Kirjoitukset avainsanalla Hipu

IMG_20181231_165550-01.jpeg
IMG_20181231_165550-01.jpeg

Muistatteko, kun olen tasaisin väliajoin, vaikka en todellakaan kovin usein, julkaissut tänne blogiin Ystävänikirjaa? Sitä, jossa minä ja joku ystävistäni kerromme meistä ystävyksinä. Koska nyt on kulunut hävyttömän pitkä aika viime kerrasta, päätin, että nyt on aika elvyttää tätäkin postaussarjaa. Joten: Olkaa hyvät!

 

Miten tutustuitte?

H: Vaikka minun muistikuvani eivät sinne asti ylety, arvelisin että kohtasimme ensimmäisen kerran synnytyslaitoksella…
Varhaisimmat muistikuvat meistä liittyy siihen, kuinka sä nukuit yläsängyssä ja mä alasängyssä, ja pidettiin turvaksi meidän kerrosten välillä äitin kylpytakin nauhaa.

K: Näin ekan kerran Hipun, kun hän oli muutaman tunnin ikäinen. Heräsin eräänä aamuna äitin ja isin sängystä ja ihmettelin, miksi mummo istui sängynlaidalla. Se katseli ikkunasta ulos ja hyräili jotain (kuten usein). Mä muistan aivan tarkasti, että se kääntyi muhun päin ja sanoi: “Sulle on syntynyt sisko”. Olin ihan että ”mitä kummaa”. Naurattaa edelleen, että tieto tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaikka varmasti mulle oli asiasta puhuttu ja äidin maha oli kasvanut. Pian isi tuli kotiin sairaalasta, nukkumaan hetkeksi. Mummo käski, etten saisi herättää isiä. Mummo siis asui meidän kanssa samassa talossa, paritalossa. Noh. Tätä en itse muista, mutta isi on kertonut, etten todella antanut hänen nukkua, vaan halusin heti sairaalaan.

Matkalla sairaalaan ostettiin potkupuku. Hipu oli pieni ja pidin sitä ylpeänä sylissäni. Olin 3 vuotta ja 3 kuukautta vanha.

 

Mikä oli ensivaikutelmasi toisesta?

H: Muistan lapsuudesta sen, että sä olit jo silloin mun mielestä päämäärätietoinen ja tiesit aina mitä ja miten asiat halusit. Mä olin enempi sellainen, jolle ei ollut asiat ihan niin justiinsa. Sen takia en aina edes jaksanut kun olkia kohauttaa, vaikka tajusin, että koitit isompana joskus simputtaa mua.

K: Tarina kertoo, että olin kysynyt äitiltä: ”Miksi meidän vauvassa on hintalappu?”. Hipulla oli ranteessa sairaalan nimikyltti. Sairaalakeissiä lukuun ottamatta en muista aivan Hipun vauva-aikaa. Sen kuitenkin tiedän ja muistan, etten ole koskaan ollut mustasukkainen sisaruksistani.  

Ekat muistot meistä yhdessä on alle kouluikäisinä. Kun remuttiin ulkona ja isi veti meitä pulkassa. Tai sekin on tosi elävä muisto, että Hipu aina ”luki” – ei siis osannut oikeasti vielä lukea – meidän kerrossängyn alasängyssä Aku Ankkoja höpisten ääneen. Siten se veti kiltisti peiton päälle ja nukkui samassa asennossa aamuun asti. Hipu oli iloinen ja tosi helppoa lapsi. En muista, että oltaisiin koskaan riidelty tai että Hipu olisi kiukutellut.

 

Milloin huomasit kaveruuden muuttuneen ystävyydeksi?

H: Kirjaimellisestihan me ollaan kasvettu yhteen, mutta en oikein muista milloin tajusin sen, että meillä (ja toki pienimmällä siskolla) on todella erityislaatuisen tiivis sisarussuhde. Ehkä sen alkoi tajuta vasta joskus lukiossa, kun enemmän alkoi ystävien kanssa analyyttisemmin juttelemaan perhesuhteista.

K: Me ollaan aina oltu ystäviä. Siskot on mun parhaat ystävät aina, eikä sellaista asiaa edes mitenkään kyseenalaista. Vaikka toki ne välillä ärsyttääkin.

Ehkä aikuisena vasta ymmärsi, miten meidän sisarussuhde (mukaan lukien kolmas sisko) onkin hyvin erityinen. Tai siis silloin ymmärsi, ettei kaikki ole sisarustensa kanssa yhtä läheisiä. Me kerrotaan toisillemme kaikki, joka välillä ärsyttää meidän miehiä. Tyyliin jos kotona käydään joku keskustelu ja sovittaan, että asia pidetään vielä yksityisenä, on usein meidän kysymys: ”Mutta kai mä sentään siskoille voin sanoa?”

Me esim. halataan ja myös pussataan poskelle varmaan aina, kun nähdään. Juuri mietin viime viikolla, kun olin käymässä Hipun töissä ja lähtiessä pussasin sitä poskelle, että joku ehkä luuli, että me ollaan pariskunta.

 

Kun sovitte tapaamisen, kumpi on myöhässä ja kumpi ajoissa?

H: Meidät on kyllä molemmat kasvatettu siihen, että ollaan aina ajoissa: mä ainakin olen! Eli jos pitäisi jompi kumpi valita myöhästymään, sanoisin, että sinä (ehkä siksikin, että sulla on esim. lapsi ja sitä kautta enemmän liikkuvia ja sinusta riippumattomia osasia). Tosin, jos oot vähänkin myöhässä, ilmoitat aina hyvissä ajoin. Ja vaikka oltaisiin vaikka sovittu, että tulet “joskus viiden-kuuden välissä” käymään, saatat laittaa viestiä, että “anteeks mut mulla menee varmaan johki vartin yli viiteen”.

K: Meidät on kasvatettu siihen, että myöhässä ei olla. Siis sellaista vaihtoehtoa ei kerta kaikkiaan ole!

Mutta jos jompikumpi on pakko valita, varmaan myöhässä olen sitten minä.

 

Mikä teitä yhdistää? Missä olette samanlaisia?

H: Meitä yhdistää toki koko tämä hullu suku ja isosiskous pienimmälle siskolle.
Me molemmat ollaan itsevarmoja, erittäin herkkiä innostumaan ja ideoimaan täysillä, ja ollaan innostuessamme erittäin kovaäänisiä. Me ei siedetä heikompien huonoa kohtelua, oli kyseessä joku vähemmistöryhmä, alakynteen joutuva ystävä tai vaikka satunnainen kadunkulkija, vaan ollaan aina valmiina puolustamaan heitä. Tästä tulee mieleen esimerkiksi kerta, kun isolla tyttöporukalla oltiin pubissa, ja yllättäen vieras mies hyppäsi kysymättä kiinni kovakouraisesti suutelemaan yhtä porukan tyttöä. Ilman eri sopimusta molemmat meistä ponkaisi ylös, läimäisi kädet pöytään ja huusi kovaan äänen “mitä helvettiä?”, ja päällekäyjä olikin jo juoksemassa ulko-ovesta ulos ennen kuin osa ehti edes tajuta, mitä oli tapahtunut.
Niin ja, molemmat rakastetaan rutikuivaa skumppaa!

K: Jassoo. Ulkopuoliset sanovat usein, että me (kaikki kolme) ollaan niin samanlaisia. Oikeasti Hipu ja minä esimerkiksi ollaan todella erilaisia, mutta meitä yhdistävä tekijä on meidän sisaruusside. Joka siis varmasti näkyy satojen kilsojen päähän. Me ollaan sellainen saumaton tiimi, jota ei voi hajottaa. Pidetään aina aivan viimeiseen asti toistemme puolta.

Me tykätään samoista hömppämäisistä tyttöjen jutuista, kuten kynsien lakkailuista ja kasvohoidoista. Tehdään niitä usein yhdessä! Sitten meillä on sellainen ihan oma huumori, jonne muut ei varmasti pääse sisälle, koska moni sisäpiiriläppä juonta juurensa kymmenien vuosien takaa. Tyyliin me siskojen kanssa kuiskaillaan aina ”psst, sä oot kiva”, ja aina se naurattaa. En edes suoraan sanottuna muista, mistä se tuli, mutta se on sellainen oma juttu.

Meitä yhdistää Hipun kanssa fiksaatio sanakikkailuun, nerokkaisiin (öh) meemeihin ja ylipäätään asioista jauhamiseen.

Me jaetaan aika samanlainen arvomaailma ja kiinnostuksenkohteet. Ollaan samassa ”kuplassa”, jos puhutaan tyylistä, politiikasta, yhteiskunnassa kiinnostavista aiheista tai vaikka musiikista. Nykyään, kun mäkin asun Tampereella ja meidän työt hipaisee edes vähän toisiaan, me myös tunnetaan paljon samaa jengiä niin töiden kuin vapaa-ajankin puolesta.

 

Missä olette erilaisia?

H: Sä olet kuitenkin enemmän spontaani, tunteen vietävissä, kun mä osaan ottaa hieman rauhallisemmin ja pohtia asiaa järjellä ja analyyttisesti tunteen ohessa. Samoin, sä haluat muutoksien ja päätösten tapahtuvan välittömästi, kun mä taas haluan yleensä puntaroida hetken aikaa asioiden hyviä ja huonoja puolia, kerätä faktat, ja vasta sitten tehdä päätökseni.
Sä oot rohkeampi siinä, että et niin pelkää erilaisia ristiriitoja esimerkiksi vaikka työssä ja ihmissuhteissa. Mä mieluumin annan asioiden olla tai toimin rauhanneuvottelijana vaikka kahden ihmisen välillä, kunhan konflikteilta vältyttäisiin. Lisäksi sä oot todella kilpailuhenkinen, ja mä en taas ole yhtään!

K: Hipu on eniten sosial butterfly, ketä mä tiedän. Se minglaa kenen kanssa vaan. Osaa olla kiinnostunut kaikista, ei kiusaannu mistään ja osaa keskustella aivan mistä aiheesta vaan, aivan kenen kanssa vaan. Se on tyyppi, jonka voi toisin sanoen heittää minne tahansa ja kohta sillä on siellä kymmeniä ystäviä.

Mä en niinkään nauti sosiaalisista tilanteista, vaikka “osaankin käyttäytyä” niissä, jos on pakko. Mä tarvitsen paljon enemmän hiljaisuutta ja omia oloja. Mulla akkujen latautuminen ei tapahtuu (lukuun ottamatta ydinperhettä ja muutamaa lähintä ystävää) ihmisten parissa. Hipu puolestaan saa voimaa kemuista ja häppeningeistä.

Hipu osaa muotoilla aina sanansa oikein ja olla järkevä. Se voi vaikka odottaa kaksi kuukautta oikeaa hetkeä, jolloin sanoo sitten hyvin muotoillut asiansa kauniisti. Mä puolestani sanon samoin tein asiani ilman mitään filttereitä.

Hipu ei ole yhtä provosoiva (ja provosoituva) kun minä. Se on luontainen johtaja, joka on karismaattinen ja jää mieleen, mutta se ei tee itseään tiettäväksi kärkkäällä tavalla. Se jää mieleen, koska se on niin hyvä tyyppi. Itse en usko, että musta saa mitenkään erityisen ”hyvän tyypin mielikuvaa”. En usko olevani mulkkukaan, mutta mä en jaksa samalla tavalla ottaa sellaista positiivista, kaikkia piristävää, moodia.

Hipu on emäntä, joka tekee miehelleen aamupalat ja laittaa seitsemää sorttia, kun tulee vieraita. Mä en koe olevani sellainen, vaan oikaisen usein vaikka tarjottavissa, kun tulee vieraita.

Meidän luonne-eroja kuvaa hyvin se, että mä harrastin lapsena todella monessa lajissa kilpaurheilua. Sitten vanhemmat ajattelivat, että kokeekohan Hipu huonommuutta, jos sitä ei viedä kisoihin. Noh. Hipu vietiin maastojuoksukisoihin, mutta sitä ei vaan kuulunut maaliin. Kaikki alkoi huolestua. Lopulta Hipu löydettiin metsästä poimimasta kukkia. Meikä oli vetänyt hampaat irvessä, täysillä, maaliin jo ajat sitten.

Niin ja kuten näette: Ei me juuri toisiltamme näytetäkään. Kai.

 

Pahin riitanne? Ja miten se selvitettiin?

H: Pahin riita taitaa olla se kun joskus männävuonna sanoin sulle suorat sanat jostakin sun ylireagoinnista (joka sekin vaati minulta aika paljon, kun yleensä olen enempikin tukija ja myötäilijä), ja loukkaannuit siitä. Ei se sun mykkäkoulu mua kohtaan tainnut kuitenkaan montaa tuntia kestää, kun jo lepyit saatuasi haudutella hetkosen sanomisiani.

K: Porukka aina puhuu riidoistaan sisarustensa kanssa, mutta mun on pakko sanoa, etten muista yhtään kertaa meidän lapsuudessa, että olisi riidelty. Ehkä maalla oli pakko olla väleissä, kun siskot oli monen kilometrin säteellä ainoat kaverit.

Meillä oli Hipun kanssa riita muistaakseni aika pian sen jälkeen, kun muutin Tampereelle. Muistan, että laitoin sille jonkun viestin ”no ehkä parempi, ettet osallistu mun polttareihin ollenkaan” tai muuta sellaista. (Tosi kypsää, I know). Oli aivan kauheaa olla riidoissa siskon kanssa. Sitä kesti ehkä puolikas päivä. Sitten sovittiin. Ja myöhemmin sille on naurettu monta kertaa.

 

Mikä ystävässäsi ärsyttää?

H: Eikös sisaruudesta sanota, että toinen on maailman rakkain paskapää? Eli vaikka joskus ärsyttäisikin hetkellisesti jokin piirre, ei se kovin kauaa paina. Ja ärsytyksen aiheista voi vaan hyvässä hengessä roastata toista.

K: Hmm. Hipu on persoona, jossa ei kyllä rehellisesti ärsytä oikein mikään. Ehkä en aina jaksa kuunnella sen 10 minuutin mittaisia ääniviestejä koskien Halloween-koristeita, koska näitä viestejä saatta syksyllä tulla joka päivä, kahden kuukauden ajan. Mutta ei sekään varsinaisesti ärsytä. Se on Hipu!

Joskus mua sapettaa, kun Hipu on semisti besserwisser. Kertoilee jotain itsestäänselvyyksiä aivan, kun olisin 5-vuotias. Tyyliin: ”Lilli. Noista perunoista kannattaa kaattaa vesi pois kun ne on kypsät.”

 

Miksi ihailet ystävääsi?

H: Pelottomuutta. Tämä pätee niin ihmissuhteissa kuin työssäkin, ja siinä, että ei pelkää sanoa omaa ajatustaan ääneen silläkään uhalla, että se ei kaikkea miellyttäisi. Tai vaikka se ei miellyttäisi edes useampia.
Ihailen myös sitä, kuinka jaksat olla täysillä boss lady ja äiti. Vaikka muakin usein kutsutaan Duracell-pupuksi, en mä koskaan varmasti jaksaisi kaiken muun ohella olla niin kunnianhimoinen työni suhteen, saatika äitinä.
Ihailen myös sitä, että osaat juoda viskiä.

K: Oi jukra. Vaikka mitä. Hipu on ihminen, joka voi pitää 245 lankaa yhtä aikaa käsissään. Ja selviytyä kaikesta mallikelpoisesti. Hipulle ei koskaan ole ongelmia, on vaan ratkaisuja. Jos Hipu alkaisi parkua lattialla ja menisi epätoivoiseksi, mun maailma romahtaisi. Silloin tietäisi, että maailmanloppu on lähellä.

Hipu myös osaa tehdä tyylin kaiken, mihin se ryhtyy. Se remontoi, ompelee, kokkaa, askartelee, organisoi, ideoi. Tekee kaikkea! Kun MoWille haettiin Command Center Specialistia ja mä kuulin paikan kriteerit, soitin Hipulle, että nyt oli työ, johon sen oli pakko hakea. Koska työ vaan kuulosti niin hipumaiselle! Ei ollut siis ylläri, että aika monen haastiksen ja psykologisen testin jälkeen hän myös paikan sai.

Ihailen Hipun sovittelevaa tapaa toimia. Ilman, että hän on yhtään alistuva tai jää jalkoihin.

 

Lempinimi

H: Karo, Lilli, Killi

K: Hipu, Hippu, Hipsu, Nippu, Hamppi Täti

 

Kuvaile ystävääsi kolmella sanalla.

H: Peloton, innostuva, rakas!

K: Energiaa tuova. Luontaisesti pro (mihin ikinä ryhtyykin). Turva.

 

Miten ja kuinka usein pidätte yhteyttä?

H: Melkein joka päivä.

K: Pidetään yhteyttä joka päivä vähintään Whats Appilla Siskot-ryhmässä. Hipulla on tapana höpistä meidän ryhmään aamuviesti samalla, kun menee töihin. Sen nimeksi on lanseerattu ”Hipsun aamuhöpinät”. Me nähdään nykyisin melkein viikoittain, koska asutaan samassa kaupungissa (vihdoin!!). Käydään työpäivän keskellä lounaalla tai kyläillään.

 

Mitä ystävä tekee? Mikä arkisesta toiminnosta tulee kaveri mieleen?

H: Tää kuulostaa hullulle, mutta mulle tulee aina hampaita, tai paremminkin kieltä, pestessä aina mieleen sinä! Me molemmat tehdään se niin kovalla voimalla ja antaumuksella, että päädytään aina kakomaan ja yskimään.
Karo raapustaa paperikalenteriin, laittaa sen läppärinsä päälle nipuksi, siirtää nipun Herschel-reppuun ja soittaa kysyäkseen että tehtäiskö jotakin yhdessä.

K: Hipun tekemistä leimaa ainainen liikkeessä olo. Siis sellainen puuhastelu: Hipu järjestää juhlia, buukkaa bileitä, sopii tapaamisia, koristelee kutsukortteja, askartelee Halloween-asun maskia tai koristelee muffineja.

Hipu tulee mulle mieleen silloin, kun joku alkaa ”hipsuttaa” varpaita, eli liikuttelemaan jalkaterää edestakaisin. Hipu tekee nimittäin aina niin, kun sitä alkaa väsyttää.

Mulle tulee Hipu mieleen Halloween-jutuista, naamiaisista ja siitä, kun joku kertoo telkkarin ruokaohjelmassa laittavansa jonkin ruuan KYLKEEN jotain ruokaa. Hipu kokkailee asioita aina jonkin kylkeen.

Niin ja Hipu tulee ekana myös mieleen, jos on lapsenhoidollinen hätätilanne. Sanomattakin selvä, että F rakastaa, kun Hipu-täti tulee hoitamaan.

 

Paras yhteinen muistonne.

H: Sellaista historiaa kaikkine lapsuusmuistoineen on kyllä hankala alkaa ruotimaan. Yks eniten naurua edelleen aiheuttava muisto on Freedom-festariviikonloppu kesällä 2016.

K: Hmm. Niitä on tietysti paljon, mutta lähinnä jokainen niistä on jokin sellainen tosi arkinen. Esimerkiksi joku hetki, jossa on räkätetty vatsalihakset kipeiksi. Mulle toisaalta ihania muistoja on ollut sellaiset, kun Hipu on ollut mun tukena vaikeissa hetkissä. Kun on saanut tulla sen sohvalle nukkumaan ja ”hoitoon”.

Täytyy sanoa, että kesän 2016 Freedom-festit olivat niin monella tapaa eeppinen reissu, että sitä voisi pitää meidän elämän yhtenä hulvattomimmista viikonlopuista yhdessä. Silloin sattui ja tapahtui niin koomisia asioita, että ne naurattaa edelleen.

 

-Karoliina-

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Heippa!

Voi juku, miten rentoutunut fiilis. Esko ja F olivat Lahden isovanhempien kanssa viikonlopun Tukholma-Helsinkin-Tukholma -risteilyllä Siljalla, ja minä puolestani vietin viikonlopun pikkusiskojeni - Hipun ja Roosan - kanssa.

Koko viikonloppu siis pelkästään huonoa todella laadukasta Sallinen-läppää, herkutellua, lötköilyä, pitkiä yöunia ja yhdessäoloa.

Perjantaina suunnattiin aluksi meidän varastolle. Yksi viikonlopun to do -jutuista oli nimittäin varaston siivoaminen ja sieltä ensi viikonlopun kirppispöytää varten myytävien tuotteiden etsiminen. Yleisesti ottaen tuo homma olisi voinut olla tylsää, mutta kun apuna oli kaksi siskoa, vähän pirskahtelevaa ja Spottarin musat, meni työt aika vaihdilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun varasto oli saatu kuntoon, tehtiin ihanaa iltaruokaa (mm. rosmariiniperunoita ja jälkkäriksi suklaamoussea) ja vähän kauneushoitoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oltiin päätetty, että lauantaiaamuna nukutaan pitkään eikä hätiköidä minnekään, mutta koska kaikki olivat hereillä jo kasilta, päätetiin suunnata Jäähallin kirppikselle (ja sinne Esko ja minä menemme siis myymään ensi lauantain ja sunnuntaina muuten!).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Roosa, tai siis viralliselta nimeltään Auroora (Auroora Aamurusko -blogin Auroora siis) on ihan älytön kirppishai. Ihan kummallista, miten itse en nähnyt pöydissä tällä kertaa juuri mitään kiinnostavaa, mutta hän bongasi vaikka mitä mahtavaa. Roosan kirppisshoppaajan vinkit voi lukea muuten täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hipukin teki mahtavia rockabilly-löytöjä. Mm. silkkuhuivin. Eurolla :D

Kirppistelyn jälkeen suuntasimme Pacificon brunssille. Paikkahan on aivan huikean ihana. Vähänkö rakastan rouheaa meisinkiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
DSCN3432
DSCN3432

Harmitti vaan aika paljon, että gluteenittomia safkoja ei oltu merkitty..ja toisaalta, mm. gluteeniton leipä puuttui kokonaan. Henkilökunta oli kuitenkin mukavaa ja ne ruuat, joita uskalsin syödä, myös aika maukkaita. Kotiinviemisiksi sain ruinattua itselleni Pacificon mainosjulisteen (oli ihanat värit!), ja nyt pitäisikin keksiä paikka, jonne sen meillä laitan.

Hipu lähti brunssin ja pienen kaupunkikierroksen jälkeen jo kotiinsa Tampereelle, mutta minä ja Roosa vietimme lötköilyillan vielä meillä. Sinkkuelämää 2 -leffa, sauna ja pedikyyri. Niin ja blogikuvausta ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja taas kerran tuli olo, ettei kenenkään kanssa voi vain olla niin hauskaa ja niin rentoa kuin omien siskojen! Ja tästä ajatuksesta sitten kumpua taas pohdintaa siitä, onko epäreilua, jos omalle tyttärelle aivan tietoisesti evää tämän mahdollisuuden....Huoh! Aikaisempaa yksi vai kaksi lasta -pohdintaanihan löytyy mm.  täältä.

Mitä mieltä te olette: Jos vain mahdollista, täytyykö lapselle tarjota mahdollisuus sisarussuhteeseen? Erilaisia näkökulmia kaivataan!

Ihanaa alkavaa viikkoa!

-Karkki-

Kommentit (28)

Mirkku
2/28 | 

Meilläkin ollut samaa pohdintaa, että ollaanko itsekkäitä, kun ajattelemme jättävämme tyttäremme ainoaksi lapseksi. Olen käynyt keskustelua kavereideni kanssa jotka ovat ainoita lapsia ja he ovat olleet kannustavia päätöksessämme. Eivät ole kokeneet lapsuuttaan yksinäiseksi, koska ympärillä on aina ollut sukua ja ystäviä. Meidän vauva- aika oli niin raskasta ettei me jaksettaisi sitä uudestaan jos seuraavakin vauva olisi yhtä vaativa. Olen ajatellut asian näin, että olen mieluummin hyvä ja rakastava äiti yhdelle lapselle kuin väsynyt ja kiukkuinen kahdelle :)

Yksi sisko
3/28 | 

Mulla on 9v vanhempi sisko ja meistä ainakin tullut tosi läheiset vanhemmiten. Ollaan monesti puhuttu miten ei voitaisi kuvitella ettei olisi sitä toista. Toista, joka usein ymmärtää niin täydellisesti :)

peppilotta
4/28 | 

Itselläni ei ollut sisaruksia. Minulle oli selvää, että jos vain mahdollista niin toivomme useampaa lasta. Heistä on niin paljon iloa ja seuraa toisilleen.Välillä kinastelua, oppimista toisiltaan ja kasvukumppanuutta. Aina on myös leikkikaveri kotona. Meillä lapset syntyneet lyhyellä ikäerolla. Juuri eilen iltana nuorimmainen kuiskasi veljen korvaan, että olet minulle maailman paras kaveri! Lisäksi vauva ja pikkulapsi ikä ovat kuitenkin lyhyitä. Me vanhemmat aikanaan vanhenemme, joten minusta ainut lapsi jää aika yksin. Ikäero pienenee kun lapset kasvavat ja aikuisiällä ei sillä ole merkitystä.

Katja
5/28 | 

Meidän neiti on ollut todella vaativa, 3 kuukauden koliikki, nukahtamisvaikeudet ym ovat rokottaneet myös parisuhdetta. Silti minussa elää iso halu joskus vielä ryhtyä tähän uudelleen. Itselläni on kaksi veljeä ja lasken tämän yhdeksi elämäni suurimmaksi lahjaksi. Ilman heitä elämästäni puuttuisi niin paljon! Juttelin asiasta myös ystäväni kanssa, joka on ainoa lapsi ja hän sanoi, ettei ole kärsinyt tilanteesta. Ystävät ovat kuulemma tulleet sitten läheisimmiksi. Mietin tätä kotona mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei ystävä ole sama kuin sisarus. Sisaruksen kanssa suhde on aina erilainen. Ja voi niitä muistoja, joita minulla on veljieni kanssa, korvaamattomia! Vaikka toinen veljistäni asuukin Amerikassa, voin soittaa hänelle koska vaan (aikaerosta huolimatta!) ja itkeä puhelimaan, ettei viime yönäkään nukuttu. Ja siellä hän rauhallisesti kuuntelee ja saa oloni taas paremmaksi. Meille siis tulee vielä joskus toinen vauva (jos se on meistä kiinni), sillä haluan antaa tyttärellemme sisaruksen. Veljeni ovat vaikuttaneet vahvasti siihen, että olen juuri tällainen kun olen. Tiedän, että minua rakastetaan ja minut hyväksytään tällaisenä.

Daniella
6/28 | 

Ei kannata ajatella, että olisi pakko "hankkia" lisää lapsia, jotta esikoinen ei jäisi yksin. Jos ei oikeasti löydä itsestään useamman lapsen vanhempaa, niin ei pidä siihen hommaan ryhtyä vain lapsen takia. Et sitä varmaan tarkoittanutkaan, mutta sanonpa silti :) Kuten yllä jo todettiinkin, että jos raskas vauva-aika on syy olla haluamatta lisää lapsia, on syytä muistuttaa itseään sen ajan lyhyydestä. Toki se on raskas vuosi-puoltoista, mutta sen jälkeen se on ohi. Sen sijaan, että miettisi vain sitä, millaista olisi jos tässä olisi nyt yksi valvottava vauva vielä pyörimässä jaloissa, kannattaa miettiä myös niin päin, että millaista olisi, jos tässä olisikin yksi eskarilainen tai kouluikäinen. Ei yhtään niin uuvuttava ajatus, kuin 3-vuotias ja vauva -yhdistelmä. Itselleni on aina ollut selvää, että lapsia on useampi. Nyt kun kuopus on melkein vuoden, haaveilen vielä kolmannesta. Ihana myös ajatella aikaa eteenpäin, kun lapset ovat jo aikuisia ja millaiseksi suhteemme muuttuu. Ja tietysti väistämättä ajattelee sitäkin, että kun itse on jo vanha ja tarvitsee apua ja seuraa, ei se kaikki jää yhden lapsen harteille. Itselläni on sisaruksia, mutta en ole läheinen heidän kanssaan. Haluaisin kyllä olla, mistä on varmaan myös seurannut se, että haluan panostaa omalta osaltani omien lasteni sisarussuhteeseen. Niin ja se toisen lapsen vauva-aika tuntuu helpommalta, vaikka olisi raskastakin. Esikoisen kanssa uuvuttavuutta lisää uutuus ja tuntemattomuus. Toisen kanssa jo tietää sen kaiken menevän pian ohi. Kuluneen vuoden jälkeen on sanottava, että vaikka olen todella väsynyt, niin olen ollut paljon enemän kartalla nyt, en missään sumussa, ja kaikki on ollut jotenkin jopa hienompaa. Kaksi lasta opettaa suhtellisuudentajua ihan eri tavalla ja kyllä sitä on itsekin äitinä rentoutunut aika tavalla. Mutta on hyvä tietysti tiedostaa, ettei kaikkien tarvitse haluta montaa lasta, kaikkien ei tarvitse haluta sitä ensimmäistäkään. Mutta mieti tarkkaan, ennen kuin suljet vauvahanat ;) Erityisesti sitä, millä perusteella jättäisit yrittämättä toista lasta.

Ellu
7/28 | 

Ehdottomasti sisarukset ovat suuri rikkaus! Ja tosiaan, siinä niitä menee kaksi samalla "vaivalla" kuin yksikin

Sylvia
8/28 | 

Moikka! Mikään pakkohan niitä sisaruksia ei ole hankkia (Ai eikö?!), mutta kyllä mäkin näkisin ne äärettömänä rikkautena. Toki yhden kanssa olisi ehkä helpompaa monet asiat, mutta isolla perspektiivillä en näe yhtään argumenttia "vain" yhden lapsen puolesta. (Jos skipataan nyt ympäristöasiat jne.) Mulla on kaksi lasta, haluaisin kolmannen. Ne tappelee, riehuu ja riitelee, mutta silti.

Karkki
10/28 | 

Hyvä pointti! Tosin itse mietin, että olisi ihana saada hyvä kokemus vauva-ajasta! Jotenkin harmittaa, että viimeksi emme osanneet nauttia siitä...

14/28 | 

Daniella: Mä alan olla jo sun fani! Sanot asiat aina jotenkin niin fiksusti ja niin, että ne kolahtaa muhun :D kiitos!

Katja
17/28 | 

Tyttö täytti juuri vuoden. Vielä ei ole siis kiire sisarusta hankkia. Huonoimpina päivinä mietin, että ikäeroa tulee ainakin viisi vuotta! Parhaimpina taas mietin, että kaksi vuotta voisi olla sopiva. Muuttuvia ovat fiilikset sen suhteen siis. Meillä äiti sai meidät kaikki kolme neljän vuoden sisään. Enpä ole ennen äidiksi tuloa tajunnut mikä superwomen äiti on. Kolme pientä lasta vieraassa ilman ilmsn minkäänlaista tukiverkkoa. Minulla tekee tiukkaa tämän yhden kanssa hyvän tukiverkon kanssa. Mutta kukin kokee nämä asiat niin erilailla. En häpeä sanoa ääneen, että rankkaa on ollut ja kaipaan välillä entistä elämääni, vaikken tietysti enää lastani pois antaisi ja hän on minulle maailman rakkain. Haluan olla niin hyvä äiti kun pystyn, mutta myös muuta.

Me
18/28 | 

meidän perheessä on 8 lasta, kaikki samoista vanhemmista, kaikilla 1-3v. ikäeroa, vanhin vm.86 ja nuorin vm.2004, itse olen vm.89.

On niin ihanaa kun on sisaruksia, aina on ystäviä, leikkikamuja ja vaikka ryyppykamukin! :D

Itselläni on nyt yksi lapsi, ikää 8kk. Raskasta on omallla tavallaan, mutta haluan hänelle sisaruksen, sillä se on lapsen oikeus, toki itse mietin juuri omaa jaksamista, mutta olen ajatellut, että odotan vaikka sen 4 vuotta että olen valmis seuraavaan, toisaalta on jo vauvakuume, toisaalta pelottaa ajatuskin toisesta.. en ainakaan ole synnytykseen valmis :D!!

miimii
19/28 | 

No ei todella mene! Sanonta se nyt tietenkin vaan on mutta voi miten harhaanjohtava. Toinen lapsi saattaa ns. hoitua helpommin kuin esikoinen, mutta kyllä kahdessa on paljon enemmän hoitamista, vahtimista ja huolehtimista kuin yhdessä. Eli kovasti on erilaista olla kahden vanhempi, kuin yhden. Olen ymmärtänyt että elämä muuttuu ihan yhtä paljon jokaisen lapsen tulon myötä. Ei siis eroa onko toinen, kolmas vai neljäs.

Karoliina Sallinen
20/28 | 

Tuo on niin totta: Vasta aikuisena olen tajunnut, millainen haipakka meilläkin on kotona aikanaan ollut. Kolme alle kouluikäistä!

Karoliina Sallinen
21/28 | 

Minua synnytys pelottaa tai mietityttää taas vähiten. Mutta se vauva-aika...huh huh!

Karoliina Sallinen
22/28 | 

Tätä olen juuri ajatellut. Yhden lapsen kanssa voi tehdä niin, että toinen vanhempi saa helposti omaa aikaa. Jos lapsia on sen sijaa kaksi tai enemmän, kynnys jättää toinen vanhempi esim. viikonlopuksi lasten kanssa yksin varmasti kasvaa. Silloin kun tietää, että lasten kanssa jäävän työmäärä ei olekaan enää ihan helppo. Myös ulkopuolista hoitoapua saa varmasti yhden lapsen kanssa helpommin.

24/28 | 

[…] Isäni ja äitini olivat varanneet keväisen laivareissun Tukholmaan. Äitini kysyi josko lähdettäisiin F:n kanssa mukaan. Tietysti halusimme lähteä. F on viimeksi ollut laivalla pikkuvauvana, joten olihan se ison tytön päästävä jo diskoilemaan ja mussuttamaan herkkuja laivan yläsänkyyn (huomatkaa muuten asiaankuluva selfie-ilme). Ja saihan toki Karoliina viettää rentoa viikonloppua ihanien siskojensa kanssa. […]

Essi
25/28 | 

Ihan pakko kommentoida. Itse olen oman kokemuksen kautta(ikävä kyllä) joutunut huomaamaan sen, ettei sisarus ole tae sille että sulla olis joku joka on ylitse muiden ja juuri se ihminen joka kulkee elämässä rinnalla tuli mitä tuli. Itse olen pitkän ja kipeän lapsettomuusmatkan jälkeen saanut kaksi ihanaa aarretta ja voi kuinka toivonkaan että he saavat toisistaan juuri Sen ihmisen elämäänsä. Kaikkemme yritämme jotta osaisimme osaltamme toimia niin että sisko ja sen veli kulkisivat rinta rinnan päiviensä päähän, olisivat toistensa tuki ja turva.

Tuleepa taas tekstiä enemmän kun piti mutta siis itse sisarus-pohdintaasi en osaa neuvoa antaa mutta halusin kertoa myös sen puolen että vaikka sisarus olisikin niin se ei silti takaa sitä mitä sinä itse olet omien siskojesi kanssa saanut. Olet todella onnekas siinäkin suhteessa <3

Ihanaa joulun odotusta teidän ihanalle perheelle :) Ja ennen kaikkea onnea yritykseen jos siihen jonain päivänä päädytte :)

Henna
28/28 | 

Sisarukset on kyllä ihania. On aivan huippua, että on ihmisiä, jotka tietää ihan tasan, mistä asioista tai ihmisistä puhun. Itse olen onnekas ja mulla on neljä! Vanhimman siskon kanssa meillä on ihan oma huumori. Nuorimmat sisarukset on sitten niin paljon nuorempia, että ihan aina ei meinaa juttua löytyä. Toiset nyt niin teini-iässäkin :) Onneks whatsapp ja instagram toimii, niin ollaan sit sitä kautta tekemisissä enemmän, kun harvemmin nähdään.

Ei sisarukset kuitenkaan ainoa ystävyyden "lähde" ole. Olen vanhemmalla iällä saanut yhden erityisen hyvän ystävän, joka usein tuntuu siskolta. Viestitellään viikottain, käydään keikoilla, tanssimassa ja lenkeillä sekä vaihdetaan epäonnistuneen kokkikerhon kokemuksia. Sain kunnian olla hänen ja miehensä häissä kaasona ja pidin vain hänelle puheen vessassa mm. siitä, kuinka hän tuntuu minulle joskus enemmän siskolta, kuin oikeat siskoni tuntuvat. Eikä biologinen sisaruus automaattisesti tarkoita ystävyyttä, vaikka vanhemmat sitä varmasti toivoisivatkin. Tiedän tapauksia, että sisarukset ovat ennemminkin tuttavia, kuin ystäviä.

Ei siis paniikkia tai painetta! Kyllä F saa varmasti ystäviä muualtakin :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat