Kirjoitukset avainsanalla perhepeti

Mä ajattelin ihan kirjoittaa oman postauksensa koskien viime postauksen alle tulleita kommentteja ja kysymyksiä, niin onpa kaikki sitten samassa paikassa. Isken tuohon kursiiviin kysymyksen tai väitteen ja kerron sitten oman kantani aiheeseen.

”Te laitetta vauvat liian aikaisin iltaunille.” Niin mäkin kuvittelin pitkään ja myöhästettiin tyttöjen nukkumista. Se ei kuitenkaan tuonut MITÄÄN tuloksia aamuun. Paitsi sen, että tytöt heräsi vieläkin väsyneempinä. Ajankohta oli silti sama. Sitten saatiin ohjeet kahdeltakin kouluttautuneelta uniohjaajalta, ja mitä enemmän ollaan itse luettu aiheesta, yöuni-ikkuna 7kk vauvoilla on klo 19 maissa. Toki joissakin perheissä toimii jokin muu systeemi, mutta me koitetaan nyt tätä ohjetta ainakin tovin.

Jos tämä ei toimi (vielä tulokset ei ole päätä huimaavia. Toki herääminen 4.40 on siirtynyt 5.00 tai 5.15), täytyy koittaa jotain muuta. Lapset ovat ihmisiä. Ja kuten tiedetään, samat tipsit ei toimi kaikkiin maailman ihmisiin. Tosin tässä(kin) luotan ensisijaisesti ammattilaisten apuun. Alansa huippuihin.

”Tuon ikäisten vauvojen unen tarve on 12h” Tämähän on kanssa todella yksilöllistä. Me ollaan menty nyt unikoulun aikaan tuolla 10h yöunta (pakosta) ja 3h päiväunta (joka unilta herätellen ohjeiden mukaan)ja se on selvästi Mesille ja Ompulle liian vähän. Myös esikoinen on ollut aina kova nukkumaan, joten varmasti on yksilöllisiä ja geneetteisiä eroja. Täytyy ottaa myös huomioon, että korjatulta iältä meidän pienet ei ole 7,5kk vaan juuri ja juuri puoli vuotta. Tässä vauvavaiheessa viikoillakin on eroa.

”On aivan sama, onko vauvoja yksi, kaksi vai kolme”. Itse en uskaltaisi sanoi näin varmaksi asiaa, koska mulla ei ole kokemusta kuin yksösvauvasta ja kaksosparista. Mutta varmasti on myös teitä, joilla on omat yksöset, kaksoset ja kolmoset. Oma kokemus on kuitenkin se, kun yhden yksikön ja yhden kaksosparin äiti olen. Esim esikoisen kanssa pystyin jatkamaan itse unia aamulla, vaikka hän oli vauvana herännyt, jos otin hänet kainaloon ja hän sai olla siinä turvallisesti, räpeltää mun hiuksia jne. Kahden kanssa tuo ei onnistu. Jos otat heidät yhdelle puolelle sänkyä (ja teet vallin tyynyistä heidän toiselle puolelleen), ovat he jatkuvasti toistensa kimpussa ja päällä ja tunkemassa sormia silmään. Itseni molemmin puolin ei voi ottaa, koska ryömivät sitten ulos sängystä. Myös nukkumaanmenoajat on musta tässä tapauksessa tärkeämpiä. Yhden kanssa voi joustaa, mutta kahden kanssa on mietittävä aina myös sitä toista.

”Vauvat eri huoneisiin, kumpainenkin yhden vanhemman kanssa.” Tämä on vinkki, jota varmasti (kodin tilan puitteissa) testataan akuuttiin tilanteeseen. Tosin pysyvä ratkaisu ei voi olla se, että molemmat vanhemmat herää sekä öisin, että aikaisin aamulla. Tässä on otettava huomioon myös se, että isosisko, joka herää aamuisin kouluun, on saatava mahdollisimman kauaksi vauvoista, jottei myös hän herää yömetelöintiin. Haaste 70 neliössä ja siinä, että olkkarissa ei ole mahdollisuus saada huoneen pimennystä. Se ei tunnu missään nimessä oikealle ratkaisulle, että vauvat erotettaisiin ilman pakkoa toisistaan (esim toinen kotona ja toinen mökillä). Tätä on vaikea selittää, mutta he kuuluvat yhteen. Ovat kerran olleet vuorokauden erillään, kun Omppu oli rs-viruksen vuoksi sairaalassa. Olivat koko ajan vähän hukassa, kun toista ei ollut. Tosin omissa sängyissään he nykyisin nukkuvat hyörinnän ja pyörinnän vuoksi.

”Yö on liian pitkä aika olla syömättä.” Tämä väitehän sotii ihan jo neuvolan ohjeitakin vastaan. Meille ehdotettiin neuvolassa yösyöttöjen lopetusta jo 6kk:n kohdalla. Varmasti, jos vauva saa pelkkää rintaruokaa, voi ollakin. Mutta meillä tytöt vetää kiinteitä hirveää tahtia ja mm. iltapuuropussukat mieheen ja maitoa päälle, joten nälkä ei ole ongelma. Vaan tapa herätä. Viimeisinä aikoina tytöt saatoivat ottaa pari vetoa maitoa ja nukahtaa heti perään. Ts. eivät heränneet maidolle nälkäänsä. Tämä osuus on ekaa yötä lukuun ottamatta mennyt meillä tosi hienosti. Eivät selvästi kaipaile juuri maitoa.

”White noise”. Kyllä. Otettiin heti testiin tänä aamuna. Saattoi toimia ainakin vähän.

”Aikuiset nukkumaan myös aikaisin” Tässä on monta estettä. Ensinnäkin meillä on myös 10-vuotias, joka ei nukahda klo 19. Vaan lähempänä 21-22, joten tuosta seiskalla ei aikuinen noin vaan hilppase unille. Ei sen puoleen. Vaikka olisin nukkunut kuinka vähän, iltavirkkuna iskee virkeys, ja uni ei tule meille aikuisille varmasti koskaan ennen kymppiä. Joku ehdotti, että toinen aikuinen jäisi esikoisen kanssa iltaa viettämään. Se on ihan ok ratkaisu jossakin erikoistapauksessa (vaikka kipeänä), mutta mun mielestä meidän kolmen yhteinen aika on aivan ehdottoman arvokasta. Pienet vie niin paljon huomiota, että on tosi tärkeää erityisesti esikoiselle, että saa olla joskus vanhempien kanssa ihan vain yksin. Me istutaan tosi usein iltaruokapöytään yhdessä vasta pienten tyttöjen mentyä unille, koska silloin saadaan juteltua rauhassa esikoisen kanssa. Tai sitten ollaan kaikki kolme sohvalla kainaloikkain. // Yhtä tärkeää, kun aika F:n kanssa, on A:n ja mun yhteinen aika iltaisin kaksin. Mun mielestä on todella suuri parisuhdeansa, jos ei olla arjessa koskaan kaksin. Koska ainahan löytyy joku syy, miksi pitää mennä aikaisin nukkumaan tai laittaa kaikki muu sen rakkaimman aikuisen edelle. Koska tuleehan näitä: Nyt on unikoulu ja hampaat, kohta on uhmaikä, teini-ikä, työstressi, muuttostressi jne jne. Parisuhde on lasten jälkeen viimeinen asia, josta mä lähtisin säästämään. Varsinkin, kun parisuhdeaika on muutenkin tällaisessa elämäntilanteessa kortilla. Toki ihan konkreettinen unikin on tärkeää, mutta se voima, mitä aviopuolison kanssa vietetystä hetkestä kaksin saa, kantaa pidemmälle, kun tunnin pidemmät unet. Tämä on siis mun kokemus, eikä – taaskaan – varmasti päde kaikille.

”Vauva kaipaa äitiä. Muutkin eläimet nukkuvat pentujensa kanssa.” Vai onko niin, että tämäkin on monessa perheessä tapa? Ja myös äiti kaipaa lasta viereensä? Tunnustan ja tunnistan tämän, koska nukuin käytännössä kuusi ensimmäistä vuotta esikoisen kanssa kylki kyljessä. Ja voin sanoa, että vaikka se oli monin tavoin ihanaa, oli siitä vieroittuminen sellainen souvi, että never again. Ketut ja sudet voivat nukkua minun puolesta vierekkäin, mutta heidän ei tarvitsekaan herätä aamulla kuudelta töihin tai pinnistellä pissahädässä aamuneljästä asti, ettei lapsi herää siihen, että emo tallustelee vessaan. Mutta jos perhepeti toimii teille, se on ihanaa. Itse yritän kyllä välttää sitä viimeiseen asti. Koen, että turvallisesti kiintyneet lapset eivät mene rikki siitä, että nukkuvat omassa sängyssään.

”Miten muun perheen aikataulu sopii siihen, että vauvat menevät unille jo klo 19. Teillä tulee vähintään toisen vanhemman olla kotona vauvojen kanssa.” Tämä oli tosi hauska kysymys, koska tämä on oiva esimerkki siitä, miten meitä perheitä on niin erilaisia. Ehkä, koska esikoisellakin on ollut koko elämän tosi tarkat ja ehkä aika aikaisetkin nukkumaanmenoajat, en ole edes ajatellut tätä ongelmaksi. En näe tilannetta, miksi meidän perheen pitäisi olla ulkona enää 18 jälkeen. Toki meillä molemmilla aikuisilla ja esikoisellakin on (tai siis oli ennen koronaa) iltapainotteisia harrastuksia, mutta silloin toinen vanhempi on kuitenkin kotona. En näe oikein mitään sellaista tilannetta, että pakosta meidän molempien aikuisten olisi oltava ulkona tuon ajan jälkeen. Koska eihän vauvoja voi minnekään illanviettoihin muutenkaan ottaa mukaan. Jos meidän pitää valvoa myöhään – olisi hypoteettisesti esimerkiksi jotkut juhlat – ottaisimme silloin varmasti hoitajan kotiin. Tosin juhlat, jotka jatkuvat yli 18, ovat tuskin muutenkaan vauvoille sopivat. Tosin. Tiedän paljon perheitä, joissa esim suunnistetaan/pelataan golfia/tms koko perheen voimin niin, että vauvakin otetaan ns.harrastukseen mukaan. Tässä tapauksessa tällainen aikataulu olisi varmasti ongelma.

Huh! Olipa siinä vastauksia ja ajatuksia kerrakseen. Toivottavasti muistin vastata kaikkiin.

Tilannekatsaus unikoulun nykyhetkeen: Yösyöttöjä tytöt ei siis enää juuri kaipaa, mutta aikaisin edelleen kukkuvat. Tosin muutamassa ennen hyvin mennessä univaiheesta on tullut takapakkia. Samoin päiväunien jaksottamisessa on se haaste, että tytöt ovat päivin aivan väsyneitä. Ihanan rentouttavaa oli tänään se, kun tytöt olivat tänään kolme tuntia kummeilla hoidossa ja meillä kävi meidän siivooja ekan kerran sitten helmikuun lopun. Miten kepeä olo ja energia uutta yötä varten. Nyt mamma jaksaa taas heräillä.

-Karoliina-

Kuva: Kuva mun kirjasta #vauvavuosi, kirjan kuvitus Sanni Kariniemi

Kommentit (29)

Vierailija
1/29 | 

” Mun mielestä on todella suuri parisuhdeansa, jos ei olla arjessa koskaan kaksin.”

Etkö sä vasta viime vuonna ollut sitä mieltä (kun puolustelit teidän hotelliyötä) että sun on aivan ok mennä 20 maissa nukkumaan eikä yhteistä aikaa iltaisin tarvita? Ja että dinnerit ja hotelliyöt on teidän tapa hoitaa kahdenkeskeinen aika?

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

En ole ollut sitä mieltä koskaan. Loka-marraskuussa oli kuitenkin tällainen pienimuotoinen erikoistilanne, kun oltiin saatu ekaa kertaa elämässämme keskoskaksosvauvat kotiin, joita piti herätellä 3h välein. Mutta ekan kuukauden opettelun jälkeen elämä ei voi olla pelkkää erikoistilaa, olipa kaksoset tai ei.

Olen edelleen kyllä sitä mieltä, että hotelliyöt kaksin on ihania ja monesti niiiin tarpeen. Vaikka nyt voikin illalla nähdä toista edes hetken kauemmin. En usko, että arki ja juhla sulkevat toisiaan pois. Päinvastoin: Tukevat.

Vierailija
2/29 | 

Tsemppiä unikouluun ja aikaisiin aamuihin! Meidän vauvalla piteni aamu-unet kun pimennettiin huonetta entisestään - sälekaihtimet, pimentävä rullaverho ja vielä piemennysverhot. Ei tosin auta siihen, että toinen vauva herättää. Toivottavasti löydätte toimivan ratkaisun 😊

Aikku
3/29 | 

Meillä kolmas lapsi, nyt 9kk, on myös tuollainen aamuheräilijä. Aiemmin heräsi 4-5 aikaan, nyt saatiin lykättyä 5.30-6, kun otettiin kohina käyttöön ja tilkitsin jokaikisen valonsäteen huoneesta pois siten, että se on täysin säkkipimeä öisin. Todella uuvuttavaa jo tämä yhdenkin kanssa taistelu, joten hurjasti tsemppiä kahden pienen kanssa!!

Kevättuuli
4/29 | 

Tulkitsin ehkä aiemman postauksen väärin niin, että kaipailitte vertaistukea tai jopa vinkkejä unikouluun. Mutta teillä tuntuu olevan kaikki asiat mietitty, joten sittenhän kaikki on hyvin ja tuloksia unikoulusta alkaa tulla varmasti pian.
Parisuhdeaikaan kommentoisin sen verran, että en koskaan ajatellut niin, että vauvavuoden univelkojen nukkuminen vaikkapa alkuillasta silloin tälllöin oli pois puolisoltani (tai muilta lapsiltani). Päinvastoin olin parempi vaimo ja äiti, kun sain akuutit
univelat nukuttua tasaisin väliajoin. Ymmärrän täysin tarpeen suojella parisuhdeaikaa tai esikoisen kanssa vietettyä aikaa. En vaan ehkä itse kykenisi samaan ehdottomuuteen. Silloinhan ongelma ei ole väsymys, jos valitsee mieluummin jotain muuta kuin nukkumisen.

Johanna
5/29 | 

Tsemppiä hurjasti unikouluun! Minulla 6,5kk ikäinen poika ja täälläkin päiväunien uudelleen jaksotus käynnissä. Tunnistan niin tuon saman haasteen siitä, että tuntuu että vauva on koko ajan väsynyt ja kiukkuinen, ja kaikki mikä aikaisemmin sujui ei nyt sujukaan... huh mitä hommaa tämä välillä on, mutta huomenna taas uusi päivä ja yritys! 😊

Vierailija
7/29 | 

Tsemppiä ihan hirveästi! Meidän kuopus oli myös pikkuvauvana tuollainen aamuvirkku, pahimmillaan nousin hänen kanssaan neljältä aamulla ylös ja kun hän meni ekoille päikkäreille niin esikoinen heräsi ja itse en tietenkään päässyt päikkäreille. Kokeilimme ties mitä ja joistain jutuista olikin hetkittäin apua, kunnes lapselle tuli uusi kehitysvaihe, hampaita tai mitä nyt milloinkin. Ja taas valvottiin. Esikoinen puolestaan alkoi nukkua jo nelikuisena täysiä öitä melkein kellon ympäri (niitäkin vauvoja oikeasti on!), ilman että teimme asian eteen yhtään mitään. Niin ne vaan on erilaisia.

Vierailija
8/29 | 

”Se ei tunnu missään nimessä oikealle ratkaisulle, että vauvat erotettaisiin ilman pakkoa toisistaan (esim toinen kotona ja toinen mökillä). Tätä on vaikea selittää, mutta he kuuluvat yhteen”
Tästä tuli mieleen, että olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka toimitte/ olette ajatelleet toimia niin, että molemmat kaksosista tulevat huomioiduiksi ja kohdelluiksi myös yksilöinä ja saavat aikaa myös yksilöinä, eivät pelkästään puolikkaina jostakin. Tulen suvusta, jossa on paljon kaksosia ja minusta se on ihan normaalia perheissä tapahtuvaa liikehdintää, että välillä vanhemmat ja vauvat/lapset ovat liikkeellä erilaisin kokoonpanoin.
”Täytyy ottaa myös huomioon, että korjatulta iältä meidän pienet ei ole 7,5kk vaan juuri ja juuri puoli vuotta”
Ihan mielenkiinnosta:Käytetäänkö heidän kohdallaan mihin saakka tuota korjattua ikää, kun olen joskus ymmärtänyt, ettei heidän kohdallaan keskosuus ollut kovin merkittävä kun puhutaan raskausviikoista?
Tsemppiä, teillä tuntuu olevan hyvin selvät ja vankat omat sävelet myös unikoulun suhteen, joten toivotaan teille onnistumisia! Valvominen ilman vauvoja on ihanaa ja myös isommille lapsille tärkeää ja tarpeellista, parisuhdeaika on tietenkin tärkeää myös arjessa, vaikka ei se unikaan sille parisuhteelle pahaa tee!

Vierailija
9/29 | 

Hyviä pohdintoja sinulla. Mietin, että uskallanko kysyä, mutta kysynpä kuitenkin. Miksi teillä on lähdetty unikoulumaailmaan ylipäätään mukaan? What is the point? Kaksosesihan ovat vielä hyvin pieniä. Haluatteko todella heidät nukkumaan täysin itsenäisesti koko yöt jo näin pieninä? Mihin teillä on kiire? Ehkä katson maailmaa vähän tai todella eri vinkkelistä, vaikka mm. kaksosten äiti myös itse olenkin.

Vierailija
10/29 | 

Meillä 7kk iässä pidetty unikoulu sai lapsen nukkumaan yöt putkeen, mutta valitettavasti aikaisista aamuheräämisistä tuli uusi normi. Lapsi on nyt 2v ja tänäänkin herätys oli klo 5... Silloin tällöin vahingossa nukkuu lähes klo 7, mutta ilmeisesti on vain aamuvirkku, ja se tuntuu tällaisesta iltoja rakastavasta äidistä suorastaan kidutukselta. Tällä hetkellä odotan vaan sitä hetkeä, että joskus vuosien päästä lapsi osaa vaikka itse aamulla laittaa television päälle ja heräillä itsekseen 😅 En voi kuvitellakaan miltä tuntuisi kahden kanssa. Tsemppiä!

Vierailija
11/29 | 

I feel you so!! Huoh, noita aamiheräämisiä! Meillä on vain yksi lapsi, joka nyt on jo tosin vuoden ikäinen, mutta edelleen on nukkuminen (tai oikeastaan nukahtaminen ja aikainen herääminen) ongelmana. Itseäni harmittaa, että pahimmassa vaiheessa en osannut hakea apua unikonsulteilta ja sinnittelin aivan liian pitkään väsyneenä näillä ihanilla neuvoilla, että "vauvat nyt vaan heräävät aikaisin/monta kertaa yössä" tai että "hyvinhän se jo nukkuu, kun nukkuu yössä x tuntia". Ei paljon auttanut, kun itse oli kuolemanväsynyt. Saimme kuulla noita kaikkia samoja neuvoja kuin tekin, eikä niistä ollut mitään apua, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Tiedän, että kaikki tutut ja tuntemattomat tarkoittivat vain hyvää neuvoillaan, mutta itselleni tuli niistä enemmän vain sellainen olo, ettei kukaan täysin ymmärrä tilannettani ja olen aivan hukassa. Nyt olen Sleepyn avulla saanut vähän järkeä nukkumiseen ja tärkeää tukea siihen, että teen asioita oikein. Kovasti tsemppiä teille! Onneksi olette saaneet apua ammattilaisilta :)

Vierailija
12/29 | 

"En näe oikein mitään sellaista tilannetta, että pakosta meidän molempien aikuisten olisi oltava ulkona tuon ajan jälkeen. Koska eihän vauvoja voi minnekään illanviettoihin muutenkaan ottaa mukaan. "

Näin perheet on erilaisia. Meillä kuuden jälkeen ihan normaalisti ulkoillaan, käydään puistoissa, tavataan kavereita. Varsinkin kesällä! Ja vauva mukana tietenkin.

Kaisaliina
14/29 | 

Näin on perheet erilaisia tosiaan 😄. Meilläkin samoin kuten Vierailija 12/12 kertoo, lapset (kaksosvauvatkin) kulkevat iltaisinkin mukana, jos ulkona liikutaan tai esim. käydään ravintolassa syömässä ja toki ystävätapaamisiin ja illanviettoihin kaveriperheiden kanssa voi lapset mukaan ottaa. Näin ainakin meillä normaaliaikana, Korona tosin juuri nyt rajoittaa eikä itsekään ylimääräisiä tapaamisia tehdä. Rohkeasti vaan lapset mukaan 😀. Hyvä tyttökatras teillä, menee varmasti hienosti ja ainakin rauhallisemmin teillä kuin meillä, joilla vain poikia perheessä. Energiaa ja touhua riittää, mutta oppineet pienestä pitäen kuitenkin kaikki erilaisiin tapaamisiin, koko perheen ulkoiluihin, käyttäytymään ravintolassa ja aktiiviseen elämään myös iltaisin. Ihanaa kevättä teille, Koronasta huolimatta!

Vierailija
16/29 | 

"Hyviä pohdintoja sinulla. Mietin, että uskallanko kysyä, mutta kysynpä kuitenkin. Miksi teillä on lähdetty unikoulumaailmaan ylipäätään mukaan? What is the point? Kaksosesihan ovat vielä hyvin pieniä. Haluatteko todella heidät nukkumaan täysin itsenäisesti koko yöt jo näin pieninä? Mihin teillä on kiire? Ehkä katson maailmaa vähän tai todella eri vinkkelistä, vaikka mm. kaksosten äiti myös itse olenkin."

Mä en ainakaan tiedä kovinkaan montaa aikuista, joka haluaisi vapaaehtoisesti herätä neljän viiden aikaan, varsinkaan, jos on valmiiksi univeloissa. Itsenäisen nukahtamisen taito on hieno taito vauvalle, ja helpompi opettaa (pienelle) vauvalle kuin vastahakoiselle isommalle vauvalle tai taaperolle. Lapsikin saa laadukkaampaa unta, kun osaa nukahtaa unisyklien välissä itsenäisesti ilman vanhemman avustusta. Unikoulut eivät automaattisesti tarkoita mitään huudattamista, vaan taitoja voi opetella myös lempeästi.

Mulla on 5kk vauva joka menee klo 19 nukkumaan ja nukkuu sinne seitsemän korville unisyötön voimin. Olen itsekin menevänä ihmisenä miettinyt, että miten toi aikainen nukkumaanmenoaika tulee vaikuttamaan omaan elämään esim kesällä. Nyt korona-aikana sillä ei ole ollut kauheasti väliä. Mut toisaalta tuntuisi vähän oudolta alkaa siirtämään hänelle/vauvoille ylipäätään fysiologista nukkumaanmenoaikaa sen takia, että voisin riekkua hänen kanssaan jossain menoissa (en kyllä tiedä, minne iltamenoihin sitä ylipäätään haluaisi vauvan kanssa mennä). Toki ymmärrän, että perheitä on erilaisia, ja jotkut vauvat voivat mennä nukkumaan myöhempään ja saada silti sen 11-12h yöunta nukutuksi.

Sari35
18/29 | 

Toi illalla johonkin lähteminen tuntuu oudolta näin introvertin näkökulmasta tosiaankin. Mä haluan alkaa rauhoittaa iltaa jo n. klo 17 alkaen. Jos 4 ja 5 vee haluaa vielä kesällä mennä omalle pihalle sen jälkeen, niin sopii klo 18 asti, jolloin tullaan kyllä jo sisälle rauhoittumaan iltapalalle ja iltasatuihin. Mä aina ihmettelen, millaiset iltarutiinit näillä illalla kylillä kukkujilla oikein on? Meillä luetaan iltasatujakin jo minimissä 30 min, yleensä 45 min, ja haluan siihen panostaa ja käyttää aikaa illoista. Meillä ulkoillaan aamusta aikasesta sinne iltapäivään, mutta ei tod mihinkään kylille lähdetä enää noihin aikoihin. Ihan kaikki kolme lasta nukkuu jo klo 20. Meillä ehdottomasti hyvin toiminut näin. Me saadaan myös miehen kanssa useampi tunti yhteistä aikaa iltoihin. Ja näistä rutiineista ei lipsuta, edes kesällä. Muuten on mulla ja lapsilla paljon hankalampaa, kun heille tulee univelkaa, josta tulee kiukkua yms.

Vierailija
19/29 | 

Järkeviä perusteluja sinulla.
Meilläkin on ollut kaikki neljä lasta vauvana ja nyt vähän vanhempanakin kovia nukkumaan. Kaikki on sitä aina hiukan ihmetelleetkin. Esikoinen nukkui kahden viikon ikäisestä yöt syömättä, eli ei kaikki tarvitse yöllä ruokaakaan. Hyvin kasvoi silloin ja nyt hän on 12-vuotias teini.
Nuorimmat 4- ja 6-vuotiaat nukkuvat edelleen päiväkodissa päiväunet, ja joka kerta heidät sieltä herätetään. Kotona posottelevat yöunia 10-11 h. 😄

Halusin vaan tällä omalla esimerkillä kertoa, että näin ne vauvat ja lapset tosissaan kaikki on erilaisia. Toinen jättää päiväunet jo 1-vuotiaana, toinen nauttii niistä vielä 6-vuotiaana.

Hurjasti Tsemppiä ja voimia teille! Omien vaikeiden vaiheiden aikoihin minua on auttanut ajattelu, että ei tämä vaihe loputtomiin kestä. Pakko kohta helpottaa. 😅 Ja ainahan se on jossain vaiheessa helpottanut.

Ok.
20/29 | 

Ah, voi vitsit! En ole ikinä kommentoinut mitään, mutta nyt on pakko. Olen itsekin pienen vauvan äiti ja luen on/off blogeja. Tuntuu, että kaikki äitiyteen liittyvät postaukset ja erityisesti vauvojen elämään, on se sitten unirytmi, ruokailu tai arki kerää kyllä kommentointia ja ihmettelyä. Aina. Eikö enää blogia voi kirjoittaa rauhassa pohdiskellen esim. nyt vauvojen unirytmiä? Ei, selkeästi. Ihmiset jumittuvat kirjoittamaan ja haluamaan selkoa, kuinka parisuhde voi mennä joskus oman lapsen edelle tai miksi vauvat eivät nuku perhepedissä. Huh. Huh.

Kaikkihan tekevät asiat omalla tavallaan. Elämää eletään itselle parhaalla tavalla.

Häiritsee oikeen, kun lukee tällaista. Ehkä ei pitäisi edes katsoa kommentteja, vaan antaa itse bloggarin kukoistaa kirjoituksellaan.

That’s it.

Kahden tytön ja yhden pojan äiti
21/29 | 

Meidän tytöt (nyt 10v, synt 1,6kg painoisina rv 34) heräili ensimmäisen vuoden aina klo5 ja todellakin mitä aikaisemmin laittoi nukkumaan sitä aikaisemmin heräsivät. Klo21-05 oli yöunet ja 1v asti päiväunet 1,5h). Vähä unisia olivat, sitten 1v jäi päiväunet ja nukkuivat 21-06, se tuntui jo myöhään heräämiseltä ;) Lähempänä kouluikää vasta alkoivat nukkua klo7 asti ja nyt osaavat nukkua kuin ”normaalit” ihmiset :D Toki keskosina söivät myös pitkin yötä eikä sille mitään voinut.
Nyt on pikkuveli joka myös aamuvirkku ja herännyt ensimmäiset 4v samalla tavalla kuin siskonsa. Ketään ei ole unikoulutettu, annettu lasten nukkua omaan rytmiinsä ja odotettu ”parempia” aikoja. Liekö vaikuttaa että ovat syntyneet kaikkia kolme aamuyöllä?? Luulen että keskosuus myös jotenkin vaikuttaa vähäunisuuteen??!
Vanhemmat molemmat valitettavan iltavirkkuja. On se unenriisto kamalaa, mutta onneksi väliaikaista ...

N4
22/29 | 

Mielenkiintoista lukea miten teillä tehdään. Meillä 8kk vauva ja yöt menee suht hyvin. Päivällä ei olla saatu vielä mitään rytmiä :D. Kaikenlaista ollaan kokeiltu. Onkohan se vaan niin yksilöllistä että ei välttämättä mitkään kokeilut aina auta. Me ei vaan olla onnistuttu tossa päiväunien rytmityksessä. Eka vauva oli myös aamukukkuja. Onneksi tää toka vauva nukkuu jopa 6 tai 7. Ite oon illan virkku ja aamun torkku ni noi aikaiset aamut on pahinta. Tsemppiä teille.

Vierailija
23/29 | 

Ei varmasti ole parisuhteelle/perheelle ansa, jos toinen vanhempi välillä nukkuu, päinvastoin, mutta varmasti on, jos sitä tapahtuisi joka päivä. Ei maailma näissä(kään) asioissa ole niin mustavalkoinen, että vain ääripäävaihtoehdot on olemassa.

Vierailija
24/29 | 

Itse taas toivoisin, että ihmiset jättäisi mieluummin lapsensa kotiin kuin raahaisivat niitä yliväsyneinä iltamenoihin. Rasittavaa kuunnella sitä kirkumista.

Vierailija
25/29 | 

Tuolla edellä pohdittiin, että miksi lähteä unikouluun, kun vauvat vielä pieniä. Pakko kommentoida, kun asia omalla kohdallakin ajankohtainen. Meillä kolmas lapsi unikoulutettiin hiljattain yösyötöistä. Tätä ennen 8kk vauva popsi päivällä reippaasti maitoa ja kiinteitä, paino nousi hyvin, mutta valitettavasti öisinkin hänelle maistui neljä kertaa maito ja lisäksi heräsi vielä pari muutakin kertaa. Maksimiunipätkä oli kolme tuntia ehkä kerran viikossa, yleensä herättiin 1-2 tunnin välein koko yö. Maitotankkailusta huolimatta yöt olivat vielä varsin lyhyitä. Joku ehkä pärjää katkonaisella vähäisellä yöunella, mutta imettävänä äitinä 1-2 tunnin välein herääminen 8 kk ajan putkeen joka yö alkoi käydä itselleni jo raskaaksi. Eka yö tassuttelua oli raskas, mutta sen jälkeen on mennyt huomattavasti paremmin ja lapsemme on nukkunut jo useita kertoja koko yön heräämättä. Unikoulun aloittaminen oli paras ratkaisu koko perheemme kannalta!

Vierailija
27/29 | 

Oletko kirjoittanut lastenkirjan? Vau! Söpö kuva, tulee ihan Lindgrenin kirjojen kuvitus mieleen. Kerro lisää.

Vierailija
28/29 | 

Veikkaanpa, että vielä vaikeampaa voi olla perheissä, joissa on vauvan lisäksi 1-3 vuotiaita sisaruksia, jotka kaikki pyrkii äidin ja isän viereen ja heräävät aikaisin aamulla. Ja heitä ei voi jättää valvomatta, vaikka vauva/vauvat nukkuisivatkin.

Ihan kokonainen kaksosenakin
31/29 | 

Hyviä ajatuksia nämä unipostaukset, ja näemmä myös herättää ajatuksia lukijoissa! Haluan vain sanoa: minusta on hienoa, että olette sensitiivisiä tyttöjenne suhteen, ettekä keinotekoisesti erota heitä. Itsenäistyminen tapahtuu joka tapauksessa. Täällä kommenteissa kirjoitettiin puolikkaana olemisesta, mutta ehkä se on kuitenkin enemmän yksösten ajatus..Oletan, että kirjoittaja ei ole kaksonen; itse olen, enkä koskaan ole ollut puolikas vaan ihan kokonainen, vaikka kaksossiskoni kanssa olemme tehneet aina kaiken lapsena yhdessä. Meidät laitettiin vanhempiemme tahdosta eri luokille (perusteena itsenäistyminen), ja olen edelleen sitä mieltä, että se oli tarpeetonta ja suorastaan ymmärtämätöntä. Ihanaa, että tunnutte jaksavan luottaa siihen, miltä teistä tuntuu oikealta tehdä, ettekä tee jotain ideologia edellä. Kaikkea hyvää teille!

Vierailija
32/29 | 

" Sari35

Toi illalla johonkin lähteminen tuntuu oudolta näin introvertin näkökulmasta tosiaankin. Mä haluan alkaa rauhoittaa iltaa jo n. klo 17 alkaen. Jos 4 ja 5 vee haluaa vielä kesällä mennä omalle pihalle sen jälkeen, niin sopii klo 18 asti, jolloin tullaan kyllä jo sisälle rauhoittumaan iltapalalle ja iltasatuihin. Mä aina ihmettelen, millaiset iltarutiinit näillä illalla kylillä kukkujilla oikein on? "
Parin vuoden päästä viimeistään sun lapsilla on harrastuksia ja haluavat nähdä kavereita. Kello 17 on aika perinteinen päivälliskellonaika jonka jälkeen on täysin normaalia ja varmaan toivottavaakin että lapset ulkoilee jne. Yleensähän tuohon ikään tullaan vasta töistä kotiin eikä suinkaan aleta valmistautumaan nukkumaan.

Vierailija
33/29 | 

"Toi illalla johonkin lähteminen tuntuu oudolta näin introvertin näkökulmasta tosiaankin. Mä haluan alkaa rauhoittaa iltaa jo n. klo 17 alkaen. Jos 4 ja 5 vee haluaa vielä kesällä mennä omalle pihalle sen jälkeen, niin sopii klo 18 asti, jolloin tullaan kyllä jo sisälle rauhoittumaan iltapalalle ja iltasatuihin. Mä aina ihmettelen, millaiset iltarutiinit näillä illalla kylillä kukkujilla oikein on?"

Ihan siis tokaluokkalaisen harrastukset loppuvat 18 aikoihin eikä se minusta ole mitään "kylillä kukkumista". Samoin pihalla tehdään kaikenlaista, varsinkin kesällä, lenkitetään koiria ja mitä kaikkea. Ja meillä mies pääsee töistä kotiin 16:30 jälkeen, ei siinä kuuden maissa vielä aleta iltapalalle, kun syödään päivällinen yhdessä, joko ennen tai jälkeen treenihommien. Ja millaiset iltarutiinit, no, ihan iltapala ja hammaspesut ja iltasadut meilläkin luetaan. Ei tosin 45min kuin aniharvoin. :) Mutta siis en kyllä suostu ajattelemaan että olisimme jotain iltamenoissa riekkujia tai kylillä kukkujia vaikka lapset meneekin nukkumaan yhdeksän maissa. Ja kesällä kun täällä 300 kilometriä napapiirin yläpuolella aurinko paistaa yötä päivää ja ollaan lomalla niin ei todellakaan olla kukaan nukkumassa ennen kymmentä. Ihmiset ja perheet eläköön kukin oman rytminsä mukaan, puhutaanhan toisista nätisti :)

RoosaK
34/29 | 

Muakin naurattaa, näin toisena introverttinä, että "iltaa" pitäis rauhoittaa jo viideltä. Silloinhan alkaa ilta, ja vanhemmat tulevat töistä. Vauvan pitäminen mukana ei liene kukkumista, vaan varmaan moni tarkoitti että vauva nukahtaa vieraisilla sänkyynsä/kärryyn ja siirretään siitä unille. Nyt esim meillä taaperon kanssa tullaan kotiin ja nukahtaa 20.30 mennessä, mutta jos ollaan vaikka 19.30 asti pihalla/kaverilla niin niinä päivinä otetaan iltarutiinit sitten lyhyemmän kaavan kautta. Meidän lapsille on aivan normaalia ja toivottua nähdä ystäväperheitä, sukulaisia ja naapuruston kavereita myös arkena piknikillä, pulkkamäessä tai jonkun luona leikkimässä ja syömässä.

Elämä on mun mielestä liian lyhyt siihen, että suurin osa viikosta pitäisi kököttää kotosalla ja sitten kasata viikonloppuihin ja lomiin ohjelmaa. Kun lasten hoitopäivät ovat paineettomia ja melko lyhyitä, säännöllisiä harrastuksia ei haalita juurikaan jos tuntuvat kuormittavalta aikataulutukselta, niin on mukavasti aikaa spontaanille elolle. Lapsia ei ainakaan meillä tarvitse tällaisten normipäivien jälkeen mitenkään erikseen "rauhoittaa" iltaisin, kuten Sari kirjoittaa. Toisenlainen iltaohjelma ei sulje pois rutiineita, mutta miksi sitä iltaruokaa ei voisi syödä kaveriperheen kanssa, kaikkihan syövät aika samaan aikaan ja mukava olla yhdessä. Siinä saavat myös vanhemmat vaihtaa kuulumisia ja olla toistensa tukiverkkoina lapsiarjessa. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Esko postasi pari viikkoa sitten siitä, kuinka uusi Unikulman sänky on muuttanut hänen nukkumistottumiksiaan huimasti. Ennen sohvalla nukkunut mies on palannut takaisin sänkynukkumisen pariin!

Vaikka olenkin omasta mielestäni hyväuninen, ja ajattelin, ettei sängyllä ole minulle merkitystä, olen joutunut perumaan sanani. Kun ensimmäisen kerran köllähdin uuteen petiimme, aloin ihan oikeasti nauraa ääneen. Oman painon ja selän mukaan tehdyssä sängyssä makaaminen tuntui vaan niin mahtavalle kokemukselle!

Eniten minua yllätti se, kuinka nukkumismukavuus voi todellakin olla muutamista senteistä kiinni. Ennen meillä oli alkovissa 140 senttiä leveä sänky, koska tilan ollessa 158,5 senttiä leveä, standardimittainen 160-senttinen sänky ei olisi mahtunut. Nyt kun Jaksa paremmin -prokkiksen aikaan meidän sänky tehtiin mittatilauksella, saimme lisää nukkumatilaa 16 senttiä. Nykyinen sänkymme kun on sen 156 senttiä leveä.

Ja voi kuinka nuo 16 senttiä ovatkaan merkittävät. Enää ei tunnu sille, kuin hartiat olisivat ahtaalla ja tila liian pieni. Tuntuu ihan sille, kuin tilaa olisi tullut lisää vähintään 50 senttiä. Aika huikeaa!

Olen kuullut perheistä, joissa perhepeti onnistuu 140 senttiäkin kapeassa sängyssä, ja taas niistä, jossa jokainen vaatii melkein metrin omaa tilaa. Mikä koko tekee sinut tyytyväiseksi?

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (34)

jenni
1/34 | 

Meillä on 180 cm leveä, enkä haluaisi vaihtaa kapeampaan! :) Ihanaa kun saa nukkua vaikka xnä, niin tilaa on. Ja aika usein nykyään nukun yksin tuossa king size bedissä, kun meillä mies on niin hyväuninen että saattaa nukahtaa olkkarin sohvalle telkkaria katsellessaan ja nukkua siinä aamuun saakka (mihin mä en kuuna päivänä pystyisi!). Mutta voi olla että joudutaan vaihtamaan 160 cm leveään kunhan huonejärjestelyt menee uusiksi ja laitetaan kaksi lasta meidän isoimpaan makkariin ja muutetaan itse pienempään.

chatte
2/34 | 

Apua, miten te saatte ton pedattua? :D Mutta siis meillä on 120cm sänky, ja se on kyllä aivan tuskaa.. Miehen kanssa ollaan molemmat aikas harteikkaita, joten tiukkaa tekee. Seuraavaksi haaveissa 180cm, aijai. Mutta ollaan kyllä suhteen alkuaikoina nukuttu jopa 80cm sängyssä yhdessä muutama kuukausi, eli kaippa tuo 1,2m on parannusta siihen nähden. :D

Johanna
3/34 | 

Mun haaveena on joskus niin iso makkari että sinne mahtuu kaksi 120cm levyistä sänkyä parisängyksi... Ai miten niin vaadimme tilaa...? Muistan joskun lukeneeni että olisko ollu Nikke ja Rakel Lignellillä olleen jotain tämmöistä?
Nyt on 160cm ja useimpina öinä kolme henkilöä ja välillä ahistaa.
Kurja herätä kun ei tunne käsiä tai viritellä käsi pysymään sängyssä selällään nukkuessa niin että työtää sen alkkareiden sivustasta reiden ulkosyrjää vasten housujen sisään ja roikottaa siinä...

waapo
4/34 | 

Meillä on se 140cm, useimpina öinä siinä pötköttää äiti, poika 4v ja isä. Ja yksi kissa jalkopäässä :) Isompikin mahtuisi, mutta tämä todettu hyväksi! (meillä myös siis yhden hengen peitto :D)

5/34 | 

Meillä on 160 senttinen sänky ja sekin tuntuu ajoittain liian kapealta. Varsinkin silloin, kun Pojumme kömpii meidän väliin nukkumaan (tätä tapahtuu nykyään hyvin harvoin). Syksyllä perheeseemme syntyy neljäs jäsen ja sen myötä unelmoin 180 senttisestä pedistä:).

Daniella
6/34 | 

Välillä ollaan nukuttu 160cm sängyssä koko nelihenkinen perhe ja muutamassa yössä siihenkin tottuu. Mutta kyllä parhaimmat unet saan silloin kun nukun kuopuksen kanssa kaksin siinä samassa 160cm leveässä sängyssä :D

Jännä juttu on kuitenkin se, että yksin en tykkää nukkua. Vaikka haluan omaa tilaa, on kiva, että siinä lähistöllä on joku pieni tai isompi muru <3

7/34 | 

Apua!
Meillä sängyn leveys on 180 cm ja silti tuntuu, ettei tila aina riitä. Lapset eivät sängyssämme öisin pörrää, jos ei satu olemaan joku erikoistapaus (sairaus, painajainen tms). Lapsetkin nukkuvat paremmin omassa sängyssään, omassa rauhassaan. Ja on oikeastaan tosi arvokas taito opittavaksi jo lapsellekin se, että osaa nukahtaa ja nukkua ihan itsekseen. Ettei tule aikuisena yllätyksenä, ettei aina nuku joku vieressä.

Lilyyy
8/34 | 

Meillä on 160cm leveä perhepeti, jossa nukkuu lähes joka yö meijän koko nelihenkinen perhe :D Äiti, isä, 2v ja 7kk lapset.. Aikas ahdasta on, mutta tuntuu silti oikealta ratkaisulta tähän hetkeen. Saadaan kaikki paremmin unta ja kyllä lapset kerkee vielä omissakin sängyissä nukkua :) Nyt tosin sain mieheltä käskyn mennä äitienpäivän kunniaksi hierojalle, ei kuulemma jaksa enää ite hieroa tai kuunnella mun valitusta kun on paikat kipeinä huonon nukkumisasennon takia :/

9/34 | 

180cm! Ja lapsia ei huolita sänkyyn edes hätätapauksissa, vaan silloin jompi kumpi siirtyy patjalla lastenhuoneeseen (näin käy ehkä kerran vuodessa, silloin kun joku on oksennustaudissa. :D) Me vaaditaan kumpikin tuo 90cm, kapeammassa ei pystytä. Jopa hotellihuoneita ollaan reissussa varattu sen perusteella, että siellä on 180cm sänky! :D

Mirkku
10/34 | 

Mun 5v poika tulee melkein jokaikinen yö keskellä yötä mun viereen 120cm sänkyyn. Ollaan kesällä muuttamassa pienempään kämppään ja siitä eteenpäin nukutaankin sitten samassa sängyssä ja saadaan enemmän tilaa kämppään. Minä siirryn sitte olkkariin sohvasängylle kun poika haluaa nukkua omassa rauhassa isompana. Välillä tulee nukuttua huonommin, välillä paremmin, mutta pojan haleihin ja pusuihin aamulla on ihana herätä yhdessä! ❤️

11/34 | 

160cm leveä sänky on ollut meille se unelmien täyttymys. Ihaninta siinä on nukkua ihan yksin, mutta kyllä siihen kolmekin mahtuu tarvittaessa pötköttämään.

Mona
12/34 | 

Onpa kiva kuulla, että yönne ovat parantuneet sängyn myötä. Varmaan luksusta tuollainen peti! :) Meillä on 160cm leveä jenkkisänky, ja se on kyllä tosi hyvä. Iän myötä varsinkin kiinnittää jo kovasti huomiota siihen miten nukkuu, toisin kuin nuorempana ei ollut niin väliksi ;) Meidän kaksi lastamme (2v ja 5v) tykkäävät kömpiä sänkyymme oikeastaan joka yö, joten tiivis on tunnelma. Mutta -kop kop- viime aikoina unen laatu on ollut hyvää niin ei haittaa yhtään se ahtaus. Lapset osaavat yöaikaan kyllä säätääkin vaikka ja mitä, niitä aikoja ei ole ikävä! Entäs onko F viihtynyt uudessa sängyssään? :) Se unityyppi vaikutti niin mainiolta! Olikohan jopa Nukkumatti ;)

Satu
13/34 | 

Ihana huomata, että muitakin sekopäitä on! Just parikymppisenä meni (todella hoikan) poikaystävän kanssa vuosia hyvin 120cm sängyssä. Sit tuli uus mies (normikokonen) ja 160cm sänky. Sit tuli miehen uus työ ja herätys 2h minua ennen... ja 180cm sänky minun unirauhaksi. Nyt tuo 180cm riittää juuri ja juuri minulle yksin. Uusin mies on oikeastaan samankokoinen kuin edellinen, mutta onneksi nukkuu täysin paikoillaan koko yön. Olen aina ollut huono nukkumaan ja nukahtamaan. Esko, I feel u! Välillä on pakko vaihtaa kovemmalle tai pehmeämmälle patjalle, viileämmälle puolelle, tuore tyyny, ja toisinaan vain poikittain on hyvä. Olin juuri viikon reissussa ja nukuin yksin 160cm sängyssä, eikä siitä mitään tullut, varsinkaan kun oli irtopatjat, eikä edes yhtenäistä petaria.

Ei sovi väheksyä seuraa ja sen vaikutusta nukkumiseen. Viehättävyyttäni lisää uniapnea, joten en edes kehtaa nukahtaa vieraassa seurassa. Enkä tiedä miksi, mutta edellisen miehen kanssa en saanut ollenkaan nukutuksi jos hän nukahti ennen minua. Niinpä menimme aina nukkumaan eri aikaan. Mahtavuutta parisuhteelle. Nykyisen kevyt kuorsaus ei häiritse, mutta kainalossa en nuku.

Ihana huomata, etten ole ainoa tilaa vaativa! (kehtaanko mainita olevani hätäseen puoltoistametriä, et todellakun pitäis mahtua olemaan poikittain....) Huoh. Vaikeita nämä unijutut.

Jutta
14/34 | 

180cm löytyypi meiltä! En kyl vois kuvitellakaa kapeempaa. Molemmat nukkuu niin leveästi. Nauran aina, kun jotku sanoo nukkuvansa 120cm leveässä sängyssä. Onko se edes mahdollista :D

Sari
15/34 | 

Perhe-elämän paras hankinta on ollut 200cm leveä sänky, eli 2 metristä patjaa. Vieraissa tämä sänky herättää hilpeyttä leveydeltään mutta todettiin,että seuraavat 5 vuotta meitä nukkuu siinä 2-4 kappaletta joka yö. Selkävaivaisena en voi nukkua missään ihmesykkyrässä, joten tilaa on oltava. Yön pimeässä en raaski lähettää sängyn viereen hipsiviä lapsia takaisin omaan sänkyyn ja en jaksa lähteä myöskään nukuttamaan heitä, hyvä jos herään siihen että tulevat viereen. Mallailtiin, että tämä sänky mahtuu meillä kahteen eri huoneeseen, joten huoneiden vaihto lasten kasvaessa ei vie tätä luksusta pois. Peittona Ava-roomin muotoon ommeltu vetoketjupeitto. Pedatessa rullataan peitto päälle ja suljetaan vain ketjut ja ei tarvitse nostella isoa ja painavaa päiväpeitettä ees taas. Arjen sijoituksia sekin.

Karoliina
17/34 | 

Meille on juuri tulossa Beditin vetoketjupäiväpeitto. Se toimii, sellainen oli meillä jo 140 senttisessä sängyssä.

Karoliina
22/34 | 

Meillä kaikki nukkuvat parhaiten omissa sängyissään. F heräsi esimerkiksi ennen minun vieressäni nukkuessaan aina liian aikaisin, kun minun kelloni soi kuudelta. Nyt hän nukkuu rauhassa usein jopa seiskaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei yksin oleminen varsinaisesti ole itseisarvo.

Arja
30/34 | 

Koska olemme asuneet jo 50v yhdessä ja nukkuneet samassa vuoteessa, päädyimme talvella nukkumaan eri huoneissa. Minulla on krooninen selkäkipu ja nukun huonosti, joskus luen tai katson tv:tä yöllä. Mieheni saa näin ollen nukkua rauhassa. Kun hän illalla sulkee silmänsä, niin aamulla ne avaa. Voi kuinka kateellinen olen!

Sanna
31/34 | 

Hei,

Minä nukun yksin yläkerrassa omassa huoneessa ja mies alakerrassa. Hänellä on parisänky ja minulla 90cm leveä. Olen kokenut oman sänkyni sopivaksi itselleni koska nukun aina kyljellään. Jos sänky olisi leveämpi, veisi se turhaa tilaa ja kasaisin ylimääräiselle tilalle esim. lehtiä yms. jotka säilytän muuten lattialla tai yöpöydällä.

Miina
32/34 | 

Pyh. Hyvin pystyy nukkumaan 120 senttiä leveässä sängyssä! Pojan vauva-aikana nukuttiin jopa kaikki kolme siinä :D Sopu sijaa antaa, vai kuinka <3 Täytyy kyllä myöntää, että unelmissa on isompi sänky, joskus sitten kun tilaakin on enemmän... :)

Jenny
33/34 | 

Meillä on poikakaverin kaa ollu tähän saakka 120cm sänky joka toimi myös koko mun ylä-asteen mun petinä. Mun vanhemmat kauhisteli sitä että miten ihmeessä siinä mahtuu nukkumaan, mun mielestä hyvin. Ainut ongelma rupes sitten myöhemmin olemaan että patja alkoi olla jo melkoisen ohut ja molemmilla aamuisin aina jotakin paikkaa kolotti. Uuden sängyn hankkimisesta puhuttiin, mutta asialle ei tehty sen enempää. Nyt ollaan muutettu ensimmäiseen yhteiseen kotiin, ja kaikkien mielestä uus sänky on ehdoton. Kaupassa olikin niin paljon valikoimaa että siinä suu pyöreenä mietti minkälainen on just se itselle sopiva. Mä tykkään mahd. pehmeästä ja poikakaveri kovasta.. noh, siltä väliltä valittiin uus 160cm sänky ja oih, sitä tunnetta, kun aamuisin ei malta sieltä nousta ja iltaisin odottaa että pääsee sänkyyn. :) Molemmille on tärkeää, että sänky on kotimaista tekoa. Vuoteella on todellakin merkitystä ! Petaaminen jää mun harteille :D

34/34 | 

[…] Unikulman bloggaajaillassa, jonka teemana oli ”unesta suorituskykyä”. Meillähän Eskon uniongelmat ratkesivat viime vuodenvaihteessa aivan käsittämättömällä tavalla, kun Unikulman perustaja Vesa Tuominen […]

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2020
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat