Kirjoitukset avainsanalla Ivalo

P6276679.JPG
P6276679.JPG

P6276682.JPG
P6276682.JPG

P6276701.JPG
P6276701.JPG

P6276703.JPG
P6276703.JPG

P6276707.JPG
P6276707.JPG

P6276708.JPG
P6276708.JPG

P6276709.JPG
P6276709.JPG

P6276715.JPG
P6276715.JPG

P6276726.JPG
P6276726.JPG

Me heräsimme tänä aamuna kahdeksalta. Tai oikeasti ensimmäisen kerran jo seiskalta. Huomasi selvästi, että perheemme pienin ihminen oli palannut eilen isovanhemmilta kotiin ja pitkään nukkuminen ei enää sopinut pirtaan.

Mentiin yhdessä urheilukentälle ja tehtiin koko perheen voimin aamuhikoilut, sitten suihkun kautta toriaamupalalle. Torit ja toriaamupala ovat asioita, joita olen oppinut rakastamaan Tampereella asuessani. Niissä on jotain sellaista aitoutta ja samalla myös vähän historian siipien havinaa. Laukontori on meidän lähellä ja tykkään siitä hirmuisesti. Toisaalta Tammelan torilla on parhaat aamupalaleivät (myös gluteenittomat). Vaikea valinta, minne mikäkin aamu mennään.

Tänään nokka näytti Tammelantorille. Meillä ei ollut tarkoitus ostaa torilta muuta kuin aamupalat, mutta niinpä vain tulimme kotiin kädet täynnä mansikoita, vattuja, punajuuria, perunoita, sipulia, porkkanaa ja vaikka mitä muuta. Kun siinä sitten laitettiin marjoja pakastimeen, pestiin pyykkiä ja tehtiin jokainen omia töitämme, tuli kauhean hyvä fiilis. Sellainen yhdessä tekemisen meininki. Kotitöiden ja vastuiden jakaminen kun saa minut ihan kauhean iloiseksi.

Voi tietysti ajatella, että ilon repiminen nimenomaa työnteosta on tällainen vähän vinksahtanut paheeni, joka johtaa välillä ylilyönteihin. En kuitenkaan voi itselleni mitään, että juuri nämä hetket – ne arkiset ja sopivasti arkityöntäyteiset – saavat sydämeni eniten läikkymään. Varsinkin ne, jossa vastuu jakautuu sopivasti ja kaikki tekevät osansa hyvillä mielin. Yhteiseen pottiin.

Tänään me menimme pakastuspuuhien jälkeen ystäville. Veneiltiin, ongittiin, uitiin, grillattiin ja herkuteltiin. Vietettiin siis juuri sellaista perinteistä lomapäivää, mistä aina talvella haaveilee. Yritän nyt siis ajatella niin, että nautin tästä rentoudesta, turvonneista sormista ja rytmittömyydestä, vaikkakin sisimpäni halajaa jo syksyä ja ihan tavallista elämää. Jos joillakin ihmisillä on turvaruoka, mulla on selvästikin kokonainen turva-arki. Rakastan tavallista eloa, työpäiviä, Prisman kauppakasseja ja viikonpäiviä, joiden nimet muistaa. Nyt ei nimittäin ole moneen viikkoon ollut mitään hajua, mikä päivä on meneillään.

Puolitoista viikkoa ja koulut alkaa. Se tarkoittaa samalla myös sitä, että minulla alkaa työt säännöllisemmin toimistolla. Odotan sitä ihan kauheasti! Mutta päätin myös, että nautin tästä päivämäärättömästä ja päämäärättömästä olemisesta vielä hetken. Miten ihanan lämmintä vesi ja ilma ovatkaan!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: haalari, Planet Planet (Ivalo)* // kengät, Vamos

*saatu

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

P5101018.JPG
P5101018.JPG

P5101021.JPG
P5101021.JPG

P5101035.JPG
P5101035.JPG

P5101040.JPG
P5101040.JPG

P5101062.JPG
P5101062.JPG

P5101041.JPG
P5101041.JPG

P5101051.JPG
P5101051.JPG

P5101057.JPG
P5101057.JPG

P5101059 (1).JPG
P5101059 (1).JPG

Ette usko, miten hihittelimme Nooran kanssa helatorstaina, kun näitä kuvia otettiin. Tokihan tämä IVALO-yhteistyönä saatu Arthur Shirtley-merkin mekko henki perinteitä jo päälle vedettäessä, mutta yhdistettynä vienoon kevätmaisemaan ja kuluneeseen aidankulmaan tajusimme yhtäkkiä, että meikäläinenhän oli kuin sota-ajan lotta, joka kuvautti itseään heilille laitettavaa kirjettä varten. Tukkakin on vähän tuulen tuivertama. Olikohan neito juuri suoraan lypsyltä tulossa?

Oi sinä armas mielitiettyni. Täällä minä odottelen sinua jo alkavassa suvessa.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: mekko, Arthur Shirtley (IVALO)* // kengät, second hand

*saatu

Kommentit (5)

MaNinni
2/5 | 

On kyllä tosi kaunis mekko. 

Onko se sun tyttären ääni tuossa instastoryssa siinä kohdassa, kun sun tytär vilahtaa ja lapsi kiljaisee, että ”iskä käy hakemassa mun pyörän” ? 

Karoliina Sallinen

Kiitos :) Ja joo. Kuuntelin oikein tuolta tallenteista, koska hieman kummastelin huutoa lapsen iskän ollessa kuitennk. 200km päässä. Lapsi kiljui "sit mä meen hakee mun pyörän". Tosin. Vaikka olisi huutanut em.kommentin, en tajua, miksi kyseistä asiaa edes pitäisi kysellä täällä.

MaNinni
3/5 | 

No kai sen takia miksi sulta kysellään muutakin sun elämästä. kiinnostuksesta ja tietty ihminen on luonnostaan utelias. Varmaan myös sinä. 

Kyllä voin myöntää, että hiukan yllätyin ja tulin uteliaaksi, että onko lapsen isä tosiaan kylässä teillä, kun siltä huuto kuulosti, mutta olet mun mielestä sanonut, että ette ole oikeastaan tekemisissä keskenänne paitsi lapsen ” vaihdoissa” . 

Kivaa alkavaa kesää! 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

P3260381.JPG
P3260381.JPG

P3260389.JPG
P3260389.JPG

P3260396.JPG
P3260396.JPG

P3260399.JPG
P3260399.JPG

P3260411.JPG
P3260411.JPG

P3260415.JPG
P3260415.JPG

P3260417.JPG
P3260417.JPG

P3260420.JPG
P3260420.JPG

Joskus sen vaan tietää aivan heti. Kun eteen sattuu timantti. Jonka haluaa pitää ikuisesti.

Niin kävi tämän kaksikon kanssa. Ivana Helsingin Moomin Senja-mekko ja MOIMOIn Rosemary-kirjekuorilaukku. Kaksikko, jonka tiedän pelastavan niin monta asu- ja asustepulmaa tulevaisuudessa.

Tokihan varmuus asun sopivuudesta itselle ei ole vain mututuntumaan, vaan vuosien saatossa tullutta tietoa ja kokemusta siitä, mikä on oma juttuni. Mekko kun sattuu olemaan sitä ”Ivanan sinistä”, josta tuli jo vuosia sitten yksi lempiväreistäni. Tuolloin mekko oli minulla nyt vain kuvauslainassa, mutta se syöpyi niin mieleeni, että nyt oli aika saada se myös ihan omaksi.

Tokihan Senjan ihanuutta ei vähennä se, että siinä on tuttuakin tutumpaa pitsiä. Luottopikkumustani kuin kesienikin pelastus (jota käytin mm. aikanaan vieraillessani A:n luona helteisessä Itävallassa) kun sattuvat olemaan samaa muumipitsiä.

Tästä taisi tulla nyt ihka oikea asupostaus. Molemmat ihanuudet ja TUHANSIA muita kaunokaisia löytyy IVALOsta. Suosittelen kurkistamaan!

-Karoliina-

Asu: mekko, Ivana Helsinki // laukku, MOIMOI // molemmat saatu IVALO Ambassador -yhteistyön kautta

Kuvat: Noora Näppilä

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

P2237845.JPG
P2237845.JPG

P2237890.JPG
P2237890.JPG

P2237893.JPG
P2237893.JPG

P2237895.JPG
P2237895.JPG

P2237896.JPG
P2237896.JPG

P2237862.JPG
P2237862.JPG

P2237868.JPG
P2237868.JPG

Katselin SuomiLOVEa sinä iltana, kun PMS oli taas kerran vallannut mieleni. Normitiloissa lempiohjelmani sai toki liikuttumaan nytkin joissain väleissä, mutta tällä kertaa en katsonutkaan ohjelmaa niin ruusuisten silmälasien läpi kuin yleensä.

Mieleni alkoi kuin jonkin myrkytyksen saaneena maalailla piruja seinille. Aloin pohtia, kuinka näitä ohjelman pariskuntia alkaisikin ärsyttää ohjelmaan mukaan lähteminen, jos suhde päätyisikin eroon. Kuinka heitä piinaisi telkkarin uusinnat ja se, että pitikin silloin joskus hehkutella rakkauttaan koko Suomelle. Ja jos ei siinä vielä olisi ollut tarpeeksi typeriä ajatuksia päähäni, pysähdyin henkilön kohdalla, joka kertoi tietävänsä miten he rakastavat miehensä kanssa toisiaan aina. Tuhahdin. Mistä kukaan voi muka tietää varmaksi tuollaista? Ehkä tässä hetkessä asiasta voi olla aika varma, mutta elämässä tapahtuu niin paljon shaibaa, ihmiset eivät pidä sanojaan ja elämä muuttaa, että on vaan silkkaa typeryyttä ajatella tietävänsä jotain rakkauden kulusta.

Muutaman päivän päästä – heti PMS-hirviön mentyä taas kerran tiehensä – havahduin, kuinka pöllöjä ajatuksia päässäni olikaan SuomiLOVEa katsoessani ollut. Vaikka tiesinkin suurimman osan synkkyydet johtuneen hormonipuuskasta, oli pakko myöntää – myös sillä iloisella ja normaalilla aivotoiminnalla – että kyllä sellainen tietty skeptisyys minussa kytee haluamattani välillä muulloinkin. Vielä nykyisinkin, vaikka olen tietoisesti yrittänyt ravistella sitä monen monta vuotta kehostani pois.

Minä uskon, että minussa on koko elämäni vuorotellut pessimisti ja optimisti. Tavallaan olen aika usein se peruspositiivinen (inhoan muuten tätä termiä, mutta toisaalta se kuvaa asiaa aika hyvin), joka hymyilee, höpisee ja innostuu. Se, joka on tyytyväinen nimenomaa arkeen ja joka ajattelee, että tulevaisuudessa voi tapahtua mitä vaan hauskaa. Toisaalta olen ollut se, joka varautuu aina pahimpaan. Olen vaikka hakenut yliopistoon, mutta silti tehnyt kolme muuta suunnitelmaa sen varalle, jos en pääsisikään sisään. Se sama nainen, joka haluaa elää satavuotiaaksi, mutta pelkää kuitenkin kuolemaa joka viikko.

Tähän asti – oikeastaan viime vuosiin asti – olen ajatellut, että pieni pessimismi ja skeptisyys ovat vain merkki älykkyydestä. Että ne yltiöpositiiviset tyypit, jotka uskovat elämään vielä syöpädiagnoosin, pettämisten tai konkurssin jälkeen ovat jotenkin yksinkertaisempia kuin me mököt. Aivan kun heitä pitäisi ravistella tajuamaan tosiasiat, vaikka nyt olen ymmärtänyt, että elämässä on aika vähän enää tosi asioista. Varsinaan silloin, jos tarkastelun kohteena on se, kuinka ihmisen tulisi toimia ja ajatella kulloisessakin tilanteessa. Olen kuitenkin alkanut ymmärtää, ettei skeptisyys ole yhtään sen parempaa tai ylevämpää ajattelua kuin avoin toiveikkuuskaan. Päinvastoin: Skeptikoilta jää näkemättä paljon sellaista hyvää, jota heillä jo on. Tai jota on tulossa. Jos aina odottaa pahinta, varmasti myös saa sitä, koska silloin harvemmin ei edes tunnista ympäröivää hyvää.

Siksi SuomiLOVEsta kumpuavat ajatukset pelästyttivät minua varmasti niin melkoisesti. Tiedän, että vuosia sitten olin paljon enemmän skeptinen ja pessimistinen kuin nyt, mutta luulin jo päässeeni niistä tuntemuksista hyvinkin jo yli. Kun mietin elämääni kuitenkin taaksepäin, on pakko myöntää, että vaikka koen olevani nyt onnellinen ja toiveikas tulevaisuuden suhteen, en ole ollut sellainen aina. Ja se skeptikkohistoria onkin asia, josta ei pääse noin vain rimpuilematta eroon.

On ollut nimittäin monta hetkeä tämän liki 33 vuoden aikana, jolloin jokin kurjista skenaarioistani on päässyt tapahtumaan ihan oikeasti. On tapahtunut kurjia juttuja. Olen itse ollut se, joka ei ole pitänyt sanojaan. Se, joka ei olekaan rakastanut hamaan tappiin tai kunnioittanut toista tarpeeksi. Toisaalta olen myös itse joutunut tahtomattani, toisen ihmisen päätöksestä, hylkäämään sellaisia haaveita, jotka oli jo sovittu ja joita olisin halunnut itse edelleen seurata. Minua on petetty hetkellä, jolloin olen kuvitellut asioiden olevan hyvin. Lytätty itsetunto, vaihdettu minut johonkin toiseen jos ei kokonaan, niin kuitenkin sellaiseksi ajaksi, että sitä ei voi unohtaa.

Elämä on siis kaiken hyvän lisäksi opettanut, että ihminen on kaikessa ihanassa ihmisyydessään myös julma olento. Sellainen, joka tekee virheitä, käyttäytyy väärin ja pettää luottamuksen. Ja välillä olenkin kokenut, että jos se ei tapa, niin se vahvistaa -sanonta on täysin väärä. Jos nimittäin miettii kaikkea sitä taakkaa, jota elämän kolhut jokaiselle meille niskaan tuo, voi arvet joskus tehdä paljon muutakin kuin vahvistaa. Arvet voivat kasvattaa suojakilven ihmisen ja sydämen väliin. Kerätä pessimismin mytyksi mieleen tai tehdä positiivisesta ihmisestä skeptikon. Jos se ei tapa, niin se tekee pelokkaaksi olisi joissakin tilanteissa osuvammin sanottu. Ainakin se kertoisi joskus enemmän minusta kuin ensimmäinen versio. Vastoinkäymise kyllä nimittäin varmasti lisäävät vahvuutta, mutta helposti ne saavat epäilemään myös hyvää. Sitäkin, millä ei ole mitään tekemistä menneen kanssa. 

Istuin kauan SuomiLOVE-ajatusteni kanssa ihan hiljaa. Tajusin, että se jostakin uumenista välillä lonkeroitaan kurotteleva skeptisyys ja kyynisyys ovat minun viholliseni. Se, jota vastaan minun on taisteltava. Se, joka toki on tämän elämän kokemusten jälkeen ihan looginen sielun takiainen, mutta samalla myös se, josta haluan päästä lempeän päättäväisesti eroon. Koska jos sille antaa pikkusormensa, en usko, että elämässä voi olla onnellinen. Kurjat ajatukset kun myrkyttävät mielen niin paljon tehokkaammin kuin hyvät pystyvät tekemään pesää sieluun.

Meillä ihmisillä ei oikeasti ole sen suurempia lahjaa ja toisaalta asetta kun sanat ja teot. Sillä tavalla SuomiLOVEn naisen puhe siitä, että he ovat miehensä kanssa luvanneet rakastaa toisiaan aina, on myös järkevintä, mihin ihminen voi uskoa. Sen suurempaa lupausta nimittäin elämästä tai sen kantavuudesta kun kukaan ei voi toiselta saada. Ei täällä uhata aseilla, vaikka ei haluaisikaan enää rakastaa. Ei tulla kysymään vakuussummia rakkaudenlupauksista tai vaadita sanktioita pettymysten tuottamisesta. Jos pyrkii hyvään oloon ja tasapainoon, ei voi tehdä muuta kuin luottaa siihen, että elämä on luottamisen arvoinen. 

Sanat. Ne voivat olla vain pelkkää sananhelinää, tyhjiä sisältään. Tai sitten niissä on ihan kaikki. Elämä, ilo ja luottamus. Se, mitä sanat edustavat, on valinta, jonka ihminen tekee joka päivä toimiessaan niiden puolesta tai vastaan. Ja mitä minuun tulee, olen päättänyt nitistää historian haamut. Puhua sen kauniilla sanoilla kumoon ja nuijia pahan hyvällä.

Toivoa ja valoa viikon viimeiseen päivään! Maaliskuun ekaan sunnuntaihin!

-Karoliina-

Kuvat:Noora Näppilä

Asu: Bomber, AHOY - Ivalo (kotimainen tekstiili)* // t-paita, Nanso (kotimainen tekstiili) // farkut, Zara 

*saatu

Kommentit (17)

Eläkeope
1/17 | 

Viisas, hieno kirjoitus - jälleen kerran, Karoliina! Sain taas ajattelemisen aihetta. Eläkeope kiittää!

Nimetön
2/17 | 

Ensiksikin sanon että vitsit kuinka tykkäänkin teksteistäsi!
Olen itse tosi peruspositiivinen, jopa yltiöpositiivinen, henkilö. Olen aina ollut. Mielummin hankin juonteet nauramisesta kuin otsan mutristelusta. Olemme mieheni kanssa kolmissakympeissä ja lapsikin on tullut muutama vuosi sitten liittynyt jengiin. Tartuin teksitissäsi kohtaan:
"Tähän asti – oikeastaan viime vuosiin asti – olen ajatellut, että pieni pessimismi ja skeptisyys ovat vain merkki älykkyydestä. Että ne yltiöpositiiviset tyypit, jotka uskovat elämään vielä syöpädiagnoosin, pettämisten tai konkurssin jälkeen ovat jotenkin yksinkertaisempia kuin me mököt. Aivan kun heitä pitäisi ravistella tajuamaan tosiasiat, vaikka nyt olen ymmärtänyt, että elämässä on aika vähän enää tosi asioista. "
Itsehän tuon virkkeen jälkeen kerroit kuinka olet muovannut hiukan tapaasi ajatella, joten seuraava avautuminen ei ole kohdistettu sinulle. Voin vain kokemuksesta kertoa että harmittavan moni todella pitää vahvaksi luotua illuusiota paremmasta todellakin yksinkertaisuuden merkkinä. Meidän pieneen perheeseen iski syöpä. Ja se on harmittavaa kuinka moni haluaa sen arjen sisällä "ravistella hereille" ja ikään kuin heräämään faktoihin. Helvetti, ihan kuin sitä ei viettäisi jo valmiiksi unettomia öitä ja miettisi päänsä sisällä joka ikinen sekunti että mitenkähän tämä päättyy. Ja sitten saapuu joku neropatti faktojensa kanssa joita on lukenut, ihan että GOOGLESTA.
Voin avata tätä vaahtokarkkien ja hammashymyjen peittämää ajatusmallia vähän. Kun ainut faktahan on todellisuudessa se että tällaisessa tilanteessa on vain pakko puhaltaa ympärilleen jättimäinen saippuakupla. Se kimaltaa nätisti ulospäin. Osasta saattaa vaikuttaa hämmentävältäkin jos väännät sen hymyn ulos vaikeasta tilanteesta huolimatta. Vain suru ja huoli saa näkyä. Ihmisten pitäisi oppia ymmärtämään kuinka tärkeää tämä tyhmyydeltäkin vaikuttava käytös tällaisessa tilanteessa on. Se ei tarkoita että tuo raukka on niin yksinkertainen ettei edes tajua mitä tulee tapahtumaan, vaan sitä että tuo raukka on niin hajalla että haluaa haarniskan, oli se hymy tai mikä vaan, päivän ajaksi. On vaan pakko jos haluaa selvitä päivästä ja ihmiskohtaamisesta toiseen. Myöskään vaikeat tilanteet elämässä ei suoraan tarkoita että ihmisen luonteenpiirteet katoavat. Jos on yltiöpositiivinen ajatusmalli, se todennäköisesti on sitä jatkossakin. Lisäksi mainittakoon että, asia jota sivusitkin, tärkeintä elämässä todella on rakastaminen ja sen tajuaminen mitä kaikkea hienoa sinulla on juuri nyt. Se onko sitä huomenna, sillä ei ole väliä vaan sillä osaatko olla siinä tunteessa ja hetkessä kiinni oikeaan aikaan.
Tässä pitkässä teksissä ei sinällään tullut mitään fiksua palautetta tai muuta juuri teksiin kantaa ottavaa. Vain jättimäinen avautuminen.
Ihanaa ja onnellista arkea sinne teidän perheelle! Kiitos paljon mukavasta ja ajatuksia herättelevästä blogista!

Karoliina Sallinen

Kiitos, että kirjoitit tämän! Olet juurikin sellainen ihminen, jollaiseksi haluan kasvaa! Voimia teille rankkaan vaiheeseen <3 Valoa, iloa ja hyviä uutisia!

Vierailija
3/17 | 

Kiva, pohdiskeleva teksti. :)

Saanko pyytää vain sellaista pientä pilkunviilausta, että pliis kirjoita yhdyssanat yhteen ("tosiasia"), etenkin kun oikein lihavoit tekstistä sellaisen esille. Tai jos haluat muuttaa merkitystä kirjoittamalla sanat erikseen, kuten tässä tapauksessa on mahdollista, kuuluisi adjektiivinkin taipua ("tosia asioita").

Karoliina Sallinen

Kiva, jos tykkäsit!

Tosiaankin erikseen kirjoitettuna oli tarkoitus käyttää sanaparia tehokeinona, kuten hyvin huomasikin. Tosin: Tarkemmin ajateltuna en enää tiedä, onki virhe kovin hyvä tehokeino :)

Se pitäneet tosin vähän korjata, että "tosi" kuuluu taipumattomien sanojen luokkaan (entiset partikkelit), kohtaan intensiteettisanat, eikä näin ollen taivu sijoissa.

Karoliina Sallinen

Ja miten sattuuikaan ;)

Eli:

*huomasitkin

*onko

Toinen perhanan tekstinsyötön vika, toinen taas kerran ihan oma :D

Vierailija

Vielä yksi jäi: *pitänee. :D

Jep, niinhän se tosiaan kuuluu, oikeassa olet! Särähti vaan niin paljon omaan kielikorvaan, että kommentoin ennen kuin ajattelin muutosehdotukseni loppuun asti.

Vierailija

Niin ja korostan vielä etten todellakaan tarkoita näitä kommentteja pahalla, olen vain kieliniuhottaja. :) Mutta yritän jatkossa ymmärtää, että tottakai bloggaaja saa vapaasti käyttää valitsemiaan tehokeinoja. :D Mukavaa viikkoa!

Ääk
4/17 | 

Eikä, miten ihana takki! Ja aivan järkyttävän saamattomissa hintansa puolesta. Tulisikohan joskus parinkymmenen vuoden päästä kirpparilöytönä vastaan...

Saranda
5/17 | 

Tää on just sitä mitä kaipaa lukea sunnuntai-iltana / maanantaiaamuna paremman viikon puolesta. Kiitos! <3

J..
6/17 | 

Toi bomber! Mä en kestä miten ihana! ️️ Kiva, kun tuot blogissasi noita kotimaista vaatteita esille. Olen alkanut perehtyä niihin paljon paremmin itsekin, ja miettinyt että kun muutenkin ostan todella harvoin vaatteita (ainoastaan tarpeeseen), niin voisin ruveta itsekin tekemään ne harvat hankinnat kotimaisilta yrittäjiltä.

Vierailija
7/17 | 

Erosin perjantaina pitkästä parisuhteesta ja juurikin tilanteessa, jossa toinen ei vain enää rakastanutkaan aina ja ikuisesti. Tekstistä tuli sellainen olo että v*ttuakos tässä vihaan ja masennun vaan koitan ajatella että minunkin aikani onnelliseen parisuhteeseen tulee vielä.

Sanniz
8/17 | 

Aiemmassa postauksessa mietit kotimaisia vaatemerkkejä. Urheiluvaatteista tuli mieleen Nepra, jolla on superhyviä trikoita! Lahtelainen firma, mutta valmistus taisi olla Viron puolella.

Onnellinen Skepsiksen jäsen
9/17 | 

Heips, tahtoisin vain korjata vähän termistöäsi. Itse koen olevani skeptikko, mutta ehdottomasti positiivinen ja toiveikas. Skeptisyyden vastakohtana pidän sitä, että asiat otetaan itsestäänselvyytenä, eikä niitä pohdita sen enempää. Olen myös sitä mieltä, että kiitollisuuteen vaaditaan skeptisyyttä, koska miten muuten voisin ajatella, että mun elämä on aivan ihanaa kuin miettimällä, että sen ei missään nimessä tarvitsisi olla näin ihanaa. Plus omien tarpeidensa, halujensa, pelkojensa ja valintojensa kyseenalaistaminen silloin tällöin ei varmaan kenellekään tee pahaa?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat