekivätkään.

Kun sitten sujahdin todelliseen maailmaan, ymmärsin todella pian, että humanistinen pääoma ei ollut ison joukon mielestä yhtään mitään. Ja kun vielä erään hanttihommatyöpaikkani pomo isoon ääneen ylisti erästä kaupalliselle alalle päässyttä kollegani tämän opiskelupaikasta, vasta ymmärsin, että raha olisi tässä maailmassa se, joka monien silmissä olisi ainoa asia, joka merkkasi. Minusta se oli hämmentävää. Koulu, jonne pääsi tuhansia opiskelijoita, yli 30% hakijoista, oli pomoni – ja monen muun – mielestä siksi parempi paikka opiskella, koska sieltä valmistuneet tulisivat tekemään rahaa. Toisin kuin oletettavasti meikäläinen. Huuhaahumanisti.

Nyt kun mietin tuota yliopistoaikani alkua ja ylipäätään uravalintaani, en kertaakaan pohtinut, mitä saisin palkaksi tulevaisuudessa. Itse asiassa minusta tuntuu, että kukaan ei omassa perhe- ja lähipiirikuplassani myöskään ottanut rahaa puheeksi, vaan aloille hakeuduttiin vain ja ainoastaan sen perusteella, mikä miellytti. Toisaalta tällainen pehmeä tapa suhtautua työelämään ja elämän intohimoihin on todella kunnioitettavaa, jopa lutusta. Toisaalta katselen nyt tuota hetkeä ja mietin: WTF! Eihän kiinnostukseni kirjoittamiseen ja kieleen olisi poissulkenut sitä, jos olisin jo tuossa vaiheessa miettinyt vähän myös sitä, voisiko noista aineksista koota myös uraa. Sellaista, jossa olisi palkkakehitys ja ylipäätään kyky vaikuttaa omalla tekemisellään omaan palkkaansa. En itse asiassa edes koskaan ajatellut, että sellaiseen voisi itse juuri vaikuttaa. Ympärillä kun oli vain valtion taulukkopalkkaisia tai sitten todellisia nälkätaiteilijoita.

Tässä siis pieni pohjustuspostaus siihen, millainen suhde mulla oli työn ja rahan komboon, kun aloittelin aikuiselämääni. Kirjoitan lisää rahasta ja työstä blogiin tällä viikolla, mutta sitä ennen kannattaa käydä ostamassa (tai lukemassa kirjastossa) viimeisin MeNaiset, jonka kannessa on aivan ihana Manuela Bosco (myynissä keskiviikkon 12.6.2019 asti). Siellä sisäsivuilla, tarkemmin sivulla 18, minä kolumnoin otsikolla Kiitoksella ei makseta laskuja. Kuten otsikko kertoo, liittyy aiheeseen vahvasti.

Kivaa uutta viikkoa!

-Karoliina-

kuvat: Noora Näppilä // lokaatio: Ivana Helsinki // mekko: Ivana Helsinki (AW 2019 mallistoa, kuvauslaina) 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

karo8 (3).JPG
karo8 (3).JPG

Mulla on kituuttajan identiteetti. Mä olen elänyt aika niukan lapsuuden  vanhempien opiskellessa ja sen jälkeisen oman opiskelija-aikani, josta hyppäsinkin suoraan äitiyslomalla, perhevapaille ja siitä opettajan minitunneille.

Mulle sellainen kädestä suuhun -mentaliteetti on ollut siis osa identiteettiä. Niin kuin sekin, että sananparsilaineihini on kuulunut ihan aina ”mulla ei oo rahaa” tai ”kellä muka on varaa”.

Viime vuosien, töiden muututtua ja palkka-asioiden kehityttyä en kuitenkaan ole enää ollut todellisuudessa se tyyppi, jonka tilillä on tilipäivänä, laskujen maksun jälkeen vain muutama satanen. Vaan nyt sinne voi kuusta riippuen (vaihtelut eri kuukausien välillä suuri) jäädä vähän enemmänkin rahaa. Ei paljon, ei rikastumiseen asti, mutta niin, että säästämällä voi päästä vaikka ulkomaanmatkalle silloin tällöin tai ajaa taksilla kaupungin sisällä, jos ei muuten pääse.

Toisaalta pidän hyvänä asiana sitä, että koen itseni edelleen köyhäksi opiskelijaksi. Pidän edelleen juhlahetkenä kaikkea sitä ylimääräistä, ei-pakollista, jota voin nykyään ostaa: ruokakassia kotiin kuljetettuna, satunnaisen siivoajapalvelun, kalliimman juuston tai aikakauslehden. Osaan siis nauttia pienistä arkisista asioista, enkä pidä mitään itsestään selvänä! Ei ole huono asia ajatella, että maksukyky on pieni. 

Toisaalta itsensä ajatteleminen opiskelijabudjetilla eläjäksi on myös huono juttu. En ymmärrä, mikä olisi fiksu tapa sijoittaa, koska olen ajatellut, ettei sellainen ole minulle saavutettavissa. En ole edes ajatellut säästää pitkällä tähtäimellä (lyhyellä kyllä), koska olen ajatellut, ettei multa liikene säästöön. Enkä ole myöskään uhrannut ajatusta tai penniäni tuleville eläkevuosille ja sen toimeentulolle.

Huonoksi tämän kaiken tekee sen, että jos ei ole realistista kuvaa tulojen ja menojen suhteesta, ei voi tehdä oikeita ratkaisujakaan taloutensa suhteen. 

Kun näen ympärilläni fiksuja verotusratkaisuja, kuittien laittamista talteen ja erilaisia rahastoja, on tullut tunne, että minunkin pitäisi. Ja jos ei kaikkea tuota, niin alkaa ainakin katsella realistisella silmällä tiliäni. Mä kun en todellakaan usein tiedä yhtään, paljon mun tilillä on massia, koska oletusarvo on, ettei yhtään. Sitten kun huomaankin, että perkule, siellä on rahaa, menen Kauppahalliin ja törsään enemmän kuin on tarvee. Tulee sellainen olo, että "because I can!". 

Mä olen pohtinut, miksi mun on niin vaikea suhtautua rahaan. Vaikka siitä puhuminen onkin nykyisin jo helppoa, mitä se ei esimerkiksi vielä muutama vuosi sitten ollut, en osaa ajatella rahaa minään muun kuin ikuisen vajeen kautta. Ehkä se johtuu köyhyyden identiteetistä ja toisaalta humanistiluonteesta. Eihän meitä humanisteja ole luotu miettimään rahaa. Me mietitään jotain muita asioita. Vaikka sitä, ettei koskaan tiedä, mitä inhimillisen ihmisen elämässä tapahtuu. Vaikka tänään on varaa ostaa Kauppahallin juustoa, huomenna ei ehkä enää edes leipää sen alle. 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Asu: korviket, Uhana Design // paita, Aarre(kid) // farkut, NEUW

Kommentit (12)

Karoliina Pentikäinen

Et varmasti ainoa :) Itsekin mietin aina, onko esim politiikasta ja rahasta puhuminen mautonta. Varsinkin Suomessa se on usein nuoralla kävelyä. Kivaa päivää! 

Daniella

Ehkä mauttomuuden fiilis syntyy siitä, että ei todellisuudessa köyhä ollenkaan kuvailee omaa köyhyyden identiteettiään. Periaatteessa ymmärrän kyllä idean ja ajatuksen tässä, mutta kun itse ihan oikeasti joutuu miettimään tarkkaan kaikki hankinnat, niin vähän karvaalta tuntuu lukea tällaista. Joo ok, miellät itsesi köyhäksi ja kulutat sen mukaan, mutta ah, mikä ihana yllätys kun rahaa onkin odotettua enemmän. Sellaista ylläriä ei osu kaikille köyhän identiteetin omaaville.

Enkä sano tätä siksi, ettei tuota olisi saanut ääneen sanoa, kaikesta on tärkeää voida puhua. Mutta ei tällä kertaa ollut täysosuma itselle, eikä aina tarvitse ollakaan. Jos tarvitsisi, niin kannattaisi sitten vaan lukea omia juttuja :D

Karoliina Pentikäinen

Mä en ajattele niin, etteikö ihminen voisi kuvailisi identiteettiään liittyen johonkin sen hetkiseen todellisuuten. Viittaan siis kohtaan: "ei todellisuudessa köyhä ollenkaan kuvailee omaa köyhyyden identiteettiään". On totta, että en ENÄÄ ole yhteiskunnan mittarilla köyhä - mitä varmasti olen kyllä ollut - mutta voi hyvin toimintamallit ja ajatukset juontaa juurensa historiasta. Tässä hetkessä sen sijaa olen vaikkapa äiti, yrittäjä, vaimo ja voisin aivan hyvin myös puhu äiti-identiteetistäni tai yrittäjäidentiteetistäni. Toisin sanoen en koe, että todellisena vaimona en voisi puhua vaimoidentiteetistä. 

Ihanasti sanottu tuo sun viestin loppu! Niin totta :) Jos aina pitäisi olla samaa mieltä, voisi olla himppusen tylsää, koska silloin olisi mahdollisuus ainoastaan heittää monologia peiliin katsoen. 

Tuulitar
3/12 | 

Ymmärrän niin sinua! Itsekin lapsuuteni vietin erittäin köyhästi kun oli maatila ja tule eu ja tuli konkka. Kun ei ole koskaan rahaa ollut paljon, ja nyt taas juuri sen verran että vähän jää säästöön, ei välttämättä osaa kuitenkaan ajatella että ei enää ole rahasta niin tiukkaa vaan elää edelleen kuin köyhyysrajalla. Vaikea sitä on ymmärtää itsekään.

Karoliina Pentikäinen

On vaikea esimerkiksi ajatella, että miten tulisi säästää oikein, kun ennen ei ole ollut oikeastaan mahdollisuutta säästää. Edes sitä paria kymppiä kuussa puhumattakaan mistään isommasta. 

Kirana
4/12 | 

En ymmärrä, mitä vaikeaa on ymmärtää, että nyt hyvätuloisella voi todellakin olla ns. köydän identiteetti? Ihan sama kuin paljon laihtuneella voi olla vuosia (ikuisesti?) lihavan identiteetti. Vaaka tai pankkitili näyttää erilaiselta, mihin on tottunut, mitä kautta on itseään kenties määritellyt. Eikä sitä tarvitse hävetä, että nyt on enemmän rahaa ja voi mennä vaikka sinne Kauppahalliin vaikka kaikilla ei tätä mahdollisuutta koskaan ole, aivan kuten ei laihtuneen tarvitse vähätellä saavutuksiaan vaan sen takia, että aina on joukko ylipainoisia, jotka eivät pysty laihtumaan. Mun mielestä tää oli ihan hyvä kirjoitus, jonka pointin mielestäni ymmärsin oikein hyvin, eikä tässä ollut muuta mautonta kuin muutamat kommentit...

Karoliina Pentikäinen

Sä puit paremmin sanoiksi sen, mitä minäkin ajattelin. Identiteettihän ei ole mikään faktakasa, vaan sinne liittyy suuri määrä uskomuksia, olettamuksia ja opittuja asioita :) Kiitos, kun kirjoitit tuon! Selvensi itsellenikin asiaa muuten. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

KARO2.jpeg
KARO2.jpeg

KARO3.jpeg
KARO3.jpeg

Minulla on ollut tässä tämän kevään sairastelukiemuroiden kylkiäisenä elämäni kiireisin työkevät. On tullut ihania, uudenlaisia ja innostavia töitä vähän sieltä täältä. Niin ja sen lisäksi tietysti ne vanhat rakkaat työt ja vielä pari oman pään sisäistä prokkista, johon olisi halunnut tarttua.

Kaksi viikkoa sitten tein kuitenkin jotain, mitä en ole varmasti montakaan kertaa elämässäni tehnyt. Kieltäydyin töistä!

Ja sen jälkeen kieltäydyin toisista, yhdestä ihanasta telkkariohjelmasta ja kahdesta kirjahaastattelusta. Iskin jopa viestin H23:n pojille, että: ”nyt ei vaan pysty”.

Kun viime keväänä jätin opetyöt, oli suuri motivaattorini tähän se, että olin alkanut ymmärtää, että tein töitä niin paljon, että en enää nauttinut niistä (tai monista muistakaan elämän osa-alueista) niin paljon, kun olin joskus nauttinut. Syy tähän ei ollut töiden huonous tai jonkin osasen muuttuminen tyhmemmäksi, vaan ennemminkin se, että kiire pisti minut rämpimään monen kivan asian läpi. Minulla ei ollut enää aikaa tai energiaa pysähtyä ja iloita.

Nyt aloin huomata itsessäni samoja merkkejä kuin kevättalvella 2017. Kalenteri täyttyi liiaksi ja supermukavatkin jutut alkoivat tuntua kivireelle. Asioille, joista piti vain selvitä. Niinpä päätin, että en aikoisi enää ajautua samaan jamaan kuin reilu vuosi aikaisemmin. Oli pakko hidastaa tahtia.

Koin aluksi teostani – tälläkin kertaa –ihan kauheaa syyllisyyttä. Jotenkin olen tähän ikään asti aina ajatellut, että kaikkiin työmahdollisuuksiin on tartuttava. Ja varsinkin jos meinaa tehdä itselleen leivän yrittäjähengessä, ei töistä vaan voi kieltäytyä. (Totta on tietysti sekin, että harvemmin olen edes halunnut kieltäytyä, koska uudet asiat ja haasteet noin lähtökohtaisesti vaan kiinnostaa aika paljon. )

Tajusin kuitenkin, että jos meinaan selvitä hengissä, säilyttää edes jonkinmoisen rentouden elämässäni ja ennen kaikkea kyetä nauttimaan tästä kaikesta, on minun alettava sanoa myös niille kivoille asioille välillä ”ei”. Koska kivakin muuttuu kauheaksi, jos sitä pitää suorittaa minuuttiaikataululla.

Alun paniikin jälkeen kieltäytymisestä tulikin lopulta ihan hirmuisen vapautunut olo. Ehkä tunne tuli siitä, että tuli taas fiilis siitä, että koin hallitsevani omaa elämääni. Kieltäytyminen  antoi ohjat  omiin käsiini. Oli nimittäin alkanut  tuntua jo vähän sille, että joku repivä voima kiskoisi minua väkisin eteenpäin ja kaikkiin suuntiin.

Nyt onkin sellainen olo, että ”jes, tämä kevät voikin olla ihan huippu” sen sijaa, että kauhulla pläräisin kalenteria ja miettisin, kuinka minkäkin asian voisi rämpiä läpi. Koska en minä halua rämpiä, haluan nauttia! Silläkin uhalla, että välillä pitäisi ottaa riski siitä, että CV ei olekaan niin hyvä, kuin se voisi olla. Tai että joku kontakti jäisi solmimatta.

Mietin tänään junassa matkalla Riihimäen Joutsenelta kotiin, että ei:n sanominen on varmasti sellainen asia, jonka haluaisin tavalla tai toisella opettaa F:llekin. Ei sillä, etteikö tuossa tytössä muutenkin olisi jo luonnetta! Kyllä ”ei” tulee varsinkin kotona hyvinkin usein. Mutta tarkoitankin ennemmin sitä, että olisi hienoa opettaa lapsensakin tuntemaan omat rajat monenkin asian suhteen niin, että hän tunnistaisi ennemmin oman jaksamisensa rajat realistisesti.  Äidillään sen opettelu on mennyt kantapään kautta…monta kertaa, jääräpää kun on.

-Karoliina-

P.S. Näettekö tuon ilmeen ekassa kuvassa? Kuva otettiin niin sanotuilla paniikkiviikoilla, jolloin en ehtinyt ottaa breikkiä pariin viikkon kumpanakaan viikonlopunkaan päivänä. Jotenkin ehkä himppasen paistaa naamasta :D 

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Kengät, Dr.Martens // housut & paita, AARRE // takki, JC

 

Kommentit (2)

Tinttiti
1/2 | 

Hei,
Onkos nuo housut ja paita kenties Aarteen vasta tulevaa tai jo mennyttä mallistoa? En löydä sivustolta ainakaan.. Tosi kivat olis!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

joutsen-2017-0361_LoRes.jpg
joutsen-2017-0361_LoRes.jpg

joutsen-2017-0640_LoRes.jpg
joutsen-2017-0640_LoRes.jpg

Polaris fiilis läheltä.jpg
Polaris fiilis läheltä.jpg

Polaris fiiliskuva.jpg
Polaris fiiliskuva.jpg

Aina, kun kuvittelee elämänsä olevan valmis, sitä tupsahtaa eteen asioita, joita ei olisi edes osannut kuvitella vuosi aikaisemmin. Niin kävi taas äskettäin. Kun vuosi vaihtui, minua pyydettiin nimittäin kotimaiselle Joutsenelle töihin. Tarjous yllätti, innosti ja oli sellainen, etten vaan yksinkertaisesti voinut tai halunnut kieltäytyä. Joten: Kuun alusta lähtien olenkin blogin, H23:n töiden ja muiden omien juttujen lisäksi totellut Joutsen-töissäni titeeliä Head of social media marketing. Meikäläisestä tuli siis kotimaisen untuvavuodevaate- ja takkibrändin sosiaalisen median aivot (ja kädet ja varmasti paljon muutakin sellaista, josta en vielä osaa kertoa).

Minulle Joutsen on ollut tuttu merkki tietysti jo vuosien ja vuosien takaa, mutta paremmin tutustuin Joutsenen ideologiaan, tuotantoon, tuotteisiin ja henkilökuntaan viime syksynä, kun tein ensimmäisen kaupallisen kampanjani heille. Tässä vuosien saatossa bloggaajana on kohdannut niin monta brändiä ja hyvää tuotetta, että jos joku merkki jää erityisesti mieleen, tietää siinä olevan jotain erityisen spesiaalia. Mutta niin todella Joutsenen kanssa kävi. Brändi tuntui alusta asti monesta syystä ihan omalleni. Ja kaipa ne tuolla Riihimäen päässäkin –  jossa Joutsenen tehdas, hallinto ja johto sijaitsevat – ajattelivat samaa, kerran halusivat lyödä hynttyyt kanssani yhteen. Nyt me ollaan tiimi!

Käytännössä uusi työni tarkoittaa joitain muutoksia meidän perheen arjessa. Vaikka montaa Joutsen-hommaa voikin tehdä etänä, olen Riihimäellä keskimäärin joka toinen viikko sellaiset muutaman päivää. Lähden seiskan junaan ja palailen illalla, kun työt on tehty. Näen Riihimäellä muita työntekijöitä ja pääsen sinne untuvan ytimeen ihan kirjaimellisesti paremmin kuin Tampereelta käsin. Ja onhan se vaan aika todella sykähdyttävää nähdä, miten kaikki ne prosessit tuotesuunnittelusta ihan lopulliseksi tuotteeksi asti tehdäänkään.

Olen oppinut tässä ajassa jo valtavan paljon Joutsenen brändistä, puhtaudesta, untuvan ja höyhenien erosta ja oikeasti vaikka mistä. Niin ja päässyt testaamaan takkeja eri säissä ja erilaisissa tilanteissa. Tutustumaan asiakaskuntaan ja näkemään välähdyksiä tulevasta.

Tämä kevät meneekin nyt osaltani varmasti aikamoisen untuvanpehmeässä alkuhuumassa. Mielessäni on monta sellaista asiaa, jotka haluan tehdä hyvin ja joissa ennen kaikkea haluan oppija tekijänä. Olen todella innoissani siitä, että saan yhdistää niin monta omaa vahvuusaluettani yhteen pakettiin ja samalla innostukseni kotimaisiin brändeihin ja tekstiileihin saa kulkea osana tätäkin työtäni.

Joten nyt kun katselette Instagram-videoitani, tiedätte, miksi juna vie niin usein Riihimäelle. Ja koska minun tehtäväni on olla Joutsenella myös linkki brändin ja teidän kuluttajien välillä, saa ihan kaikki toiveet, kysymykset, pyynnöt, ihastukset ja vihastukset toimittaa myös minulle esimerkiksi sähköpostin tai Instan kautta. Yritän vastata niihin parhaani mukaan ja suurimpiin kysymyksiin voisin kirjoitella vastaukset jopa tänne postauksiin astikin.

Kivaa alkanutta viikkoa! Huomenna ja keskiviikkona onkin taas edessä Joutsen. Saa seurailla instasta mun päivää Riihimäellä!

-Karoliina-

Kuvat: Krista Keltanen 

Kommentit (26)

Daniella
1/26 | 

Mua kiinnostaa untuvatuotteiden eettisyys. Olen ihan untuvikko (hehheh) tässä asiassa, mutta samaan aikaan kun innostuin untuvatuotteista, tajusin ettei ne untuvat ja höyhenet kasva puussa vaan eläimessä. Kiinnostaisi siis se untuvan ja höyhenen matka Joutsen-tuotteisiin.

Vierailija

Aioin juuri kysyä samaa! Ajatus asiasta on ollut vähemmän mairitteleva joten olisi mukava tietää ja saada kuulla ettei höyheniä nypitä esim. eläviltä ja hereillä olevilta eläinpoloilta.

annepa

Jos asia oikeasti kiinnostaisi, olisitte käyneet Joutsenen nettisivuilta tarkastamassa asian.

Daniella

"Asiasta voi jo käydä lukemassa Joutsenen nettisivuilta."

"Ah, hei kiitti vinkistä! Eipä tullut mieleen."

Näinkin olisi voinut asian esittää. Mutta kiitos tosiaan vinkistä. Oli kiinnostavaa lukea aiheesta, joskaan en edelleenkään ole ihan varma mitä mieltä olen kokonaisuudessaan näistä eläintuotteista. Jatkan asian hauduttamista.

Vierailija

Jos bloggari sanoo ”..saa ihan kaikki kysymykset, toiveet, ihastukset ja vihastukset ohjata myös minulle”, ei mielestäni ole kohtuutonta kysyä untuvan eettisyydestä. Tosiaan asiasta on Joutsenen nettisivuilla, mutta olisi brändille varmaan ihan hyvää mainosta, että heidän Some-edustajansa myös osaisi kertoa asiasta ja jakaa tietoutta, noita vähemmänkin eettisiä untuvatalijakin nimittäin on. Untuvaan myös liittyy paljon vanhoja ennakkoluuloja (esim.allergisointi), joita toki olisi hyvä purkaa mahdollisimman monessa mediassa, ja Joutsen onkin tehnyt tässä hyvää työtä. Itse olen siis Joutsen-fani, mutta tuohon aiempaan, töykeään KVG-kommenttiin haluaisin sanoa, että vegaanithan eivät esimerkiksi voisi untuvatuotteita käyttää ja jokainen vegaaniuteen pyrkivä voi miettiä, mihin omalla kohdallaan vetää rajan. Joutsen käyttää myös joissakin tuotteissaan turkista, mikä sekin voi olla monille riittävä syy boikotoida koko firmaa. Toisaalta he työllistävät suomalaisia ja ovat selkeästi monia kilpailijoita vastuullisempia joka suhteessa (ja untuva on ihanaa).

Hannamari
4/26 | 

Voi että, ompa teillä ihanan näköinen koti :)

Ja suuret onnittelut uudesta työstäsi!

AnnaKatri
5/26 | 

Hei aivan upea juttu! Paljon onnea! Harvaapa tyttöä tullaan oikein pyytämään, aika huikeaa, että vaikutus on siis ollut molemminpuolinen!

Minua kiinnostaisi sun ajankäyttö eri töiden välillä ja miten pidät yllä balanssia, kuinka priorisoit ja mikä on "prosenttimäärä" työajasta, jolla kutakin teet? Kysyn tämän puhtaasti henkilökohtaisista syistä, teen nimittäin itse perinteistä päivätyötä somen ja digin parissa ja aloittelen samalla omaa yritystä. Tuntuu, että vapaalle täytyy oikein repiä aikaa ja toisaalta oma jaksaminen on koetuksella. Varsinkin, kun tässä on vielä häät järkättävänä.

Ihanaa kevättä teille koko konkkaronkalle!

Anna

vibes
8/26 | 

Kävin ylläolevan ystävällisen kommentoijan innostamana lukemassa Joutsenen nettisivuilta heidän tuotteidensa eettisyydestä. Hienoa, ettei Joutsen käytä eläviltä linnuilta nypittyä untuvaa. Mietinpä vain, että kuinka eettistä on lintujen syötäväksi tuottaminenkaan. Tiloilla noudatetaan EU:n lainsäädäntöä etc., mutta tuotantoeläinten olot eivät yleensä ole kovin eettiset eläinten tai ympäristön näkökulmasta. Tietysti jos lähestyy asian eettisyyttä siitä näkökulmasta, että eläinten tuottaminen ruuaksi niiden hyvinvoinnin kustannuksella on oikein, niin silloin voi ajatella, että höyhen ja untuva menisivät sivutuotteena hukkaan. Olisi kiinnostavaa kuulla bloggaajan näkemys tähän asiaan. Turkisten käyttäminen tuotteissa ei myöskään mielestäni anna positiivista kuvaa yrityksestä, heillä on kuitenkin tulevaisuudessa pyrkimys korvata aito turkis jollain muulla... Miksei ole jo korvattu?

agariogames
10/26 | 

It is easy to understand, detailed and meticulous! I have had a lot of harvest after watching this article from you! I feel it interesting, your post gave me a new perspective! I have read many other articles about the same topic, but your article convinced me! I hope you continue to have high quality articles like this to share with veryone! Swords And Souls
 

Jordii
12/26 | 

Rakastan blogin lukemista. Viestisi on erittäin mielenkiintoista lukea ja jonnekin informatiivinen myös. Tämä blogi ja kuvat ovat niin mukavia. Peukut pystyyn. hotmail sign in postitus postituspostituspostituspostituspostituspostituspostituspostituspostitus 

 

angelicamandy
13/26 | 

I have learned in that time already a massive deal Swan logo, the purity, of feathers and down and truly the difference even from. So and were given to test the coats in one of a kind styles and in exceptional situations. Explore the consumer base and see the glimpses of the future Should i pay someone to do my essay cheap UK.

18/26 | 

JaiBalaji Packers and Movers in Navi Mumbai offer premium quality moving and packing services that are reliable, feasible and cost-effective. And cater to the ever growing demand for households, commercial establishments, industries and institutions.

19/26 | 

Kamal Cargo Packers and Movers in thane are expertise in Industrial transportation and packing services, Industries & office relocation. Household goods transportation services too. As per client need we offer cargo transportation services, commercial goods transportation services, heavy machinery transportation services.

20/26 | 

The hand control is anything but difficult to utilize and controls the abdominal area, knees, and general tallness of the electric bed edge to give most extreme solace and simplicity to the client or parental figure. Full Electric Bed is ideal for any home where somebody needs extra help with overnight boardinghouse like the additional comfort of having the capacity to modify the segments of the electric bed.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat