Kirjoitukset avainsanalla H23

IMG_20180619_072550.jpg
IMG_20180619_072550.jpg

IMG_20180619_075019.jpg
IMG_20180619_075019.jpg

IMG_20180619_113545.jpg
IMG_20180619_113545.jpg

IMG_20180619_115836.jpg
IMG_20180619_115836.jpg

IMG_20180619_123539.jpg
IMG_20180619_123539.jpg

IMG_20180619_170326.jpg
IMG_20180619_170326.jpg

IMG_20180619_170347.jpg
IMG_20180619_170347.jpg

IMG_20180619_171332_1.jpg
IMG_20180619_171332_1.jpg

IMG_20180619_182152.jpg
IMG_20180619_182152.jpg

IMG_20180619_183615.jpg
IMG_20180619_183615.jpg

IMG_20180619_164523.jpg
IMG_20180619_164523.jpg

IMG_20180619_183843.jpg
IMG_20180619_183843.jpg

Onpa ihana päivä takana. Työntäyteinen ja juuri sellainen, miksi pidän nykyisistä duuneistani niin paljon. Vaihteleva!
Aamu alkoi Sidosteen some-kuvausten suunnittelulla. Sitten kävin hakemassa kuvauksia varten Koskarin Intersportista kenkiä lainaan, pidin siellä yhden palaverin erikseen ja suuntasin H23:lla, josta alkoi hikinen, sateinen ja naurun täyttämä kuvausiltapäivä ja -ilta. 

Tällä kertaa olin myös kameran edessä, vaikka omien asiakkaiden kuvauksissa yleensä häärin vain taustapiruna. Homma meni kuitenkin muitta mutkitta, koska tiimi oli niin hyvä. Hassua, miten jokin niinkin vastenmielinen juttu kun kuvissa seisominen on alkanut tuntu ihan tavalliselle, kun sitä tekee vain tarpeeksi paljon.

Nyt istuskelen sohvalla, näpytän tätä teksitä ja isken kännykkäkuvia päivästä kylkeen. Huomenna olisi Riihimäki-Helsinki -päivä, töitä junassa ja kolme tapaamista. Josko tänä yönä saisi nukuttua. On nimittäin ollut vaikeuksia Kroatian jälkeen rauhoittua yöunille kunnolla.

-Karoliina-

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

P1064717.JPG
P1064717.JPG

P1064713.JPG
P1064713.JPG

P1064730.JPG
P1064730.JPG

P1064746.JPG
P1064746.JPG

P1064719.JPG
P1064719.JPG

P1064762.JPG
P1064762.JPG

P1064764.JPG
P1064764.JPG

Minusta yksi ihmisenä olon mielenkiintoisimpia puolia on se, kuinka monessa eri roolissa ihminen toimiikaan päivien ja viikkojen aikana niin luontevasti. Joskus tietysti näkee ihmisiä esimerkiksi töissään niin, että tämän rooli on oikein käsinkosketeltava. Voisi sanoa, että jopa päälle liimattu, jolloin näkee, kuinka paljon ihminen joutuukaan pinnistelemään pysyäkseen lestissään. Suurimmaksi osaksi ihmisten roolit kuitenkin taitavat tulla aika luonnostaan ja ne myös vaihtuvat lennosta, kun on tarve.

Muistan, kun varsinkin nuorempana roolien vaihtoa kuvailtiin termillä esittäminen. Että ihminen jotenkin esittäisi, jos ei olisi ihan koko ajan samanlainen, toimisi samalla tyylillä tai puhuisi samoilla sanoilla. Minä kuitenkin ajattelin jo silloin, ja ajattelen tietysti edelleen, että roolien vaihto on esittämisen sijaan sosiaalista taitavuutta. Ei asiantuntijatehtävissä, puolisona, äitinä, ystävänä, asiakkaana ja kaikissa muissa elämän tilanteissa voi millään puhua samalla tyylillä. Puhe –  joskus myös käytös, nonverbaali viestintä ja jopa ulkoasu – on vietävä sille levelille, jota kulloisessakin hetkessä tarvitaan. Joskus se vaatii lattialla konttaamista ja sohvan nurkan takaa kurkistelua, joskus äärimmilleen vietyä aivojen pinnistelyä ja parhaiden sanojen valintaa.

Minä olen tehnyt elämäni aikana aika monia erilaisia töitä (opiskelujen ohella). Olen ollut kenkä- ja vaatemyyjä, barista, apteekin tekninen apulainen ja vaikka sun mitä. Niin opettajan töitä aloin tehdä kokopäiväisesti 22-vuotiaana. Olen siis tehnyt lähes koko aikuiselämäni töitä, joissa on selkeä rooli. Sellainen työrooli, jossa on pitänyt tavalla tai toisella skarpata. Ja vaikka pisin työurani – se oikein työ – opettajana opettikin sen, että tuota melko konservatiivistakin ammattia voi tehdä omalla tyylillään, määrittelee opettajuutta silti lukuiset kirjatut ja toisaalta sanattomat sopimukset siitä, miten opettajan tulee töissä ja myös vapaa-ajallaan olla.

Minulle tuotti joskus vaikeuksia yhdistää opettajan ja bloggajan työ. Bloggaajana on kuitenkin oltava melko avoin ja opettaja sen sijaa – ainakaan minun mielestäni – ei saa tuoda juurikaan omaa yksityiselämäänsä framille. Siksi opettajan työ rajoitti monella tavalla sitä, mitä tein myöskin blogissa. Olin joissakin asioissa paljon varovaisempi kuin nyt, koska koin, että en halunnut teksteilläni – vaikkeivat ne mitenkään liittyneet opettajana työskentelyyni – loukata tai kiusaannuttaa oppilaitani tai näiden perheitä. Ja edelleen nykyisinkin kieltäydyn vaikka kaikista alkoholi- ja alusvaateyhteistöistä ihan vain siksi, että opettajana ollessani sellaisen rajauksen itselleni asetin.

Itse asiassa vasta koulumaailmasta (tällä erää) lähdettyäni tajusin sen, kuinka sitova opettajan rooli ja koulu työpaikkana onkaan. Enkä pidä sitä pahana asiana! Huomaan vain, kuinka erilaista nykyinen työni, työskentelytapani ja työpaikkani on verrattuna kouluun. Tänne voi tulla hipsuttamaan sukissa, noitua kun ärsyttää, pamauttaa hamppariateriat tai skumpat onnistuneen päivän keskellä, kutsua lapsen ja tämän kaverit hengaamaan iltapäiväksi tai antaa suukot kotiin hakemaan tulleelle puolisolle. Kaikki se tuntuu luonnolliselle, mutta olisi ollut hyvin epäluontevaa – jopa aivan yksinkertaisesti kiellettyä ja tuomittavaa – edellisissä töissä. Ja silti ne molemmat työpaikat ja työroolit ovat tuntuneet ihan minulle.

Tai no. Olen miettinyt, olenko täällä nykyisissä töissäni enää edes missään varsinaisessa roolissa. Ainakin itsestäni tuntuu, että tapani olla nykyisin töissä ja kotona on niin samanlainen, etten edes osaa nimetä juurikaan oloni ja eloni eroja verrattaessa näitä kahta tämänhetkisen elämäni tärkeintä lokaatioita. Ja vaikkei tulevaisuudesta tiedä, on nyt sellainen olo, etten vaihtaisi tätä rentoutta ja vapautta mihinkään. Tässä hetkessä työn ja vapaa-ajan eroa ei suurimmaksi osaksi ole. On vain elämä, jossa eri hetkinä tehdään erilaisia ja samanlaisia asioita. Päällekkäin, vierekkäin ja limittäin. On hyvä olla kotonaan myös silloin, kun on töissä.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: lippis, design by Ilkka Janatuinen (H23) , painatus Grillin` Clothing (Tampere) // paita, Makia SS18 (saatu, kotimainen tekstiili) // housut, Dr.Denim // kengät, Vans 

Kommentit (3)

eevupeevu
1/3 | 

Täällä yksi ope,joka sipsuttaa koulun lattioita pitkin menemään villasukat jalassa. Myös suukon puolisolle annan koulun parkkiksella joka päivä hänen saattaessa minut töihin. Open työ rajoittaa monia asioita,mutta aika paljon on myös itsestä kiinni,mihin rajoja vetää ja missä asioissa on vain rohkeasti oma itsensä. Mielestäni yksi tärkeä tehtävä opena on nimenomaan murtaa näitä rajoja/ ennakkokäsityksiä/ vaatimuksia opettajia kohtaan. Opena haluan näyttää oppilailleni (ja vanhemmille),että opekin on vain ihminen! Silti kieltämättä kiehtoo nykyinen elämäntilanteesi,jossa monet opettajantyöhön liittyvät "rajoitteet" ovat historiaa,sillä onhan tässä ammatissa omat kahleensa!

Vierailija
2/3 | 

Minäkin olen aina töissä villasukissa, mukavampi ja lämpimämpi olla. Ei ole kukaan koskaan vaatinut, että pitäisi laittaa kengät jalkaan. Aika vähän olen muutenkaan törmännyt mihinkään ulkoisiin vaatimuksiin, ainoa "kirjoittamaton sääntö" jokaisella koululla lienee hyvien käytöstapojen noudattaminen. Välillä harmittaa, kun ei voi oppilaiden kuullen kirota kun mieli tekisi :) Yksityiselämäänsä on tietysti jossain määrin järkevää suojata, enkä ehdoin tahdoin korosta esim. kumppanini olemassaoloa töissä, mutta niinpä vain minut voisi yhtä hyvin nähdä hänen kanssaan kaupungilla vapaa-ajallakin kuin koulun pihassa. Mutta alusvaatekuvat internetissä on tietenkin asia erikseen.

Hieno kommentti tämä ylempi: opettaja on ihminen ja opettajuutta on monenlaista! Toinen toteuttaa sitä perinteistä kansankynttilämallia, toinen jotain omanlaistaan opettajuutta. Jos ikinä Karoliina palaat koulun käytäville, niin mene ihan rohkeasti villasukissa vaan ;)

Karoliina Sallinen
3/3 | 

Kiva kuulla, että voitte olla niin rennosti sitä mitä olette.

Mäkin omasta mielestäni olin "rento ope", mutta näin vasta jälkikäteen huomasin kaikki rajoitteet, joita silloin kuitenkin koin. Ja ne tosiaan oli pääosin varmasti itse itselleni asettamia, eikä ulkopuolelta tulleita.  Kuulostaa ihan tyhmän pienille jutuille, mutta esimerkiki bad hair dayn pipopäivä tuntuu nykyisin ihan juhlalle :)

 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

P1012456.JPG
P1012456.JPG

P1012452.JPG
P1012452.JPG

P1012464.JPG
P1012464.JPG

P1012469.JPG
P1012469.JPG

P1012471.JPG
P1012471.JPG

P1012474.JPG
P1012474.JPG

P1012475.JPG
P1012475.JPG

Kaupallinen yhteistyö: Papu Design Oy

Moni on kysynyt minulta, mitä me teemme työpaikallani H23 Agencyllä. Että miten teemme duuneja yhdessä ja erikseen, ja millaista sakkia meillä on töissä.

On vaikea sanoa jotain yhtä mallia, koska jokainen projekti ja asiakas on niin erilainen. Joskus projekteja tekevät vain meidän graafikot, joskus projekteihin liittyy videokuvaamista tai sosiaalisen median ja markkinoinnin suunnittelua (jota luonnollisestikin minä teen copyn hommien lisäksi). Nyt esittelen kuitenkin Papu Design Oy:n Kultanakkikerho-joukkorahoituskampanjan, joka on hyvä esimerkki siitä, että tällaistakin meidän Hallituskadun tyyppien yhteinen työ voi olla. Me emme ole olleet luonnollisestikaan mukana ideoimassa Papun joukkorahoituskampanjaa, vaan tuo kaikki on osa Papun taidokkaiden tekijöiden käsialaa. Mutta meillä on kuitenkin H23:lla on ollut kunnia olla mukana Papun projektin loppuviimeistelyssä mainosvideon ja some-näkyvyyden puolella. 

Papu Design Oy on kotimainen vaate- ja life style -yritys, joka on toiminut nyt 5 vuoden ajan. Papu on tunnettu laadukkaista ja kestävistä unisex-vaatteistaan, jotka suunnitellaan kotimaassa ja valmistetaan vastuullisesti muun muassa sertifioidusta luomupuuvillasta Portugalissa, Baltiassa ja Suomessa. Papun tavoite on luoda kestävää ja ekologista muotia.

Koska Papu tuplasi viime vuonna liikevaihtonsa ja yrityksen tavoitteena on kasvattaa liikevaihtoaan tulevina vuosina vielä rutkasti lisää, avata liikkeitä ja shop in shopeja ympäri maailmaa, sekä perustaa kansainvälisen verkkokaupan, tarvitsee Papu tulevina vuosina pääomaa yrityksen kasvun avuksi. Koska yhteisöllisyys on ollut aina osa Papun ideologiaa, syntyi ajatus joukkorahoituksesta, joka kulkee nyt kaverillisesti nimellä Kultanakkikerho.

Käytännössä homma tarkoittaa siis sitä, että kuka tahansa meistä voi siis olla osa Papu Design Oy:n tulevaisuutta ostamalla Osuuspankin joukkorahoituspalvelun kautta Papun osakkeita. Joukkorahoituskampanjan järjestäminen OP-ryhmän kanssa mahdollistaa osakkeiden kirjaamisen suoraan arvo-osuustilille. Osakkeenomistajat kuulevat myös ensimmäisinä mm. siitä, mitä yrityksessä tapahtuu, saavat VIP-etuja ja pysyvän aleprosentin ostoksilleen, sekä merkiksi joukkorahoitukseen osallistumisestaan kultanakkikerhon oman pinssin.

Jos yhteisöllinen sijoittaminen ja kotimaisen suunnittelun tukeminen kiinnostavat, suosittelen tutustumaan Papun joukkorahoituskampanjaan tämän linkin kautta. Itse harkitsen ostavani elämäni ENSIMMÄISEN osakkeen. Kultanakki-kampanjaa voi tukea myös ostamalla Kultanakkikerhon tuotteita netin kautta. Sen lisäksi, että itse nakkivaate on jo hauska, täytyy sanoa, että kaikista käyttämästäni collegetunikoista nakkitunika on malliltaan paras. Löysä ja istuva oikeista paikoista.

Nyt sitten lopuksi vielä H23-juttuihin. Sen lisäksi, että minä kirjoitan juuri nyt kaupallista kampanjapostausta teille lukijoilleni Papusta (ja tarkoitukseni on tutustua Papuun jatkossa vielä lisää töiden ja vapaa-ajan puitteissa , on myös meidän toimiston pojat tutustuneet Papun maailmaan syksyn aikana. Meidän Valtteri (Auvinen) kuvasi Papulle Kultanakkikerho-videon ja näyttääpä tuossa videolla välähtelevän myös jokin toinenkin tuttu naama. Taiteellinen johtaja kun taipuu moneen rooliin.

https://youtu.be/5cmBGe1nF_A

-Karoliina-

Kuvat: Auroora Ala-Hiiro 

Asu: Papu

 

 

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 | 

Miksi Suomalainen muoti on niin usein muodotonta, mautonta, lapsellista ja vartaloa epäimartelevaa?

Vierailija
2/7 | 

Ihan totta. Papun lastenvaatteet on kyllä nättejä, mutta varsinkin nää aikuisten kultanakki-vaatteet on malliltaan ihan käsittämättömiä. Ja miksi nakki? En ymmärrä.

Jenniiii
3/7 | 

Oon vähä samoilla linjoilla. Mitä nyt Weecosista vilkaisin, niin Pavulla on kyllä hienojakin vaatteita, mutta osa herättää lähinnä ihmetystä, etenkin nuo mekot.

Karoliina Sallinen
4/7 | 

Nämä on varmasti taas niitä makuasioita. Itse taas RAKASTAN oversize-vaatteita, a-linjaisia mekkoja, hassuja kuvioita ja "kaapuja". Mun silmään (ainakin jos omaa itseäni mietin) tyylitöntä olisi pitää kauttaaltaan tyköistuvia vaatteita. Mulle tulee itselleni sellaisista vaatteista helposti sellainen vähän tyylitön ja halpa fiilis. Ja taas tietty kroppansa peittäminen - ainakin osittain - on "se juttu". Esim tykkään tosi paljon isosta yläosasto yhdistteyinä leggareihin, jotka puolestaan taas muhkean yläosaston rinnalla korostavat kapeita jalkoja ja nilkkoja. Musta sellainen tuo hauskaa kontrastia. 

Vierailija
5/7 | 

Jäähän tuohon tiukkojen vaatteiden ja isojen kaapujen väliinkin vaatteita. :)

Mari33
6/7 | 

Ihan samaa mieltä tässä, että makunsa tosiaankin kullakin! Ei oikein voi arvostella toisten makua, kun jokaisella nyt sattuu olemaan sellainen ihan omanlaisensa. Mä myös, näin kotiäitinä, enimmäkseen vetelen niin kotona kuin kylillä legginseissä ja tunikassa. Ja mustakin on ihanaa, jos jommassa kummassa sitten on joku "juju". Ja minkä ihmeen takia pukeutumisen tarvis aina olla niin vakava asia. Pääasia kai, että itse tykkää ja viihtyy joko tunikoissaan tai vartalonmyötäisemmissään. :)

Aamuinen
7/7 | 

Paput on kamalia, varsinkin noi nakit. Kuka haluaa kulkea nakit rinnuksilla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Meillä vietettiin perjantaina H23:lla todellista lapsi mukaan töihin -päivää. Toimisto oli täynnä meidän muksuja, jotka saivat testata, mitä me vanhemmat oikeasti teemme työksemme. He saivat esimerkiksi suunnitella Aallon leipomon leipäpussit ja ...tai no. Annetaan minibloggari-graafikon itse kertoa ja näyttää. Seuraava teksti ja kuvat F:n itsensä käsialaa. 

P1012102 (6).JPG
P1012102 (6).JPG

P1012092 (6).JPG
P1012092 (6).JPG

P1012093 (6).JPG
P1012093 (6).JPG

P1012095 (6).JPG
P1012095 (6).JPG

P1012096 (6).JPG
P1012096 (6).JPG

P1012111 (6).JPG
P1012111 (6).JPG

P1012114 (4).JPG
P1012114 (4).JPG

P1012117 (4).JPG
P1012117 (4).JPG

P1012127 (4).JPG
P1012127 (4).JPG

tulin äitin töihin aamulla. miiro teki pastaa. teen leipä pusin. täällä oli 8 lasta. tein töitä.

-F-

Kommentit (15)

Sinijoki
1/15 | 

Hei! On kyllä aika tekopyhää, että omasta lapsestasi et julkaise kuvia blogissasi mutta muiden lapsista julkaiset! Vaikka olisi luvat vanhemmilta kunnossa niin silti kyllä ihmetyttää toimintasi! Ja vaikka kuvat ovat kuinka lapsesi kuvaamia, ei se tee julkaisusta yhtään sallivampaa!
Mielestäni lapsien, ei omien eikä varsinkaan muiden lapsien kuvat vaan kuulu some blogi maailmaan!

Karoliina Sallinen
2/15 | 

Olen julkaissut myös oma-ottamiani lapsikuvia aikaisemmin, joten kyse on - kuten jo tiesitkin - siitä, onko vanhemmilta lupa vai ei. Ja se taitaa olla ihan jokaisen perheen omassa päätöntävallassa. Lapsen opetteli bloggajan uraa muuten ihan aidosti ja hän esimerkiksi kysyi kuvausluvat kuvissa olevien lasten vanhemmilta, kuten olin häntä opettanut.

Tekopyhää on mielestäni se, että voi jakaa anonyymisti omia kommenttejaan lapsen kirjoittamaan ja kuvaamaan postaukseen. Olisi luullut, että moni olisi kokenut edes tämmöisen aiheen pyhäksi kirjalta kommentoinnilta. Mutta jokainen tyylillään!

Vierailija
3/15 | 

Olen samaa mieltä, että kommentit voi sano kivasti ja rakentavasti jos on eri mieltä. Itseänikin jäi ihmetyttämään muiden lasten kuvat, vaikka vanhemmilta olisikin lupa. Ymmärsin, ettet julkaise kuvia omasta lapsestasi (ainakin osittain siksi) koska et voi tietää mitä hän miettii niistä vanhempana. Miksei tämä ajattelu yllä muihin lapsiin? Vaikka heidän vanhempansa olisivat antaneet luvan kuvien julkaisuun onko lapsesta silti kiva mahdollisesti löytää omia kuviaan vanhempana jonkun toisen, mahdollisesti itselle tuntemattoman ihmisen blogista?

Karoliina Sallinen
4/15 | 

Jokainen vastatkoon omista päätöksistään, joten en ala spekuloida sitä.

Omasta mielestäni on kuitenkin aivan eri asia julkaista satunnaisesti jonkin melko anonyymin ihmisen (lapsen tai aikuisen) kuva, kun sellainen, josta moni tietää, kuka kuvassa on. Esimerkiksi jos lapseni ei olisi koskaan tullut esille blogissa omana itsenään, ei minua haittaisi, jos hän olisi vaikka urheiluseuran mainoksessa naamallaan. Yhdestä kuvasta kun ei paljon tietoa revitä. Ei edes lapsen nimeä. 

Vierailija
6/15 | 

Karoliina. Minusta tuntuu kurjalta lukea jatkuvasti kielteistä kommentointia blogiisi liittyen. Kielteisellä en tarkoita kriittistä, minkä eron jokainen fiksu lukija varmaan ymmärtääkin. Tuntuu, että jotkin ovat ottaneet asenteekseen kyseisen tavan kommentoida. Ei kai kukaan nyt kuvittelekaan, että alan ammattilainen ei noudattaisi hyvää ja oikeaa käytäntöä kuvausasioissa! Ja niin kuin sanoit, niin tämä asia on jokaisen perheen päätettävissä. Sinä olet valinnut oman linjasi, muut myös omansa. Eihän tässäkään kai ollut kaikkien töissä olleiden lasten kuvia?

Itse sanoisin, että hyviä kuvia ja napakka teksti nuorelta bloggaajalta! Kiitos ! :)

Karoliina Sallinen
7/15 | 

Minustakin tuollainen käytös on kummallista. Ehkä moni anonyymi "panttasi" vihaansa sen ajan, kun kommentointi oli kirjautumisen takana. Ja on nyt sitten innostunut, kun ei tarvitsekaan täyttää esimerkiksi omia sähköpostitietojaan.

Kritiikki on eri asia kuin ilkeily, kuten jo sanoitkin fiksusti! 

Minustakin erityisesti potretit olivat loistavia! 

Vierailija
8/15 | 

Ei mikään ole nykyisin pyhää. Lyödä saa ketä vaan ja missä tilanteessa vaan - jopa ekaluokkalaista joka on juuri julkaissut ensimmäisen oman tuotoksen suurelle yleisölle. Lyöjä lienee tekstin laadusta päätellen ollut aikaihminen ainakin iältään. Säälittävää.

Karoliina Sallinen
9/15 | 

Niin minustakin! Säälittävää ja surullista. Näissä tilanteissa täytyy muistaa kuitenkin se, että jokainen kertoo enemmän teksteillään itsestään kuin kenestäkään muusta. 

Nell00
10/15 | 

Hitto, paha mieli tulee sun puolesta, noiden ilkeiden kommentoijien takia.

Karoliina Sallinen
11/15 | 

Älä suotta! Mä olen ammattini valinnut, kommentoihin tapaan jo tottunut ja päättänyt, että minua ei hetkauta anonyymit ilkeilyt. Sitten kun on pokkaa tulla samalla levelillä avoimesti omalla nimellä ja naamalla kertomaan mielipiteensä, arvostan jo kovasti, oli sanoma sitten minun kannaltani kurja tai kiva. 

Vierailija
12/15 | 

Kiva postaus :)

Jos nyt tarkkoja ollaan, tämä ensimmäinen kommentoija ei mielestäni missään kohdassa kommentoi lapsesi tekemää työtä. Sen sijaan hän nostaa esille kysymyksen siitä, miten sinä blogin pitäjänä ja sen sisällöstä vastuussa olevana henkilönä suhtaudut lapsista otettujen valokuvien julkaisemiseen omassa blogissasi. Tämä on mielestäni ihan ymmärrettävä aihe nostaa esille, koska olet aiemmin ilmaissut selkeästi, ettet halua oman lapsesi naamaa tänne blogiin. Mielestäni nyt myös vastasit tähän kysymykseen aiemmissa kommenteissa oikein hyvin. Mutta että vaikka sävy oli kirjoittajalla toki tuohtunut, kommentin sisältö ei mielestäni vastaa sitä, miten ilmeisesti olet sen tulkinnut.

Pieni Merenneito
13/15 | 

Nuo kolme potrettia ovat oikeasti tosi hienoja valokuvia! Toivottavasti terkut menevät kuvaajalle itselleenkin. :)

Reetta L
14/15 | 

Minä kiinnitin kuvissa huomiota ihan muuhun.

Oli tosi hauska päästä minusta ikään kuin lapsen pään sisään siinä, mikä päivässä on ollut kivaa tai olennaista. Kynät, sukat ja toiset lapset. Ja tekstikin on oikein osuva. Tosi hauska juttu! :)

njalla
15/15 | 

Pakko myöntää, että nuori bloggaajanalku onnistui hienosti kiteyttämään mikä päivässä oli olennaista! Mitä sitä turhaan sivukaupalla jaaraamaan, kun voi pariin sanaan tiivistää koko homman :D Ja kuvat oli huikeita, naperossa on selvästi ainesta <3
Lisäksi olis huikeeta nähdä, millaisen leipäpussin pienet avustajat päivän aikana suunnitteli!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2020
Heinäkuu
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat