Kirjoitukset avainsanalla hiusten vaalennus

Tämän viikon toivepostaus numero kaksi liittyy hiuksiin, koska niistä kyseltiin multa todella paljon. Yritän nyt tiivistää samantyyppiset kysymykset yhteen, jotta saadaan kaikki mahtumaan yhteen postaukseen.

Mullahan on tällä hetkellä omaa, Luojan luomaa tukkaväriä, noin korvan alareunaan asti, lopuissa on lukuisia ja taas lukuisia värikerrostumia lähtien ihan vitivalkoisesta blondauksesta. Tuon värin päälle on välillä sävytetty vähän ruskeaa, jotta sulautuisi luomu-tukan väreihin, mutta sanottaisiinko, että reilun vuoden verran värjäyksiä latvoihinkaan ei tehnyt kuin ehkä 2-3kertaa. Yleensä on riittänyt hiusten tehohoito kampaajalla, eli Primen Umpulla.

Tämän lisäksi mun tukassa on kolme Balmainin DoubleHair -hiustuuhennusta, jotta mun hermot kestää sen, että saan kasvatettua oman tukan pitkäksi. (Blondaaminen ja siitä pakosti seurannut leikkaamiskierre oli virhe tukan mitan kannalta). Tosin nyt mun oma tukka on ehkä enää vain 5cm lyhempi kuin Doublet, mutta ei vielä niin paksu, kun haluaisin. Luomu-tukka kasvaa kauniin paksuna, mutta tosiaan blondilatvat ovat aika ohuet. Ehkä pääsen vuoden päästä eroon tuuhennuksista kokonaan, jos hormonit ei vie tukkaa mennessään.

Mä en luopunut hiusten värjäämisestä raskauden vuoksi, vaan tein päätöksen siksi, että mulla on mun mielestä ihan kaunis oma hiusväri, enkä jaksanut ainaista juurikasvukierrettä. Suurin syy omaan väriin siirtymisessä oli kuitenkin se, että vaalennus kulutti mun tukkaa ja koska haluan pitää pitkiä hiuksia, ei sellainen blondaus oman tukan kustannuksella tuntunut viisaalle.

En kuitenkaan tosiaankaan sanoa, etten enää koskaan värjäisi tukkaani. Muutenkin kaikki kauneusasiat on sellaisia, että etenen niissä fiilispohjalta, koska en pidä näitä asioita kovin vakavina. Jos joskus haluan permiksen, pinkki tukan tai jotain muuta, ihan varmasti otan sellaisen. Uusiutuvia materiaalejahan nämä ovat, ja jos joku ulkoinen seikkaa tukee henkistä oloa tai ilahduttaa, en näe mitään syytä kieltäytymiselle, oli kyse sitten tukasta, ripsistä tai mistä vaan. En myöskään usko, että satunnainen tukan värjääminen olisi suuri synti, vaikka raskaana olisikin.

Mun tärkein hiusvinkki on tässä: Hommaa hyvä kampaaja! Umppu on ihan oikeasti suurin syy siihen, miksi mun tukka voi hyvin ja näyttää sille, mille näyttää. On ollut hyvä tajuta se, että jos alan kasvattaa omaa luonnollista maksimittaa ja omaa luonnollista väriä, tarvitsen siltikin apuja ja hyvää kampaajaa. Mun oma HENKINEN pää ei olisi nimittäin kestänyt kasvatusprosessia niin, että mulla olisi ollut hamput, valkeat latvat ja ero uuden ja vanhan tukan välillä olisi ollut koko ajan läsnä. Siksi latvojen värjääminen, hoitaminen, tuuhennukset ja joskus myös kasvatettavan osan latvojen leikkaaminen on ollut tässä elinehto. Kun tukka on jokaisessa prosessin vaiheessa näyttänyt hyvälle, ei ole niin jumittunut siihen, ettei vielä olla siellä lopullisessa tavoitteessa.

Sitten vielä muutama asia mun tukan arkihoidosta. Nyt kun en urheile, pesen tukan ehkä 1-2 kertaa viikossa. Aika paljon käytän Balmainin tuotteita pesuun ja hoitoon, mutta myös ihan markettikamaa. Pesun ja suihkuhoitoaineen jälkeen laitan suihkun jälkeen tukkaan vielä hiuksiin jätettävän hoitsikan. Olen laiska kuivaamaan hiukset, joten yritän pestä hiukset aina päivällä, jotta ne kuivuisivat itsestään ennen nukkumaan menoa. 

Kun aloin kasvattaa omaa hiusväriäni, mun tyvi rasvoittui aivan supernopeasti. Ja olin melkein toivoton asian suhteen. Harkitsin jopa hiusten värjäämistä uudelleen tämän takia. Reilussa puolessa vuodessa tilanne kuitenkin muuttui, eikä hiukset enää rasvoitui, kuten kasvatusprosessin alussa. 

Mun oma tukka on liukas ja sileä, eikö se vaadi rautaa. Mutta tuuhennukset ovat karkeat, ja jotta ne sulautuisivat omaan tukkaani, mä yleensä teen laineet tukan pituuksiin. Vedän tukan 5-6 osaan ja teen kiharat. Alle lämpösuojaa ja päälle hurjasti lakkaa. Prosessiin menee ehkä 10minuuttia ja laineet kestää useamman päivän, jos vähän freesaan niitä aamuisin esimerkiksi hoitoaineen, lakan ja hiuspuuterin avulla. 

Sellaisia tukka juttuja tänään! Toivottavasti muistin vastata nyt kaikkeen, mitä hiuksistani kysyitte.

-Karoliina-

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

tukka3.jpg
tukka3.jpg

tukka2.jpg
tukka2.jpg

 

tukka4.jpg
tukka4.jpg

lucy hale.jpg
lucy hale.jpg

Minä kävin keskiviikkoaamuna kampaajalla, ja laitoin ennen-jälkeen -kuvat instaan. Ja nyt voin sanoa, että tällä kertaa muutos oli melkoisen suuri. Vaikkei Umppu* tehnytkään tukalleni kuin periaatteessa juuren värjäämisen, on pörröisen aamutukan ja siloiseksi pestyn ja föönatun tukan ero melkoinen. Ihan sellainen, että itseäänkin vähän naurattaa tämä kuvasarja.

Vaikka olenkin ollut aivan rakastunut vaaleaan tukkaani – himoitsinhan sitä yli kolmekymmentä vuotta ennen värjäysoperaatioita – on pakko todeta, että vaalea tukka näin luonnonbrunetille on aika haastava ylläpidettävä. Ensinnäkin juurikasvu tulee näkyviin todella nopeasti. Toisekseen tukka kärsii lukuisista vaalennuksista. Tuntuu sille, kuin se ei kasvaisi niin paksuna ja nopeasti kuin ennen.

Niinpä olenkin alkanut pohtia, jos värjäisin tukan takaisin tummaksi. Sellaiseksi, että väri antaisi ensinnäkin suojan blondatuille latvoille. Ja sellaiseksi, jossa oma juuri saisi kasvaa täysin luomuna pitkiäkin aikoja niin, ettei värjäyspakkoa olisi.

Tällä hetkellä oma tukkani on ehkä sellainen long bob, mutta nyt pohdinkin, mitä pidennysasialle tekisin, JOS päädyn luopumaan vaaleasta tukasta ja vaaleista pidennyksistä. Toisaalta himottaisi tuollainen Lucy Halen napakka polkka (viimeinen kuva), mutta toisaalta muistan viime kesän painini lyhyen tukan kanssa. Jotenkin en tuntenut tukan muuten kivasta ulkomuodosta huolimatta lyhyitä hiuksiani koskaan oikein lopulta omikseni.

Niinpä mietin, pitäisikö tällaisten superpitkien pidennysten tilalle laittaakin tumman tukan kasvatusvaiheessa vain maltilliset, hieman tukan omaa kasvua pidemmät jatkot. Sellaiset, joiden avulla jaksaisin kasvattaa luomutukan esiin ilman joka-aamuista kriisiä siitä, että olen lyhyttukkainen.

Hiusideoita värin, mallin ja pituuden osalta otetaan vastaan! Ja hei: Onko siellä ruudun takana samanlaisia hiustuuliviirejä, jotka haluavat vaihdella hiusten ulkonäköä aina heti, kun yhteen vaiheeseen on työllä ja tuskalla päästy.

-Karoliina-

*palvelu saatu

Kuvat: Pinterest

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

tukka1.jpg
tukka1.jpg

Tämä tukanvaalennusprojekti ei näytä loppuvan vielä vähään aikaan, koska nälkä kasvaa syödessä. Ensin oli vuosi sitten aivan intona ruskeista hiuksista vaaleilla raidoilla, mutta pian halusin vähän vaaleampaa ja nyt ollaan kai virallisesti blondi. Joka kerta, kun tukkaa on katsellut kampaajakäynnin jälkeen useamman viikon peilistä, alkaa haluta vielä vähän vaaleampaa. Superkoukuttavaa! 

Minun hiuksenihan leikattiin pitkäksi polkaksi reilu kuukausi sitten, nyt oli värin kirkastuksen vuoro*. Asialla oli jo toistamiseen The Loftin Sofia, jonka tapaan toimia hiusteni kanssa tykkään ihan hirveästi. Meillä synkkaa ajatukset niin hyvin yksiin, joten tuntuu, että lopputulos on aina prikulleen sitä, mitä haluankin.

Joillakin kerroilla minun hiuksistani on värjätty vain juuri, mutta nyt väriä kirkastettiin kauttaaltaan. Sellainen vaalea toffeetukka muuttui nyt selkeästi vaaleammaksi. Edelleenkin – kuten koko blondaushistoriani ajan – väri saatiin päähän raidoilla, jotta tuo juurikasvu olisi mahdollisimman luonnollisen näköinen. Tosin pohdin, pitäisikö vaalennusta alkaa tehdä koko päähän ihan ilman raitaa, jolloin yleisilme vaalenisi entisestään. Kokemuksia tästä otetaan mielellään vastaan.

Ihana kesäperjantain kunniaksi minulla on teille pieni lahja: Mainitsemalla Kolmistaan-blogin varauksen yhteydessä, saat -10% alennusta kaikista The Loftin Sofian hiuspalveluista, kun varaat aikasi 1.7.2017 mennessä. Ajan voi varata täältä. 

P1010866 (4).JPG
P1010866 (4).JPG

P1010865 (4).JPG
P1010865 (4).JPG

P1010870 (4).JPG
P1010870 (4).JPG

Ihanaa perjantaita! Täällä Espanjassa herättiin aurinkoiseen aamuun!

-Karoliina-

*kampaajapalvelu saatu

Kommentit (3)

MarikaJohannaP
1/3 | 

Sulla on kyllä todella kauniin väriset hiukset kummassakin kuvassa. Mä olen kanssa koko hiusten vaalennusta miettinyt mutta en ole uskaltanut, mietityttää niin paljon se mihin kuntoon hiukset menevät sen jälkeen. Tosin Olaplexinhän pitäisi nykyään suojata hius todella hyvin rankemmissakin vaalennuksissa.

Minnea
2/3 | 

Oma kokemus on, että jos oma väri on tummempi, niin raidat on ainoa vaihtoehto. Itsellä ainakin jos vaalentaa koko pään, niin juurikasvu on rumaa. Raidoilla se näyttää siedettävämmältä.

Tykkäsin sulla tosi paljon tummista hiuksista, mutta ei vaaleammatkaan hassumat ole :)

Taru Mari
3/3 | 

No todellakin voi! Meinaan itse juuri ryhtyä vaalennusprojektiin ja nyt ajattelen etten halua ihan blondia. Kokemusta kuitenkin vaaleistakin hiuksista on ja silloin kävi juurikin niin että koko ajan halusi vaaleampaa, vaikka se ei nää näyttänyt edes hyvältä omassa päässäni. :D Sama kyllä on tummennuksen kanssa...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

P9181407.JPG
P9181407.JPG
P9181400.JPG
P9181400.JPG

P9181403.JPG
P9181403.JPG

 

P9181413.JPG
P9181413.JPG

Te, jotka olette seuranneet useamman vuoden blogia, tiedätte, että hiukset ovat minulle ikuisuusprojekti. 

On ollut:
megapitkät hiukset
otsatukkainen pitkä tukka
otsatukkainen melkeinpolkka
ja sitten taas kerran otsahiustenkasvatusoperaatio.

On ollut:
tummat pitkät hiukset
ja raidoitettu kesätukka.

Koko tämän ajan olen - kuten ehkä muistatte - aina välissä vilautellut toivetta siitä, josko joskus uskaltaisin värjätä hiukseni vaaleiksi. Ihan siis oikeasti niin vaaleiksi, että minua voisi sanoa vaaleahiuksiseksi.

Minun identiteettini on kuitenkin aina ollut kiinni tummissa hiuksissa. Moni suomalainenhan on lapsen vaaleahiuksinen ja hiukset tummuvat ajan kanssa, mutta minulla on ollut todella tummat hiukset aivan lapsesta asti. Siksi se viimeinen rohkeus oikeasti blondiin päähän on varmasti aina puuttunut. Olen miettinyt, mikä minä olisin ilman sitä tummahiuksisen tytön/naisen statusta.

Onhan se hassua, että niinkin pinnallinen asia kuin hiustenväri tuntuu tärkeälle asialle, mutta osin sen varaan olen rakentanut oman ulkoisen minäkuvani. Tummat hiukset, pienet rinnat, leveä lantio ja isot silmät - Niillä tässä on aika monta vuotta menty!

No. Kuukausi sitten aloitettu rohkeampi vaalennusprojekti sai tällä viikolla jatkoa, kun istuin taas kerran QHairin Marian tuoliin ja sanoin : "Isketään lisää sitä blondia".

Ja niin tehtiin. Maria raidoitti ensin hiukseni kauttaaltaan baby lights -raidoilla, hiukset käsiteltiin Olaplexillä ja sitten vielä sävytettiin oikean lopputuloksen saamiseksi.

Kun tukka oli kuivattu ja muotoiltu, hykertelimme me molemmat innosta. Ensimmäisen kerran ikinä minulla oli oikeasti blondi tukka. Ja jos viimeksi sanoin hiusteni olevan "paras tukka ikinä", löysivät ne hiukset nyt voittajan.

Ainoa miinus tässä on nyt varmasti se, että jäänkö koukkuun blondiin? Tuleeko QHairin ovesta ensi kuussa ulos platinablondi?

Niin ja hei. Näin lopuksi. Taitaa olla viimeiset päivät äänestää suosikkinsa The Blog Awards 2016 -skabassa. Jos meikäläisen jorinat ansaitsevat sinusta pystin, voi äänestyksen tehdä täällä. Kiitos, murut!

-Karoliina-

*hiukset toteutettu yhteistyössä Maria Halkosen / QHair kanssa

Kommentit (14)

Rosbe
2/14 | 

Tosi hienot! Itekin oon ollu melkein aina tummatukkainen ja kaikki sanovat, että olen "selkeästi tumma" mutta salaa olen nyt enemmän ja enemmän alkanut haaveilla vaaleista kutreista. Uskon että ne voisi ihan sopia! Mutta uskaltaako sitä lähteä tekemään niin rajua muutosta hmmmm. Tai suostuuko kampaaja lähteä leikkiin, koska olen "selkeästi tumma". Ehkä seuraavassa istunnossa vihjaan toiveistani :)

Karoliina Sallinen

Mulle on tullut moni "epäilijä" nyt sanomaan, että yllättyivät, kuinka hyvin vaaleampi väri käy. Rohkeasti testiin (ja Olaplex mukaan)!

Mimzu
3/14 | 

Jää koukkuun . Nimimerkillä Kaks vuotta sitten vielä 31-vuotta tummatukkaisena, nykyjään hopeanharmaa/ kunnon vaalea.
Ja en ikinä enää palaa tummaan. Tää vaalea on muutoinkin niiiin paljon helpompi. Hyvin kestää kasvaa pariki kuukautta ja hiukset kuitenkin hyvännäköiset kasvusta huolimatta . Ja toiseksi, aloin harmaantumaan 30:nä ohimoilta, nykyään en edes sitä juurikaan muista , koska ne ei tuolta vaaleasta yhtään erotu.
Sulle passaa tuo blondi look kyllä todella hyvin. <3

Karoliina Sallinen

Kiitos <3 Munkin tavoite on saada joku päivä sellainen hopeisempi vaalea (ei kuitenkaan mummofleda)!

ohsomanyreasons
5/14 | 

Qhairissa vaalennusoperaatio myös meneillään :) Ja kyllä, siihen jää koukkuun! Tilasin alunperin oman väristä hiirenharmaata tukkaa, mutta nälkä kasvaa syödessä ja haluan vaaleamman ja sinne platinaan päin :D

ohsomanyreasons

Ja upealta näyttää siis sun hiukset, tosi kaunis väri ja sopii hyvin sulle! :) 

Tuuli Maria
6/14 | 

Upeat hiukset! Olisipa itselläkin noin paksut ja kiiltävät hiukset, nämä luonnonkiharat kun ovat aina vähän sotkuisen näköiset. Mutta itseasiassa sitä piti tulla sanomaan, että kiitos! Kiitos blogistasi. Vaikutat ihanalta ihmiseltä, ja vanhemmista kirjoituksistasi sain paljon kaipaamaani vertaistukea muutokseen, jota edes lähimmäiset eivät aina ymmärrä. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat