Kirjoitukset avainsanalla hääpäivä

Vastasin maanantaina täällä meidän hääpäiväteeman mukaisiin kysymyksiin, joita olitte saanut esittää mulle Instassa. Koska kysymyksiä tuli paljon ja ne oli tosi kivoja, päätin poimia niiden seasta vielä muutamia lisää ja jatkaa vastauspostausta tällekin päivälle. Tässä, olkaa hyvä. 

Mikä oli teidän hääbiisi? Kirkkoon marssittiin Beyoncen Halon tahtiin, seremonian aikana soi Thousand years ja ulos käveltiin All you need is loven tahtiin. Häätanssi oli She's everything. Nämä siis livenä esitettynä tosin. Ystävät ja ammattilaiset esittivät. 

Miten päädyitte menemään naimisiin? Hmm. Tähän en osaa sanoa muuta kuin sen, että se oli vaan alusta asti aivan selvää. Ei kai edes puhuttu, että ei mentäisi. A kosi minua Saksassa, kun oltiin tunnettu vajaat 6 kuukautta. Vastaus oli täysin selvä. Oltaisiin haluttu mennä naimisiin jo seuraavaana kesänä, mutta koska A palasi Suomeen vasta maaliskuun lopussa ja edessä oli muuttohässäkät ja muut, meni häät 1,5 vuoden päähän kosinnasta.

Miten pidätte parisuhteesta huolta? Eniten varmasti niin, että yritetään molemmat olla pääasiassa toisillemme kivoja. Tehdä, niin kuin toivoisi itselleen tehtävän. Se on ihan arkista puuhaa: Kun tekee leivän, kysyy, ottaisiko toinenkin. Me pussailaan, silitellään ja halaillaan paljon. Ja annetaan positiivista palautetta päivittäin ja yritetään keventää toisen taakkaa. Tyyliin: "Näytät kauniille/komealle. / Kiiros, kun laitoit tiskit. / Haluaisitko mennä päiväunille? Tärkeää on myös lapsivapaa-aikaa iltaisin tai treffeillä. 

Miten juhlitte hääpäivää? No vasta toinen takana, että mitään perinteitä ei ole. Me ollaan aina oltu enemmän niitä tyyppejä, jotka ottaa ennemmin yhteistä aikaa kuin ostaa varsinaisia lahjoja. Tai siis me ostellaan lahjoja, mutta yleensä ne annetaan muuten vaan. Ilman synttäreitä tai muita. Mä ostin A:lle viime viikolla ylläriksi lenkkarit. Hän ostaa mulle aina ruokakauppareissulta kukkia. Tosin huomenna me lähdetään (jos kukaan ei sairastu...) kahdestaan yöksi mökille. Se on ikään kuin meidän hääpäivämatka. 

Mitä avioliitto merkitsee sulle? Mä uskon, että voi sitoutua toiseen 100% ilman papin aamentakin. Että jos on täysillä jutussa mukana, ei siihen tarvita papereita tai sormuksia. Toisaalta sormus ei pelastakaan miltään. Yhtä lailla suhde voi ajautua huonoon jamaan ja ihmiset tehdä virheitä, vaikka naimisissa oltaisikin. Vaikka tiedostan nämä molemmat seikat, merkitsee avioliitto mulle silti tosi paljon. Avioliitto on ainakin tällaisessa tilanteessa, jossa meillä on lapsikatras, myös perheasia. Se nivoo meitä mun näkökulmasta vielä tiiviimmin yhteen. Oli tosi hienoa saada sinetti meidän rakkaudelle kirkossa ystävien edessä. Se päivä oli niin täynnä rakkautta, onnenkyyneliä, naurua ja loistavia puheita. 

Teidän parisuhteen vahvuudet? Varmaan se, että viihdyttään aidosti toistemme seurassa ja me puhutaan tosi paljon keskenämme. Meillä on samanlainen synkkä huumorintaju ja kaipa mä voisin sanoa niinkin, että me ollaan mun mielestä edelleen tosi rakastuneita toisimme. 

Kivaa viikonloppua! Ja ihanaa KESÄLOMAA te kaikki oppilaat ja opettajat (ja monet muutkin)!

-Karoliina-

Kuva: Pixabay 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Me vietetään tänään A:n kanssa meidän toista hääpäivää. Hassua, miten erilaista (ja kuitenkin monella tapaa samanlaista) elämä kaksi vuotta sitten oli. Meidän hääpäivä oli kyllä aivan ihana. En ole ennen uskonut täydellisiin päiviin. Varsinkin, jos ne ovat isosti etukäteen suunniteltu. Mutta meidän hääpäivä oli kyllä helteineen ja auringonpaisteineen juuri sellainen täydellinen päivä.

Mä vastaan nyt hääpäivän kunniaksi niihin kysymyksiin, joita te kysyitte multa instan kautta tänään rakkaudesta.

Mitä sulle merkitsee avioliitto vs. avoliitto?

Kyllä mun mielestä avioliitto on suurempi sitoutuminen kuin avoliitto. Musta on ihanaa olla naimisissa. Samalla sukunimellä ja silläkin tavalla tiiminä.

Olen aistinut, että avioliiton dissaaminen on ikään kuin muodissa. Mä taas ajattelen, että nykyaikana avioliittoon sitoutumisella on vielä suurempi merkitys kuin satoja vuosia sitten. Nykyisin, ainakaan Suomessa, monenkaan ei ole pakko olla naimisissa vaikkapa elintasonsa vuoksi. Kaikki se perustuu vapaaehtoisuuteen ja on siksi vieläkin kunnioitettavampaa.

 

Parhain ja ärsyttävin piirre puolisossa?

Minä vastaan A:sta: Paras piirre on se, että A:llä on todella hyvä sydän. Hän ajattelee aina ensin muita, ja sitten vasta itseään. Kaikki se, mitä A tekee muiden hyväksi, on tosi pyyteetöntä. Hän ei patsastele valokeilassa ja huutele, että ”katsokaa, kuinka hienosti mä taas tein.” tai yritä saada itselleen vastapalveluksia.  Hän tekee matalalla profiililla tosi paljon hyvää koko ajan läheistensä hyväksi.

Ärsyttävin piirre (joka on kyllä myös mun mielestä yksi piirteistä, joita rakastan), on A:n jääräpäisyys. Joskus se saa mut ihan raivon valtaan, mutta musta on silti ihanaa, ettei hän ole mikään tuuliviiri tai nössö, joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Koska olenhan itsekin samanlainen.

A vastaa minusta: Karoliinan ehdottomasti paras piirre on rakastettavuus ja huolenpito! Ne,ketkä on Karon rakkaita, varmasti tuntee sen.

Ärsyttävin piirre on sellainen vänkäys. Että asiat joista on eri mieltä, niin Karon on haasteellista nähdä sitä toisen kantaa.

 

Paras yksittäinen muisto hääpäivältä.

Niitä on tosi monta. Ekana tuli mieleen se, kun meidän ”hääautona” toimi laatikkopyörä, jonka mun työkaverit oli koristellut AIVAN IHANAKSI. Sillä me sitten ajeltiin (A ajoi, minä korissa) kirkosta juhlapaikalle. Oli ihan mielettömän hauskaa kurvailla Hallituskatoa alas juhlatamineissa, Just married -kyltti pyörän takana, kun ihmiset vilkutteli ja tööttäili autoista.

 

Miten arvelet, että suhteeseenne olisi vaikuttanut se, ettette olisi saaneet yhteisiä lapsia?

Mä ehkä olisin kokenut syyllisyyttä siitä, että en olisi voinut ”tarjota” A:lle isyyden ensihetkiä. Mehän elettiin lapsi- ja perhekeskeistä elämää jo ennen pienten syntymää F:n kanssa, joten vanhemmuudesta A ei olisi jäänyt paitsi. Mutta onhan se ihanaa, että hän on saanut kokea nyt myös synnytyksessä mukana olon ja vauva-ajan.

Meillä olisi ollut siinä tapauksessa enemmän parisuhdeaikaa ja sitä kautta sellainen olisi omalla tavallaan varmasti muokannut suhdetta. Nyt suhdetta muokkaa se, että meillä on vielä enemmän yhteistä rakastettavaa.

 

Menikö kasvatustyylit heti yksiin?

Pääpiirteittään kyllä. A:n mielestä mä olen moderni kasvattaja ja hän mun mielestä perinteisempi. Että kyllä toki on pitänyt soveltaa tapoja yksiin ja tapoja yksiin myös F:n kanssa. Arvot meillä on kuitenkin samat, joten se auttaa paljon tässä(kin).

 

Ottaako toinen päähän vauva-arjessa koskaan? Mikä sitten avuksi?

Totta kai toinen ottaa välillä päähän. Mutta en koe, että vauva-aika olisi lisännyt eripuraa millään tavalla. Ehkä päinvastoin: Kun näkee, että toinenkin pinnistelee väsyneenä perheen eteen, kunnioitus toista kohtaan vaan kasvaa.

Mun mielestä ärsytykseen auttaa pieni tulinen riita ja sen jälkeen sopiminen. A on ehkä eri mieltä riitojen ilmaa puhdistavasta voimasta. Joskus auttaa asioista puhuminen, joskus hetki hengähdysaikaa yksin.

 

Mihin rakastuit sun miehessä? Ja onko ne asiat pysynyt samana vuosien aikana?

Ihan ekana mä taisin rakastua A:ssä siihen, kuinka hyvä, luonteva ja turvallinen olo hänen seurassaan tuli. Olin TODELLA skeptinen miesten suhteen, mutta jo ensi tapaamisella tuli tunne, että tuolle miehelle voin kertoa ihan kaiken. Hän on edelleen mun tukipilari ja en tiedän turvallisempaa paikkaa, kun hänen kainalossaan.

Sitten, kun opin tuntemaan häntä paremmin, huomasin sen, että hän on tosi hyvä ihminen. Sellainen pyyteettömyys teki (ja tekee edelleen) muhun tosi suuren vaikutuksen.

Totta kai parisuhteessa mun mielestä pitää em. asioiden lisäksi olla myös kipinää. Muuten oltaisiin vaan tosi hyviä ystäviä. Sellainen vetovoima oli aivan selvää ensihetkestä lähtien, ja mikä siisteintä, se ei kadonnut minnekään, vaikka kaikki glamour ympäriltä onkin viimeistään vauvavuoden myötä kadonnut. Kemia on mun näkökulmasta asia, jota vaan on, tai sitten ei. Mun romantikkopäähän ei sovi ajatus siitä, että parisuhdeen romanttista osuutta ja vetovoimaa aletaan jollain tapaa opetella. En usko, että se on opeteltavissa. 

Eli yhteenveto: Ne asiat, joihin rakastuin, on vaan vahvistunut vuosien myötä.

 

Kivaa uutta  viikkoa ja kiitos hauskoista kysymyksistä!

-Karoliina-

Kuva: Otettu MeNaisten lehtijuttua varten helmikuussa 2020. Kuvaaja Liisa Valonen, meikki Essi Kylmänen, tyyli Nina Nuorivaara.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

No sä ainakin jääräpäisesti käytät ihmisistä noita kirjaimia, vaikka kaikki nyt varmasti tuon lehtijutun jälkeen tietää sun miehesi nimen. Lapsellekin voisi keksiä lempinimen. Se aina vähän häiritsee lukukokemusta nuo kirjaimet. No, silti sun blogi on niin luettava, että palaan :-)

Vierailija
2/2 | 

"Nyt suhdetta muokkaa se, että meillä on vielä enemmän yhteistä rakastettavaa" - voi miten ihanasti ajateltu lapsiperhearjesta vs aikuisten aika. Aivan ihana näkökulma, aikuisen ihmisen sellainen. Teistä huokuu kypsä rakkaus yhä edelleen, pitäkää siitä kiinni ja hyvää hääpäivänä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vuosi sitten tänään me heräsimme ensimmäistä aamua avioparina. Takana oli helteinen, onnenkyynelten, naurun, tanssin, puheiden ja suukkojen täyteinen hääpäivä. Ja yöunet, jotka olivat jääneet vain muutamaan tuntiin.

Lillanin terassille paistoi aurinko, kun me kömmimme lämpimälle terassille brunssille. Avioparina, samalla sukunimellä. Muisteltiin iltaa – sitä samaa huikean upeaa – jota olemme ehtineet vuoden aikana muistella jo niin monta kertaa. Ne olivat täydelliset häät juuri meille. Ei liian traditionaaliset, mutta kuitenkin juhlat, jotka sai jakaa kaikkein rakkaimpien kanssa.

Vaikka hääpäivä ja koko se huikea viikonloppu tuntui peittyvän satumaisen harson päälle jo heti hetki häiden jälkeen, tuntuu samalla sille, että kaikki välillämme on, kuten silloinkin. Tai no ei aivan kaikki. Enpä olisi uskonut, että rakastaa voi vielä enemmän. Ja olla – edelleen – korviaan myöten rakastunut, vaikka arki, oksennustaudit ja eteisen lattialle jätetyt kenkäpinot eivät ehkä romantiikkaa hengikään.

Joten. Sinä ihanin ja rakkain mieheni. Kiitos siitä, että pidät minusta ja meistä kaikista huolta. Kannat aamupalat eteen, jätät jääkiekkomatsin väliin cheerleader-näytöksen vuoksi ja otata harteillesi meidän muidenkin taakat. Siitä, että teet ja sanot kauniita asioita ihan tuosta vaan, luonnollisesti. Siitä, että olet vähintään yhtä jääräpäinen kuin minä. Ja siitä, että sun jutut saa mut nauramaan ihan eri tavalla kuin kenenkään mun. 

Välillä me ollaan toisillemme punainen vaate. Saadaan riita aikaiseksi yhden äänenpainon tai lauseen vuoksi. Ärsyynnytään ja ärsytetään, eikä varsinkaan anneta periksi. Paitsi sitten hetken, tuntien tai yön päästä, kun kömmitään sieltä omista poteroistamme ja sanotaan: ”Kyllä me ollaan sitten hölmöjä.”

Sinä olet yhtä aikaa voimakkain ja lempein. Ihmeellinen yhtälö, josta olen kiitollinen joka päivä!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

KARO3 (2).JPG
KARO3 (2).JPG

Jassoo. Se olisi huomenna puolivuotishääpäivä.

Tuntuu, että toukokuusta on yksi iäisyys. Niin kaukaisille vaalean vihreässä lehdessä olevat puut ja alkava kesä tuntuu. Toisaalta puoli vuotta on mennyt siivillä. Eihän tämä elo ole mihinkään muuttunut. Ja se on tietysti vaan hyvä juttu.

Ainoa avioliitollinen säätö on ollut tämän nimiasian kanssa. Mähän luovuin virallisesti mun tyttönimestä avioliiton auvoon siirtyessä, mutta ajattelin, että duuneissa käyttäisin kaksoisnimeä. Kirja numero kaksi tuli ulos häiden kynnyksellä, joten tuntui luontevalle, että ekan kirjan jatko-osanen löytyisi kirjastosta ensimmäisen vierestä. Ajattelin, että olisi KÄTEVÄÄ, jos käyttäisin kaksoisnimeä.

On kuulkaas ollut kätevyys kaukana.

Ensinnäkin sellainen Sallinen-Pentikäinen-nen-nen -nimi on ihan helkkaristi liian pitkä. Ei mahdu lomakkeisiin (varsinkin kun mun etunimikin on kolmiosainen yhdysviivanimi), näyttää instatägäyksissä kilometrin mittaiselle ja on vaikea lausua. Kun ennen sanoin vaikka puhelimessa kasuaalisti ”no Sallisen Karoliina tässä terve”, ei todellakaan taivu enää lupsakaksi tervehdykseksi ”no Sallisen-Pentikäisen Karoliina tässä terve”. Kuulija ehtii jo nukahtaa langan toiseen päähän.

Tämän lisäksi on meinannut jäädä postit postiin. Tottakai mulle nimittäin edelleen lähetetään varsinkin työpostia nimellä Sallinen tai Sallinen-Pentikäinen, mutta kun henkkareissa onkin vaan pelkkä Pentti, tulee ongelma saada paketti kotiin. Varsinkin, kun mun virallinen ensimmäinen nimi ei ole kutsumanimi Karoliina. Karoliina kätevästi vasta KOLMAS nimi. Kiitti äiti ja isi ihan kauheasti!

Tästä kaikesta säädöstä hämmentyneenä mä nyt sitten päätin, että tipautan Sallisen kokonaan karjalan perukoille, josta on tullutkin. Ehkä mä ja miljoonapäiset fanini osaavat löytää seuraavan kirjan kirjastosta, vaikka onkin muissa kolosissa. Tai sitten kirjailijanimi on eri, kun muu nimi. Tai…ehkä keksin vielä uusia tapoja säätää ja tehdä tästä vieläkin vaikeamman.

Kivaa lauantaita! Sopii muuten vessakuva hyvin päivän teemaan, eli pikkujoulujen jälkeiseen lauantaihin. Onneksi minä ja arvon aviomieheni pääsemme viikon päästä romanttiikkareissulle juhlimaan kuutta kuukautta arvoisellaan tavalla. Osaatteko arvata, mihin me suunnataan muutaman päivän lomalle?

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä // Asu: Aarrekid (saatu)

Kommentit (25)

Karoliina Pentikäinen

Mulle oli ihan selvä, että meille tulee sama sukunimi yksityiselämään. Siihen on monia syitä, joista toiset järkiperäisiä ja toiset ihan vaan tunnejuttuja. 

Vierailija

Oliko myös ihan selvää että yhteiseksi sukunimeksi tulee miehesi eikä sinun nimesi vai keskustelitteko edes asiasta - feministi kun olet? Mitä nuo järkiperäiset syyt ovat? Tunneperäiset ymmärrän toki, tietty yhteenkuuluvuuden tunne jne mutta järkiperäisiä on kyllä hyvin vaikea enää vuonna 2018 keksiä, miehen sukunimen ottaaminen kun kuitenkin on aika patriarkaalinen jäänne (jos multa kysytään).

Karoliina Pentikäinen

Mä en ajattele aivan tuolla tavalla, mutta en kauheasti eri tavallakaan. Mutta loistavia kysymyksiä :) Mä taidan tehdä tästä aiheesta ihan oman postauksensa ensi viikolla. Kiitos inspiraatioista

Vierailija
3/25 | 

No oha säätöä yhen nimen kanssa.

Mikä ihme siinä on, että sua ei kiinnosta viesteihin kommentointi?
Hölmöä lukijoiden aliarvioimista.
On muka niin mukavaa käydä keskustelua lukijoiden kanssa. Täällä sitä ei ole näkynyt pitkään aikaan.
Tähänkin on sata selitystä, niin kuin siihenkin miksi tietyistä aiheista pitää tehdä oma postaus, eikä tämän takia kannata vastata kommentteihin.
Joskus seurasin tätä säännöllisesti, nyt vain satunnaisesti. Tähän syynä eniten blogin kaupallisuus ja muutamat postaukset, joita olet myöhemmin selittänyt todella keksityn tuntuisilla motiiveilla. Ja joiden selvityksissä olet pitänyt lukijoita hölmöinä...

TIEDÄN, lukeminen on vapaaehtoista!

Karoliina Pentikäinen

Kyllä kiinnostaa :) Ja olenkin niihin alkanut vastata taas useammin. Mutta ihan totta. En yhtä nopeasti kuin vanhoina aikoina. 

Ilona_aaaa

Hei, en ole sulle aikaisemmin kommentoinut ja olen lukenut blogiasi vain satunnaisesti. Haluan sanoa kuitenkin, että arvostan sitä että osaat vastata negatiivisiin ja tökeröihin kommentteihin asiallisesti ja päreitäsi polttamatta. Tämä ei kaikilta bloggareilta onnistu. Hyvää talven jatkoa!

Vierailija
4/25 | 

Kaikkein kätevintä olisi, jos olisit pitänyt kirjailijanimesi pelkkänä Sallisena ja ollut yksityiselämässä Pentikäinen. Näin minä olisin tehnyt, että kaikki kirjat olisi samalla nimellä.

Hei muutes, eikö se sanota Sallinen-Pentikäisen Karoliina? :)

Karoliina Pentikäinen

Totta sekin. Tosin sitten olisi pitänyt myös miettiä, millä nimellä tekee muita julkisia töitä. Ja ihan oikeassa: Aina vaan loppuosa taipuu :)

Vierailija
5/25 | 

Onko sulla eri sukunimi kun lapsellasi? Entä oletko ennen ollut naimisissa mutta pidit oman sukunimen?

Karoliina Pentikäinen

On eri sukunimi. Sekin oli yksi syy: Toisaalta oma sukunimen vaihdos ei muuttanut minun ja lapsen sukunimisuhdetta. Ja toisaalta poistuipahan yksi nimi ovesta entisen kolmen sijaan :D

Vierailija

Et vastannut siihen, miten meni edellisen avioliittosi kohdalla? Eli piditkö silloin oman nimesi vai vaihdoitko takaisin eron jälkeen?

Vierailija

Olisiko siitä vastaamattomuudesta voinut ymmärtää, että asia ei sinulle ja muille lukijoille kuulu? Niinkuin ei tarvikaan :)

Ja noista tunneperäisistä syistä pakko mainita oma kokemus, että musta oli naimisiin mennessä aivan ihana ottaa miehen sukunimi! Olkoon se kuinka vanhanaikaista hyvänsä. Tai ehkä juuri siksi :D

Karoliina Pentikäinen

Kahteen edelliseen:

Täällä saa tietysti kysyä kaikkea ja ymmärrän oikein hyvin kysymyksen, koska postasinhan juuri avioliitosta ja nimestä. On kuitenkin myös paljon asioita niin mennessää, nykyisyydessä kuin tulevassakin, jotka ovat yksityisen elämän piiriä, ja niistä en kirjoita/vastaa. Koen, että tuollainen yli 10 vuotta sitten tapahtunut asia, jona aikana en edes tehnyt julkista työtä, ei ole asia, jota täällä on tarpeellista kommentoida. 

Kivaa iltaa :)

Vierailija

Sitä vaan helposti saa sellaisen kuvan, että kuuluu, kun aiheesta ihan postauksen kirjoittaa :) Toinen vaihtoehto olisi jättää aihe kokonaan blogin ulkopuolelle (bloggaajan sukunimeä ei ole välttämätöntä paljastaa ollenkaan) jolloin kukaan ei myöskään kysyisi mitään.

Karoliina Pentikäinen

Itse asiassa asiahan ei ole aivan noin: Kirjoitan tässä postauksessa mun avioliitosta A:n kanssa ja siihen liittyvästä sukunimiasiasta. Ja siihen olenkin kyllä vastannut, vai kuinka? Kysymys, joka esitetettiin, ei mitenkään liittynyt postauksen teemaan.

Neuvosi jättää aihe kokonaan blogin ulkopuolelle on hyvä: Ja niinhän moni meistä bloggaajista toimiikin. Vai käsittelikö sinusta tämä postaus sitä aihetta, josta kysymys esitettiin? 

Täytyy kuitenkin silti sanoa, että kysyminen ei silti ole minusta koskaan väärin :) Aina saa kysyä, mutta se, vastataanko, on eri asia. Toki kysymysten korrektiuden jokainen voi itse miettiä :) 

Vierailija

Lukijan on kyllä todella hankala arvioida, mitkä kysymykset ovat korrekteja bloggaajan mielestä. Jos kirjoitat sukunimestäsi ja siitä miten sulle oli ”selvää” että otat miehesi nimen, on minusta täysin luontevaa kysyä, onko tämä ollut sulle aina selvää. Eli miten olet toiminut vastaavassa tilateessa aiemmin vai onko mielesi muuttunut iän myötä (mikä on todella luonnollista sekin). Edelleen siis ihan kysymyksiä ja keskustelua on tämä :)

Vierailija

Mistä lukija voisi tietää että bloggaajasta on epäkorrektia kysyä hänen edellisen avioliiton sukunimestä, jos hän tekee aiheesta koknaisen postauksen?

Vierailija
6/25 | 

Täällä ilmoittautuu toinen sukunimen säätäjä! Otin avioituessani kaksiosaisen sukunimen. Kymmenen vuotta kesti tajuta (hidas hämäläinen kun olen), ettei kaksiosainen nimi oikein toimi arkielämässä; sukunimeä joutui tavaamaan milloin missäkin ja useissa tilanteissa olin joko aina A tai B, en A-B. Keski-iän kriisin yhteydessä otin sitten takaisin oman tyttönimeni. Lapsilla on eri sukunimi, mutta en koe tämän nimiasian mitenkään perhettä hajoittavan.

Ja kiitos hyvästä blogista, äiti-ihmisenä pystyn samaistumaan moneen kirjoitukseesi!

Mimmu12345
7/25 | 

Hei! Jos ottaisit kokonaan sen miehesi nimen käyttöön, niin loppuu säätö. Kyllä ne kirjat kirjastosta löytyy jos on löytyäkseen. Mitä pidempään muutosta miettii sitä enemmän sitä solmussa olevaa ehtii kertyä? Etunimen osalta voi myös aina muuttaa kutsumanimeksi sen jota käytetään, jolloin postit, viranomaisasiat ym. hoituu helpommin
Pitkät nimet on hankalia asioidessa.
Ihme kiusaajia sulla tuntuu täällä olevan. En itsekään erityisesti sun vakioseuraaja ole, lähinnä satunnaisesti piipahdan lukemassa postauksia. Ja joskus bloggareiden jutut saattaa ärsyttää jos ei ideologiat kohtaa, mutta en mä niitä ihmisiä ala kommenttikentissä kiusaamaan.

Tsemppiä loppuvuoteen ja nimiasian ratkaisemiseen

Vierailija
8/25 | 

Vaihdoin juuri itsekin syksyllä sukunimeä, ja postit jäivät ärrälle. Opin kerrasta ja paketteja oli tulossa useampi: ennen uusien henkkareiden saamista tein itselleni uudella nimellä (paketissa) valtakirjan vanhalle (henkkareissa). Paketti matkaan ja säätö vältetty :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2020
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat