Kirjoitukset avainsanalla Arjen sankari

P3039078 (1).JPG
P3039078 (1).JPG

Jaahas. Tässä edessä olisi nyt postaus, jonka otsikoksi olen kirjoittanut omaan kalenteriini tekstin: blogiskaba. Ja sitten en oikein olekaan osannut laittaa yhtään ranskalaista viivaa otsikon perään. En ole tiennyt, mitä asiasta sanoisin.

Mutta aloitetaan nyt faktasta:

Sain viime viikolla sähköpostiini viestin siitä, että olen ehdolla Inspiration Blog Awards -kisassa kategoriassa Arjen sankari. Olin ilahtunut sähköpostista, unohdin koko keissin viime viikon pyörityksessä ja muistin asian uudelleen tänä aamuna. Niin ja sitten tulikin se lukko, että mitä aiheesta oikein kirjoittaisi.

Jotenkin tällaisessa kisassa ja ehdokkuudessa tiivistyy jotain sellaista, joka minulla on bloggaamisessa ollut aina aika vaikeaa. Nimittäin oman itsensä mainostaminen. Sellainen omien tekstiensä, motiiviensa ja työnsä auki kirjoittaminen ikään kuin niin, ettette te muka tietäisi jo tasan tarkkaa valmiiksi, mitä minä täällä kirjoittelen ja miten.

Älkää ymmärtäkö nyt väärin. Tiedän, etten ole ”anteeksi kun olen olemassa -ihminen”. Tiedän, mitä bloggaaminen vaatii, oli se sitten harrastus ja jotain vähän enemmän. Tajuan, että blogi on aina samalla myös brändi, jonka eteen täytyy itse tehdä markkinointityötä. Ja ymmärrän myös sen, että joskus oma naama on tuotava esille, eikä kukaan lukisi bloggaajaa, joka pitäisi omat ajatuksensa, äänensä ja/tai naamansa piilossa.

Mutta. Silti. Kaikesta tästä tiedosta huolimatta minulle iskee tällaisissa kohdissa sellainen perisuomalainen ujous. Nämä blogikisa-asiat kun ovat aina vähän jotenkin sellaisia, että alan kiemurrella nolouksissani. Tulee fiilis, etten nyt ainakaan haluaa tuoda sellaista kuvaa itsestäni, että luulisin itsestäni liikoja. Tuntuu ihan typerälle mainostamalla mainostaa, että ”Hei, olen tosi hyvä. Äänestä mua”. Eihän mitään urheilumitaliakaan ruinata raadilta, vaan se pitää ansaita. Ennemmin vaan haluaisin, että oma työni puhuisi niin paljon puolestaan, että joku – ilman, että joutuisin pyytämään– haluaisi ehdottomasti käydä äänestämässä juuri minua. Tiedätte varmasti, mitä tarkoitan?

Minä en tiedä, kuinka arjen sankari olen. Mutta jos blogissa on jokin sellainen palanen arkea, jota haluat lukea, tiedät, mitä täällä linkissä teet. Saa, mutta ei ole pakko hei!

Ja sitten vielä otsikkoon. Mitäkö ajattelen? Ihana päivän piristys ja ilahdutus. Ei tämän työn tärkein asia, mutta tietysti muistamisesta tulee hyvä mieli. Kiitos siis raadille ehdokkuudesta. 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (16)

Juliaihminen
1/16 | 

Mä rrrrakastan tätä kuvaa, paras! <3
Ihan vain jos sen takia kliksuttelen itseni nyt äänestämään sua. Kyä se niin on, että mainos kannattaa!

Torey
2/16 | 

Blogikisoissa on vaan se, että samat naamat niissä on ehdolla joka vuosi. Kävin antamassa ääne tasan yhdelle blogille tänä vuonna. Monesti en ole äänestänyt ollenkaan.

Maiaaa
3/16 | 

Heh, eipä ole raati yksin päättänyt tällä kertaa ehdokkaista... Auts.

"Tänä vuonna seuraajat saivat kertoa, ketkä heidän mielestään ansaitsisivat ehdokkuuden. Jokainen yli 100 yksittäistä suositusta saanut vaikuttaja sai ehdokkuuden"

Torey

Juu saivat. Mutta ois kiva kun keksittäis joku keino nostaa pienempiäkin bloggaajia esille. Itse tykkään ja luen enemmän just pienempien bloggaajien tekstejä. Ne on aitoja.

Vierailija

Kaikki blogit on ollut joskus pieniä ja tällaisten kisojen ansiosta tai takia jostakin pienestä blogista voi tulla iso, kun uudet lukijat löytää blogin. Lähteekö siinä sitten aitous. :)
Minä luen pieniä ja isoja blogeja, blog awardseissa en ole ikinä äänestänyt. Virkistävää sinänsä, jos nyt ehdolla on randomeitakin.

Torey

Totta kai ammattiblogeissakin on aitoutta, ihminenhän sitä kirjoittaa. Mutta joissain alkaa kuvien jne. takia aitous kärsiä ja asiat tuntua lavastetuilta.

Vierailija
4/16 | 

Ei kai blogikisat nyt urheilukisoihin ole verrannollisia millään mittapuulla, vaikka molemmista voi saada palkinnoksi jonkun pokaalin tms. :) Ehkä sitten jos kilpailtaisiin vaikka siitä, kuka kirjoittaa ja kuvaa nopeiten postauksen. :)

MariaVerna
5/16 | 

Pienet on piirit Suomen mittakaavassa, joten ei ole mitenkään kummallista, et samoja kasvoja näkyy.

Mutta kyllä sekin kertoo jotain. Henkilö mieluummin puhuisin persoonasta on vakiinnuttanut paikkansa omalla alallaan, hänen työnsä kiinnostaa vuodesta toiseen.
Hänellä on taito pysyä tasapainossa;
Jatkaa omalla tiellään, mutta kuitenkin luoda jotain uutta mielenkiinnon säilyttämiseksi.

Kuva on jäätävän hyvä

Natalia12345
6/16 | 

Siis!!! Toi äänten ruinaaminen! Minusta on sinänsä tosi kivaa että moni tuttu on päässyt ehdolle, mutta niitä ääniä on myös ruinattu niin perkeleesti joka ikisessä somekanavassa. Kun sitten näin niitä "olen maailman onnellisin olen ehdolla, kiitos" päivitykset, se että ne oli ehdolla ei tuntunut niin siisiltä, sillä kai nyt tolla ruinauksella. En tarkoita etteivät ansaitaisi paikkaansa, mutta ainakin itsestäni olisi hienoa olla ehdolla sen takia että oma työ on huomattu oma-aloitteisesti, eikä ison mainoskamppanjan ja ruinaamisen seurauksena... En aijo äänestää ihan vain sen takia koska se spektaakkeli niiden äänten saamiseksi ärsyttää.

Vierailija

Minäpäs äänestin sellaista blogia, jonka kirjoittaja ei ole sanallakaan maininnut kisaa blogissaan tai muissa medioissa :)

Vierailija

Enpä ole tämän bloggaajan kuullut tästä äänestyksestä mainitsevan kuin tässä tämän yhden kerran. Joten ei sitä nyt minusta ruinaamiseksi voi sanoa.

Hölmöhän hän olisi jos ei sitä mainitsisi sillä blogihommissahan nämä on sama kuin kisat urheilussa tai liike-elämässä eteneminen uraputkessa = saavutuksia.

Natalia12345

En tarkoittanut tätä kyseistä bloggaajaa kommentillani vaan mielestäni asia oli varsin hyvin esitetty tässä. Kai minäkin voisin äänestää kuten te, eli heitä jotka eivät spammaa joka paikkaa niiden äänien saamiseksi! :)

Please
7/16 | 

Aika samat blogit noilla listoilla pyörii vuodesta toiseen.
Linda Juhola, Dagmar, Kosonen, Väyrynen jne.. Mutta on siellä seassa hyviäkin kirjoittajia, mm Juliaihminen (blogin nimi ei kyllä mitenkään aukea meitsille. Ja on minusta kauhea, mutta so not). Ja ruokablogeista pidän todella paljon, joten ääniä sinne.

Juliaihminen

Pahoittelen blogin nimeä, onhan se vähän kauhea :D :D (Se on lapsuuden lempinimi, semmonen nolo ja tarttuva.)

Kiitos kehuista! <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat