Kirjoitukset avainsanalla arkiaamu

 

 

P8295383.JPG
P8295383.JPG

P8295386.JPG
P8295386.JPG

P8295390.JPG
P8295390.JPG

 

Älkää ymmärtäkö väärin. Nuo kaksi ovat aivan ihania. Mutta hitto kun on välillä vaikeaa elää kahden ihmisen kanssa, jotka eivät ole sitten aamuihmisiä yhtään.

Ei sillä. En minäkään nyt mikään sirkuttava ilopilleri ole aamuisin. Mutta en minä nyt sentään esimerkiksi irvistele perheenjäsenilleni aamulla, suunnittele oppivelvollisuuslain muutoksia tai yksinkertaisesti törmäile seiniin.

Kun kävelin taas eilenaamulla töihin, huokaisin helpotuksesta. Taputtelin itseäni olkapäälle siitä, kuinka olin TAAS KERRAN selvinnyt tunnin ja kaksikymmentäkolme minuuttia pimahtamatta noiden kahden kanssa. Aina en selviä. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että juuri aamuisin raivo ei juuri auta. Tilanne on kotonamme niin sanotusti tulehdusarka.

Kello soi 6.45. Ponkaisen ylös sängystä. Mies makaa apaattisena puhelin kädessä. On kuulemma vaikea nousta, kone ei käynnisty. ”Ihan hirvittävän suuri yllätys”, tekisi mieli sanoa. Silitän varpaasta ja puren hammasta hymyillen.

Herättelen lasta. Silitin poskesta. ”Rakas, pitäisi nousta.” Saan vastaani vihaisen selän käännön. Häntä nukuttaa.

Menen keittiöön. Surautan kahvit. Keitän puuron. Katan kolme lautasta, ripottelen puurolautasen pohjalle jäiset mustikat. Herättelen lasta toimintojeni lomassa kolme kertaa. Suostuu tulemaan sohvalle, jos hänet kannetaan. Peiton kanssa. Ja sitten uudelleen ruokapöytään. Peiton kanssa. Puuro näyttää kuulemma pahalle. Vetoan kuudettakymmenettäviidettä kertaa Aki Hintsan kirjan puuro-osuuteen. 

Väistelen pienemmän yksilön perinteisiä ongelmakohtia silotellen tietä todellisen curling-vanhemman tavoin. Silti ehdin olla aamulla tyhmä (ei saa mennä shorteissa kouluun), kiduttaja (kerron, että minä astelen talosta ulos kello 8.00, olipa hän mukana tai ei) ja syypää siihen, että sukat hiertävät. Puolisona curlaan myös niin, että harja heiluu. En esitä vaativia kysymyksiä (”monelta tulet tänään kotiin?”), enkä missään nimessä hermostu, vaikka mies kuppaa vessassa aivan helvetin kauan laittaen tukkaansa, vaikka A) hiukset voi laittaa muuallakin peilin edessä kuinVESSASSA ja B)hänen normaali hiustenlaittonsa puoliminuuttinen venyy miltei viideksi minuutiksi miehen aamuisten refleksien hitauden vuoksi. Ei mulla ollutkaan tavallaan vessahätä ja kiire.

7.45 mies on ovesta ulkona. Ennen sitä kuulen päivän ensimmäisen selvästi korvilla kuultavan lauseen hänen suustaan: ”Hyvää työpäivää, kulta.” Hei kiitos kuule samoin sulle. Ihana nähdä kello 16.00 tässä talossa se henkilö, joka ei näytä massamurhaajalle.

Saamme vielä pienen kriisin tyttären kanssa hississä. MINÄ olen unohtanut hänen kirjastokorttinsa sisälle, vaikka se piti olla mukana koulussa. Kylläpä MINÄ olen ollut huolimaton. Ottaa pannuun, että naapurit kuulevat taas lapsosen äänen kohoavan, vaikka yritän kaikin keinoin vältellä julkista älämölä. Sihisen hampaideni välistä ja palaamme hakemaan kortin takaisin kutoskerroksesta.  Astumme ulko-ovesta ulos 8.06, koska en tietenkään lähde kiduttajan tavoin ulos ilman lastani. Kun ulko-ovi on rempaistu auki, demonin tilalla on taas lapseni. Se tarttuu käteeni, sirkuttaa iloisesti ja antaa suukot koulun edessä. Kuulemma rakastaakin, vaikka olen melko varma, että kahdeksan minuuttia sitten uhkasi muuttaa isälleen, koska olemme "idiootteimmat vanhemmat, jotka tuntee". Joutui petaamaan sänkynsä. 

Jaahas. Taas yksi arkiaamu selätetty. Enää kaksi aamua ennen hidasta lauantaita. Vuonna 2016 meininki ei ollut juuri sen parempi. Silloinkin oli se tavallisen paska aamu. 

-Karoliina-

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Daniella
2/4 | 

:D:D:D 

Meidän tokaluokkalainen on suoranainen enkeli aamuisin, mikä on aivan käsittämätöntä ottaen huomioon hänen verkkaisen ja "en halua tehdä mitään"-perusluonteensa. Mitä vähemmän on aikaa, sen nopeampi hän on. Ja stressittömämpi. Eikä todellakaan uskoisi hänestä muuten. Ehkä meistä kukaan ei ole ihan oma itsensä arkiaamuina.

Keskimmäinenkin on suht vaivaton, tosin hänellä on aamuarki vasta alkamassa. Nuorin taas. Hän vetää kaikkien puolesta kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin herneet nenään. Tänään tapeltiin aamulla mm. siitä, että en olisi saanut pestä hänen hampaitaan, en olisi saanut lopettaa hänen hampaiden pesemistä, yöpaita ei missään nimessä olisi saanut vaihtaa, tarjosin pähkinöitä yhden kerrallaan kourallisen sijaan, yritin leikata kaikki kymmenen sormen kynnet (miten niin puolet ei riitä?), en leikannut samoja kynsiä kahdesti jne. Uhma ei ole ihmisen parasta aikaa. 

Noorasisko
3/4 | 

Ihan loistava teksti, samaistuin myös osin. :) Ja itsehän olen myös se, kenelle aamut on puolisoa helpompia.

Jenniluok
4/4 | 

Aivan loistava kommentti ystävältäsi tuohon yhteiseen kotiin ja sun lapseen liittyen! näinhän se on, molemmilla on menneisyys. Ja hyvää pohdintaa muutenkin mm tuohon liittyen että kun ei tiedä puolisonsa menneisyydestä kaikkea pilkuntarkasti.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

PA310005.JPG
PA310005.JPG

PA310006.JPG
PA310006.JPG

PA310008.JPG
PA310008.JPG

PA310009.JPG
PA310009.JPG

PA310015.JPG
PA310015.JPG

PA310019.JPG
PA310019.JPG

5.45 Kello soi. Räplään 3 minuuttia somea, surautan kahvin, meikkaan ja laitan hiukset.

6.10 avaan F:n huoneen oven ja huhuilen ekan kerran huomenet.

6.15 eväiden teko, oman sängyn petaaminen, muu kämpän pikaraivaus.

6.22 F:n herättelyä suukoilla. Tyttö ei jaksaisi nousta. Maanittelen, puhun kivoista jutuista, tsemppaan. Toimii osin, mutta ei kokonaan. Edellisiltana on ollut harrastus ja siitä syystä nukahtaminen on mennyt melkein ysiin. Kannan hänet vessaan, hoputan pukemisessa joka on todella hidasta.

6.27 Ollaan jo - taas - aikataulusta myöhässä. Pesen omat hampaani, puen ja laitan ulkotamineet, bussikortin ja kännykän valmiiksi olohuoneen lattialle lähtöä varten.

6.32 F saa kännykästä Netflixin ja käteensä banaanin (vaikka haluaisi “litteän kananmunan”,). Letitän F:lle kaksi ranskanlettiä samalla kun hän syö ja katsoo lastenohjelmia.

6.41 Ulkovaatteiden pukeminen, joka eskaloituu aamukiukkuun, jossa joka toinen vaate hiertää, on väärän värinen tai muuten vain tyhmä. Tässä vaiheessa hillitsen itseni, vaikka kello tikittää ja hermo kiristyy sisäisesti.

6.44 puolet ulkovaatteista päällä, kun tajuan, ettei F ole pessyt hampaitaan. Passitan hänet hammaspesulle samalla kun sammuttelen jo muun asunnon valoja.

6.47 Ovi suljetaan takana ja toivon, että mukana on kaikki kamat. Ainakin bussikortti ja avaimet. F kiukkuilee edelleen hupparista, joka on harmaa. Perustelen, miksi kyseinen vaate pitää laittaa päälle (sataa, ainoa fleece, joka mahtuu sadetakin alle).

6.47,5 Ulko-ovesta pihalla. F matelee tahallaan. Huitelen edellä ja hoputan. Taas, vaikka tiedän sen olevan kasvatuksellisesti todella väärin. Kiellän kiipeämästä aidalle, jonne hän saa yleensä aamuisin kiivetä, koska se veisi lisää aamun minuutteja. F kiljuu ja oma pinna palaa. Vesisateen ropistessa naamaan huudan kurkku suorana “nyt loppuu tämä huuto ja kiukuttelu”.

6.53 Seisomme molemmat naama rytyssä bussipysäkillä. Jokseenkin koomista, vaikkei se sillä hetkellä tunnu edes koomiselle, että olin samaan päivään ajastanut tämän postauksen. Myöhästyttiin ekasta bussista, mutta onneksi toinen bussi on itsekin myöhässä, joten ehdimme siihen. Bussissa F toteaa, ettei halua jutella. Sanon, että en minäkään.

6.57 Hypätään pois bussista. Otetaan käsistä kiinni. F kysyy, saako tulla oman sateenvarjonsa sijaan minun varjoni alle. Kyykistyn halaamaan F:ää ja pyydän anteeksi hermojeni menettämistä. Selitän kuitenkin samalla, että aamut eivät voi edetä niin, että illalla valitut vaatteet eivät käy enää aamulla ja että töihin ja päiväkotiin menosta on turha valittaa, kun sieltä ei kuitenkaan voi jäädä pois. F pyytää myös anteeksi ja puhumme, että tähän aikaan vuodesta kaikkia väsyttää aamuisin. Kävellään päiväkodille ja puhutaan jo hetki ihan muusta.

7.04 avaamme päiväkodin oven. F riisuu, minä pistän lokeron kuntoon. Kun hän näkee kaverit, unohtuu koko äskeinen episodi. F vilkuttaa ikkunasta ja heittelee lentosuukkoja ja sydämen kuvia käsillään.

7.16 minä hyppään bussiin,

7.23 hyppään bussista pois ja kävelen tismalleen siihen samalle pysäkille takaisin, josta reilu vartti sitten nousimme F:n kanssa bussiin.

7.32 hyppään toiseen, siihen varsinaiseen työmatkabussiini. On paha mieli. Hitsi kun piti menettää hermonsa. Pakko laittaa kai kello tästä edes herättämään 5.30, jotta ehdin tehdä aamuista F:lle rauhallisempia. Vaikka. En tiedä, auttaako sekään. Ehkä näitä tilanteita ei vaan aina voi välttää.

7.56 töissä.

 

-Karoliina-

Kommentit (16)

Vierailija
1/16 | 

Voi, tutulta kuulostaa. Vaikka meillä on aamuvirkku lapsi (ei tartte herätellä) ja liukuva työaika (ei ole pakko olla tiettyyn aikaan töissä, ellei ole palaveria tms), niin siltikin on aamuja jolloin kaikki menee pieleen. Mun paha tapa on sit motkottaa ja motkottaa lapselle pahaa mieltäni...kunnes lopulta havahdun siihen että mitä ihmettä mä teen, eihän se pienen lapsen vika ole että aamuisin on kiire.

Sun kirjoitusta lukiessa tuli ekan kerran mieleen, että ehkä aamuvirkussa lapsessa on puolensa. Siis kun meillä aamulla herätyskellon sijaan makkariin hiipii lapsi, joka sanoo "ei nukuta, onko jo aamu" (ja kelloa katsoessa ajatus on, että voi piip, oisinpa saanut nukkua sen puoli tuntia vielä) kun pikkuneiti kaivutuu kainaloon. Eli ei tartte maanitella lasta heräämään ikinä (ja ne harvat kellot kun herätään vasta herätyskelloon, niin lapsi on heti valmis uuteen päivään).

Karoliina Sallinen

Mutta miksi se aamuvirkkuus tarttuu minun lapseeni sitten aina viikonloppuisin?! Tämä on ikuinen mysteeri! 

Vierailija
2/16 | 

Voi näitä aamuja ja tota pahaa mieltä minkä saa itelleen aikaiseksi kun ei onnistu pysymään rauhallisena. Meilläkin unille meno venähtää usein päiväkodin päiväunien takia ja se 9-10 tuntia unta on vaan lapselle ihan liian vähän, sen jälkeen aamut on ihan kauheita. Mä raahaan kahta ja se on välillä ihan vitsi. Onneksi meidän yläkerran naapureilla on sama tilanne ja lohduttaa kun rapussa kaikuu vuorotellen kummankin porukan karjunta :) .
kahdessa on toisaalta se etu että koska tietää että oma hermostuminen johtaa helposti katastrofiin kun molemmat vetää liinat kiinni, niin itsehillintää saa välillä venytettyä ihan siitä syystä. Mutta ei suinkaan aina, :)

aamujen sankarit
3/16 | 

Hyvä Te!

Siitä tulee pelhanan huono omatunto, kun lapselle tiuskii. Nimimerkillä myös minuuttiaikataulu aamusin ja yksinhuoltajana kolme veelle. Kello ei anna periks, niin sitten ei voi äitikään antaa. Ja inhottaahan se, vaatia syömään kiireellä ja huutaa pihalla, kun pienen askeleet vievät lätäkköön, eivätkä rattaille. Jos aamu sujuu kiireettä, niin päiväkin on parempi. Mutta itse henkilökohtaisesti oon sitä mieltä, että nuo kahdeksan aamut syys - helmikuussa on aina haastavia. Oli sitten väsännyt vaikka maailman parhaana äitinä mannapuurot aamiaiseksi ja hommannut sen uuden Frozen pipon päiväkotiin. Ei auta, kaamosmaa.

Että hyvä, kun on kohtalotovereita.
Ja kiitos, ainakun alkaa oma arki tympiä, niin haen täältä blogista elämäniloa. Teillä sitä näyttää olevan !

Tsemppiä aamuihin!

t. arkifani2

Karoliina Sallinen

Oi kiitos itsellesi tästä viestistä. Siitä tuli hyvä olo....ja totta tosiaan: Vertaistuki on niin tärkeää, vaikkei kellekään toivoisi huonoa aamua....eikä pimeitä loka-marraskuun heräämisiä ennen kello ysiä! 

Saara-Kaisa
4/16 | 

Itsehän olen aikanaan vienyt 3 vuotiasta pippurityttöäni pelkässä yöpaidassa päiväkotiin talvipakkasessa ehtiäkseni ajoissa omaan työhöni päiväkotiin... Pahinta on kun tietää mitä kaikkea tekee väärin. Nykyään olen oppinut, että välillä paras asia minkä voi tehdä on muuttaa mielensä jostain antamastaan ohjeesta/käskystä. Ei maailma kaadu yhden aamun pesemättömiin hampaisiin tai ihan väärän kelin vaatteisiin. Huonoina aamuna olisi ihana, kun joku osaisi päästää minutkin helpommalla ja mitenkäs muuten sen oppii kuin jonkun esimerkistä. Ja silti välillä menee hermot. Ja saa mennäkin. Sitten vaan selitetään miksi ja miltä on tuntunut ja pyydetään anteeksi jos siihen on syytä.

Tänään ajoissa nukkumaan :)
5/16 | 

Täällä myös ihan p**** aamu ja siitä seurannut äidin pahamieli, kiitos tästä kirjoituksesta, olo helpottui mielettömästi kun tajuaa että se on (valitettavasti) ihan normaalia että näitä aamuja tulee välillä.

jennih
6/16 | 

Hei, sulla on näkynyt monissakin kuvissa kivan sävyistä huulipunaa, sellaista vadelmanpunaista..? Mistäköhän punasta kyse?

Karoliina Sallinen

Mä sekoittelen (ts sudin mitä sattuu) huulipunia päivän mittaan. Se on ollut varmasti jokin Kicksin huulilakoista tai sitten LivBoxista saatu Maybelinen Vivid Matte Liquid, sävy 20 (Coral Courage)!

Jaanap
7/16 | 

Kiitos lukukokemuksesta! Luin eilen kurjottamasi kirjan muutamassa tunnissa yhteen putkeen. Hauskasti ja mukaansatempaavasti kirjotettu. Kiitos.

Elinakoo
8/16 | 

Eikä, juuri tänään mietin että kuinka olisi mielenkiintoista lukea jonkun muun päivästä tähän tylliin, aikataulullisesti ja tarkasti. Ja sitten luen tämän, joka on ihan kun minun ja pojan aamu, 6v. Paitsi että kävellään tarhalle, MINÄ olen usein ainoa pahantuulinen ja hyppään töihin menevään kulkuneuvoon 10 min aikaisemmin. Muuten kaikki samoin, kahvinkeitto, muutaman minuutin kännykän selaus - usein kylppärin lattialla unisena kahvikuppi vieressä. Ennen kuin kampean itseni kylpyyn. Niin tosiaan se, käyn itse aina suihkussa, muuten ei vaan herää!
Pusuja!

Karoliina Sallinen

Mä en käy koskaan suihkussa arkiaamuisin, mutta kahvi - se kulkeutuu kylppäriin mukaan myös :D 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat