Kirjoitukset avainsanalla gluteeniton pitsapohja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen saanut joskus kauan sitten kavereiltani nimen pekoninatsi, koska niin paljon kun rakastankin pekonia, olen äärimmäisen tarkka sen suhteen, että kyseinen tuote on paistettu oikein. Mikään ei nimittäin niin ällöä, kun alikypsennetty lötkö, puoliraaka pekoni. Tai toisaalta : Mustaksi kärvennetty pekoni ei maistu millekään. (Paitsi palaneelle)

Meidän perheellä on monta yhteistä suosikkiruokaa, mutta pekonipasta taitaa olla sellainen herkku, joka kaavitaan aina viimeistä pisaraa myöten lautaselta ja pannulta. Ja sanomattakin on selvää, että mulla on aika tarkat sävelet sen suhteen, että pekoni kastikkeessa on juuri oikein tehty.

Kun Alpro haastoi meidät mukaan kokkaushaasteeseen, ja kuulin, että annettu kriteeri tulee olemaan kastike Alpro Ruoka Soijavalmisteesta, päätin heti, että tässä on oiva tilaisuus samalla esitellä teille yksi kotimme lempiruuista. Monesti - ainakin minun päässäni - soijavalmisteet mielletään kasvisruokien pariksi, mutta miksei niitä voisi käyttää myös näin äijämäisenkin raaka-aineen parina. Varsinkin, kun lopputulos Alpro Ruoka -soijavalmisteella oli jopa parempi, kun sama setti kuohukermalla tehtynä. Tässäpä siis ohje kehiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PEKONIPASTA

  • paketti pekonia
  • yksi sipuli
  • Alpro Ruoka Soijavalmiste tai Alpro Light Ruoka
  • Mustapippuria
  • (Chiliä)
  • Gluteenitonta pastaa
  • (Parmesaani)
  1. Ota pekonipaketti pöydälle lämpiämään puoli tuntia ennen paistamista.
  2. Pilko sipuli pieneksi silpuksi.
  3. Laita paistinpannu kuumenemaan täysille ja pilko pekonit pannulle saksia käyttäen.
  4. Kun pekonit alkavat tiristä, laita levy 75% teholle. Vaikka homma vie kauan aikaa, se todella kannattaa. Näin rasva irtoaa pekoneista tasaisesti.
  5. Lisää sipuli siinä vaiheessa, kun pekonista alkaa poistua neste, mutta se ei ole kuitenkan vielä yhtään ruskistunut.
  6. Kun rasva alkaa kuplia pekonin pinnalla, ja kun pekonin väri on kaunis, kaada pekoneista rasva siivilän läpi pois.
  7. Heitä pekonit vielä uudelleen pannulle ja kaada päälle Alpro Ruoka -soijavalmiste ja rouhi päälle makusi mukaan mustapippuria. Kiehauta nopeasti kasaan. Jos kastike on liian löysää, voi siihen toki lisätä vähän suurustetta.
  8. Tarjoile kastike keitetyn gluteenittoman pastan, sekä parmesaanin kanssa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huomenna Alpron Facebook-sivuille tulee kuva, jonka alle voitte kommenttikenttään äänestää, kuka bloggaaja on teistä tehnyt parhaan herkun Alpro Ruoka -soijavalmisteesta. Jos meidän resepti on teistä paras, olisimme todella kiitollisia antaisitte äänenne meille, ja tukisitte samalla kesälomareissuamme, koska voittajablogi voittaa Holiday Club -lahjakortin.

Ihania herkkuhetkiä! Ja hei: Tämä ei ole ehkä kaikkein kuvauksellisin ruoka, mutta maku korvaa ulkonäön ;)  Sen todistaa sekin, ettei kuvausapulainen malttanut pitää sormiaan erossa ruuasta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (19)

Marika
1/19 | 

Kannattaa kokeilla myös kikherne-pekoni-pastaa :) Ihan parasta! Ohje löytyy esimerkiksi täältä: http://www.hs.fi/ruoka/a1400041350272. Pekonin saa paistettua kätevästi ilman sotkua todella rapeasti uunissa. Kylmä pekoni kylmälle pellille kylmään uuniin. Laita uuni 175 asteeseen ja anna olla uunissa noin 20 minuuttia. Helppoa ja parasta pekonia ikinä!

Hellu
4/19 | 

Lötkö pekoni on painajaista!!! Kunnolla paistettua / uunitettua sen olla pitää - itsekin laiskana heitän uuniin pekonit :)

5/19 | 

Meillä samaa ruokaa laitetaan niin, että suurustamaton "laiha" kastike kaadetaan kypsien, valutettujen pastojen joukkoon ja sekaan rikotaan muna tai kaksi. Siinä lämpimän levyn päällä kun kattilan aarretta hetken pyörittelee, kannanmuna hyytyy, kastike saostuu ja sekoittuu pastaan tasaisesti maustaen sen kauttaaltaan.

Anne
6/19 | 

Kiitti ideasta, valikoitui tänään päivälliseksi! :) mahtavaa miten joskus yksinkertanen ja nopea ruokakin voi olla näin maistuvaa!

Marski
7/19 | 

Nam! Ja pekonista saa vieläkin parempaa, kun ne laittaa kylmälle pannulle ja laittaa sitten vasta pannun lämpiämään. Pysyy pannutkin hyvinä, kun ei pidä täysillä. T. Keittiötarvikemyyjä ;)

Annan
8/19 | 

Aika sääli, miten instassa laitoit "auttakaa, että F pääsee kesälomamatkalle-äänestämällä". Jälleen lapsen kautta tällaista : /

Kolmistaan-Karoliina
14/19 | 

Juuri näin! Todellista pikaruokaa. Ja jos voit syödä gluteenillista pastaa, tuorepastastahan tämä tulee vielä nopeammin!

Kolmistaan-Karoliina
16/19 | 

Kurja, jos pahoitit tästä mielesi. Mukavaa kevättä silti ja kiitos kommentistasi!

Tintti
17/19 | 

Ja, että synttärilahjaa "ruinataan" näin, huhhuh! Pitäisi aikuisten vähän miettiä.

18/19 | 

Annan ja Tintti, kumpi nyt oikeasti oletkaan: Et ehkä tiedä, että näen blogialustalta kommenttien lähteen, eli sen, että ole yksi ja sama kommentoija, samalta tietokoneelta.

Kyllä tänne saa kritiikkiä laittaa, ihan sama ihminenkin monta kertaa ilman feikkinimimerkkejä! Kaikki kommentit luetaan ja otetaan vastaan niin, että niistä voi kehittyä ja oppia uutta :)

Salla
19/19 | 

Pekonipasta <3 itse kyllä teen perinteisen carbonaran muodossa. Pekonit rapeiksi, spagetit keittymään. Sekoitetaan pari munaa, kourallinen parmesaania ja muutama pyöräytys pippuria kulhossa. Otetaan pari desiä pastan keitinvettä talteen, valutetaan loppu vesi pois pastasta ja sekoitetaan muna-juusto-sekoitus KUUMAN pastan joukkoon, koko ajan sekoittaen. Sit vaan peknit joukkoon ja lopuksi vielä voi notkistaa keitinvedellä. P-A-R-A-S-T-A! Pitäiskö samantien kipaista alepaan pekoniostoksille....

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
image
image
image
image

Tein sunnuntaina ensimmäistä kertaa elämässäni gluteenitonta pullaa. Jotenkin olen pelännyt sitkoa vaativien gluteenittomien tuotteiden leivontaa. Ja erityisesti olen arastellut psylliumin käyttöä leivonnassa.

Olenhan minä tähänkin asti leiponut ahkerasti, mutta olen kyllä valinnut tehtäväkseni joitain sellaisia gluteenittomia herkkuja, joiden onnistumisesta olen ollut ihan varma. Koska sehän on jo yleisesti tunnettu fakta, että esim. pikkuleivät ja kakkupohjat onnistuvat gluteenittomina jopa paremmin kuin perinteisillä vehnäjauhoresepteillä.

Noh. Äitini tutustutti minut kuitenkin muutama viikko sitten Viljatuotteen vaaleaan jauhoseokseen, jota hän itse oli alkanut käyttää gluteenittomassa leivonnassa. Ja voi että : Tuo jauhoseos kyllä muutti käsitykseni gluteenittomasta leivonnasta! Viljatuotteen jauhoseoksessa itsessään on nimittäin psylliumia, ja vasta nyt huomasin, kuinka tärkeä osanen psyllium onkaan gluteenittomien tuotteiden leivontaa. Kun perinteisillä, ilman psylliumia valmistetuilla jauhoseoksilla, valmiin leivonnaisen rakenne voi olla joskus kuiva ja mureneva, toimii Viljatuoteen jauhoseos kuin vehnäjauho : Lopputuloksesta tulee kuohkea, eikä lainkaan puinen.

Niinpä rohkaisin mieleni, ja vaihdoin jo tutuksi tulleet Semper-jauhoni kotonakin Viljatuotteeseen. Perjantaina leivoin pitsaa tästä uudesta jauhotuttavuudesta, ja voin sanoa, että oli parasta pitsaa ikinä. Pitsatuloksista huumaantuneena uskaltauduin tosiaan sunnuntaina leipomaan myös pullia, ja tällä kertaa lisäsin taikinaan, ensimmäisen kerran ikinä, myös ohjeen vaativan lisäpsylliumin. Jopas oli aika jännittävä leivontakerta! Tuntui hassulle olla niin epävarma tekeleistään, kun kuitenkin olen leiponut 20 vuotta. Ja vieläpä aika hyvin tuloksinkin!

Jännitys oli kuitenkin ihan turhaa: Saimme herkutella aivan oikeanmakuisilla ja kuohkeilla laskiaispullilla ja korvapuusteilla. Nam ja jes!

Näiden onnistuneiden leivontakokemusten jälkeen en kyllä voi enää kuin ihmetellä niitä kahviloissa ja ravintoloissa myytäviä kuivia (ja usein raakoja!) känttyjä, joita myös gluteenittomiksi leivonnaisiksi kutsutaan. Niitä syödessä olen luullut, että gluteeniton leivonta on mahdotonta. Vaikkei olekaan! Jos kerran minä, amatööri, onnistun ensimmäisellä kerralla, miksei monessakaan ammattilaisten pyörittämässä paikassa saa vieläkään hyviä gluteenittomia sämpylöitä, croisuja tai pullia?

Tässä vielä muutama oma vinkkini, joilla gluteeniton leivonta onnistuu:

  1. Tee taikinasta vehnäjauhotaikinaa löysempää. Gluteenittomat jauhot turpoavat enemmän, ja tästä syystä myös valmiista leivonnaisesta tulee helpommin kuiva.
  2. Gluteenittoman taikinan kuivuuden vuoksi älä kitsastele tuotteen muussa kosteudessa. Marjapiirakkaan kannattaa esimerkiksi tehdä rahka- tai kermaviilitäyte, juustosarviin laittaa kunnolla esimerkiksi tuorejuustotäytettä.
  3. Älä pihtaa myöskään voin ja öljyn kanssa. Koska gluteenittomien jauhojen perusominaisuus on hieman kuiva (monta kertaa olen maininnut jo sanan ”kuiva”?), kannattaa koostumusta ja pehmeyttä tuoda kaikkien terveysintoilijoiden suosimalla voilla ;) Esimerkiksi gluteenittomaan pitsaan sopii todella hyvin öljytonnikala, öljymaustetut fetapalat tai loraus oliiviöljyä. Leipomistani pullista paras oli kyllä ehdottomasti korvapuusti, johon kosteutta oli tuonut väliin leivotut voikerroksen.
  4. Käytä jauhoja, joissa on psylliumia.
  5. Käytä lisäpsylliumia esimerkiksi pulla- ja sämpylataikinassa.
  6. Ole tarkka tuotteiden paistossa. Älä tee gluteenittomien tuotteiden perusmokaa, eli muista kypsentää tuote niin, ettei se jää raa`aksi. Ylikypsentäminen puolestaan tekee tuotteesta puisen ja murenevan.
  7. Sovella ohjeita! Älä odota, että jokaisesta tuotteesta tulee gluteeniton resepti, vaan korvaa itse vehnä ja muut gluteenilliset jauhot gluteenittomalla. (Tässä muista kuitenkin kohta 1)

Mitä vinkkejä sinä annat gluteenittomaan leivontaan? Onko hyviä reseptejä, tuotteita tai niksejä? Tiedän, että teitä gluteenittoman ruokavalion noudattajia on siellä minun lukijakunnassani vaikka kuinka paljon!

-Karoliina-

P.S. Kuvissa näkyvät leivonnaiset on tehty seuraavin ohjein:

  • Vuokaleipä: Soveltaen Viljatuotteen vaalen jauhoseoksen kyljessä olevaa ohjetta (lisättiin erilaisia siemeniä)
  • Pitsa: Peruspitsapohja. Vehnäjauhon tilalle Viljatuotteen jauhoseosta, öljyn tilalle sulatettua voita.
  • Pullataikina Kaakao kermavaahdolla -blogin ohjeella.

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (14)

Veera
1/14 | 

Viljatuotteita on myös toinen jauhoseos, vastaavassa sinisessä paketissa. Siitä leipoo ihan parhaimmat sämpylät, jotka maistuvat ihan "oikealta leivältä".
Eikä muuta tarvitse lisätä kuin vesi ja hiiva.

Piia
2/14 | 

Kiitos kovasti vinkistä. Vasta tein voisilmäpullia että voidaan sunnuntaina syödä ja keliaatikolle meinasin ilmoittaa että ottaa mukaansa jotain kahvihyvää, mut taidankin vielä leipoa gluteenittomia pullia pari ja tehdä korvapuusteja lopusta taikinasta.

3/14 | 

Kiitos Karoliina! Mä täällä juuri opettelen vehnättömään ruokavalioon, joten tästä oli tälle leivontahiirelle apua! :D

Marjo
5/14 | 

Muista kuitenkin, ettei gluteeniton ole automaattisesti sama kuin vehnätön. Monet gluteenittomat tuotteet ovat vehnäpohjaisia, mutta niistä on vaan poistettu gluteeni.

Kolmistaan-Karoliina
7/14 | 

Tuota linkkaamaani ohjetta suosittelen! Niin ja hei: Nämä ovat niin hyviä, että käyvät myös ihan "tavallisillekin" syöjille :)

Kolmistaan-Karoliina
8/14 | 

Booberry ja Marjo! Totta Marjon huomio. Tosin moni " vehnätön" voi syödä vehnää, josta on poistettu gluteeni.

Kolmistaan-Karoliina
9/14 | 

Nina: Minä en voi syödä gluteenia. Muut voivat, mutta kokkailen aina samat sapuskat koko perheelle.

minä vain
10/14 | 

Oon ammatiltani suurtalouskokki, ja meillä koulussa neuvottiin ihan superhyvä neuvo gluteenittomaan (pullan)leivontaan: Lisää taikinaan raakaa, hienoksi raastettua perunaa. Peruna ei maistu pullassa paistamisen jälkeen, mutta antaa kuohkeutta ja vähentää huomattavasti sitä epämiellyttävää kuivuutta. Tietenkään sitä psylliumia ei pidä unohtaa, sitä taikinaan ihan ehdottomasti, mutta raastettua perunaa lisäksi. Kokeilemisen arvoinen vinkki!

essi
11/14 | 

Moikka! Gluteenittomat tuotteet tulee usein paksteina, koska niitä ei voi valmistaa samassa paikassa kuin muita tuotteita. Ja luulen, että menekki on vielä usein vähäistä, että ei viitsitä tilata tuoretta. Mutta luulen, että koko ajan mennään parempaan suuntaan. :)

13/14 | 

Kiva kun oot innostunut leipomaan ja kokeilemaan tota ohjetta! :)

Ja mä kun just mietin, että enpä taida leipoa laskiaispullia ollenkaan tänä vuonna.. Nyt iski kamala pullahimo ja tekis niin mieli kokeilla kans tota Viljatuotteen jauhoseosta, joten ehkä se on alettava leipomishommiin! :)

Riitta
14/14 | 

Moikka, Viljatuotteelta on tullut myös uusi jauhoseos joka on tattariton eli pullajauho seoksen nimellä. Saattaa olla vielä sen verran uusi tulokas ettei löydy kaupasta mutta heillä on verkkokauppa josta löytyy. Ja sieltä löytyy paljon muutakin jauhoa :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat