Kirjoitukset avainsanalla huhtikuu

Joka ikinen vuosi kevät vaan yllättää ihanuudellaan. Sitä päivittelee vuodesta toiseen ”katso nyt, kello on neljä/kuusi/seitsemän/yhdeksän ja NÄIN valoisaa”. Tennareiden esiin kaivaminen varaston perukoilta aiheuttaa käsittämätöntä iloa ja Instagram-täytyy kevätpäivittelyistä. Sieltä se sitten tuli. Taas kerran pitkän ja synkän talven jälkeen. Ei voi olla totta!

Mä olen vahvasti sitä mieltä, ettei ihmistä (ainakaan minua) ole luotu vaeltamaan lumessa, pakkasessa ja pimeässä. (Eikä ainakaan loskassa ja ikuisessa lokakuussa). Olen myös täysin varma siitä, että ihan liian pitkä talvi on syy siihen, miksi meitä suomalaisia kutsutaan jurottajiksi. Heti kun aurinkoaika alkaa pidentyä, linnut laulavat ja lumet sulavat, ihmisten kasvoille nousee hymy. Keväällä ja kesällä kaikki ihan tavallinenkin: Joukkoliikennevälineissä istuminen, kaupassa käynti, kotihommien teko ja vaikka sun mikä muu tuntuu vaan yksinkertaisesti paljon paremmalle kuin mikään muu.

Mä kipsutin eilen illalla hakemaan Ärrältä iltapalajäätelöitä. Lenkkareissa, ilman sukkia. Yläkroppaan olin sentään vetänyt vielä untsikan ja päähän pipon. Auringon laskettua tuuli kylmästi, vaikkei lunta näkynytkään enää missään. Vastaan tepasteli pari teiniä kylmyydestä hartioitaan korviin vetäen. Pojilla oli päällä pelkät hupparit. Ensin kauhistelin miten vähissä pukeissa lapsoset olivat liikenteessä. Sitten iski fläsäri omilta teiniajoilta. Nämähän olivat nimittäin juuri ne kevätillat ja -päivät, kun sai vetää ekan kerran pelkän nahkarotsin tai farkkutakin puseron kaveriksi. Tottakai sitä paleli silloinkin, mutta palelua suurempi voima oli fiilistellä kesää. Nämä oli niitä ihan parhaita päiviä, kun talvi oli selätetty, lukukausi melkein lopussa ja edessä jännittävä voi-tapahtua-mitä-vaan-kesä.

Tänään pyöräilin aurinkolasit päässä kahden neidin kanssa (ja ilman). Ei palellut yhtään. Oi kevät! Olet paras. Joka ikinen kerta.

-Karoliina-

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Luuletko että oma suhtautumisesi talveen olisi erilainen jos asuisit esimerkiksi lapissa? 😊 Itse olen sieltä kotoisin ja talvet ovat siellä kyllä aivan ihania. Loskakausi kestää vain vähän aikaa, lumi valaisee pimeydessä ja pakkanen piristää 🤩 Tuntuuki että aika monesti talvesta valittajat on just niitä jotka asuvat etelässä :D Musta on kyllä ihanaa että jokainen vuodenaika on selkeä, ei tarvi enää synkistellä semmosista asioista mille ei voi mitää 😊

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Hmm. En tietenkään ole varma, mutta veikkaan, että olen silti kesätyyppi. Mä olen kuitenkin Keski-Suomesta kotoisin ja siellä 20 ekaa talveani viettänyt. Silloin ainakin talvet oli talvia: Kylmiä ja lumisia. Ja vihasin sitä silloinkin 😅 Paitsi ihan lapsena, kun tykkäsin vielä lasketella.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

 

P3260445.JPG
P3260445.JPG

P3260447.JPG
P3260447.JPG

P3260456.JPG
P3260456.JPG

P3260462.JPG
P3260462.JPG

P3260434.JPG
P3260434.JPG

Tulee vähän hölmö olo siitä, että olen elänyt 33 kevättä, ja silti se osaa yllättää aina totaalisesti. Joka kerta sitä seisoo keskellä huhtikuuta ja kummastelee sulavaa lumea ja pidempiä päiviä.

Tänä keväänä on ihmetyttänyt ainakin:

  • Kuinka nopeasti lapsi voi kasvaa puolessa vuodessa? Ne välikausivaatteet, jotka ovat menneet vielä syksyllä päälle, eivät mahdu enää parhaalla tahdollakaan.
  • Kuinka en edelleenkään, 7 vuoden vanhemmuuden jälkeen, osaa ennakoida näitä erilaisia kausia? Arvatkaa löytyykö enää NYT alesta yhtään varteenotettavaa välikausitakkia tai kumisaappaita. Kyllä ei löydy.
  • Miten paljon katupölyä voikaan olla? Ja miten nopeasti pöly tunkeekaan kaduilta kodin ikkunalaudoille?
  • Miten vaikeaa pukeutuminen onkaan, kun aamulla on pakkasta ja iltapäivällä hiki valuu jo norona talvitakilla vuoratussa selässä? Lapsi varsinkaan ei ymmärrä kerrospukeutumista ja kyllä itselläkin on kynnys laittaa toisaalta aamulla kevyttakki ja kumisaappaat silläkin uhalla, että tietää sään lämpenevän päivän aikana. Aamun palelu kun on kuitenkin pahinta, mitä tiedän. Siksi kevätvaatteet ja -kengät saavat vielä odottaa hetken. 
  • Kuinka valon määrä voikaan tehdä niin paljon hyvää ihmismielelle? Se, missä talvisin (varsinkin arkena) kello kuusi iltapäivällä on jo hetki, jossa suurin piirtein vedetään yöpukua päälle, keväällä ja kesällä kuudelta on vielä kaikki mahdollisuudet auki. Päivän piteneminen tarkoittaa valon lisäksi erityisesti mahdollisuuksien lisääntymistä: Arki-iltoinakin ehtii taas tehdä vaikka sun mitä.
  • Miten sisäilmassa leijuva pöly voikaan olla yhtä aikaa kaunista ja silti kauheaa?
  • Miten ihanalle parsa voikaan taas maistua?
  • Montahan kertaa siristelen piilolinssin rullalle, ennen kuin muistan ottaa aurinkolasit kassini vakiovarusteeksi?
  • Montahan kertaa kastelen itseni litimäräksi, ennen kuin muistan ottaa sateenvarjoni kassini vakiovarusteeksi?
  • Miksi lokkien kirkuna kuulostaa keväisin niin ihanalle, vaikka keskellä kesää kyseiset otukset herättävät vain kiukkua torijäätelö kourassa?

Oi ihana, huhtikuu!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Asu: huivi, H&M // takki, Joutsen (kotimainen tekstiili) // farkut, Zara // kengät, Pura (kotimainen)*

*saatu

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

SISU
1/2 | 

Heippa!

Olisi mielenkiintoista kuulla, miten jakselet ja terveytesi voi nyt (astma)? Kiinnostaisi myös reagointisi eri vuodenaikoihin ja etenkin nyt tulevaan kevääseen! Onko katupöly tai ulkohomeet aiheuttaneet muutoksia olossa ja jos niin millaisia? :-) millaiseksi koet muuten ylipäätään sun hajuaistin, onko se tarkka? Jos vain olet aikaisessa tehdä taas postausta näistä aiheista, niin ne kiinnostaa kovasti. :)

Terkuin,
Vertaistoveri

2/2 | 

Ihana keväinen yhteenveto huhtikuusta...! Meillä sama ilmiö tuon kerrospukeutumisen kanssa, vaikka lapset ovat jo 11- ja 13-vuotiaita: näillä keleillä ei vaan ole mahdollista valita sellaista asukokonaisuutta, että aamulla tarkenisi mutta illalla ei olisi hiessä...
Kuule Karoliina, laitoin sinulle viime viikolla meiliä liittyen asiakkaani hyvinvointiaiheiseen tapahtumaan, joka on Tampereella ensi viikon loppupuolella.
Oletko ehtinyt kurkata kalenteriisi, ehtisitkö piipahtaa tapahtumassa? Olisi huippua saada sinut mukaan =)
Terkuin, Aino

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat