Kirjoitukset avainsanalla kaksplus

b4
b4
b1
b1
b2
b2
b3
b3

Kun mä aloitin ensi kertaa bloggaamisen Kolmistaan-nimikkeen alla kevättalvella 2011, oli mun ainoa tarkoitus, ihan rehellisesti, tukea sillä Kaksplus-lehdessä ilmestyvää kolumniani (12/2010-04/2013).

Jotenkin vielä silloin kuitenkin ajattelin, että bloggaaminen ei ole mitään oikeaa kirjoittamista. Vähän sellaista teinien juttua. Ehkä jopa noloa. Jos joku kysyi, mitä kirjoitan, mainitsin kolumnin ja printtilehtiin painetut toimittajana tekemäni jutut. En koskaan blogia.

No eipä se blogi aluksi hääppöinen ollutkaan. Alusta oli surkea ja niin oli mun kuvat ja jututkin.

Kun Kaksplussan blogisivu alkoi sitten vuosien saatossa kasvaa, tuntui sille, että en pysy perässä. Tiesin päässäni, että mä pystyisin parempaan. En vaan jotenkin tiennyt, miten.

Tuntui turhauttavalle, että olin niin pihalla koko skenestä. En tajunnut seurata blogin analytiikkaa, en verkostoitua someen, en luoda kontakteja. Tuntui sille, kuin olisin blogikentän mummo.

Samalla, kun painin omien blogauskriisieni kanssa, näin, kuinka ympärilläni moni teki sitä, mihin tiesin pystyväni, mutta jonka ulkopuolella kuitenkin olin.

Ja ihan nolosti voin nyt tunnustaa, että tuossa vaiheessa vielä kadehtien katselin niitä bloggaajia, jotka näyttivät patsastelemaan kaiken maailman kissanristiäisissä ja olivat muutenkin valovuoden minulla edellä. Jotenkin silloin vielä tuntui tärkeälle tuollaiset ulkoiset seikat.Nyt nuo senaikaiset ajatukset lähinnä herättävät hävetystä.

Kun sitten, aikamoisen henkilökohtaisen pohdiskelun jälkeen, päädyin tänä syksynä Bellaan, loksahtivat palat vihoin kohdalleen. En tarkoita, ettenkö olisi voinut blogata myös Kaksplussalla puoliammattimaisesti, mutta se olisi vaatinut minulta kauheasti lisätyötä. On nimittäin vaikeaa aloittaa kokonaan alusta, jos ympärillä kaikki muistuttaa niistä hetkistä, kun aloitin ja olin aivan pihalla kaikesta. Haluan siis kertoa, ettei Kaksplus tehnyt minusta ”huonoa”. Päinvastoin! Koko talo antoi minulle valtavasti työkaluja ja mahdollisuuksia kehittyä. En vain itse vain pystynyt enää muuttamaan tapaani toimia, koska olin jo vuosia pyörinyt samoissa ympyröissä pääsemättä kuitenkaan henkilökohtaisesti eteenpäin.

Samalla kun siirryin Bellaan, löysin taas intoni postata. Oli ihanaa kehitellä päässään uusia kirjoitusideoita, kuvata ja verkostoitua muiden bloggaajien kanssa. Ja kuin varkain, aloin yhtäkkiä päästä siihen pisteeseen, johon olin jo vuosia halunnut päästä. Bloggaamisesta alkoi tulla ihan oikea sivutyö tai ainakin intohimolla tehty harrastus.

Samassa hetkessä suhtautumiseni myös kaikkeen kirjoittamisen ulkopuoliseen muuttui. Yhtäkkiä koko bloggaamisen ulkopuolinen blogipöhinä, ne kutsut ja muu sälä, alkoivat menettää minulle merkityksensä. Oikein hävetti, kuinka joskus olin hinkunut jonkin tuotteen lanseeraukseen. Ei sellaiset tainneet olla tämän urbaanin maalaisjuntin juttu. Sittenkään. Lopulta.

Tai en voi sanoa, ettenkö tietyissä tilaisuuksissa edelleenkään kävisi. Tietysti käyn, jotta pysyn ajan tasalla ja näen uusia, mielenkiintoisia, juttuja. Enää en vain jaksa raahautua minnekään tilaisuuteen ihan vain siitä syystä, että olen sattunut saamaan kutsun. Nyt käyn vain sellaisissa paikoissa ja presseissä, jotka oikeasti kiinnostavat minua. Ja jotka uskon kiinnostavan teitä!

No jos se blogipöhinä ei ole syy blogata, niin mikä saa minut silti ilta toisensa jälkeen tarttumaan näppikseen. Mikä mulle onkaan tärkeintä tässä koko blogitouhussa? Sen kerron teille ensi viikolla bloggaussarjan toisessa osassa.

Tuliko teille nyt jo mieleen jotain, mitä haluatte bloggaamisesta minulta kysyä? Entä arvaatteko sen jutun, miksi mä kirjoitan?

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (16)

1/16 | 

Mä pidän omaa blogiani siksi, että siellä on tallessa kaikki mun tekeleet ja osa tärkeistäkin muistoista. Luulisin, että sulla on myös yksi syy pitää blogia, se toimii ikään kuin päiväkirjana kaikesta tärkeästä ja välillä vähemmän tärkeästäkin.
Nyt sitten jännätään, osuinko edes lähelle arvauksellani :D
Hyvää alkanutta viikkoa.

Sofie
2/16 | 

Kiinnostavaa pohdintaa! Muistan lukeneeni blogiasi jo Kaksplussan ajoilta ja oikein symppis kuva sinusta jäi jo niiltä ajoilta. Älä siis turhaan soimaa itseäsi :) Vaikka ymmärrän todella hyvin itsekritiikin. Luulen, että juuri se itsekriittisyys, osittain liiallinenkin, on yksi syy siihen, miksi itse en "uskalla" ryhtyä bloggaamaan, vaikka ajatus toden totta kutkuttaisikin. Jään mielenkiinnolla odottamaan bloggaussarjan seuraavaa osaa :) Ihanaa viikkoa sinulle! <3

3/16 | 

Ehkä parasta teidän blogissa juuri nyt on se, että postauksia syntyy melkein päivittäin. Ja mikä parasta, postauksia ei synny vain numeroiksi tilastoon, vaan niissä on selvästi aina jokin aihe tai idea, josta kirjoitetaan. Sillä kyllä lukijat äkkiä huomaavat, jos syy postata on vain tilastomerkinnässä "multa syntyy kolkyt postausta kuukaudessa" ja lopulta postaukset ovat tyyliä "lasten yöpuvut tänään" "lasten kengät tänään" "mun asu" ja "päivän roskapussi".
Enkä sano, että aina pitäisi olla niin syvällistäkään. Mutta fokus, se tuntuu teillä olevan nyt hallussa. Jatkakaa samaan malliin!

4/16 | 

Kiva juttu sarja :)! Oon muutenkin tykänny blogistasi,löysin sen sillon kun kirjoitit lasten tuotteiden piilosokereista.

Ite oon blogannu vasta vajaa vuoden ja jännää miten koukuttavaa tää on! Halu kehittyä ja oppii uutta kasvaa kokoajan. Nyt varsinki kun on vielä kotona,on ihanaa kun saa edes vähän käyttää luovuutta johonkin :).

Joh
5/16 | 

Moi! Oot ihan oikeilla raiteilla tämän blogin suhteen, koska tätä on helppo ja usein myös kiinnostavaa lukea! Kiitos siitä :)
Haluisin vähän aiheesta pois hypäten postausta ihan erikseen tuosta blogin alaotsikosta. Mikä on tämä maalaisjunttiuden syvin olemus sinussa (vai myös Eskossa?) ja missä se näkyy?

T. Itsekin entinen maalaisjuntti

Maria
11/16 | 

Kiitos, tosi mielenkiintoinen postaus! Olenkin jo pääni puhki miettinyt että mistä kummasta tunnut niin tutulta!? Mutta kaksplussa on siis se vastaus :D
Ihan täysin asiasta poiketen, toivoisin näin pikkujouluajan lähestyessä ja muutenkin; mietteitänne alkoholinkäytöstä lapsiperheessä. Saako lapsen nähden vanhemmat käyttää alkpholia? Miten lapsille/lapselle perustellaan alkoholin käyttöä? Missä menee sivistyneen juomisen raja? Ikuisuuskysymyksiä.. omaa kantaani en vielä kommentoi tässä koska vastaus on varmaankin aika pitkä, eikä puhtaasti puolesta eikä vastaan :)

12/16 | 

Kiitos postausideasta :) Ihanaa, että teiltä lukijoita tulee nykyisin niin hyviä ideoita, ettei tarvitse itse enää keksiä juuri mitään. Kunhan kirjoittaa! Jes :) Saa vinkata jatkossakin...

14/16 | 

Blogiasi on mukavaa lukea, sillä aiheet ovat mielenkiintoisia ja monipuolisia eikä mainoksia/yhteistöitä ole paljon. Lukijana arvostan sitä, että harkitset mihin kissanristiäisiin menet ja mitä niistä blogiin kirjoitat, sillä pelkistä pressitilaisuuksista lukeminen on uuvuttavaa ja johtaa lopulta siihen, että blogi putoaa pois "lukulistalta". Myös se on mahtavaa, että postailet niin usein! :)

16/16 | 

Hienoa, jos blogini vaikuttaa hyvälle. Tietysti siihen pyrin, mutta joskus on vaikea tietää, mitä lukijat haluavat. Kai se on vain fiksuinta pitää oma linjansa ja toivoa, että se riittää.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Gugguu!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nenäliinoja, villasukkia, lötköilyä, iPad, Netflix, YleAreena, Tatu ja Patu, Miina ja Manu, Nella-kirjat, palapelit, muistipelit, ja paaaaaljon mehua ihanasta uudesta Mehujehusta . Niistä on F:n ja minun viime päiväni rakentuneet. Syksyn ensimmäinen kunnonflunssa ja sairauslomajakso on siis korkattu. Niisk ja köh siis vaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilistä päiväämme kotona piristi postin kolahdus eteisenlattialle. Gugguu muisti F:ää ihanalla leggarit-paita -setillä, ja minun ilokseni posteljooni toi Kaksplussan (vai oliko se muuten jo tiistaina?), sekä Koti ja keittiö -lehden (asuntokaupan kylkiäinen Kiinteistömaailmalta).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Guggusta ihan vain näin alkututustumisen perusteella kaksi huomiota. Ensinnäkin asun kangas tuntuu todella, todella, napakalle ja laadukkaalle. Uskaltaisin nyt väittää, että (ainakin ennen pesukokemuksia) tämä on parasta trikoota, johon olen koskaan lastenvaatemaailmassa törmännyt. Toinen asia, johon heti kiinnitin huomiota, on vaatteiden mitoitus. Kuten tiedätte, F on keskivertoikäistään reippaasti pidempi tyttö, ja siksi ongelmaksi usein muodostuukin (ainakin halpaketjuliikkeiden) leggarit: Jos lahkeet ovat tarpeeksi pitkät, on vyötärö aivan liian iso. Näissä Gugguun pöksyissä riitti kuitenkin lahkeen pituutta reippaasti, ja vyötärönauhakin oli tarpeeksi napakka. Aikas jees.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihanaa torstaita, tyypit! Tämä lähtisi nyt taas pötköttelemään. F nukahti päikkäreille 2,5 tunnin väsytystaistelun jälkeen, vaikka itse siinä ekan tunnin kohdalla pommppasikin pystyyn ja totesi " ei tästä nukkumisesta tuu nyt yhtään mitään". Onneksi kuitenkin tuli :) Lepo on meille molemmille nyt ekstratärkeää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

-Karkki-

P.S. Yritän saada vanhan Olympukseni skulaamaan, vaikkein ole tätä koskaan varmasti edes osannut käyttää. Plaah. Siksi vähän tämmöinen sumeahko kuvasato tänään.

 

Sukat, Lindex // Unisex-paita ja leggarit, Gugguu (saatu blogin kautta) // Mehujehu Korjaamon lastenmarkkinoilta // Kirjainmuistipeli, Tiger

 

 

 

 

 

Kommentit (3)

Karkki
2/3 | 

Kappas.
Itse en kyseistä asiaa ole pannut merkille. Eikä 2 viikkoa sitten tavatut suuhygienisti,eikä hammaslääkärikään asiasta maininneet. Kiitos huolenpidosta kuitenkin :)

Suuhygienistitäti
3/3 | 

Taitaa olla minulla aihetta mennä optikolle, koska en parhaalla tahdollanikaan näe tämän tytön kuvia katsellessani mitään, miksi pitäisi kiinnittää huomiota purentaan saatikka olla siitä huolissaan...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

IMG_2761Viime vuonna Kaksplussassa oli juttu lapsiperheiden asumismuodoista. Yksi perhe halusi asua maalla isossa omakotitalossa, toinen Helsingin keskustassa kerrostalossa.

Tuo lehti, jossa juttu ilmestyi, tupsahti meidän postilaatikkoomme juuri oikeaan aikaan. Olimme nimittäin tismalleenkin noihin aikoihin pohdiskelleet jo illat pitkät Helsinkiin paluutamme. Aluksi idea oli tullut mieleemme vain heittojen ja puolivitsien kautta, mutta pian aloimme kuitenkin tajuta, ettemme voi kuvitella elävämme Lahdessa todellakaan ikuisesti (kuten olimme tänne muuttaessa ajatelleet tekevämme).

Vaikka Helsinkiin palaaminen tuntuikin juuri sille, mitä me lopulta ja todellisesti haluamme, ei tuo päätöstenteon aika ollut todellakaan kovin helppoa. Tuntui väärälle, ettemme olleetkaan olleet tyytyväisiä suomalaiseen unelmaan: kauniiseen rivitaloasuntoon järvinäkymillä lapsiperheiden suosimalla alueella, turvattuihin työpaikkoihin ja yksinkertaisesti helppoon ja vaivattomaan elämään. Tuntui sille, kun olisimme olleet kiittämättömiä kokemastamme onnesta. Pettäneet sen, mitä lapsiperheiltä Suomessa noin yleisesti odotetaan.

Toisaalta tuli myös vähän syyllinen olo. Vaikka vanhempani eivät muuttomamme takaisin Helsinkiin vastustaneetkaan, oli kurjaa ajatella, että olimme mobilisoineet isäni remontoimaan asuntoamme vain reilu vuosi aikaisemmin karmaisevilla kesähelteillä, kun jo nyt halusimmekin” loppuelämänasunnostamme ” pikaisesti eroon. Etukäteissyyllistyin jo vähän siitäkin, josko Neiti-F kärsisi jotenkin muutosta, tai kiroaisi joskus vanhempana, kuinka hänellä ei lapsuudessaan ollut omaa hehtaaripihaa ja metsää ympäillä.

Kaikesta epävarmuudesta ja tunteiden vuoristorata-ajelusta huolimatta päädyimme kuitenkin muuttamaan. Ja tiedättekös miksi? No, jos ei nyt aivan kokonaan tuon alussa mainitsemani Kaksplussan lehtijutun takia, niin ainakin osittain. Jutussa nimittäin luki jotain sellaista, joka konkretisoi koko muuttointomme ja haikailumme vanhoille kotikulmillemme, ja teki samalla haaveestamme jotenkin todellisempaa. Teksti meni jotenkin näin: ”Ihminen on onnellisin siinä paikassa, jonka arvomaailman kokee eniten omakseen”. Bingo! Tämä virke sanallisti sen, jota olimme ajatelleet, mutta jota emme olleet osanneet selittää. Ei Lahdessa, tai edes meissä ollutkaan mitään vikaa. Me emme vain olleet oikeanlaiset ihmiset juuri tähän paikkaan, ja tämän paikan ilmapiiriin. Koti oli siellä, mistä sydän ei ollut koskaan todella edes lähtenyt.

Vaikka odotankin jo kauheasti kesää ja kaikkea uutta, on tämä kahden vuoden rupeama Lahdessa tuonut elämäämme valtavasti kaikkea hyvää. Minulla on ollut maailman paras työpaikka ja kollegat. Olen saanut ihania kamuja, ja huiketa naapureita. Oppinut, missä kojussa on torin paras keitinpiirakka, ja minne suunnata, jos tarvitsen hyvät farkut. Oppinut, millainen Suomi on muullakin kuin Hankasalmen met(s)issä, tai Kalliossa sporakiskojen kolinassa.

Ihanaa kesäistä viikkoa! Tämän postauksen (laiha) kuva-anti on uuden kotimme pihasta. Paikasta, jossa tänään otettiin myös uudet bannerikuvat tänne blogiin. Vähän jännittää, millaisia niistä tulikaan.

Ja lopuksi: Löytyykö lukijoistani muita, joille rivitalo/omakotitaloelämä ei ollutkaan paras mahdollinen asumismuoto, ja päätitte palata takaisin keskustaan ja kerrostaloon? Entä millaisia muita radikaaleja asumisratkaisuja olette tehneet?

pus ja rok

-Karkki-

Neidin asu:
Housut ja t-paita, Aarrekid // Kengät, Warp/Stadium // Panta, H&M // Lasit, Lindex

Eepin asu:
Kengät, Converse // Housut, Nudie // Pipo, Makia // Farkkuliivi, Carlingsin oma merkki

Kommentit (1)

Riikka
1/1 | 

Me muutettiin jouluksi uuteen kotiin, unelmaan maalla. Omakotitalo asumista en vaihtaisi enää kerrostalo elämään Helsingissä. Muutettiin siis stadista Sipooseen. Mies on kotoisin Lahdesta ja sinne tahtoisi mutta itse en olisi sen onnellisempi siellä kuin Helsingissäkään.. Kotoisin olen Porista ja sinne sydämeni tahtoisi takaisin, ehkä vielä joskus?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat