Kirjoitukset avainsanalla silmälasit

// Kaupallinen yhteistyö: Specsavers //

kolmistaan_nooranäppilä (14).JPG
kolmistaan_nooranäppilä (14).JPG

kolmistaan_nooranäppilä (16) (1).JPG
kolmistaan_nooranäppilä (16) (1).JPG

kolmistaan_nooranäppilä (3).JPG
kolmistaan_nooranäppilä (3).JPG

kolmistaan_nooranäppilä (6).JPG
kolmistaan_nooranäppilä (6).JPG

kolmistaan_nooranäppilä (9).JPG
kolmistaan_nooranäppilä (9).JPG

kolmistaan_nooranäppilä (10).JPG
kolmistaan_nooranäppilä (10).JPG

kolmistaan_nooranäppilä (17).JPG
kolmistaan_nooranäppilä (17).JPG

Jos mä kuvailisin mun tyyliä ja minua ulkoisesti, vilahtelisi tuossa listassa varmasti tennarit, farkut, Ivana Helsingin tyttömäiset mekot, pitkä tumma (vihdoin taas!) tukka, lyhyet kynnet, huomaamattomat korut, luottohajuveteni, aina hukassa olevat hanskat ja silmälasien ja/tai piilolinssien varma liitto (koska ilmankaan en pärjää sekuntiakaan).

Kun sitten Specsavers julkaisi Ivana Helsinki -silmälasimalliston, oli aika selvää kauraa, että tuo juttu olisi todellinen mun juttu. Siinä kun yhdistyi kaksi itselleni läheistä asiaa: Toisaalta se ihana Ivana-tyyli, jota olen rakastanut jo vuosia. Toisaalta taas se elämäni pakollinen paha, eli rillit, joita ilman en vaan voi elää.

Olen kirjoittanut silmälaseista usein, koska aihe on ollut mulle ajankohtainen jo 29 vuoden ajan. Olen kertonut, miten silmälasien käyttö saa edelleen – tämän ikäisen – tuntemaan itseni rumaksi nörtiksi. Ja kuinka olen yrittänyt sinnikkäästi myös päästä tästä päänsisäisestä möröstäni myös irti. Kotona vetelen illat pitkät rilliräiskäleenä, mutta julkisille paikoille astuminen ei ole tuntunut kivalle. Sanoin joskus A:lle, että olen rilleillä hänen edessä vasta, kun ollaan naimisissa. En pitänyt tietenkään sanoistani kiinni, mutta ehkä se kuvaa paljon sitä, kuinka paljon silmälaisen käyttö multa vaatii. (Tämän ääneen sanominen kuulostaa muuten todella typerälle, koska luulisi, ettei kyseessä ole niin iso asia!)

Kun Specsavers sitten toi Ivana Helsinki -lasit myyntiin, päätin kokeilla rillien käyttöä (julkisilla paikoilla, huom!)nyt niin sanotusti pehmeällä laskulla. Päätin, että tällä kertaa ottaisin ns. pärstäkerroinrillit, joihin linsseihin ei laitettaisi vahvuuksia, vaan pitäisin niitä piilolinssien kanssa. Mitä järkeä, ehkä mietit? No minäpä kerron:

Minullehan silmälasikammoa on aiheuttanut se, että rillieni linssit pienentävät niin paljon silmääni. Jos lasketaan hajataitot ja kaikki muut yhteen, viimeisimmissä tarkastuksessa selvisi, että näköni vastaa kokonaisuudessaan -7:n näköä. Voi siis sanoa, etten ole mikään haukansilmä. Ja koska näkökykyni on niin heikko, näkyy se myös jo itse silmälasilinsseissä merkittävästi. Toisin sanoen silmäni pienenee linssien vaikutuksesta huomattavasti.

Itse silmälasikehyksiä olen silti rakastanut aina. Joten niinpä päätin, että nyt opettelisin olemaan rillipöllö taas uudelleen. Mutta niin, ettei tarvitsisi heti sukeltaa syvään päähän. Voisin pitää silmälaseja säilyttäen kuitenkin normaalin silmien kokoni ja esimerkiksi sen, etten jaksa arkipäivänä laittaa ripsaria kummoisempaa meikkiä.

Kyselin Koskikeskuksen Specsaversin Sannalta, olenko maailmankaikkeuden ainoa ihminen, joka tekee näin pöhkön tuplavalinnan. Mutta yllätyksekseni hän kertoi, että minunlaisiani piilolinssit+silmälasit -yhdistelijöitä on yllättävän paljon.

Olette kyselleet näistä mun uusista laseista jo instassa hirmuisesti, mutta tässä vielä linkki kehyssivuille. Tykkään ihan kauheasti Ivana-malliston retrolookista. Se kun on jotenkin yhtä aikaa tosi klassinen ja ajankohtainen. Ja esimerkiksi nuo pilottilasit eivät olisi onnistuneet mulla koskaan omilla vahvuuksilla, koska vaikka linssien hionnat ovat kehittyneet valtavasti, ei meikäläisen miinuksia  olisi saanut liitettyä noin ohuisiin kehyksiin. 

Kuten varmaan arvaatte, ruusukultaiset lasit ovat tosi kevyet käytössä. Mulla ei ole ollut koskaan noin ohutsankaisia laseja (paitsi ne 2000-luvun alun "näkymättömät", jos muistatte tämän trendin), ja ohutsankaisuuden kyllä huomaa käyttömukavuudessa. 

Kun olin sovittamssa laseja liikkeessä, arvoin kahden pyöreän, vähän paksumpisankaisen mallin, väliltä. Nämä kuvissa nähdyt istuivat kuitenkin niin hyvin jo ihan luonnostaan - ennen yksiäkään säätöjä - päähäni, että päätin Sannan kannustuksella valita juuri nämä. Kun on pitänyt lähes koko ikänsä rillejä, huomaa kyllä, mitkä lasit tuntuvat sille, etteivät ne tunnu päässä ollenkaan. Niissä olo on kotoisa. 

Jos iski silmälasihimo, klikkaile rillikaupoille tästä!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu x 2: Ivana Helsinki

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (27)

Minihiiri
1/27 | 

Hei.
Saisitko apua silmien laserleikkauksesta? Olen kuullut pelkkää hyvää heiltä, joilta huono näkö on pystytty sillä korjaamaan.

Karoliina Sallinen

Mulla on tutkittu silmät leikkauksen varalle. Ja periaatteessa avun sillä voisi saada. Ei ole siis lääketieteellistä estettä. En jotenkin haluaisi tomenpiteisiin niin kauan, kun siihen ei ole pakko. Ja koska selviän tosi hyvin rillien ja piilareiden kanssa, en koe, että leikkausta juuri nyt tarvitsisin. Pelkään mm sitä, että silmät alkaa kuivua (kuten monilla leikkauksen jälkeen). 

Karoliina Sallinen

Kahteen edelliseen: Millaiset olisi teistä Ivana Helsingin tyyliset silmälasit, jos nämä eivät? Mä koen, että näissä on paljon yhtymäkohtia. Tietty persoonallisuus, retrohenkisyys ja tyttömäisyyden kautta tuotu naisellisuus. Muotokieli on pehmeää, kuten mekoissakin. Ja esimerkiksi ruusukultaisten rillien värisävy on täysin sama, kun viime vuoden paljettieläinkuosissa. Itse asiaa käytin kyseistä laukkua viime viikolla kemuissa juuri näiden rillien parina. 

Vierailija
3/27 | 

Tuntuu vähän kurjalta nämä sinun "rilliräiskäle" ja "ruma nörtti" -puheet. En ymmärrä miksi hanki jopa kahdet silmälasit käyttääksesi niiden kanssa piilareita? Tosi omituista, eikä edes järin ekologista hankkia täysin hyödyttömät silmälasit kun tarve voimakkuuksille kuitenkin olisi. Etenkin nuo mustasankaiset käy sinulle tosi hyvin, ei käy jakeluun mikset olisi teettänyt niustä voimakkuuksilla silmälaseja, joista on oikeasti sinulle apua?

Karoliina Sallinen

Taisin vastata kysymyksiisi jo postauksessa. Hankin vahvuuksettomat, koska yritän näin totutella silmälasien käyttöön, kun yksi ongelmakohta -- linssien pienentämisefekti - on poissa. Ruusukultaisia ei voisi käytännössä edes tehdä vahvuuksiini ja tummempisankaiset taas näyttäisivät erilaiselle tositoimissa vahvuuksilla, koska tosiaan linssi muuttaa silmän ulkonäköä. Jokainen ostettu uusi tavara on toki ekologisuuden kannalta huonoa. En kuitenkaan koe, että silmälasit ovat hiilijalanjäljen kannalta suurin ongelma. Vertaisin niitä tarkoin valittuihin koruihin. 

Vierailija

Niin joo, ehkä siinä mielessä on pointtia, jos mustasankaisiin voi jälkikäteen vaihtaa vahvuukselliset linssit jos opit niitä tällä metodilla käyttämään?
Ehkä tähän kokemukseesi vaan on vaikea samaistua: itselläni on voimakkaat miinuslinssit ja olen opetellut meikkaamaan niin, että silmät tulee rillienkin kanssa paremmin esiin.
Tavallaan koru-vertaus on vähän huono, koska kerrot postauksessa syvästä inhostasi rillejä kohtaan ja niiden rumentavasta vaikutuksesta ulkonäköösi. Sillä pohjalla ei tule fiilis että ihania koruja nämä. Toki sinänsä ihan hauska tuo ajatus että siedätät näin itseäsi, mutta eihän tuo sitä silmien ulkonäön muuttumista auta mitenkään -sinänsä siis kuulostaa oudolta hankinnalta tässä kontekstissa.

Karoliina Sallinen

Taisin kertoa tuossa, että inhoan silmälaseja niiden linssien pienentävän efektin vuoksi, mutta kehyksiä puolestaan rakastan. Kehykset ovat se tyylillinen osa, ja itse ajattelen, että ikään kuin asuste tai koru. 

Ihana, jos koet, että sua miinuslinssit ei haittaa. Toivoisin, että voisin ajatella samoin. Ehkä vielä seuraavat 29 vuottaa opettelua tekevät tulosta täälläkin :) 

Vierailija
4/27 | 

Hei, nyt vähän ehkä hassu kysymys. Miksi on niin tärkeää ettei silmät saa näyttää yhtään pienemmiltä, se on kuitenkin vaan pintaa. Tottakai ulkonäkö on tärkeää, mutta itse kokisin raskaanakin jos ihan koko ajan täytyy jotenkin vähän petrata ulkonäköään, pitäisikö tässä maailmassa enemmänkin vähän laskea ulkonäkö rimaa ja ajatella että on riittävän nätti vaikka esim. ne silmät vähän pienemmiltä näyttävätkin? Juu ja mun kommentiin saa ja pitääkin olla erimieltä :) Mutta kivat lasit, varsinkin nuo pyöreät

Karoliina Sallinen

Totta on, että silmälasilinkkit, värit, vaatteet, sisustus, hiukset, hymyn leveys ja kaikki tuollainen on pintaa. Ja se, minkälaisia asioita me pidämme kauniina ja toisaalta millaisen arvon me niille annamme, on subjektiivista.

Mä en koe, että mä itse asiassa petraan ulkonäköäni, kun en halua silmieni näyttävän pienemmille vahvojen linssien vuoksi. Itse asiassa rillittömyys ja jopa vahvuuksettomat lasit ovat mulle enemmän luonnollinen. Luojan luoma muoto, kuin se, että eteen laitetaan pienentävät linssit, vai kuinka? ''

Mutta ymmärrän hyvin pointtisi: Vaikka olen ehdottomasti sitä mieltä, että ulkoiset asiat voivat saada olon sisäisestikin hyväksi, eikä sitä siksi sovi vähätellä, täytyy jokaisen varmasti miettiä omalla kohdallaan, mitkä ovat ne asiat, joihin haluaa kiinnittää huomion. Mun mielestä tuo termi "riittävän" on aivan loistava <3 Voi kun jokainen meistä muistaisi, että riittää, kun on riittävän nätti, ahkera, viisas, nopea jne. 

Vierailija
5/27 | 

Hei, mulla on lähes saman vahvuiset miinuslasit, eli sellaiset -7-8 plus hajataitot päälle. En kuitenkaan koe, että mun silmät pienenisivät linssien takana mitenkään merkittävästi (käytän myös piilareita välillä). Voisiko asia siis olla ihan vaan korvien välissä..? Minusta näytät kauniilta lasit päässä:)

Karoliina Sallinen

Ihan varmasti osin onkin <3 Olen tästä joskus kirjoittanutkin ja miettinyt, liittyykö kokemus "rumuudesta" johonkin ala-asteen kiusauskokemukseen tms. Ihana, jos sulla on hyvä fiilis. Samaan pyritään!

Vierailija
6/27 | 

Rilliräiskäle ja rillipöllö -ilmaisut vähän häiritsi minullakin :/ Onko ne susta ihan ok nimityksiä laseja käyttävälle? Mulla tulee ala-asteen haukkumasanat mieleen.

Onneksi muuten nykyään ei lapsia haukuta silmälaseista koulussa, ainakaan oman tyttäreni kokemuksen mukaan. Mutta onhan lastenkin lasit nykyään huikean paljon tyylikkäämpiä kuin 20v sitten. Ja yhä useammalla on lasit.

Karoliina Sallinen

Mä en käyttäisi termiä muista, mutta itsestäni kylläkin. Koen, että se on sellaista itseironiaa, joka tosin pitää sisällään arvotuksen siitä, millaiseksi itse koen itseni vahvoissa laseissa. Itse asiassa nuo taitavat olla termit, joita musta ala-astella käytettiin. Tosin nykyisin perhe voi kutsua mua esim räiskäleeksi", joka niissä tapauksissa on hellittelynimi. 

Mun tytär esimerkiksi HALUAISI silmälasit. Toivoi niitä jopa joululahjaksi viime vuonna, mutta ei saanut, kun tarvetta ei ole. Mutta tosiaan. Onneksi asia ei ole nykyisin enää kuten 90-luvun alussa! 

tinjatinja
7/27 | 

En ihan ymmärrä tätä hypeä, kun olet aiemmin julistanut käyttäväsi hinnalla millä hyvänsä piilareita, että nyt hankit _kahdet_ lasit ilman vahvuuksia. Kiva että yrität totutella laseihin, mutta tuo ei vaikuta kovin kestävältä valinnalta. Totuttelua saattaisi myös auttaa se, ettet puhuisi silmälasipäisestä Karoliinasta rumilla lapsuuden haukkumasanoilla, koska myös itselle ja itsestä kannattaa puhua kauniisti. Käyttämämme kieli on todellisuutta.

Lisäksi ihmetyttää että lasit ovat Specsaverilta, kun Tampereella on oma luotto-optikkonasi ylistämäsi kotimainen Heiniö? Minusta on vähän lukijoiden aliarviointia kirjoitella "voisiko mikään olla enempää minua" -tyylisiä juttuja, kun aiempien tekstiesi perusteella silmälasien käyttö ja halpaketjut eivät todellakaan ole "sinua".

Tykkään blogistasi kovasti, mutta nämä jatkuvat yhteistyöpostaukset, joissa pyörrät mielipiteesi, suosituksesi ja hylkäät "lempparisi" alkavat vaikuttaa tosi teennäisiltä. Jos teet jonkin yhteistyön vain yhteistyön vuoksi, voisit suoraselkäisesti kertoa siitäkin, kun on ihan ok innostua ja kokeilla uusia juttuja. Toivottavasti kiinnität asiaan huomiota.
Kaunista talviaikaa! :)

Karoliina Sallinen

Ihan totta: ItselleKIN kannattaa puhua kauniisti. Tämä on asia, jossa mulla on itse asiassa paljon opeteltavaa. 

Kurja, jos tulkitset, että postaus aliarvioi sinua. Mä pidän monista toimijoista kaupan kentällä, enkä usko, että se tarkoittaa sitä, että toiset tulee sulkea pois, jos toisista pitää/tekee yhteistyön. Heiniö on edelleen ihana, ja niin on moni muukin. Mä en tiedä, tekevätkö muut kuluttajat niin, että valitsevat yhden liikkeen/merkin, ja käyttävät vain ja ainoastaan sitä hamaan tappiin, mutta itse en. Bloggaajana tai muutenkaan, vaikka toki sinne hyviin luottiksiin palaa uudelleen ja uudelleen. 

Mä koen, että yhteistyö Ivanan lasien kanssa on luonteva, koska kuten sanottua, olen tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä taukoamatta usean vuoden ajan. Harmillista, jos koet toisin tai et ole tätä yhteyttä nähnyt jatkumona. 

En kuitenkaan usko, että tälläkään saralla postausten kanssa voi kaikkia miellyttää, saati olla aukottomasti olla vain yhden merkin/tyylin edustaja. Koen, että bloggaajan tehtävä on osion myös tuoda esille uusia tuulia, vaikka oma tyyli onkin tärkeä muistaa. 

Kuten sanottu, silmälaseja olen käyttänyt vuodesta 1989, joten voisin sanoa, että se ON mua, vaikka se ei blogin lukijoille kuvista toki usein välitykään. Toivottavasti tällaiset positiiviset kokemuset, kuten vaikka näiden rillien kanssa,vähentävät piilareiden käyttökammoani myös vahvuuksien kanssa ja silloin silmälasit näkyvät myös teille, jotka eivät minua kotioloissa katsele. 

Kivaa pakkaspäivän iltaa! 

Nunsku
8/27 | 

Mä oon kyllä vähän samoilla linjoilla, kuin muutama muukin täällä. Tuntuu, että mielipiteesi muuttuu vähän sen mukaan kenen kanssa teet yhteistyötä. Eikä tämä toki ole ainoa blogi, jossa yhteistyöpostauksia on todella paljon ja niitä selitellään juuri sillä, kuinka ollaan nykypäivän vaikuttajia. Ikävä kyllä moni blogi muuttuu tylsäksi jatkuvien yhteistyöpostausten takia. Samalla kuitenkin esim. kommentteihin vastaaminen jää joiltakin pois, joka kyllä on mielestäni tympeää. Se myös vähentää intoa kommentoida yhtään mitään. Tästä vois jatkaa pidempäänkin, mutta jätämpä tähän...

Sinikka81

Kommentteihin vastaaminen ontuu pahasti. Nytkin on useamman kuukauden ajalta vastailut hoitamatta ja näihin uusimpiin on aikaa vastailla, aiemmat jäävät siis taas kokonaan ilman vastausta. Kiva blogi, mutta minusta on epäkohteliasta hoitaa kommentointia aina silloin kun sitä sattumalta ehtii tehdä, eikä systemaattisesti niin että vastaisi järjestyksessä kaikkiin tulleisiin kommentteihin. En loukkaannu jos omiin (harvoihin) kommentteihin ei vastata, mutta on harmi että monesti kommenttiboksissa on mielenkiintoisia pointteja joista syntyisi hyvä ja asiallinenkin keskustelu.

Yhteistyöpostaukset ovat pääosin olleet hyviä ja mielenkiintoisia, mutta niitä on ollut viime aikoina hurjan paljon.

Äitipuolitoista
9/27 | 

Kiitos tästäkin kiinnostavasta kirjoituksesta.
Luen jokaisen kirjoituksesi, koska ne on musta kiinnostavia ja hyvin kirjoitettu.
Ystäväni on myös bloggaaja ja ymmärrän täysin yhteistyö-postaukset. Se kun on työtä josta saa ihan rahaa laskujen maksuun.
Vähemmän ymmärrän bloggaajan tekstien kritisointia. Siis se, että varsinaista blogin tyyliä ruoditaan. (Kuuluuko tämä bloggaajan repertuaariin, paljonko vastaa kommentteihin jne.) Jos ei kiinnosta, ei tarvii lukea.
Tekstin aiheesta päinvastoin on tosi mielenkiintoista keskustella.
(Vahvuuksettomien lasien pointti jne.)

Kiitos kun kirjoitat.
Eniten kiinnostaa uusioperheaihe, mutta ymmärrän täysin ettet ruodi aihetta avoimesti, koska se ei ole tyttösi etu.

Nunsku

Mun mielestä saa kyllä kritisoida. Just esim. tuo viesteihin kommentointi. En tiiä kuka tänne viitsii kommentoida, jos viesteihin ei saa mitään kommenttia takaisin. Tämä koskee yleisesti kaikkia blogeja, ei ainoastaan tätä. 

Vierailija

Juuri näin. Miksi ei saisi kritisoida? Esim ilmastoraportti-postaukseen tuli kasapäin hyviä kommentteja ja kysymyksiä
mutta tämä ammattivaikuttaja ei vaivautunut vastaamaan yhteenkään :( Jos tämä kerran on ihan oikea työ niin miksi sitä ei myös hoideta kuten oikeaa työtä?

Karoliina Sallinen

On harmillista, että aina ei ehdi. Olen samaa mieltä, että ihannetilanteessa kaikkiin kommentteihin tulisi vastata. Toivottavasti jatkossa ehdin kommentoida useammin. Hyvin huomattu, että tosiaan viime viikosta asti olen yrittänyt asiaan saada muutosta. 

Äitipuolitoista
10/27 | 

Lasit sopivat sulle kivasti ja ovat mielestäni tosi sun tyyliin sopivat.
Yhdistelet kauniisti rouheaa ja naisellista.
Käytän itse miinuslaseja päivittäin. Mulla on kahdet lasit joita vaihtelen, mutta olis kyl kiva jos olisi ainakin neljät.
Ennen pidin pääsääntöisesti piilolinssejä, mutta iriitin myötä silmäni ei enään kestä piilareissa kuin satunnaista juhla-käyttöä. Kuivuu ja ärtyy.

Karoliina Sallinen

Se on kyllä suuri riski, kun piilareita pitää paljon! Vaihtelu lasien välillä varmasti auttaa, ettei tylsisty, jos lasit ovat jokapäiväisessä käytössä :)

Ensku
11/27 | 

Huomaan ihan saman ilmiön itsessäni, vaikka en ihan noin kovasti miinuslukemille pääsekään. Itse olen ollut silmälasienkäyttäjä jo melkein 20 vuotta, mutta en edelleenkään ole tottunut niihin. Ne eivät vaan istu naamaani kunnolla, painavat, eivät pysy urheillessa mukana jne.
- lista on loputon. Lasit laitan päähäni vasta kun pääsen kotisohvalle.

Haaveilen silti edelleen omistavani silmälasit, joita haluaisin päivittäin käyttää julkisellakin paikalla ja joiden pitäminen olisi yhtä vaivatonta ja mukavaa kuin piilareiden. Ehkä käyn testaamassa näitä mainostamiasi laseja itsekin :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

PC072732.JPG
PC072732.JPG

PC072740.JPG
PC072740.JPG

PC072741.JPG
PC072741.JPG

PC072746.JPG
PC072746.JPG

PC072728.JPG
PC072728.JPG

Minulla on ollut silmälasit aivan pienestä tytöstä asti. Ekat vuodet pidin rillejä vain piirtäessä ja katsoessa telkkaria, mutta pian jo ala-asteen ekoilla luokilla silmälaseista tuli kokopäiväinen juttuni. Ja niin kauan, kun silmälaseja olen käyttänyt, olen inhoamalla inhonnut niitä.

En tiedä, johtuuko silmälasikammoni ala-astella kuuluista rilliräiskäle-huudoista, vai ihan vaan silmälasien vaikeudesta arkena, mutta heti kun sain aikuiselämän kynnyksellä mahdollisuuden käyttää piilolinssejä, olen niitä myös käyttänyt aivan jatkuvasti ja joka päivä. Silmälasiongelmista ja sen tuomista alemmuuden puuskista olen kirjoittanut aikaisemmin esimerkiksi täällä ja täällä.

Tänä syksynä minun on kuitenkin pitänyt alkaa joustamaan jokapäiväisestä piilolinssikoukustani. Nimittäin kun nykyinen työni vaatii tietokoneruudulla työskentelyä joka päivä vähintään 7 tuntia, ei piilolinssit enää riitäkään. Piilarit ovat hyvät monessakin tilanteessa, mutta silmäni eivät enää kestä näyttöpäätteellä työskentelyä pelkästään piilolinssit silmillä. Silmät tarvitsevat lepoa ja niitä rillit niille antavat.

Koska edelliset silmälasini ovat vuodelta 2009, oli selvä, että jos aion käyttää rillejä enemmänkin, tulisi minun hankkia uudet lasit. Niinpä marssin Citykatseelle ja ryhdyimme hommaan, jonka kuvittelin olevan mahdoton. Löytyisikö oikeasti silmälasit*, joita haluaisin aidosti käyttää?

Citykatse on Tuomiokirkonkadulla sijaitseva yksityinen optikkoliike, jossa silmälasit oikeasti valmistetaan itse liikkeessä. Siis pokia ei lähetetä minnekään kauas linssien hiontaan, vaan kaikki työ tehdään Tampereella itse liikkeessä. Arvostan tuollaista käsityötä ja pienen liikkeen tunnelmaa yli isojen ketjujen. On ihanaa löytää persoonallisia pokia ja saada palvelua, jossa oikeasti asiakkaan toiveita kuunnellaan.

Minulla on ollut vuosien saatossa vaikeus löytää rillejä siksi, että vaikka kasvoni ovat kapeat, haluan rillien oleva kuitenkin kookkaat. Toisin sanoen jos silmälasit ovat minusta muuten tarpeeksi isot, ovat ne olleet sivuilta liian leveät. Jostain syystä Citykatseen valikoimassa olevalla l.a.Eyeworks -merkillä oli kuitenkin sellainen valikoima, että minulle löytyi todella monet oikeankokoiset – isot, mutta sivuilta kapeat – silmälasit. Lopulta omikseni valikoitui nämä ruskean-roosat silmälasit, jotka istuivat päähäni ensi kokeilulla. Joten kaikki muutkin kapeakasvot: Citykatseella on luultavasti ratkaisu ”pääpulmiin”.

Jussi – Citykatseen optikko – teki minulle näöntarkastuksen rillejä varten. Ensimmäisen kerran elämässäni muuten tajusin, mitä kaikki hajataiton numerot, akselit ja sylinterit todella tarkoittavat näössä. Ja tiedättekö mitä myös ymmärsin? Näköni on vieläkin heikompi, kun olin kuvitellut. Näköjään ne miinukset ja plussat kun eivät kaikkea aina kerro.

No tässä on nyt mennyt sitten pari kuukautta rillipäänä. Halusin testata laseja oikein kunnolla, jotta voisin rehellisesti kertoa, miltä rillipäänä on oikeasti tuntunut. Tässä havainnot:

  • Silmät kestävät paljon paremmin tietokoneella työskentelyä silmälasit päässä kuin piilolinsseillä.
  • Rilleillä näkee tarkemmin.
  • Tosin silmälasien pokiin totuttelu vie aikaa. Vaikka sankoja onkin taivuteltu, painavat ne joskus illalla päätä.
  • Jos vaihtelen viikon (ja päivän) sisällä monta kertaa silmälaseista piilolinsseihin ja päinvastoin, päätä alkaa särkeä. Aivoilla menee aina aikaa tottua "uuteen näkymään", koska piilareilla ja rilleillähän näkee eri tavalla.
  • Oikeat pokat oikeasti ovat kauniit. Ja näitä silmälaseja on aidosti ollut mukavampi pitää kuin entisiä.
  • Silti kesken silmälasipäivän saattaa edelleen iskea ruma olo. 
  • Vanhakin kettu voi oppia uusia juttuja. Ehkä minusta pikku hiljaa tulee todellinen silmälasipää!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

*silmälasit saatu Citykatseelta

Kommentit (13)

Daniella
1/13 | 

Kapeanaama täällä moi! Kyllä on ollut helvetillistä etsiä tähän päähän kivoja laseja. No nyt mulla on ja olenihan paniikissa, että ne menevät rikki, koska taapero on alkanut repiä niitä mun päästä.

Kiitos siis vinkistä! Luultavasti hinta on oman maksukyvyn yläpuolella, mutta kunhan sitä joskus alkaa saada jotain palkkaakin, voisi tuolla piipahtaakin.

Vierailija
2/13 | 

Miksi ihmeessä ajattelet, että silmälasit rumentavat? Nykyäänhän rillit on parhaimmillaan todella trendikkäät ja tyylikäs asuste. Piilolinssit eivät pitkän päälle ole kuitenkaan kokopäiväisessä käytössä ole hyvä ratkaisu, sillä ne väsyttävät herkästi, kuten itsekin olet huomannut. Hajataiton kanssa erityisesti piilareissa tulee hankaluuksia. Turhia pelkäät, että silmälasit peittävät tai pilaavat ulkonäkösi. Mistä moinen epävarmuus, muuten niin vahvan itsetunnon omistavalta naiselta?

Karoliina Sallinen

Mä rakastan pokia ja voisin pitää lasia ilman vahvuuksia vaikka joka päivä. Mutta mua siis häiritsee tosi paljon se, mitä noin vahvat linssit tekee esim silmän koolle ja ulkonäölle. Silmistä tulee niin pienet ja mä koen rillit päässä, että silmät on koko päivän jotenkin puoliksi kiinni. Se on se suurin ongelma!

sandrasu

Ainakin näissä kuvissa sun silmät näyttää ihan yhtä isolta kuin normaalistikin! 'Voi siis olla että tuo ongelma on ihan sun omassa päässä :) Ehkä muistelet niitä vanhoja laseja, kun hionnat ei olleet vielä niin taidokkaita :) Itsellänikin -7 voimakkuudet, mutta en enää nykyisillä laseilla huomaa että silmät pienenesivät. Toki omaan isot silmät alun alkaenkin :)

ABC
3/13 | 

Oon aina salaa ihaillut silmälasipäitä! Ja samalla luullut, että mulla on hyvä näkö.
Työkavereiden kehoituksesta kuitenkin astelin näöntarkastukseen ja sain kehoituksen hankkia itsekin lasit.
On se hienoa, kun pää ei enää ole aina kipeä työpäivän tai leffaillan jälkeen. Autollakin ajaessa näkee liikennemerkit paremmin. Ja mikä parasta, tykkään mun laseista :) (katsotaan parin vuoden päästä uusiksi mielipidettä...)

Suttastiina
4/13 | 

Onnittelut "varhaisesta" heräämisestä silmälasien suhteen! Itselläni lasit 6-vuotiaasta (vihasin!!) ja piilarit 14-vuotiaasta VIISIKYMPPISEKSI julkisella paikalla liikkuessa.
Vasta viimeisimpiin sankoihin rakastuin niin, että olen jopa viihteellekin ne päässäni lähtenyt. Rakkauskehyksiä tulee vastaan kovin harvoin, koska silmälasimallistot ovat suurimmaksi osaksi tosi tylsiä - ymmärrän toki liikkeidenkin ongelman liian erikoisten sankojen jäädessä hyllyyn, mutta...
Tampereella asuessa tykkäsin Tulosen Lassen putiikista, hän kun toi messuilta yksittäisiä omituisuuksia ja yleensä sieltä löysin itselleni sangat. Täällä Joensuussakin on onneksi yksi optikko, joka rohkenee ottaa valikoimaansa muutamia vähän räväkämpiä malleja. Omat rakkauslasini on alunperin tilattu toiselle asiakkaalle Alain Mikliltä ja ne ovat käsintehdyt - onneksi alkuperäinen asiakas koki sangat liian räväköiksi itselleen ja minä sain nämä ihanuudet. Oranssit tietenkin <3

AinoX
5/13 | 

Mustakin miinuslaseissa on just se huono puoli, että sovittaessa näyttää isoilla silmillä ihan erilaiselta kuin lopullisten linssien kanssa. Mutta tähän on tyytyminen, ei auta kuin odottaa että ikänäkö tasaisi tilit. Uteliaana täytyy kuitenkin kysyä, miten lasit eivät näissä kuvissa näytä pienentävän mitään, eivät silmiä eivätkä mukia. Onko syy onnistuneissa kuvakulmissa, jossain upeassa uudessa hionnassa vai katsojan silmässä?

Essu
6/13 | 

Moi!
Mä itse olen rillipää enkä vaihtaisi silmälaseja pois. Ne antaa niin paljon efektit naamaan enkä käytä silmämeikkiä enää ollenkaan ja silti tunnun olevan freshin näköinen :)

Rillit vaan on osa identiteettiäni. Piilareitä en oo käyttäny ikinä.

Joskus rillihimoissani olen ostanut useammat ja saanut vaihtelua päiviin ja tyyliin.

Jos rumapäivä iskee, niin voi hakea ihania inspiraatiokuvia netistä googlettamalla "rillipäät" ja saa taas itselleen inspiraatiota rillihimoissani:) samoin kuten tukka alleja etsiessä :)

Toinen rillipää
7/13 | 

Itse en varsinaisesti ole koskaan laseja inhonnut, mutta ymmärrän kyllä tuskasi.
Itsellä(kin) suurin pelastus laseihin on ollut tuttu optikko, joka tietää millainen oma tyylini on ja millaisista laseista pidän. Vaihtelua pokissa on ollut, vaikka tietyt omat jutut onkin aina ollut. Eli ehdottoman tärkeää on hyvä ja toimiva suhde oman optikon kanssa! Itselle ollut jopa tärkeämpi kuin oma luottokampaaja.
Onneksi omakin optikkoni on juuri tällainen pieni yksityinen ja myös tuttava muutenkin..

Entinen rillirousku
8/13 | 

Keväällä vihdoin uskalsin mennä Smile-laserleikkaukseen ja oli yksi elämäni parhaimpia päätöksiä! :) Sitä ennen käytin pitkään päivittäin piilolinssejä. Aina toisen päässä näyttää lasit niin paljon paremmilta:D

Tanjami
9/13 | 

Minusta lasit ei kyllä saisi pitkänkään päivän päätteeksi painaa yhtään. Ei naama ja pää niihin totu, jos ne painaa. Pitäisi saada taivuteltua niin, ettei ne juuri tunnu, eikä varsinkaan paina.

Hienot pokat! Mä muuten näkisin mielikuvissani sulle sopivan myös sellaiset kultaiset tosi sirot, pyöreäsankaiset rillit :)

Mulla on ollut lasit lapsesta saakka ja nyt aikuisiällä vihdoin tykkään niistä. Ne piilottaa hyvin silmäryppyjä ja niillä saa uutta ilmettä kasvoihin. Mulla on useampia rillejä, joita vaihtelen fiiliksen mukaan. Myös piilarit on käytössä, mutta enimmäkseen vain urheillessa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

shameless-2362307_960_720.jpg
shameless-2362307_960_720.jpg

Katselin tällä viikolla ulos työpaikan ikkunasta. Meidän edessä on menossa jokin tietyö ja kaivinkone kolusi karmealla äänellä kuoppaa maahan. En tiedä, mistä assosiaationi tuli, mutta sitä näkyä katsellessa aloin pohtia, kuinka hirveän montaa asiaa elämässäni olenkaan hävennyt. Ollut nolona, hävennyt olla minä. Ja kuinka vapauttavaa nyt onkaan, kun ei tarvitse oikeasti tämän ikäisenä, näillä pähkäilyillä ja historialla hävetä enää oikein mitään.

Ensimmäiset kerrat, jolloin muistan hävenneen itseäni, liittyivät lukihäiriööni. Koin alakoululaisena, vähän nokkelana sellaisena, kauhan kolauksen, kun olikin aivan todella huono englannin kielessä. Tarvitsin siihen tukea ja apua ja kaikesta tästä huolimatta olin edelleenkin se, jonka sanat sekoilivat ja ääneenluku ujostutti. Minua hävetti, etten osannut. Hävetti tarvita apua.

Aikuisena olen osannut kääntää lukihäiriöni vahvuudekseni. Kirjoittamisesta ja lukemisesta tuli lopulta jopa minun työni. Vieläkin, kun joku huomauttaa kirjoitusvirheistä, tulee tunne: Etkö tiedä, minkä matkan olen tähän pisteeseen tehnyt? Joka tapauksessa koko luki-homma on tehnyt minusta sinnikkään. Ja se on hemmetin hyvä juttu!

Toinen hävetykseni on liittynyt ainakin kahden (jopa kolmen) vuosikymmenen ajan silmälaseihin. Olen kirjoittanut aiheesta todella monta kertaa (muun muassa täällä, täällä ja täällä), pohtinut silmälasitraumojeni syntyä, mutta edelleenkin rillit aiheuttavat minussa aikamoisia tunnekuohuja. Lapsena häpesin olevani se luokan ainoa rillipää. Teini-iässä häpesin puolestaan rumuuttani: Olin omasta mielestäni kauhea ilmestys laseilla.

Tällä hetkellä yritän ravistella silmälasikammoa kauemmaksi. Kävin pari viikkoa sitten näöntutkimuksessa ja valitsin itselleni mitä kauneimmat pokat. Toivon, että niiden avulla voin harjoitella pois silmälasihävetyksestäni. Eikö olisi jo aika?

Eniten elämässäni olen hävennyt tapaa, jolla kohtelin erästä nuoruusaikani kumppaniani erotilanteessa. Ihmisillähän on tietysti oikeus lopettaa parisuhteet niin halutessaan, mutta minä olin kohtuuttoman ilkeä ihmiselle, joka oli kohdellut minua hirmuisen hyvin. En vielä niin vähäisellä elämänkokemuksella kai tajunnut, ettei hyvät ihmiset olleetkaan mikään itsestäänselvyys. En koskaan ole katunut eroa, mutta omaa käytöstäni kylläkin. Tajusin, ettei hän todellakaan oli ansainnut ilkeilyjäni.

Kun sitten lopulta ymmärsin, että olin toiminut väärin, koin kauheita tunnontuskia. Itse asiassa näin painajaisia aiheesta monta vuotta eron jälkeenkin. Ajattelin, että minun olisi pakko sairastua johonkin kuolemansairauteen, jotta karma toisi minulle takaisin julmuuteeni. 

En ole vieläkään pyytänyt häneltä anteeksi. Koen, että se olisi jollain tapaa falskia. Tehtyjä ei saa tekemättömäksi. Mutta oman sontani karmalta olen sentään kokenut saaneeni jo takaisin. Jos nimittäin uskoo siihen, että asiat menevät lopulta jollain lailla tasan. Nyt toivon, että hyvä lisää hyvyyttä. 

Noiden tapahtumien jälkeen olen pyrkinyt elämään niin, ettei minun tarvitsisi hävetä omaa käytöstäni tuossa suuressa mittakaavassa. Että tekisin valintani sillä sydämellä, mikä minulla on. Kuunnellen todellista itseäni. Olen onnistunut mielestäni aika hyvin.

Kronologisesti viimeisin hävetykseni liittyy eroon tyttäreni biologisesta isästä. Minulla on lapsesta asti ollut haaveena saada perhe. Iso ydinperhe. Sellainen idyllisistä kirjoista tuttu. Kun erosin F:n isästä, koin, että astuin samoin tein jonnekin kuiluun, jossa otsaani oli leimattu ikuisen epäonnistujan merkki. Vaikka ero ei hävettänytkään minua itseäni, koska koin tekeväni oikein, hävetti minua se, mitä muut ajattelisivat nyt minusta. 

Pelotti leimautua yh-mutsiksi*. Juttelin tästä asiasta erään F:n luokkakaverin äidin kanssa, joka on myös eronnut lastensa isästä. Pähkäiltiin, mikä hävetys se nyt on, jos alkuperäisperhe ei ole koossa. Ainoastaan päidemme sisäinen ongelma. Ehkä – ainakin omassa päässäni ja vajavaisella tietämykselläni elämästä – eroperheisiin liittyi tuoreeltaan joitain sellaisia stereotypioita, joita en halunnut itseeni yhdistettävän.

Nyt aika on onneksi antanut armoa ja mittasuhteita tällein asialle. Oikeasti hävettää tällä hetkellä se, miten ahdaskatseinen olin ennen erilaisten perhemuotojen suhteen. Kuten olen nyttemmin tajunnut, voi perhe olla niin monella tavalla. Ei lapselta katoa isä ja äiti minnekään, vaikka ero tulisikin. Eikä itseltäkään puolestaan lapsi. Voi saada lisää ja laajemman perheen, jos hyvin käy. Tai olla onnellinen uudessa tilanteessa. Se on ollut aika mahtava oivallus.

Mitä sinä olet hävennyt ja miten olet päässyt häpeästä yli? Vaikka sanalla häpeämätön onkin negatiivinen klangi, olisi ihana ajatella olevansa positiivisella tavalla häpeämätön. Sellainen, joka ottaisi omat vajavaisuutensa osana ihmisyyttä. Ei häpeän aiheena. 

-Karoliina-

*puhekielinen, ei juridinen, ilmaus 

Kuva: Pixabay

Kommentit (3)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

karoliina_kolmistaan_by_janitaautio_IMG_3161-3.JPG
karoliina_kolmistaan_by_janitaautio_IMG_3161-3.JPG

Takana on nyt yhdeksän päivää silmälasipäisen elämää. Tai no. Takana oikeasti on tuota aikaa jo miltei kolmekymmentä vuotta, mutta koska olen käyttänyt aivan koko aikuisikäni piilolinssejä joka ikinen päivä, joka ikinen valveillaolominuuttini, en enää edes välillä muista, että olen rillipää.

Nyt minä olen ollut kuitenkin ilman piilolinssejä reilun viikon, ja samaa menoa on jatkettava vielä huomiseen asti. Olen nimittäin menossa jo toistamiseen tarkistuttamaan silmäni mahdollista silmäleikkausta varten. Toistamiseen siksi, että keväällä minulle oli tullut nopeassa ajassa todella paljon lisää hajataittoa, ettei leikkausta nähty fiksuksi ratkaisuksi. Katsotaan, miten nyt käy.

Koko tämä silmälasiviikko on ollut täyttä tuskaa. Jopa niin kauheaa, että sitä - tai siis näin pinnallista asiaa - on oikeasti vähän nolo edes myöntää teille. Miten aikuinen ihminen voikaan tuntea olonsa niin epävarmaksi, rumaksi ja karmeaksi yksien rillien vuoksi? Luulisi, ettei perusitsetunto ja kokonaisvaltainen olotila ole kiinni niin marginaalista osioista ulkoisessa habituksessa, mutta kylläpä vaan voi. Olen siitä elävä esimerkki. 

Kun minä laitan silmälasit päähäni, tulee minulle automaattisesti olo "älkää, pliis, kukaan huomatko minua". Haluaisin vajota maan alle, työntää naamani ison kaulahuivin suojaan ja kieltäytyä kaikista muista sosiaalisista kontakteista kuin töissä tai lähikaupassa käynnistä. Heti, kun silmälasit ovat nenälläni, en koe olevani enää minä. Kaikki vaatteet näyttävät oudoille päälläni, olo on nuhjuinen, mikään kampaus ei tunnu mukavalle, pokat rasvoittavat kasvoja ja pipoakaan ei voi käyttää, kun pokien ja pipon yhteisvaikutus saa aikaan päänsäryn. 

Olen kuullut elämäni aikana varmasti kymmeniä, jopa satoja kommentteja, kuinka kivalle näytän rillit päässä. Kiitos niistä ihanat, mutta tiedättekö mitä: Lopulta se ei paljon auta, kun itsellä ei ole yhtään hyvä fiilis. Kyllä se vaan on niin, että oma olotila on lähdettävä itsestä päin (tämäkin postauksen teemasta huolimatta).

Kun hajoilin rilliräiskäleolotiloissani, aloin pohtia, miltä tuntuisi, jos omassa ulkonäössä olisi oikeasti jokin seikka, joka vaivaisi yhtä paljon, kun minua nämä silmälasit. Minä olen taas yhden yön jälkeen vapaa ällökahleistani, mutta miten on niiden laita, jotka eivät voi luopua omasta inhokkikohdastaan niin helposti. Mitä jos minulla olisi omasta mielestäni maailman suurin nenä, epätasaisin iho tai vaikkapa fiksaatio pienistä rinnoistani niin suuri, että se vaivaisi minua yhtä paljon kuin silmälaist. Jos tällaisessa olotilassa joutuisi elämään joka päivä, pilaisi se ihan oikeasti koko elämän ja sosiaaliset kuviot! 

Ja joo: Kyllä on tietysti niinkin, että aikuinen ja fiksu ihminen oppii hyväksymään omat puutteensa ja kauneusleikkaukset ovat vain huonoitsetuntoisten hölmöjen hommaa. Ehkä niinkin, mutta entä jos se ei vain onnistu? Minä olen oppinut elelemään eriparisen päärynäkroppani, reisieni, monta kertaa murtuneen kyömynenäni ja ääneni kanssa ja miettimään "tämä ei ole maailman vakavin asia". Mutta silmälasien kanssa en. Koskaan! Ja olen harjoitellut homma sentään lähes koko elämäni.  

Joten kyllä. Tämän silmälasikokeiluni jälkeen todella ymmärrän paremmin kaiken maailman "turhat" leikkaukset ja kohennukset. Monta asiaa voi korjata omien korvien välissä – niin pitääkin yrittää tehdä – mutta jos se ei onnistu, voi tosiaan olla, ettei se onnistu. 

Eli kyllä. Taisin juuri kääntää takkini kauneusleikkausasian suhteen. (Ja ei. Tätä postausta ei ole kirjotettu silareiden toivossa. Jos silmäleikkaus ei onnistu nytkään, riittää minulle kaksi silikonista piilolinssiä.)

-Karoliina-

P.S. Voi kun joskus pääsisin silmälasien kanssa tähän tilaan. Ehkä sitten, jos leikkaus onnistuu ja saan ostaa pärstäkerroinrillejä, jotka eivät pullopohjalinsseillä enää pienennä silmiäni niin rutkasti. 

Kuva:Janita Autio 

 

Kommentit (24)

Niina2
1/24 | 

Nyt on kyllä HIEMAN harhaanjohtava otsikko verratessa tekstin sisältöön, kun se kerran kertoo silmälaseista. :)

Lolas

Minusta pointti oli siinä, että jos joku asia ulkonäössä häiritsee niin paljon että se vaivaa mieltä koko ajan ja jos sille voi tehdä jotain jopa kauneuskirurgista niin siitä vaan. Tätä kautta voi ymmärtää myös silikonirintojen hankkimisen vaikka ei itse niitä hommaisikaan.

Tiituuu
2/24 | 

Kuules nyt Karoliina! Mielestäni sinä olet yksi kauneimmista naisista mitä tiedän, oli sinulla rillit tai ei!
sulla on niin nätit kasvonpiirteet että silmälasit vain korostavat kaikkia hyviä piirteitäsi. Joten pliis, älä höpötä hölmöjä vaan katso itseäsi peilistä ja hymyile, et arvaakaan että sieltä sinua katsoo kaunis nainen ja se olet sinä!
Olet ihana ja tykkään sun blogista, kiitos kun kirjoitat :)

Karoliina Sallinen

Voi apua...ihan punastuin noista sanoista. Mutta voi kiitos! Onneksi en yleensä jauha mitään tämmöistä olenpa kauhea -sontaa, koska siihen menisi vain turhaa energiaa ja elinaikaa. Mutta rillit, pirun rillit, ne sapettaa :D 

Kiitos kun luet <3

Mintti
3/24 | 

Tottakai jos näitä asioita miettii suuressa mittakaavassa, ne tuntuvat turhilta, mutta jos saa luvan olla "pinnallinen" niin mielestäni kenenkään itsetuntoon vaikuttavia seikkoja ei pidä vähätellä! Jokaisella on oikeus olla juuri sellainen ja tehdä töitä sen eteen, että viihtyy omissa nahoissaan. Vaikka tämä silmälasiesi kanssa eletty taival vaikuttaisi joistakin pieneltä ja pinnalliselta jutulta, on se kuitenkin sinulle todellista ja vaikuttaa itsetuntoosi.

On ikävä ilmiö miten usein olen törmännyt siihen että "jos on normatiivisesti hyvännäköinen niin ei saa valittaa". Tunne siitä että ei ole oikeutta tuntea joitakin tunteita tai puhua niistä sen vuoksi, että jollakin toisella on aina kaikki huonommin on tukala. Tietysti tilannetajua tulee harjoittaa, jos esimerkiksi sinulla on otsassasi yksi pieni finni ja menet kokovartaloaknesta kärsivän ystäväsi seurassa parkumaan että "oon niin ruma kun mulla on niin huono iho" ei se tietysti ole ehkä kaikista korrektein veto.

Moni voisi ajatella edellisen postauksesi perusteella, että "jos kerran mahdut lasten ulkoiluvaatteisiin, ei reitesi voi missään nimessä olla isot tai rumat, mitä elämistä noiden kanssa muka on!" Pidän itsestäni suurimaksi osaksi nykyisin ja olen tullut sinuiksi monen asian kanssa, jotka ovat vaikuttaneet itsetuntooni valtavasti. Kuten sanoit, ei tämä ole niin vakavaa.

Matkallani tähän päivään itsetuntoni rakentamisen kanssa olen kuitenkin saanut kuulla kaikenlaista ja on tullut monta kertaa kurja olo siitä, että minulla ei olisi tähän kaikkeen surkutteluun ja huonoon itsetuntoon varaa, vain koska olen monen mielestä kaunis. "Sä oot kyllä sellanen ihminen kellä ei pitäis olla mitään itsetunto-ongelmia". Niin, no. Te jotka olette tunteneet minut vasta vähän aikaa, näette tämän. Mutta oletteko nähneet kun minua koulukiusattiin ulkonäköni vuoksi. Tietysti pitää hyväksyä se, etteivät ihmiset voi tietää elämästäsi kaikkea eivät sitä mitä olet käynyt läpi - josta mahdolliset epävarmuutesi juontavat juurensa. Mutta jos saan olla pinnallinen, on mielestäni epäreilua sanoa, että "sinulla ei ole oikeutta valittaa tuosta, koska olet kaunis."

Olet ihana <3

Karoliina Sallinen

Todella fiksua tekstiä! Ja niin totta. Kun kysehän ei olekaan faktasta (vaikka kauneus/rumuus ei olekaan absoluuttista), vaan juurikin kokemuksesta. 

Hauska, että nostit tuon lasten ulkovaatejutun. En ollut itse ollenkaan ajatellut sitä niin. Tästä kompleksista olen päässyt jo ajat sitten (viime kesänä käytin SHORTSEJA), mutta vaikka yläkoululaisena, 45-kiloisena, se oli aivan kauhea kriisin paikka minulla. Nyt kun miettii, oliko valitukselle varaa. NO EI TODELLA! Mutta niin se oli kuitenkin minulle silloin totta. 

Pus 

jennip
4/24 | 

Ehkä sulle on sillon lapsena kommentoitu kakkuloista jotain ikävää? Sellaista, joka on varastoitunut tiukasti sun mielen ja minäkuvan sopukoihin eikä järjen äänelläkään sieltä irtoa..Ne on niitä kinkkisimpiä korjattavia!

Aba
5/24 | 

Itselläni on taas toisinpäin,jos ei olisi rillejä pääss ä niin apua kuinka väritön ja oudon ja kalpean ja mustat silmät aluset ym vaivaisi =)
Ootkohan ollut vaan tylsissä pokaliikkeissä joissa ei oo osattu valita sun kasvonpiirteisiin sopivia kakkuloita tai uskallettu sanoa suoraan mikä sopii mikä ei ja mihin seikkoihin pitää kiinnittää huomiota.
Itselläni yli -5 näkö,mutta tänäpäivänä on historiaa paksut pullonpohjalinssit,toki ne maksaa jos parasta laatua ja ohuinta haluaa,mutta itse en siitä tingi,kun päässä ekana ja illalla vikana.
Pidän piilareita silloin tällöin,mutta se vaatii sitten täysmeikin ettei oo aivan haamutaavetti kalpea väritön.
Hyvää talven odotusta ja kiitos mukavasta blogista!!

AMM

Mulla on ihan sama fiilis, ilman laseja on alaston olo, naama näyttää dorkalta! Siksi "harrastan" silmälaseja eli hankin parit kerralla, eri sävyissä ja eri malleissa. On kiva kun saa vaihdella fiiliksen mukaan!

Karoliina Sallinen

Ajatteletpa ihailtavasti. Ei ehkä varsinaisia paksuja linssejä ole, mutta silmän pienenemistähän ohennettu linssi ei silti vie.

Ihanaa uutta talvea :) RILLEILLÄ!

MH
6/24 | 

Mulla on ollut kakkulat ihan pienestä pitäen eli jostain 3-4vuotiaasta ja ilman en osaa olla. En ole edes halunnut piilareita tai edes en tiedä,onko mulle mahdollisetkaan...Aikoinaan minusta ja miehestäni otettiin hääkuvia 80-l. ja silloin oli aika hirveet silmälasikoot muodissa. Kuvaaja halusi ottaa muutaman kuvan niin,ettei mulla ole rillejä. Yhtään noista kuvista en valinnut,koska en "tunnistanut" itseäni noista kuvista.
Mutta ihan ymmärrettävää,että noin väliaikaisesti kun joutuu kakkuloita naamalleen sovittelemaan,voi se olla traagista.En silti ehkä vertaisi silikonitisseihin...

Karoliina Sallinen

Mullakin oli aika todella makeet Harry Potter -lasit vuonna -89 . Silmälaseista näkee parhaiten muodin ja vuoden kulun! 

Mimss
7/24 | 

Mä niiin tiedän ton tunteen! Lasit päässä näkökenttä tuntu aivan liian pieneltä ja törmäilin koko ajan lattialle jääneisiin leluihin tms. kun en muka niitä nähnyt. Mulla siis ennen -11 molemmissa silmissä, niin piilareista laseihin siirtyminen tuntu aiheuttavan huimausta ja lasien kautta näkemiseen piti hetki totutella ennen kuin uskalsi asunnosta ulostautua. Ne parit viikot oli kuitenki loppupeleissä niin pientä (vaikka silloin ei todellakaan siltä tuntunu) ja nyt 10kk leikkauksesta, ja vapaa niin laseista kuin piilareistakin, on olo vaan niin super! Joka aamu se fiilis ku jo herätessä näkee saman tien tarkasti - ihanaa! Toivottavasti sulla menee kaikki hyvin ja pääset kans joku päivä heräilee kirkkaasti. Tsemiä prosessiin<3

Riketti
8/24 | 

Tismalleen kuin omasta elämästäni. Sain 7 vuotiaana rillit ja piilareita olen käyttänyt 15 vuotiaasta lähtien eli 15 vuotta. Koen silmälasit ahdistaviksi varmaan siksi, että ilman en näe yhtään mitään (-7) eli koen ahdistavana tilanteen että joku muu voisi "ottaa" näköni. En kestä sitä riippuvuutta jonka silmälasit luo. Huomasin tämän karvaasti kun kerran jossain pakkotilanteessa olin rillit päässä töissä ja ne penteleet hajosivat. Se avuttomuuden tunne on karmaiseva. En myöskään koe oloani viehättäväksi silmälaseilla vaikka koen että moni muu kyllä on erittäin viehättävä silmälaseilla. Persoonani on silmälasiton. So I really feel you!!

Minäkin

Ekaa kertaa kommentoin tänne. Mulla on ihan sama, te molemmat veitte sanat suustani! Sain rillit 14v ja vihasin profiloitua "se jolla on rillit". 16v sain piilarit ja sen jälkeen pitänyt aina (nyt 34v). Mulla kanssa itsetunto romahtaa täysin rillit päässä ja pelkään katsoa ihmisiä silmiin, jopa töissä ja välttelen katseita. Niin epämukavaa! Vaikka muuten on hyvä itsetunto ja kauniiksi kehuttu, rillejäkin kehuttu jopa seksikkääksi jne. Ei vaan auta kun itsellä kömpelö olo ja näkökenttä rajoittunut. Ainoastaan jos on vaikka itkemisestä turvonneet silmät niin pidän silmälaseja ettei turvotus muka näkyis.. Toivon kanssa pääseväni leikkaukseen kunhan saan imetyksen lopetettua. Niin hassulta kun se tuntuukin niin se pari viikkoa ilman piilareita ennen leikkausta (ja ilmeisesti ennen tutkimustakin) on jopa lykännyt leikkaukseen hakeutumista!

Laisa
9/24 | 

Ihan saman kanssa kipuilin ala-asteelta asti, oli piilaria ja laiskana pidin laseja. Parhaimmillani tunsin olevani piilarit päässä juhlissa. Sitten sain tarjouksen "maksan sinulle toisen silmän leikkauksen", jos maksat itse toisen. Kuukauden päästä leikkaus tehtiin ja itsetuntoni on sama kuin piilariaikoina. Suosittelen!

Jeba
10/24 | 

Mulla on silmälasielämää takana nyt kohta kaksi kuukautta ja mä olen todella tykästynyt niihin! Ne viimeistelee mun mielestä koko kokonaisuuden, tuo kasvoille lisää ilmettä ja ryhdikkyyttä! Tekee ilmeestä freesin ja skarpin! :)

Hyvältä näytät, älä huoli. :)

Karoliina Sallinen

Mahtavaa, että sulla toimii tämä toisin päin. Tervetuloa rillirouskujen ihmeelliseen maailmaan! 

TuuliV
11/24 | 

Tämä teksti olis niin voinut tulla myös mun suusta! I so feel you. Pääsin VIHDOIN silmäleikkaukseen viime maaliskuussa - ja ah, en ole kyllä katunut sekuntiakaan. Huono näkö ja pienentyneet silmät paksujen rillien takana, en vaan millään tuntenut oloa hyväksi vaikka pokat olis olleet kuinka kivat. Ennen leikkausta kun ei saanut pitää piilareita, meinasin jopa perua joitakin ohjelmia kun sapetti vaan niin paljon mennä rillit nokalla. Ei tehnyt edes mieli katsoa ihmisiä kun toivoin etteivät he kiinnittäisi muhun mitään huomiota - ja sekös vaikuttaa epäkohteliaalta! Tosiaan, musta tuntui että rillit vei mun itsetuntoa alas ihan 100-0, sanoi kuka mitä sanoi. Toivotaan että pääset leikkaukseen, peukut pystyssä täällä :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat