Kirjoitukset avainsanalla kolmekymppinen

P3039086 (1).JPG
P3039086 (1).JPG

P3039115.JPG
P3039115.JPG

P3039118.JPG
P3039118.JPG

P3039090.JPG
P3039090.JPG

P3039119.JPG
P3039119.JPG

P3039097.JPG
P3039097.JPG

P3039107.JPG
P3039107.JPG

P3039109.JPG
P3039109.JPG

23.3 ja minä tänään ensikerran 33 vuotta.

Tavallaan tuon lukeman sanominen ääneen tuntuu ihan hassulle. Olenko oikeasti jo noin vanha? Vahvasti kolmekymppinen, ei enää millään kaksikymppisrajalla enää. 

Toisaalta eipä tässä itseään miksikään tyttöseksi enää tunnekaan. Vaan aikuiseksi ihmiseksi, joten kummakos tuo, että ikää kertyy. Joskus 15 vuotta sitten aikuisuus tuntui tylsyyden synonyymille. Nyt ei enää laisinkaan. On ihana ajatella, että sen lisäksi, että ikä tuo ryppyjä, selluliittia ja kestosilmäpussit, tuo se myös elämänkokemusta, perspektiiviä, rentoutta, kärsivällisyyttä ja jollakin tavalla myös viisautta. 

Ainoa ikäkriisi, jota tällä hetkellä koen, liittyy fysiikkaan. Terveysongelmat ja esimerkiksi se fakta, että hedelmällisyyteni laskee koko ajan, vähän mietityttävät. Olen tullut viime vuosina jotenkin varmasti vähän liiankin tietoiseksi siitä, että elämä on rajallista. Ikä on tuonut tajun siitä, ettei täällä olla ikuisesti.

Toisaalta muunlaiset ikäkriiseilyt eivät tunnu nyt yhtään ajankohtaisille. On hyvä olla tässä hetkessä ja elämässä. Haluaisin, että voisin kellua tässä tilanteessa ja olotilassa ihan aina. 

Kokosin 33-vuotissynttärini kunniaksi 33 tärkeää ja vähemmän tärkeää asiaa itsestäni tai tämän päivän aatoksista.

  1. En keksinyt yhtä ainoaa lahjaa, jonka olisin halunnut toivoa. En, vaikka kuinka sitä minulta kyseltiin ja pinnistelin aivojani.
  2. Olen silti saanut ihan ihania ja liikuttavia lahjoja ja muistamisia. Mm. ystäväni mummon kutomat villasukat, jotta en tulisi enää kipeäksi. Niin ja siskoni tuoman, mutta ystäväni ”tilaaman” kukkalähetyksen Espanjasta asti. Laulun kera.
  3. Kortisonikuurin sivutuotteena tullut sokerihimo on edelleen päällä. Kun sunnuntaina (toivottavasti) vetelen tähän erään viimeiset kortisonit, saa myös loppua taas kerran tämä reilun viikon kestänyt sokerin syönti. Haluan palata taas ruotuun ja jos totta puhutaan, kortisonimilligrammojen vähennyttyä ei se todellinen TARVE saada sokeria ole enää niin suuri kuin viikko sitten. Nyt sokerista on tullut uudelleen valitettava tapa. 
  4. Finnit ja epäpuhtaudet lisääntyivät naamassani heti jo pari päivää sen jälkeen, kun olin alkanut syödä sokeria. Yök!
  5. Odotan niin paljon kevään tennarikelejä, etten minään vuonna. Jotenkin tänä vuonna tuo lisääntynyt valo on tuntunut erityisen ihanalle.
  6. Jännitän omia polttareitani jo etukäteen. Mitä ihmettä minut laitetaan tekemään? Ja missä ollaan, ketkä pääsee paikalle ja ennen kaikkea MILLOIN!?
  7. Olen alkanut harkita kotiin erilaisia ruukkukasveja. Siis minä, joka tapan kaikki pitkäaikaiskasvit.
  8. Vietän ensi viikolla ensimmäisen kerran pääsiäistä IKINÄ jossain muualla kuin lapsuudenkodissani. Jos siis muistan oikein! Tai no: Kyllä me osin olemme Hankasalmella, mutta ei koko pääsiäistä. Se tuntuu hassulle. Viime pääsiäisen tunnelmaa täällä. 
  9. Olen buukkaamassa juuri elämäni kolmatta ulkomaan työmatkaa. Olen hirmuisen innoissani, koska sellainen ei tosiaan ole arkipäivääni.
  10. Tein tällä viikolla Safkaa-kirjasta riisi-lohi-kananmunalaatikkoa. Sitruuna-tillivoilla. Oli superhyvää!
  11. Mietin, että haluaisin kotimme värimaailmaan vähän särmää. Enkä nyt oikein ole varma, millä tavalla. Haluaisin ehkä jonkin ammattilaisen apua asian kanssa. Mikä olisi oikea taho suunnittelemaan kodin värimaailmaa? Sisustussuunnittelija vai joku muu?
  12. En ole käynyt hiihtoloman ja sairastelun vuoksi H23:lla kolmeen viikkoon. Aika tuntuu ikuisuudelle. On kauhea ikävä työyhteisöä, lounaita, höpöttelyä ja ainaista pähkäilyä siitä, kuka vaivautuisi keittämään kahvit.
  13. Haluan lukea Brunssikirjan kannesta kanteen.
  14. Haluaisin palkata taas kerran siivoajan, jonka käyttö on jostain syystä meillä taas vähentynyt.
  15. Mietin, pitäisikö lähteä kesällä perhelomalle Espanjaan.
  16. Toisaalta omaa matkusteluintoa varsinkin lapsen kanssa jotenkin hieman rajoittaa pelko. Minun turvallisuudentunnettani on kyllä heikentänyt kaikki nämä karmeat maailman tapahtumat. 
  17. Olen totaalisen kyllästynyt Saara Aallon Euroviisubiisiin, jota F kuuntelee repeatilla monta tuntia putkeen. En biisin vuoksi, vaan siksi, että kappaletta on tullut kuunneltua ihan liikaa. 
  18. Kiitän onneani hyvästä hierojasta. Astma ja toisaalta astmalääkkeen intensiivinen ottaminen ovat saaneet yläselkäni, niskani ja rintakehäni aivan jumiin. Kun kävin ensikerran hieronnassa astmakeissin jälkeen, tuli aivan käsittämättömän hyvä olo.
  19. Uuden kirjani ensimmäinen luku on luettavissa jo täältä, vaikka varsinainen kirja julkaistaan myöhemmin keväällä. Hurjan jännittävää.
  20. Inhoan tätä slime-hypeä. Kaiken maailman sotkuisia ja haisevia kökkösiä on vähän joka nurkalla.
  21. Olen aivan totaalisessa granaattiomenakoukussa! Haluan syödä niitä KOKO ajan.
  22. Mun materiaalinen intohimo tälle keväälle on Uhana uusi mallisto. Tai siis uudet! Olen pantannut kaiken muun ostamista koko kevään, jotta voin hyvillä mielin satsata niihin ihanuuksiin.
  23. Odotan jo pyöräkautta. Miten siistiä päästä taas polkemaan yksin ja perheen kanssa. Yksi kaupunkiasumiseni lempijutuista.
  24. Yritän pitää ajatuksen kepeänä ja nauttia jokaisesta pienestä arkisesta ilosta. Silti joskus iltaisin alan usein pelätä kaiken maailman kouluiskuja, kulkutauteja ja kaiken maailman maailmanlopunmerkkejä. 
  25. Olen ollut vuoden aikana aivan hävettävän huono kirjojen lukija. Onneksi on sentään BookBeat, josta voi kuunnella kirjoja. Sillä tavoin on tullut edes vähän pysyttyä kärryillä kirjauutuuksista.
  26. Kaipaan liikuntaa. En olisi uskonut vielä puolikaan vuotta sitten sanovani näin, mutta totta se on. Nyt on kuitenkin otettava vielä iisisti liikkunansuhteen niin kauan, kun astman tila saadaan tutkittua perinpohjaisesti ja lääkitys stabiiliksi.
  27. Näin synttäreiden aikaan tulee aina pohdittua sitä, millaisia synttäreitä edellisvuosina on ollut. Viime vuonna sain A:n juuri parahiksi takaisin Suomeen ja etäsuhde loppui. Muistan ikuisesti sen hetken, kun A ja F tekivät minulle synttäri-illallisen yhdessä: Lempparilohipastaani ja jälkkäriksi tyttären kehittelemän suklaapirtelön. Vaikka vuodessa on tapahtunut paljon ulkoisia muutoksia, tuntuu sille, että siitä synttäriruokailusta alkoi se tie, jolla nyt ollaan. Silloinkin oli kevät, valoa, yhteinen katettu pöytä ja nuo kaksi. 
  28. On ihanaa, kun telkkarinkatselu on tullut takaisin elämääni. En katsonut moneen vuoteen ollenkaan töllöä, mutta tämän kevään hömpän hömpät, kuten Bachelor Suomi, Tempparit ja Uusi päivä ovat ihan suosikkejani. Karpista en tiedä, mitä ajattelisin. Mutta jatkan katsomista parin ekan osan jälkeen toki. 
  29. Mun siskoilla ertityisesti on mulle ihan kauhea lempinimi, Killi. Se juontaa juurensa siitä, että minua on kutsuttu lapsuudenkodissani lempinimellä Lilli. Karosta ja Lillista tulee sitten sopivasti Killi.
  30. Olen tämän vuoden puolella petrannut raha-asioissani ihan kauheasti. En ole koskaan ollut mikään "törsätään kaikki ja otetaan lisäksi pikavippejä -tyyppi", mutta päätin silti joulukuussa, että haluan tehdä raha-asiani jatkossa fiksummin. Lukuunottamatta tätä sairastelun viemää "yllätyspottia", olen pysynyt todella hyvin budjetissa, jonka itselleni laadin. 
  31. Mietin, onko omista valokuvista teetetyt taulut noloja vai ihania. Siis sellaiset iFolor-henkiset. En ole vielä tullut päätökseen aiheesta, joten kotona on edelleen monta tyhjää seinää, jotka kaipaavat sisältöä. 
  32. Minun ensimmäinen nimeni ei muuten ole Karoliina. (Kutsumanimi sentään. Äiti ja isi halusi olla tällä tavalla nokkelia, joten kaikilla meillä siskoksilla on viimeinen nimi kutsumanimi.)
  33. Joskus sitä miettii, mitä hurjia seikkailuita elämä on tähän mennessä jo tuonut tullessaan. Minusta tuntuu sille, että minun elämä alkoi toden teolla vasta 20-vuotiaana, kun muutin Helsinkiin. Sitä ennen koin (muistan hirveän hyvin ne fiilikset), että elämä humisee vaan jossain edessä, enkä ole päässyt itse vielä sen ytimeen. Jos siis ajattelee, että minun elämäni alkoi 13 vuotta sitten, ja jos kaikki menee niin hyvin kuin vain voisi toivoa, ja eläisin yhtä vanhaksi kuin mummoni eli, voisi edessä olla vielä ainakin viisinkertaisesti tuo kolmetoista vuotta. Mitä kaikkea se voikaan vielä tuoda eteen? Jännittävää!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

  • Asu: toppi (kuvauslaina, Putiikki rannalla) // neule*, PURA (kotimainen tekstiili) // farkut, Zara // kengät*, PURA (kotimainen)

*saatu

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Sannakristiina
2/2 | 

Paljon Onnea!
Mulla kans matkusteluintoa vähän synkentää noi kaikki pahat tapahtumat maailmalla ja muualla. Mutta toisaalta pitäis yrittää muistaa että myös niissä tutuissa ja turvallisissa ympyröissä voi sattua pahoja juttuja.
Berliinin reissu olis suunnitelmissa toukokuun alkuun, ja kyllä sitä on tullu kavereiden kans puhuttua et vähän jännittää. Mutta millä todennäköisyydellä just sillon ja siinä paikassa jotain sattuis? Jää paljon näkemättä ja kokematta jos alkaa pelkään kaikkee. Tätä ajatusta mä itelleni yritän takoo päähän. Enkä ees oo mikään ihan hirveen vauhko näiden juttujen kans..

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

P1064584.JPG
P1064584.JPG

P1064554.JPG
P1064554.JPG

P1064575.JPG
P1064575.JPG

Minä täytän parin kuukauden päästä kolmekymmentäkolme. Olen ihan oikeasti kolmekymppinen, en vain rimaa hipoen sellainen. Olen aikuinen ihminen, joka tajuaa monien nuoruushullutustensa olevan 15(!) vuoden takaa, joka on tuntenut vanhimmat kaverinsa yli kolme vuosikymmentä ja joka on maksanut jo veroja niin paljon, että oikein kauhistuttaa.

Toisaalta olen sitä mieltä, että en ole perusluonteeltani muuttunut mihinkään vuosien saatossa. Ne luonteen palaset kun ovat pysyneet tuulessa ja tuiverruksessa tiukasti kiinni.

Mutta moneltakin osin olen kyllä eri ihminen kuin vaikka kaksikymmentävuotiaana, 13 vuotta sitten. On ollut itse asiassa ihana huomata, että kypsyminen, elämänkokemus, vanhemmuus ja vuodet ovat tehneet minusta tyytyväisen aikuisen. Sellaisen, jonka ei tarvitse rimpuilla väkisin takaisin nuoruuteen tai haikailla kaksikymppisvuosien perään, vaan joka tuntee olonsa hyväksi, vaikka vuosia tuleekin koko ajan lisää.

Aikuistumisen yksi mahtavia puolia onkin ollut huomata, että aikuinen voi olla niin monella tavalla. Että ei aikuisuus olekaan mikään kirosana, vaikka niin saattoi nuorempana ajatella. Jollekin aikuisuutta on elää joogaretriitissä Balille, toiselle aikuisuutta on omakotitalo ja viisi lasta. Jos olisin pohtinut parikymppisenä, mitä aikuisuus minulle tarkoittaa, olisin varmasti ajatellut paljon kapeakatseisemmin. Nyt olen ymmärtänyt, että ikä ei aina automaattisesti tee ihmisestä tietynlaista. Ja se, pitääkö jalassaan tennareita vai nahkakenkiä ei kerro myöskään todellisesta aikuisuustasosta mitään. Meitä kun tuntuu olevan niin monenlaisia, monessa eri paketissa.

En koe, että minulla olisi ollut juurikaan varsinaista kolmenkympin kriisiä, vaikka toki ikä on saanut ajattelemaan joitakin asioita eri tavalla. Kriisejä toki kyllä on ollut, mutta ne eivät ole varsinaisesti liittyneet ikään. Jos jokin asia on kuitenkin alkanut viime vuosina kiinnostaa – ja sen lasken iän syyksi – on intoni lukea elämäntapaoppaita ja pohdiskella omaa käytöstäni. Viime viikolla vinkkasin teille tästä kirjasta, tällä hetkellä BookBeatin kuulokkeistani kuuluu puolestaan Elina Tanskasen Onnellisesti yhdessä, opas rakastavaan parisuhteeseen -teos, jossa annetaan vinkkejä ja ennen kaikkea ajateltavaa hyvään parisuhteeseen. Aivan loistava opas ihan jokaiselle parisuhteelliselle tai sellaiseksi halajavaksi.

Nuo elämäntapaoppaat ovat siinä mielessä muuten kummallisia, että vaikka niissä usein jauhetaankin miljoona kertaa kuultuja teemoja, saavat ne usein ajattelemaan asioita silti aivan uudella tavalla. Tanskasen kirjassa teema minusta yksinkertaistettuna on ”tee toisille, mitä toivoisit itsellesi tehtävän”. Kuulostaa aika tutulle, vai kuinka? Hän on kuitenkin paketoinut ajatuksensa niin herättelevään pakettiin, että minä olen ihan oikeasti kokenut aikamoisia oivalluksia. Tärkeimmät vapaasti referoituna tässä:

  • Tunne ei ole väärin. Saa tuntea. Mutta toiminnan ei ole oltava suora seuraus tunteesta. Voi siis toimia fiksummin kuin mitä sisällään tuntee.

Ja toinen:

  • Millaisen elämän haluat? Tukeeko toimintasi ja yksittäiset tekosi tätä tavoitetta? Jos ei, muuta toimintaa niin, että se tukee.

Tämmöistä(kin) se kai on olla aikuinen. Lueskella kaiken maailman ihmisyydenkasvukirjoja ja vöyhöttää niistä innoissaan toisille. Taidanpa mennä tästä nyt aivan katsomaan Siltaa, kuten kaikki muutkin ikätoverini, surauttaa miehelleni ja minulle terveelliset smoothiet (koska tässä iässä on pakko ajatella jo kaiken maailman sepelvaltimotauteja) ja mennä nukkumaan villasukat (okei, Sidosteen pörrösukat) jalassa.

Ja hei: On se hassua, miten moni elämän asia ja oivallus vie aikaa. Vuonna 2015, juuri kolmekymmentä täytettyäni, vasta tutustuin life coach -oppaisiin.Mietin, tuleeko minusta tästä syystä hippi ja pohdin, olisiko tämä sitä kuuluisaa ikäkriisiä. 

Miten ikä on muuttanut sinua?

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä 

Kommentit (4)

Suttastiina
1/4 | 

Aikuisuus ei ole ikinä ollut minulle pelottava tai välteltävä ajatus, koska en koe sitä millään lailla rajoittavana tai joitain asioita poissulkevana määreenä ja tuppaan ärsyyntymään suunnattomasti näistä läyhöttäjistä, ketkä suureen ääneen kailottavat etteivät ikinä tule aikuisiksi. Jos ihminen on niin typerä, että tekee käsitteestä aikuistuminen jotain tylsää, ikävää ja ahdistavaa, niin siinä tilanteesa pitää katsoa peiliin ja etsiä vika itsestään. Ei ole olemassa mitään lakia tai taikaa, joka määrittää aikuisuuden raamit, jokainen piirtää ne itse.

Kun ulkoiset muutokset jätetään pois, niin itsetutkiskelu kertoo, että näin viiskymppisenä minusta on tullut ärhäkämpi reagoimaan näihin katutason ärsyttävyyksiin, kun pari-kolmekymppisenä uhosin enempi maailmalaajuisista ongelmista.
Tulisi kommentiksi liiiiiiian pitkä avautuminen, alkaisin perustella, joten tiivistän:
Olen alkanut yhä enemmän ja enemmän ajatella, että isojenkin asioiden muuttaminen on aloitettava yksilötasolta, vähän niinkuin roska-auton kyljessä lukee, "kierrätys on helppo homma, vaikeampaa on muuttaa asenteita".

Karoliina Sallinen

Mun täytyy myöntää, että itseänikin ärsyttää ko.asenne. Ei siksi, ettei saisi olla omanlaisensa tai säilyttää innokasta lapsenmielisyyttä, vaan siksi, että monesti tuollaiset "haluan olla ikuisesti -nuori" tyypit ovat myös niitä, jotka eivät ota vastuuta tekemisistään/ajattele kanssaihmisiä. 

Pakko sanoa, että sanavalintasi "läyhöttäjät" on ihana. Tulee ihana kotoisa olo :)

Vierailija
2/4 | 

Aluksi edelliseen kommenttiin komppausta: minäkään en ymmärrä mitä pahaa on aikuistumisessa. Hirvittää nelikymppiset jotka uhoavat säilyttävänsä lapsenmielisyyden. Hyvä homma jossain mielessä mutta kyllä esim vastuunotto kuuluu aikuisuuteen. Tämä valitettavasti joiltain puuttuu.
Aikuisuuden hyvä puoli on se että uskaltaa ajatella omilla aivoillaan ja uskaltaa olla jotain mieltä. Ymmärtää myös sen että asiat harvoin ovat mustavalkoisia ja eivät läheskään aina sitä miltä näyttävät. Suvaitsevaisuus ja ymmärrys on kasvanut.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

vintage-1480642_960_720.jpg
vintage-1480642_960_720.jpg

Olin kirjoittanut tälle päivälle kalenteriini, että postaisin Jyväskylän tyttöjen vierailusta luokseni Tampereelle. He tulivat keskiviikkona illan suussa ja lähtivät torstaina takaisin Keski-Suomeen niin, että minä ja F pääsimme itse asiassa samalla kyydillä tänne Hankasalmen mummolaan. Se oli tytöiltä sellainen 24 tunnin pikavisiitti, jossa sai nauraa taas niin, että jäätelö pursusi suusta ulos ja skumppa hönkäistiin naurukohtauksessa nenään. Nopea irtiotto meidän kaikkien arjesta. Lapsista, arjesta, miehistä, velvoitteista. Oltiin niin kuin vuonna 2004, jolloin tutustuimme yliopiston käytävillä. Tai siis melkein. Silloin ei menty nukkumaan 23.58. Eikä tosiaankaan herätty kasilta valmistelemaan monen ruokalajin aamiaista. Sillä tavalla ne ajat muuttuvat.

Toisella tavalla ajat eivät kuitenkaan ole muuttuneet mihinkään. Ei, vaikka meillä on nyt yhteensä viisi lasta. Yksi kerrostalokoti, yksi rivari, yksi omakotitalo. Asuntolainaa, yöheräämisiä, töitä ja töiden etsintää. On ihan superturvallista, että maailmassa on ihmisiä, joiden kanssa juttu alkaa aivan siitä, mihin se viimeksi jäi. Vaikka viimeksi olisi ollut puoli vuotta aikaisemmin.

Samalla, kun naurettiin meidän ensimmäisen opiskeluvuoden elämänmenolle. Raatikellarin euron illalle, taskusta löytyneelle yllätysvitoselle (jolla muuten ostettiin yksi yhteinen Hese-ateria) ja henkilölle, joka on vähän vähempi ruokainen kuin me kaksi muuta, iski tajuntaan jo se tosiseikka, että niistä nuoruusvuosista, opiskeluajoista, on ihan oikeasti jo aika paljon aikaa. Ja kun vastaan hoiperteli keskustassa joukko nuoria tyttöjä hiprakassa, mietimme, kuinka säälivästi itse olimme tuossa elämänvaiheessa katsoneet niitä todella vanhoja perheellisiä naisia, jotka eivät osanneet enää pitää hauskaa. Olen varma, että heidän silmissämme me olimme nyt niitä ikäloppuja tylsimyksiä.

Illan lopuksi istuimme puistossa ja haistelimme, mille kesäilta tuoksui. Muutama lasi skumppaa sai uneliaaksi. Onneksi kaikki olivat samaa mieltä, että tänä iltana ei lähdettäisi baariin. Mentiin nukkumaan.

-Karoliina-

P.S. Tässä taas osoitus siitä, miten bloggaaminen ei edelleenkään ole ihan verissä. En muistanut siinä kaiken kivan keskellä ottaa yhtään kuvaa tuosta vierailusta. 

Kommentit (3)

YES
1/3 | 

Vitsi mua alkoi naurattamaan, kun näin tuon kuvan! Ihan superhauska! Ja joo... muutama vuosikymmen vielä eteenpäin, niin miten sitten katsoo nuoria ja perheellisiä. Haha! Onneksi sitä ei vielä tiedä.

...Ja se, ettei ystävän kohdatessa huomaa edes sitä, että kuinka kauan viime näkemästä on. Parasta. Vanhenemista ei meinaa edes huomata. Heh.

Ihanaa ja nautiskelevaa päivää!

-Maria, uusi kirjoittaja

http://www.lily.fi/blogit/rohkaisua-sinulle/ajatustesi-vaikutus-itsetuntoon

JenniMA
2/3 | 

HEI KAROLIINA!

Ihan nyt off-topic-kysymys, mutta muistelin, että sait viime jouluna lahjaksi Herschelin Retreat-repun. Millainen se on ollut käytössä? Mahtuukohan sisälle 17'' läppäri? Plussat ja miinukset? :)

nimim. "Repun osto edessä" ;)

Kozmic
3/3 | 

Ai hitsi! Raatiksen euroillat! Torstaisin tais olla! Been there, done that! :D Juuri taannoin kaverin kanssa seisottiin Kompassilla ja tuijoteltiin Suomalaisen Kirjakaupan nurkalle ja nostalgisoitiin, että voi voi, tuossa oli ennen se Raatiksen porttikonki! :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

P3180406.JPG
P3180406.JPG

P3180412.JPG
P3180412.JPG

P3180413.JPG
P3180413.JPG

Huomenna minä täytän 32 vuotta. Olen jo ihan rehellisesti kolmekymppinen. Aikuinen nainen, äiti, avovaimo ja työntekijä, jonka palkkakuitissa lukee jo toisen vuosilisän (eli IKÄLISÄN!)merkki.

Muistan, kuinka pelkäsin joskus lukioikäisenä vanhenemista. Ajattelin, että yli 25-vuotiaana ei ole enää elämää. Että kaikki asiat on tehtävä heti nyt, koska myöhemmin ei enää voi. Mutta hitsi vieköön: Myöhemmin sitä vasta voikin! Aika moni elämän osa-alue tuntuu vain parantuvan vanhetessa, joten mietin, miten pysyn nahoissani, jos sama meininki jatkuu tämmöisenä tästä eteenpäinkin.

Kun tuossa äsken mietiskelin, mikä muu kuin hauskuuden lisääntyminen ikääntymisessä on hyvää, meinasin ihan vähän valehdella. Meinasin nimittäin jostain syystä kirjoittaa, että näin vanhetessa sitä tuntee itsensä. Buhhahhaa! Hölmö ja valheellinen klisee, ainakin minun tapauksessani. Sanoisinkin ennemmin, että näin kolmekymppisenä tunnen itseni niin, että tiedän, etten koskaan tunne edes itseäni kokonaan. Että uudet elämäntilanteet, ihmiset ja ilmiöt tuovat jatkuvasti esille minusta asioita, joista en tiennyt mitään, ja jotka yllättävät jopa minut. Tämän asian havaitseminen hämmensi minua aluksi. Mutta nyt, kun olen tajunnut, että oma keskeneräisyys mahdollistaa vaikka kuinka monien uusien asioiden oppimista ja ymmärtämistä, tuntuu tämä tilanne aika mahtavalle.

Minusta kolmekymppisenä on ihanaa myös se, että tuntuu, että olen asian ja elämän ytimessä. Enää ei tarvitse odotella monienkaan isojen asioiden tapahtumista, mutta toisaalta mitkään tärkeät asiat eivät ole vielä kokonaan takanakaan. Tuntuu mahtavalle olla juuri tässä hetkessä, näiden ihmisten ja kokemusten kanssa.

Huomenaamuna herään 32-vuotiaana. Ja minusta tuntuu, että olen onnellisempi kuin koskaan kaksi- tai kolmekymppisenä, vaikka elämääni on tähänkin asti mahtunut monia hienoja vuosia ja hetkiä. Kutsuisin sitä kehitykseksi ja elämän ihmeellisyydeksi.

Joten te junnut: Ei huolta! Vanhetkaa rohkeasti. Haastakaa itsenne, etsikää onni, älkää tyytykö vähään, rakastakaa, juhlikaa, oppikaa , viisastukaa ja älkää missään tapauksessa miettikö annosten kalorimääriä vaan tilatkaa toinenkin viinilasi tai kakkupala, jos siltä tuntuu. Koska mikään ei ole niin mahtavaa kuin elää. Niin, että elää.

-Karoliina-

Lippis, BikBok // paita, Uhana Design // housut, Carlings 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat