Kirjoitukset avainsanalla äityli

 

aa.png
aa.png

 

Kun aloin odottaa F:ää, olin kaveripiirini ensimmäinen äiti. Sitä ennen en ollut oikeasti edes tutustunut retoriikkaan, joita äidit keskenään käyttivät, joten äitipuhe kaikkine termeineen tuli yllätyksenä.

Ensimmäiset vuoden analysoin, että termit ”tissitakiainen” ja ”masuasukki” saivat karvat nousemaan pystyyn siksi, että rooli äitinä oli minulle uusi. Koska muutenkin vähän pyristelin (mukamas?) perinteistä äitiroolia vastan, ajattelin, ettei minun suuhuni kuulu tuollaiset hattarasanat.

Kun sitten aika pian tajusin olevani ihan perinteinen ja tavallinen äiti (jos sellaista edes on) ja olin roolini kanssa todella sujut, en edelleenkään päässyt sinuiksi äitikielen kanssa. Itse asiassa: Edelleen koen suhteettoman suurta ällötystä, jos aikuinen ihminen kysyy masun kuntoa tai puhuu meillä-kieltä: ”Meillä on opittu ryömimään” tai ”Meillä syödään jo kiinteitä”. Hyvät hyssykät! Siis lapsesi, jolla on jo nimi, tekee näin. Miksi on pakko meilläillä?

Olen mietiskellyt, miksi äitikieli on niin ehdoton punainen vaate minulle. Enkä ole kyllä löytänyt vastausta pohdintaani vieläkään. Ehkä koen epäluontevaksi sen, että aikuisen ihmisen sanavarasto muuttuu yhtäkkiä niin radikaalisti. Tai itselleni oli ja olisi edelleenkin kauhuskenaario se, että menettäisin oman persoonani kokonaan äitylitouhuille. Siitäkin huolimatta, että rakastan olla äiti ja tietysti ajattelen asiat aina ensin F:n kautta! Ymmärrän hyvin, että lapsille voi puhua asioista pehmeästi (tosin en harrasta asioiden väärillä nimillä puhumista kyllä F:nkään seurassa), mutta miksi aikuiset puhuvat keskenään kuin olisivat Pikku Kakkosen suorassa lähetyksessä?

En tajunnut 2010, en tajua edelleenkään.

-Karoliina-

Kuvat: Sanni Kariniemi (Teoksesta Tee se itse -vauva, Kariniemi&Sallinen, 2016, Bazar) 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (14)

iiippa
1/14 | 

Mulle on liikaa jos vauvaa kutsutaan neidiksi tai herraksi jne. No joo, nää on näitä.

Pyjama

:D Kun mieheni sanoo, että nuori herra ei ole sitten nukkunut päiväunia, viesti pitää sisällään sen, että lapsi on todennäköisesti älyttömän väsynyt ja päiväunet olisivat todellakin olleet tarpeen, mutta ei ole millään suostunut nukkumaan.

 

Ksy

Sama täällä :) ja ystäväni tyttöä kutsun tosi usein neidoksi tai neidiksi. Toisaalta oma poika huonoina päivinä kulkee nimellä draamakuningatar :D

Minnea

Hahaa, itse kutsun poikaani välillä diktaattoriksi tai hänen korkeudekseen, kun hän on niin vahvatahtoinen, ja haluaisi aina päättää ihan kaikesta. 

äitiyskoe
2/14 | 

Niinpä! Täähän tapahtuu jo tässä raskausvaiheessa, neuvolassa oletaan puhua vauvelista ja masusta ja ties mistä kamaluuksista, ja kaikenmaailman ihmiset on kutsuneet mua mammaksi. Ahdistaa hämmentävän paljon.

Siis mä olen todella, todella paljon halunnut tätä lasta, haluan olla äiti, ja elättelen toivoa että se kuvio tulee aika luonnostaan. Mutta en mä ymmärrä, miksi pitäisi muuttaa puhetapaa (no okei, mun olis hyvä vähentää kiroilua, eikä vain lapsen takia).

Juliaihminen
3/14 | 

Oon Karoliina niin samassa veneessä sun kanssa :D

Musta tuntuu, että tässä on vähän kyse siitä, että osa ihmisistä haluaa identifioitua tiettyyn muusta maailmasta eristyksissä olevaan ryhmään tullasseen vanhemmaksi. Elämässä on niin iso muutos meneillään, mikä on kyllä tosi ymmärrettävää. Tämä onnistuu helposti puhumalla omaa "salakieltä".

Itse taas kynsin ja hampain pyrin olemaan edelleen siinä "muussa maailmassa" kiinni, ja siksi on ollut tärkeää yrittää pitää oma kieli mahdollisimman samanlaisena kuin se oli ennen lapsen syntymää. :)

Taru Mari
4/14 | 

En myöskään tajua tätä ilmiötä. :D Olisi kiva muuten jos joku näitä sanoja käyttävä avaisi asiaa, olisi mielenkiintoista tietää!

Sanni Tee Tee
5/14 | 

Mua ei yhtään haittaa muiden tapa puhua. Itse en ole "äitikieltä" koskaan puhunut, mutta jos se on jollekulle tärkeä osa omaa identiteettiprojektia, niin siitä vaan. En usko, että se lapsiakaan vahingoittaa, ja viimeistään kouluikään tultuaan he kyllä sarkastisesti huomauttavat asiasta, jos käy liikaa ärsyttämään. ;-)

Ihmiset taitavat puhua myös puolisoistaan/parisuhteistaan, lemmikeistään, kehoistaan ym. tärkeistä asioistaan kovin monin eri sävyin. Kukin tyylillään.

Mä en koskaan ole kokenut, että äitiys olisi identiteetti, joka jotenkin uhkaa nielaista mut. (Lapsia on kolme.) Ymmärrän kyllä, että jos sellaista huolta omassa mielessä on, niin sitä haluaa edes joillakin keinoilla vastustaa. Tai että silloin muidenkin harjoittama "äitipuhe" menee jotenkin ihon alle.

Mutta ehkä se jollekulle toiselle onkin ihana, iloa tuottava asia. Mikäpä siinä.

Täti Violetti
6/14 | 

Olen samaa mieltä ja muistan kokeneeni ärsyttävänä esimerkiksi äitiysneuvolassa sen toistuvan keskustelun avauksen "mitenkäs meillä on voitu"? Ja kun en muutenkaan pidä siitä, että rinnoista puhutaan tisseinä niin en kyllä todellakaan pitänyt sellaisista ilmauksista kuin "vauva on koko ajan tississä kiinni".
Siedin sen sisäisesti hampaita kiristellen muilta, mutta itse en kyllä muistaakseni taantunut vauvapuheen puhujaksi, ja olen yrittänyt sitä välttää myöhemminkin äideille, vauvoille (ja koirille ) puhuessani. En tiedä sitten antaako normaalikielisyys kylmäkiskoisemman kuvan kuin äityliinipuhe :). 
 

Mangonsiemen
7/14 | 

Hahaa! Mä tajusin just, että olen äitinä kuin klisee naisesta, jolla on vain mieskavereita. Muuten olen kokenut naisten kanssa kaveroitumisen luontevammaksi kuin miesten, mutta yhtäkkiä äitinä mun tärkein vertaisryhmä on isät. En ole lähtenyt äitikielijuttuun mukaan ja kieltäydyn koko ajan pelkäämästä, että lapselle tapahtuu jotain. Myös se, että vauva nukkui syntymästä asti 8 h öitä esti bondaamasta muiden äitien kanssa, ensisynnyttäjänä en tajunnut, että vauvan uniongelmattomuus on äitien "voin syödä mitä vain lihomatta" eli siitä ei olisi kannattanut sanoa mitään.

Millie's
8/14 | 

En ole äiti,  mutta silti tämä sai 'ilovedet' nousemaan silmiini. Kiitos Karoliina. :) 

Riinanen
9/14 | 

Jep! En myöskään koskaan ikinä suostu kutsumaan neuvolan terveydenhoitajaa NEUVOLATÄDIKSI!!  

Sanni Tee Tee

Sanavalinnat ovat mullekin tärkeitä. Minäkään en koskaan kutsu neuvolan terkkaria tädiksi. Enkä kutsu tädeiksi myöskään päiväkodin aikuisia.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat