Kirjoitukset avainsanalla Kamppi

// Kaupallinen yhteistyö: Nordic Designers´ pop-up shop // 

ND6_Flyer_Brands_Some.jpg
ND6_Flyer_Brands_Some.jpg

Nyt jo kuudetta kertaa järjestettävä Nordic Designers´ pop-up shop avaa ovensa tänään taas Kampissa. Syys-, loka- ja marraskuun kampissa majaileva pop up pitää sisällään tälläkin kertaa eettisesti ja ekologisesti valmistettuja kotimaisia vaate- ja asustemallistoja. Naisten- ja miestenvaatteiden sekä asusteiden lisäksi kaupassa on myös koruja ja lastenvaatteita.

Nordic designers´ konseptin on lanseerannut Piia Hänninen vuonna 2016. Vaatesuunnittelijan taustan omaava yrittäjä on halunnut luoda alustan ja ostopaikan kotimaisille, eettisille ja ekologisille suunnittelijamallistoillle ja tuoda sen lähelle kuluttajia kauppakeskukseen. Pop onkin eräänlainen haaste epäeettiselle massatuotannolle ja kestämättömälle kulutusajattelulle.

Nordic Designers´ pop-up shopin rekeillä ja hyllyillä on tänä vuonna nähtävillä niin tuttuja merkkejä kuin ihan uusiakin tulokkaita. Esimerkiksi Of Happines X 40 -merkin joogavaatteet ja Letkiän ysärifibaiset vaatteet ja asusteet. 

Nordic Designers´ pop-up shop, kauppakeskus Kamppi, 3. kerros

1.9. -29.11.2018

ma-pe 9:00-21:00, la 9:00-19:00 ja su 12:00-18:00

-Karoliina-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten tiedätte, olen tennarityttö. Vansit tai Conssit. Mun juttu.

Mutta mitä ihmettä tänä kesänä on tapahtunut? Olen ostanut peräti kahdet korkkarisandaalit!

Hulluinta näiden molempien sandaalien ostossa on ollut se, että olen ostanut ne aivan lennosta. Läpikulku(läpijuoksu!)matkalla juhliin. Kiilakoroiset nappasin mukaan Kampin DinSkosta puoli tuntia ennen kuin Bella-blogien kevätkemut alkoivat Eckerölinellä. Toiset sandaalit puolestani nappasin mukaani samaisesta DinSkosta pyyhältäessäni kevätjuhlasta suoraan iltakemuihin.

Nyt kysyisinkin, mihin asuihin voisin yhdistellä näitä niin ihania, mutta samalla minulle vähän haastavia kenkiä. En ole korkotyyppi, joten en oikein osaa ajatella korkoja muiden kuin juhlavaatteiden kaverina. Vinkkaa minulle, miten korkkarityttö ollaan :)

-Karoliina-

* Tämä postauksen kuvien innoittajana on toiminut Huawein-kuvakisan ja Veikko Kähkösen kuvausvinkki numero 2. Siinä Kähkönen kertoo, että kuvaan saa mielenkiintoisuutta, kun tuo kuvaan mukaan jonkin poikkeavan elementin. "Mielenkiintoa voi luoda yhdistämällä vastakohtia, esimerkiksi kuvaamalla kohdetta tavallisuudesta poikkeavaa taustaa vasten". Minä päätin kuvata tällä kertaa kengät lattian sijaa korkeuksissa. Ripustin ne nimittäin olohuoneemme seinärakenteisiin vöilläni. Jos sinäkin haluat kikkailla kuvaustavoilla ja voittaa samalla  Huawein P8-puhelimen, lue ohjeet kuvakisaan viime viikon postauksestani tai täältä.

Vielä selvennykseksi: Bella-blogit yhteistyö -merkintä siis siitä syystä, että jutussa on mainittu Huawei.

DinSko ja Kauppakeskus Kamppi eivät kuulu siis tällä postauksella yhteistyön piiriin.

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (8)

Tiia
2/8 | 

Tähän haluan kyllä itsekin kuulla ehdottomasti vinkkejä! Laitan aina matalat kengät jalkaan, koska jotenkin en olevinaan korollisia osaa käyttää vaikka kovasti haluaisin! :D

Janni
3/8 | 

Nudien high kai farkut antavat kivaa fiilistä noihin. Valkoinen kauluspaita, esim vaaleat high kait ja mustat kengät = yksinkertaisen tyylikästä

Nicole
4/8 | 

Mun mielestä molemmat sopii sekä rentoihin, että juhlaviin tyyleihin. Hyvä ostos! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Otin reilu kuukausi sitten itselleni taas ripsipidennykset, joista olin muutama vuosi aikaisemmin joutunut luopumaan allergisoituniseni seurauksena.

Olin haavellut räpsyripsistä jo melkein vuoden, mutta vasta tänä syksynä uskalsin sitten toimia ja koittaa, kestäisivätkö silmäni tällä erää ripsiä ja erityisesti niiden liimaa. (Allergisoitumisesta ja aikaisemmistia kokemuksistani voit lukea täältä).

Tällä kerralla päätin, että vaikka himo kauniisiin ripsiin olikin suuri, en lähtisi leikkimään terveydelläni. Päätimme Kampin Kitty Cat Beauty Centerin Jennan kanssa käyttää tästä syystä ripsissäni ns. allergialiimaa.

Aika moni kyseli tuolla aivan ensimmäisessä ripsipostauksessani ripsien asennuksesta, sekä siitä, kuinka silmäni reagoivat ajan kuluessa ripsiin, joten päätin koota tähän alkufiilikseni ripsistä.

Ripsipidennysten ensimmäinen asennuskerta:

  • Täytin ennen ripsien laittoa XtremeLashesin esitietolomakkeen, jossa kartoitettiin ensin terveydentilani ja ripsitoiveeni.
  • Varsinaisessa ripsien laittamisessa puolestaan huomiomme sen, ettei silmäni missään nimessä reagoisi epätoivotusti ripsitoimenpiteeseen. Niinpä Jenna käytti ripsien laittamisessa perinteisten geelilappujen sijaan ihoteippiä, koska jotkut asiakkaat voivat allergisoitua myös ripsien kiinnittämisen apuna käytettyihin geelilappuihin. Tämä siis vinkkinä nille, jotka olette myös kärsineet silmien punoituksesta ripsihuollon yhteydessä!
  • Koko ripsien asennukseni meni niin, etteivät silmäni reagoineet siihen mitenkään. Ei punoitusta, kirvelyä tai kutinaa!

 

Kuukausi ripsipidennyseloa takana:

  • Ennen sain poikkeuksetta silmätulehduksen ripsihuollon jälkeen, nyt olen käynyt huollossa jo kerran asennuksen jälkeen, ja molemmilla kerroilla olen saanut lähteä kotiin normaalein silmin.
  • Luomeni eivät ole myöskään kutisseet, vaikka ennen erityisesti ripsien tyvet kutisivat vaikkapa suihkussa tai saunassa ollessani
  • Allergialiima ei kuitenkaan pitänyt yhtä hyvin kuin ns. perusliima. Ennen huoltovälini oli jopa 5 viikkoa, nyt ripseni olivat huomattavasti harventuneet jo kolmen viikon kohdalla. (Tosin. En tiedä, muistinko itse elää niin kuin ripsien kanssa piti elää. Saatoin vaikka välillä nukkua vatsallani, joka ei tietysti tee hyvää ripsille). Viimeisimmällä huoltokerralla kiinnitimme huomiota siis erityisesti tuohon ripsien pysyvyyteen. Katsotaan, kuinka nyt käy!

Näillä ripsimietteillä. Tuleeko teille mieleen joitain kysymyksiä, joita ripsistä haluaisitte kuulla?

-Karoliina-

P.S. Voi että tuo otsis on nyt karmean pituinen. Kasvattaa vai pätkäistä, siinä pulma...
P.P.S Huomenna on joulukuu, ja meillä on teille pieni jouluylläri :)

* Ripset toteutettu yhteistyössä Kitty Cat Beauty Centerin, Xtreme Lashesin ja Kolmistaan-blogin kanssa.

Kommentit (10)

1/10 | 

Otsari kyllä sopii sulle tosi hyvin. On tää naisena olo sitten vaikeeta, jatkuvia päätösten tekemisiä koskien ulkonäköä, huoh :D

Pamela
2/10 | 

Haluaisin kuulla siitä, miten meikkaus ja meikinpoisto onnistuu ripsien kanssa. Pitääkö olla öljyttömät tuotteet, jotta eivät irtoa?

L
3/10 | 

On ne kyllä nätit! Itse en atoopikkona uskalla kokeilla vaikka vähän kyll kiinnostaisi! Ja onhan nuo kamalan kalliit!! Eikö se kirpaise?!

Maria
4/10 | 

Minulla taas moni asiakkaista on allerginen tuolle ihoteipin liimalle, jolloin geelilaput ovat olleet se pelastus :D mutta jos itse liimalle on allergisoitunut, niin noi teipit ovat siksikin paremmat, että ovat hiukan ohuemmat ja liiman höyryjä pääsee silmiin vähemmän.
Ripsiliimatkin kehittyvät koko ajan ja itsellänikin atoopikkona iho ja silmät kestävät vain allergialiimaa, mutta sen kanssa ei ole mitään ongelmia, ja jos on epävarma niin liimaa voi hyvin testata pienen tipan korvan taakse ja seurata reaktiota 24h.

kata
9/10 | 

hyvännäköisethän nuo on edelleen! itsellä huoltoväli noin 3 vkoa (volyymipidennykset).
mitä tuohon otsikseen tulee niin oon ehdottomasti sen otsiksen kannalla! sopii sinulle todella hyvin :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

   

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

   

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoitin teille viime keväänä vierailustani CashCow-vaateliikkessä. Ja paljon sen jälkeen on tapahtunut. Niin itse vaateliikkeelle kuin minullekin kuluttajana.

Ensinnäkin. CashCow ei löydy enää City Centerissä, vaan Kampin kauppakeskuksen 5. kerroksesta. Syksyllä CashCow nimittäin sulki ovensa CityCenterissä, teki pari Pop up –keikkaa ja muutti vaatteineen Kamppiin.

Liikkeen ihanat vaatemerkit säilyivät onneksi kuitenkin aikalailla ennallaan. Skandinaavishenkisten Bruuns Bazaarin (mun ehdoton suosikki!), Minimumin, Minuksen ja Oilin lisäksi uutena tulokkaana putiikin vaaterekeissä komeilee nyt Suomessa ainoastan CashCowsta saatava sporttimerkki Lorna Jane.

Jos liike on kokenut mullistuksia viime postauksen jälkeen, niin on tehnyt myös oma ajatusmaailmani. Kun vielä keväällä kerroin, että joskus on pakko ostaa 15 euron paita, olen nyt vähän toista mieltä. Tai siis tietysti edelleenkin ostelen ennemmin edullisia vaatteita kuin megakalliita – eihän tulotasoni ole minnekään kohonnut – mutta jotenkin en voi olla huomaamatta oman tekstini takaa sitä, etten todellisuudessa, yrityksistäni huolimatta, ollut vielä silloin oikeasti valmis vähentämään shoppailukertojeni määrää. Ehkä ajattelin, että yksi putiikkiostos vuodessa antaa luvan ostella muutaman käyttökerran toppeja ilman omatunnontuskia.

Nyt ajattelen niin, että olipa tuote halpa tai kallis, ketjuliikkeestä tai erikoisliikkeestä, teen ostopäätökseni aina yhtä harkiten. Kaipa se Hyvän mielen vaatekaappi on nyt todella iskostunut mieleen!

No sitten taas takaisin liikkeeseen. Kävimme nimittäin Eskon kanssa pari viikkoa sitten tsekkaamassa CashCow`n uudet tilat, ja jutustelimme samalla lisää liikkeen omistajan, Annan, kanssa yrittämisestä ja vaatteista. Esko ihastui aivan heti Minimumin hassutteleviin miesten vaatteisiin, joita ei muuten saa mistään muualta Helsingistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse jumituin taas kerran Bruuns Bazaarin vaatteiden eteen. Hyvin leikatut ja ommellut vaatteet kolahtavat aina. Ja kun klassisiin malleihin on yhdistetty aina jokin nuorekas juju niin, ettei perinteinenkään vaate näytä tylsälle, on vaate mielestäni täydellinen.

Se, mikä pisti tällä kertaa liikeessä erityisesti silmään, oli tuotteiden hinta-laatu –suhteen erinomaisuus. Ehken viime keväänä tajunnut kurkkia vielä niin tarkasti vaatteiden materiaalilappuja, että olisin ymmärtänyt, mistä tuotteiden hinnat koostuvatkaan. Nyt kuitenkin – valaistumisen kokeneena – huomasin, että pieneksi erikoisliikkeeksi, jossa palvelu on taattua, tuotteiden hinnat olivat hyvinkin kohtuullisia!

Anna kertoi myös, että moni muukin ajattelee virheellisesti, että ”putiikki” tai ”erikoisliike” ovat välittömästi merkki hintaluokasta, johon tavallisella ihmisellä ei ole varaa. Todellisuudessa vaikkapa CashCow`n vaateripustimilta ja pöydiltä löytyy aivan saman hintaluokan tuotteita, kuin mistä tahansa muustakin vaateliikkeestä. CashCow`n eduksi voi kuitenkin laskea sen, ettei nämä vaatteet tule joka nurkalla vastaan. Niin ja palvelu, Annan isän itse nikkaroimat sovituskopit ja kaunis ostosympäristö puhuvat vielä pienen liikkeen puolesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päätimmekin Eskon kanssa, että aina kun meillä on tarvetta uudelle vaatteelle, käymme ensin läpi pienet, yksityisten yrittäjien, tuttujen tekijöiden tai lähiseudun toimijoiden liikkeet, ja vasta sen jälkeen – jos jostain syystä on tarvetta – suuntaamme suuriin ketjuihin.

En halua asettaa pieniä liikkeitä ja ketjuliikkeitä hyvis-pahis –asetteluun alle – koska eihän asia ole niin yksinkertaista –  mutta itse koen, että jos minun on mahdollista tehdä edes puolet ostoistani ihmiseltä, josta tiedän enemmän kuin vain etunimikyltin rinnassa, on se hyvä ostoteko. Toki ketjuliikkeetkin tekevät usein valtavasti hyviä tuotteita ja tuottavat monet tuotteensakin vielä ekologisesti, mutta uskon, että ne pyörivät upeasti, vaikka muutaman paidan jättäisinkin sieltä ostamatta.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että varsinkin eettisistä ja hyvännäköisistä vaatteista kiinnostuneet miehet: Käykääpä CashCow`ssa. Nimittäin liikkeen Knowledge Cotton Apparel on merkki, joka on ottanut kierrätysteeman tosissaan. Merkin sadetakki on valmistettu kierrätetyistä muovipulloista, vaatteiden värit ovat myrkyttömiä, villavaatteet ”happy sheepeiltä” ja farkutkin sellaisia, että normaaliin farkkupariin menevän 45 vesilitran sijaan näiden denimien valmistukseen menee vain yksi litra vettä. Aika huikeaa, eikö totta?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikä on sinun suhteesi pieniin vaateliikkeisiin?

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (22)

Riikka Karvonen
1/22 | 

Hei,

Pieni korjaus yhteen asiavirheeseen, että Minimum miesten vaatteita ei löytyisi muualta Suomesta. Niitä on myynnissä tarkkaan valikoiduissa vaateliikkeissä ympäri maan, mutta Helsingissä CashCow on tällä hetkellä ainoa shoppailupaikka miesten vaatteille ;) Tosi kivaa että Esko tykästyi malleihin <3 Paaljon kivaa on tulossa....

3/22 | 

Onpa ihania kuoseja sekä miesten että naisten vaatteissa. Tykkään ostaa vaatteita sellaisista liikkeistä, joista tiedän, ettei ihan jokaisella ole samanlaista kuin minulle. Toki ostelen välillä isoistakin liikkeistä, varsinkin pojalle vaatetta. Hänen vaatteiden kulutustahti on päätä huimaavaa ja niihin vaatteisiin ei montaa euroa kannata tuhlata. Ostellaan myös jonkin verran kirppareilta hyviä vaatteita. Viikonlopun huippuostokset oli Italian fanikaupasta ostettu jalkkihuppari pojalle eurolla ja tytölle obey-paita myös eurolla :D

Saija
4/22 | 

Itse mietin jokaista (myös kirppari ostosta) todella tarkkaan! En osta vaatetta/ korua/kenkiä ennen kun tiedän varmasti missä käytän sitä ja sopiiko se muihin vaatekaappini vaatteisiin. Kun tarkkaan miettii ostot, niin silloin säästää vuoden varrella rahaa ja putiikin tai merkkivaatteen osto tuntuu tällöin juhlalta ja sopivan hintaiselta. Ps. Pitää käydä Kampissa. Kivan näköisiä vaatteita :D

Sanna
5/22 | 

Harvemmin tulee käytyä vaikka onhan täällä Oulussakin pikkuputiikkeja jonkun verran. Harmittaa kun tänne avataan Ideapark ja siellä on suunnilleen samat liikkeet kuin Zeppeliinissä (ikivanha kauppakeskus Kempeleessä). Pieni kaupunki, pienet piirit... :) Ja monesti kyllä se hinta ratkaiseee. Harmittaa kun muoti vaihtuu niin äkkiä, niin ei sen takia raski ostaa kallista..

6/22 | 

Itse arvostan (pien)yrittajia kovasti. Yleensa yritan asioida pikkuliikkeissa, kaupoissa seka jopa yksityisten yrittajien yllapitamissa hotelleissa, ihan siita syysta etta ainakin Suomessa ketjut ovat mielestani liian suuressa asemassa ja ne osaltaan huonontavat monopoliasemallaan palveluita.

Kiva kuulla tallaisesta kaupasta, pitaapa Helsingissa kaydessani laittaa korvan taa. :) Totta on se, etta usein ihmiset luulevat pikkuputiikkien olevan kalliimpia - totuus kun voi olla ihan toinen! Tsemppia liikkeelle ja yrittajille!

Matilda
7/22 | 

Heippa! Koskas Olympuksen mallikisaan valitut ilmoitetaan? Itse jännitän poikaystävän puolesta, jonka sain innostumaan ja osallistumaan. :)

P.S. Eskon vaatteet on rohkaissut paljon myös poikaystävääni ostamaan vähän hassuttelevia vaatteita. Jes!

8/22 | 

Jepulis :) Annakin laittoi virheestä mulle heti tekstarin. Nyt on tekstissäkin korjattu faktat kohdilleen!

Musta Minimum on aina ollut jo naisten vaatteissakin todella sykähdyttävä. En tiedä, miten he sen tekevät, mutta samalla kun vaatteet ovat ajankohtaisia ja nuorekkaita, erottuvat ne kuitenkin massasta. Ja tuo Minimumin mitoitus on Eskolle ihan täydellinen!

13/22 | 

Ihanaa, Matilda, että sait miehesi mukaan kisaan. Pääjehuraati alkaa kuulemma tänään käydä hakemuksia läpi. Tsemppiä siihen!

Ja voi miten mahtavaa! Eskolla on kyllä aika hauska tyyli!! Paljon rohkeampi, kun itselläni :)

Katariina
15/22 | 

Nyt on pakko kysyä vaikka ei liity postaukseen... :D Toi sun tatska ranteessa!! Mitä siinä lukee? :-) Toki ymmärrän, jos et halua kertoa, utelias kun olen...

Matilda
16/22 | 

Tsemppi taisi toimia, sillä äsken tuli viesti että hänet on valittu!! :D

Saakohan sinne lähteä itse mukaan? Olisi niin kiva tulla seuraamaan!

Oona
17/22 | 

Moi! Olen itse töissä pikkuputiikissa ja olen huomannut, että todella monet luulevat kaikkien vaatteiden olevan superkalliita. Ainakin meillä on kuitenkin myös halvempia merkkejä myynnissä kalliimpien joukossa. Rohkeasti vain tutustumaan! Usein pienemmissä putiikeissa saa myös parempaa ja yksilöllisempää asiakaspalvelua. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat