Kirjoitukset avainsanalla Postaussarja: Kolkyt

kolmekymppinen
kolmekymppinen

Kymmenen vuotta muuttaa ihmistä. Muun muassa näin:

  • 20-vuotiaana ajattelin, että 30-vuotiaana minulla on vähintään 3 lasta, omakotitalo ja vakaa ammatti.  – 30-vuotiaana minulla on yksi lapsi, kerrostalokämppä ja vakaa työ.
  • 20-vuotiaana otin aurinkoa öljytyllä iholla. Mikä suojakerroin? – 30-vuotiaana kadun typeryyttäni auringon suhteen. Suojakerroivoiteita naamaan kesät talvet!
  • 20-vuotiaana halusin ystävikseni vain minunlaisiani ihmisiä. Sosiaalinen olin silloinkin, mutta todelliset ystäväni pystyin laskemaan yhden käden sormilla. – 30-vuotiaana tajuan ystävien ja ihmisten erilaisuuden rikkauden. On ihanaa, että minulla on todella erilaisia ja eri-ikäisiä ystäviä. Nykyisin ystäviäni ei voi laskea edes kahden käden sormilla.
  • 20-vuotiaana ajattelin, että kierrättäminen, ekologiset valinnat ja vihreä elämäntapa ovat vain ekohörhöjen puuhaa. – Nykyisin ajattelen, että jokaisen ihmisen on mietittävä valinnoissaan maapallon jamaa.
  • Halusin olla ruskeasilmäinen, joten käytin ruskeita piilolinssejä. – Olen hyväksynyt luontaisen olomuotoni :  Vihreät silmät ovat osa minua.
  • 20-vuotiaana elämä tuntui loputtomalta, vaarat ja kuolema olivat jossain kaukana. – 30-vuotiaana tajuaa elämän rajallisuuden.
  • 20-vuotiaana halusin näyttää vanhemmalle. Ja uskokaa tai älkää, pidin ulkonäöstäni eniten juhlien jälkeisenä päivänä, jolloin vähän turvonneet silmät saivat näyttämään minut mielestäni vähän katu-uskottavammalle. – 30-vuotiaana toivon, että edes joskus näyttäisin virkeälle. Edes silloin, kun oikeasti olen virkeä!
  • 20-vuotiaana en varmasti koskaan miettinyt, kuuntelenko muita tarpeeksi tai kuinka voisin olla parempi ystävä tai perheenjäsen. Olin varmasti luontaisesti ihan ok-tyyppi, mutta paremminkin olisi voinut mennä. – Mietin yhä enemmän, kuinka voisin olla muille mukavampi. Jonkinlainen henkinen kasvu kiinnostaa koko ajan enemmän. Tekee mieli lukea elämäntaito-oppaita ja oppia muutenkin viisaammilta vuorovaikutuksesta.
  • 20-vuotiaana 30-40-vuotiaat olivat niiiin vanhoja. – Eikös 30 ole uusi 20? Onhan?

Miten sinä olet muuttunut kymmenessä vuodessa?

-Karoliina-

*vuoden 2016 kuvan on ottanut Janita Autio

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (22)

Ewe
1/22 | 

Kiva postaus, mutta tuli tunne että onko oikeasti 30v jotenkin vanha ? Itse olen kanssa vuosimallia -85, enkä ole esim. Ajatellut elämän rajallisuutta. Nythän se elämä vasta alkaa! Ajattelen niinpäin, että onneksi vasta 30v. Ehtii tehdä elämässä vielä kaikkia huippujuttuja ja järkeä on toivottavasti enemmän kuin vaikka 5 vuotta sitten. Itsellä ei lapsia ja niidenkin kanssa ajattelen, että ehtii kyllä hyvin vielä, eikä ole mikään kiire.

Tingeling
2/22 | 

20-vuotiaana olin opiskelija, asuin pienessä yksiössä kaupungin keskustassa. 3kymppiset tuntuivat vanhoilta ja tylsiltä :) Haaveena minulla oli saada mies, lapsia, farmariauto, työpaikka, koira, punainen tupa ja perunamaa ennenkuin täytän 30.
Kaikki toiveeni täyttyivät paitsi koira, sekin vain allergioiden vuoksi :/
Nyt 3kymppiset tuntuvat nuorilta ja 2kymppiset lapsilta :D

Marika
3/22 | 

Itse rakastan olla 30+. Takana jo hieman elettyä elämää, ihana perhe, oma koti ja hyvä työ. Olen itsevarma, minulla on omia mielipiteitä, naamassa on hieman iän tuomaa särmää ja koen itseni naiseksi. 6 vuoden päästä koittaa uusi kymmenluku, muttei se ahdista tai pelota. Ikä on vain numeroita, asenne ratkaisee ?. Nuorempana en haaveillut lapsista, mutta nyt niitä on kaksi ihanaa. Kolmaskin on vielä ollut mielessä, kun eihän tässä vielä liian vanhoja olla...

Eeva
4/22 | 

Mulla on kohta 20-vuotta siitä, kun olin kaksikymppinen enkä mä edes muista, mitä olen ajatellut asioista kaksikymppisenä :-) Viihdyn silti hyvin näin vanhempana. Sitä jotenkin hyväksyy itsensä paremmin ja on tullut itseään kohtaan armollisemmaksi. Paljon on ehtinyt käydä asioita läpi ja kaikesta on jotain oppinut. Että ehkä tässä ollaan ainakin piirun verran viisaampia kuin kaksikymppisenä :-)

Miumau
5/22 | 

Tämä on ehkä kökkö kommentti..varsinkin jos elämäntilanteesi ei muuten ole lapselle valmis. Jos kuitenkin tiedät haluavasi lapsen/lapsia, niin 30 vuotta on jo viimeistään ikä, jossa asiaa täytyy todella alkaa miettiä ja toteuttaa. Sanon tämän siksi, koska toivon, että joku olisi tämän minulle sanonut useampi vuosi sitten. Tällä hetkellä näyttää siltä, että jään lapsettomaksi ja se on iso elämää mullistava juttu sellaiselle, joka aina ajatteli olevansa joskus äiti lapselle. Todella tuskallinen miksaus toivoa, isoja pettymyksiä, lapsettomuushoitoja ja elämän tarkoituksen ruodintaa. Haluaisin, että tästä puhuttaisiin enemmän, sillä minulle hoettiin jo yläasteelta lähtien ainoastaan ehkäisyn merkitystä, mutta siitä ei puhuttu, ettei lasta voi vaan tehdä eikä sen saapumisaikaa voi määritellä juuri sille itselle sopivalle hetkelle sitten joskus tulevaisuudessa...

Erika, Meilahdenmutsi
6/22 | 

Minusta on näin kolmenkympin kynnyksellä alkanut tuntumaan, että elämä menee ehkä 30 vuoden sykleissä. Ensin kasvetaan 30 vuotta aikuiseksi ja sitten kasvetaan seuraavat 30 vuotta sisälle siihen aikuisuuteen työn ja lasten tuoman vastuunoton myötä. Kuusikymppisenä alkaa sitten ehkä vanhuuteen kasvaminen? minä olen kymmenen viimevuoden aikana aikuistunut: elämä tuntuu nyt mukavalta, turvalliselta ja tasapainoiselta. Tylsältä, sanoisi kaksikymppinen minä :)

7/22 | 

Toisaalta ihan totta, koska uskon, että todella moni asia on vielä varmasti edessä!

Toisaalta varmasti juuri lapsi on saanut vähän pelkäämään rajallisuutta. Aika tuntuu nykyisin juoksevan niin nopeaa-

13/22 | 

Tätä oli kyllä kiva lukea näin kakskymppisen silmin. Mistähän mä ajattelenkaan toisin kymmenen vuoden kuluttua ja mitähän mä ajattelenkaan tästä kaksymppisestä Milkasta tuolloin... ;-)

KaroB
14/22 | 

Mä oon samaa mieltä Marikan kanssa. Paitsi kolmatta lasta en ainakaan tällä hetkellä toivo, siihen ehkä ollaan liian vanhoja (35+ ja toinen vasta 6kk) ?
Itsensä kehittäminen ihmisenä kiinnostaa Karoliinan tavoin valtavasti.

15/22 | 

Hauska postaus - onkohan aika kullannut muistoja? ;) Itse olen juuri tuossa puolessavälissä (25) ja koen kyllä samaistuvan 3-kymppiseen sinään - eikä 40 tai 50 vuotiaatkaan tunnu vanhoilta, omat vanhemmat kun jo 70. Ja hassu ajatella että olet 30, samanikäinen kun mieheni, joka tuntuu ihan pikkupojalta. Sinusta saa tekstien perusteella aikusemman kuvan, näytät tietenkin 17 vuotiaalta ;)

Minkak
19/22 | 

Kolmekymmentä tulee pian täyteen ja ihan kiva miettiä asioita 20-vuotiaan näkökulmasta.

- 20-vuotiaana ajattelin, että olen naimisissa silloisen poikaystäväni kanssa, meillä on ehkä omakotitalo ja lapsia. Nyt olen tosiaan tuon poikkikseni kanssa naimisissa, omistamme rivarin. Lapsia ei ole elämäämme vielä tullut omasta tahdostamme.

- 20-vuotiaana haaveilin jättäväni yhteiskuntatiteiden opiskelun ja hakevani lääkikseen, mutten uskonut itseeni. 30-vuotiaana opiskelen toista yliopistotutkintoani, siellä lääkiksessä.

- 20-vuotiaana en uskaltanut oikein heittäytyä. Olin aina ylivarovainen. 30-vuotiaana uskallan yleensä olla oma itseni, hullutella ja kokeilla, heittäytyä.

- 20-vuotiaana tosiaan ajatteli ajan vain riittävän. Elämää oli niin paljon edessä. 30-vuotiaana elämän rajallisuus on iskenyt vahvasti. Omaa perhettä ja läheisiä on alkanut arvostaa aivan uudella tavalla.

- 20-vuotiaana halusin pelata varman päälle. Nyt uskon, että elämä kantaa, lopulta.

Henna
20/22 | 

20-vuotiaana ajattelin että olen kolemkymppisenä naimisissa poikaystävän kanssa, omistaisimme jonkun talon ja meillä olisi töitä. En uskonut omiin älyllisiin kykyihini ollenkaan enkä vieläkään tiennyt mikä musta tulee isona.

Nyt kolmenkympin kynnyksellä olen naimisissa sen poikaystävän kanssa, mutta muuten elämä ei onneksi mennyt Niinkuin haaveilin silloin. Opiskelen ammattiin, jonka vihdoin koen omaksi. Omistusasuntoa ei onneksi ole. Vuokralla voi muuttaa kuukauden varoitusajalla minne vaan. Elämän jatko on enemmän auki kuin kymmenen vuotta sitten. Uskon, että osaan, pärjään ja olen rohkea nainen. Silloin oma epävarmuus rajoitti omia toiminnan mahdollisuuksia ihan liikaa.

Mulle ei ainakaan vielä ole tulossa kolmenkympin kriisiä. Ihosta huomaa, että ikää on tullut, mutta otan mieluummin vähän ikääntyneemmän ihon kuin sen kaksikymppisen epävarmuuden ja epäkypsyyden. Tänään pidän itsestäni paljon enemmän.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
rps20150701_091220
rps20150701_091220
rps20150701_091137
rps20150701_091137

Kuvista sen parhaiten huomaa. Ja joo. En tarkoita näitä muikkunaamaisia selfieitä, vaan niitä kuvia, jotka joku muu on räpsäissyt juuri silloin kun olet omimmillasi, etkä edes tajua, että kamera tallentaa sinut. Mietteliäänä, nauravaisena, kesken lauseen tai irvistämässä.

Niissä hetkissä näkee, ettei ole enää kuin 10 tai edes 5 vuotta sitten. Itse olen huomannut, että kasvoni ovat alkaneet iän myötä kaventua, rasva kadota poskipäistä, ryppyjä muodostua silmäkulmiin ja suun ympärille on jostain tullut Kauniiden ja rohkeiden ”Brooke-juovat.”

On helppoa sanoa, että arvokkaasti vanheneminen on hyvästä, jos peilistä katsoo jo nyt vähän erilainen naama, kun miltä itsestä sisäisesti tuntuu. Kai se on uskottava entisen kollegani sanoja, joka kertoi, kuinka outoa on matkustaa seniorilipulla, nähdä rypistyvät kasvonsa peilistä ja silti tuntea itsensä 19-vuotiaaksi.

No en tiedä, tunnenko itseni 19-vuotiaaksi. Varmasti olen monessa suhteessa 54-vuotias. Mutta silti. On tämä ikääntyminen aika erikoista.

Onneksi tietää sen, että suurin osa juovista kasvoissa on ilon ja hymyn synnyttämiä. Ja ne mustat silmäpussitkin, jotka yövalvominen jätti ikuisesti kasvoille, saatu maailman ihanimman asian kylkiäisenä. Niin ja onneksi on meikit, seerumit ja kamerassa kaunistus-näppäin, jolla saa freesattua kasvot silloin, kun selfie on otettava bad face dayna.

Niin tosiaan: Huawein P8 –puhelimessa on toiminto, jolla kasvoihin saa vähän lisää valoa. Ja ryppyjä vähän vähemmäksi, jopa silmiä suuremmiksi. Jos kyseinen puhelin kiinnostaa, on nyt viimeinen viikko hankkia se itselleen Huawein Instagram-kisan kautta. Ohjeet kisaan löytyy täältä, ja tämän viikon teemaan – kuvan käsittelemiseen ja editointiin – puolestaan täältä.

2015-07-01_09.09.41
2015-07-01_09.09.41

Hauskoja editointi- ja/tai selfie-hetkiä Veikko Kähkösen viikon vinkin sanoin: "Kuvankäsittely on usein maku- ja kulttuurikysymys. Käsittelyn ei tarvitse olla liiallista, hillitty sävyjen säätö voi riittää. Editoiminen ammattikuvaajien kesken tarkoittaa oikean kuvan valitsemista. Siksi on hyvä, että on olemassa kuvia mistä valita. Käytä siis hetki työsi arviointiin ja muokkaamiseen ja julkaise sitten ylpeydenaiheesi muiden ihailtavaksi. "

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (16)

Nanna
1/16 | 

Siellä 40 vuoden toisella puolella se vasta on kova juttu katsoa valokuvia tai joskus peiliä. Minä asun Santa Monicassa Californiassa ja täällä näkee paljon naisia jotka on ottaneet tämän vanhenemisen rankasti ja niitä surullisia "sammakko" naamoja kauneusleikkausten takia näkee usein. Se aina allekirjottaa sitä, että ei sekään nyt mielestäni kaunista ole. Paineet on kovat olla nuori ja kaunis. Ja JOKAINEN varmasti joskus tuntee just noin kun sinä "että voi kauheaa, kuka toi on?". Ja on aika prosessi sen vanhenemisen kanssa päästä sinuksi, mutta loppujen lopuksi sitten aika vapauttavaa. Eli tervetuloa prosessiin - ja kuva oli muuten ilman käsittelyä kauniipi, sillä olet hyvin kaunis nainen! Nanna Santa Monicasta

Johe
2/16 | 

Otsikkoon vastatakseni: kyllä ikä saa ja pitääkin näkyä kasvoilta! Vierastan ihan kauheasti sitä, että ihmiset pyrkivät ulkonäöllään ikuiseen nuoruuteen. Ikä tuo kauneutta, ja rypyt kertovat elämänkokemuksesta ja viisaudesta :). Täytän itsekin tänä vuonna 30 ja olen asiasta ehdottomasti innoissani.

Ja voih, noista kahdesta viimeisestä kuvasta ehdottomasti se muokkaamaton on parempi ja näytät siinä tosi kauniilta!

Hyvää kesää!

Kata
3/16 | 

Samaa olen itsekin mietiskellyt viime aikoina, ikää tulee mittariin lokakuussa jo 36v ;)
Mutta sie olet erittäin kaunis ja hyvin säilynyt, menisit kyllä kaksvitosesta! Joten don't worry! :)

6/16 | 

Kyllä ehdottomasti kahdesta alimmasta kuvasta tuo muokattu on aivan liian keinotekoinen. Minustakin olet kyllä edelleen tosi nuoren näköinen, mutta ymmärrän mietteet.

Sanna
7/16 | 

Hyvät geenit antaa paljon anteeksi ja se, että ei tupakoi. Katso äitiäsi, siitä näet mitä on tulevaisuutesi :)

Itse tykkään tulevista rypyistä, mutta en joka kesä laajenevista maksaläiskistä kasvoisani. Rasvat ei niihin tehoa :( mutta sekin on vain hyväksyttävä. Onneksi täällä Suomessa ei ole tämä nuoruuden ihannointi mennyt noin pitkälle kun Jenkeissä... Ihmettelen tosin näitä suvipitkäsiä ym. ankkahuulisia, että mitäköhän Kaunista niissä enää on??

Sinulla Karoliina ei ole mitään hätää muokata kuviasi, olet niin kaunis ja hyväihoinen!

8/16 | 

Vanheneminen, ikääntyminen millä nimellä nyt vaan, se näkyy myös kasvoissa, vääjäämättä. Geenit sanelee osan lopputuloksesta, mut elintapoihinsa jokainen voi itse vaikuttaa.
Ikuisen nuoruuden tavoitteleminen hinnalla millä hyvänsä on surullista. Leikkelemisen ja pistosten tielle lähteneet ei useinkaan osaa lopettaa ajoissa ja lopputulokset on karmeita.
Tossa kuvaparissa, joka sulla on viimeisenä, muokattu näyttää aivan vahamaiselle. Ikään kuin nukke tai sitten lapsenkasvot aikuisen piirteillä, ei noin ilmeettömiä kasvoja olekaan eikä ne edes ole tavoittelemisen arvoiset. Tulee sellainen olo, ettei ihmiselle ole tapahtunut yhtään mitään ei hyvässä eikä pahassa, kun mitään jälkiä ei ole jäänyt.
Kaikesta yllä olevasta huolimatta allekirjoitan myös itse sen, ettei vanheneminen ulkoisesti aina ole mukavaa. Onhan siinä kumminkin hyvätkin puolensa. Hiuksiin ilmaantuneet hopearaidat ilman juurikasvua ja kampaamokäyntejä. Hiukset eivät myöskään enää rasvoitu, pesuväli ihan luontojaan 5-7 päivää (ennen ei yli kahta päivää). Vihdoinkin löytänyt myös oman tyylinsä, johon voi ottaa suuntaa aikakauden tyylistä soveltaen sitä omaansa.
Sä olet viehättävä ja siropiirteinen kaikenkaikkines, ei ulkoinen ole maailman tärkein asia. Ulkonäöstaan saa toki huolehtia, mutta tosiat huomioon ottaen. Paineet on kovat ja sullakin on tyttölaps itselläsi muistathan esimerkin voiman ettei hänen tarttis olla alati huolissaan ulkonäöstään ja vanhenemisesta (johan se "lihava-korttikin" vilahti).

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

2015-06-08_15.17.37
2015-06-08_15.17.37
2015-06-08_15.12.07
2015-06-08_15.12.07
2015-06-08_15.09.24
2015-06-08_15.09.24

Olen jo useamman vuoden ajan pohtinut sitä, mitä yhteiskunnastamme kertoo se, että fitness-innostusten ja karppi-atkins-paleo-elämän keskellä itsensä henkisestä kasvusta ja (tököstä termistä huolimatta) kilvoittelusta ei puhuta juuri mitään. Jos nimittäin katsoo ihmiskunnanhistoriaa taaksepäin, melkein kaikilla muilla vuosituhansilla, -sadoilla ja –kymmenillä juuri henkinen kasvu, älykkyys ja itsensä kanssa painiminen mielen sopukoissa ovat olleet puuhia, jota on odotettu ihmisten tekevän, ja joita on myös arvostettu. Mutta nykyisin: Miten minusta tuntuu, että lihasten koosta puhutaan paljon enemmän kuin mistään ”oikeasta”. Älkää ymmärtäkö väärin. En luonnollisestikaan ole unohtanut sitä, että ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, ja kyllä, minustakin fyysisellä terveydellä ja kropalla on väliä. Hömpällä ja pinnalla on siis edelleenkin sija elämässäni ;) Silti jostain syystä olen alkanut pohtia yhä enemmän myös näitä sisäisiä asioita. En tiedä, onko kyse taas tästä kolmenkympin kriisistä vai mistä, mutta viime kuukausien aikana olen alkanut pohtia entistä enemmän sellaisia kysymyksiä kuin: Millainen ihminen olen? Millainen ihminen haluaisin olla? Mistä koostuu onni? Millainen malli haluan olla tyttärelleni? Kuinka haluan muiden minut kokevan? Minkä fiiliksen luon ympärilleni? Mitkä asiat merkitsevät minulle eniten? Ennen, ehkä vaikka viisi vuotta sitten, olisin pitänyt edellisen kaltaisia pohdintoja liian hippimäisinä minulle. Ja elämäntaito-oppaita ja life coach –tyyppejä vain epätoivoisille keski-ikäisille keksittyinä pelastusrenkaina. Nyt kun mietin noita vanhoja aatteita, nolottaa. Miten ajattelinkaan, että kropan kohentaminen ammatilaisen opissa on sallittavaa, mutta samaa valmennusta ei voisi käydä läpi päänsisäisten asioiden suhteen? Yksilökeskeisessä kulttuurissa ei periaatteessa ole mitään vikaa. On hienoa, että ihmiset nykyisin uskaltavat pitää huolta itsestään ja ajatella asioita terveen itsekkäästi. Anteeksipyytelykulttuuria oli tässä maassa harrastettukin liian kauna. Tuntuu kuitenkin sille, että kun katse on kääntynyt omaan itseensä, moni kuitenkin unohtaa, että elämässä - ainakin minusta - kyse on yhdessä kulkemisesta. Muista ihmisistä, läheisistä. En pidä itseäni megaitsekkäänä, mutta silti huomaan välillä arjen keskellä unohtavani ne seikat, joita todella pidän elämässäni tärkeinä. Arvostan vaikkapa ystäviäni, mutta unohdan soittaa ja kysyä, kuinka he voivat. Tai huomaan kaipaavani pohdiskelua, mutta kirjan sijaan tartunkin Iltalehden linkkiin puhelimellani. Miksi? No varmaan siksi, että itsekäs ja yksinkertainen elämä on helpomaa kuin itsensä haastaminen. Oletko sinä pohdiskellut samaa kuin minä? Mitä olet oivaltanut ja onko sinulla vinkata jotain aiheeseen liittyvää kirjaa, leffaa tai jotain muuta teemaan sopivaa katseltavaa tai koettavaa? -Karoliina-

 

Kommentit (26)

Jenni
1/26 | 

Heippa! Ootko lukenut Eat Pray Love? Elokuva on surkea, mutta kirja mielestäni tosi hyvä! Ei mikään henkisen kasvun opas siis, mutta ehdottomasti henkisestä kasvusta kertova, inspiroiva ja hauska! Hyvää loma lukemista!

Tiia
2/26 | 

Hyvä postaus ja musta on oikeasti ihan fiksua herätä ajattelemaan noita asioita. :) Tuntuu että se ulkonäkö -ja muoto on niin paljon pinnalla kaikkialla tällä hetkellä niin ihanaa että ihmiset havahtuvat miettimään myös sitä sisäistä puolta ja henkistä hyvinvointia. Mä itse olen nyt ollut vähän alle vuoden mukana hyvinvointivalmennuksessa, viimeiset puoli vuotta mulla on ollut life coach ja olen täysin hurahtanut tähän juttuun! Mun asenne elämään ja usko itseeni on muuttunut todella paljon viimeisen vajaan vuoden aikana, ja positiivisuuden määrä on lisääntynyt niin huimasti. Nuorempana tuli juostua terapiassa milloin mistäkin syystä, mutta en mistään ole saanut sellaista apua kuin ihan vaan life coachingista. :D Toki sitä varten täytyy itsekin olla vastaanottavainen!

Mulla on ikää kohta 25 ja oon huomannut että moni pitää tätä just jonain keski-ikäisten hömppänä, vaikka musta ei ole koskaan liian aikaista alkaa miettiä millainen ihminen tahtoo olla, millaiseksi haluaa kehittyä ja vähän tarkastella sitä omaa elämää. :) Toivon melkein että olisin aikaisemmin ymmärtänyt lähteä muuttamaan asennettani, mutta kaikella on tarkoitus!

Mä oon lukenut aika paljonkin erilaisia aiheeseen liittyviä kirjoja ja mieleen on niistä jäänyt esim. Sisäinen voima, Tunne lukkosi, Onnellisuusprojekti, Salaisuus-sarja, Uskalla elää - Pelossa on voimaa, Läsnäolon voima. Itselleni oli myös apua Eat, Pray, Love -kirjasta, vaikka se aikamoinen klisee tuntuukin olevan! :D

Kylläpäs mä nyt innostuin selittämään tästä, mutta aihe tosiaan on lähellä sydäntä. Suosittelen life coachin hankkimistakin jos on siihen mahdollisuus! :) Itse en varmaan voisi olla ollenkaan enää ilman, haha. :D

Inga
3/26 | 

Olen (niin ikään kolmenkympin kriisissäni?) pohdiskellut viime aikoina ihan samoja asioita. Oikeasti tärkeät asiat pitäisi osata erottaa ei-tärkeistä.

Kuulostaa karsealta kliseeltä todeta, että aikaamme vaivaa mielenlaiskuus, mutta kyllä se on ihan totta - itsensä haastamista muussa kuin fyysisessä mielessä ei juurikaan arvosteta. Olen huomannut itsessänikin saman kuin sä: liian helposti esim. valitsen lukemiseksi ajattelemaan pakottavan kaunokirjallisen teoksen sijaan helposti nieltävää nettihuttua.

Eikö nää lankutushaasteet ym. oo jo aika nähty? Ehdotuksiani somehiteiksi: venäläiset klassikot -haaste ja "tapaa ystäväsi livenä ja kysy mitä kuuluu"-haaste.

waapo
4/26 | 

Täytyy myöntää että muut ajatukset eivät ihan kauheasti päässäni tilaa saa :D Korostunut näin 'vanhetessa'...

T. Vanhasieluinen 25v.....

waapo
5/26 | 

Kirjavinkiksi Eckhart Tollen Läsnäolon voima, luin sen muutama vuosi sitten ;) Onhan noita paljon muitakin!

6/26 | 

Työelämässä tulee vuosittain asetettua itselleen henkisen kasvun tavoitteet. Päätän siis muutaman asian, jossa haluan tulla paremmaksi ja joita ehdottomasti haluan harjoitella. Koska olen luonteeltani tarkkailija, etsin työyhteisöstä ihmisiä, joilta nuo itselleni heikot alueet sujuvat erityisen hyvin. Tarkkailen, analysoin, kopioin ja opin. Näin olen opetellut mm. paremmaksi asiakkaiden kohtaajaksi ja ristiriitatilanteiden selvittäjänsi, positiivisemmaksi työnaveriksi ja paremmaksi alaiseksi.

Nyt olen alkanut soveltaa moista tavoitteellista "itsensä kasvattamista" myös vapaa-ajalla. Mitään varsinaista valmentajaa tai elämäntapaopasta, sen kummemmin kuin mitään muutakaan filosofiaa ei homman taustalta löydy. Asetan vain itselleni pieniä posiviisisia tavoitteita, joita kohti pyrin kurottamaan.

7/26 | 

Suosittelen läsnäolon harjoittelua, mindfullnesia. Jon Kabatt-Kinn on kirjoittanut hyviä kirjoja aiheesta. Ne ovat helppotajuisia, tai siis vaikka aihepiiri on syvällinen, hän löytää yksinkertaiset ja kuvaavat sanat. Myös omassa blogissani olen viime aikoina kirjoitellut mindfullnesista ja meditoinnista.
Arvokartoitus voisi olla sun juttu! Kun kerran mietit näitä juttuja: miksi toimin eritavalla kuin "oikesti" haluaisin....(netti vs. kirjallisuus jne.)

8/26 | 

Juuri etsin eilen kirjastosta tuota kirjaa, kun muistin, että tämä voisi sopia aiheeseen. Kirjaa ei löytynyt. Olivat lainassa muilla wannabe-hipeillä :)

Leffa oli aika lattea..

Veera
14/26 | 

Ihan oma juttu.
Pelkään kovasti, että muuten ammattikasvattajana jämähdän ja kyynistyn ?

15/26 | 

Hyvä teksti ! Mä olen miettinyt samaa tuon päänsisäisten asioiden valmennuksen suhteen. Oon jo jonkin aikaa kummastellut, että työterveyshuollossa tai terveydenhuollossa muuten ollaan kyllä määritelty vuosittaiset hammaslääkärit, gynegologikäynnit ja hemoglogiinimittaukset, mutta vuositarkistusta päänsisälle ei tarjota. Musta olisi ihan mahtavaa, jos kerran vuodessa voisi kukin käydä juttelemassa miten menee ja mihin suuntaan. Oon ihan varma, että esim työssä jaksettaisiin paremmin, kun ohjattaisiin ihmisiä oikeiden asioiden äärelle.

Kirjasuosituksista tuli mieleen Hyppösen kirjoittama "Nautitaan raakana". Se teki muhun vaikutuksen.

16/26 | 

Tunnetko jo oivamieli.fi -sivut? Sieltä löytyy harjoituksia ja ideoita miten omia arvoja ja tekoja voi peilailla.

Tietty näitä juttuja voi miettiä ilman kurssia tai opastakin. Mutta varmaan helpottaa aloitusta, jos joku on opastamassa.

Pauliina
17/26 | 

Olipa hyvä teksti! Itseä mietityttää myös se, kun lapsiperheiden vanhemmat keskittyvät niin paljon itseensä ja unohdetaan lasten kasvatus. Lapset tulevat vain siinä sivussa. Itse koitan kehittää itseäni myös omien lasteni kasvattajana.

18/26 | 

Mun tulee pohdittuu aina välillä tälläsiä asioita, millanen olen ja mitä oikeesti haluan. Nyt oon elisestä asti miettinyt, mitä mä haluan opiskella ja tehdä työkseni (vaik on kesä). Oon vuoden opiskellut lastentarhanopettajaks, mut jotenki tuntuu ettei se ookaan mun juttu. Ehkä en haluakaan tehdä töitä lasten kaa tai opettaa. Mulla on ollu kauan tavotteena tulla lastentarhan- tai luokanopettajaks. Oon moneen kertaan pohtinut, jos sittenkin jotain muuta, mut en oo tarpeeksi kyseenalaistanu valintaani. Täl hetkel opiskelu ei vaan yhtään nappaa. Lapset on ihania, mut ehkä en jaksa enää muiden lapsia sit ku on omiakin...

No se siitä ammatti-identiteetistä! Pohdin kuitenkin paljon millanen olen, mitä haluaisin elämältä ja mitä muuttaisin mun elämässä. Oon jo pidempään tehny näin. Täl hetkel Saksassa ollessani tuntuu, et kaikki on mahollista. Jos mä oon tänne asti muuttanut ni muutto Suomen sisällähän ei ole kauheen iso juttu. Oli hyvä päästä kesän ajaksi pois suomielämästä. Oon saanut täällä lisää rohkeutta ja itsevarmuutta. Vaikka rohkee oon omasta mielestäni ollutkin ja selviytyjä, niin tää on hyvä kokemus asua uudessa maassa.

Terveisin 21-vuotias ikuinen identiteetin pohdiskelija.

PS. Sun tekstejä on jotenkin tosi helppo kommentoida. En varmaan kenellekään ole vastannu näin pitkästi, mut sun tekstit saa mut ajattelemaan. Useimmiten niihin samaistuu, mut välillä vertaa kirjoituksiasi itseeni tai mun elämään.

Marjo
19/26 | 

Täällä yksi hurahtanut! Ja kun ei paljo yli kahdenkympin huidella, niin tämä on varmaan sitte mulla kahdenkympinkriisi :D Olen ihan hurahtanut mindfulnessiin. Suosittelen esimerkiksi Kimmo Takalan Päästä irti -kirjaa. :) Suosittelen tykkäämään myös Facebookissa Hidasta elämää sivustosta, siellä on paljon fiksuja artikkeleita tällaiseen liittyen.

23/26 | 

Minusta tuntuu, että kasvattajana on myös pakko kehittyä. Muuten homma menisi plörinäksi heti. En oikein kuitenkaan allekirjoita tuota, etteivät vanhemmat keskity lapsiina. Minusta maa on tässä(kin) asiassa aivan kahtiajakautunut. Toiset antavat kasvaa pellossa, toiset unohtavat itsensä kokonaan lapsiperhearjessa.

Se, että jollekin tulee elämän ja kuoleman kysymykseksi vaikka vaippojen laatu, kertoo mielestäni siitä, että joskus vanhemmuuteen on liikaakin omistauduttu. Vai onko homma sittenkin niin, että nuokin lapsiin liittyvät fanaattisuudet ovat vain osa aikuisen omaa "uraa"? En tiedä..

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

kolkyt
kolkyt

Huhhuh! Tänään se sitten on totta. Mä olen 30 vuotta. 30-vuotias. Kolmekymppinen. Kolkyt.

Kun joskus vuoden alussa kerroin teille, että alan kolkyt-postaussarjan puitteissa etsin elämänviisauksia ja vinkkejä vanhenemisen merkeissä, mutta kuinka kävikään. Aika kulki niin kauhean nopeasti, että tämä päivä tuli kuin yllättäen. Ja kovin montaa viisauttakaan en ollut ehtinyt vielä etsiä (mutta onneksi tätä vuotta on vielä paljon jäljellä).

Jotain elämä itsessään on kyllä kuitenkin ehtinyt jo opettaakin. Jotkut opit ovat tulleet lapsuudesta, lapsuudenperheestäni ja aikaisemmista ystävyyssuhteistani. Jotkut vasta vuosien 2005 ja 2015 välissä. Aikana, jolloin elin kaksikymppisvuoteni.

Tässä siis muutama oivallus elämästä. Jos olet minua nuorempi, voit ehkä oppia minulta jotain. Samassa iässä olevat voitte taas kommentoida, koetteko asiat samalla tavalla. Ja sitten te vanhemmat lukijani: Mitä vinkkejä antaisit seuraavalle vuosikymmenelleni!

Joka tapauksessa,

TÄSSÄ ELÄMÄNVIISAUKSIA, OIVALLUKSIA JA HÖMPPÄVINKKEJÄ KOLMEKYMPPISELTÄ KAROLIINALTA:

  • Älä ajattele, että suuret tai hullutkaan haaveet pitäisi haudata. Päinvastoin. Jos et ole vielä tehnyt niitä asioita, joista unelmoit lapsena ja nuorena, nyt on se aika. Miksi aikuisuuden pitäisi tarkoittaa sitä, että tulisi jokainen elämän sekunti elää varmanpäälle ja järkevästi? Mitä se ikinä onkaan, älä ajattele, että haaveesi on vähäpätöinen. Ilmoittaudu kesäteatteriin, juokse maratoni tai järjestä oma taidenäyttelysi. Minun täytyy sanoa, että koko tämä blogitouhu ja sen mukana tulleet muut projektit ovat sellaisia, joista varmasti haaveilin jo 15-vuotiaana, mutta joiden kuvittelin 20-vuotiaana olevan liian korkealentoisia ja suuria haaveita. Onneksi kävi toisin!
  • Muista, että vaikka sinulla olisi oma perhe, kiirettä töissä ja hektinen arki, vaali ystävyyssuhteitasi. Olen ollut aivan ällistynyt siitä, että olen viimeisen parin vuoden aikana saanut hirveän kasan mahtavia kavereita ja jopa uusia ystäviä itselleni. Kuka sanoi, ettei aikuisena löydä uusia kavereita? Pah! Se ei todellakaan ole totta! Kiitos siis ihanat ja upeat elämäni uudet tehonaiset. Upeaa on ollut myös se, että vanhat kamut säilyvät ja joidenkin sellaisten teini-iän kavereiden kanssa, joiden kanssa välit ovat olleet poikki kymmenen vuotta, on taas löydetty se vanha, hauska yhteys. Eikö aikuistumista juuri ole se, että näkee toisissa ihmisissä kauneuden ja viisauden…silloinkin, kun toinen ei ole kopio itsestään (kuten teininä piti olla).
  • Rasvaa ihoasi. Paljon! Ja jumankekka, ei sitä aurigonottoa öljy kasvoilla, kuten itse tein ikävuosin 18-25. Silloin rypyt tuntuivat vielä kaukaiselle asialle.
  • Yritä löytää tasapaino työn ja vapaa-ajan kanssa. Ihminen ei voi elää koko elämäänsä niin, että tuntee olevansa väärässä paikassa, väärään aikaan. Vaihda työpaikkaa tai opiskele kokonaan uusi ammatti, jos et ole tyytyväinen nykyiseen. Töissä kuitenkin vietetään suuri osa päivistäsi, niin se ei voi olla tuskaa.
  • Osta vähemmän, mutta parempaa. Äläkä koskaan pidä vaatteita/kenkiä, joissa ei ole hyvä olla.
  • Mieti, oletko onnellinen. Jos et, tee jotain asioille. Uskalla tehdä muutos. Ja jos puolestaan olet onnellinen, vaali sitä. Pidä kiinni onnesta ja nauti. Itse olen ylpeä siitä, että olen uskaltanut tehdä elämässäni isoja päätöksiä tunteiden ohjaamana (vaikka järki-ihminen usein olenkin). Ne päätökset ovat olleet elämäni parhaita!
  • Edelliseen viitaten: Muista kuitenkin, että elämä on vaiheita. Jokainen hetki ei voi olla ilotulitusta, ja siksi kannattaakin myös kurjan hetken keskellä hetkisen odotella ja katsoa, mitä tulevaisuus tuo. Jos jotain elämä ja erityisesti äitiys on opettanut, on se, että kurjankin hetken keskellä tulee joskus se aamu, kun tajuaa asioiden kääntyneen taas hyväksi. Koliikki loppuu, uhmaikä loppuu ja yöheräily ajallaan loppuu. Ja sitten on taas – ainakin hetken – hyvin nukuttu yö ja helppoa elämää.

Näillä ajatuksilla kolmekymppiseen elämään. Mitä ajatuksia oma ikäsi ja mennyt elämä ovat sinulle opettaneet?

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (27)

piia
2/27 | 

Just näin!
Kuukauden jo kolmatta vuosikymmentä eläneenä voin jo oikein kokeneena sanoa, että elämä on hyvä just tän ikäisenä. Tosin, kuvittelin olevani kolmekymmentä jo aiemmin, mikä johtuu pari vuotta vanhemmasta poikaystävästä (vai pitääkö tän ikäisenä puhua miehestä? Vissiin pitäis). Kun toinen viuhtoo edellä, oma ikääntyminen ei tunnukaan niin järisyttävältä.

Tekemiään valintoja punnitsee tässä iässä aivan erityisen paljon ja miettii, elääkö nyt sitä elämää, jota haluaa. Kai sitä nyt ajattelee olevansa lopultakin aikuinen ja kokee, että vielä ei ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa tai kokeilla uutta - vaikka eihän ikinä pitäisi olla.

Ihan parasta on, että hötkyily on ohi. Parikymppisenä helposti luuli viikonloppuiltana kotona, että elämä on jossain muualla. Nyt tajuaa, että sehän on tässä: sohvannurkassa pieruverkkarit ja villasukat jalassa. Ja se riittää.

Hirveästi onnea ja iloa juhlapäivään ja kaikkeen tulevaan! Tästä se elo vaan paranee. :)

3/27 | 

Onnittelut! :)

Mä olen itse vasta kakskymmentä, joten aika 10 vuoden päästä tuntuu mahdottoman pitkältä. Tosin se taitaa tulla nopeammin kuin aavistaa, joten täytyy yrittää muistaa nauttia jokaisesta päivästä!

Vaikka olenkin näin nuori, tuntuu asiat rullaavan aika kivasti. En ole ikinä ollut sellainen villi nuori aikuinen joka hölmöilisi, joten jännä nähdä, jatkuuko elämä näin onnellisena, rauhallisena ja seesteisenä.

Tällä hetkellä olen Italiassa vaihdossa, jännitän ensi kesän kesätyöpaikkaa ja suunnittelen oman koiran ottamista ja lomaa Suomeen perhettä tapaamaan. Ihan ufoa kuvitella, että mitä ajattelen 10 vuoden päästä tästä ajasta. Varmaan käskisin itseäni olemaan stressaamatta kesätöistä niin paljon ja sen sijaan nauttimaan Italiasta.

Vaikka elämmekin ihan eri elämiä ja vaiheita, on teidän blogia mukava seurailla. Varsinkin tämä postaus oli niin puhutteleva, että piti oikein kommentoida. Jatkakaa samaan malliin, ja onnea vielä!

Anna-Maria
5/27 | 

Lämpimästi onnea! :) Harva kolmekymppinen varmaan toivoisi olevansa kaksikymppinen. Se kertonee paljon. Terv. Kohta 31-vuotias.

Mona
6/27 | 

Kiitos kauniista ajatuksistasi! Samoja täälläkin pyöritellyt. Jollakin tavalla elämä ja oma olo tuntuvat rauhallisemmilta kuin ennen. Itselläni jo pari vuotta siitä, kun täytin pyöreitä. Ehkäpä se aikuisuus ja kypsyminen on just se paras juttu! Paljon onnea vielä sulle

NOPPA
7/27 | 

Täällä yli neljäkymmentä vee. Ensimmäisen lapsen sain kolmikymppisenä ja se oli hyvä minulle. Ehdin nuoruuden hapuiluja pyöriä ja etsiä, käydä Irlannissa yksin liftausmatkalla ja olla uhmassa taviksille hyvinkin pitkälle.
Teen kaiken vähän eri tavalla. Edelleen. En vain voi enää sopeutua niin kuin aiemmin, on löydettävä oma sisin tahto tai tulee henkinen romahdus. Et voi huijata itseäsi loputtomiin. Jos haluat asua luonnonläheisemmin, se metsä ei tule luoksesi, sinun on muutettava sen luokse. Minulle ehkä juuri tuo asuinympäristö on tullut suurimpana onnellisuustekijänä nyt kartalle.
Säteilevän paljon ONNEA sinulle!!

Sanna
9/27 | 

Viisaita sanoja! Varsinkin tuo älä koskaan pidä huonoja kenkiä :DD 37-vuotiaana minäkin sen jo vihdoin tajusin kun alkoi tulla jalkavaivoja! Nyt pitää olla nahkaa, korotonta jne.

Olen siis 40 v. Sain ensimmäisen lapsen 19-vuotiaana ja toisen 21-vuotiaana. Nyt he ovat kohta 19 ja 21 vuotiaita. Ihan viime päivinä olen oppinut yhden todella tärkeän asian: lapset elävät omaa elämäänsä, tekevät omat valinnat, minä elän omaa elämääni ja teen omat valinnat. Omat vanhempani elävät omaa elämäänsä ja tekevät omat valinnat.
Olen antanut lapsilleni hyvät eväät elämään (ainahan virheitä tulee tehtyä toki ja niistäkin voi oppia!), on ollut hyvä koti, työssäkäyvät vanhemmat, ei puutetta mistään jne. Mutta, mutta, lapseni valitsivat toisin: eivät käy koulua, eivät ole töissä. Toki he ovat vielä alle sen maagisen 25-vuoden kun etuaivolohko kehittyy kunnolla :)
Olen kipuillut tämän asian kanssa todella paljon, mutta toisen puolesta ei voi opiskella eikä käydä töissä! Olen paljon kannustanut, ohjannut, puhunut, mutta turhaan. Nyt lopetin sen ja HYVÄKSYN asian. Se on helpointa minulle itselleni ja heille myös. Meillä on muuten hyvät välit ja he ovat aina kotiin tervetulleita, mutta rahaa en anna koska yritän opettaa, että se ei tule helpolla.
Eli elämä on ikuista oppimista itsestään ja pienet lapset, pienet murheet.

10/27 | 

Onnea synttärien johdosta!

Mulla elämä on vaan muuttunut aina kivemmaksi ja kivemmaksi, miten elämään on tullut elettyä. Sitä oppii ottamaan rennommin.

Hyvä pointti toi, että unelmia voi totetuttaa vanhempanakin.

Ja 4-kymppiähän on nyt uusi 3-kymppiä!

Ehkä suurin mun elämänviisaus on, että ei kannata elää sitkun-elämää. Toteuttaa asioita vaan niin paljoin kuin voi. Ikinä ei tiedä, milloin elämä päättyy ja ikinä ei asioille ei ole täydellistä aikaa :-)

Simppa
12/27 | 

Onnea vielä näin jälkikäteen!! Olipa jotenkin lohdullinen ja kannustava postaus, etenkin tuo "lupaus", että lapsen yöheräämiset voi joskus loppua..... Sitä odotellessa, kiitos tästä ja kaikkea ihanaa sun jatkoon <3 t. Äiti ja poika 1,3 vee!

13/27 | 

Auguri per ogni sorriso che ti farà star bene, per ogni sogno che vorrai realizzare, per ogni speranza che ti scalderà il cuore... buon compleanno!

Onnea jokaiselle hymylle, joka saa sinut voimaan hyvin. Onnea jokaiselle unelmalle, jonka haluat toteuttaa. Onnea jokaiselle toiveelle, joka lämmittää sydäntäsi. Hyvää syntymäpäivää!

jenni
14/27 | 

Minkä takia et suosittele tuota öljy+ aurinko yhdistelmää ? Mä hoksasin sen viime kreikan matkalla ja oi, mikä ihana rusketus ♡

Niiskuneiti
15/27 | 

Mullaki oli eilen (23.3.) synttärit ja samoin mun kummitädil :D Tosin täytin vasta 21v, mut voisin silti kirjottaa ylös, mitä ajatuksia mul täl hetkel on :) Kiva lukee myöhemmi!

Hyvää synttäriä!

Karoliina
22/27 | 

Hienoja mietteitä äidin näkökulmasta. Kiitos niistä ja toki myös onnitteluista!

Karoliina
26/27 | 

Kyllä joo, mutta iho ei ole öljyn kanssa suojassa. Päinvastoin. Ja suojaamaton iho rypistyy!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat