Kirjoitukset avainsanalla lapsiperhe kerrostalossa

Mä tiedän olevani siinä mielessä raivostuttava tyyppi, että mun on oltava aina askeleen edellä sitä hetkeä, jota satun parhaillaan elämään. En tarkoita, että mun täytyy olla joku edelläkävijä ylipäätään, vaan haluan, että omassa elämässäni mä pystyn tekemään suunnitelmia (lähi)tulevaisuuteen. Haluan nauttia hetkestä, mutta en voi elää vain hetkessä.

Tottakai elämä ei todellakaan aina mene suunnitelmien mukaan, mutta silti sellainen pläänien tekeminen saa mut rauhalliseksi.

Yksi asia, joka mua on koko Tampereella olon mietityttänyt, on se, onko tämä asunto meidän loppuelämän asunto. Tai vielä paremminkin: Onko tämä asuinalue meidän loppuelämän alue. Mä suhtaudun asumiseen nimittäin todella tunteella. Ja nyt – mitä enemmän mä meidän kotikulmiin olen rakastunut – olen alkanut pelätä, käykö tässä, kuten epäonnisessa rakkaussuhteessa. Minä rakastun ja teen pesän, ja sitten pitääkin repiä itsensä irti kaikesta tutusta.

Me ei olla käyty yhdessäkään asuntonäytössä, eikä niin ole tarkoitus tehdäkään ainakaan vuosiin ja vuosiin. Silti me ollaan keskustelu A:n kanssa aiheesta (minun aloitteesta, tietenkin) monta kertaa, koska minua juurikin vaivaa se, voinko antaa koko sydämeni näille pihoille, kulmakahvilalle ja rakentuvalle ratikkakiskolle. Että voinko mielessäni jo ajatella, että nämä on ne mun huudit 4ever.

Fakta tietysti on se, jonka itsekin huumassani ymmärrän, että samoilla summilla saisi asunnon vähän kauempaa keskustaa. Sellaisen, jossa ei tarvitsisi kuivata pyykkiä telineessä keskellä olohuonetta tai makkaria. Tai jossa olisi kuraeteinen lapsen lokakuisille kengille. Tai sellainen, jonne voisi yövyttää sukulaiset vierashuoneeseen ja jonne mahtuisi unelmieni 12 hengen ruokapöytä.

Silti sydän on jo täällä. Pienemmissä neliöissä ja suuremmissa kompromisseissa. Kuitenkin paikkassa, joka tuntuu sille, kuin siellä olisi aina ollut.

Kun taas illalla istuttiin sohvalla ja juteltiin järkiratkaisuista rakkausvalintojen sijaan, totesin miehelle: ”Tämä on sun vika, kun toit mut tänne. Jos oltaisiin asuttu jossain muualla ensin, en olisi edes tiennyt, että kaipaan tällaista.”  

Tällainen on minun Tampereeni.  Mielenmaisema, jossa näkyy talojen katot ja Näsinneula. 

-Karoliina-

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

Selma
1/6 | 

Tuo mielenmaisema oli minunkin kotoni vuosikymmenen ajan - olin varma ettei minua saa irti enää Pyynikin/Amurin hoodeilta. Kunnes kävi perinteiset - tontti ja hirsitalo Vuorekseen - ja sydän rakastuikin tähän ihan ensihetkestä lähtien <3

Laurahenriikka
2/6 | 

Karoliina , Tiedän täysin mistä puhut.
Melkein itku tulee .
Nämä kuudennen kerroksen ikkunat joista näen koko kaupungin, nousevan auringon valo ja kirkuvat lokit ikkunan takana kun istun keittiössä ja juon kahvia lempikupista.

Muutto on kuuden päivän päästä. Elämä on muuttunut ja kolmesta tuli kaksi.
Mikähän mahtaa olla lempipaikka uudessa kodissa?

Kiitos Tästä tekstistä.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Voimia muuttoon ja kaikkeen uuteen. Joskus onni voi löytyä sellaisesta, missä ei ajattele sen olevan. Mun "eroasunto" ei ollut mitenkään persoonallinen. Oli muovimatot ja ikkunasta näkyi vain toisen talon julkisivuremontti pusseineen ja telineineen. Silti siinä asunnossa oli heti erityinen kodin fiilis ja vieläkin välillä mietin haikeudella niitä hiljaisia kevät aamuja siinä kodissa.
Voimia ❤️

Mari N.
3/6 | 

Kyllä se vaan aika vahvasti on niin, että ”home is where your heart is.” Jouduttiin syksyllä jättää Tampere yli kymmenen vuoden asumisen jälkeen meistä riippumattomista syistä ja muuttaa Espooseen. Luulin, ettei selvittäisi ikinä, mutta sittenkin - näin nopeasti - tuntuu jo hyvältä. Me ollaan kaikki täällä eli niin on kotikin ja rakkaus. <3 nyt uskallan jo jopa sanoa, että muutos saattoikin olla hyvä ja tervetullut. Paljon uutta ja ihanaa ollaan saatu elämään. Vaikka Tampere on meille aina merkityksellinen ja ehkä vielä toivottavasti koti, niin nyt ollaan tässä onnellisina.

Lp
4/6 | 

Täysin samat fiilikset! Asutaan myös pyynikillä ja tuntuu ettei täältä voi ikinä muuttaa pois, vaikka isompaa sais samalla rahalla vähän kauempaa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

P3042670.JPG
P3042670.JPG

P3042672.JPG
P3042672.JPG

P3042675.JPG
P3042675.JPG

P3042679.JPG
P3042679.JPG

P3042677.JPG
P3042677.JPG

 

Meillä...

  • tilataan kauppakassi aina maanantaiksi.
  • pestään keskimäärin kaksi koneellista pyykkiä päivässä.
  • pyykkiteline rötköttää milloin missäkin. Keittiön tukkeena, makuuhuoneen rumistuksena tai kylppärissä niin, että suihkuun meno on taiteilua. 
  • annetaan aina suukot, kun lähdetään ovesta ulos. 
  • kerääntyy vaatekasoja tuolien käsinojille ja kirjoituspöytien päälle. 
  • syödään leipä paahdettuna.
  • käydään pissalla vessan ovi auki.
  • jaetaan kotityöt aikuisten kesken tasan niin, ettei niiden jaosta tarvitse varsinaisesti puhua.
  • tuntuu kuitenkin olevan aina sotkuista, vaikka joka päivä siivotaan.
  • on aina leikkokukkia.
  • nostellaan sohvan koristetyynyt vähintään viidesti päivässä lattialta ylös.
  • minä valitan tyynyjen lattialle viskomisesta vähintään viidesti päivässä..
  • lapsen ulkovaatteet kuivuvat vessan kuivauspatterilla.
  • on aivan liian paljon kenkiä yhteen kenkäkaappiin.
  • jokaiselle perheenjäsenelle on oma leipänsä.
  • iltasatu luetaan vuoroilloin.
  • kysellään lapsen läksyjä varmasti aivan liian harvoin.
  • jopa lapsi tietää, ettei äidiltä saa kysyä mitään ennen kuin aamukahvikupista on vajunut vähintään puolet.
  • lapsi viedään sänkyyn puoli kahdeksan maissa arki-iltoina. Tosin tuurissaan on, tapahtuuko nukahtaminen silloin vai kahden tunnin päästä. 
  • soi kello aamuisin ensimmäisen kerran puoli seitsemältä.
  • eteisessä on perhekalenteri, jonne merkitään kaikki tärkeimmät yhteiset menot ja lapsen isipäivät. Kukaan ei kuitenkaan muista katsoa juuri sitä kalenteria. 
  • ei ole yhtä varsinaista viikkosiivouspäivää.
  • kuunnellaan harvoin musiikkia. Mutta jos kuunnellaan, jokainen saa toivoa vuorollaan biisin. F on DJ.
  • syödään arkiaamuisin kaurapuuroa marjoilla ja voi-kookossokerisilmällä. Tosin lapsi vetelee tämän päälle vielä kasan muutakin aamupalaa, aikuisille riittää puuro ja kahvi.
  • minä vien useimmiten lapsen aamulla kouluun.
  • mies pesee F:n hampaat iltaisin.
  • lapsi pesee hampaansa aamuisin itse.
  • on välillä ihan hirveä meteli.
  • pitäisi olla väliovi käytävään, mutta ei vaan ole.
  • aina välillä puhutaan siitä, mitä ihmettä ne naapurit ajattelevat, kun koko elämän äänikirjo kaikuu rapussa.
  • näkee ikkunoista kolmeen ilmansuuntaan. 
  • aikuiset puhuvat englantia, jos asia on sellainen, ettei lapsi saa kuulla. Tosin tuo pieni pentele on oppinut jo niin kasapäin englannin sanoja, että nykyisin puhuessa on pakko käyttä aliasmaisia kiertoilmauksia, jos haluaa pitää puheenvuoron teemakin omana tietonaan.
  • on aivan liian pieni kylpyhuone, jossa suihkutellessa unelmoin aina tassuammekylppäristä.
  • on aina kahvia, viintä, oliiviöljyä, marjoja, pastaa, juustoa, tomaattia, porkkanaa ja suklaata.
  • pidetään perhepalavereita milloin mistäkin aiheesta. Silloin suljetaan luurit ja telkkarit ja keskitytään yhteen aiheeseen. 
  • on iso perinteinen säästöpossu, jota mies täyttää ja minä tuhoan (bussimatkoilla). En ole vieläkään saanut ostettua Tampereen bussikorttia.
  • on 4 Bephanten-tuubia, 6 hammasharjaa, 3 hammasatahnaa, 6 sampoota ja 4 hoitoainetta, vaikka asukkaita edelleenkin on vain se kolme.
  • meillä lukee ulko-ovessa kolme sukunimeä niin tiiviisti, että ihmettelen, miten ne ylipäätään mahtuvat siihen. 

Miten teillä?

-Karoliina-

Kommentit (31)

Vierailija
1/31 | 

Ihana postaus! Tykkään näistä tavallista arkielämää käsittelevistä teksteistä tosi paljon. Näihin on myös helppo samastua. :)

Daniella
2/31 | 

Kaksi koneellista päivässä?! Mä pesen 3-5 viikossa ja nekin yleensä kerralla rykäisten viikonloppuna. Toki meillä ei tule urheiluvaatepyykkiä juurikaan. Koska...noo...urheillaan alasti? :D

Vierailija

Tuota minäkin ihmettelen. :D Meillä pestään 2-4 koneellista kerran viikossa. Taloudessa on kaksi lasta ja kaksi aikuista.

Karoliina Sallinen

Kahteen edelliseen:

Meillä ei kyllä ikinä taidettaisi pärjätä tuolla konemäärällä :)

Annikaarina
3/31 | 

Hassua miten erilaisia perheet onkaan! Meillä kuunnellaan musiikkia KOKO ajan. Lapset menevät iltapalalle klo 20, sänkyihin viim. klo 21. Uni tulee n. klo 21.15. Meillä pestään 2-3 koneellista pyykkiä viikossa. Jos normaalitilanne, eikä kummankaan pojan yrjöpissakatastrofeja. Muuten kuulosti ihan tutulle teidän arki :) paitsi meillä kotityöt jää mun harteille, mies on lasten leikittäjä.

Karoliina Sallinen

No näinpä. Se oma perusarki kun voi olla toiselle taas ihan vierasta, vaikka itse ei muuta edes osaisi ajatella :)

Nettanen
4/31 | 

Hahah, muistui tästä mieleen että myös mun vanhemmat puhui aikoinaan salakielenä englantia, ja miten kovin se heitä harmittikaan, kun sitä ei sitten enää voinutkaan käyttää, kun opin englantia heitä paremmin :D Mukava postaus, ihanaa alkanutta viikkoa sinne! :)

Vierailija
5/31 | 

Ihana ja aito postaus! Blogi on taas sitä, minkä vuoksi olen tähän blogiin aikoinaan koukuttunut ja jota olen kovasti kaivannut. Me lukijat taidamme olla kuitenkin sen verran tavallisia ihmisiä, että ihan tavalliset asiat ja aiheet puhuttelevat eniten :D Odottelen myös innolla taas lauantain lempparit -postausta :)

Jm
6/31 | 

Kiva postaus, hauska kurkistaa toisten arkeen :) Mutta miten ihmeessä te saatte pyykkiä noin paljon aikaiseksi? Meidän kolmilapsisessa perheessä pestään ehkä 5 koneellista viikossa, joista 3 viikonloppuna. Ehkä lakanapyykkipäivinä tulee se pari extra koneellista.

Karoliina Sallinen

Mä uskon, että yksi syy on se, että meillä on tuo miehen ei-lapsiperhe-pesukone, jonne ei pyykkiä mahdu juuri nimeksikään. Eli kun pyyhkeet ja lakanat vaihdetaan kerran viikossa, tulee niistä jo ainakin se 4 koneellista :)

sandrasu
7/31 | 

Ihana postaus ja voin moneen kohtaan samaistua, mutta tuo vessassa ovi auki käyminen.. En tiedä mitään oksettavampaa! Mä lähtisin sekunnissa koko asunnosta ja pitkäksi aikaa jos mies tekisi noin :D

Vierailija
8/31 | 

Pyykipesu asiaa ihmettelen kyllä minäkin. Vaikka pesisitte kaikki vaatteet päivittäin, ja urheiluauto jokainen niin että myös ne kaikki vaatteet pestään joka käytön jälkeen , niin eihän siitä tule millään kahta täyttä koneellista?

Karoliina Sallinen

Mä itse taas ajattelen tämän pyykkitahdin ihan normiksi. Meillä kyllä tosin vaikka F:n vaatteet pestään aina ihan kokonaan päivän jälkeen. Mitään koulussa pyörinyttä ei käytetä ilman pesua uudelleen.

Tinttinen
9/31 | 

Meillä tehdään monia asioita samoin kuin teillä. Meiltäkin löytyy jokaiselle oma leipä. Mies (eli meillä isi) harjaa lapsen hampaat aina iltaisin ja aamulla lapsi itse tai isi tai äiti. Suukot annetaan aina lähtiessä ja illalla nukkumaan käydessä. Meillä on aivan liian paljon kenkiä. Meillä on jaettu kotityöt tasan, mutta silti meillä välillä riidellaan siivouksesta, koska siisteysstandardit eivät aina oikein kohtaa. :D Meillä siivotaan vähän joka päivä ja silti meillä on aina sotkuista.

Mutta tehdään me asioita eri tavallakin. Pyykkiä pestään muutamana päivänä viikossa, yleensä viikonloppuisin ja silloin sitä pestään 2-3 koneellista päivässä. Viikkosiivous päivää ei ole, mutta yleensä siivotaan joku päivä ennen viikonloppua, tai viimeistään lauantaina, silloin yleensä tulee niitä riitoja jos siivous jää lauantaille. Lapsi menee iltapesulle kahdenksan jälkeen ja nukkumaan yhdeksän aikoihin. Joskus voi venyä puolikymmeneenkin. Viikonloppuisin saa valvoa pidempään ettei olisi ihan kuuden seitsemän aikaan vielä hereillä. Meillä on todella aamuvirkku lapsi, mutta aamutorkku äiti. Toivottavasti teini-ikä viimeistään muuttaa asian ja saamme joskus koko perhe nukkua seitsemään pidempään.

P.S. Tämä oli hauska ja mukavan tavallinen ja arkinen postaus. Tykkäsin. :)

Karoliina Sallinen

Meillä F herää aina ennen seiskaa, vaikka saisi valvoa yhteentoista illalla :) Ainoana erona vaan se, että tuolloin hän on HEMMETIN VÄSYINEN JA KIUKKUINEN!

MariaVerna
10/31 | 

Kotoa löytyy aina tummapaahtoista kahvia, kaurahiutaleita, mantelimaitoa.

Ennen aamukahvia en puhu edes itsekseni.

Opettelen pitämään viherkasvini hengissä, muutama poistunut universumista vuoden aikana.

Ulko-ovessa lukee vain yksi nimi ja ajattelin jatkaa valittua linjaa toistaiseksi.

Shampoot, hammastahnat ja suihkugeelit puhdistaisivat suurperheenkin useamman kuukauden ajan huomioiden, että täällä asuu vain yksi.

Pesukoneessa kadonneet sukat palaavat kotiin muovipusseina.

Kotitöitä ei jaeta, tarvittaessa vähemmän tärkeät siirretään tulevaisuuteen.

Vierailija
11/31 | 

Minä en ihmettele pyykinpesutahtia :) Meilläkin tulee vähintään koneellinen päivässä nelihenkisellä perheellä, kun kaikki urheilee. Lisäksi vaihdan (ja pesen) kerran viikkoon kaikki lakanat ja pyyhkeet.

Naislaif
12/31 | 

Meillä opetellaan uutta tapaa elää ja olla, yhdessä onnellisena, tasavertaisena ja aidosti rakastettuna. Ja näin tahdon olevan kauan, pitkään ja mielellään iäti.

14/31 | 

Jes joku muukin pesee paljon pyykkiä!! Meillä myös joku 2 koneellista päivässä - todellakin tulee koska päivittäinen treeni -> vaatteet heti pesuun, lisäksi pesen melkein kaikki omat ja kaikki lapsen vaatteet myös joka käytön jälkeen. Kerran viikossa kun vaihtaa lakanat ja pyyhkeet, pesee milloin mitäkin koiran petiä ja tyynynpäällisiä, pyykkiä todellakin tulee.

Urheilu- ja ulkoiluvaatteita ei kannata edes pestä täysillä koneellisilla, sillä lika ja hiki pinttyy niihin. Nykyään pesukoneet annostelevat veden ja pesuaineen pyykin painon mukaan eikä sähkönkulutuskaan ole mitään tähtitieteellistä.

Vierailija

Urheilukamat menee meilläkin aina päivän päätteeksi pesuun, oli täyttä koneellista tai ei. Säästyy khh hajuhaitoilta :)

Karoliina Sallinen

Kahteen edelliseen:

No juurikin noin! Liikkakamat pestään aina heti. Ei niitä voi pitää haisevina odottelemassa pesua. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Moni teistä tuntee meidät vain ajalta, jonka olemme asuneet Helsingissä. Mutta olipa se muutto Lahdesta vuonna 2013 osin aika kimurantti juttu...

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Takaisin Helsinkiin. Kotiin!
Kolmistaan
29.5.2013

IMG_2761Viime vuonna Kaksplussassa oli juttu lapsiperheiden asumismuodoista. Yksi perhe halusi asua maalla isossa omakotitalossa, toinen Helsingin keskustassa kerrostalossa.

Tuo lehti, jossa juttu ilmestyi, tupsahti meidän postilaatikkoomme juuri oikeaan aikaan. Olimme nimittäin tismalleenkin noihin aikoihin pohdiskelleet jo illat pitkät Helsinkiin paluutamme. Aluksi idea oli tullut mieleemme vain heittojen ja puolivitsien kautta, mutta pian aloimme kuitenkin tajuta, ettemme voi kuvitella elävämme Lahdessa todellakaan ikuisesti (kuten olimme tänne muuttaessa ajatelleet tekevämme).

Vaikka Helsinkiin palaaminen tuntuikin juuri sille, mitä me lopulta ja todellisesti haluamme, ei tuo päätöstenteon aika ollut todellakaan kovin helppoa. Tuntui väärälle, ettemme olleetkaan olleet tyytyväisiä suomalaiseen unelmaan: kauniiseen rivitaloasuntoon järvinäkymillä lapsiperheiden suosimalla alueella, turvattuihin työpaikkoihin ja yksinkertaisesti helppoon ja vaivattomaan elämään. Tuntui sille, kun olisimme olleet kiittämättömiä kokemastamme onnesta. Pettäneet sen, mitä lapsiperheiltä Suomessa noin yleisesti odotetaan.

Toisaalta tuli myös vähän syyllinen olo. Vaikka vanhempani eivät muuttomamme takaisin Helsinkiin vastustaneetkaan, oli kurjaa ajatella, että olimme mobilisoineet isäni remontoimaan asuntoamme vain reilu vuosi aikaisemmin karmaisevilla kesähelteillä, kun jo nyt halusimmekin” loppuelämänasunnostamme ” pikaisesti eroon. Etukäteissyyllistyin jo vähän siitäkin, josko Neiti-F kärsisi jotenkin muutosta, tai kiroaisi joskus vanhempana, kuinka hänellä ei lapsuudessaan ollut omaa hehtaaripihaa ja metsää ympäillä.

Kaikesta epävarmuudesta ja tunteiden vuoristorata-ajelusta huolimatta päädyimme kuitenkin muuttamaan. Ja tiedättekös miksi? No, jos ei nyt aivan kokonaan tuon alussa mainitsemani Kaksplussan lehtijutun takia, niin ainakin osittain. Jutussa nimittäin luki jotain sellaista, joka konkretisoi koko muuttointomme ja haikailumme vanhoille kotikulmillemme, ja teki samalla haaveestamme jotenkin todellisempaa. Teksti meni jotenkin näin: ”Ihminen on onnellisin siinä paikassa, jonka arvomaailman kokee eniten omakseen”. Bingo! Tämä virke sanallisti sen, jota olimme ajatelleet, mutta jota emme olleet osanneet selittää. Ei Lahdessa, tai edes meissä ollutkaan mitään vikaa. Me emme vain olleet oikeanlaiset ihmiset juuri tähän paikkaan, ja tämän paikan ilmapiiriin. Koti oli siellä, mistä sydän ei ollut koskaan todella edes lähtenyt.

Vaikka odotankin jo kauheasti kesää ja kaikkea uutta, on tämä kahden vuoden rupeama Lahdessa tuonut elämäämme valtavasti kaikkea hyvää. Minulla on ollut maailman paras työpaikka ja kollegat. Olen saanut ihania kamuja, ja huiketa naapureita. Oppinut, missä kojussa on torin paras keitinpiirakka, ja minne suunnata, jos tarvitsen hyvät farkut. Oppinut, millainen Suomi on muullakin kuin Hankasalmen met(s)issä, tai Kalliossa sporakiskojen kolinassa.

Ihanaa kesäistä viikkoa! Tämän postauksen (laiha) kuva-anti on uuden kotimme pihasta. Paikasta, jossa tänään otettiin myös uudet bannerikuvat tänne blogiin. Vähän jännittää, millaisia niistä tulikaan.

Ja lopuksi: Löytyykö lukijoistani muita, joille rivitalo/omakotitaloelämä ei ollutkaan paras mahdollinen asumismuoto, ja päätitte palata takaisin keskustaan ja kerrostaloon? Entä millaisia muita radikaaleja asumisratkaisuja olette tehneet?

pus ja rok

-Karkki-

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kivaa torstaita!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (6)

Henu
1/6 | 

Mä olen asunut lapsuuteni omakotitalossa, ja pelkäsin aina olla yksin kotona. Nyt asun kerrostalossa yksiössä ja koen oloni turvalliseksi. Olen tosi säikky luonteeltani ja tykkään siitä, että asunto on pieni :)

kata
2/6 | 

miekin asunut koko lapsuusikäni (19 vuotiaaksi) omakotitalossa. välillä sen jälkeen kerrostalossa mutta myös paritalossa ja viimeisimmäksi rivitalossa. unelmissa on kuitenkin ollut koko ajan koti ihan keskustasta ja vihdoin toteutin unelmani, 35-vuotiaana :) joulukuussa muutto kerrostaloon keskustaan (ihanaan asuntoon!) ja en usko, että tulen katumaan hetkeäkään ;)
terkuin kaupunkityttö

Stadiin
3/6 | 

Moikka,

Tämä aihe liippaa ja läheltä minua! Olemme aina asuneet stadissa, paitsi lasten syntymisen jälkeen. Emme nytkään kaukana ytimestä asu, mutta 10 km kuitenkin... Nyt lasten jo ollessa hieman isompia, nostaa stadiin takaisin muutto haave taas päätään. Mutta lapset, tai toinen heitä ei millään halua. Joten haaveemme siirtyköön jälleen...vaikkakin ihan kivaahan täälläkin on, mutta..

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Aluksi vähän tekstiä parin vuoden takaa, kun muutimme Helsinkiin. Ja sitten vielä nykyhetken kommentit aiheesta. Ja postaussarjahan on Tehoneliöt käyttöön!

----------------------------------------------------------------------------------------------

PIENET NELIÖT, ISOT KOLMIOT
Kolmistaan
5.6.2013
20130605-170150.jpg

Aikaslailla arkinen on ollut tämä ensimmäinen lomakeskiviikko. Neiti-F vietiin aamulla päiväkotiin (jossa oli ihanaa kyllä: poolpartyt!), ja Eepi ja minä aloitetimme armottoman pakkausrumban. Kyllä on kuulkaas aika hyvinkin erilaisiin osoitteisiin menossa olevia pussukoita tänä päivänä täytetty. Osa tavaroista menee uuteen kotiin, tai uuden kodin varastoon. Ja sitten vielä UFF:lle, kirppikselle, roskiin, sukulaisille ja kamuille. Huh hellettä!

Onneksi huomenna saamme huilipäivän pakkaamisesta, kun suuntaamme Eepin kanssa Vuosaaren Columbus-kauppakeskukseen, ja siellä tarkemmin ottaen Inarian liikkeeseen.

Kuten olenkin tainnut jossain yhteydessä mainita, uusi asuntomme Helsingissä tulee olemaan lähes puolet pienempi, kuin nykyinen kotimme Lahdessa. Se onkin saanut monet ihmettelemään, miten meinaamme mahtua sinne.

Totta onkin, että ensin etsimme itsekin sellaista 60-70 neliöstä asuntoa, mutta kun tiellemme osui tämä aivan ihastuttava 55 neliötä, istuimme pöydän ääreen, ja mietimme, voisimmeko saada sen toimimaan. Ja lopulta päätimme, että onnistuuhan se!

Listasinkin tähän nyt asioita, joiden avulla tarkoituksemme on muuttaa pienet neliöt ihmeneliöiksi. Sellaisiksi, ettei puuttuvaa 5-45 neliötä edes kaivata ;)

1. Etsimme tarkoitukselle asuntoa sellaisesta taloyhtiöstä, jossa  yhteiset ja sosiaalisettilat ovat niin toimivat, että voimme levittäytyä ”asumaan” myös omien seiniemme ulkopuoelle. Uudessa talossamme onkin iso punttisali alakerrassa, ratasvarasto heti ulko-oven vieressä, ja autohallikin aivan talon yhteydessä. Taloyhtiön saunaan ja pyykkitupaan kuivaushuoneineen on omalta oveltamme ehkä 10 askelta, ja asuntomme alta löytyy puolestaan täysin lämmin varasto, joka mahdollistaa tietysti kausivaatteiden asianmukaisen säilytyksen niin, ettei väärän kauden tuotteet tuki eteistä.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kun kirjoitin tuosta taloyhtiön kaikkien asukkaiden yhteisien tilojen tärkeydestä pari vuotta sitten, en olisi edes itse uskonut, kuinka oikeassa olinkaan. Meidän perheen arkea pienissä neliöissä asuessa on nimittäin auttanut aivan VALTAVASTI se, että taloyhtiömme yleiset tilat ovat osaltamme kovassa käytössä. Meillä ei pyykkitelineet pönötä muutenkin ahtaan kodin tukkeena, vaan kaikki pyykki kuivataan pyykkituvassa. Myös eteisen pienissä kaapeissa ei pyöri enää väärän kauden kamppeet, koska varastotilat ovat niin hyvät, että sinne voi viedä vaatteita huoletta säilöön. Voin siis sanoa, että vaikka asunto on pieni, voin ajatella, että ainakin 20 neliötä siitä sijaitsee asuntomme ulkopuolella, tosin ihan samassa rapussa.

TEHONELIÖVINKKI NUMERO 3 ONKIN: Kiinnitä asuntoa ostaessa/vuokratessa huomiota taloyhtiön yhteisiin tiloihin. Voiko pyykit kuivata, pestä ja mankeloida oman asunnon ulkopuolella? Saako pyörät, lumilaudat, potkarit ja rattaat pois omasta eteisestä? Entä voiko esim. lapsen synttärit järjestää ahtaan oman kodin sijaan kerhohuoneessa?

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat