Kirjoitukset avainsanalla Ivana Helsinki

Ajatuksia tältä päivältä:

  1. Vitsi mä rakastan meidän kotia, jonka kiviseinien sisään ei helle pääse. 
  2. Olen aivan jäätävässä Cokis- ja minitomaattikoukussa.
  3. Ekan kerran toivon, ettei lämpö nouse yli +18 asteen. Olon tukaluus kasvaa potenssissa, kun lämpötila nousee.
  4. Viikonloppuna on juhannus ja meillä periaatteessa kahdetkin eri suunnitelmat jussiksi. Silti ei olla laitettu tikkua ristiin asioiden suhteen. Ehkä sitten torstai-iltana aletaan hommailla lähtöä ja ruokia ja kaikkea sellaista.
  5. Tässä vaiheessa, kun on voimia (varmaan enemmän kuin kesän lopulla) pitäisi tehdä vauvojen tulon eteen järjestelyjä. Jostain syystä näissä hommissa on tullut innostuksen stoppi, eikä ostosten kyttääminen ja kaappien raivaaminen tunnu kovin houkuttelevalle.
  6. En tajua mitä mun ripsille (ja osin tukalle) on tapahtunut raskauden aikana. Mulle ehti kasvaa ripsipidennyksistä luopumisen jälkeen tosi pitkät ja tuuheat ripset. Nyt ripsiä tippuu jatkuvasti ja ne ovat lyhentyneet aivan huomattavasti. En tiedä, vaikuttaako alkuraskauden kehno ruokavalio nyt ripsiin vai mitä ihmettä. Alan harkita takaisin pidennyksiin siirtymiseen. Ja ehdinkö kahden vauvan kanssa edes meikata tai pestä koskaan meikkejä. Tosin en tiedä, auttaisiko sellainen ripsien taivutus ja värjäys. Koska olen tumma, mulla ei ole koskaan värjätty ripsiä. Nyt tuntuu, että omat ripset ovat myös vaalentuneet.
  7. Miten olen voinut hävittää kolmet aurinkolasti viikon sisällä? Kaikki, mitkä omistan.
  8. Olo on kyllä silti seesteisempi kuin koskaan. Hassua, koska en varsinaisesti ole kovin seesteinen henkilö. (Toki edelleen olen välillä tulinen ja kipakka, mutta paaaaaljon vähemmän kuin ennen).
  9. Olo on kuin suurellakin onnistujalla. Kerrankin muistin ilmoittaa lapseni syksyn harrastukseen tarpeeksi ajoissa ja niin, että paikkoja oli vielä jäljellä. Taputeltiin F:n bestiksen äidin kanssa toisiamme selkään suuresta onnistumisesta. Tänä vuonna tytöt ei ole varasijalla,hah!
  10. Ei olisi kannattanut paukutella henkseleitä pahoinvoinnin hellittämisen suhteen eilen. Tänään on ollut karmea päivä. Oksennuskohtaukset laukaisi ihana juna, jossa oli arvioilta +35 astetta ja ilmastoinnista ei ollut kuultukaan. Jännä homma, että jos kerran VR:n junat, jotka eivät sovellu juuri pakkasolosuhteisiin, eivät sovellu myöskään kesään. Paskinta tässä raskauden aikaisessa pahoinvoinnissa on se, että vaikka tilanteen laukaisisi esimerkiksi kulkuneuvo, ei pahoinvointi poistu kropasta samalla tavalla kuin normaalissa matkapahoinvoinnissa. Olosta kärsii koko päivän.
  11. Olen alkanut haaveilla liikunnasta, vaikka oikeasti en ole juuri sporttipirkko. Ehkä sitten taas joskus vuonna 2020.
  12. Asensin myös itselleni ruutuajan rajoittimen puhelimeen. Hauskaa, miten skarpisti someilut voi hoitaa, kun on pieni paine persuuksissa siitä, mitä laskuri näyttää iltaisin.
  13. Matkustin tänään elämäni ekan kerran eläimen kanssa junassa, kun kuljetin kälyn perheen koiran Tikkurilasta Tampereelle hoitoon.
  14. Muistin taas, miksi rakastan niin paljon kirjastoja. Istuimme F:n kanssa lauantaina kaksi tuntia Metson lukusalissa lukien lehtiä. Sellainen hiljaisuus ja kiireettömyys saavat superonnelliseksi.
  15. Tänä keväänä ja kesänä mut on täyttänyt lukuisia ja lukuisia kertoja pakahduttava ylpeys siitä, millainen lapsi meidän perheessä on ja kasvaa. Jotenkin tuntuu sille, että vuosien – välillä rankkakin – kasvatustyö tuottaa tulosta ja kaikki ne valmiina hänessä olleet ihanat piirteet sen kun vain korostuu.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Henriikka
2/3 | 

Juuri tänä aamuna ripsiväriä laittaessa ihmettelin omia olemattomia ripsiäni. Juurikin samaa että ihan kuin ne olisi yhtäkkiä lyhentyneet ja harventuneet oikein reippaasti. Itse olen rv 22 ja kärsinyt myös tuon helvetillisen hypermeesin rv 17 asti. Närästyslääkkeen saamisen myötä tässä raskaudessa saatiin pahimmat olot sentään kuriin, toisin kuin esikoista odottaessa kolme vuotta sitten.

Pikkumyy
3/3 | 

Itsekin olen raskaana ja olen huomannut, että ripset ovat ohentuneet ja myös kulmakarvat! Säärikarvojakaan ei tarvitse enää höylätä juuri koskaan (mikä ei tosin haittaa yhtään). En muista, että aikaisemmissa raskauksissa olisi tällainen karvakato käynyt (meillä viisi lasta ennestään).

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Asu: mekko, korkosandaalit ja korvakorut

Merkki: Marianne-mekko, Ivana Helsinki* // sandaalit, Swedish Hasbeens // korvikset, Wish

Hankintapaikka: mekon sain matkaani Ivana Helsingiltä, kun olimme Nooran kanssa Ivanan vieraana muutama viikko sitten. Sandaalit ostin -50% alesta suoraan Swedish Hasbeensin ja korvikset ovat elämäni ensimmäinen ja viimeinen Wish-tilaus.

Käyttöönottotoimenpiteet: Korvisten puhdistus.

Käyttökohde: Sain valita minkä tahansa Ivana mekon, mutta tämä Marianne päätyi lopulta mukaan, koska rakastan siinä niin montaa elementtiä. Ensinnäkin tuo simpukkakuvioinen pitsi on aivan ihanaa. Ja itse asiassa Ivanan pitsi on muutenkin aivan lemppariani. Toisekseen en omistaa yhtään pitkähihaista, valkoista mekkoa. Ja kolmanneksi MEKKO MAHTUI PÄÄLLE. Mun maha alkaa olla jo niin iso (vastaa yksikkömahaa koossa noin rv 28-29), että monien normimekkojen – muiden kuin äitiysvaatteiden – käyttö ei meinaa enää onnistua. Kengät ostin meidän omiin häihin Swedish Hasbeensin nettikauppa-alesta -50%. Kaasoilla oli samanmerkkiset popot myös. Tosin vähän korkeammat ja eri väriset. Häiden jälkeen olen pitänyt sandaaleita muutaman kerran muissa juhlissa. Korvikset ostin niin ikää meidän häihin, mutta lopulta en laittanut niitä, vaan Maanantaimallin korvikset. Korvikset olivat elämäni eka ja vika Wish-ostos. Ei vaan pysty, vaikka itse korviksista tykkäänkin ja olen pitänyt niitä varsinkin tänä kesänä paljon.

Hankinnan kannattavuus: Mekko on pelastanut mut asukriisiltä – joita tulee alati muuttuvan koon vuoksi jatkuvasti – jo monta kertaa. Kannattava hankinta, koska uskon, että mekko menee raskausaikana pitkään, mutta sopii myös raskauden jälkeen mallinsa vuoksi. Kenkiä rakastan myös. Ne ovat minusta kauniit, sopivat mun tyyliin ja niillä on ihana kävellä. Ei satu jalkoihin sitten yhtään. Korvikset ovat tietysti paska ostos, koska ovat muutaman sentin rihkamat Kiinasta. Olisi voinut jäädä ostamatta, vaikka julmetun kauniit ovatkin.

-Karoliina-

*saatu

Kuvat: Noora Näppilä

Kommentit (5)

LR
1/5 | 

Näytät tosi hyvältä ja mekko on upea! Oon nyt kaksosraskaana rv 29 ja vatsa on kyllä jo lähellä sitä mitä se yhden kanssa loppuvaiheessa varmasti olisi. Kaikki tulee vielä suorana eteen, kun lantio on aika kapea ja ruumiinrakenne melko siro. :'D Joustavat maksimekot on kovassa käytössä!

Kaisa
2/5 | 

Ihanasti sinulle istuva mekko 😊! Ja onpa vauvamasusi jo ihanan ison kokoinen. Itselläni oli koko kaksosraskauden ajan tosi pieni maha (ollut tosin yksösessäkin), vaikka pojat syntyivätkin kolmekiloisina. Pieni, napakka maha oli kyllä avuksi liikkumisessa, kun pystyi liikkumaan ja touhuamaan ihan viime metreille saakka kuten tavallisestikin, mutta huonona puolena oli se, että kaikki tutut (joiden kanssa ei ehtinyt/tajunnut tavatessa tai nähdessä vauva-asiasta keskustella) eivät edes tienneet minun odottavan kaksosia tai edes olevan raskaana 😂. Yllätys olikin joillekin suuri! Joten iloitsehan mahastasi, se kuuluu asiaan! Mielenkiintoisia postauksia sinulla. Ja tosiaan, jotkut jo kommentoivatkin aiemmin tuota kaksosten keskimääräistä syntymisaikaa (josta teille oli kerrottu ilmeisesti aika alakanttiin). Jos kaikki menee hyvin, voivat identtiset olla mahassa hyvin raskausviikolle 37 asti kuten meilläkin. Luottamusta siihen ja että hyvin se menee! Nautihan tästä hetkestä, jossa raskaudessa nyt ollaan. Raskaushan on (kaksosraskauskin) täysin normaali kehon tila, ainakin itse näin runsaasti kaksosia sisältävästä suvusta tulevana ajattelen. Niin ne ovat entisaikoinakin vaan pysyneet mahassa pitkään ja arki rullannut, vaikka arkitouhua on tuolloin ollutkin varmasti paljon. Joten ei ole syytä ilman lääkärin määräystä jäädä paikoilleen nytkään 😊

M-A
3/5 | 

Odotin viime viikollakin perjantain asupostausta, kun näin sinut silloin Tampereen Keskustorin laidalla olevassa ravintolassa päälläsi sinulle todella hyvin sopiva mekko. Instassa taisi siitä kuva ollakin. Kaunis mekkohan tämäkin toki on.

Vierailija
4/5 | 

Hei millainen lesti noissa kengissä on? Näyttävät ihanille, täytynee ehkä yhdet kesäpopot itselle tilata.

Heidi
5/5 | 

Upea outfit!
Mulla on noi kengät luonnonnahan värisenä, ostettu melkein 10v sitten. Nahka on kovaa ja hiertää rakot muutamiin paikkoihin, vaikkei paljoa kävele. Mietin, että pehmeneekö ne koskaan.. En pysty pitää niitä niin paljoa että pehmeis. Mulla on aika siro ja kapea jalka, mietin että jos olis vähän isompi, niin ehkä venyttäisi nahkaa enemmän. Muuten täydelliset ja hyvät jalassa!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pidetäänpä vielä yksi puheenvuoro rahan ja työn liitosta. Ja kiitos jo tähän mennessä saamistani inboxi-kommenteista liittyen aiheeseen. (Jännä muuten nähdä tämä uusi blogimaailman suunta, jossa keskustelua ei enää – ainakaan mun blogissa – käydä juuri näiden postausten alla, vaan postausten aiheet tuodaan keskusteluun instagramin puolelle.)

Kirjoitin eilen mun kahdesta palkkaan liittyvästä oivalluksesta, mutta suurin ahaa-elämys mulle on ollut se, ettei mun tarvitse olla palkka-asioissa liian kiltti. Ja kun olen katsellut ihmisiä – erityisiä naisia – ympärilläni, moni haluaa niin kovasti ylläpitää työpaikan hyvää ilmapiiriä, ettei tästä syystä uskalla nostaa palkka-asiaa pöydälle. Ja eihän hyvän ilmapiirin luomisessa ole mitään pahaa. Päinvastoin! Mutta siinä on ongelma, jos asioista ei uskalleta puhua niiden oikeilla nimillä vain siitä syystä, että pelätään ilmapiirin kärsivän. Jokaisessa työpaikassa pitäisi olla mahdollisuus jutella näinkin perustavanlaatuisista asioista ilman, että se vaikuttaisi ilmapiiriin. Siitäkin huolimatta, ettei asiasta oltaisi aina samaa mieltä.

Mun este puhua ja kirjoittaa palkasta on joskus myös ollut oman pään sisällä. Olen ajatellut, että jos näitä asioita nostaa esille, on jotenkin todella kylmä, rahanahne paska. Olen kuitenkin tajunnut, ettei rahasta neuvottelu ja puhuminen sulje pois sitä, ettei säilyttäisi omia arvojaan. Voi hyvin olla myymättä sielua töilleen, vaikka olisikin tietoinen oman työnsä arvosta ja haluaisi neuvotella sopimukset taloudellisenkin puolen kannalta hyviksi.

Itse asiassa raha-asioiden tiedostaminen on tuonut ainakin minulle enneminkin vapauden kuin paineen. Saan julmetut kiksit esimerkiksi siitä, että rahasta huolimatta olen oppinut kieltäytymään töistä, joita en halua tehdä. Tai sellaisista töistä, joiden palkkauksen koen työn arvon alentamiseksi. Se on lisännyt itsekunnioitustani. 

Vastapainoksi on sanottava myös se, että erään kerran myös itse alentanut oman tuntipalkkani. Silloin mun moraali ei antanut periksi ottaa sellaista liksaa vastaan, jota mulle oltiin maksamassa. Silloin soitin asiakkaalle ja sanoin, että jos sopii, isketään mun tuntipalkkaa alaspäin. Asiakas oli ehkä ihmeissään, mutta mulle tuli tunne, että tein oikein.

Ainiin. Lupasin jakaa viisauden, joka ei ole minun keksimäni, mutta joka on yksinkertaisuudessaan aika hyvä: Palkka pitää olla sellainen, ettei vituta mennä töihin. Se, miten tuota lausetta tulkitaan ja mitä kaikkea lukee palkaksi, riippuu tietysti tilanteesta ja ihmisistä. 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mä pääsin vuonna 2004 Jyväskylän yliopistoon lukemaan kirjallisuutta ensiyrittämällä. Olin paikasta äärettömän ylpeä. Ehkä ylpeämpi, kuin mistään muusta uraani liittyvästä asiasta koskaan ennen tai jälkeen. Vielä mahtavammaksi saavutukseni teki mielestäni se, että kyseinen paikka rankattiin koko Suomesta 8.vaikeimmaksi paikaksi päästä opiskelemaan sinä vuonna (kun laskettiin sisään päässeiden määrän suhde hakijoiden määrään). Ohi kiilasivat vain tyyliin teatterikorkeakoulu ja muutama muu vakiosti hittipaikka.

Pian kuitenkin huomasin, ettei opiskelupaikkani varsinaisesti tehnytkään vaikutusta muihin sillä intensiteetillä, kuin olin odottanut. Olin kasvanut humanistikuplassa, jossa ihmisten saavutuksia arvotettiin sen mukaan, millaisen humanistisen tai yhteiskunnallisen vaikutuksen joku työ tai opiskeluala tekivätkään.

Kun sitten sujahdin todelliseen maailmaan, ymmärsin todella pian, että humanistinen pääoma ei ollut ison joukon mielestä yhtään mitään. Ja kun vielä erään hanttihommatyöpaikkani pomo isoon ääneen ylisti erästä kaupalliselle alalle päässyttä kollegani tämän opiskelupaikasta, vasta ymmärsin, että raha olisi tässä maailmassa se, joka monien silmissä olisi ainoa asia, joka merkkasi. Minusta se oli hämmentävää. Koulu, jonne pääsi tuhansia opiskelijoita, yli 30% hakijoista, oli pomoni – ja monen muun – mielestä siksi parempi paikka opiskella, koska sieltä valmistuneet tulisivat tekemään rahaa. Toisin kuin oletettavasti meikäläinen. Huuhaahumanisti.

Nyt kun mietin tuota yliopistoaikani alkua ja ylipäätään uravalintaani, en kertaakaan pohtinut, mitä saisin palkaksi tulevaisuudessa. Itse asiassa minusta tuntuu, että kukaan ei omassa perhe- ja lähipiirikuplassani myöskään ottanut rahaa puheeksi, vaan aloille hakeuduttiin vain ja ainoastaan sen perusteella, mikä miellytti. Toisaalta tällainen pehmeä tapa suhtautua työelämään ja elämän intohimoihin on todella kunnioitettavaa, jopa lutusta. Toisaalta katselen nyt tuota hetkeä ja mietin: WTF! Eihän kiinnostukseni kirjoittamiseen ja kieleen olisi poissulkenut sitä, jos olisin jo tuossa vaiheessa miettinyt vähän myös sitä, voisiko noista aineksista koota myös uraa. Sellaista, jossa olisi palkkakehitys ja ylipäätään kyky vaikuttaa omalla tekemisellään omaan palkkaansa. En itse asiassa edes koskaan ajatellut, että sellaiseen voisi itse juuri vaikuttaa. Ympärillä kun oli vain valtion taulukkopalkkaisia tai sitten todellisia nälkätaiteilijoita.

Tässä siis pieni pohjustuspostaus siihen, millainen suhde mulla oli työn ja rahan komboon, kun aloittelin aikuiselämääni. Kirjoitan lisää rahasta ja työstä blogiin tällä viikolla, mutta sitä ennen kannattaa käydä ostamassa (tai lukemassa kirjastossa) viimeisin MeNaiset, jonka kannessa on aivan ihana Manuela Bosco (myynissä keskiviikkon 12.6.2019 asti). Siellä sisäsivuilla, tarkemmin sivulla 18, minä kolumnoin otsikolla Kiitoksella ei makseta laskuja. Kuten otsikko kertoo, liittyy aiheeseen vahvasti.

Kivaa uutta viikkoa!

-Karoliina-

kuvat: Noora Näppilä // lokaatio: Ivana Helsinki // mekko: Ivana Helsinki (AW 2019 mallistoa, kuvauslaina) 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat