Kirjoitukset avainsanalla blogilapsi

PB190016.JPG
PB190016.JPG

Ensinnäkin. Minun kanssani saa olla eri mieltä. Jos haluaisin, että kommenttiboksini täyttyisi vain neutraaleista ja positiivisista kommenteista, kirjoittelisin pienistä kissanpennuista, jouluglögistä ja vihersmoothiesta. Mutta en tee niin, koska haluan, että täällä blogissa on elämän maku. Haluan välillä tietoisesti ravistella, aiheuttaa keskustelua ja saada aikaan dialogia.

Toiseksi. Se, että myös puolustan mielipidettäni – jopa kommenttiboksissa – ei myöskään ole asia, joka olisi tavatonta. On ihanaa kuulla erilaisia näkemyksiä – monesti ne ovat saaneet minut ajattelemaan ihan uudella tavalla – mutta ei aina. Joskus pitäydyn linjassani hamaan tappiin. Sitä kai kutsutaan linjakkuudeksi. Eikä se silti tarkoita sitä, etten arvostaisi lukijoiden näkemyksiä.

Kolmanneksi. Se, että exäni (jonka nimeä en mainitse täällä siksi, että minusta olisi epäkorrektia puhua ihmisestä ilman hänen lupaansa varsinkin, kun google-haku toisi ihmisiä tänne alustalle) tuodaan kommenteissa keskusteluun kuin keskusteluun mukaan, on hämmentävää. Ja jos suoraan sanotaan, kiusallistakin, koska en koe, että voin hänen puolestaan sanoa yhtään mitään. Minulla ei ole siihen mitään oikeutta. Eikä myöskään halua.

Itse en voi olla vastuussa teksteistä, tunteista ja ajatuksista, joista hän kirjoittaa, vaikka tiedän teidän yhteisten lukijoiden joskus olevan kummissanne kahden hyvin erilaisen kirjoitustavan ja ehkä näkemyserojenkin keskellä. Mutta voin sanoa, että minun elämäni, tunteeni, kirjoitukseni, tekoni ovat omiani ja ne eivät liity exääni. Tekstit eivät ole myöskään syytöksiä, kostoa tai salaviestejä. Ne ovat elämää – OMAA elämääni iloineen ja suruineen. Niitäkin minulla on ollut, ja on edelleen. Uskokaa tai älkää.

Neljänneksi. Tähän samaan teemaan käy hyvin eräs asia – se exäni ja minun ainut ja tärkein YHTEINEN. Nimittäin F. Olen jo pitkään miettinyt F:n roolia blogissa ja vuosien saatossa hänen roolinsa onkin koko ajan pienentynyt. Kuten on jo monta kertaa todettu, ei hänen pottailujaan, henkisiä asioita, luonnetta tai muita yksityisasioita ole koskaan Kolmistaan-blogissa kerrottu, mutta nyt – tämän vuoden tapahtumien valossa ja F:n aloittaessa ensi vuonna koulun – on varmasti aika taas tarkentaa linjaa. Suojella lasta.

Tästä itsenäisyyspäivästä eteenpäin F:n kasvokuvia ei tule enää näkymään minun julkisissa somekanavissani. Ajatus siitä on kytenyt jo kauan mielessäni, mutta nyt aika on kypsä. Ei. En kadu yhtä ainoaa kuvaa, jonka olen viiden ja puolen vuoden aikana hänestä laittanut. Mutta niiden tarpeellisuutta jatkon kannalta en enää näe.Varmasti F vilahtelee teksteissä jollain tavalla, sillä olis teennäistä jättää elämäni tärkein ihminen pois, mutta varmasti nyöriä taas tiukennetaan. Vanhemmuuspohdintaa täältä tietysti kuitenkin vielä löytyy. Se ei ole keneltäkään pois, jos vanhempi pohtii omaa rooliaan ja se on myös asia, mitä varmasti moni teistä haluaakin lukea.

Ehkä tämä selvensi nyt kaikkea taas kerran. Tai sitten ei. Joskus olisi varmasti hyvä vain jäädä myrskyn keskelle. Tekemättä mitään, odottamaan tyyntä. Mutta hitsi kun se on vaan niin vaikeaa. En edes osaa. Silloin tekee mieli riuhtaista purjeet ylös ja suunnistaa vain aaltojen läpi rantaan.

Viimeiseksi. Jokaisella teillä on sananvapaus. Ja minua, tekemisiäni ja mitä tahansa blogissa näkyvää on luvallista arvostella, kommentoida, ravistellakin. Koska jos leikkiin on lähtenyt, on se myös aikuisen ihmisen kestettävä.

Sen kuitenkin pyydän – vaikken ketään voi tietenkään pakottaa – että jätätte exäni kommenteissa rauhaan. Hän ei ole valinnut olla tämän blogin keskustelunaihe. Sellainen kunnioitus olisi upeinta, mitä voisin teiltä blogiini saada.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

-Karoliina- 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (68)

Vierailija
1/68 | 

Huomioithan Karoliina, että monet meistä seuraavat sekä sinun että exäsi elämää täällä somessa. Olemme varmasti kiinnostuneita teistä molemmista, joten tiestysti se kirvoittaa mielipiteitä. On myös rohkeaa tulla esiin uuden suhteen kanssa kun me seuraamme myös toisen osapuolen selviytymistä. Mietin vain, että tietysti saa olla onnellinen. Ihan kaikki saavat. Mutta onko se tarpeen näyttää koko maailmalle täällä somessa näin pian eron jälkeen? Mitä sillä haetaan? Huomiota,ns voittoa erosta? Ihan normielämässäkin näitä tapaksia näkyy ja pakko sanoa että jos sitä täytyy noin paljon korostaa somessaa, se vaikuttaa oudolta meistä muista. Kuitenkin erositte vuoden alussa, uusi rakas tuli somekuvioihisi jo kesällä.. Tuntuu että etkö ajattele edellistä miestäsi ja hänen tunteitaan? Etkö koe häntä kohtaan yhtään myötätuntoa? Ainakin itse tuntuu että rakkaus ei kuole hetkessä (jos koskaan) jos on oltu yhdessä vuosia. Olen hyvissä väleissä edellisen mieheni kanssa, mutta uuden miehen löytäessäni en ikinä olisi tunkenut asiaa omille somekanavilleni heti ja vain vähän aikaa erosta. Tästä sinun tyylistä paistaa vähän sellainen käytös että edellinen miehesi ei merkkaa sinulle enää mitään, muuta kuin että hänen kanssaan olet lapsen saanut. Luulisi että välittäminen ja arvostus säilyisivät, ehkei se vain aina näy meille tänne asti? Onnellinen voi olla ihan ilman someherutteluaki :) mutta tärkeintä tässä kaikessa on se onnellisuus, eli nauti siitä :) !

sanniiiis

Pakko kantaa korteni tähänkin kekoon. Ehkä johtuu siitä että olen nuori ja naiivi, ehkä mielipiteeni ovat erilaiset kun vanhemmalla sukupolvella. Mutta onko teille kritisoijille tullut mieleen että ehkä teidän käsityksenne rakkaudesta, onnellisuudesta, erosta eivät ole niitä ainoita oikeita? Ihmiset on erilaisia, ihmiset toimii eri tavalla eron jälkeen. Jotkut suree vuoden, toisilla leimahtaa rakkaus seuraavalla viikoolla. Mistä lähtee tämä järkyttävä tarve arvostella tuntemattomien ihmisten elämää?

Sisu

Et tainnut ymmärtää pointtia.

Tässä ei puhuta niinkään rakkaudesta (rakastumisesta), vaan kunnioituksesta ja kohteliaasta käytöksestä. Ehkä myös realismista. Ja siitä, että mitä nopeammaksi etenemisnopeus kasvaa, sitä kovempi törmäys tulee, jos on tullakseen - ja kyydissä on lapsi. Rauhallisemmassa vauhdissa vahingot ovat pienemmät. Ihmisen oppii oikeasti tuntemaan vasta vuosien seurustelun ja yhdessä asumisen jälkeen.

Vierailija

Mua hämmentää juuri tämä mantra siitä, että ihmisen oppii tuntemaan vuosien yhdessäolon jälkeen ja kun on asuttu vuosikymmen yhdessä. Samaan hengenvetoon lisätään, että ei kannata mennä liian lujaa eteenpäin koska entä jos suhde kosahtaa? Entäpä jos ei kosahda? Entäpä jos jonkun voi todellaki tuntea läpikotaisin puolen vuoden jälkeen?

Itseäni ahdistaisi himmailla vaan sen pelon takia että entä jos tuleekin ero. Ihan yhtälailla ero voi tulla kymmenen, kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen yhdessäolovuoden jälkeen. Suhteen kestävyys ja sen laatu voi todellakin olla luja vaikka yhdessä ei olisi ollut kauan. Ymmärrän huolen lukijoilla F:stä mutta eiköhän nämä asiat ole uudessa suhteessa jo mietitty niin, ettei lapselle tule harmia.

Itseäni hieman ärsyttää paasaus siitä että pitäisi olla miljoona vuotta yhdessä ennenkuin suhteessa voi edetä, mennä naimisiin, kutsua suhdetta kestäväksi tai hehkuttaa sitä.

Karoliina, oot <3

Vierailija

Eikö tässä kommentissa jankuteta nyt just sitä samaa asiaa mitä edellisesnkin postauksen kommenteissa! Bloggaaja on toiveensa ja pointtinsa esittänyt ja on varmasti ihan järkevä ihminen etenemään suhteessaan juuri sitä vauhtia kuin haluaa. Itse muutin mieheni kanssa yhteen kuukauden tuntemisen jälkeen, nyt on lapsia kolme ja yhteista eloa takana 10 vuotta. Ja hyvin menee. Suhteissa käy niin kuin käy, joskus onnistuu ja joskus ei. Rohkeutta on yrittää.
Ja itsehän bloggaajan eksä kirjoitti taannoin lyöneensä kättä uuden miehen kanssa, joten eiköhän homma ole tällä osin taputeltu. Ja onhan hän itsekin kirjoittanut blogissaan treffeistään.
Nyt menin tekemään juuri sitä, mitä kommentoijan ei toivottu tekevän. Anteeksi, tämä oli nyt viimeinen kerta (taisi muuten olla ensimmäinenkin kun hänet mainitsin...)

Karoliina Sallinen
2/68 | 

Olen kaiken sanottavani tämän kaiken tiimoilta jo sanonut.

Kiitos, nautin :)

Vierailija2

Vierailija; lukaisepa edellinen postaus, siinähän avataan tätä sinua kiinnostavaa teemaa.

lukija
3/68 | 

Hieno ja tärkeä päätös jättää lapsi pois sometteluista. Kiitos kun teet sen!

Vierailija
4/68 | 

Mielestäni on tässä myrskyisässä tilanteessa (kuten itsekin asian ilmaisit) oikein jättää F:n kuvat pois somekanavista. Tuleeko blogisi muuttumaan enemmän perheblogista toiseen suuntaan? Tuleeko jatkossa vielä enemmän kynsi- ja hiuspostauksia ym.?

Karoliina Sallinen

En usko, että tämä muuttaa tapaani kirjoittaa mitenkään. Toki mitä isompi lapsi on, sitä vähemmän vanhemmuudessa on ihmeteltävää ja (blogi)tilaa jää myös omalle hömpälle :)

Opeopiskelijaaa
5/68 | 

En voi olla ihmettelemättä joitain blogin lukijoita ja kommentoijia :DD Mun mielest rakkaus on hieno asia ja siitä saa kuuluttaa vaikka koko maailmalle. Positiivisuushan on resepti onnellisuuteen. Karoliina, oot rohkee, että kirjoitat just miten/mistä haluat, koska sehän kirjottamisen tarkotuskin on. Ei kaikkia lukijoita voi miellyttää eikä todellakaan tarviikaan! Tykkään sun blogistas älyttömästi ja ihailen kirjoitustaitojasi :)

pyörre
6/68 | 

Vastaava tapahtui joskus aikoinaan erään postauksen jälkeen. Kommentit ei olleet mieleisiä, joten teit uuden postauksen liittyen kommentteihin ja jätit tämän jälkeen ison osan kommenteista huomiotta. Tämä ei anna kuvaa, jota tässä postauksessa kerrot noudattavasi kommenttien jne. suhteen. Tietenkään kaikkea kommentointia ei tarvitse hyväksyä, mutta hieman ihmettelen linjaasi. Keskustelua herättäneen postauksen kommentit olivat suurelta osin asiallisia, joten siksi ihmetyttää. Jälleen lukijalle saattaa tulla mieleen, että vain ihailevat ja kannustavat viestit ovat niitä hyviä ja huomioitavia. Kyseiseen postaukseen en itse kommentoinut, mutta luin mielenkiinnolla kommentteja. Osassa vastauksistasi oli selkeää piikittelyä osalle lukijoista.

Vierailija

Nyt täytyy kyllä kysyä, että onko edellinen kommentoija (pyörre) lukenut tekstiä vai onko luetun ymmärtämisessä vikaa. Ei siellä kielletty kommentoimasta, juurihan siellä sanottiin että saa ja pitää kommentoida mutta kaikesta ei bloggaaja voi olla samaa mieltä ja kertoo sen kyllä. Minusta linjakasta toimintaa, muutakin kuin "kiitos mielipiteestäsi" tai "kivaa päivää sullekin". Kaikkiin kommentteihin ei kuulukaan vastata sillä eikös täällä pidä käydä keskustelua myös lukijoiden kesken. Se että hän pyysi olemaan kirjoittamatta eksästään on minusta hienoa ja osoittaa suurta kunnioitusta entistä kumppania kohtaan, joka kyllä täysin lukijoiden toimesta on vedetty keskustelun yhdeksi aiheeksi. Karoliinan teksteistä ei löydy hänestä muuta kuin joskus maininta, että kirjoittaja oli yksin kun lapsi oli isällään. Ei liene suuri salaisuus että lapsi joskus on, eikä ole kyllä ainakaan eksän arvostelua.

pyörre

Hyvä yritys olla nokkela. Tosin siellä päässä taitaa olla vikaa. Jos luet viestini ajatuksella, niin ehkäpä pointtini aukeaa. Jos ei, niin sillehän minä en voi mitään.

Pointti nyt kuitenkin oli postauksen ja kommenttikentän ristiriidoista.

Karoliina Sallinen

Pyörre x 2 ja Vierailija.

Pyörre. Olet täysin oikeassa siinä, että joskus jätän johonkin kommenttihaipostaukseen lopulta kokonaan vastaamatta ja teen sitten aiheesta jatkopostauksen. Teen näin siksi, että minusta tuntuisi hullulle vastata 30-70 kommenttiin jokaiseen melkein samalla tavalla, kun yhtä hyvin voin tehdä rakenteellisesti paljon mukavamman ja sisällöltään kattavamman tekstin kaikkien luettavaksi kerralla. Ikään kuin yksi iso koontivastaus. 

Minusta on joskus hassua, että kommentoida saa kriittisesti, jopa ilkeästi, mutta toisinaan taas mielipiteensä puolustamista, myös kauniisti sellaista tehtyä, pidetään taas huonona asiana. Nyt en puhu vain itsestäni, vaan myös siitä dialogista, mitä lukijat käyvät keskenään. 

Valoa ja iloa ja mukavasti kirjotettuja sanoja (olivat ne sitten eri tai samaa mieltä)! 

Iina ❤️
7/68 | 

No jo nyt on!
Kuka meistä on arvostelemaan ja arvottamaan toisen elämää ja valintoja?
Hyvät ihmiset, vaikka kuinka luette Karoliinan tai exsänsä blogeja, kuvittelettko oikeasti tuntevanne näitä ihmisiä, varsinkaan heidän eronsa vaiheita tai dynamiikkaa?

Entä sitten sitä uutta elämää ja siihen mahdollisesti liittyvää onnea? Edelleenkö oikeasti istutte ruutujenne takana ja uskotte yhteen, omaan näkemykseenne ja kokemukseenne teille (osalle ainakin) täysin vieraiden ihmisten elämästä?

Karoliina kertoo teille täällä sen osan jonka kokee itselleen tärkeäksi ja oleelliseksi.
Oli se hiuksia, kynsiä, aamupuuroja, työkiireitä tai rakkautta.
Mutta jättää myös paljon kertomatta, koska niin nämä blogit toimivat.

Tämän blogin lukijat ja toki muidenkin, tuomitkaa vähemmän. Nauttikaa Karoliinan teksteistä tai olkaa nauttimatta. Iloitkaa hänen onnestaan tai olkaa iloitsematta.
Tuntekaa mitä tunnette, se on toki oikeutenne lukijoina mutta älkää tuomitko sen vähän perusteella mitä kuvitteltte tietävänne.

Kysykää jos joku asia on epäselvä tai kaipaatte aiheeseen josta Karoliina kirjoittaa lisävalaistusta. Pyrkikää dialogiin kirjoittajan kanssa sen sijaan, että päätätte kokemuksenne ja mutunne perusteella täyttää aukot tietämyksessänne.
Ja aina, aivan aina kunnioittakaa kirjoittajaa. Kuten kirjoittaja kunnioittaa teitä. Sen voi varmuudella sanoa ihmistä tekstin takana henkilökohtaisesti tuntemattakaan!

Nettanen
8/68 | 

Karoliina, teet varmasti viisaasti vähentäessäsi F:n näkyvyytä blogissa. Olen itse ikionnellinen, ettei minun lapsuuteni aikaan ollut vielä blogeja, joissa vanhempani olisivat minusta voineet kirjoitella. Lapsellakin tulisi olla itsemääräämisoikeus siihen, mitä hänestä voidaan missään mediassa julkaista. Työskentelen luokanopettajana ja voin sanoa, että kiusaamista saadaan aikaiseksi vaikka ja mistä. En ihmettele, vaikka tietynlainen some-julkisuus voisi myös koitua kiusaamisen syyksi. Ei siis missään nimessä juuri teidän tapauksessanne, mutta yleisellä tasolla. Itse en tule koskaan kirjoittamaan lapsistani mitään.

Mukavaa joulukuun jatkoa sinulle! <3

Luomu-puolukka
9/68 | 

<3 Musta on ihanaa, että kirjoitat uusperheestäsikin. Siihen liittyy niin paljon ihmisiä, tunteita, tunnustelua ja ennen kaikkea elämän makua! On hullua, että joku niin luonnollinen asia on niin vaikea sulattaa. Ei kukaan ehtisi elää, jos kokoajan miettisi, ettei kukaan nyt vaan loukkaannu. Sun elämä, sun tunteet, ilot, surut ja ennenkaikkea sun blogi! <3 

Karoliina Sallinen

<3 Se on todella hassua. Kertonee tietysti siitä, ettei 2016 ole ehkä sittenkään niin 2016 kuin kuvitellaan ;) 

Vierailija
10/68 | 

Vihdoin ymmärsit. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Rauhoitu.
Pidä piiiitkäääää tauko blogista.o

Vierailija

No tämä kommentoija ei kyllä ymmärtänyt tekstiäsi. Hoh hoh. Pidä siis sinäkin lukija piiiiitkä tauko.

Karoliina Sallinen

Vierailija x2. 

Juu. En ajatellut lopettaa :D Mutta lukemisen toki saa lopettaa, jos se herättää huonoja fiiliksiä!

Laurakp
11/68 | 

Kommentoin edelliseen postaukseen omia mielipiteitäni asiasta, niinkuin pyysitkin lukijoiden tekevän. Muutoin en olisi mitään kommentoinutkaan, kun ei ole positiivista sanottavaa. Tällaisissa asioissa ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. MIELESTÄNI teit hyvän päätöksen jättää lapsi pois blogista. Hänellä on siihen oikeus.
Arvokasta itsenäisyyspäivää!

Joulutonttu
12/68 | 

Hohhoijaa..! En sitten millään ymmärrä, miten ihmiset jaksavat tulla tänne kritisoimaan jonkun toisen tapaa elää. Tämä blogihan kertoo SUN elämästä, sen pitäisi olla vain (vapaaehtoista) viihdettä meille muille. Elät hyvin erilaista elämää ja toimit monissa tilanteissa päinvastaisesti kuin minä. Mutta mitä sitten?! Ei tulisi mieleenkään tulla paasaamaan sinulle jostain SINUN elämääsi koskevasta asiasta, vain koska MINÄ tekisin omassa elämässäni toisin.

Joulurauhaa!

mmmmm
13/68 | 

"Kuten on jo monta kertaa todettu, ei hänen pottailujaan, henkisiä asioita, luonnetta tai muita yksityisasioita ole koskaan Kolmistaan-blogissa kerrottu, -"

Hyvä päätös jättää F pois. Koska kyllähän täällä on esim. hänen luonteestaan ja muista melko henk.koht. ominaisuuksistaan kerrottu, esim. http://www.lily.fi/blogit/kolmistaan/uhkarohkean-aidin-ujo-lapsi . Tai en ainakaan minä ymmärrä miten ujoudesta kirjoittaminen ei ole luonteesta kirjoittamista?

Karoliina Sallinen

Taisit kaivella tämän jostain arkistoista, koska olen kirjoittanut myöhemmin suoraan, että tämä on ainoa postaus, jota kadun, vai kuinka? Jäi minullekin mieleen "mokana", jonka olen kertonut vaikkapa haastatteluissa ja yliopistohankkeissa tutkimustyötä varten.

Käsi ylös virheen merkiksi! 

Jii_r
14/68 | 

En tiedä onko tässä kommentissa päätä tai häntää, mutta halusin kuitenkin jakaa jotain ajatuksiani. Kas näin: Ajattelen, että kommentoinnista päätellen nämä Karoliinan postaukset osuvat monia johonkin arkaan paikkaan. Onko se jokin pelko oman suhteen, ydinperheen tai uusperheen kestävyydestä tai onnellisuudesta, johon toisen vilpitön onni tökkäisee? Ainakin omalta kohdaltani voin sanoa, että kun elin huonossa suhteessa ja muutenkin olin onneton, olin kateellinen niille, joilla meni ihanasti. Ja omaa oloani kohentaakseni selittelin itselleni ja muille, että kyllä varmasti huonosti päättyy tuokin ilo. Ja sehän oli ihan typerää, eikä ainakaan parantanut omaakaan oloa. Miksi pitää aina olla niin negatiivinen? Mikä oikeus kellään on sanoa toiselle, että varo vaan, ei tuo sinun onni kauaa kestä? Ei kai kukaan ydinperheeseen kuuluvillekaan niin tule päin naamaa sanomaan? Ja jos nyt olisinkin joku selvännäkijä ja tietäisin, että ei suhde tule kestämään niin onko se silti minun asiani toiselle se kertoa? Ei ole. Jokaisen pitää itse kokea ja tajuta nämä jutut. Ja vaikka pieleen menisikin, niin eihän se poista sitä onnea, joka on tässä ja nyt. Ihmettelen myös sitä, että miksi kaikki rientävät kertomaan omia epäonnistuneita ero- ja uusperhekokemuksiaan. Ei kenenkään toisen tarinalla voi ennustaa sitä miten muille käy. Se ehkä helpottaa kertojan oloa (ks. kohta oman olon kohentamisesta), mutta mielestäni se on täysin turhaa. Suhteissa käy niin kuin käy, ei sitä voi kukaan ennustaa. Huonosti voi käydä aina oli tilanne mikä hyvänsä, sen varmasti kaikki tietää. Yhtä suurella todennäköisyydellä voi käydä erittäin hyvin, joten miksei keskityttäisi siihen ja oltaisi onnellisia toisten puolesta? Minä ainakin olen vilpittömästi onnellinen Karoliinan puolesta, vaikken häntä tunnekaan muuta kuin tämän blogin antaman pintaraapaisun perusteella. Mielestäni Karoliina on kuin puhjennut kukkaan eron jälkeen. Teksteistä ja kuvista tulee se vaikutelma, että nyt on helppo hengittää ja on hyvä olla, ja se välittyy lukijoillekin - ja siksi palaan tähän blogiin viikottain.

Karoliina Sallinen

Kauniisti sanottu. Miten ihanaa, että hyvä olo välittyy. Sehön se blogin tarkoitus on - tuoda hyvää oloa ja ajateltavaa.

On myös totta, ettemme tiedä, mitä tapahtuu. Voi jäädä auton alle huomenna, tipahtaa lumikökkäre päähän tai jotain muuta hirveää. Minusta onnea ei poista se seikka, että se on epävarmaa. Niinhän elämä ja onni aina on! 

KaisaM
15/68 | 

Voi pyhä jysäys, näitä negatiivisia kommentteja ja ohjeita kuinka asiat pitäisi hoitaa.

Jos jollakin on yksiselitteinen ohjekirja kuinka tätä elämää pitäisi elää , et sen tekee oikein, niin kertokaa minullekin. Aina en ole itsekään ihan varma kaikista tekemisistäni, et kuinka oikein tai väärin se oikein loppujen lopuksi meni muiden mielestä ja mulla on huomattavasti enemmän ikää kuin Karoliinalla

Karoliinalle tsemppiä ja yritä olla välittämättä muiden negatiivisuudesta.

Sinun elämäsi on sinun ja
sinä päätät mitä sillä tehdään.

KaisaM
16/68 | 

Omasta mielestäni elämäni on mennyt omien valintojen ja ratkaisujen pohjalta ihan jees. Mielekkyys omaan elämään on säilynyt ja persoonallisuus on tallella.

Cilla_
17/68 | 

Olen kiitollinen siitä, että olet uskaltanut kirjoittaa uudesta onnestasi! Se tosin harmittaa vietävästi, että näköjään saat varsin kurjia kommentteja palautteeksi.
En ole koskaan ennen kommentoinut, mutta nyt tuntuu, että täytyy. Toivon, että päätät jatkaa kirjoittelemista kaikista aiheista, myös uudesta puolisosta, kahden eri maan välissä poukkoilusta, eri maissa sijaitsevien elämien yhdistämisestä. Antaa itsellekin toivoa, että vaikka asiat menisivät pieleen, voi uusi onni löytyä ja elämä jatkua!

Meillä suomalaisilla vain on tapana olla pitämättä siitä, että jollakin toisella on asiat hyvin. Osalla on niin vaikea suvaita sitä, että joku voi olla eron jälkeen taas onnellinen (kaikkienhan pitäisi jatkaa elämäänsä vihaisina ja onnettomina, koska ero), että on mahdollista löytää uusi puoliso (kaikille pitäisi olla vain yksi "se oikea", ja jos siitä luopuu niin olkoon sitten yksin), että voi olla onnellinen myös aina kimurantin ja tunteikkaan eron jälkeen (onnellisuus loppuu kun se YKSI TODELLINEN parisuhde loppuu, vaikkei kyseinen suhde olisi ollut onnellinen enää aikoihin, mutta eihän kukaan voi olla onnellinen koskaan sen jälkeen)...... Teet miten tahansa, se näyttää joka tapauksessa toisten silmissä väärältä.

Enkä oleta, että teilläkään elämä olisi vain ruusuilla tanssimista. Kuten itsekin sanoit, ilojen lisäksi on myös suruja, niinhän kaikilla on. Toivon vain, että kaikista näistä kurjista kommenteista huolimatta jatkaisit kirjoittelua myös niistä onnen aiheista ja (uudesta) parisuhteesta! Ei se ole keneltäkään pois, että sinä olet löytänyt uuden ihmisen vierellesi, vaikka kommenteista päätellen se viekin kaikkien muiden onnelta pohjaa... Kiitos rohkeudestasi, ja mukavaa joulunodotusaikaa :)

Karoliina Sallinen

Kiitos kannustavista sanoista. Jos totta puhutaan, negatiivinen ilmapiiri pistää varpailleen, vaikka tietää sisimmässään tehneensä OMISTA lähtökohdista oikein. Positiivisuus taas ruokkii rohkeutta. Joten kiitos <3

Cilla_

Sehän siinä onkin, että me lukijat emme tiedä niitä lähtökohtia näiden blogissa julki tuomiesi asioiden takana. Ei ole sitä kontekstia, johon näitä onnellisuutta huokuvia kuvia ja kaipauksen täyttämiä rivejä asemoisi. Ja sen takia joidenkin on helppo tehdä oletuksia ja ymmärtää väärin, syytellä ja arvostella nimimerkin takaa, kun ei tunne olosuhteita tai ihmisiä niissä.

Kyllä tämäkin myrsky täällä laantuu, toivon vain että kestät sen yli (ja että bloginkirjoittamisinto säilyy sen keskellä)! Vaikka tuntuukin tyhmältä sanoa, niin tsemppiä tähän kaikkeen! <3

aj
18/68 | 

Hieno päätös. Siis vähentää lapsen roolia blogissa. Pidän blogistasi, mutta suhtaudun ristiriitaisin tuntein lapsen elämän levittelyyn täällä. Vaikka oletkin aiheita rajannut niin olet mielestäni aika paljon jakanut lapsestasi tietoja, kuvia ym. minun mielestäni henkilökohtaisia asioita.
Lapsethan eivät valitettavasti saa/osaa vielä itse päättää haluavatko olla näkyvästi somessa vai eivät. Aikuisten tehtävä on heitä tältä suojella.
" Mitä isompi lapsi on, sitä vähemmän vanhemmuudessa on ihmeteltävää." tuo kommentti aiheutti täällä hillitöntä hihitystä :)
Toivon kaikkea hyvää ja onnea elämääsi!

Karoliina Sallinen

Ekoina vuosina en ajatellut F:n roolia, mutta  viimeiset vuodet minullakin on ollut ristiriitainen olo F-asioiden suhteen. Nyt on rauhaisa olo mielessä! 

Tyypinvaimo
19/68 | 

Täällä on ainakin yks joka palaa halusta lukea kaikkia siirappisia tarinoita "uudesta rakkaudesta". Et todellakaan ala suodattamaan mitään tekstiä sen vuoksi, että siitä saattaa joku mielensä pahoittaa. Mä ainakin haluan lukee rakkaudesta, ja niistä muistakin tunteista.
Rakkaus on ihana asia, aina. ❤

Mintti
20/68 | 

Tämä on selvästi aihe joka koskettaa, blogiasi lukeneena en ole aikaisemmin huomannut samankaltaista kommenttiryöppyä missään postauksessa. En aivan sinisilmäisesti allekirjoita tuota kateus-aspektia, uskon että ihmisillä voi olla ihan aitoa empatiaa ja huolta, olen ehkä naivi mutta tahdon uskoa että enemmistö tarkoittaa kuitenkin vain hyvää. Toki mielikuva Karoliinasta ja hänen perheestään on luotu tämän blogin perusteella, koska en usko että kukaan kommentoijista tuntee sinua oikeasti. Olen samaa mieltä että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, ja osa kommenteista osallistuukin ihan asiallisesti keskusteluun, mutta henkilökohtaisuuksiin menoa en hyväksy ja siinä mennään mielestäni liian pitkälle. Vaikka kirjoittaa julkista blogia, ei tämän blogin kommenttikentän kuulu olla mikään tikkataulu. Mietinkin, kuinka moni _meistä kommentoijista_ kestäisi itse samanlaisen arvostelun ja tuomitsemisen äitenä, eronneina tai uusperheen ensimetreillä ystäviltään, anopilta saati aivan tuntemattomilta ihmisiltä? Veikkaan ettei kovin moni. Empatiaa kommentointiin.

Jokainen vanhempi (tasapainoisessa ja hyvinvoivassa perheessä) on varmasti oman lapsensa paras asiantuntija ja minusta se, miten erossa lapsen asiat hoidetaan ei kuulu meille lukijoille, etenkin, kun on linjattu ettei näistä asioista haluta kertoa. Mielestäni sitä asiaa pitää kunnioittaa samoin, kuin ajattelisit asian omalle kohdallesi, miten tuntemattomat utelisivat oman lapsesi asioita. Vanhemmuus on niin arka ja henkilökohtainen asia. Tietysti kaikilla on oma ja (aina se omasta mielestään paras) näkökulma ja ohjenuora miten asiat hoidetaan, mutta ennenkuin sen räväyttää ääneen, kannattaa ehkä miettiä onko kaikki tarpeellista ja siinä muodossa jossa tahtoisi itse samankaltaisen asian kuulla?

Kukaan ei voi ottaa koko maailmaa harteilleen. Ja täytyy muistaa, että ei koskaan pidä kadehtia niiden iloja joiden suruja et tunne!

Karoliina Sallinen

Kypsästi, viisaasti ja kauniisti kirjoitettu. 

Ja tuo viimeinen lause. Olen joskus kuullut sen, mutta nyt sen viisaus kolahti. Kiitos <3

Malla1

En ota kantaa tähän keskusteluun, en koe sitä tarpeelliseksi. Mutta tuo Minttin viimeinen lause <3 Kaunis, kaunis..

Vierailija

Luulen, että jotkut lukijat seuraavat tätä ja sitä exän blogia vähän kuin jotain Kauniita ja Rohkeita ja samalla tavalla symppaavat jotain hahmoa ja tuntevat hirveitä antipatioita toista kohtaan. Paitsi, että nämä ihmiset ovat ihan oikeita, ja saippuaooppera on näiden lukijoiden kuvitelmaa. Tuntuu, että jotkut kommentoijat eivät ole kauheasti prosessoineet omia kielteisiä tunteitaan ennen kuin vuodattavat niitä täällä. Karoliinan pointti Google-osumista oli muuten tosi paikallaan. Hassua, että juuri nämä lasta ja exää puolustavat kommentoijat laittavat tänne niitä nimiä, kun muutenhan tänne ei mitenkään vahingossa eksy heistä lukemaan. Karoliina on ollut mielestäni kiitettävän tarkka siinä, että kertoo vain omista asioistaan, omasta elämästään.

22/68 | 

On se kumma, kuinka monelle omissa kuvitelmissaan ero ei tarkoitakkaan eroa. Sitä päätöstä harvoin missään parisuhteessa tehdään päähänpistoksena, vaan silloin ollaan asioita mietitty, kaikkensa yritetty ja lopuksi tultu siihen tulokseen että ei enää kannata. Sen päätöksen pitäisi tarkoittaa sitä, että kumpikin lähtee omalle polulleen etsimään onnea uudella tavalla. Tutustumaan itseensä uudelleen ja katsomaan mitä elämä tuo tullessaan. Mutta nyt ei sitten olisikaan näin? Kun ootte alkuvuodesta eronneet, niin vielä on liian aikaista? Mitä kettua saaneen kysyä? :D Samanaikaisesti jengi kirjottaa sun exän blogiin että lakkaa itkemästä perään ja ryhdistäyttyy, ja sulle taas että et saisi vielä olla vapaa, vaan pitäis olla kahlittuna sinne entiseen parisuhteeseen. Jota ei enää ole olemassa. Mikään ei siis ole oikein, mutta hyvä että aina löytyy neuvojia ;)
Ihanaa Joulua teidän perheelle Karo! <3
Oon tosi iloinen sun puolesta että löysit vierelles uuden rakkaan ihmisen jonka kanssa jaat elämäsi. Rakkaus ei kysy aikaa eikä paikkaa, eikä sille saisi kääntää selkää - koska elämä harvoin tarjoaa aitoa rakkautta ku ehkä parin-kolmen ihmisen verran. Lukuisat sinkut sen todistaa, että onnellista parisuhdetta ei löydy jokaisen nurkan takaa.

Karoliina Sallinen

Oi miten viisaasti kirjoitettu, Korinna! Se on juuri noin. Jokainen sana.

Kiitos ja samoin teidän perheelle <3 Iloa ja valoa! 

Mama88
23/68 | 

Moi, varmasti hyvä päätös tuo uusi linjaus liittyen tyttäreesi, arvostan! Jotenkin tämän postauksen yhteyteen sopii mainita, että mielestäni kolmistaan blogia on ollut kivointa lukea niinä aikoina, kun olet kirjoittanut sitä yksin. Enkä ole/ollut mikään iholla -fani myöskään... :) go karoliina!

Kameli
24/68 | 

Kukaan ei varmasti ole Karoliinalta viemässä hänen onneaan. Niistä asioista pitää nauttia elämässä, mitkä lisäävät hyvää mieltä.

Ehkä lukijat olisivat kaivanneet tietynlaista tahdikkuutta ja kunnioitusta kaikkia tilanteen osapuolia kohtaan. Kaikki me pitkästä suhteesta eronneet tiedämme, että eroasiat ja entinen kumppani eivät unohdu muutamassa kuukaudessa. Ihmismieli tarvitsee aikaa sopeutumiseen.

Vaikka me ihmiset ja ajattelu noudatetaan tiettyjä lainalaisuuksia, emme kuitenkaan kaikki ole ehdottoman samanlaisia ja jokainen tilanne on ainutlaatuinen, myönnän sen.

Vierailija
25/68 | 

Erittäin hyvä ratkaisu jättää lapsesi pois kaikista blogikanavista, kiitos siitä! Mielestäni myös tämän tyyliset postaukset kannattaa poistaa blogista kokonaan lapsesi suojelemiseksi:
http://www.lily.fi/blogit/kolmistaan/huoltajuuskuvioita-ja-kahden-kodin-.... Aika henkilökohtaiselle tasolle mennään. Blogi on ihan autenttinen ja elämänmakuinen ilman noin yksityiskohtaisia postauksia.

Oma työni liittyy paljon myös koulumaailmaan ja lapset osaavat olla toisilleen valitettavasti julmia. Kaikenlaisesta somejulkisuudesta voidaan repiä vaikka mitä, niin ikävältä ja sydäntä raastavalta kuin se tuntuukin.

Kaikkea hyvää teille ja viisaita ratkaisuja myös jatkossa!

Karoliina Sallinen

Heippa. Oma päivätyönikin on opettanut nuorten ja lasten maailmasta, joten tämä "F ja some" on ollut oman mielen päällä todella kauan. Toivon ja uskon, että olen tehnyt tähän asti oikeat päätökset. Aikaisemmin ja nytkin. Niin se onneksi vaan on, että harvoja lapsia kiinnostaa tämä meidän aikuisten tylsä jauhanta, jos ei nyt tuoda esille jotain kiusallisia asioita/kuvia lapsesta.

Se, että kerroin faktaa asumusjärjestelyistä ei oman tulkintani mukaan mene alueelle, jossa lapsi vahingoittuisi. Minusta olisi itse asiassa aika kummallista, että sen voi sanoa, että lapsen äidillä ja isällä on sama koti, mutta se taas olisi salailun aihe, miten erolapsi asuu. Yhtä luonnollisia näille lapsille molemmat tilanteet. 

Maaaaaaaaa
27/68 | 

Hyvä päätös jättää lapsi blogin ulkopuolelle, mutta pakostakin tulee mieleen sanonta "too little too late"
Aika paljon vahinkoa saa aikaiseksi sillä määrällä mitä tietoa ja kuvia hänestä on vuosien mittaan julkaistu.
Jos siis ajatellaan siltä kannalta, että koulukaverit etsisivät tietoa hänestä netistä.
Nimeä ei mainita vaikka se on levitelty telkkarissa ja viime viikolla instagramin kuvassa kakun päällä. Ei muka puhuta hänen tunteistaan, mutta eikö teidän eropostauksessa ollut suoria lainauksia hänen puheistaan.
Vaikka tämä on hyvä päätös tehdä nyt niin aika tekopyhältä tuntuu eikä mitenkään poista sitä vahinkoa joka on jo aiheutettu.

Karoliina Sallinen

Vastailin jo vähän samantyylisen kommenttiin yllä. Mutta tiivistys. Olen pohtinut lasta ja somea koko bloggaamiseni ajan. Paljon. Toivon, että olen tehnyt oikeat päätökset oikeaan aikaan ja huoli on turhaa. 

Maaaa
28/68 | 

Ymmärrän, myös, että pyydät jättämään exäsi (mies ilman nimeä nykyisin) blogisi ulkopuolelle, mutta valitettavasti et anna ollenkaan kuvaa, että pyydät sitä hänen takiaan. Kaikki puheesi korostavat sitä kuinka haluat pyyhkiä hänet kokonaan elämästäsi pois, varmasti uusi rakkaus vielä lisää tätä.
Olet itse tuonut hänet blogiisi, erittäin aktiivisesti tuonut itseäsi esille hänestä kertovassa televisio-ohjelmassa ja nyt toivot, että kaikki lähtevät mukaan tähän pelleilyyn jossa hän on F:n isä tai sinun ex jossain sivulauseessa.
Totta on, että kukaan ei tiedä mikä teidän avioliittonne rikkoi ja varmasti syytä oli molemmissa, mutta tehokkaasti annat tätä nykyä itsestäsi lähes vastenmielisen itsekästä kuvaa ihmisestä, jonka tärkein johtotähti on oma onni ja sitä tavoitellaan ja esitellään täysin piittaamatta muista ihmisistä.

Karoliina Sallinen

"nyt toivot, että kaikki lähtevät mukaan tähän pelleilyyn jossa hän on F:n isä". Hmm. Olenko tehnyt niin?

Muuten en kommentoi enää tätä kyseistä aihetta. Jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä eroasioiden suhteen. 

hiukkanen
29/68 | 

Kamelin pointti oli mielestäni hyvä. Ei ole minun mielestäni - eikä ymmärtääkseni monen muunkaan - kyse siitä, saako olla onnellinen tai saako (uusperhe- tai muusta) onnesta puhua. Minun vastaukseni on, saa ja saa. Kuka niitä kieltämään. Onni on hieno asia, eikä toisen onni ole keltään pois. Ei sitäkään kukaan voi kieltää, kuinka sen puhumisen tekee. "Suuresti - vai pienesti ja kauniisti", kuten toisaalla kauniisti ilmaistiin. Valinta nyt vaan on sen, kuka kulloinkin ilmaisee.

Sen sijaan kyse on toisen ihmisen, vaikka kuinka entisen läheisen, kunnioituksesta. Peruskäytöstavoista. Onnellinen voi olla myös - ja etenkin - muita kunnioittaen ja muitakin huomioon ottaen. Sekään ei ole itseltäni pois.

Itse olen eronnut. Vuosia sitten. Ja minulla on "uusi onni". En silti julkaise kuvia hänestä lasteni kanssa läheisissä väleissä. Kukaan ei sitä ole kieltänyt, mutta en halua. En muutenkaan, mutta siksikään kun tiedän ettei se toisesta hyvältäkään tunnu. Se etten julkaise tai muutenkaan esittele kuvia, ei vähennä vaihtelevaa "onneani" millään tavalla.

Jos exälläni olisi joku, toivoisin ihmisen ja suhteen olevan lapsilleni iloa ja turvaa tuottava asia, ja lapset saisivat kertoa tai näyttää sen itse haluamallaan tavoin. Mutta jos exäni julkaisisi tai muuten esittelisi kuvia lapsistani hyvin läheisissä väleissä "äitipuolen" kaulassa, valehtelisin jos väittäisin sen tuntuvan pelkästään hyvältä. Luulenpa että lapsenikin kokisivat sen kiusallisena. Kuvat ja niiden näyttäminen ovat kuitenkin aina valinta, jonka kuvaaja/julkaisija tekee. Kyse ei siis ole edes ex-puolisoiden suhteesta, vaan nimenomaan lapsesta ja hänen vanhemmuudestaan. Uusia aikuisia saa ja on hyväkin olla sekä aikuisten että lasten elämässä. Mutta vanhemmuus on herkkä ja kipuilua tuottava asia useimmille meistä, ja jonkun toisen näkeminen "omalla paikalla" vaan tuottaa helposti täysin tarpeetonta tuskaa.
Hyvä päätös siis, Karoliina!
Onnellisuutta sinulle ja kaikille!

Karoliina Sallinen

Ehkä me myös suhtaudumme kuviin eri tavalla. Kuvat elämästäni on ollut työtäni usean vuoden ajan, päivittäinen harrastus taas jo vuodesta 2011. Se, mitä minä ajattelen kuvien kertovan, on varmasti eri, mitä lukijani ajattelevat.

Tarkoitukseni ei ole "esitellä" asiaa sen enempää kuin yhtään muutakaan asiaa  - hajuvettä, ruokaa, juhla-asua, ystäviäni - blogissani. Blogi kertoo elämästäni ja silloin sinne kuuluu myös ihmiset elämästäni. 

Ihanaa joulua teille <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä olen koko tämän eroprosessin aikana huomannut, että on paljon luontevampaa olla avoin perheasioista ydinperhe-elon kuin eroperhe-elämän aikana. En tiedä, johtuuko se vain siitä, että tämä nykyinen tilanne on minulle niin hirveän uusi, vai siitä, että kirjoittaessa erosta julistautuu helposti joksikin tietynlaiseksi tyypiksi. Tajuatteko, mitä haen takaa? Parisuhteellisena sitä voi olla vaikka millainen, mutta eronneena sitä leimaantuu (ainakin minun päässäni) ERONNEEKSI. Ja silloin jos koskaan tulee tunne, että niitä ei julkisia asioita on vähemmän.

Olen kuitenkin päättänyt, että heitän oman stereotypiani ja ennakkoluuloni roskiin, ja pyrin olemaan jatkossa omista asioistani yhtä avoin kuin ennenkin. Se, mitä kerron F:stä tämän eron ja uuden tilanteen kohdalla, on kuitenkin toinen juttu.

Suhtautuipa lapsi vanhempiensa eroon kuinka ”hyvin” tahansa, ei käy kieltäminen, etteikö kyseessä olisi sellainen elämän kriisi, joka jättää jälkensä jokaiseen. Koko elämäksi! Kun kolmekymppinen ystäväni alkoi pari viikkoa sitten kertoa vanhempiensa 25 vuotta sitten tapahtuneesta erosta, hän alkoi kyynelehtiä. Tai kun toinen tuttavani kertoi omien vanhempiensa erosta, hän syttyi eloon ja kertoili, kuinka käänteentekevä – hyvällä tavalla – tuo erohetki oli koko heidän elämässään. Olipa ero lapsen tulevaisuuden kannalta negatiivinen tai positiivinen juttu, on se silti niin iso asia, etteikö siitä edes hetkellistä – yksityistä - kriisiä tulisi.

Olen koko bloggaajahistoriani ajan pohtinut viikoittain, millaisten lapsen asioiden esiintuonti on suotavaa ja mikä taas ei. Olen ajatellut, ettei niiden kuvien julkaisu, joiden ottamisesta F on nauttinut, ole kauheaa. Mutta esimerkiksi liian tarkkojen luonnekuvausten tai jopa pitkien virkesitaattien julkaiseminen menee jo sen rajan yli, joka ei ole minusta enää suotavaa.

Olen seurannut myös pitkän aikaa jo nettiä ja lapsia siellä eron aikana. Enkä tarkoita nyt vain eronneita bloggaajia tai mediapersoonia, vaan ihan tavallisia ihmisiä. Vaikka ymmärrän, ettei netiketti ole kaikille sama, olen silti kummissani siitä, kuinka avoimesti lapset otetaan somessa eroasiapyörteisiin. Moni vanhempi julkaisee lapsensa kipeitäkin tunnereaktiot muiden luettavaksi tai pui lapsen toiseen vanhempaan liittyviä asioita avoimesti eri somekanavissa. Minusta kaikki tuo on aika kauheaa. Mitä sitten, kun kymmenen vuoden päästä lapsi etsii netin pyörteistä tiedot siitä, mitä vanhempi on sinne ehkä omassakin tunnekuohussaan liian pikaisesti kirjoitellut? Ja kuinka surullista, jos lapsen yksityisestä asiasta tulee somekanavan ”viihdeuutinen”.

Moni teistä – aivan ymmärrettävästi ja kauniisti – kyseli, miten F suhtautui eroon. Mitä hän on sanonut, kommentoinut ja kuinka reagoinut. Nyt minun täytyy tuottaa teille kuitenkin pettymys. Vaikka meidän arki, asumisjärjestelyt ja minun tunteeni tulevatkin ihan varmasti päivien, viikkojen ja kuukausien aikana teille tutuiksi, päätin, että F:n oman yksityisyyden kannalta en totea hänen tuntemuksistaan muuta kuin ”tässäkin asiassa hän on ällistyttävän ihana, urhea ja älykäs tyttö”.

-Karoliina-

Kommentit (39)

Niiskuneiti
2/39 | 

Hyvä päätös olla kertomatta F:n liian henkilökohtasia ajatuksia! Vaikka itteenikin kiinnostais kuulla niin omasta mielestänikin tärkeempää antaa lapsen mietteiden pysyä yksityisenä. <3

Jenny
3/39 | 

todella fiksua ajattelua! Hieno teksti! Voimia arkeen ja tulevaan ja valoisaa kevättä ?

4/39 | 

Todella järkevästi ajateltu. Teet tyttärellesi suuren palveluksen tulevaisuutta ajatellen.

tätiO
7/39 | 

Todellakin näin! Halusi tai ei, poistitpa tai et, jäljet jää nettiin "ikuisiksi ajoiksi". Facebookin alkuaikoina laitettiin kuvia (ilman tägejä) lapsista, mutta todettiin sitten että ei, sitten kun he haluavat oman kuvansa nettiin, laittakoon sitten. Nyt tuli kommentti kun joku sukulaisista laittoi lasten hiihtolomasta kuvan fb:hen joiata ei nyt heti edes tunnista et "hei, ollaanks me nyt jotain kuuluisii"

Kaikki tavallaan. Mutta oikea päätös ehdottomasti. Ja mun mielestä mitä vähemmän tietoa, sen parempi.

Sen enempää teidän asioista tietämättä, ihana kuva sun instassa e:n uudesta blogista! Tuli hyvä mieli. Enkä oo mitään muutenkaa ajatellut teistä.. Pohtinu toki omassa mielessäni kaikenlaista mutta jääköön ne piiloon.

Halit sulle ja F:lle!!!

minttu
8/39 | 

Todella hieno kirjoitus! Ajattelet todella järkevästi tyttäresi parasta ajatellen. Arvostan . Luin aikoinaan kovasti blogiasi kaksplussalla. Sitten kiireiden takia blogien lukeminen jäi. Silloin jo blogisi oli ylitse muiden. Sinulla on ihastuttava, taitava tyyli kirjoittaa-joka tempaisee mukaansa! Valloittava tyyli jatkuu-hienoa! Toivon tsemppiä ja voimia uuteen elämäntilanteeseen! Elämällä on varmasti paljon ihanaa odotettavissa:)

KevätSääLämmittää
9/39 | 

Fiksusti kirjoitettu! Itse aiemmin laitoin someen kuvia lapsistamme, nykyään valikoin tarkkaan mitä kuvia laitan vai laitanko ollenkaan, nimiäkään en mainitse kuin etukirjaimin :) olin erittäin järkyttyneen vihainen kun eräs tuttava oli facebookissaan julkaissut kuvan meidän pojasta, ilman lupaa siis, perusteluna oli selkeä ajattelemattomuus ja se että hän on pojan kanssa kuvassa. Ei sillä etteikö tästä ihmisestä olisi mennyt maku jo aiemminkin...

Nautin blogisi lukemisesta ja toivotan teille oikein ihanaa kevättä! :)

Nanna
10/39 | 

On niin ihanaa, että maailmassa on fiksuja, mahtavia ihmisiä niin kuin sinä. Tämä kirjoitus taas allekirjoitti tämän. Hyvä päätös. Ihana lukea kirjoituksiasi uudesta elämästäsikin ja nautin lukea raikkaan rehellisiä ja kypsiä tekstejäsi. Halit Nannalta Santa Monicasta

Mirkkis
11/39 | 

Mä ihailen sun tyyliä (pukeutumisessa ja elämässä) koko ajan enemmän ja enemmän, you rock! Kauneutta ja hyvyyttä kevääseen! :)

Täti Topakka
13/39 | 

Ihanasti ajateltu! Vaikka F monessa tilanteessa on julkisempi kuin moni muu lapsi, ei hänen tässä kriisitilanteessa sitä tarvitse (eikä kannata) olla. Ero on lapselle iästä riippumatta todella iso asia, ei vähiten siksi että se "räjäyttää" koko arjen ihan erilaiseksi.. Aina parempi jos sitä ei tarvi tehdä julkisesti eikä joudu vanhempien tuskan välikappaleeksi.

Voimia teille, tehkää töitä sen eteen että yhteistyö Eskon kanssa sujuu jatkossakin kunnioittavasti ja rakentavasti, se helpottaa kaikkien jaksamista - lapsen erityisesti!

Anniina
15/39 | 

En ole vielä kommentoinut uusimpiin postauksiiksi, vaikka aina välillä olenkin blogiisi kommentoinut. Ensinnäkin toivon teille kaikkea hyvää. Toiseksi, kirjoitat ja käsittelet aihetta ihan todella fiksusti. Jos olen aiemmin ihaillut sua, nyt ainakin ihailen entistä enemmän. Oot aika supernainen! Joku muukin on toivonut työhösi ja kirjaprojektiisi liittyviä postauksia, minäkin toivon. Kiinnostavat kovasti, sillä olen itsekin samalla alalla opiskelemassa.

Tähän postaukseen: hienoa. Olen seurannut huolestuneena, mitä kaikkea vanhemmat jakavat lapsistaan netissä. Lapsilla on yksityisyys, jota pitää kunnioittaa. F:lle terkkuja, hän on ihanan oloinen tyttö <3 Itse en ole kokenut vanhempien eroa, mutta se todellakin on iso asia. Sellaiset tapaukset on niin surullisia ja vaikeita, missä jompi kumpi vanhempi on lähtenyt lapsen elämästä, syystä tai toisesta. Uskon, että hoidatte kaiken hienosti.

Sanna
16/39 | 

Hei, joka toinen suunnilleen on nykyään eronnut tai karannut, että se on ihan jo arkipäivää. Pääasia, että tietää itse miten asiat ovat :)

Itse vetäisin (jos olisin bloggari) lapsen kanssa samaa linjaa kuin sinä.

Rosa
17/39 | 

On kyllä todella julmaa ja ajattelematonta laittaa someen kuva toisen lapsesta ilman lupaa! Alkoi ihan ärsyttämään :D

Sini
18/39 | 

Ihan hyvä päätös olla kertomatta F:n ajatuksia. Eron hetkellä lapselle on tärkeää kertoa että hän on täysin oikeutettu näyttämään tunteensa, ja ettei vanhempien ero ole mitenkään lapsen syytä. Omien vanhempieni erossa kävi juuri päinvastoin.
Tsemppiä teille!

20/39 | 

Tosi esimerkillinen linjanveto ja kirjoitus!

Kaikkineen koen, että elämä sosiaalisessa mediassa on jatkuvaa omien ja toisten rajojen hakemista. Me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka asiaa ja tämänkaltaista julkisuutta joutuu miettimään. Samalla emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo. Uskon, että useimmat varmasti yrittävät tehdä parhaansa, kuka syvästi harkiten, toinen ajattelemattomuuttaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

blogi
blogi
blogii
blogii

Jos perustaisi äitiytensä, varsinkin näin mutsibloggaajana, vain muiden mielipiteille, olisi kyllä aika lirissä ;) Vai kuinka? Lapsen näkyvyys blogissa

  • Näkyy --> Äiti on tyranni, joka altistaa lapsensa pilkalle, kiusaamiselle ja nettisekopäille. ”Oletko koskaan miettinyt, mitä lapsesi ajattelee tästä kaikesta aikuisena? Tiesitkö, että kuvat ovat netissä ikuisesti?”
  • Ei näy -->  ”Miksi teidän lapsi ei näy?” ”Paitsi ymmärtäähän sen. Lapsi oli niin söpö taaperona, mutta nyt naamasta on minustakin tullut oudonnäköinen. Ei taida sopia blogiäidin täydelliseen maailmaan ruma lapsi. Tai toisaalta: Olisihan se tietysti vaarallista, jos äidin hetkiä valokeilassa varastaisi oma lapsi. ”

  Lapsen asut blogissa.

  • Mietitty asukokonaisuus. -->”Lapsi ei ole mikään nukke tai pikkuaikuinen. Äiti on tainnut tehdä lapsen vain omaksi harrastuksekseen. Taisi jäädä lapsena Barbie-leikit kesken. Surullista”
  • Kaapista riivitty asu. -->”Ai joku muotibloggaaja vai? Joku raja erilaisuudellakin. Lasta aletaan kohta kiusata, kun äiti toteuttaa hippiaatettaan lapsensa kustannuksella”

  Äidin ulkonäkö.

  • Täyttää länsimäisen normiston mukaan kauniin/tyylikkään/trendikkään piirteitä.--> Pinnallinen tyrkky. Teiniasteelle jämähtänyt wannabe-bloggaaja. ”Keskittyisi oman itsensä sijaan välillä lapsiinsa”.
  • Ei täytä länsimaista kauneusnormistoa.--> Läski, anorektinen tai ainakin ruma. ”Pönkittää omaa huonoa itsetuntoaan jokapäiväisillä kuvilla itsestään. Menisi ennemmin lenkille ja tekisi jotain tuolle perseelle. ”

  Mutsin kaverisuhteet muihin bloggaajiin.

  • Kaveeraa muiden bloggaajien kanssa. --> "Piiri pieni pyörii. On taas näköjään narsistien kevätkokous, kun blogimutsit näkevät jossain todella tärkeässä pressitilaisuudessa. Kaikki kuvaavat itseään, toisiaan ja lapsiaan ja sitten kuvat jaetaan pikapuoliin kaikkien blogeihin. Huhhuh!"
  • Blogimutsilla ei ole bloggareita (ainakaan blogin mukaan) kaveripiirissä. --> "Oletteko huomanneet, että muilla blogimammoilla on kuvia toisistaan, mutta hänellä ei? Kertoo ehkä jotain ihminen luonteesta, ettei edes omat "työkaverit" halua hänen lähelleen, tai kutsu minnekään mukaan. Säälittävä tyyppi, joka yrittää roikkua nurkilla, josko joku edes joskus ottaisi mukaan juttuihin. Olen myös kuullut, että Pirkko ja Bertta oli ennen kavereita, mutta sitten niille tuli riita niistä Mini Rodinin housuista."

   Ruoka blogissa.

  • Einessafka/ravintolaruoka. --> ”En vaan voi kun surulla katsoa, mitä hän lapsilleen syöttää. Turha enää miettiä, miksi lapset sairastelevat. Näittekö: Viime viikolla herne-maissi-paprikaa suoraan pakastimesta? Eikö edes oikeaa paprikaa ehtinyt muka niin kiireisessä arjessaan pilkkoa?”
  • Omatekoinen/luomu-safka. --> ”Helppohan se on kaikki ruuat valmiiksi itse tehdä, kun mies käy töissä ja rouvan ei tarvitse kun kotona vähän sisustella ja keitellä keittoja. Kyllä minäkin, jos kotona olisin. Mutta mun aivotoiminta riittää kuitenkin myös yli 5-vuotiaiden kanssa toimimiseen."

  Blogiäidin reaktio kriittiseen kommenttiin.

  • Kertoo olevansa eri mieltä lukijan kanssa. Perustelee oman kantansa. --> " Jos on tullut julkisuuteen, pitäisi kestää, ettei kaikki ole hänen kanssaan samaa mieltä. Heti hermostuu ja selittelee säälittävästi. Menee elämä vähän hankalaksi, jos ei ymmärrä, ettei hänen näkemyksensä ole aina se oikea. Voin vaan sääliä sen miestä : Uskaltaakohan raukka kotona koskaan kertoa mistään omaa mielipidetään, kun toinen tyrannisoi tuolla tavalla?"
  • Ei kommentoi viestiä. -->" No niin. Ei keksinyt näköjään mitään sanottavaa. Kyllä kehuviesteihin aina vastataan, mutta itsetunto taitaa saada kolauksen, kun joku vähänkin järisyttää rouvabloggaajan kuplaa. Lapsellista."

   Ajankäyttö.

  • Äiti ottaa omaa aikaa/parisuhdeaikaa. --> ”Minä en koskaan omaa aikaa tarvinnut. Jos perhe toimii, ei lomia tarvita. Olikohan niin, ettei tämä äitielämä käynytkään hienohelman elämäntyyliin?”
  • Äiti viettää aikaansa enimmäkseen perheen ja lasten kanssa. -->”On hirveän vaarallista, että ihminen elää vain lastensa kautta. Voin vaan kuvitella, mitkä paineet niillä pienillä raukoilla on, kun pitää täyttää äidin vaatimuslistat."

   Yksityiset asiat blogissa.

  • Ei kerro kaikkein arimmista aiheista. -->  ”Miten pinnallista ja täydellisen elämän esittämistä. Tai toisaalta. Jos lusikalla on annettu, ei kauhalla voi vaatia. Näin hänet kerran muuten lapsensa kanssa kaupasta. Niin huonokäytöksinen kakara, huusi niin, että koko kauppa tärisi. Eipä vaan siitä näkynyt postausta. Taisi mennä täydellisen elämän ulkopuolelle tuo hetki."
  • Kertoo yksityisiä asioita. -->” Missä nettikriittisyys? Eikö aikuista ihmistä hävetä retostella elämänsä koko kansalle. Ihan oikeasti. Mua ei kiinnosta, eikä varmasti ketään muutakaan, arvon bloggaajan peräpukamat tai parisuhdekriisi. Ei ihme, jos mies jätti, kun vaimo ei tajua ykstyisyyden rajaa. Lapsia vaan säälin.”

Hauskaa iltaa, muruset!! Kaikkea ei aina kannata ottaa niin vakavasti, vai kuinka?...:) -Karoliina-  

 

Kommentit (59)

Minä vain
4/59 | 

Ohhoh ! Ei voi muuta sanoa kuin et uskomattomia kommentteja. Jatka vaan omaan tyyliisi. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, vai miten se meni...Tsemppiä !

5/59 | 

Totta varmaan tuokin, ei kaikkia voi miellyttää. Mutta ehkä bloggarikin voi ajatella sen vanhan viisauden mukaan näin: kaikki ovat kuitenkin niin kiireisiä miettiessään, mitä muut itsestään ajattelevat, että ei ät juuri ehdi sinun asioitasi miettimään. Kyllä minulla ainakin on omassa elämässä niin paljon tekemistä ja ajateltavaa, etten paljon ehdi bloggareiden asioita miettimään. Ja toisaalta, voittopuolisesti ajattelen toisista ihmisistä ihan vain hyvää. Niinkuin kai aika moni muukin.

sikke
6/59 | 

Täydellisyyttä hipova postaus!

...ja vaikka tässä ei nyt ollutkaan kritiikkiä, niin suutun ja mustaksi muutun, jos et vastaa tähän :p

7/59 | 

Ahhhahhahhhaa :) näinpä se on, aina voi löytää sanomista jos haluaa. Ja sama toimii myös joillain työpaikoilla pesivissä juorukerhoissa jos et jostain syystä oo halunnut tai kelpuutettu jäseneksi :)

hamppa
8/59 | 

Just tän takia en kyllä ikinä ala bloggaamaan..:D Eihän tuota kestä kukaan! Itse vaan tyydyn lukemaan blogeja ja naureskelemaan mitä moninaisimmille kommenteille (tai joskus tulee kyllä kauhisteltuakin). :D Tsemppiä! Onneksi näköjään itse jo tiedätkin miten kommentteihin kannattaa suhtautua ;)

kati
10/59 | 

Hyvä Karoliina, oot kyllä niin paras! :) kohdin ei koskaan, siksipä en ymmärräkkään, miksi nämä mielensäpahoittajat lukee "vihaamiaan" blogeja... Tai jos on pakko lukea, niin miksi on pakkokommentoida?? Aikuiset osaa varmasti pitää mölyt mahassa! Jos ei oo mitään kivaa sanottavaa, niin pitää olla hiljaa. Mä en kestä ikinä ikäviä kommentteja, vaikka ne ei oo mulle tarkoitettuja, niin en voi lukea blogejen kommentteja.. :D :D ja hei, täydellistä suoritusta äitiydessä ei vaan oo, kaikki me kuitenkin olkaa varmasti parhaita äitejä omille lapsillemme! :) <3 - kati

Laura
11/59 | 

Samaa mieltä! Tässä Karoliina osoitat kirjoittamisen lahjakkuuden. Miten onnistutkaan kirjoittamaan nämä asiat auki ilman, että lukijalle tulee syyllinen olo siitä, että lähes kaikki meistä ovat miettineet jompaa kumpaa esittämistäsi vaihtoehdoista. Tämä herätti näkemään asioiden molemmat puolet ja lopettamaan typerän ihmisten lokeroinnin. Mahtavaa!

jenna
12/59 | 

Mä toivon että noi kommentoijat eivät ole itse mutseja. Kamalaa miettiä kuinka niiden lapsetkin voivat oppia noin tuomitseviksi. Tsemppiä kestämään kaiken maailman negatiivisia tyyppejä!

Saija Toropainen
13/59 | 

Nyt tiedät miltä poliitikoista tuntuu. Aina teet väärin ja olet vielä tyhmä/ruma ja aina omaneduntavoittelija ;) Bloggaajat ovat varmaan vielä korruptoituneita wannabetoimittajia. Jatka Karkki arvosteluista huolimatta. Olet huippu. :)

Daniella
14/59 | 

Tää on just tätä! :D Eikä harmi vaan edes rajoitu blogimaailmaan. Samaa tehdään missä ikinä on lapsia ja äitejä. Jännä, että isät tuskin arvostelevat toisiaan noin, tai edes äidit isiä. Pitävätkö äidit omaa rimaansa vaan niin järjettömän korkealla, että pakko (vähintään mielessään) nokittaa koko ajan muita äitejä täyttämään omia puutteitaan?

Tuollaisen listan kun saisi roikkumaan kaulaansa tai liimattuna selkäänsä: "tulitko ajatelleeksi, että...?" :D ja tietysti muistilapuksi omaan käteen ;)

Tiina
15/59 | 

Jep jep. Kateellisten narinaa. Mutta haluaisin tässä antaa rakentavaa kritiikkiä, sillä se on varmasti aina tervetullutta. Tykkään tosi paljon blogistanne ja minusta on mahtavaa, että Esko on myös mukana. Teillä on kivoja postauksia ja mielenkiintoisia juttuja ja lapsen mukaan ottaminen on myös kiva, koska teette sen hyvällä tavalla. Mutta se, mikä on alkanut häiritsemään on kaupallisuus ja mainonta. Ymmärrän, että sekin kuuluu bloggaukseen, mutta se alkaa olla jo liian hallitsevaa. Mainonta vie mielenkiinnon. Esim. Kalastajan vaimo tekee sen hyvin ja mielenkiintoisesti, niin ettei se ole liian tyrkkyä tai pelkästään sitä. Mutta tosiaan, hyvä postaus ja kiitos kivasta blogista teille molemmille!

Nettanen
18/59 | 

Huomasin tuossa jossain vaiheessa, että teillä ei neidin kasvoja oikein enää näkynyt kuvissa, mut nyt näkyy taas useammin. Ärsyynnyitkö noihin ristiriitaisiin kommentteihin? :D

Ilonaemilia
19/59 | 

Super-hyvä postaus!! Uskomatonta millasta tekstiä tulee välillä aikuisten ihmisten suusta.. Onneksi, tulee varmaan paljon hyviäkin kommentteja mut nää elämäntapapessimisti kaikentietävät kukkahattutädit sais kyl välillä miettiä näitä kommentteja ihan omassa päässään. Mukavaa kevättä :)

21/59 | 

Musta on hyvä, että lapsen naama ei näy jokaisessa kuvassa. Antaa lapsellekin hieman yksityisyyttä. Ja tällä tavalla tuon "kasvottomuuden" itse tulkitsin.

karoliinan äiti
22/59 | 

Pakko kommentoida käsitteeseen "kukkahattutäti." Itse miellän kukkahattutädit oman ikäisekseni besserwissereiksi, jotka keski-iän tuomalla arvovaltaisuudella ovat mielestään oikeutettuja arvostelemaan kaikkea ja kaikkea, erityisesti nuorempia lajinsa edustajia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kukkahattutädeillä on jo iän tuomaa näkökulmaa asioihin ja siihen, että elämä kolhii ihan jokaista ja jokaisen toimissa - esimerkiksi kasvatuksessa - jäi toivomisen varaa (niin minullakin... :)) Kun olen sekä oman työni puolesta että siviilissä aika kauan seuraillut tätä "äiti-arvostelua", olen tullut siihen tulokseen, että kaikkein kerkeimpiä arvostelijoita ja tietäjiä ovat nuorehkot naiset, jotka sangen säälittäkin lyövät ensin sanan säilällä toisia vertaisiaan ja kertovat sitten kuinka asiat pitäisi hoitaa. Kysymys lienee oman arvon ja itsetunnon pönkittämisestä, sillä eihän sellaisen, joka on sinut itsensä ja elämänsä kanssa, tarvitse tällaista tehdä. Sellainen kun voi antaa tilaa toisellekin. Lohdullista kuitenkin on, että useimmille ikä antaa perspektiiviä siihen, mikä todella on olennaista ja tärkeää ja myös siihen, että jokainen on vajavainen. Iloitkaa jokainen ihanista lapsistanne ja tukekaa hyvät naiset toistenne äitiyttä!

23/59 | 

Ai kamala :-O Et kai nyt oikeasti ole saanut kaikkia näitä kommentteja?? Noihan on osa ihan sairaita. Ihme että kukaan edes viitsii bloggata. Mua ainakin kaikkein eniten ällöttää jos joku ääliö todella alkaa arvostella toisen lasta. Siis todella kuvottavaa.

Maarit
24/59 | 

Mielenkiinnolla luin ja joo,tätähän se täällä rakkaaas somessa on,oli blogaaja tahi ei! Aina jollain on eriävä ja tietysti se oikea kanta asioihin ja siitä sitten väännetään. No,sulla on taatusti asenne kohillaan ja useimmilla bloggareilla,näitä lukiessa,miten näihin reagoi. Mutta toki on päiviä,jolloin jokin todella satuttaa! Tsemppiä kevääseesi ja ihanalle Eskolle terkkuja myös ;)

Karo
25/59 | 

Tottakai kukin äiti tekee aina jonkun mielestä "väärin", vaikkei bloggaisikaan, blogiäiti on vain enemmän pramilla ja saa enemmän sontaa tuulilasiin. Kuten edellisissäkin kommenteissa tuli esiin toisten arvostelu ilman argumentointia kertoo usein ihmisestä itsestään enemmän kuin arvostelun kohteesta. Ja internet mediana tuo oman lisänsä tähän ilmiöön.

Tuohon lapsen vaatetukseen kommentoin, että kaapista riivityt vaatteet ei meillä ainakaan näytä "hipiltä" (joka voisi olla tavallaan myös muodikasta) vaan sellaiselta kauhtuneelta prismakatalogimatskulta. Noita vaatteita meillä käytetään aika paljon, koska tavallaan pidän turhamaisena vaatettaa lasta jonkun tietyn tyylin mukaisilla uusiotuotantovaatteilla. Ja kirppareilta tyylinmukaisten vaatteiden haaliminen vaatii paljon resursseja. Joskus - myönnettäköön - on itsellekin tullut mieleen ajatus, että jotkut tyylitietoiset ihmiset ilmaisevat lapsen vaatetuksen kautta omaa identiteettiään ja elämäntyyliään, lapsi on näinollen osa tiettyä "elämäntapa-katalogia", jossa oma elämä esitetään toisille tietynlaisena. Toisaalta - eikö tämä päde kaikkiin? Jokainen ilmaisee oman vaatetuksensa ja lastensa vaatettamisen kautta, ja muilla valinnoillaan, jotain. Myönnän myös sen, että itseä joskus salaa ärsyttää, kun lapsella on rupuset prismakatalogikledjut päällä. Vaatetuksesta puhuttaessa nousee esiin myös esteettisyys, joka mielestäni on tärkeä arvo, mutta joka usein liitetään erheellisesti turhamaisuuteen (ja ehkä teen näin myös itse). Esteettisyyden vaaliminen ei ole kulttuurissamme ikinä mikään "oikea" syy tehdä mitään. Esteettisyys on unohdettu, vaikka/koska monistettua pintakauneutta korostetaan. Ehkä itsekin teen jotain punnintaa sen välillä, mitä voin itse esteettisyyden nimissä tehdä ja minkä koen turhamaiseksi.

Oon miettinyt myös paljon tätä "elämäntapataloutta", jonka piiriin blogitkin (ainakin osa) kuuluu. Että mikä ihmisiä motivoi tuomaan esiin omaa elämäntapaa ja rakentamaan identiteettiään julkisesti? Olen itse monesti tärkeää peilauspintaa blogeja lukiessani ja varmasti blogin pitäminen suo kirjoittajalleenkin ehkä jakamisen ja nähdyksitulemisen kokemuksia. Varmasti syitä blogata on yhtä monta kuin bloggaajaakin. Olisi ihan mielenkiintoista kuulla, miksi itse bloggaat? Itselläni on ollut yksi blogi (yhdellä virallisella seuraajalla, haha).

annamanna
26/59 | 

Hyvà kirjoitus Karoliina ! Tààllà myòs yksi "huono àiti" vaikken edes bloggaa..:) Niinkuin tuossa joku totesi "nainen on naiselle susi". Ikàvàà ettà se on monesti totta. Me voitas me mammat kannustaa enemmàn toisiamme. Jos ei ole muuta kuin negatiivistà sanottavaa, sen voi myòs jopa jàttàà sanomatta; sità tàssà itsekkin opetellaan. Ei aina tarvitse olla se totuuden torvi. Kivaa kevàttà :)

Karoliina / Kolmistaan
30/59 | 

Ihanaa, että nauratti! Niin muakin, kun kirjoitin :) Oma vitsi, paras vitsi!

Karoliina / Kolmistaan
42/59 | 

Jos tekee tätä työkseen/puolityökseen, on pakko välissä myös kirjoittaa yhteistyöpostauksia, koska se on osa tulojamme. Ja jos hommaan menee sellaiset 10-20 tuntia viikossa, on palkka ihan jees.

Itse kyllä otan vain niitä kampanjoita, joista oikeasti pidän ja haluan kirjoittaa. Kurja jos tuntuu sille, että kamppiksia on silti liikaa. Tosin. Viime tilikaudella, kokonaisessa kuukaudessa, mulla ei ollut esim. yhtään kampanjapostausta.

Karoliina / Kolmistaan
45/59 | 

Nettanen ja nimetön. En ärsyyntynyt. Mun mielestä lapsen yksityisyys ei ole asia, josta lipsuisin kommenttien takia. Tuollaiset päätökset pitää olla aivan omia.

Kasvottomuus oli kokeilu, kun mua itseäni alkoi ahdistaa, että todella monen asian googlaamalla (lastenvaattee, merkit, tapahtumat..)ensimmäisenä vastaan tuli F:n kasvot.

Katsotaan, mihin suuntaan täm homma nyt lähtee. Tehdään niin kuin tuntuu itsestä kulloinkin hyvälle!

Karoliina / Kolmistaan
46/59 | 

Ja siis 99% kommenteista on aivan huippuja! Onneksi nämä kaikki ei ole (ainakaan julkisesti) tullut mulle :)

Karoliina / Kolmistaan
48/59 | 

Juuri näin, äiti! Ja tämähän on kotonakin siis opetettu meille mimmeille: Terveellä itsetunnolla ei tarvitse muita liiskata tai pilkata. Ehkä elämän paras oppi ja parhaat eväät, siis se tavallinen ja terve suhtautuminen itseen. Sama kun F:llekin saadaan, on asiat todella hyvin :)

Hyvä,M!

Karoliina / Kolmistaan
51/59 | 

Karo : Viisaita aatteita sulle! Tuo bloggaajien oma brändäys voisi olla ihan gradun ja väikkärinkin aihe. Todella mielenkiintoista :)

54/59 | 

Loistava postaus, näinhän se menee! :D Teet sitten kuin hyvänsä, niin aina jollain on jotain sanomista aiheesta, mutta onneksi niitä ei tarvitse kuuleviin korviinsa ottaa. :)

Salla
56/59 | 

Toi ekan kuvan otsatukka-tukka on kyllä paras tukkavalinta mitä oon sun yllä nähnyt! Sopii tajuttoman hyvin.

57/59 | 

Todella hyvä kirjoitus! Tee niin tai näin niin se on aina jonkun mielestä väärin! Parasta siis tehdä niin kun itsestä parhaalta tuntuu :)

Nettanen
58/59 | 

Hyvä vastaus Karkki :) Olet selvästi tosi fiksu ja ajatteleva ihminen, kaikin puolin ihana äiti <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat