Kirjoitukset avainsanalla Girl power

PA110046.JPG
PA110046.JPG

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Sen tarkoitus on muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa takia. Toisaalta se on juhlapäivä, joka nostattaa esiin tyttöjen voiman, mahdollisuudet ja toivon tasa-arvosta*. 

En tiedä, missä vaiheessa itse ensimmäisen kerran elämässäni ajattelin konkreettisesti, että olen feministi, naisasianainen(tyttöasiatyttö?) ja tasa-arvon vaatija, mutta uskon, että sellainen sisäinen palo ja luontainen vimma asian suhteen minulla on ollut aina. 

Uskon tämän, kuten monen muunkin tällainen ajattelumallin, olevan lähtöisin kotoa. Meitä asui saman katon alla lapsuudessani mummo, äiti, minä, kaksi siskoani ja isä, ja jos reunaehtojen valossa nais- ja tyttöasiat olivat meillä esillä.

Mutta eipä se pelkkä naisten lukumäärä minusta silti vielä feministiä tehnyt. Sen teki se, että meillä arvostettiin tyttöjä ja tyttöyttä. Tai sanotaanko näin, että tyttöydestä ei tehty mitään numeroa, vaan meidän annettiin olla ihmisiä. Meillä on koskaan sanottu, että "tytöt eivät tee noin" tai "prinsessat" eivät saa toimia tietyllä tavalla. Meillä sai pukeutua röyhelöön, mutta myös möyriä maassa etsimässä matoja. Meillä sai leikkiä Barbieilla, mutta yhtä hyvin saimme leikkauttaa lyhyeksi tukkamme ja kulkea löysissä hopparifarkuissa.

Nyt kun F ja minä asumme kahdestaan, tuntuu, että meillä on meidän kahden oma naistiimi. Haluan, että F.lle tulee sellainen olo, että me pystymme kahdestaan –  naisina – juuri siihen mihin haluammekin. Ei lampun vaihtoon tarvita miestä (vaikka pappa toki SAAKIN sen tehdä), eikä meitä pidättele se, että muskeleita on tällä kertaa tässä asunnossa vähän vähemmän. Kun roudasimme sunnuntaina yhdessä ulkoa kolmea mattoa, kahta postipakettia, kauppakassia ja mattopiiskaa, ja kun molemmat pinnistelivät voimiensa äärirajoilla ja jeesasivat toisiaan, tuli eteiseen päästyä aika mahtava fiilis. Taisinkin sanoa F:lle, että ollaan me vaan aikamoisia naisia. 

Joskus ihan sapettaa se ajatus, että girl poweria pidetään jotenkin kylmien naisten juttuna, ja että feminismi on kuin kirosana, jonka takaa ei voi löytyä lempeää tai hyväkäytöksistä naista. Koska totuushan on se, että voimakas, rohkea ja puoliaan pitävä nainen ja tyttö voi olla myös jotain muutakin kuin rääväsuu, ja tässä(kin) tapauksessa stereotypioille voisi heittää jo hyvästit.

Jos saisin vaikuttaa siihen naiskuvaan, jonka F saa maailmasta, haluaisin hänen ymmärtävän, ettei kenenkään naisen tarvitse olla miestä huonompi vain siksi, että on nainen. Toivon, että oma esimerkkini käytännössä osoittaisi, että nainen pystyy siihen mihin mieskin, ja että vaikka kuinka olisi tyttömäinen pitsien ja korujen ihastelija, ei se vähennä laisinkaan tytön tai naisen sisäistä voimaa tai fiksuutta. Haluaisin opettaa, ettei kenenkään naisen tule kestää miehen alistamista, eikä kotona ole automaattisesti miesten tai naisten töitä (saati sitä käsitystä, että miesten ei tarvitse tehdä noita hommia). Niin ja äly, mielipiteet, vauhti ja rohkeus – ne eivät ole vain poikien yksinoikeus. 

https://ssl.gstatic.com/ui/v1/icons/mail/images/cleardot.gifJa ennen kaikkea haluaisin näyttää F:lle maailman, joka on hänelle juuri niin avoin, kun se on. Ei vain niin avoin, kun se tytölle on. Vaan niin täynnä mahdollisuuksia, kuin se voi ihmiselle olla. 

Uskon, että lapsuudessa iskostettu voima kantaa läpi vaikeidenkin aikojan ja auttaa nousemaan niissä hetkissä, kun feminismi ja ylipäätään voimat ovat lopussa, oma persoona hetkellisesti kateissa. Kiitos siis äiti ja isi. Kiitos, että meidän perheessä tytöille kasvatettiin pitkien hiusten lisäksi myös munat!

Perinne jatkukoon. 

-Karoliina-

*Lähde: Plan

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 | 

Tyttöjen/naisten päivällä on toki vielä paljon tärkeämpikin merkitys kuin tuo esille tuomasi pointti.
Tarkoitus alunperin oli kuitenkin tuoda esiin niitä puutteita, joita maailmassa on liittyen tyttöjen koulutukseen ja vapauteen liittyen ruumiilliseen koskemattomuuteen.
Mutta onhan jokaisella oikeus miettiä tätä(kin) asiaa kevyemmältä kantilta.
Ja jos kevyesti mietitään, lienee aika jo miesten /poikienkin päivälle.

Karoliina Sallinen

Oikeassa olet. Nämä meidän Suomi-jorinat on toista tyttöjen ympärileikkausten ja lapsiavioliittojen vierellä. 

Vierailija
2/11 | 

Mielestäni yllä mainitsemasi pointti tuotiin kyllä esiin postauksen ensimmäisessä kappaleessa (ihan lähteen kanssa). Sen jälkeen asiaa pohdittiin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Suomalaisten tyttöjen kannaltakin asiassaelokuva on vielä paljon miettimistä, vaikka ollaankin kansainvälisissä vertailuissa maailman kärkipäässä.

Tiutau
3/11 | 

Kiva kirjoitus ja tärkeä aihe. Seuraava on pilkunviilausta, jota pahoittelen jo etukäteen ;) Miksi tytöillä pitää olla "munaa"? Tiedän, että kyse on pelkästä sanonnasta ja tiedän, mitä sillä symbolisesti tarkoitetaan, mutta itseäni häiritsee se, että rohkeus, päämärätietoisuus, jämäkkyys etc. yhdistetään kielellisesti(kin) mieheen ja tämän sukupuolielimeen. Kieli kuitenkin heijastaa ja rakentaa ajatteluamme ja todellisuuttamme. Voisiko tytöillä olla vaikka mieluummin "tissiä" :D

Itsellä särähti tuo ihan sama korvaan, vaikka ehkä turhan tarkaksi pilkun viilaukseksi jo meneekin. Silti, eikö se jo itsessään taas luo mielikuvaa siitä että on oltava enemmän miestenkaltainen ollakseen vahva nainen.
Hyvä teksti ja tärkeästä aiheesta toki! :)

mystery
4/11 | 

Kertoo aina tietynlaisesta sivistymättömyydestä, jos sanoo että "en ole mikään feministi mutta.." Se kertoo vaan siitä että ei tiedä mitä sana tarkoittaa. Koska eiköhän me kaikki haluta edistää tasa-arvoa! Musta on hullua miten älyttömän moni julkkiskin haluaa kieltää feminismi-sanan käytön, viimeksi Sanni ihan pari viikkoa sitten jossain haastattelussa. En voi tajuta :D mikä siinä sen sanan käytössä on niin noloa ja pahaa.

Karoliina Sallinen

Onko se noloa joistakin? Minusta on kummallista, jos ei halua ajaa tasa-arvoa. Oli sitten mies tai nainen. 

Kotiviini
5/11 | 

En tiedä, olenko jotenkin vanhanaikainen tai sitten huippu nykyaikainen, mut vanha mä ainakin olen moneen lukijaan ja itse blogin kirjoittajaankin nähden. Se on varma :)

Mua kovin ihmetyttää, kun nykyaikana pitää monesta asiasta tehdä niin kovin "vaikeita"; esimerkkeinä mm. nämä kaikki sukupuolien väliset tasa-arvo-ongelmat (saako se poika nyt vetää sen hameen päälleen yms.), nyt uusimpana jostain luin tästä fyysisestä koskemattomuudesta, joka sinällään on ihan huipputärkeä asia, tietysti. Mut sit kun jossain listassa näin jo joulupukin sylissä istumisenkin ongemallisena tältä kantilta katsoen, niin en voinut kun äimistellä suu auki.

Mulla on tosiaan ikää jo neljänkymmenen paremmalla puolella, enkä koskaan oo ajatellut olevani mikään feministi tai muun suunnan kannattaja, mutta musta on ihan pienestä pitäen ollut ihan päivän selvää, että tytöt ja pojat saavat pukeutua ja leikkiä ihan niinkun itse lystäävät, joulupukin syliin ei oo pakko mennä, jos ei haluu ja tytöt ja naiset pystyy ihan mihin vaan, mihin ne itse haluaa.

Olen asunut kanssa oman tyttöni kanssa kaksin 16 vuotta ja luulen, että melko vahvan naiskuvan on myös mun tyttäreni saanut. Koskaan ei asia ole tullut edes puheeksi, mut luulenpa, että hän ei osaa edes ajatella, että hän ei vaikka pystyisi johonkin vaan siksi, että hän on tyttö. Hän tietää, että pystyy mihin vaan, kunhan vaan itse tietää, mitä haluaa.

Ihan outo ajatuskin on se, että naiset olis jotenkin heikompia kun miehet. Kyllä se monesti menee varmasti ihan päin vastoin. Jos nyt otetaan esimerkkinä vaikka avioerotilanne, joka nyt jollakin tavalla koskettaa tätä kyseistää blogiakin, niin mun kokemukseni on, että kyllä ne naiset useasti selviävät paljon paremmin eron jälkeen jaloilleen. Monesti on vaan pakko, kun on ne lapset siinä ja asiat on vaan pakko hoitaa ja elämän pitää jatkaa eteenpäin kulkuaan. Ei auta jäädä loputtomiin surkuttelemaan kohtaloaan. Enkä nyt tarkoita, etteikö sitä kohtaloaan pikkasen saisi ja vähän niinkun pitäisikin surkutella :) Mutta rajansa kaikella.

Mun tuttavapiiriin kuuluu ainakin sellasia sisupussinaisia, että voin kertoa, että harvassa on ne kaksilahkeiset, jotka sen souvin olisivat yksineen läpi vetäneet, mitä nämä superäidit ovat.

Karoliina Sallinen

Tämä menee nyt yleistyksen puolelle - anteeksi - mutta olen kanssa samaa mieltä siitä, että monesti naisen on pakko olla vahvempi. Mutta se johtuu siitä, että alistaminen/lyttääminen/ennakkoluulut/vaatimukset ajavat siihen. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin eilen ystäväni häissä, ja itkin – kuten arvata jo saattoi – saman tien, kun näin morsiamesta ensimmäiset hunnun vilaukset kirkon ovien auettua häämarssia varten.

Siinä illan mittaan tuli monen monta muutakin kohtaa, jossa itku ja nauru olivat herkässä. Oli niin mahtavaa nähdä umpirakastunut pari, joista huokui satojen metrien päähän yhteenkuuluvuus ja ilo.

Pariskuntarakkauden lisäksi minut taisi moneen otteeseen herkistää ymmärrys siitä, kuinka mahtavaan jengiin olinkaan päässyt sisälle : Kaksi pitkää pöytää minulle tärkeitä naisia yksin tai puolisoineen. Lapset vatsassa, sylissä tai kotona hoitajien kanssa.

Vuonna 2007 meitä oli kaksi naista, jotka ystävystyivät keskenään töissä. Nyt 2015 meidän kahden – minun ja morsiamen – ympärille on kasvanut varsinainen suurperhe supermimmejä. Me kaikki emme olisi ehkä ilman tätä perhettä ystävystyneet keskenään, ja siksi koko porukka onkin aikamoinen rikkaus. Sen avulla olemme oppineet ymmärtämään erilaisia elämänvalintoja ja kuuntelemaan hyvinkin erilaisten ihmisten ajatuksia.

Yksi yhteinen meillä kaikilla kuitenkin on. Jokainen meistä arvostaa tätä meidän mimmiliigaa valtavasti. Niin paljon, että toiselle asetellaan huntu päähän. Pidetään kädestä kiinni itkun hetkellä. Tarjotaan oma koti väliaikaisasunnoksi eron kohdalla. Ollaan toistemme lasten kummitätejä ja häissä morsiusneitoja tai kaasoja. Jännitetään raskaustestejä tai koiran pissakouluja. Niin ja tanssitaan yhdessä vaikkapa se illan viimeinen hidas, kun miehiä ei näy lähimaastossa.

Monesti naisten välistä ystävyyttä kuvataan hankalaksi ja jopa kateuden täyteiseksi kieroilusuhteeksi. Minusta lähes kokonaisen jalkapallojoukkueen kokoinen naissakki on yksi elämän suurista voimavaroista. Onko muita, joilla on tämmöinen mimmijoukko takanaan? Vai onko teillä huonoja kokemuksia naisten välisistä ystävyyssuhteista?

Girl power!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (23)

ulla
1/23 | 

Ei mikään ole niin tärkeää kuin edes yksi, ihana ystävä . Ilman ystäviä ei ole elämää. Itsellä rakkaimmat ystävät on ala-asteelta asti pysyneet matkassani. Ja töissä heitä on tarttunut matkaan lisää- Mitä tekisin ilman heitä. :)

Ja hei... sait siis morsiuskimpun :D:D ??

2/23 | 

Mun mielestä ystävyys ei ole kiinni sukupuolesta. Mulla on hyviä naispuolisia ystäviä mutta yksi parhaista ystävistäni (hän oli häissäni kaasona =) ) on mies. Työpaikassa naisenemmistö tarkoittaa usein kieroilua mutta työkaveruus onkin eri asia kuin ystävyys.

mapsi
3/23 | 

Parhaimmillaan naisten välinen ystävyys on elinikäinen side ja luottamus. Ja pahimmillaan se on pettyminen parhaaseen ystävään. Tielläni on onnekseni ja onnettomuudekseni ollut molempia. Ikävintä on ollut huomata tulleensa hyväksikäytetyksi ja toisaalta ihaninta huomata, että pahimman kriisin hetkellä ystävä on ollut tukena.
Mutta onneksi elämä on tuonut myös uusia, ihania ystäviä elämääni, myöskin aikuisella iällä, niin työn, harrastusten kuin muidenkin asioiden kautta. Elämäntilanteet vaihtelevat ja olen huomannut ja ehkä hyväksynytkin sen, että joitain ystäviä vaan jää matkan varrelle, ehkä syynä on välimatka, erilaiset elämäntilanteet tai "kasvaminen erilleen", aivan kuin avioliitossa. Aina se silti kirpaisee, oli syy mikä hyvänsä.
Sen verran kuitenkin tässä vuosien mittaan olen oppinut, karvaasti kantapään kautta, että kaikkea en kerro edes parhaimmalle ystävälleni. Sanokoon joku sitä skeptisyydeksi tai kyynisyydeksi, olkoon sitten sitä. Minä sanon sitä itsesuojeluvaistoksi. Se ei kuitenkaan estä sitä, ettei voisi olla toisen paras ystävä. Kaikkia asioita ei vain ole tarkoitettu jaettavaksi samalla tavalla kuin silloin lapsena ja nuorena, kun parhaalle ystävälle kerrottiin kaikki.
Pääasia, että ympärillä on tukiverkko, olet onnekas :)

Jutta
4/23 | 

Todellakin! Asutaan kaikki synnyinpaikkakuntamme ulkopuolella ja voi sitä ilon määrää, kun saadaan koko porukka kasaan. Tämä tapahtuu tällä hetkellä harmittavan harvoin, mutta tämän vuoksi niitä yhteisiä hetkiä osaa arvostaa vielä enemmän. <3

Niiskuneiti
5/23 | 

Mulla on kolme parasta. Ollaan jo viiden vuoden ajan oltu voittamaton nelikko. Kasvettu teineistä nuoriks aikuisiks. Riidelty, itketty, sovittu. Autettu, tuettu, avauduttu. Naurettu. Koettu paljon ja tullaan myöhemminkin viel kokee. Tuntuu lottovoitolta olla osa meiän nelikkoo. Jossai vaihees tullu laitettuu yhen kaa välit poikki, mut eihän siitä tullu mitään. Ei pystytty olee erossa toisistamme. Nyt ollaan hajauduttu ympäri Suomee opiskelee, mut tää on toivottavasti vaan väliaikasta. En pysty kuvittelee minkään pilaavan mein välei. Tunnetaan toisemme niin hyvin ja ollaan selvitty yhdessä vaikeista asioista <3 Jaettu ilot ja surut kirjaimellisesti

Arja
6/23 | 

Jos minulla ei olisi näitä naisystäviä joita nyt on, olisi elämäni tyhjää ja jopa turvatonta. Niin ilot ja surut kuin myös salaisuudet jaetaan. Yhdessä tehdään reissuja lähelle ja kauas. Vuorotellen tapaamme toistemme kotona ja silloin juttu lentää. Miehet ovat poistuneet näistä illanvietoista jonnekin muualle tai muut perheenjäsenet. Pieniä lapsia ei meillä kenelläkään enää ole. Kaikki ystäväni ovat johonkin työhöni liittyviä olleet ja meistä tuli enempi kuin työtovereita.
Yksi ystävä on sellainen, että hänelle en kerro kaikkia salaisuuksiani koska hän helposti puhuu niitä eteenpäin.
Tiedän että nämä kaikki (5) auttaisivat minua niin hyvässä kuin pahassa, kuten ovat auttaneetkin. He eivät koskaan tuomitse minua, enkä minä heitä mistään "vallattomuuksista".

Siiri
7/23 | 

On paljon hyviä ystäviä mutta ei sellaista tyttöporukkaa mistä olen monille ystävilleni tosi kateellinen :(

8/23 | 

Minullakaan ei ole mitään joukkoa tehomimmejä, mutta minulla on kaksi Miaa. Siinä on minun tehotytöt, siskon ja äidin lisäksi. Näiltä naisilta saa aina apua ja heitä myös on kiva auttaa. On ihanaa kun on edes se yksi ihminen jolle voi soittaa kun haluaa jutella henkeviä, tai vaan juoruilla jonnin joutavia.
Ihanaa, että teitä on niin monta yhdessä.

minttuliina
9/23 | 

Äitini on sanonut useamman kerran, että lapsena, ihan pienestä asti, parhaat kaverini olivat poikia. En voinut kuulemma sietää tytöille tyypillistä pikkukieroilua ja juoruilua. "Ei leikitä ton kaa, kun se leikki eilen sen kaa!"-tyyppinen käytös vaan ei mennyt mulle jakeluun.
Sittemmin sietokykyni on parantunut :) ja nykyään kaksvitosena parhaat ystäväni ovat kyllä naisia, mutta vielä 10 vuotta sitten paras ystäväni oli poika. Ja suurin osa ennen sitäkin..
Nykyään tämä paras ystäväni kymmenen vuoden takaa onkin avopuolisoni ja koska häät on suunnitteilla, pakko kysyä missä nämä häät olivat? Pienet vilaukset paikasta herätti kiinnostuksen!

hop
10/23 | 

Minulla on kaksi hyvää ystävää. Olen aina haaveillut kuuluvani moiseen mimmiliigaan, mutta aina, kun koossa on kavereita tai kavereiden kavereita, koen olevani syrjässä. Ainakin lukioaikoina minulle tehtiin tätä tahallisesti. Lapsuudessa - siis ala-asteella, ja vielä yläasteella, tytöt harrasti sitä kieroilua ja kavereiden kierrättämistä. En sanoisi että nykyään (paitsi ne ketkä eivät osaa kasvaa aikuisiksi). Ihailen hääkuvia, joissa morsiamen ympärillä on ihana naurava yhteenkuuluva akkakööri. Olisi huippua kokea se tunne, se naisenergia, johon saisi kuulua ja tuntea kuuluvansa! Olkaa toisistanne onnellisia ja pitäkää toisenne onnellisina!

Siru
11/23 | 

Meillä on 13 tytön porukka ollut jo lukioaijoista asti. Nyt siis reilu kymmenen vuotta. Aivan mahtava porukka ja ollaan toistemme kanssa tekemisissä päivittäin whatsapp ryhmän välityksellä. Kaikki ei tietenkään olla kaikkien kanssa yhtä läheisissä väleissä mutta kaikki ollaan tärkeitä toisillemme ja pidetään yhtä. Iloa mutta myös tuskaa tuottaakin se että aina pitää saada koko porukka kasaan jos jotain tapahtuu ja se jos mikä ei enää aikuisiällä ole niin helppoa. Mutta ensi kesänä meillä on porukan ensimmäiset häät ja mikä mahtavinta joka ikinen meistä on sinne tulossa.
Meillä on myös oma kutsumanimi porukalle mutta se on niin nolo (voi kuvitella jos se on lukioaikoina keksitty) että jätän sen kyllä suosiolla kertomatta.

Kolmistaan-Karoliina
13/23 | 

Mulla on aina, lapsesta asti, ollut myös poikia kamuina, mutta kyllä nyt aikuisiällä ne ykkösystävät ovat olleet aina naisia. Ihana tuo kaasojuttu!!

Kolmistaan-Karoliina
14/23 | 

Ja onneksi ystävyydessä on eri tasoja. Ei kaikkien kanssa samoja juttuja varmasti kuulukaan jakaa. Itselläni on niitä, joiden kanssa pohditaan syvällisiä asioita, toisen kanssa arkisen arkisia. Pääasia tosiaan on, että tukiverkko löytyy :)

Kolmistaan-Karoliina
15/23 | 

Ja hyvän ystävänhän tunnistaa siitä, ettei välissä olleita kilometreja tai kuukausia edes muista, kun taas nähdään!

Kolmistaan-Karoliina
17/23 | 

Kuulostaa mahtavalla. Ja hassua on kyllä se, että kun naiskööri kokoontuu, miehet kummasti kaikkoavat paikalta ;)

Kolmistaan-Karoliina
18/23 | 

Sitten ei kun vain rakentamaan sellaista. Kokoa kamusi yhteen vaikka herkuttelun merkeissä :) Sillä tavalla olen tutustunut moniin kavereihin ja ystäviini. Tuttujen kautta!

Kolmistaan-Karoliina
20/23 | 

Häät olivat Agroksenmäen holvikellarissa. Aivan ihana hääpaikka!!!

Kolmistaan-Karoliina
21/23 | 

Pidetään ja kyllä me arvostamme varmasti jokainen tätä. Se on niin kurjaa, kuinka tytöt/naiset tosiaan osaavat myös olla hirveän kurjia toisilleen :(

Maisa
23/23 | 

Äh, mulle tuli tästä jotenkin tosi surullinen ja haikea olo, vaikka toki siis ihanaa että sulla tuollainen porukka on. Mä olen aina haaveillut tuollaisesta isosta tyttöporukasta. Olisi ihanaa kuulu johonkin tuollaiseen. Mulla ei kuitenkaan nyt ole yhtään ystävää. Ei ystävää, ei kaveria, ei työkaveria, ei siskoa, serkkua, ei ketään. . Joka kerta kun nään tällaisia isoja iloisia tyttöporukoita niin tuntuu kuin joku löisi veitsellä vatsaan. Äh, en nyt edes tiedä miksi koin tarpeelliseksi jakaa tämän tiedon mutta krjoitettu mikä kirjoitettu. Pointti oli, että pidä kiinni kaveriporukasta ja muista arvostaa sitä mitä sulla on :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat