Kirjoitukset avainsanalla hiustenpidennykset

Tämän viikon toivepostaus numero kaksi liittyy hiuksiin, koska niistä kyseltiin multa todella paljon. Yritän nyt tiivistää samantyyppiset kysymykset yhteen, jotta saadaan kaikki mahtumaan yhteen postaukseen.

Mullahan on tällä hetkellä omaa, Luojan luomaa tukkaväriä, noin korvan alareunaan asti, lopuissa on lukuisia ja taas lukuisia värikerrostumia lähtien ihan vitivalkoisesta blondauksesta. Tuon värin päälle on välillä sävytetty vähän ruskeaa, jotta sulautuisi luomu-tukan väreihin, mutta sanottaisiinko, että reilun vuoden verran värjäyksiä latvoihinkaan ei tehnyt kuin ehkä 2-3kertaa. Yleensä on riittänyt hiusten tehohoito kampaajalla, eli Primen Umpulla.

Tämän lisäksi mun tukassa on kolme Balmainin DoubleHair -hiustuuhennusta, jotta mun hermot kestää sen, että saan kasvatettua oman tukan pitkäksi. (Blondaaminen ja siitä pakosti seurannut leikkaamiskierre oli virhe tukan mitan kannalta). Tosin nyt mun oma tukka on ehkä enää vain 5cm lyhempi kuin Doublet, mutta ei vielä niin paksu, kun haluaisin. Luomu-tukka kasvaa kauniin paksuna, mutta tosiaan blondilatvat ovat aika ohuet. Ehkä pääsen vuoden päästä eroon tuuhennuksista kokonaan, jos hormonit ei vie tukkaa mennessään.

Mä en luopunut hiusten värjäämisestä raskauden vuoksi, vaan tein päätöksen siksi, että mulla on mun mielestä ihan kaunis oma hiusväri, enkä jaksanut ainaista juurikasvukierrettä. Suurin syy omaan väriin siirtymisessä oli kuitenkin se, että vaalennus kulutti mun tukkaa ja koska haluan pitää pitkiä hiuksia, ei sellainen blondaus oman tukan kustannuksella tuntunut viisaalle.

En kuitenkaan tosiaankaan sanoa, etten enää koskaan värjäisi tukkaani. Muutenkin kaikki kauneusasiat on sellaisia, että etenen niissä fiilispohjalta, koska en pidä näitä asioita kovin vakavina. Jos joskus haluan permiksen, pinkki tukan tai jotain muuta, ihan varmasti otan sellaisen. Uusiutuvia materiaalejahan nämä ovat, ja jos joku ulkoinen seikkaa tukee henkistä oloa tai ilahduttaa, en näe mitään syytä kieltäytymiselle, oli kyse sitten tukasta, ripsistä tai mistä vaan. En myöskään usko, että satunnainen tukan värjääminen olisi suuri synti, vaikka raskaana olisikin.

Mun tärkein hiusvinkki on tässä: Hommaa hyvä kampaaja! Umppu on ihan oikeasti suurin syy siihen, miksi mun tukka voi hyvin ja näyttää sille, mille näyttää. On ollut hyvä tajuta se, että jos alan kasvattaa omaa luonnollista maksimittaa ja omaa luonnollista väriä, tarvitsen siltikin apuja ja hyvää kampaajaa. Mun oma HENKINEN pää ei olisi nimittäin kestänyt kasvatusprosessia niin, että mulla olisi ollut hamput, valkeat latvat ja ero uuden ja vanhan tukan välillä olisi ollut koko ajan läsnä. Siksi latvojen värjääminen, hoitaminen, tuuhennukset ja joskus myös kasvatettavan osan latvojen leikkaaminen on ollut tässä elinehto. Kun tukka on jokaisessa prosessin vaiheessa näyttänyt hyvälle, ei ole niin jumittunut siihen, ettei vielä olla siellä lopullisessa tavoitteessa.

Sitten vielä muutama asia mun tukan arkihoidosta. Nyt kun en urheile, pesen tukan ehkä 1-2 kertaa viikossa. Aika paljon käytän Balmainin tuotteita pesuun ja hoitoon, mutta myös ihan markettikamaa. Pesun ja suihkuhoitoaineen jälkeen laitan suihkun jälkeen tukkaan vielä hiuksiin jätettävän hoitsikan. Olen laiska kuivaamaan hiukset, joten yritän pestä hiukset aina päivällä, jotta ne kuivuisivat itsestään ennen nukkumaan menoa. 

Kun aloin kasvattaa omaa hiusväriäni, mun tyvi rasvoittui aivan supernopeasti. Ja olin melkein toivoton asian suhteen. Harkitsin jopa hiusten värjäämistä uudelleen tämän takia. Reilussa puolessa vuodessa tilanne kuitenkin muuttui, eikä hiukset enää rasvoitui, kuten kasvatusprosessin alussa. 

Mun oma tukka on liukas ja sileä, eikö se vaadi rautaa. Mutta tuuhennukset ovat karkeat, ja jotta ne sulautuisivat omaan tukkaani, mä yleensä teen laineet tukan pituuksiin. Vedän tukan 5-6 osaan ja teen kiharat. Alle lämpösuojaa ja päälle hurjasti lakkaa. Prosessiin menee ehkä 10minuuttia ja laineet kestää useamman päivän, jos vähän freesaan niitä aamuisin esimerkiksi hoitoaineen, lakan ja hiuspuuterin avulla. 

Sellaisia tukka juttuja tänään! Toivottavasti muistin vastata nyt kaikkeen, mitä hiuksistani kysyitte.

-Karoliina-

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

P4293290.JPG
P4293290.JPG

P4293291.JPG
P4293291.JPG

P4293298.JPG
P4293298.JPG

P4293299.JPG
P4293299.JPG

Sain joskus muutama kuukausi sitten viestin, jossa lukijani kertoi minun olevan hyvä esikuva. Hän kuitenkin kertoi, että olisin vielä parempi esikuva, jos minulla ei olisi lisäosia. Tekoripsiä, tukkapidennyksiä ja vaikka mitä.

Ohitin tuon viestin aika nopeasti ja keveästi, mutta olen huomannut miettineeni tätä kirjoitusta monta kertaa jälkikäteen tässä kuukausien aikana. Pohtinut, millä tavalla vaikka ripsieni mitta vaikuttaa esikuvallisuuteeni. Ja toisaalta: Tarvitseeko minun olla enää esikuva muille kuin tyttärelleni, koska en enää ole opettajan virassakaan.

Minulla on koko elämäni ollut vähän kaksijakoinen suhtautuminen kauneusasioihin. Olen pitänyt siitä, että lähtiessäni ulos en ole ollut aivan luonnontilassa. Minua on kiinnostanut meikit, rasvat ja hiusasiat. Toisaalta olen kuitenkin ollut niin laiska ja aamu-uninen, että en ole lopulta kauheasti jaksanut kuitenkaan meikkailla arkiaamuisin enkä oikein edes juhliin. Tai jos olen jaksanut meikkailla, viimeistään meikkien pesu iltaisin on tuottanut tuskaa. Pieni ristiriita siis sen suhteen, miten on halunnut asioiden olevan. Ja mitä on niiden eteen ollut valmis tekemään.

Kun kasvoin aikuiseksi, markkinoille alkoi tulla kaikenlaisia kauneusasioita ihan tavallisillekin ihmisille ja samalla opiskeluaikojen vaihtuminen työelämään toi itselleni mahdollisuuden myös ostaa kauneuspalveluita. Ihonpuhdistuksia, ripsiä ja tiheämpiä kampaajakäyntejä. Ja niinpä sitten niitä aloin käyttää.

Moni liittää kauneuspalveluiden ja erityisesti lisäosien (joka on minusta muuten hyvä termi kyseisille asioille) käyttämisen huonoon itsetuntoon tai epäterveeseen suhtautumiseen ulkonäköön. Itse en oikein tiedä, voiko asioita niputtaa niin helposti yhteen ainakaan kaikissa tapauksissa. Tietysti ihan kaikki – jopa ripsivärin käyttö tai ryppyrasvan levittely – kertovat siitä, ettei ihminen halua näyttää tismalleen sille, jollaiseksi Luoja on hänet luonut. Mutta ehkä tässä vuosien saatossa – jossa vaikka ripsipidennykset ovat olleet arkeani yli 8 vuotta – olen alkanut ajatella, ettei lisäosanen ole sen kummempaa kaunistautumista kuin meikkaaminenkaan. Ainakaan siis sellaiset, jotka kuluvat pois tai jotka voi ottaa pois.  Voi tietysti olla, että tässä on juuri tapahtunut se ”sokaistuminen” kauneuspalveluiden suhteen. Mutta toisaalta voisi ajatella niin, että arkipäiväistyttyään niiden ympäriltä on karsiutunut ainakin omassa ajattelussani sellainen glamour tai ihmeellisyys.

Itse asiassa: Minä olen huomannut, että kun minulla on lisäosasten avulla homma sillä tavalla ulkonäössä hallussa, kuin haluan, mietin ulkonäköasioita paljon vähemmän kuin joskus luomuna olen miettinyt. Itse ajattelenkin niin, että monien kauneusniksien tarkoitus onkin juuri helpottaa omaa elämääni. Kun edes jotkut asiat aamuisin ovat valmiiksi kunnossa, ei niiden tuunaamiseen tarvitse käyttää aikaa tai ajatuksia. Esimerkiksi rakastamani aamukuntosalin ja sen jälkeisen suihkun jälkeen on aika nopsa lähteä töihin, kun meikattavaa on vähän. Ja silloin se, onko ripset tehty esimerkiksi sinne päin vai hyvin – kuten omani*  –  on aika paljon merkitystä.

Tiedän, että kauneuspalveluihin liittyy hirveästi tunnelatausta ja mielipiteitä. Ja tiedän, ettei oma tapani toimia ja ajatella ole kaikille se oikea. Joku kokee, ettei tarvitse huulirasvaa kummempaa. Ja joku toinen haluaa meikata aamuisin yli tunnin. Niin ja sekin, millä tavalla kauneudenhoito ja -palvelut heijastelevat itsetuntoasiaa, on sekin varmasti monimutkainen vyyhti.

Minusta on tullut vuosien saatossa yhä liberaalimpi…noh…kaiken suhteen. Ja tähän osaseen kuuluu myös kauneudenhoitoasiat. Jos ennen tuomitsin (ihan oikeasti) blondatut päät tyhmiksi ja valkaistut hampaat turhamaisuudeksi, nykyisin ajattelen, ettei ulkonäkö kerro oikeasti mitään ihmisestä. Ulkonäkö on vain ulkonäköä, oli sitten kyse huolimattomasta tai huolitellusta habituksesta.

Ehkä siksi en oikein osaa ajatella, miksi jokin lisäosa tai sen puute tekee ihmisestä huonon tai hyvän esikuvan. Toisaalta en itse edes ajattele, että minun kuuluu bloggaajana olla esikuva. Toki ymmärrän, että bloggaajat ovat vaikuttajia kaikki omalla tavallaan, mutta minusta olisi todella ahdistavaa elää, jos ajattelisin, että minun tulisi omassa henkilökohtaisessa elämässäni tehdä valintoja sillä perusteella, että olisinko esikuva jollekin tuntemattomalle henkilölle.

Ja mikä tyttäreeni tulee, uskon, että asia on paljon monimutkaisempi asia kuin se, onko minulla tukassa pidennystä vai ei. On ihan totta, ettei äidin esikuva-asemaa sovi vähätellä. Sehän on miljoona kertaa todettu ja luettu, että esimerkiksi äidin vähättelevä asenne omaan ulkonäköönsä ja vaikka laihdutuskuureista kertominen ovat haitallisia kasvavalle lapselle. Ehkä pointti koko tässä touhussa ei olekaan se, onko äidillä luomusilmät, ripsaria vai ripsipidennykset timanttikoristein. Vaan se, kuinka ulkonäöstä – omasta ja muiden – puhutaan. Vai puhutaanko mitenkään. Koska samalla tavalla kun oman ulkonäön vähättely vahingoittaa lapsen minäkuvaa, myös ulkonäkökeskeisyys tekee terveelle itsetunnolle hallaa.  Siksi koen, että esikuva-asema – hyvä tai huono – tulee omasta asenteesta, puhetavasta ja siitä, mitä roolia ulkonäölle annetaan koko perheen puhekulttuurissa.

Ihanaa vappuaattoa kaikille! Minun ripset on muuten tehty BB Lashesillä, jonka toimitilat valitettavasti paloivat taannoisessa kerrostalopalossa Tampereella. Uusi väliaikainen toimitila löytyykin nyt rautatieasemalta, KC Clincin tiloista.

-Karoliina-

Kuvat: Auroora Ala-Hiiro

*BB Lashes, Tampere

Kommentit (104)

Vierailija
1/104 | 

Hyviä pohdintoja. Itse olen kanssasi samaa mieltä, että suhtautuminen ja puhe itsestä on kaikkein tärkeintä. Jos lisäosat tekevät olosi kropassasi paremmaksi, se varmasti heijastuu lapsellekin. Maailma on täynnä eri näköisiä ihmisiä ja siihen lapsen on hyvä tottua ja kasvaa.
Kuitenkin itselle vähän särähti korvaan se kun leikkasit hiukset lyhyiksi ja lähes samantien kyllästyttyäsi otitkin apuun pidennykset. Jotenkin koen, että juuri hiusten leikkaaminen ja kasvatus on sellaisia juttuja, jotka jo suht pienenä opettavat lapselle omien valintojen merkityksen. Olisitko valmis hankkimaan lapsellesi pidennykset, jos hän pitkän harkinnan jälkeen päättäväisenä leikkauttaisi hiukset, mutta ei olisikaan tyytyväinen? Vai kertoisitko, että nyt kun halusit hiukset leikata, niin pitää kärsivällisesti odottaa niiden kasvavan?
Iloista vappua!

Karoliina Sallinen

Missään nimessä en antaisi lapsen laittaa. Minusta tässäKIN asiassa aikuisilla ja lapsilla on eri säännöt.

Mä ehkä ennemmin kuin tukan leikkaamisen ja kasvattamisen avulla opetan lapselle pitkäjänteisyyttä, haluan osoittaa työnteon ja sellaisten asioiden merkitystä ja pitkäjänteisyyttää. Tyyliin pyörällä ei opi ajamaan, puolivolttia tekemään tai kirjaa kirjoittamaan ihan päivässä. 

Sanmaria
2/104 | 

Ihanaa lukea näitä sinun kirjoituksia!
Hyvä pointti tähän on myös se, että laittamalla pidennyksiä työllistät myös kauneusalan ammattilaisia!

Veera88
3/104 | 

Hmm. Siis sähän olet jo sanonut et sulla on huulissa täytettä, niin jännä että tälläisessä tekstissä haluat kuitenkin puhua vaan ripsienpidennyksistä mikä on aika paljon vähemmän "paheksuttu" asia kun huulitäytteet. Jokaisen oma päätös tietenkin mutta hassua että haluat itse jotenkin peitellä asiaa.

Vierailija

peitellä?? Ei kai tässä jutussa ollut pointtina se, että bloggaaja luettelee että mitä "lisäosia" hänellä on. Nähdäkseni kertoi esimerkkinä ripsienpidennykset.

Veera88

Juu, lukutaitoa on kyllä sen verran että tän ymmärsin :D mutta jos tälläisestä asiasta kirjoittaa ja käsittelee monipuolisesti ulkonäön muokkausta, en tajua miksei halua mainita sanallakaan huulitäytteitä mikä on paljon isompi ja pysyvä ulkonäön muokkaus kuin ripset.

Karoliina Sallinen

Kolmeen edelliseen:

Mua jotenkin naurattaa, miten tässä ja parissa edellisessä postauksessa on haluttu korostaa sitä, että "peittelen" asiaa. Se on suoraan sanottuna täysi valhe. Joo: On totta, että en ole esimerkiksi tehnyt huuliasiasta postausta, mutta heti kun asiasta on kysytty, olen rehellisesti vastannut. Tuntuu, että minut halutaan saada oikein "kiinni" peittelystä, ja tämän taas tulkitsen johtuvan siitä, että moni peittelee kyseisiä asioita ja pitää jotenkin salailtavina. Mulle itselleni koko juttu ei ole varsinainen big deal. 

Vierailija

Mä taas ihmettelen tuota vähättelyä. Että se ei ole sun mielestä big deal. Onneksi monien muiden ihmisten mielestä huuliin pistettävät täyteaineet todellakin on big deal. Ei mikään sellainen olankohautuksella ohitettava pikkujuttu.

Vierailija

Ja vielä pakko lisätä tämä, kun en äskeiseen hoksannut: postailet hiustenvärjäys-asioista kuin ne olisivat suurensuuria päätöksiä elämässä, joita pitää miettiä kauan aikaa. Ja huulitäytteiden otto ei ole big deal. Huomaatko ristiriidan?

Veera88

Ei kyse ole mistään että sut on saatava kiinni jostain, vaan ihan omasta toiminnastasi johtuu pieni ihmettely että mikset halua puhua huulitäytteistä kun kaikista muista ulkonäköäsi muokkaavista asioista sulla on ollut todella pitkät ja perusteelliset postaukset ja pohdintaa joka suuntaan. Niin jännä että tosiaan jotkut hiuslisäkkeet on sulle iso juttu mutta huulitäytteet ei.

Karoliina Sallinen

Nyt rauha maahan, ladyt <3 Mulla ei postausaiheet muutenkaan mene sen mukaan, mikä on big deal. Mä en ole vissiin koskaan sanonut, että hiuslisäkkeet ON iso juttu. Musta niistä on ollut vaan kiva kirjoittaa, kun itse - siis MINUSTA -niiden luoma muutos on suurempi. Ja toki myös huomattavampi. Mutta jokainen saa ajatella näistä asioista ja niiden suuruudesta mitä haluaa. Itse en usko, että on olemassa mikään vakavuusastellinen jana kyseisissä asioissa. Ja vaikka olisi, se ei suoraan sanottuna mua kiinnostaisi, koska teen - kuten aina - itseeni liittyvät asiat niin kuin musta itsestä tuntuu :)

Maksettu mainos karkottaa maks...
4/104 | 

Voisit joskus olla vinkumatta ilmaisia palveluita. Tämäkin palvelu saatu, lie myös sun huulitäytteet? Joista et yllättäen maininnut mitään, seuraavaksi silarit jos vähän mainostat blogissa? Tiedoksi ko yrityksille että tämä yhteistyö ajaa ainakin minut asiakkaana pois..

Ilmoitatko verottajalle kaikki saamasi palvelut? Aika iso summa tulee tekotukista, ripsistä, värjäyksistä, kasvohoidoista ym per vuosi

Vierailija

Tästä verotusasiasta bloggaaja on muistaakseni kertonut useammankin kerran.
Kyllä tuo kateus on sitten uskomatonta. Jos ei elä täysin omavaraistaloudessa missä tuskin kukaan suomessa elää niin ei voi todellakaan kirjoittaa mistään palveluista ei edes ruokaostoksista, jos joku käsittää sen noin. Olen sanonut täällä kommenteissa ennenkin ja sanon nytkin että bloggaamunen jos joku on homma jota voi alkaa tehdä ihan jokainen jos kovin ylivoimaiseksi käy tuo kateus! Ei tarvita välttämättä kuin älypuhelin ja menoksi vaan! Jos on meinaan jotain sanottavaa.

Sekin lukijana harmittaa joskus että jengi ei ymmärrä yhtään mistä kirjoitetaan ja mikä on keskustelun aihe. Mutra sellaista ei voi vissiin ihan kaikilta vaatia.

Vierailija

Vielä tuohon edelliseen kommentoijan tunteenpurkaukseen lisään että jos olet todella noin vihainen siitä että joku avaa keskustelua jostain kauneustoimenpiteestä niin tuskin voit silloin käydä missään kauneuttasi hoitamassa. Jokainen kauneushoitola mainostaa nimittäin jotenkin jos olet huomannut. (Tämä ei muuten ollut kaupallinen yhteistyö jos tarkkaan katsoit.) Niin että tuskinpa sinussa kukaan kauneusalan yrittäjä paljonkaan menetti vaikka kamalan uhkauksesi toteuttaisitkin :)

Vierailija

Olihan tämä nyt selkeä mainospostaus linkkeineen kaikkineen! Mutta sehän on sitten vallan mainio juttu ettei näitä yrittäjiä mainostensa käänteinen vaikutus vaivaa :) <3

Karoliina Sallinen

Kolmeen edelliseen:

Ensinnäkin mun ei tarvitse tässä vaiheessa blogiuraa "vinkua" palveluita tai tuotteita yhtään mistään. Tarjotaan on enemmän, kun mitä teen. Ja suosittelen tasan niitä palveluita - maksettuja tai saatuja - joihin aidosti uskon.

Nämä ripset, jotka kuvissa näkyy, ja jotka huollatin perjantaina (kuva otettu sunnuntaina) maksoivat minulle 75e. Voit tarkistaa kuitin BB Lashesista. Ja mikä huuliin tulee, nekin on joka kerta ollut ihan itse maksetut alusta loppuun. Miksi mikään firma edes sellaisia "antaisi", kun en ole niistä muuta kertonut, kun kommentiboksissa vastannut, että sellaiset on. 

Verotusasian voit tarkistaa verottajalta ja asiaa olen avannut niin monta kertaa osaltani blogissa, etten enää tähän ala toistaai itseäni. Tarkka selonteko löytyy varmasti google-haulla. 

Satuin vaan kuulemaan

Tampere on aika pieni paikka, ja jos yhtään tuntee tiettyjä palveluita tarjoavia yrityksiä ja henkilöitä niin kyllä, sinä vingut palveluita ja tuotteita ilmaiseksi blogipostauksia vastaan. Se on noloa.

Vierailija

Olisikohan kyseessä ollut kateellinen pienyrittäjä jonka kanssa bloggaaja ei ole yhteistyöhön lähtenyt:) Satuin vaan minäkin kuulemaan....

Karoliina Sallinen

Kahteen edelliseen:

Nyt on kyllä pakko rehellisyyden nimissä sanoa, että mulle ei tule mieleen yhtään firmaa Tampereelta, jolta olisin ruinaillut mitään. Kyllä yhteistyöt on ollut aina - myös Mansessa - kahden kauppaja niin kuuluukin. Se on ihanaa :D Mun motto on jo vuosia ollut, että mä teen yhteisiä juttuja vaan kivojen ihmisten ja firmojen kanssa. 

Kseno12
5/104 | 

Suomessa on jotenkin outo tapa reagoida ja dissata naisia, jotka tykkäävät laittautua ja pukeutua naisellisesti. Tälläisiä reaktiota ei tulisi naapurimaassa missä arvostetaan naiskauneutta ja huoliteltu ulkonäkö naisella on tärkeä ominaisuus osana naiseutta.

Jos itsellä on kivempi olla pidennysten/täytteiden kanssa niin ei se ole muilta pois. Ja, jos bloggaus on sun päivätyö niin tottakai sulla on yhteistyökumppaneita ja esittelet kauneuspalveluita,jos se sun tyylille sopii. Miksi jonkun pitää siitäkin pahoittaa mielensä? :D

Vierailija

Jospa ottaisit edes alkeellisesti selvää asioista ennen kommentointia: esim yksi Ruotsin suosituimmista bloggaajista House of Philia on muokannut kasvojaan täytteillä ym kaikella mahdollisella, ja saa tosi paljon kauhistelevaa ja negatiivista palautetta. Ja sitten toisaalta samaa kateusjollotusta fanittajilta kuin Suomessakin, joten kyllä sitä tapahtuu muuallakin:'D Uteliaisuudesta, miksi kukaan olisi kateellinen lisäosista, kenellekään??:D

Voin myös osaltani kertoa että kyllä meitä on jo todella runsaslukuisesti jotka jätämme niiden yritysten tuotteet hankkimatta jotka syytävät bloggaajille, joko kerjätessä tai muuten, ilmaiseksi. Esim. Hakola ja Balmuir esimerkkeinä joita muuten olisin ostanut, mutta liiallisen bloggaajatyrkytyksen myötä ostin muilta merkeiltä. Perinteinen markkinointi on asia aivan erikseen, siinä kaikki kuluttajat ovat samalla viivalla.

Vierailija

Tää on kyllä totta. Jossain vaiheessa joku mainitsi jonkun toisen blogin kommenteissa aloittaneensa jopa some-kampanjan blogeissa mainostettujen tuotteiden tms. boikotoimiseksi, mutta en tiedä, toteutuiko idea. Toivon, että yritykset huomioisivat tuotteita ilmaiseksi lähetellessään seuraaja- tms. määrien lisäksi myös sen, että jotkut lukijat saattavat tietoisesti jättää valitsematta bloggaajan valitseman tuotteen. Itse olen tehnyt näin jo useamman tuotteen / merkin kohdalla ja pyrin siihen jatkossakin.

Karoliina Sallinen

Hei kertokaa, mua kiinnostaa tietää! Mikä yrityksestä teke huonomman, jos se markkinoi vertaismarkkinoinnin kautta? Miksi haluaa tietoisesti kartella näitä merkkejä, mutta sitten esim lehti/tv/radiomainos on ok? Mielenkiintoinen aihe :) !!

Vierailija

Ei ”vertaismarkkinointi” (jösses näitä termejä - vastaava kuin se että bloggajista puhutaan yhtäkkiä ”vaikuttajina”) tee minusta yrityksestä tai tuotteesta automaattisesti huonompaa. Olen vain huomannut, muutamien kokemusten perusteella, ettei bloggaajan ylisanoin kehuma tuote tai palvelu sitä välttämättä ole todellisuudessa ollut. Vaikka toki ihan kaikki bloggaajat hokevat tuota mantraa, että mainostavat vain ja ainoastaan itse hyväksi havaitsemiaan juttuja. Jännä vaan, ettei sitä sitten voi tehdä ilmaiseksi ;)

Itselläni kysymyksessä on enemmänkin yhden naisen pieni vastalause blogimarkkinointia vastaan kuin mikään syvällisesti perusteltu kannanotto. Aloin lukea blogeja silloin kun niissä mainostaminen ei tullut kenelläkään mieleen ja siksi haluaisin edelleen lukea blogeista päiväkirjamaista arkipäiväistä sisältöä ilman, että joutuisin erottelemaan maksetun mielipiteen aidosta. Ja näillä asioilla on ero, vaikka toki kaikki bloggaajat väittää, ettei juuri heidän mielipiteensä ole ostettavissa. Kyllä se on.

Tämä on siis vain minun mielipiteeni ja se, että joku laskee bloggaamisen oikeaksi työksi, josta kuuluukin saada palkkaa, on mulle ihan ok. Itse en kuitenkaan ole tätä mieltä. Bloggaaminen on minusta harrastus enkä itsekään saa harrastuksistani palkkaa, vaikka käytän niihin todella paljon aikaa, vaivaa ja rahaakin. Eikä kuulukaan saada.

Oon varmaan niin jämähtänyt mielipiteideni kanssa, mutta olkoon niin :)

Ei tosiaan ole työtä

Todella hyvin sanottu. Ja sekin jo kertoo jotain, että JOS bloggaaja on maksanut jonkun tuotteen itse ja sitä kehuu, täytyy se isoon ääneen tuoda julki. Että olen muuten ITSE ostanut tämän. Ohhoh. Niin me muutkin joudumme tekemään. Ja bloggaus ei todellakaan ole työtä, tai toki ilmaispalvelujen vonkuminen ”blogiyhteistyöhön” vedoten voi jossain kohtaa alkaa käymään raskaaksi..

Markkinoija

Siis tämä kommentoinnin taso on aivan ABSURDIA. Itse olen töissä pr/sometoimistossa ja kyllä, tämäkin on jollekkin ihan oikea työ, vaikka se eroaa siitä "perinteisestä oikeasta työstä" jonka käsität varmaan opettaja - lääkäri - virkamies -kolminaisuudeksi. Ja tähänkin työhön on päästy pitkän yliopistokoulutuksen pohjalta. Tervetuloa hei tulevaisuuteen! Markkinoinnin maisteri tässä moi! Vaikuttajamarkkinointi (bloggaajat tosiaan ovat vaikuttajia) on yksi tehokkaimmista markkinoinnin muodoista nykypäivänä – maailmassa, jossa suurinosa markkinointitoimenpiteistä tapahtuvat nykyään sosiaalisessa mediassa. Ja kuten perinteinenkin markkinointi muuttaa kuluttajan mielikuvaa brändistä ja tuotteesta psykologisella tasolla (aivan), niin tekee myös vaikuttajamarkkinointi sosiaalisessa mediassa. Tunnepitoiset reaktiot mainonnan vastaanottajassa ovat tismalleen samat, mainonnnan jakelukanava on vain eri. Perinteinen markkinointi ei siis millään tasolla ole sen "parempaa" markkinointia kuin vaikuttajamarkkinointikaan. Sitäpaitsi, nykyajan ihmiset suhtautuvat yrityksen yhdensuuntaiseen suoramarkkinointiin negatiivisemman kuin ennen. Nykyajan ihmiset haluavat etsiä tuotteista tietoa vertaisyhteisönsä kautta – eli esimerkiksi bloggaajien kautta, joihin he identifoivat ihanteellista minäkuvaansa rakentaessaa omaa identiteettiään tarvehierarkian ylimmällä tasolla eli itsensäilmaisun tasolla. Ja siis mikä tässä oli sinun mielestäsi väärin? Jokainen tekee loppujen lopuksi omat valintansa ostopäätöksistään. Markkinointi lisää vaihdantaa joka tuottaa talouskasvua joka tuottaa yhteiskuntaamme hyvinvointia, oli markkinoinnin jakelukanava mikä hyvänsä. Lainsäädännön näkökulmasta mainontaa kyllä säädellään, siitä sinun ei tarvitse huolehtia. Ja kyllä, bloggaaminen on myös työ. Tervetuloa tulevaisuuteen!

Vierailija

Eihän tuossa ole mitään väärää eikä täällä tainnut kukaan niin väittääkään. Itse tarkoitin sitä, että luen blogeja tavallaan puolituttujen ihmisten (siis vaikka en tokikaan tunne bloggaajia kuin blogin kautta) päiväkirjoina arkipäiväisistä asioista ja heidän mielipiteitään, joista ei ole maksettu. Siinä on siis blogien tarkoitus MULLE. Se, että joku haluaa opiskella some-markkinointia tai muuta vastaavaa ja rakentaa uransa sen tai bloggaamisen pohjalle, on minulle ihan ok. Se, pidänkö sitä oikeana työnä, lienee minun mielipiteeni, johon minulla on oikeus. Vastaavasti kuin sulla on oikeus sanoa, että se on oikeaa työtä. We agree to disagree, eikös niin?

Ja kyllä - ihmiset tekevät ostopäätöksensä eri perusteilla ja valitsemallaan tavalla. Kerroin vain, millä perusteella itse en tee.

Vierailija

Ja esimerkiksi tv- tai lehtimainos on minusta eri asia, koska se on selkeästi mainos. Katsoja tietää heti, että nyt mainostetaan ja sitä ei edes yritetä peitellä muun sisällön alle / taakse. Blogissa perheensä ihanasta arjesta kirjoittava bloggaaja saattaa yhtäkkiä alkaa jauhaa aivan taivaallisen ihanista ruispaloista, jotka ovat pelastaneet juuri heidän perheensä aamupalahuolet. Ja siinä vaan tulee tällaiselle old school -kalkkikselle vähän ”huijattu” fiilis, kun yhtäkkiä se omasta elämästään kertova bloggaaja muuttuukin mainostajaksi. Hankala selittää ja toisaalta jos tätä näkökulmaa ei halua ymmärtää, niin eihän sitä silloin ymmärrä :)

Karoliina Sallinen

Kaikkiin edellisiin liittyen markkinointiin:

Ihan on totta, että jokainen lukija saa hakea blogeista sitä sisältöä, mitä toivoo. Mun on kuitenkin sanottava, että tämä blogi on mun työ - halusitte tai ette - ja siihen kuuluu yhtenä osana kaupallisuus. Asiaan ei ole tulossa muutosta ja mua kiinnostaa myös muutakin kautta vertaismarkkinointi ja yhteistöiden kiemurat, joten en itse koe asiaa negatiivisena. Päinvastoin! Ja mitä huijattuun oloon tulee, en oikein ymmärrä sitä enää: Nykyisin jokainen pienikin bloggaaja osaa merkitä yhteistyöt kaikkien säädösten mukaan rehellisesti ja avoimesti. Siksi minusta on vähän hassua epäillä pimityksiä tai "varmasti tämäkin saatu ilmaiseksi -juttuja. En edes näe mitään syytä, miksi ei voisi kirjoittaa, onko palvelu/tuote saatu/yhteistyössä. 

Pipsa100
6/104 | 

Juttelin jokunen aikaa sitten allergikkona erään kauneusalan ihmisen kanssa noista ripsenpidennyksistä. Hän sanoi, ettei itse missään nimessä laittaisi niitä, koska sehän on liimaa, millä ripset kiinnitetään, jossa on aikamoisia myrkkykemikaaleja, ei todellakaan mikään luonnontuote. Aineosista osa samoja kuin erikeepperissä. Ei suositellut niitä kaltaiselleni astmaatikolle. Kannattaa itse kunkin miettiä mitä kemikaaleja silmiensä lähelle laittaa. Olen itsekin ymmärtänyt, että olet melko allerginen. Vaikutukset voivat näkyä vasta aikojen päästä. Eri asia on sitten, pitääkö noita muovinkappaleita silmissä edes kauniina. Omaan silmääni ne eivät sitä ole.

Karoliina Sallinen

Hyvä pointti!  Liimoille on moni allerginen ja vaikka ripset tehtäisiin kuinka oikein, varmasi on niitä, jotka niihin reagoi. Itse olen huomannut, että mulle on tosi tärkeää, kuka ripset tekee (ts. liima ei saa osua ihoon). Toisekseen muoviripset tuntuu musta kauhealle. Siksi minulla on silkkiripset. 

Vierailija
7/104 | 

Jokainen saa kaunistaa itseään niin paljon kuin haluaa, mutta nuo lisäosat ovat usein terveydelle haitallisempia kuin pois pestävät meikit ja muu kosmetiikka. Myös epäonnistuneet toimenpiteet voivat aiheuttaa pysyvää haittaa toisin kuin pieleen mennyt meikki. Siksi en rinnastaisi niitä meikkaamiseen tai ihon rasvaamiseen, vaikka ne sinällään ovat samaa itsensä kaunistamista.

Itse en näe, että sinun ikäinen toimii varsinaisesti ns. esikuvana, kun varmaan lukijat ovat pääosin jo aikuisia, mutta toki omalta osaltasi normalisoit tätä, että on ihan tavallista käyttää erilaisia lisäosia. Huonolla itsetunnolla varustetut voivat toki tuntea paineita, jos itse pysyttelevät "luomuna" (ehkä tahtomattaan, jos ei esim. ole taloudellisesti mahdollista ostaa haluamiaan palveluja), kun somessa on vahvasti esillä muunkinlainen naiskuva, mutta mielestäni se ei ole sinun tai muunkaan bloggarin asia.

Mee

Täysin samaa mieltä! Mielestäni ripsienpidennykset, microblading ja huulitäytteet eroavat juuri siinä suhteessa meikeistä, että meikkejä voi testata huolettomammin. En sano etteikö meikistä voisi saada pahaakin reaktiota jos käy huono tuuri, mutta ainakin itselläni kynnys ottaa ripsienpidennykset on paljon suurempi kuin testata uutta ripsaria. Toki henkilökohtainen mieltymys mutta tykkään meikattuna olla ”paras versio itsestäni” korostamalla parhaita puoliani, eikä hankkimalla jotain sellaista mitä minulla ei luonnostaan ole (lisää tukkaa, ripsiä).

Kiitos Karoliinalle ajatuksia herättävästä tekstistä vaikka kyseessä onkin näin pinnallinen aihe

Karoliina Sallinen

Kahteen edelliseen:

Hyviä pointteja, ja ymmärrän tämänkin kannan tosi hyvin :) 

Vierailija
8/104 | 

Pysyvä kemikaalikuorma sinun päässä on kaikilla lisäkkeillä (ripset, kulmat, huulet ja hiusväri) paljon paljon paljon suurempi kuin jos joku laittaa aamulla ripsiväriä.

Karoliina Sallinen

Hmm. En ole ihan varma. Kemikaalikuorma tulee ripsien liimasta, mutta muuten mun omat lisukkeet ei varsinaisesti ole mikään kemikaalikuorma.

Mun pidennykset (Mago) on allergiavapaita, eikä niiden teossa ja kiinnityksessä käytetä kemikaaleja. Pidennys sidotaan puuvillanauhalla.

Kulmat on tänä päivänä jo ihan omat.

Ja huulitäytehän ei ole missää nimessä kemikaalia. Samaa ainetta käytetään esimerkiksi migreenin hoitoon pistoksina. 

Naamapalmu

Öh. Hyaluronihappoa ei tosiaan käytetä migreenin hoitoon, vaan botuliinia, jota tuskin huuliisi on tungettu. Ja ei se huulitäyte mikään luonnontuote ole, vaikka samaa tavaraa elimistössäkin esiintyy, vaan ihan sillkaa keinotekoista ainetta eli kemikaalia.

Vierailija

Hiusten värjääminen blondiksi vaatii ehkä hieman topakampiakin kemikaaleja jotka hyvinkin verisuonitetun päänahan ihon kanssa tekemisissä. Allergikko äitini lopetti hiusten värjäämisen, helpotti mm. iho-oireita joita aiemmin oli kauttaaltaan.

Vierailija

Ihan mielenkiinnosta, onko huuliisi siis laitettu botoxia? En ole koskaan kuullut että migreeniä hoidettaisiin muilla kuin botuliinipistoksilla, korjaa ihmeessä jos olen väärässä. Botox ei mielestäni ole mikään täyteaine, vaan lihasta lamaannuttava hermomyrkky, eli käytetään ennemminkin ryppyjen silottamiseen kosmeettisessa tarkoituksessa?

Karoliina Sallinen

Kolmeen edelliseen:

Kyllä hoidetaan muullakin migreeniä. Voitte kysyä asiaa seuraavan kerran kyseisiä hoitoja tekeviltä sairaaloilta. 

Ja kukaan kampaaja ei laita enää nykypäivänä blondausainetta päänahkaan. Mutta se on kyllä totta, että ei blondausaineet - kuten ei muutkaan hiusvärit - ole täysin luomuja tai kemikaalittomia. 

Vierailija

Hmm. Katsoin asiaa lääketietokannasta, ja hyaluronhappoa sisältävää myyntiluvallista lääkeainetta on ainoastaan hyalgan niminen injektioneste, jota käytetään artroosin hoitoon nivelen sisäisesti liikkuvuutta parantamaan, ja täten kipua lievittämään. Googlen avulla en löytänyt mitään tietoa migreenin hoidosta muilla injektioilla, kuin botuliinilla.

Olen terveydenhuollon ammattilainen, joten ihan mielenkiinnosta siis olisin halunnut tietää, onko migreenin hoitoon nykyään todella käytössä myös täyteaineita, mutta sinun perustelut ja omat selvitykset ei vakuuta minua tässä asiassa.

Vierailija

Mahtavaa argumentointia; kyllä hoidetaan ja kysykää sairaaloilta. Kysyttiin sulta, kun tällaisen tiedon meille kerroit?

Hemmuli

Jos joku tosiaan on väittänyt että hyaluronihappoa käytetään migreenin hoitoon, niin hän on kyllä luultavimmin sekoittanut sen botuliinipistoksiin. Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla kuka näin on sanonut, tai jotain muita lähteitä asialle, googlettamalla en kyllä löytänyt mitään tietoa.

Oletkotodellanointyhmä

Hei nyt ihan oikeasti: jos joku väittää sinulle että hyaluronihapolla hoidetaan migreeniä, niin sinua on kusetettu. Teen näiden aineiden ja aiheiden parissa töitä, eikä täyteaineilla hoideta yhtään kenenkään migreeniä, botuliinilla kyllä. Joten voitko hieman tarkentaa väitettäsi, vai intätkö taas vaan vastaan vailla faktoja?

Ennili

Migreeni- sekä bruksismipotilaana olen käynyt niin monet hoitomuodot läpi, että voin sanoa, ettei täyteaineita ole kukaan lääkäri koskaan edes maininnut migreenin yhteydessä. Botoxia sen sijaan käyn säännöllisesti ottamassa särkyihin. Botox relaxoi lihakset, jolloin niiden jännitys vähenee ja kipu hellittää tai lievenee.

Karoliina Sallinen

Edellisiin vielä:

Minusta en ole oikea ihminen vastaamaan erilaisista migreenin hoitomuodoista. Tiedän vain sen, mitä mulle on kerrottu. Paras, jos apua migreenin hoitoon haluaa, on kääntyä ammattilaisten puoleen. Tämä on sama, kun kertoisin, että autoon voi vaihtaa renkaat. En silti lähtisi itse opastamaan kyseisessä toimenpiteessä :)

Kuullun ymmärtäminen

Tai sitten et vain ole ymmärtänyt sinulle puhuttua. Todennäköisin vaihtoehto.

Hemmuli

Eihän kukaan sinulta ollut pyytänyt apua migreenin hoitoon, joten vertauksesi on todella ontuva. Ja ihan kuin nyt jokainen ei tietäisi että migreenin hoitoa koskien tulee kääntyä ammattilaisen puoleen. Tässä oli kyse siitä että levittelet väärää tietoa, etkä suostu oikaisemaan asiaa.

Vierailija

Itsehän otit esille migreenin hoidon! :) Ei kukaan kysynyt siihen vinkkiä. Sinä ensimmäisenä sanoit, että samalla aineella hoidetaan migreenia. Tää on ratkiriemukasta, kun et voi myöntää olevadi väärässä :D

Vierailija

Nyt on kyllä aika huono vertauskuva mielestäni tuo autojen renkaat. Jos sanot, että autoon vaihdetaan renkaat, niin siihen löytyy varmasti lähteistettyä faktatietoa, mutta jos sanot että ”kyllä migreeniä hoidetaan muillakin pistoksilla kun botoxilla” mutta tätä et pysty todistamaan.

Muutenkin mielestäni oli kyseenalaista vetää tuollainen kortti ”samaa ainetta käytetään migreenin hoidossa” todistelemaan huultesi täyttämisen olevan vaaratonta. On eri asia ottaa injektioita kosmeettisista kuin lääketieteellisistä syistä.

BIPODADA

Itselläni on ollut ripsienpidennykset ja olen miettinyt omaa kemikaalikuormaa siltä ajalta ja nyt. Tällä hetkellä ei ole ripsien pidennyksiä, mutta laitan lähes päivittäin kasvovoiteen, CC-voiteen, puuterin, aurinkopuuteria, luomiväriä, kulmakynää, huulipunaa tai -kiiltoa ja ripsiväriä. Ripsien pidennysten aikaan en käyttänyt lähes näin paljon meikkiä, vaan muu iho sai hengittää enemmän kuin nyt. Ripset riittivät minulle. Lisäksi puhdistan kasvoni kahdella aineella nyt (silmämeikki +muu kasvomeikki) kuin ripsienpidennysten kanssa yhdellä kasvovaahdolla. Huoltovälini ripsille oli noin neljä viikkoa. Kemikaalikuorman laskeminen pelkästään bloggarin ripsien perusteellaa ei ole hirveän, no fiksua, koska et voi tietää sitä arjen "todellisuutta" ja kemikaalikuormaa kuvien perusteella.

Vierailija

Mutta eihän tässä puhutakaan ulkonäöstä, vaan itsetunnosta ja itsensä hyväksymisestä.

Daniella
10/104 | 

Mä olen miettinyt paljon kaikkia näitä erilaisia laittautumisasioita viime aikoina, etenkin meikkaamista ja pitkälti varmaan juuri siksi, että lapset, etenkin tyttäreni, ovat siitä uteliaita enkä kyllä oikein osaa täysin vastata kysymykseen "miksi sä äiti meikkaat?"

Ongelmaksi itselleni näiden ajatusteni järjestelemiseen on muodostunut se, että olen tonkinut asiaa paljon syvemmältä kuin vain omalta kohdalta. Miksi naiset ylipäänsä meikkaavat? Miksi naisten "pitää" miettiä ripsipidennyksiä ym. helpottaakseen arkea? Eikö voisi vedellä vaan ilman mitään? Miksi naiset kokevat itsetuntonsa kohoavan laittautuessaan? Miksi siisti ulkonäkö usein tarkoittaa naisille meikattuja kasvoja? Nykynaiset ehkä ajattelevat useimmiten meikkaavansa itseään varten tai koska se on kivaa jne. Mutta onhan sen juuret paljon syvemmällä. Miksi meikit alun alkaen on kehitetty? Veikkaan syyksi odotuksia, joita ovat luoneet jotkut aivan muut tahot kuin naiset itse. 

No jaa, en tiedä, tykkään meikata ja peittää sillä omia epävarmuuksiani, mutta tällaisia on hauska pyöritellä mielessä :)

Karoliina Sallinen

Noi on tosi isoja kysymyksiä. Ja varmasti yhteiskunnan ja ajan paineet luovat sen, mikä on meistä kaunista.

Tosin: Mä myös uskon, että kauneuteen pyrkiminen (oli sitten kyseessä naama, kukkapenkki,sisustus tai ruoka-annos) ei ole aina pahasta. Mulle itselleni kauneus vaikka vaatteiden muodossa tuo kauheasti iloa. 

Stina Koo
11/104 | 

Kulmien microblading, ripsien pidennys, huulitäytteet, hiusten pidennykset, rakennekynnet... Mitä näitä nyt olikaan? Mielestäni aika paljon kaikkea yhdelle jo luonnostaan kauniille naiselle.

Karoliina Sallinen

Paitsi mulla ei ole enää kulmia, eikä kynsiäkään ollut pariin vuoteen. Mutta toki voi vielä jatkossa olla ja paljon lisääkin, jos sille tuntuu :) 

Fiona212

Eikö sinun kulmia juuri muutama kk sitten ”paranneltu” jossain, kun olivat vaihtaneet väriä edellisen pigmentoinnin jäljiltä? Eikai se nyt ole yhtäkkiä haihtunut?

Karoliina Sallinen

Se oli siis kulmien värjäys, ei mikään ihon alle menevä tikkaus, ja haalistuu näin ollen viikossa parissa. Nämä on kaksi eri asiaa.

Vierailija

En tiennytkään, että microbladingin katoaa niin nopeasti! Ehkä sitä sitten kuitenkin uskaltaisi itsekkin kokeilla...?

Karoliina Sallinen

Jos microblading kestää enemmän kuin vuoden, on se käsittääkseni tehty väärin, eli niin, että läpäisee ihoa liian syvältä.

Vierailija
12/104 | 

Itselläni aamuinen laiskuus, nuoruuden rahattomuus ja vähäiset meikkaustaidot ovat johtaneet lopulta siihen, että olen oikein tyytyväinen omaan ulkonäkööni niin meikien kanssa kuin ilmankin. Joten jos meikkaan se on vaan sitä, että juuri sinä päivänä vaan oli sellainen meikkausfiilis (ja aikaa). Olen aika tyytyväinen, että olen tämän tason elämässäni saavuttanut jo suht nuorena. En silti arvota ketään ulkonäön suhteen, tietenkin mielessäni saatan joskus ajatella vahingossa ikävemmin jostain, jonka jälkeen sitten torun itseäni, sillä eihän minun asiani ole miltä toiset haluavat näyttää. Yhdenkään tuntemani ihmisen kohdalla se, kuinka paljon aikaa ja vaivaa käyttää ulkonäköönsä ei ole ollut tekemisissä persoonan tai sen sisäisen kauneuden kanssa. Molemmista kasteista löytyy ihania ja ikäviä ihmisiä. Samoin ajattelen, että jos en jollekin kelpaa tällaisena kuin olen silloin se toinen ei ole meikäläisen arvoinen tai omaa samanlaista arvomaailmaa.

Siitä en kuitenkaan pidä, kun monesti tulee törmättyä väitteisiin, ettei panosta tai ole huolitellun näköinen ilman meikkiä. En ymmärrä yhtään, miten se, ettei aina halua meikata liittyy siihen, ettei olisi huoliteltu tai panostaisi omaan ulkonäköönsä. Käyn suihkussa säännöllisesti, olen aika tarkka siitä, että hiukseni näyttävät puhtailta tai suht puhtailta ja etten muiden seuraan mennessäni haise järkyttävästi hielle. Sitä näkökulmaa en siis ymmärrä, ettei meikittömänä voisi olla huolitellun näköinen tai panostaisi omaan ulkonäköönsä.

Enkä tällä tarkoita, että sinä olisit tätä mieltä, mutta tämä pohdinta vain heräsi tuosta "Ulkonäkö on vain ulkonäköä, oli sitten kyse huolimattomasta tai huolitellusta habituksest." kohdasta mieleen, kuinka usein tunnutaan laitettavan huolittelemattomuus ja meikkaamattomuus samaan lokeroon.

Karoliina Sallinen

Hyvä pointti ja erinomainen korjaus! Huoliteltu tosiaan ei ole sama kuin vaikka ripsiväri. Joskus luomuna on paljon siistimpi kuin vaikka suttuisella meikillä. 

Vierailija
13/104 | 

Esikuvana olemiseenhan nämä yhteistyöpostauksetkin perustuvat, kuten moni muukin mainonta. Vai ajatteletteko, että oli vain sattumaan, että Keke Rosberg komeili 80-luvulla Luhdan mainoskasvona? Nopea, palkittu, menestynyt.
Tai kun Harry Harkimon veneen kylkeen oli maailmannympäri purjehdittaessa liimattu erään tupakkafirman logot? Villi, vapaanja rohkea...
Esikuviinhan mainonnan mielikuvat nojaavat. Ja mainontaahan nämä kaupalliset yhteistyöt ja "näkyvyyttä vastaan" ovat.

On myös naivia ajtella, että esinuvana oleminen liittyisi jotenkin ikään. Ettei aikuisilla enää olisi esikuvia, etteivät he ottaisi vaikutteita.

Kysymykseen, onko oman ulkonäön muokkaaminen "lisäosin" ja pistoksin "oikein", on vain yksi vastaus: miksi niin teet. Mikä on se syy, minkä vuoksi omaa hiusväriä pitää vaihtaa, tukkaa muovittaa, huulta turvottaa tai katsetta terästää muovivahvikkeilla? Jokaisella toki omat syynsä, mutta helppous se ei ole oikeasti kenelläkään. Jos nimittäin perusteena vaikka noille muoviripsille olisi vain se, että on aamulla niin helppo lähteä, kun ei tarvitse meikata, miksei ulos voisi vain aamulla lähteä meikkaamatta? Miksi en riitä, itselleni, ilman salapoliisin naamiota? Mihin tarvitsen muovitukan, miksi haluan näyttää joltakin? Miltä tuntuisi astua ihmisten eteen ilman yhtäkään suojaa, ilman meikkiä tai ainuttakaan jatketta tai varjoa? Jos kahvilassa tartut kupin korvaan lakkaamattomilla kynsillä, särkyykö kuva?

Se, millainen esikuva kukakin tahtoisi lapselleen olla, on tietysti jokaisen meistä yksityisasia, eikä siihen ole muilla luoanotyaa kantaa. Yleisesti todeten olen itse sitä mieltä, että ylikorostunut ulkonäkökeskeisyys ei ole kasvavalle lapselle hyväksi. Esimerkiksi vanhempien kielteinen tai välttelevä suhtautuminen silmälaseihin tai hammasrautoihin kostautuu todennäköisesti silloin, kun silmälasit tai hammasraudat tulevat ajankohtaisiksi jälkikasvulle. "Mut sulle nää sopii" on aika laiha yritys paikata tilannetta, jos on vuosia itse tuonut esille, ettei pidä silmälaseista tai että täydellinen hymy on suora ja valkoinen... Kuinka välittää tunne itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on, jos ei itse hyväksy itseään ja kauneuttaan juuri sellaisena vaan.

Kukin tyylillään. Jokainen uskokoon omaan kuvaansa siitä, mikä on kaunista ja kuinka tärkeää sen tavoitteleminen on.

Karoliina Sallinen

Mulle on avautunut ihan uusi maailma kauneuteen ja sen ympärille nivoutuviin ajatuksiin, kun olen saanut lukea teidän ajatuksia nyt ja jo aikaisemmin. Itse mä en ajattele asioita noin syvällisesti. Mulle kaunis on kaunista, enkä ajattele ainakaa omalla kohdallani vaikka ripsien edustavan suojakuorta tai jotain sen suurempaa.Mutta tajuan kyllä, että sellaistakin näihin voi liittyä! 

Vierailija

Näitä asioita kannattaa todella miettiä syvällisemmin siinä vaiheessa, kun kasvattaa toista ihmistä :)

Oma etu ensin
14/104 | 

Eniten ko bloggaajan kohdalla turhauttaa juurikin tuo aivan loputon ja jatkuva mainostaminen. Milloin mistäkin täytyy blogikirjoitusta tai mainintaa vastaan saada tuotteita tai palveluita ilmaiseksi. Sekö bloggailun tarkoitus on? Ei mielestäni anna bloggaajasta kovin fiksua kuvaa, saati että olisi yhtään mikään ”esikuva” moisella toiminnalla. Hohhoh. Me muut oikeita töitä tekevät maksamme itse tuotteemme ja palvelumme, kuten myös veromme, ja tuemme yrittäjiä. Toista se on tälläkin bloggaajalla jonka elämäntehtävä on hyötyä muista, eli silkkaa hyväksikäyttöä ja varmasti useiden tuhansien eurojen tuotteet ilmaiseksi ja verottomasti ”blogiyhteistyönä” Joo rajansa kaikella.

Karoliina Sallinen

Oi että. Elämä olisi kyllä aika helppoa, jos se näin menisi. Mutta ei mene. Voit lukea mainosyhteistöistä, rahasta ja blogiverotuksesta, kun googlailet ko.aiheen postaukseni netistä. 

Vierailija

Älä sitten tule lukemaan blogeja jos ei kiinnosta. Jos bloggaajat eivät mainostaisi koskaan mitään, eivät he saisi rahaa kirjoittamisesta ja sitten pitäisi tehdä "oikeaa työtä" eikä kirjoittamiselle löytyisi näin paljon aikaa. Voit siirtyä lukemaan harrastajabloggaajien tekstejä, joiden tarkoitus ei ole hyötyä rahallisesti kirjoittamisesta.

Vierailija

Bloggaajat voi varmaan jakaa kahteen osaan. Toiset bloggavat ns harrastusmielessä vapaa-ajallaan ja toisille se on työ, jolla ehkä myös eletään. Vähän vaikea keksiä, miksi mikään yritys maksaisi bloggaajalle, jollei hän tätä mainosta tee ? Jos vaan omiaan kirjoittelisi ? Tämä kyseinen blogi on ymmärtääkseni tuon jälkimmäisen kaltainen

Lauraniii
15/104 | 

Voi josses näitä kommenttiosion pohdintoja! eiköhän laittautuminen ole tätä päivää ja luonnollista, teki sen meikeillä, ilman meikkejä tai ripsienpidennyksillä.
Moni blokkaaja on siirtynyt hyvin luonnolliseen lookiin ja moni bloggaa luonnonkosmetiikasta. Sitähän voi itse valita mistä mallin ottaa ja mitä blogia seuraa. Blogimarkkinointi ja bloggaus on myös tätä päivää ja ihan oikeaa työtä. Jokainen varmaan jättää lukematta jos häiritsee jokin. Minä ainakin skippaan sujuvasti ne, mitkä ei kiinnosta itseäni. Moni tuote tai palvelu on vaan sellainen mistä on kiva lukea ennen ostoa kokemuksia. Ja kyllä sen tajuaa mikä oikeasti on hyvä ja kiinnostava tuote tai palvelu bloggaajan mielestä jos on yhtään sisälukutaitoa. Tässä blogissa esimerkiksi tuodaan esiin monia pieniä yksityisyrittäjiä, mistä en ole kuullutkaan. Eikä se tarkoita, että minun pitäisi ostaa tai heti hankkia sellainen päiväpeitto, kun täällä mainittu.

Tässä blogissa on viisaita ajatuksia ja kivoja pohdintoja minulle kiinnostavista asioista ja siksi sitä luen. Minulla on saman ikäinen lapsi ja ikääkin on suurin piirtein saman verran kuin kirjoittajalla, niin moni asia osuu kiinnostuksen kohteissa yksiin. Ja minä en nyt ripsiä ota kun Karoliinalla on vaan vetelen ripsäriä ja asia ei minua liikuta sen enempää. Sitä en osaa sanoa, onko bloggaajat esikuviani, en usko, mutta varmasti vaikuttajia jollain tasolla kyllä.
Esikuvana olo on monen asian summa. Se on totta, että seurattavat ja esillä olevat ihmiset luovat kauneusihanteita tai ainakin vaikuttavat niihin. Jokainen itseasiassa voi vaikuttaa niihin. Ehkä se miten itse hyväksyy itsensä ja puhuu itsestään, ripsillä tai ilman, vaikuttaa lähellä oleviin satavarmasti.

Tuntuu, että täällä joillain on vaan kauhea tarve haukkua ja lytätä ja siksi kommentoi. Voi sitä erimieltä olla ja keskustella asiallisesti. Tuo vertaus hammasraudoista meni vähän huti
Jatka samaan malliin K, sinun blogia on kiva lukea. Toisaalta ihmisten kommenttejakin on viihdyttävä lukea, miten "fiksuja" argumentteja sitä suoltaakin ulos.. älä ota itseesi.

neija
16/104 | 

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää huulitäytteistä, miten sellaiset tehdään ja kauanko ne kestää? Ripsipidennyksistä useita postauksia, miksi ei huulitäytteistä? Selitätät vaan, ettei se ole big deal.

CougarWoman

Mua kiinnostelisi tämä kanssa, kun itsekin olen miettinyt pientä korjausta (lähinnä ylähuulen vertikaaliryppyjen takia), ja nimenomaan tuolla hyaluronihapolla.

Yleisesti käytyyn keskusteluun kaupallisista yhteistöistä: mä henkilökohtaisesti mieluummin ostan tuotteita, joita bloggaajat ovat suositelleet sen sijaan, että uskoisin sokeasti "perinteiseen markkinointiin" so. ko. tuotetta valmistavan yrityksen maksamiin mainoksiin. Bloggaajien suosituksia lukiessa kuitenkin tietää, että rehellisyyden todennäköisyys on suurempi kuin perinteisessä mainonnassa. Olen ainakin itse törmännyt (kauneus)blogeihin, joissa on joskus sanottu että "älä osta tätä, hinta-laatusuhde ei ole kohdallaan". Siis siinäkin tapauksessa että tuote on saatu kaupalliseen yhteistyöhön.

Sarppa
17/104 | 

Miksi taas bloggaajan ulkonäköön liittyvä postaus? Vaikka oletkin vuosikaudet täyttänyt, muovittanut ym. Itseäsi, niin miksi vasta nyt niistä tehdään viikottain postauksia. Vuosia sitten kelkkaasi hypänneet lukijat pitävät tätä uutta ja yllättävää postaussisältöä edelleen outona ja bloggaajalle istumattomana. Vai onko syynä päivittäisten postausideoiden puute? Mitä tavoitellaan miltei joka postauksen kuvina olevilla omilla kuvilla sieltä ja täältä. Eipä ollut ennen. Mainitsit postauksessa, että suhtauduit jonkun lukijan kommenttiin kevyesti. Eikös juuri ammattilaisen kuuluisi kuunnella lukijoita herkällä korvalla työttömyyden välttämiseksi. Löysin Lähiömutsista uuden seurattavan, koska hänellä lähes jokainen postaus liittyy luontevasti perheeseen ja lapsiin ja hän myös vierailee ahkerasti paikassa jos toisessa lukijoiden iloksi ja hyödyksi. On siis perheblogi. Vai olikohan tätä jokin harhautuspostaus häihin liittyen.

Vierailija

Onhan näitä ulkonäköpostauksia ollut tässä blogissa iät ja ajat. Ennen ne oli kovin kynsipainotteisia. Ripsiäkin laitettiin säännöllisesti.

Karoliina Sallinen

Kahteen edelliseen:

Ihan totta, että kauneuspostauksia on ollut ihan aina. Jopa TEKOKYNSIpostaussarja vaikka kuinka kauan männävuosina :) Ja tukkajutut aina kun muutosta on tapahtunut. 

Minustakin Lähis on ihana! Ei yhtään huono vaihtoehto siirtyä sinne, jos täällä tuntuu aiheet vieraille. 

teeea
18/104 | 

Mielestäni ulkonäköasiat ovat tosi henkilökohtaisia juttuja ja kukaan ei tiedä mitä traumoja kenelläkin niihin saattaakaan liittyä. On kuitenkin ehkä hiukan huolestuttavaa, että aina vaan enemmän ja enemmän pitää muokata omaa ulkonäköään.
Ulkonäkö tuntuu nyky-yhteiskunnassa saavuttaneen entistä suuremman merkityksen ja asettaa näin paljon paineitakin. Minua kyllä hiukan myös surettaa se, että pienet/nuoret tytöt kantavat asiasta jo suurta huolta. Tuskin tämäkään siis on täysin uusi ilmiö, mutta työskentelen lasten ja nuorten parissa ja kyllä minua henkilökohtaisesti hiukan surettaa, että alakouluikäiset tytöt miettivät hius- ja ripsipidennyksiä. Valitettavan usein malli/esikuva löytyy omasta perheestä. Minun näkökulmastani tässä asiassa on tapahtunut suuri muutos muutamien vuosien aikana. Toivoisin, että nämä tytöt saisivat vielä rauhassa leikkiä ja reuhata vailla huolta ripsipidennyksistä.
Sinä olet todella kaunis nainen. Mielestäni olisit tosi kaunis ilman näitä lisukkeita, et tarvitse niitä. Mutta jos tunnet olosi niiden avulla paremmaksi niin ehkä sekin on hyvä asia.

Karoliina Sallinen

Munkin mielestä ne ei kuulu lapsille tai nuorille. Mutta vaikka kuinka aikuinen on monessa mielessä esikuva, on minusta aikuisten ja lasten säännöt silti aivan eri. Oli sitten kyse ripsistä, alkoholista, samassa sängyssä nukkumisesta seurustelukumppanin kanssa tai vaikka rahasta. Lapsi on lapsi ja aikuinen aikuinen. 

Niinavain
19/104 | 

Huh huh, aivan järkyttävää miten ilkeitä ihmisiä tästä maasta löytyy. Katkeria ja kateellisia. En ymmärrä, miksi pitää tulla kerta toisensa jälkeen lukemaan tiettyjä blogeja, jos ne näin paljon ärsyttävät. Lisäksi minua raivostuttaa nämä "Bloggaaminen ei ole oikeaa työtä!"-kommentit aivan suunnattomasti (e, en ole itse bloggaaja). Miettikää, jos työskentelet vaikka kaupan kassalla, ja työpäivän päätteeksi saisit luettavaksi vinonpinon asiakkaiden epäasiallisia kommentteja ulkonäöstäsi ja kaikista tekemisistäsi. Ja se olisi ihan "normaalia" ja osa työtäsi. Sitä se näköjään bloggaajille on. Uskon, että nämä kommentit johtuvat vain siitä, että bloggaaminen on vielä niin uusi ammatti, ja osalla ihmisistä kestää enemmän aikaa sisäistää asia.

En myöskään ymmärrä näitä bloggaajien mainostamien tuotteiden boikotointeja. Ihan suoraan vielä myönnetään, että tuotteita boikotoidaan siksi, että bloggaaja on saanut ne yhteistyön kautta "ilmaiseksi". Eli siksi että ollaan kateellisia. Minä olen ostanut lukemattomia tuotteita joita seuraamani bloggaajat ovat suositelleet, ja löytänyt sillä tavalla itselle useita suosikkituotteita esimerkiksi meikeistä. Ja ostan myös jatkossa!

Vielä täytyy ottaa kantaa ulkonäköasiaan. Minusta on ihanaa, että nyt on tullut taas enemmän pinnalle luonnollisuus ja esimerkiksi ripisienpidennykset menettävät suosiotaan. Se on ihanaa siksi, että itse tykkään luonnollisemmasta tyylistä (ja siksi että se tulee halvemmaksi meille kaikille niin ei tarvi olla kateellinen teille bloggaajille :D). Mutta osa tykkää pidennyksistä ja huulitäytteistä yms, eikä siinä ole mitään väärää.

Karoliinalle haluan vielä sanoa, että sinä olet kadehtittavan kaunis nainen luonnostaan: sinulla on mielettömän kauniit kasvonpiirteet, tuuheat kulmat ja kauniit silmät ja hiukset ja näin ulkopuolisen silmin katsottuna et tarvitsisi mitään toimenpiteitä ulkonäkösi kohentamiseksi :) Mutta kun se asia ei kuulu kenellekään muulle kuin sinulle.

Toivonkin sinulle kaikkea hyvää ja rohkeutta tehdä edelleen asioita niin kuin itse parhaaksesi näet, ilkeistä kommenteistä huolimatta.

Vierailija

Meillä on vissiin erilaiset rillit joilla luetaan näitä kommentteja, koska minun silmääni näkyy enemmän Karoliinan kauneutta ylistäviä kommentteja kuin ulkonäköä haukkuvia. Ja hyvä niin :) Muutamaa tökstöks-kommenttia lukuunottamatta näen myös tosi hyvää keskustelua ja kannanottoa, joissa ollaan toki eri mieltä Karoliinan kanssa, mutta sehän lienee sallittua? Mä ainakin olen ymmärtänyt nämä kantaaottavat blogitekstit niin, että näissä kommenteissa saa kertoa oman mielipiteensä ja keskustella asiasta. Vai meneekö se niin, että samaa mieltä olevat saa hymistellä kommenttiboksin täyteen ja muut olkoot hiljaa. Kateellisiakin vielä :)

Ja ps. Mä olen kaupan kassalla(kin) töissä ja se törkeäkin "palaute" saadaan usein ihan suullisesti päin naamaa siinä työpäivän aikana. Ja lähes aina siinä on mausteena jotain kommenttia ulkonäöstäkin :)

Vierailija

Näin se tuntuu valitettavasti blogimaailmassa olevan - kehua saa mutta kritisoida tai kyseenalaistaa ei. Bloggaajat mielellään tituleeraavat itseään ammattilaisiksi ja ottavat mielellään vastaan blogin kautta tulleet herkut. Kritisoida ei kuitenkaan saa ja jos sen tekee, leimataan kateelliseksi, katkeraksi ja sanotaan, ettei sais lukea tai ainakaan haukkua bloggaajaa (joka itse on valinnut itselleen näinkin julkisen homman). Siinäpä dilemmaa kerrakseen.

Vierailija

Aamen. Heti kun alkoi kritiikkiä tulemaan, tämänkin blogin pitäjä lopetti kommentteihin vastaamisen

Karoliina Sallinen

Neljään edelliseen:

Voi teitä höpsöjä! En minä jätä vastaamatta siksi, että jonkun Pirkon mielestä Porvoossa minun naama ei näytä sille kun hän haluaisi. Vaan yksinkertaisesti siksi, että kun kommentit ylittää sellaiset 60, kestää hetkisen kirjoitella. 

Mä en ole tainnut koskaan ITSE ottaa tätä kateusasiaa puheeksi. Siihen en oikein osaa edes sanoa mitään. Ja jos olisi ihan kauhean herkkänahkainen, ei tätä hommaa voisi tehdä työnään. Saa ehdottomasti olla eri mieltä. Mutta sekin on hyväksyttävä, että minä myös pysyin omassa kannassani, eikä se välttämättä ole sama kuin lukijallani. Tätä ei tehdä tilauksesta, eikä mielipiteenikään ole kaikkia miellyttäviä. 

Ja siksihän tämä elämä ja keskustelu onkin niin hauskaa ja antoisaa <3

neija

Se on ihanaa siksi, että itse tykkään luonnollisemmasta tyylistä (ja siksi että se tulee halvemmaksi meille kaikille niin ei tarvi olla kateellinen teille bloggaajille :D).

Karoliinalle haluan vielä sanoa, että sinä olet kadehtittavan kaunis nainen luonnostaan

Niinavain, ei kaikki kärsi kateudesta kuten siä, tekstistäsi päätellen.

M-A
20/104 | 

Minä olen toistaiseksi saanut itse valita, mitä blogeja luen. Tällöin minun ei tarvitse lukea niitä, jotka ärsyttävät tai aiheuttavat muita negatiivisia tunteita.

Vierailija

Kivat sulle!! Mut mikähän oli sun pointti. Ei se sulle kuulu miksi joku lukee jotain blogia, ärsytti tai ei. Joten ällös huolehdi muista kuin itsestäsi. :''D

Karoliina Sallinen

Kahteen edelliseen:

Minusta tämä viimeinen kommentti on aika epäkypsä. Vaikka ollaan eri mieltä, ja tunteet kuumenee, olisi kiva, jos keskusteluataso olisi jotain muuta kun ala-asteen käytävillä. 

Rauhaa ja rakkautta <3

...
21/104 | 

Hei, kyllä on ihan hulluja ihmisiä kommentoimassa täällä. En ole itsekään samaa mieltä blogin kirjoittajan kanssa monestakaan asiasta enkä itse ottaisi huulitäytettä, hiusten pidennyksiä jne.mutta en silti koe, että minä voisin kommentoida noin törkeästi kuin monet ovat kommentoineet. Hyvää kevättä sinulle ja perheellesi Karoliina ja älä välitä ihmisten typeristä kommenteista!

Vierailija
22/104 | 

Eihän minkään "lisäosien" laittaminen riskitöntä ole. Paljon löytyy tutkittua tietoa haitoista ja riskeistä. Jokainen punnitsee omalla kohdallaan mitä riskejä on valmis ulkonäön takia ottamaan ja kantaa siitä vastuunsa.

NanaVanilla
23/104 | 

En usko mitenkään että sun ripset vaikuttaa mitenkään siihen millainen esikuva olet! Sun ripset on kauniit, näyttävät mutta samalla suht luonnolliset. 

Toki olen itse kaikkien 'lisäosien' puolestapuhuja kun rakastan niitä. Otin hetki sitten tauon jälkeen myös hiustenpidennyksen ja se vaikuttaa mun mieleen hyvin positiivisesti, olen jotenkin onnellisempi itseni kanssa. 

Itselläni on myös osittain huonoa itsetuntoa, mutta tykkään kauniista ja kaunistavista asioista ja moni varmasti tykkää ja panostaa niihin myös ilman itsetunto-ongelmia. 

Ihmiset tekee asioita ja käyttää aikaa ja rahaa itseä kiinnostaviin ja piristäviin asioihin. Joillain se sitten on lisäosat, joku toinen ilostuu uusitusta salikortista samanlai kuin me uudesta ripsihuollosta. En näe tässä mitään huonoa tai väärää. Makuasioita.

NanaVanilla
24/104 | 

Sekin siis lähti jo (mun lisäosat on liian pitkät niin painaa menemään ennen aikojaan). Eli jokin aika sitten ex-poikaystäväni sanoi et on miettinyt mitä mallia mun lapset saa naisista kun mä olen 'tällainen' ja lehdet, netti ja telkkari näyttää mitä näyttää. Että ehkä ne isona luulee että tää on normaalia ja kuuluu näyttää tältä. Ne ei muka saa mallia tavallisesta naisesta.. en oikein tiennyt miten ottaisin sen kommentin. Mä oon tosi usein laitettuna (lisäosissani) enkä juurikaan missään arkilookissa, muuten kuin töissä nyt on työpaita päällä.

Vierailija

Jos mun äidillä olisi silikonit, mullakin olisi ihan 100% varmuudella. Mulla oli teininä paljon itsetunto-ongelmia ulkonäköni suhteen, varsinkin pienten rintojen kanssa. Äidin malli normaalista naisvartalosta ja itsensä hyväksymisestä oli aivan äärettämän tärkeä. Ei hän olis isojen, täydellisen pyöreiden silareiden kanssa pystynyt mua vakuuttamaan, että sä olet hyvä just sellaisena kuin olet.

Joten ei sun ex-poikaystävä ihan hulluja ole puhunut.

Vierailija

Jos "olla kaunis" on sinun elämässäsi sinulle tärkeä arvo, tottakai se arvona välittyy myös tuleville sukupolville.
Arvoja on monenlaisia, kullakin vähän omansa. Toisille tärkeä arvo voi olla vaikka ekologisuus, tasa-arvoisuus, raha, hyvä koulutus tai muu menestys.
Ok.
Arvoja ei voida subjektiivisesti laittaa paremmuusjärjestykseen. Jokainen ihminen toki tekee niin mielessään, omiin arvoihinsa peilaten. Jos "näyttää hyvältä" on sinulle tärkeä arvo, ymmärrät varmasti paremmin sitä toista, jolle se myös on.
Jos taas muut asiat ovat sinulle ulkonäköä tärkeämpiä, sinun voi olla vaikeampi käsittää, miksi "moinen pinnallisuus" hallitsee jonkun toisen elämää.

Se on toki sanottava, ettei kauneus ole hyvän itsetunnon synonymi, eikä laittautumiseen käytetty aika ja raha korreloi tyytyväisyyden tai onnellisuuden kanssa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

tukka3.jpg
tukka3.jpg

tukka2.jpg
tukka2.jpg

 

tukka4.jpg
tukka4.jpg

lucy hale.jpg
lucy hale.jpg

Minä kävin keskiviikkoaamuna kampaajalla, ja laitoin ennen-jälkeen -kuvat instaan. Ja nyt voin sanoa, että tällä kertaa muutos oli melkoisen suuri. Vaikkei Umppu* tehnytkään tukalleni kuin periaatteessa juuren värjäämisen, on pörröisen aamutukan ja siloiseksi pestyn ja föönatun tukan ero melkoinen. Ihan sellainen, että itseäänkin vähän naurattaa tämä kuvasarja.

Vaikka olenkin ollut aivan rakastunut vaaleaan tukkaani – himoitsinhan sitä yli kolmekymmentä vuotta ennen värjäysoperaatioita – on pakko todeta, että vaalea tukka näin luonnonbrunetille on aika haastava ylläpidettävä. Ensinnäkin juurikasvu tulee näkyviin todella nopeasti. Toisekseen tukka kärsii lukuisista vaalennuksista. Tuntuu sille, kuin se ei kasvaisi niin paksuna ja nopeasti kuin ennen.

Niinpä olenkin alkanut pohtia, jos värjäisin tukan takaisin tummaksi. Sellaiseksi, että väri antaisi ensinnäkin suojan blondatuille latvoille. Ja sellaiseksi, jossa oma juuri saisi kasvaa täysin luomuna pitkiäkin aikoja niin, ettei värjäyspakkoa olisi.

Tällä hetkellä oma tukkani on ehkä sellainen long bob, mutta nyt pohdinkin, mitä pidennysasialle tekisin, JOS päädyn luopumaan vaaleasta tukasta ja vaaleista pidennyksistä. Toisaalta himottaisi tuollainen Lucy Halen napakka polkka (viimeinen kuva), mutta toisaalta muistan viime kesän painini lyhyen tukan kanssa. Jotenkin en tuntenut tukan muuten kivasta ulkomuodosta huolimatta lyhyitä hiuksiani koskaan oikein lopulta omikseni.

Niinpä mietin, pitäisikö tällaisten superpitkien pidennysten tilalle laittaakin tumman tukan kasvatusvaiheessa vain maltilliset, hieman tukan omaa kasvua pidemmät jatkot. Sellaiset, joiden avulla jaksaisin kasvattaa luomutukan esiin ilman joka-aamuista kriisiä siitä, että olen lyhyttukkainen.

Hiusideoita värin, mallin ja pituuden osalta otetaan vastaan! Ja hei: Onko siellä ruudun takana samanlaisia hiustuuliviirejä, jotka haluavat vaihdella hiusten ulkonäköä aina heti, kun yhteen vaiheeseen on työllä ja tuskalla päästy.

-Karoliina-

*palvelu saatu

Kuvat: Pinterest

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

P1012120.JPG
P1012120.JPG

P1012093 (1).JPG
P1012093 (1).JPG

P1012098 (1).JPG
P1012098 (1).JPG

P1012110 (1).JPG
P1012110 (1).JPG

P1012114.JPG
P1012114.JPG

P1012117.JPG
P1012117.JPG

Minulle laitettiin kaksi kuukautta sitten lettihiustenpidennykset. Elämäni ensimmäiset lisäosat hiuksiin. Ja voin sanoa, että olin ensimmäisen kerran jälkeen koukussa. Kuten sanoin – Olen pitkien hiusten nainen. Ja tunnen oloni vaan niin paljon kotoisammaksi pitkillä kutreilla.

Sofia, jolla The Loftissa olen käynyt, jää kuitenkin pian äitiyslomalle, joten minun piti alkaa kartoittamaan jo näin hyvissä ajoin itselleni uutta omaa kampaajaani. Sofia kun oli ikään kuin tullut ”perintönä” minulle, eikä varsinaista etsintäprojektia ollut tarvinnut tehdä Tampereelle muutettuni. Hänellä kun oli käynyt ennen minua niin siskoni kuin koko A:n sukukin. Toisistaan tietämättä vuosikaudet, ennen kuin A ja minä olimme edes tunteneet toisemme. Aikamoinen sattuma.

Pitkällisen kartoituksen jälkeen päädyin Prime Hair and Beauty Designen Umppuun. Olihan se melko luonnollinen jatkumo näin blogisiskoina saman lehtitalon portaaleissa bloggaavina. Sitä paitsi olin jo aikaisemmin ihaillut instassa Umpun tekemiä hiuksia. Olo oli siis luottavainen.

Tänä aamuna minulle laitettiin Primessä MAGO SimplyNatural -hiustenpidennykset*, jotka voisi sanoa olevan vähän kuin edellisten lettipidennysteni kevyempi serkku. Nämä hiukset solmitaan hiuksiin pienen pienissä osioissa, eikä niiden kiinnitykseen käytetä myöskään liimoja tai muita kemikaaleja. Erona lettipidennykseen MAGOt laitetaan hiuksiin pieni suortuva kerrallaan, kun letit laitetaan taas pitkinä ”mattoina”. Tämä takaa kevyen lopputuloksen.

Minulle laitettiin päähän kolme puntillista 50 sentin mittaisia SimplyNatural MAGO -pidennyksiä. Luonnollisen lopputuloksen saavuttamiseksi oma tukkani raidoitettiin ensin pidennysten mukaan ja lopuksi pidennykset vielä leikattiin rikotusti niin, että oma tukka ja pidennys sulautuvat yhteen.

Erikoista MAGOissa on se, että ne kestävät hiuksissa 3-8 kuukautta sellaisenaan. Hiuksia voi tuona aikana sävyttää ja värjätä, eikä hiustenpidennysten läsnäolo haittaa tätä hommaa millään tavalla. Muutenkin MAGOjen kanssa voi elää kuulemma kuin omankin tukan kanssa. Ne voi pestä normaalisti, eikä niiden olemassaoloa tarvitse varoa. Näin kuuden tunnin testillä hiusten kiinnityskohdat eivät näy mitenkään, vaikka kuinka viskoisi päätä tai tuuli heiluttaisi tukkaa miten. Aivan loistavaa!

Hipsuttelin töihin kampaajan jälkeen tänään supertyytyväisenä. Kerrankin tämä pakon sanelema kampaajavaihdos meni kerralla nappiin!

-Karoliina-

*hiukset tehty yhteistyössä Prime Hair and Beuty Designen ja MAGO SimplyNaturalin kanssa

Kuvat: Umppu
Asu: takki, Saki (By Emka) // neule, Stradivarius // mekko, Object // kengät, Dr.Martens

Kommentit (28)

Mili
1/28 | 

Edellinen pidennys on luonnollisempi ja sävyeroa ei ole eikä selkeää rajaa oman hiuksen kanssa. Olisiko lettitekniikka kuitenkin "paksuutensa" vuoksi parempi

Karoliina Sallinen

On totta, että tämä on kevyempi. Uskon, että vasta käyttö osoittaa, miten mikäkin tekniikka sopii :) 

Sinissssssss
2/28 | 

Itse pidennys on hyvin tehty mutta ovat kyllä ihan liian pitkät omaan makuun. Tulee valitettavasti vähän Tukiais-fibat... mutta pääasia että itse tykkäät! Toivottavasti ei vaan tule vauhtisokeus noiden kanssa :)

Karoliina Sallinen

Mäkin olen sitä mieltä, että ihan näin kiharalla tulee mun tyyliin (ainakin arkena) liian laitettu olo. Pitää katsoa käytössä, pitäisikö pätkäistä vielä ihan himppusen latvoista vai ei. 

Tanjami
3/28 | 

Mitään en pidennyksistä tiedä, mutta minustakin edellinen oli luonnollisemman näköinen, tästä jotenkin heti näkee, että on pidennykset. Mutta siinä olen kyllä samaa mieltä, että pitkä tukka sopii sulle tosi hyvin :)

Itsellä on kasvatusoperaatio, hakuan nähdä kuinka pitkäksi tämä vielä kasvaa. Mulla ei ole koskaan aikuisiällä ollut yli olkapäiden hiukset, joten saa nähdä, miltä ne näyttää. Pidennyksiä en vois laittaa, koska tykkään pestä hiuksia joka päivä.

Karoliina Sallinen

Näiden pidennysten kanssa kasvatus vasta jännää onkin. Nytkin kun otettiin edelliset pois, näki, kuinka huomasti tukka on kasvanut siellä alla. 

Mä pesin ennen hiukset joka toinen päivä. Pidennyksillä ehkä 2 kertaa viikossa. Kuivasampoo nyt suuremmassa käytössä, mutta toisaalta tukka ei rasvaannukaan niin, kun harventaa pesuvälejä. 

TR
4/28 | 

Luonnottoman näköiset ja antaa susta vähän pissis-vaikutelman. Ikään kuin yrität olla nuorempi mitä oikeasti olet. En tykkää. Miten noiden pidennysten kanssa urheillaan?!

Vierailija

Minä tykkään!! Luonnollisen näköiset ja sopii hyvin. En olis kuvista arvannut että on pidennykset. Itselläni oli joskus 10 vuotta sitten vielä noin pitkä tukka ihan omana. Kaipaan...

Juliaa

Ihanat !! Selasin äsken vartavasten tänne asti katsoon tän postauksen ! Tosi luonnollisen näköiset eikä kyllä huomais että on jotain muuta kun omaa tukkaa seassa ellei olis mainittu:)! Osaatko kertoo tarkemmin,kauan tukan laitossa meni ja mikä on primessä hinta normaali asiakkaille :)?

Sara Mäki
6/28 | 

Hei Karoliina! Olet todella kaunis ja omaat omaperäiset hyvä luustoiset kasvot! Mielestäni kuitenkin tummempi hiussävy korostaa kasvonpiirteitäsi enemmän. Tummemmassa tukassa ihosi näyttää ainakin kuvien perusteella hehkeämmältä ja nuoremmalta. Liian vaalea tukka vie hehkua pois ja tulee väsähtäneempi ilme. Tietenkin tämä on vain minun mielipide ja jokaisella oma maku. Muistan kun itsellä oli vaalea tukka niin halusin aina vain vaaleampaa ja vaaleampaa ja lopulta sainkin, samalla kasvot alkoi näyttää väsyneeltä ja tukka meni huonoon kuntoon. Luonnollisuus on valttia ja liian tumma eli musta jyrkkä tai liian vetyperoksiditukka ei sovi kellekkään eikä korosta parhaita puolia! :-) mukavaa talven jatkoa sinne!

Sara Mäki
7/28 | 

Pakko vielä sanoa, että sinä kesänä kun tapasit nykyisen kumppanisi olit kyllä ehdottomasti kaikista kauneimmillasi. Upea hiusväri tukassasi! Ja Se kuva missä sulla pitkähihainen pitsipaita ja farkkusortsit sekä hiukset puolikiinni pienellä nuturalla on vaan niin törkeän kaunis!! Niin hehkeä ja luonnollinen! Toki olet nyttenkin kaunis, mutta silloin vieläkin upeampi! ;-)

Karoliina Sallinen

Kesä on kyllä ihanaa aikaa, kun iho saa väriä. (Tosin ei enää jatkossa, kun järkytyin siitä, mitä vaurioita mm. tuon kesän Rhodoksella paahtaminen oli saanut aikaiseksi :( ) 

Lilla1
8/28 | 

Nätit hiukset,mutta jäin kuitenkin taviksena kaipaamaan vähän hintatietoa.
Paljonko maksaa tollasten laittaminen esim.,jos et itse maksa niistä mitään,niin silti olisi kiva tietää,paljonko normisti olisi hiustesi laittaminen maksanut?
Itsekin haaveilen pidennyksistä,clip onien käyttö on niin ärsyttävää ja hiuksia en koskaan niiden kanssa pidä auki,kun tuntuu,että ne näkyy juurikin kun tuulee ym.

Karoliina Sallinen

Nämä mun hiukset maksaa kokonaisuudessaan n. 700-800e, mutta MAGO-tekniikalla yleisesti hiusten summa vaihtelee noin 250-1100 euron välillä. 

J1
9/28 | 

Pakko minunkin tulla kertomaan oma mielipiteeni. Minusta se edellinen tukka oli vaan niin täydellinen sinulle. Väri ja pituus vaan sopivat niin hyvin. Ainakin näin kuvista katsottuna.
Ja täytyy sanoa vielä se, että olet todellakin kaunistunut aivan silmin nähden tässä reilun vuoden aikana. Aina olet ollut kaunis, mutta kun tuli jossain vastaan kuvasi parin vuoden takaa, niin mietin että vitsit miten olet muuttunut eduksesi. Kaikesta huomaa, että elät onnellista, seesteistä ja tasapainoista aikaa. Kaikkea hyvää jatkossakin!

Veera_koo
10/28 | 

Yhdyn monen mielipiteeseen ja pakko myöntää, että ikävän luonnottoman näköset nämä ovat.

Itse sanon aina asiakkaille pidennystä tehdessä, että kun kyseessä on tämmönen "feikki"-juttu, niin se pitää sillon tehdä niin hyvin ettei sitä kukaan huomaa feikiksi.

Himpun lyhyempi ja luonnollisemman värinen pidennys (esim raidoitettu) olisi tyylikkäämpi! :)

Enikeis kaunis olet!

Karoliina Sallinen

Kiitos mielipiteestäsi! Mä rakastan tätä väriä, enkä missään nimessä halua ainakaan lämpimämpää vaaleaa. Mutta hiusten pituutta kyllä harkitsen. Ihan himpusti lyhempi voisi toimia arjessa paremmin. Täytyy harkita, mitä teen! 
 

Mari.A.
11/28 | 

Moi!

Olen pitkään seurannut blogiasi, mutta en ole koskaan kommentoinut mitään. Nyt on pakko sanoa, että ihmettelen miten jaksat lukea tuollaista ulkonäön kommentointia. Kaunis olet kaikissa kuvissa ollut ja kaikki omassa kehossasi tapahtuvat muutokset ovat ainoastaan oma asiasi. Kovin näyttää olevan ihmisillä tarve kommentoida muiden ulkonäköä. Jotenkin väsyttävää ja luulin, että tällaisesta keskustelusta olisi jo päästy eteenpäin vuonna 2017.

Tahtoisin kuitenkin tietää, oletko tutkinut hiustesi alkuperää? Kirjoitat usein tasa-arvosta ja tahdot tyttöjen kasvavan modernissa maailmassa tasa-arvoisessa asemassa. Minua on itseäni monta kertaa kiinnostanut ottaa hiustenpidennykset, varsinkin kun oma tukkani on niin liru. Olen kuitenkin huolissani hiusten alkuperästä ja eettisyydestä.

https://www.mtv.fi/tv/ohjelmat/say-what/kommentit/artikkeli/kommentti-uh...

Karoliina Sallinen

Mä olen 32-vuotias ja tehnyt tätä niin kauan, että jos joku haluaa sanoa kommentin (suuntaan tai toiseen) mun ulkonäöstä, se ei vaikuta minuun enää oikeastaan millään tavalla. Kiva, jos joku tykkää, mutta toisaalta kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Eikä onneksi tarvitsekaan! Blogini historiassa on ollut aika paljon henkilökohtaisempiakin asioita, joista ihmiset ovat mielipiteensä kertoneet. 

Tosin totta on se, että joskus yllättää se, kuinka marginaalit asiat aiheuttavat keskustelua :) Kuten vaikka se, minä vuonna/kesänä/millä kampauksessa olen ollut "kaunein". Mutta toisaalta sellaiset postausten yllätysaspektit ovat osa bloggaamisen hauskuuttakin - koskaan ei tiedä, minne suuntaan keskustelu lähtee! 

Hyvä pointti tuo hiusten alkuperä! Olet oikeassa, että tässä olisi asia, jota voisi tutkia tarkemmin. 

Minnakaroliina

Simply Naturalin pidennykset ovat ainoita joilla on EUn myöntämä sertifikaatti eettisyydestä :)

Vierailija

Minustakin hiustenpidennysten eettisestä puolesta pitäisi puhua paljon enemmän, tosin muistan että olen siitä lukenut ensimmäistä kertaa juurikin jostakin blogista viitisen vuotta sitten. Itse en haluaisi toisten hiuksista tehtyjä pidennyksiä omaan päähäni, varsinkin jos hiusten tuottaminen ei ole kovin eettistä.

Vierailija
12/28 | 

Luulin että nyt tulee mielenkiintoinen tietopaketti hiuslisäkkeiden alkuperästä ja eettisyydestä, kuten Lilyn blogeissa usein on tapana. Älykkäitä naisia kiinnostaa asioiden taustat, myös estetiikassa. Yllätyin täysin, jutussa ei kerrottu mitään hiusten alkuperästä ja kommentitkin analysoivat bloggarin ulkonäköä.. ei kovin asiallista tai kiinnostavaakaan nykynaiselle. Taustatyö mukaan postauksiin ja eettisyys esille!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat