Kirjoitukset avainsanalla Ilves

P3039157.JPG
P3039157.JPG

P3039165.JPG
P3039165.JPG

P3039171.JPG
P3039171.JPG

P3039177.JPG
P3039177.JPG

P3039167.JPG
P3039167.JPG

P3039182.JPG
P3039182.JPG

P3039183.JPG
P3039183.JPG

Vuoden verran olen vastannut varmasti viikoittain kysymykseen siitä, millaista Tampereella on asua. Viihdynkö täällä? Onko tamperelaiset erilaisia kuin hesalaisia? Mitä kaipaan Helsingistä ja tuntuuko Tampere kodille?

Vaikka tottakai päätös perustaa koti juuri Tampereelle, oli meidän yhteinen, oli minulla aluksi pieniä käynnistymisvaikeuksia. Kyse ei ollut siitä, etten olisi pitänyt Tampereesta. Päinvastoin, olen rakastanut Tamperetta alusta asti. Mutta toki minut sai hämmentyneeksi niin moni sellainen asia, joka vaikka A:lle täällä oli aivan tuttua, mutta minulle ihan vierasta. Oli aluksi hirveän turhauttavaa, kun minun piti etsiä jokainen katu, bussi ja paikka Google Mapista. Ja kaipa sitä olisi halunnut heti löytää paikkansa niin, ettei tuntisi olevansa se uusi, joka on pihalla vähän kaikesta.

Kun kirjoitin viime syksynä Tampere-identiteetistäni, olin vielä paljon enemmän keskeneräisessä vaiheessa kuin nyt. En tiedä, mitä talven aikana on tapahtunut, mutta jollakin tavalla sellainen rimpuilu ja ulkopuolisuuden tunne on kadonnut. Tietysti edelleenkin opettelen uusia asioita tästä kaupungista päivittäin, mutta enää en koe itseäni täällä vierailijaksi.

Tampereesta olen tajunnut vuoden aikana ainakin seuraavia asioita:

  • Nakeilla ja makkaroilla on väliä. Se on joko Wigren, Tapola tai Lihajaloste. En muista, että muualla Suomessa olisin käynyt niin monta makkarakeskustelua yhteenä kuin täällä olen käynyt vuoden aikana.
  • Vaikka ydinkeskusta rautatieasemalta Hämeenpuistoon onkin niin lyhyt matka,  halkoo koski silti kaupungin täysin kahteen leiriin. Itsekään harvoin eksyn arjessa kosken ”väärälle” puolelle, koska siellä olevat paikat tuntuvat olevan muka niin kauhean kaukana.
  • Vaikka saunakulttuuri on herännyt toki muuallakin Suomessa, tuntuu, että tamperelaiset ramppaavat koko ajan yleisissä saunoissa. (Kysymys on tietysti myös siitä, mennäänkö Rauhaniemeen vai Kaupunojalle). Minä en ole vielä kertaakaan useista houkutteluista huolimatta uskaltautunut mukaan. Jotenkin se, että naapurin, tutun tai kaverin puolison kanssa istutaan uikkareissa hikisinä vierekkäin, tuntuu minusta jotenkin epäluontevalle.
  • Joku ihan oikeasti kutsuu bussia nysseksi. Luulin sen olevan kaupunkilegenda.
  • Ruuhkaa ei tarvitse pelätä. Yllätyn edelleen, joka ikinen päivä siitä, kuinka nopeasti henkilöautolla ja bussilla pääsee keskustan läpi.
  • Toisaalta tietöistä aiheutuvat ruuhkat ja erityisesti ratikkaprojekti on asia, josta saa keskustelun aikaiseksi koska tahansa, kenen kanssa tahansa, jos muuta juteltavaa ei ole.
  • Lopulta kaikki bussit vievät Keskustorille.
  • Jääkiekko näkyy joka paikassa. Aluksi oli oikeasti aikamoinen kulttuurishokki se, että joka ikinen kerta, kun menimme A:n kanssa ihan tavalliseen ruokakauppaankin, joku ihminen tuli puhumaan hälle jääkiekosta. Siitä huolimatta, ettei hän ollut pelannut vuosiin enää kummassakaan joukkueessa. Koko jääkiekkoskene ylipäätänsä oli minulle ihan vieras, ja minun oli vaikea ymmärtää, että ihan oikeasti Ilves- ja Tappara-huiveja ja -paitoja näkee kaupungilla joka ikinen kerta riippumatta siitä, onko kiekkokausi meneillään vai ei.
  • Vaikka en allekirjoita todellakaan sitä ylpeät hesalaiset -stereotypiaa, josta moni puhuu, olen huomannut, että Tampereella on silti niin paljon helpompi tutustua ihmisiin kuin vaikka Helsingissä. Vaikka olenkin saanut toki A:n kautta täällä paljon tuttuja, kavereita ja jopa ystäviä, olen vuodessa solminut jo niin paljon omia kontaktejani, etten missään aikuiselämässä tässä ajassa. Kun kävelen tässä meidän kotiympäristön lähellä, saa joka nurkalla jo jutella ja vaihtaa kuulumisia. Se tuntuu ihanalle!
  • Kaupunki on täynnä yrittäjiä. Minusta tuntuu, että kadut on täynnä pieniä, yksityisiä paikkoja, joissa ihmiset kaiken kukkuraksi vielä käyvät. Meillä on Kivat, Uhana Design, PURA, Sidoste, Aallon leipomo, Pirkanmaan paahtimo ja satoja muita.
  • Tampereella sovitaan kahvin sijaan tapaamisen usein siiville, eli siis kanansiiville, wingseille. Tässäkin pitää olla – taas kerran – brändiuskollinen. Siipiveikot tai Hook.
  • Aamukahvit torilla virittää samanlaisen kumpi on OIKEA -keskustelun kuin puhuttaessa jääkiekosta tai siivistä. Vääntö tulee siitä, mennäänkö Laukontorille vai Tammelantorille. (Oikea vastaus: Tammelantorille)
  • Kauppahalli on ihan eri tavalla kaupungin sydän kuin monissa muissa kaupungeissa. Rakastan sitä, kuinka ytimessä halli on, jolloin sinne on helppo poiketa ilman sen suurempia toimenpiteitä.

Mitä tästä kaikesta opimme? Tuntuu sille, että edellinen lista tiivistää tamperelaisuutta aika hyvin. Toisaalta tamperelaiset ovat niin merkkiuskollisia, että jos äidinmaidossa on tullut joku urheilujoukkue, ruoka, ruokapaikka tai asuinpaikan ilmansuunta, sitä harvoin aletaan vaihtamaan. Toisaalta silti näihin jengeihin on helppo päästä mukaan. Vaikka omaa väriä tunnustetaan, sisäänpäinlämpeämisestä ei ole negatiivisessa mielessä tietoakaan. Minulla ainakin on ollut niin tervetullut olo, että kohta jopa osaan vastata postauksen otsikkoon. Mutta vasta kohta. En ihan vielä!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: paita, PURA (kuvauslaina) // farkut, Zara // kengät, PURA (kuvauslaina) // laukku, PURA (kuvauslaina)

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 | 

Ilves -tietenkin
Hook -koska en tykkää wingseistä ja siellä on parempi valikoima muuta
Wigren -jos on pakko näistä valita, mutta meille ostetaan melkein aina Kivikylän nakkeja ja makkaroita sillon harvoin kun ostetaan
Kauppahalli -kiva paikka, mutta väärällä puolella siltaa

Noora Pulu
3/22 | 

Annas kun varhaistäti vähän spleinaa: kaikki nysset eivät kulje Keskustorin kautta, ainakaan suosikkilinjani 1, 40 ja 50. Pysyvät tiukasti itäpuolella koskea kurvaten etelästä itään Koskipuiston kohdalla. Tää on tärkeetä, sillä ne pysyvät aina oikealla puolella koskea. Ei vais, en ole mitenkään tosikko itäpuolen kanssa, mutta eipä tuonne länteen tule juurikaan eksyttyä. Kiakosta, makkaroista ja siivistä en juuri välitä, mutta kahvilaskenekin on itäpuolella enemmän mieleen. On Pyymäen Oma, Runo, Vohvelikahvila, Mimosa ja vaikka mitä muita. Itä!

Karoliina Sallinen

Olen saanut väärää tietoa Tampere-oppaaltani ;) Mutta toisaalta: Mäkään en ole mennyt ikinä noilla numeroilla, joten enpä olisi itsekään tiennyt.Kiitos :) 

Noora Pulu

Ole hyvä! Oli ilo jakaa Tampere-tietoa eteenpäin :) nyt voit bondata vaivattomammin itään päin fiilistelevien kanssa kun tiedät että on olemassa vain itäpuolella kulkevia busseja.

Vierailija
4/22 | 

Tää itä-länsi-homma o aika vahva Tampereella. Kosken länsipuoli o vähä epä-Tamperetta, itäpuolella on oikeempi meno. Siis joku Tesoma ja Lielahti, eihän ne oo mitään Tamperetta ollenkaan, toisin kun Messukylä ja Hervanta, siä on aito Tampere.

Liljaliini
5/22 | 

Olen asunut viimeiset 10 vuotta Helsingissä mutta sitä ennen kaikki vuodet Tampereella.
Mietin juuri vähän aikaa sitten tuota tamperelaisten kiihkeää suhtautumista asioihin kuunnellessani ystävieni (jotka ovat myös Tampereelta kotoisin ja nykyiset kotipaikat ovat ihan muualla) käyvän keskustelua jääkiekkojoukkueista ja siitä, miten mustamakkaraa kuuluu syödä ja tilata.
Tampere on ihana<3

Hesassa nyt
6/22 | 

Tampere on kyllä ihanan kaksijakoinen kaupunki! Kaikesta täytyy vääntää. Kohta kahdeksan vuotta oon asunut Helsingissä, mutta ei mene varmaan viikkoakaan etten pohtisi, että muutetaankohan me joskus vielä takaisin Tampereelle. Siellä oli ihmisen hyvä kasvaa ja jollain oudolla tavalla tuntuu että hartiat vähän rentoutuu ja mieli kevenee, kun pääsee Tampereelle.

Ja kannanottoni: Itä, aivan ehdottomasti (en aidosti, käsi sydämellä, edes tiedä missä ne kaikki länsipuolen kaupunginosat siellä on, koska ei ole ollut mitään syytä käydä!). Ilves, koska näin se vaan on - meidän koko suvulle. Saunoihin olen tutustunut vasta poismuutettuani, mutta Rauhaniemi oli ainakin mukava! Huonona tamperelaisena en niin välitä sen sotkuisen kanaruuan perään, mutta Hookiin menisin. Ja aamukahvittelu kesäisin tapahtuu siitä nurkan takana Laukontorilla. Ah, Tampere ️

Mimosa__
7/22 | 

Entisenä Tamperelaisena (ja ehkä tulevana) pisti silmään saunapaikat, Kaupinojaa varmaan tarkoitit. Ja Tappara-perheeseen synnyin ja edelleen leiriin kuulutaan :)

anmavaa
8/22 | 

Reilun kolmentoista vuoden tamperelaisena täytyy sanoa, etten ole miettinyt moniakaan mainitsemiasi asioita. En ole kertaakaan käynyt siivillä. Olen asunut idässä ja lännessä. Kumpikin on hyvä. Kiekosta en ymmärrä mitään. Juu, joskus olen huomannut Tapparan kaulahuiveja kannattajiensa kaulassa, mutta vain siksi, että ne on...no...oransseja :) Nakkeja en ole syönyt (ainakaan tietoisena siitä, mitä merkkiä mutustan). Kuljen aina mieluiten bussilla, joka ei mene Keskustorille. Saunakulttuuriinkaan en ole päässyt sisälle.

Mutta kaiken positiivisen allekirjoitan tamperelaisista. Suurin osa täällä asuvista on todella hyvätahtoista porukkaa. Huippu paikka elää!

Karoliina Sallinen

On kyllä :) Ihmisten lempeys ja ehkä sellainen intohimo elämään on jotenkin niin huomattavaa. 

Ellieee
9/22 | 

Jesjesjes miten ihanaa päästä vääntämää Tamperelaisista asioista! ;) Ensin ja ennen kaikkea - Siipiveikot. Joka muuta väittää, ei todellista siipikulttuuria tunne!
Ilves, ei lisättävää. Lihajaloste on paras nakeissa, wigrenin ohutlenkki sauna- ja grillimakkarana. Itse olen idän tyttöjä, mutta kauppahalli on todella mieluunen paikka. Itäaspektin myötä vastaan myös Tammelantori. Aivan ehdoton!
Listaan voisin vielä lisätä, että tuntuu, kuin tamperelaiset olisivat erityisen ylpeitä kotipaikkakunnastaan. Ja se vasta hienoa onkin!

10/22 | 

Voi ihana tamperelaistunut ystäväni mun

Se o Tappara, Siipparit, länsi-TaNpere, Tammelantori ja Lihajalosteen nakit (myös Wigrenin menee). Nääs :D

Ja mitä tulee noihin saunoihin...mennäänkö joskus hikoileen yhdessä? Ei ole ollut tähän asti munkaan juttu :)

Karoliina Sallinen

No mennään :D (Apua, mitä lupasin!) 

Ihana, kun olette nyt munkin Tampere-jengiä <3

Hennaemmi

Kiitos ah löytyhän täältä kommentoijista yks oikeekin Tanperelainen tappara, siipparit, länsi, tammelantori ja lihajaloste, muuta ei tarvita joten näistä ei ees keskustella!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

P1012154.JPG
P1012154.JPG

P1012094 (3).JPG
P1012094 (3).JPG

P1012100 (3).JPG
P1012100 (3).JPG

P1012105 (3).JPG
P1012105 (3).JPG

P1012112 (1).JPG
P1012112 (1).JPG

P1012104 (3).JPG
P1012104 (3).JPG

P1012130.JPG
P1012130.JPG

P1012131.JPG
P1012131.JPG

P1012143.JPG
P1012143.JPG

P1012152.JPG
P1012152.JPG

P1012192.JPG
P1012192.JPG

P1012188.JPG
P1012188.JPG

Kaupallinen yhteistyö: S-ryhmän ravintolat/ Raflaamo 

Minulla on ollut tässä jo hetkisen aikaan vähän luopio-olo, koska en ole millään tavalla juhlistanut Suomi 100 -juhlavuotta. Kaupat ovat pullollaan sinivalkoisia tuotteita, järjestetään juhlakonsertteja ja esityksiä, mutta en ole silti oikein päässyt mukaan tähän juhlahumuun.

Itsenäisyyspäivän ja joulukuun lähestyessä ajatukset ovat kuitenkin kääntyneet yhä enemmän satavuotiseen Suomeen. Minun mummoni olisi täyttänyt tänä vuonna myös sata, ja siksikin vuosi tuntuu niin merkitykselliselle. Muistan, kuinka lapsena aina laskin mummon iän Suomen iästä. Oli hassua, että alkuvuodesta syntynyt mummo oli vanhempi kuin maa, jossa asuimme.

Olen juhlattoman vuoteni lopuksi alkanut kuitenkin kiriä tahtia. Tarkoituksena on osallistua ainakin yhteen Suomi 100 -teemaiseen valokuvanäyttelyyn, F:n koulun Suomi 100 -juhlaan ja viime viikonloppuna söin myös ensimmäisen teemavuoden mukaisen illalliseni. Tampereen Ilves-hotellin alakerrassa sijaitseva Frans&Marie-ravintola esitteli nimittäin parastaan, kun pääsin nauttimaan Suomi 100 -juhlamenusta. Kolmen ruokalajin illallisesta, jonka inspiraationa toimi kotimaiset puhtaat maut ja maamme ruokaperinteet.

Vaikka erilaisia menu-paketteja tarjoaakin lähes jokainen ravintola oli kyseessä sitten juhlavuosi tai ei, minusta tämmöiset tempaukset ovat ihania. Itse asiassa ilman napakkaa teemaa minun tulisi harvemmin valittua etukäteisesti räätälöity menu, mutta kun se tarjotaan näin tärkeään aiheeseen nojaten, innostaa se kokeilemaan makuja, joita ei muuten ehkä ravintolautaselleen valitsisi.Sitä kun tulee muuten valittua niin helposti sellainen ravintoillan vakiokaveri  – lehti- tai pippuripihvi  jos ei tällä tavalla rohkaista koittamaa vähän jotain uutta. 

Me istuimme Frans&Mariessa lauantaina ystäväpariskuntamme kanssa. Lohitartar-alkuruoka ja mustikkajäädyke olivat kaikille samat, mutta pääruuan suhteen jakauduimme kahteen leiriin. Puolet porukasta valitsi kotimaisen karitsan pannupihvin, puolet paistettua kuhaa ohralla. Tai no – itse asiassa lautaset kiertivät lopulta kaikkien maistettavana, koska jokainen halusi päästä testaamaan kaikkia menun makuja. Aterioita rytmitti juomapaketti, joka oli suunniteltu tuomaan jokaisen ruokalajin makuja parhaalla tavalla esille.

Pidin ihan jokaisesta aterian osasesta, mutta parhaat pöytäseurueemme suosikki oli ehdottomasti alkuruoka. Tartar, siian mäti ja kaikki annoksen osa-alueet olivat vain niin hyvin balanssissa. Toinen suosikkini liittyi kyllä ravintolan palveluun. Henkilökunta kun oli niin hirmuisen ammattitaitoista ja ystävällistä, että vaikka allekirjoittanut rikkoikin muun muassa sisääntulossa jo parit kolmet viinilasit kanveesiin, ei hymy hyytynyt missään vaiheessa. 

Tänään olisi tarkoitus käydä ystävillä, joulutorilla ja valmistaa jotain ihanaa ruokaa. Minä olen tartar-hullu, mutta en ole koskaan valmistanut sitä itse. Ehkä inspiroituneena Suomi 100 -menusta voisi tänään kokeilla tartarin valmistusta ihan itse. Niin ja ostaa – ekan kerran elämässä – sinivalkoiset kynttilät ikkunalaudalle. Sellaiset, jotka mummolla aina itsenäisyyspäivän tienoilla oli.

-Karoliina-

 

Kommentit (1)

Niisku
1/1 | 

En ole ennen lukenut näin katteettomasti otsikoitua blogipostausta. Tässä postauksessa otsikko ei vastannut tekstin sisältöä lainkaan. Odotin, että postauksessa edes jollain tavalla pohditaan Suomea ja suomalaisuutta. Nyt sisältö olikin silkkaa höttöä ja mainosta. Blaaah.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat