Kirjoitukset avainsanalla granola

// Kaupallinen yhteistyö: Paulúns //

PaulunsK1.jpg
PaulunsK1.jpg

Granola_Pallot_001.jpg
Granola_Pallot_001.jpg

PaulunsK2.jpg
PaulunsK2.jpg

PaulunsK3.jpg
PaulunsK3.jpg

Granola_Pallot_002.jpg
Granola_Pallot_002.jpg

Muistatte varmasti, kun olin alkuvuodesta liki kolme kuukautta ilman minkäänlaista lisättyä sokeria. Oman itseni haastaminen alkoi joulun herkuttelujen jälkeen ja jatkui maaliskuun loppupuolelle, kunnes astmani roihahti tulille. Silloin isolla annoksella syöty kortisonikuuri sai aikaan JÄRKYTTÄVÄN sokerihimon ja samalla täysin sokeriton aika jäi (ainakin toistaiseksi).

Tosin. Vaikka täysi sokerittomuus jäikin, muutti tuo aika ajatteluani herkuttelusta varmasti lopullisesti. Tajusin, että herkutella voi myös ns. hyvin ja ravintorikkaasti. Että ei ole pakko kieltää itseltään herkkuja, mutta voi päättää, millaisia herkkuja syökään.  Enkä yhtään ihmettelisi, jos ottaisin taas tässä lähiaikoina sokerittomuuden taas teemakseni. Vaikka sitten jouluun asti?

Viime kevään sokerittomuuden aikana tutustui ruotsalaiseen Paulúns-tuotemerkkiin, jonka tuotteisiin ei ole lisätty sokeria ja jotka muutenkin ovat ravitsemuksellisesti tasapainoisia, hyvän ravintosisällön omaavia ja lisäaineettomia. Paulus tuotteiden motto kuuluukin näin: Syö hyvin – Voi hyvin. Kiteyttää kaiken oleellisen. 

Alkuvuodesta esittelin teille tämän sushi bowl -reseptin ja nyt kerron superhelpon reseptin siitä, kuinka Pauluns-granolasta saa aikaa herkullisia, makeanhimon selättäviä energiapalloja, jotka menevät niin perjantai-illan naposteluun kuin vaikka lapselle välipalaksikin ennen iltapäivän urheilutreenejäkin.

Paulúns Paleo Supergranolan ainesosat perustuvat paleo-ruokavalioon eli siihen "kivikauden ruokavalioon", jonka tavoitteena on puhdas, ravintorikas ja luonnollinen ravinto, joka koostuu muun muassa siemenistä, pähkinöistä ja marjoista. Paleogranolat sisältävät kauttaaltaan myös paljon kuitua ja proteiinia.

 

Energiapallot Pauluns-granolasta (15-20 kpl)

 

  1. Pilko taatelit.
  2. Jauha taatelit tehosekoittimessa tasaiseksi tahnaksi.
  3. Lisää maapähkinätahna ja aluksi ½ dl vettä.
  4. Anna koneen käydä ja lisää loput vedestä kunnes massa on tasaista.
  5. Sekoita granola ja taatelitahna kulhossa tasaiseksi massaksi.
  6. Pyöritä massasta käsin pieniä palloja tai painele uunivuoan pohjalle leivinpaperin päälle.
  7. Peitä ja laita pakkaseen noin 30 minuutiksi tai kylmään muutamaksi tunniksi. Säilytä kylmässä.

 

Tämmöistä herkkua tänään! Pallurat sopii muuten todella hyvin myös treenin jälkeiseksi pikaenergiaksi. 

 

-Karoliina-

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

P1120172 (1).JPG
P1120172 (1).JPG

P1120173 (1).JPG
P1120173 (1).JPG

Sain vuosi sitten joululahjaksi itse tehtyä granolaa, josta tuli hetkessä ja ensilusikalliselta pakkomielteeni. Aamu-, ilta- ja välipala, jota teki mieli syödä joka kerta överit, ja joka tuntui loppuvan purkista aina liian nopeasti.

Pyysin granolalahjan antajalta heti reseptin myös itselleni ja tuosta hetkestä lähtien olen kokkailut granolaa vähintään kerran kuussa. Ja tartuttanut samalla granolahimon moniin läheisiini kuin teihin blogin lukijoihinikin.

Vatsatutkimukseni ovat vielä aivan kesken, mutta sen olen huomannut, että FODMAP-ruokavalio on asia, joka tekee ololleni hyvää. En noudata sitä todellakaan kaikilta osin, mutta aina kun minun on mahdollista valita LOW FODMAP -safkaa ”tavallisen” sijaan, teen niin.

Koska granola on ollut kauan osaaamupalojani, päätin kokeilla, voisinko tehdä lempireseptini niin, että kaikki sen aineosat olisivat sallittujen ruoka-aineiden listasta. Ja kuulkaas: Homma onnistui paremmin kuin kuvittelin. Eroa alkuperäiseen tuskin huomaa.

Itseni on ainakin ollut jossain vaiheessa vaikea soveltaa tuttuja reseptejä LOW FODMAPiksi. Tai ylipäättään keksiä tarpeeksi erilaisia syötäviä, joten tässäpä teille muillekin mahavaivaisille oiva resepti.

Low FODMAP -herkkugranola

1.Sekoita kulhossa: 

  • 8 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 3-4 dl pähkinöitä. Halutessaan pähkinät voi murskata pienemmiksi. LOW FODMAPia tavoitellessa käy esim. saksanpähkinät ja pekaanipähkinät.
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl jauhettua muskottipähkinää
  • 1,5 tl kardemummaa
  • 3-5 tl kanelia

2. Laita kattilaan ja sulata liedellä:

  • 1,5 dl vaahterasiirappia
  • 5 rkl kookosöljyä.

3. Lisää vaahterasiirappi-kookosöljyseokseen:

  • 4-5 rkl maapähkinävoita. Sulata seos tasaiseksi massaksi.

4. Sekoita nesteseos pähkinä-kaurahiutaleseoksen joukkoon. 

5. Levitä koko komeus tasaiseksi pellille. Laita pelti 175 asteiseen uuniin ja pidä herkku uunissa 20-30 minuuttia. Kääntele välillä lastalla. Mysli on valmista kun se saa hieman tummuneen värin ja on rapeaa. Jäähdytä pellillä ja laita sitten vasta purkkiin säilöön.

6. Syö esimerkiksi sokerittoman Alpro Soyan kanssa.

Kokeile, jos uskallat!

-Karoliina-

Kommentit (2)

jennajohannasi
1/2 | 

Oi, kuulostaa tosi hyvältä! Kokeiluun menee, juuri eilen ostinkin elämäni ensimmäisen maapähkinävoi-purkin ja mietin mitä siitä tekisi.

Karoliina Sallinen
2/2 | 

No tätä ainakin. Sitten maapähkinävoi on ihana maustettaessa kanaa. Ja leivälle :) 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Me saimme joululahjaksi maailman parasta omatekoista granolaa, jonka ohje piti kysyä jälkikäteen itselleenkin, ja jota olemme syöneet nyt koko tämän viikon aamu- ja iltapalaksi.

  1. Sekoita nämä kulhossa:
    8 dl kaurahiutaleita
    1 dl auringonkukansiemeniä
    3-4 dl pähkinöitä. Halutessaan pähkinät voi murskata pienemmiksi.
    1 tl suolaa
    1 tl jauhettua muskottipähkinää
    1,5 tl kardemummaa
    3-5 tl kanelia
  2. Laita kattilaan noin 1,5 dl hunajaa ja 5 rkl kookosöljyä. Sulata ne ja lisää joukkoon noin 4-5 rkl maapähkinävoita (Biona Organic tai "tavallista") (ja noin 1 tl vaniljauutetta). Sulata seos tasaiseksi massaksi, ja sekoita se sitten pähkinöiden ja kaurahiutaleiden joukkoon.
  3. Levitä seos tasaiseksi pellille. Lämmitä uuni 175 asteeseen ja pidä seosta uunissa 20-30 minuuttia. Kääntele välillä lastalla. Mysli on valmista kun se saa hieman tummuneen värin ja on rapeaa. Jäähdytä pellillä ja laita sitten vasta purkkiin säilöön (vaikkei se kauan kyllä säilössä pysy)
  4. Syö esimerkiksi maustamattoman jogurtin tai rahkan kanssa.

Herkkuhetkiä! Ja pieni varoitus. Tähän jää koukkuun!
-Karoliina-

Kommentit (13)

Tatioraassi
2/13 | 

En mä taida kokeilla kun kuulostaa....

Herrrkulliselta!

Ei säilyis meilläkään pitkään purkissa kun se olis syöty. Tänään ostin "mysliä" ja yritän hilliä itseäni että söisin vain joko aamuisin tai iltaisin. En edes muista mitä se oli (punnitse&säästä) mutta sikahyvää!

Daniella
5/13 | 

Tää on varmasti hyvää! Olen tehnyt itse vähän samantyyppistä, mutta siihen tuli mm. "puffed quinoaa", en tiedä miten tuo puffedin voisi järkevästi tässä yhteydessä suomentaa, mutta quinoa ensin siis poksautellaan kuin popcorn ja sitten jatketaan, kuten minkä tahansa myslin tekemistä.

Mutta tämä menee kokeiluun heti kohta!

Pauliina
6/13 | 

Moikka!

Kuulostaa hyvältä reseptiltä!
Voisikohan tuohon käyttää jotakin muuta rasvaa kuin kookosöljyä..

Leena
7/13 | 

Teittekö gluteenittomana? :)

En ole vielä gluteenittomia kaurahiutaleita käyttänyt, vaikka melkein kaikkea muuta olenkin gluttina tehnyt. :D

Maarit
8/13 | 

Olen myös tehnyt mysliä itse ihan vain hurjien sokermäärien vuoksi mitä kaupan mysleissä on. Mukaan heitän vaihdelle myös leseitä, pellavarouhetta, eri hiutaleita ja siemeniä. Mutta tuo pähkinävoi oli uusi juttu :) empä ole tajunnut vaikka muuten tunnun tukevan sitä joka paikkaan. Ja ahh se tuoksu kun mysli tulee uunista...

Eevis
13/13 | 

Pakko testata! Ja loistava lahjaidea! Tykkään antaa lahjaksi kaikkea itsetehtyä. Hillot ja leivonnaiset alkaa olla käytetty juttu...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2020
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat