Kirjoitukset avainsanalla bloggaaminen ammattina

P8042516.JPG
P8042516.JPG

P8042536.JPG
P8042536.JPG

P8042543.JPG
P8042543.JPG

P8042521.JPG
P8042521.JPG

P8042530.JPG
P8042530.JPG

P8042551.JPG
P8042551.JPG

P8042563.JPG
P8042563.JPG

Vitsi mikä tehomaanantai takana. Vein F:n aamulla kouluun kasiksi ja menin siitä KUNTOSALILLE. Puolitoista tuntia hikoilua. Olipa omituista! Viimeksi olen liikkunut varmasti kuukausi sitten ja olo oli suoraan sanottuna kuntoilun jälkeen ihan omituinen. Liikunta tekee hyvää, mutta hitsi kun mulla on tämä viha-rakkaussuhde kyseistä hommaa kohtaan. Saa nähdä, jäikö tämä aamu yhden hetken ihmeeksi.

Meidän koti, kuntosali ja minun työpaikkani ovat kaikki 150 metrin säteellä toisistaan. Nyt ei ainakaan voi sanoa, että liikkumaan ei pääse, kun matka on pitkä. Tai että työmatkoihin menee liikaa aikaa. Ihan hurjaa, että kun katson toimiston ikkunasta ulos, näen kuntosalin ja F:n koulun. Kuntosalilta taas meidän kodin ja F:n iltapäiväkerhon. Voisiko sanoa, että oma paikka ainakin näin konkreettisesti on löytynyt täältä Tampereelta?

Vaikka postauskuvat onkin otettu vielä kotitoimistopäivänä (aina noin kasuaalisti teen duunia kimallepaidassa), tuntuu, että olen jo tässä miniajassa tottunut tekemään töitä H23:lla. On aika mahtavaa pompotella ideoita toisten kanssa, saada itselle ihan uutta pähkäiltävää ja ylipäätään jutella työjutuista ja innostua yhdessä. Samalla olen tietysti jatkanut näitä blogihommia, aloittanut kirjahommat ja lähettänyt oikeasti kymmeniä maileja päivässä. Tänään kirjoitin esittelytekstiä tulevaan kirjaan. Näissä kirjahommissa on koomista se, kuinka väärässä järjestyksessä kaikki tehdäänkään. Kansi ja esittely ensin, sitten varsinainen oikea työ. 

Toimistotyöskentely ja tämä kokopäiväisen kirjoittajan rooli on saanut minut ihmettelemään, miten olen ehtinyt tehdä ennen suuren osan nykyisistä töistä ihan vaan sivutyönä. Tuntuu, että kun istun aamulla kympiltä työpöydän ääreen, ennen lounasta en ole ehtinyt tehdä mitään muuta kuin hoidella sähköposteja, kontakteja ja puheluita. Mutta en kyllä valita yhtään! Päinvastoin. Tuntuu, että nyt on taas sellainen fiilis, että haluan olla kymmenen rautaa tulessa koko ajan.

Vaikka hommia on paljon, toisaalta toimistossa kirjoittaessa asiat tulee tehtyä omalla tavallaan tehokkaammin. Yksi hetki heitetään porukalla läppää ja toinen hetki jokainen vetää omaa hiihtoaan kaksi tuntia ihan tuppisuina. Jotenkin se, että ympärillä myös muut tekevät omaa intohimoaan, kannustaa se myös minua tekemään omat asiani vielä paremmin. En ole varmasti koskaan tällä minun nelisormijärjestelmällänikään kirjoittanut niin nopsasti kuin nyt.

Kun pääsin töistä, haettiin F vielä yhdessä ip-kerhosta, käytiin Koskarissa hoitamassa viikonlopun hääostoksia, tultiin kotiin, pestiin hulluna pyykkiä, esivalmisteltiin huominen aamupala, valmistettiin huominen illallinen kokonaan ja minä vielä pakkasin aamun blogikuvauksia varten kokonaisen Ikea-säkillisen vaatteita. Ihanaa, kun tuntuu, että nyt on taas energiaa koko kroppa täynnä! 

Kenelle muulle syksy on uudistumisen, energian ja touhukkuuden aikaa?

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Paita, Ivana Helsinki 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Essi's
1/2 | 

Vitsit että on inspiroivaa lukea siitä kuinka toinen tahkoo rautaa ja saa asioita aikaiseksi. Pistää itsensäkin paljon energisemmälle tuulelle! :) P.s., kuulostaa maailman ihanimmalta asua noin lähellä työpaikkaa ja salia. Unelma!

Karoliina Sallinen

Ihana kuulla <3 Se on kyllä totta, että kun näkee hyvää pöhinää ympärillä, se vaan pistää kummasti vipinää omaankin punttiin. Ihanaa syksyä ja energiaa! 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

PicMonkey Image.jpg
PicMonkey Image.jpg

Tänään on huhtikuun kymmenes päivä. Vein F:n äsken eskariin. Tuuli oli kylmä, vaikka aurinko jo vähän lämmittikin selkää. Oli yhtä aikaa kevät ja talvi.

Köpöttelin kollarihousut jalassa siitä apteekin ja pankin kautta kotiin. Kotiin, vaikka oli maanantai. Tuntui kummalliselle. Mutta tätä tämä tulisi nyt olemaan. En tiedä, kuinka kauan, mutta ei homma ainakaan aivan lyhyeen ole jäämässä. Minä nimittäin olen tästä keväästä alkaen kokopäiväinen kirjoittaja. En enää opettaja. Vaan kirjoittaja, bloggaaja. Päätyönäni. Ei mitään muuta. Aika hurjaa.

Olen pari vuotta painanut kahta päätyötä rinnatusten. Täyttänyt elämäni työllä, työllä, työllä ja työllä. Minut on kasvatettu olemaan ahkera. Ottamaan työtä vastaan, kun sitä tarjotaan. Tekemään parhaani. Ja niin olen tehnyt. Haalinut duunia duunin perään. Ottanut ekstrahommia, kerännyt sulkia CV:seen, halunnut osoittaa, etten ainakaan karta työntekoa. 

Jo pidemmän aikaa minulta on kyselty, kuinka jaksan tätä kaikkea. Mistä riittää aika ja kuinka saan hommat tehtyä. Jos totta puhutaan, en ensimmäisenä ”isona” blogivuotena edes tajunnut, kuinka paljon tein töitä. Minusta oli ihan normaalia, että päivissäni – ja jos totta puhutaan, öissäni – ei ollut juurikaan vapaita hetkiä. Ensin menin aamulla opettajatöihin (joihin tietysti olin toivonut mahdollisimman aikaisen lukujärjestyksen, jotta voisin maksimoida päivän tunnit parhaiten), sitten pyyhälsin kotiin bloggaamaan, hain F:n hoidosta, vietin perheaikaa, tein kotitöitä ja kun sain F:n unilla, tein töitä. Tarkastin kokeita, bloggasin, hoidin sähköpostit. Menin nukkumaan väsyneenä. Heräsin liian aikaisin.

Tällaista elämää jaksaa hetken, ehkä toisenkin, mutta viimeisen syksyn ja talven aikana aloin ymmärtää, ettei näin voi jatkua. En halua, että kylmähiki puskee koko ajan niskaan. Tekemättömät työt vaivaavat ja vaikka kuinka kirisi, tsemppaisi ja ahkeroisi, olo olisi riittämätön. Molemmissa töissä. Puhumattakaan perheajasta. Mikä se on sellainen hiihtoloma, joka ei ole loma? Mikä se on sellainen äiti, jolla on aivan liian usein läppäri edessä? Sellainen puoliso, joka ei illalla ehdi muuta kuin jatkaa päivän töitä sininen valo kasvoilla?

Niinpä tein ratkaisun. Hyppäsin elinikäisestä virasta, varmasta tienestistä ja säännöllisestä päivärytmistä alalle, joka vielä muutama vuosi sitten oli vain harrastukseni. Tiedän tekeväni oikein, vaikka kaikki tämä jännittääkin samalla myös hirveästi. Itse asiassa tänä keväänä tapahtuu pari muutakin todella isoa muutosta (josta kerron lisää myöhemmin. Ne ovat ne kevään yllätykset numero 2 ja 3), joten muutos tähän suuntaan oli osin myös pakollinen. Tosin hyvällä tavalla pakollinen. 

Kello on nyt 9.42. On maanantai. Istun kotona ja teen töitäni. Näitä töitä voi tehdä kollarit jalassa, kolmatta aamukahvikupillista hörppien. Täytin juuri virastopapereita. Niissä kysyttiin ammatti. Kirjoitin bloggaaja. En mitään muuta.

-Karoliina-

// Huppari, Melli Eco Desing (saatu) // 

Kommentit (7)

jennajohannasi
1/7 | 

Kuulostaa mahtavan hyvältä ja rohkealta päätökseltä, onneksi olkoon! :)

Jasunen
2/7 | 

Olen aina ihaillut rohkeita naisia! Ja siksi toivon itsekin lukeutuvani. Ihania uusia tuulia. :)

Essi Helppi
4/7 | 

Ihana kirjoitus ja suuret onnittelut sinulle, bloggaajalle :) Todella ihanaa, että me menemme unelmiemme perässä, jos se päivätyö ei sitä ole. Jes!

Annukka77
6/7 | 

Voi kun toivon, etteivät kaksi seuraavaa muutostasi ole sitä, mitä pelkään. Teet jotain radikaalia, joka vaikuttaa myös muiden ja erityisesti lapsesi elämään.

Katja Mäkelä
7/7 | 

Oi, onneksi olkoon! Jos korvatulehdukset yms. ovat olleet kehon hätähuutoja pysähtymisestä, niin nyt niiden pitäisi jäädä unholaan. Jään innolla odottamaan yllätyksiä numero 2 ja 3 :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat