Kirjoitukset avainsanalla Hydra Facial

IMG_9276
IMG_9276

Menkkojen ekan päivän finninaamainen ja turpea kuva katsoo peilistä. Kaikki vaatteet tuntuvat ällöille päällä ja muutenkin olo on mitä epähehkein. Siksipä päätin - ihan vaan vähän haastaakseni itseni -  tehdä juuri tänään tämän postauksen. Päätin, että vastaan nyt teidän esittämiinne kauneusaiheisiin kysymyksiin.

Osa blogisi sisällöstä käsittelee laajasti mm. vaatteita, ulkonäköä, hyvinvointia, terveyttä, äitiyttä jne. Mitä sinulle merkitsee naiseus? Miten nämä edellä mainitsemasi asiat sinulle merkitsee? Miten näet itsesi naisena? Tyylisi naisena?
Tämä kysymys oli yksi kysymyspostauksen mielenkiintoisimmista siksi, että en heti tiennyt, mitä vastaisin. En ole oikein nytkään varma, vastaanko siihen, mitä tarkoitit, mutta yritetään silti.

Vaikka kuinka olen monessa asiassa tasa-arvon kannatta, on naiseus minulle myös tärkeä asia. On ehkä vaarallistakin sanoa vuonna 2016, että naiseuden ja miehuuden korostamisessa ei ole mitään väärää. Helposti tulee nimittäin sellainen olo, että sukupuolirooleja edes ulkoisesti ylläpitävä henkilö on jotenkin taantunut tai tyhmä. Minulle kuitenkin se, että olen nainen, on iloinen asia. Se merkitsee pinnallisesti ajateltuna sitä, että haluan usein korostaa omia naisellisia piirteitäni. Minusta on kivaa pitää pitkiä hiuksia, meikata ja pukeutua helmoihin. En tee sitä mitenkään pakotetusti tai muottiin ängettynä vaan ihan siitä syystä, että tuollaiset seikat - muun muassa - tekevät minusta minunlaisen.

Naiseus on minulle myös sitä, että siihen liittyvien asioiden äärellä on ihanaa tavata naispuolisia ystäviä. On kivaa hömppäillä yhdessä, eli vaikka lakkailla kynsiä, katsoa nyyhkyleffa tai puhua miehistä samalla, kun herkutellaan vaaleanpunaisilla leivoksilla. Toki ystäviä voisi nähdä vaikka Karjalaa juoden ja fudismatsia katsoenkin, mutta kyllä stereotyyppisissä naisjutuissa, ystävien kesken, on jotain taikaa. Ehkä sellaista 2000-luvun teinin Sinkkuelämää-henkistä nostalgiaa!

Naiseuden korostaminen liittyy toki osin myös miehiin. Ja vaikka nais- ja miesmakuja on niin montaa kuin on yksilöitäkin, huomaan, että minusta on mukava olla ulkoisestikin erilainen kuin mies. On kivaa olla miehen rinnalla naisennäköinen. Pienempi ja sirompi. Pehmeämpi.

Miten sitten näen itseni naisena? No ainakin koen, että olen nainen. Pari vuotta sitten, äitiydestä huolimatta, olisin voinut kutsua itseäni tytöksi, mutta en enää. Naisena olen kuitenkin varmasti aika tyttömäinen - ainakin, mitä ulkoisiin ominaisuuksiin tulee. Vaikka joskus onkin ihana iskeä korkokengät jalkaan, olen enemmänkin sellainen tennaritallaaja. Farkkujalka, jolla tukka on ponnarilla. Superseksikkäät aikuisen naisen vaatteet tuntuvat usein too much -kamalle, vaikka niitä muiden päällä ihailenkin.

Mikä on kolmas vaatekappale, joka on näköpiirissä?
Lippalakki

Käytkö kaupassa ilman meikkiä?
Toki. Ja monessa muussakin paikassa. Tosin, minusta meikkaaminen on kivaa, joten saatan meikata myös ihan tavallisena kotipäivänäkin.

Mikä hoikkuutesi salaisuus?
Geenit.

Voitko kertoa ihonhoito rutiinisi? Sinun ihosi näyttää todella hyvinvoivalta :)
Näin finniviikoilla tämä kommentti lämmittää sydäntä. En hoida ihoani mitenkään erityisesti. Pesen kasvot aamuisin yleensä vain vedellä, illalla meikinpuhdistusaineella ja kasvovedellä. Kerran viikossa kuorin ihon. Kosteutan kasvot aamuin illoin.

Iho voisi paremmin, jos joisin enemmän vettä ja hikoilisin lenkillä. Ehkä sitten syksyllä taas.

Niin ja Hydra Facial -ihonpuhdistus on IHANA. Ja melko arvokas. Siellä jos voisi käydä kerran kuussa, olisin todella onnellinen. Viimeisimmästä ihonpuhdistuksesta on kuitenkin jo kaksi kuukautta.

Mikä on tämänhetkinen lempivaatteesi?
Tässä olotilassa verkkarit. Oikeasti ainakin Asoksen farkkuhaalarimekko, Ivanan kissamekko, Adidaksen juoksuleggarit, Vilan harmaa t-paitamekko ja H&M:n bomber-pusakka.

-Karoliina-

Kuva: Janita Autio // mekko, Ivana Helsinki

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin muutama viikko sitten Hydra Facial –ihonpuhdistuksessa Flamingon Kitty Cat Beuty Centerissä. Päätin, että ainakin ihoni on oltava hyvässä kunnossa, kerran ripset eivät enää ole ihanan pitkät.

Olen käynyt elämäni aikana muistaakseni kaksi kertaa perinteisessä puristeluihonpuhdistuksessa, mutta koska se kipumäärä on verrattavissa synnytyskipuihin (enkä muuten edes valehtele paljon!), päätin, että testaan kivuttomaksi toimenpiteeksi kehuttua Hydra Facialia.

Hydra Facial -puhdistuksessahan mekaanista puristelua ei ole ollenkaan. Ensin iho puhdistetaan puhdistusaineella ja sitten ihosta imetään alipaineen avulla kaikki öllö töhnä pois. Siis tuolla purnukassa, joka kuvissa näkyy, lilluu kaikki ihanaiset epäpuhtaudet kasvoistani. Aika sameaa töhnää, etten sanoisi! (Näin finnipuristelufanina juuri tuo osuus jotenkin kiehtoo ja kunnolla).

Minulle tehtiin myös samalla GlySal-happokuorinta, joka tehosti epäpuhtauksien poistumista kasvoista. Mullahan ei nykyisin varsinaisia isoja punaisia finnejä ole kuin silloin tällöin, mutta ihon alla olevia valkoisia tukkeutumia – juuri niitä, jotka näkyvät inhottavasti meikin alta – yhä vaan enemmän. Kuorinnan ja imujen jälkeen kasvoni vielä kosteutettiin oikein huolellisesti.

Koko homma alkulöpinöistä aivan loppuun asti taisi kestää noin 40 minuuttia, ja voin sanoa, ettei homma tuntunut MISSÄÄN! Tällä kertaa kauneudenhoitotuokio oikeasti tuntui kidutuskammion sijaan rentouttavalta asialta.

Kasvojenpuhdistuksen tehnyt kasvohoitaja kertoi, että ensimmäisellä toimenpidekerralla kasvoissa käytetään kaikkein miedointa happoa. Tämäkin käsittely jo muutti ihoni kuntoa, mutta ihannetilanteessa puhdistus toki kannattaa tehdä muutaman kuukauden välein niin, että iho saadaan todella aivan puhtaaksi. Koska minun ihoni ei reagoinut mitenkään negatiivisesti puhdistukseen (ei kipua missään vaiheessa, eikä punoitusta enää seuraavana päivänä), ajattelin, että stydimpikään happo ei varmasti jatkossa tekisi pahaa.

hydrafacial1
hydrafacial1
hydrafacial2
hydrafacial2

No miten ihoni sitten muuttui jo ensimmäisellä puhdistuskerralla? (Kuvien oton välillä aikaa noin tunti). Mielestäni ihostani tuli kirkkaampi ja eloisampi. Leuan ja nenän valkoiset ihonalusnäpyt hävisivät ja ainakin vähenivät, eikä niitä ole tullut takaisin edes hormoniaikaan (ja se on todellinen ihme!!). Harmittaa myös, etten otsiksen takia kuvannut otsastani ennen-jälkeen –tilanteita. Nimittäin huomasin muutama päivä toimenpiteen jälkeen, että ensimmäiset otsaryppyni olivat hävinneet ilmeisesti tehokosteutuksen myötä. Muutenkin lopputulos on enemmänkin vain parantunut päivien ja viikkojen saatossa, joka on tietysti aika positiivinen juttu.

Onko joku teistä lukijoista käynyt Hydra Facial –käsittelyssä? Monta kertaa toimenpiteen uusitte ja millaisia tuloksia teille tuli?

-Karoliina-

* Ihonpuhdistus toteutettu yhteistyössä Kitty Cat Beauty Centerin ja Kolmistaan-blogin kanssa

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (10)

Marsa
1/10 | 

Tuota hoitoa en ole kokeillut, mutta täytyy yhtyä mielipiteeseesi siitä, että mekaaninen ihonpuhdistus sattuu todella paljon! Kosmetologi aina sanoo, että sano sitten jos sattuu liikaa. No en ole sanonut kun haluan kaikki epäpuhtaudet pois. :D Yleensä kosmetologi kylläkin aloittaa ultraäänipuhdistuksella jolla lähtee isoimmat epäpuhtaudet pois.

Vippe
2/10 | 

Olen käynyt jo vuoden ajan ja ihoni on paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Toisinaan otan kevyemmän hydrafacial hoidon ja välillä tuon tehokkaamman. Kk väli on aikakin mulle liikaa joten käyn 2kk välein. Suosittelen.. Ja hoito ei tosiaan satu..Ja ei noita nesteitä näe jollei halua nähdä hoidon lopuksi joten käy herkkohermoisellekkin ?

Frida
3/10 | 

Paljon tollane maksaa? Ja onko sul nuorena ollu huono iho?? Se on kyl kurja vaiva. Voisitko tehä postauksen sun ihonhoito tuotteista ja millasia meikkejä suosit?

Frida
4/10 | 

Mitä maksaa? Kurja riesa. Onko sulla ollu nuorena huono iho? Voisitko tehä postauksen sun ihon puhdistus tuotteista ja millasia meikkejä käytät iholle?

7/10 | 

Noin satasen. Ja ei ole ollut nuorena huono iho, aivan finniton. Mutta raskaus muutti ihoa niin, että imetyksen jälkeen söin jopa kaksi aknekuuriakin.

Voin tehdä :) Hyvä vinkki!

Terhi
9/10 | 

Itse kävin kyseisessä hoidossa pari päivää sitten, itse hoito tuntui mieletäni kun jääpalalla olisi hivelty kasvoja ja samantien tuntui että olisin rypytön (haaveajattelua). Mutta seuraavana aamuna leuassa ja otsassa punainen paukana, pahin oli ylähuuli, johon tuli sellainen sisäinen finni ja huuli turposi, niin että törrötti kuin olisin ottanut täytettä huuliin. En löytänyt mistään tietoa, että onkohan tämä normaalia, puhdistuuko iho kukkimalla hoidon jälkeen???

Jonsku
10/10 | 

Kävin itse tuossa hoidossa ja minun herkkä ihoni reagoi. :( hoidon antajakin oli ihmeissään. Oma ihoni kuivui karrelle ja oli hiekkapaperia seuraavat päivät! Epäpuhtauksia ei kauheasti lähtenyt, mutta näemmä jotain muuta sitten. Ja koko ajan minua kirveli kasvoista kun hoitoa tehtiin.:/ minulle oli siis pettymys ja jäi yhteen kokeiluun.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat