Kirjoitukset avainsanalla äitiyspakkaus

Mä sain viime viikolla instassa kysymyksen, mitä tykkäsin tämän vuoden äitiyspakkauksesta ja mitkä tuotteet siellä olivat lemppareitani. Samalla havahduin siihen, että en olekaan tainnut edes mainita siitä, ettemme ottaneet pakkauksia lainkaan.

Kun perheeseen tulee kaksi vauvaa, Kela tarjoaa äitiysavustuksen joko kolmen pakkauksen muodossa tai sitten jokaista pakkausta kohden saa 170euron avustuksen. Näistä voi sitten itse valita, millaisen kombon haluaa. Ottaako pari pakkausta ja yhden avustusrahan. Vaiko esimerkiksi kaikki pelkkänä rahana, kuten me teimme.

Mä pidän äitiyspakkausta ihan loistavan yhteiskunnan kädenojennuksena ja suorastaan nerokkaana –arvoista kertovana ilmiönä – josta ei pitäisi ikinä luopua. Ja josta en ollenkaan ihmettele, että muu maailma on niin kovin kiinnostunut.

Silti pakkauksen ottaminen ei – kuten ei F:nkään syntymään aikaan – tuntunut omalle jutulle. F:n aikaan ajattelin lähinnä, että haluan pukea pienen tyttöni vain ja ainoastaan vaaleanpunaiseen, joten pakkauksen unisex-tyyli ei silloin houkutellut. Nyt taas ajatukseni olivat osin toisenlaisia, vaikka päädyimmekin samaan tulokseen.

Tällä kertaa ajattelin ensimmäisenä sitä, etten halua, että pakkauksen vaatteita jää meille tyhjän pantiksi pyörimään. Olen katsellut esimerkiksi pakkauksen talvihaalaria niin monella ystävälläni ja todennut, että luultavasti keskivertoa hieman pienempikokoiset kaksosemme hukkuvat oikean talven aikaan haalariin. Ja kun he kasvavat, alkavat säät jo lämmetä niin, että haalaria ei enää tarvita. Tuntuisi siis jotenkin tosi kurjalle pyöritellä täällä haalareita ilman, että niitä kukaan käyttäisi.

Toinen pakkauksen iso tuote on tietysti unipussi, joka sekin olisi luultavasti jäänyt ihan liian pienelle käytölle. Olen nimittäin säästänyt F:n vauva-ajoilta Marimekon vanupussia ja tämän lisäksi – suurena untuvafanina – vaunuihin on hankittu mitkäpä muutkaan kuin untuvaiset pussukat. Untuva, kuten olen ennenkin jo kertonut, kun sattuu olemaan sellainen materiaali, johon jää helposti koukkuun. Siksi haluan, että koska kaikki muutkin meidän perheessä nukkuvat untuvatäkkien alla, pitää pienilläkin olla siihen mahdollisuus.

kirjoittelin ennen kun olin alkanut hankkia pienille vaatteita, että haluaisin pukea heidät erilaisiin vaatteisiin, koska identtisinä heitä varmasti muutenkin sekoitetaan toisiinsa. Tämä oli myös yksi syy siihen, etten halunnut heille isoa pinoa samanlaisia äitiyspakkausvaatteita. Täytyy kuitenkin näin muutaman kuukauden lastenvaatehankintakokemuksella todeta, että kyseinen syy ei ole enää kovin relevantti. Olen nimittäin huomannut – jo nyt (!) – että on täysin mahdotonta hommata samanhenkisiä, mutta erivärisiä vaatteita joka ikisestä koltusta. Sellaisia ei ole usein edes uutena kaupoissa, saati second handina, tarjolla. Joko lapset on puettava aivan erilaisiin, tai sitten – kuten usein uutena ostettavissa vaatteissa itselleni iskee laiskuus –ihan samanlaisiin.  Siinä mielessä äitiyspakkauksen vaatteetkin olisivat kyllä menneet varsin hyvin, mutta tämä asia tuli päätettyä jo niin kauan aikaa sitten, ettei itselläni ollut tuolloin aiheesta parempaa tietoa!

Hassua muuten, miten varma olin tästä erilaisiin vaatteisiin pukemisesta vielä aivan hetki sitten. Ja kuinka olen kuitenkin huomannut, ettei käytäntö varsinaisesti tue ensiajatustani. Tai varmasti lapsille VOISI löytää ihan samanlaisia vaatteita, eri väreissä, jos ostaisi kaiken uutena ja jaksaisi pyöriä nettikaupoissa ja kivijalkaliikkeissä tuntitolkulla. Se ei kuitenkaan ole asia, johon haluan liiaksi käyttää aikaani.

Tästä puheenollen. Maailma on täynnä vauvojen vaatteita. Ja varsinkin ihan pienten vaatteet kuluvat niin vähän, että monia niitä saa hyvälaatuisina ja pilkkahintaan käytettyinä. Näin siis ajattelin etukäteen ja tässä aiheessa käytäntö on kyllä osoittanut ajatukseni ihan oikeiksi. Olen nimittäin ostanut vauvoille kirpparilta (lähinnä netin monikkokirpparilta) valtavat kasat vaatteita pelkästään jo yhden pakkauksen hinnalla. Plussana on ollut tässä se, että jonkun toisen perheen ostamille vaatteille on löytynyt uusi koti, olen voinut itse ainakin osin vaikuttaa niiden ulkonäköön ja rahaa on säästynyt.

Sellaisia ajatuksia pakkauksesta!

-Karoliina-

Alkuperäinen kuva: Kelan kuvapankki 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 | 

Pakko kysyä, että miksi vauvoilla pitäisi olla samanlaisia vaatteita eri värisenä? Eikö voi vain olla oikeaa määrää tarvittavia vaatteita, ilman että lapset stemmaa toisiinsa? Jos ostaa kaiken käytettynä, tuntuu oudolta ajatukselta, että kaikki olisivat jotenkin samaa tyyliä tms.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Tottakai voisi, mutta mä haluaisin, että jos toisella on hempeää, niin myös toisella (vaikkei nyt samanlaista tai samanväristä). Mutta edes samanhenkistä. Ihana samalla tavalla mä ajattelen, että jos mennään vaikka juhliin, niin pariskunnan asun on jotenkin mätsättävä. Toisella ei voi olla vaikka rantasandaalit ja t-paita, jos toisella on pitkä paljettimekko ja korkokengät.

Ja kuten tossa kirjoitin, second handinä tilanne tosin vaikeutuu. Vaikkei ole mahdotonta juuri esim monikkokirppiksen ansioista 😊

Vierailija
2/17 | 

Mulle tuli semmoinen tyhmä kysymys mieleen, että voiko identtiset kaksoset mennä vanhemmilta sekaisin syntymän jälkeen? :D tai jopa sen jälkeen kun on annettu nimet? 

Suvi Maarit
3/17 | 

Itse otin pakkauksen ja kaikki tuli käytettyä. Haalari tosin vasta seuraavana talvena, mutta onneksi ei ollut jäänyt pieneksi kesän aikana. Luca olikin niin pieni vauva ja edelleen hoikka poika. Ihana juttu tuo pakkaus, josta voidaan olla ylpeitä

Vierailija
4/17 | 

Olisi kiva kuulla esimerkiksi kelan etuusneuvojalta mihin perustuu tuo äitiysavustuksen korotus. Toki rahana ottaessa ymmärrän, että rahaa kuluu väistämättä enemmän kuin yhden lapsen syntyessä, mutta miten on perusteltu se että yhden lapsen saaja saa avustusta vain yhden pakkauksen/170euron verran kun taas kaksosista toinen on oikeutettu tupla-avustuksiin saati jos perheeseen tulee kolmoset.

KristaRuu
5/17 | 

Otin itse äitiyspakkauksen, mutta siinä olevista sisävaatteista suurin osa jäi käyttämättä. Vaatteet olivat väärän kokoisia meidän hoikalle tytölle. Olen silti tyytyväinen, että otin pakkauksen sillä siinä oli paljon sellaista tavaraa joita tarvitsin, peitto, makuupussi, lakanat, haalari jne. Haalari menee helmikuiselle tulevana talvena. Jos meille suodaan vielä toinen pieni, niin sitten en äitiyspakkausta ota. Vauvan vaatteita löytää tosi hyvin käytettynä, ostin vauvalle monen kuukauden vaatteet (sisä- ja ulkovaatteet ym.) alle 100 eurolla.

Kaksosettulossa
6/17 | 

Moi, kokeilen nyt vaan, että tuleeko kommenttini läpi, kun välillä herjaa vanhentunutta lomaketta toisella kertaa jokin palvelu on estänyt mut...

Vierailija
7/17 | 

Äitiyspakkaus on mahtava juttu ja siitä voidaan olla ylpeitä. Itse halusin perinteen vuoksi ottaa sen esikoiselle, tosin suurin osa vaatteista jäi juurikin käyttämättä. Kakkoselle en pakkausta enää ottanut. Tuntuu jotenkin hassulta, että joudut selittelemään ja puolustautumaan, miksi ette ota pakkauksia. Pakkauksen vaihto rahasummahan on kuitenkin se toinen vaihtoehto, jolla tuetaan uutta vauvaperhettä.

Vierailija
8/17 | 

Mulla on identtinen kaksoissisko ja ollaan aina tyylillisesti oltu samanlaisia myös näin aikuisiällä. Lapsena muistan, kun äiti paljon itse ompeli meille vaatteita, että kateus toisen mekkoon oli suuri! Hän siis ompeli samantyylisiä, mutta erivärisiä😅 Lopulta saatiin aina samasta kankaasta mekot ja ai että oltiin tyytyväisiä! Jos siskollani on ihana vaate ostettuna, hankin sen myös varmasti itselleni 😊

Mamabear
9/17 | 

Voi olla, että vaikka aamulla puet pienet mätsääviin asuihin niin päivän aikana ainakin toisen asu vaihtuu... Kyl sä tiedät nipat yms. :D

Kaksoset20
10/17 | 

Ootan kans kaksosia tässä naapurikunnassa ja mietin kans vaateasioita siitä näkökulmasta, että ostanko heille sit vaan jotain rytkyjä, jotka kestää tarvittavan hetken ja mennee roskiin sen jälkeen vai yritänkö haalia käytettynä jotain laadukkaampaa, jonka varmaan sit saa laitettua vielä eteenpäin. Lapsiluku on näiden kahden jälkeen täysi, eikä sukuunkaan varmaan tuu enää ketään pientä... Ja siis tiedän, tää on tosi pinnallista.

Pohdit aiemmin niitä välivaatteita jne, niin suosittelen Kivatin tehtaanmyymälää Tampereella. Paikallista on kiva suosia.

Vierailija
11/17 | 

Itse otin esikoiselle äitiyspakkauksen, mutta vaatteet jäivät kyllä suurimmaksi osaksi käyttämättä. Oltiin paljon tekemisissä samanikäisten vauvojen kanssa ja alkoi tympäistä, kun jokaisella oli ne samat vaatteet päällä. Monet bodyt olivat meidän hoikalle lapselle liian isoja. Huomasin myös, ettei äp-vaatteista ollut kauhean helppo päästä eroon. Eihän niistä kukaan halua mitään maksaa. Veinkin suurimman osan ilmaiseksi Fidalle. Nyt meille on tulossa toinen lapsi, enkä ota pakkausta. Esikoiselta on paljon vaatetta vielä jemmassa ja kirpparilta olen tehnyt hyviä löytöjä.

Musta tuntuu hassulta, että itsekin koen tarpeelliseksi selittää, miksi en halua pakkausta ottaa. Kuitenkin mulle on tärkeää lasten pukeutuminen ja haluan ostaa sellaisia vaatteita, jotka on mun mielestä kivoja. Tosi kiva siis, että avustuksen voi valita myös rahana, eikä sen valitseminen ole kiittämättömyyttä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

P8131372.JPG
P8131372.JPG

P8131375.JPG
P8131375.JPG

P8131376.JPG
P8131376.JPG

P8131381.JPG
P8131381.JPG

Esittelin aamulla blogissa äitiyspakkausen 2017kuten niin monena vuonna aikaisemminkin. Joka vuosi olen parilla lauseella kertonut, mikä pakkauksessa on mielestäni ollut hyvää, mikä huonoa. Ja joka vuosi olen saanut myös kommentteja siitä, kuinka ilmaiseksi annettavaa Suomen ylpeyttä ei sovi arvostella.

Ensinnäkin. Olen ihan hirveän iloinen äitiyspakkauskonseptista! (Vaikkakin nimi on aivan tökerö näin tämän päivän mittapuulla, mutta kutsuttakoon sitä nyt sitten vaikka perinteeksi.) On kerrassaan mahtavaa, että jokainen vauva tässä maassa saa monta hyvälaatuista vaatekerrosta, lämpöisen unipussin ja kasapäin muita tärkeitä tavaroita ja tekstiileitä alkutaipaleelleen. Ja vaikka tämä maa muuten onkin alkanut eriarvoistua sitä tahtia, että oikein pelottaa, ei äitiyspakkausperinteestä ole luovuttu. Kutsuisin sitä hyvinvointivaltion yhdeksi merkittävämmistä kulmakivistä ihan jo symbolisestikin.

Se, että pidän äitiyspakkausta tärkeänä elementtinä, ei tarkoita mielestäni kuitenkaan sitä, että se olisi täydellinen. On suorastaan aika hassua väittää, että äitiyspakkaus on ikään kuin niin ”pyhä”, ettei siitä saa lausua muutamaa kriittistä subjektiivista mielipidettä. Ehkä tämä juonta juurensa taas tähän meidän kulttuuriimme: Jos on jotain onnistunut saamaan, ei siitä saa valittaa! Kun on saanut miehen, vaikka se vähän hakkaisikin, ei sovi valittaa, koska on niitäkin, jotka joutuvat olemaan vanhoja piikoja läpi elämänsä. Kun on kerran saanut töitä, turha itkeä burn outia, koska on paljon työttömiä. Jos on saanut vaatteita ilmaiseksi, otetaan ne ilolla vastaan, vaikka ne olisivat rumiakin.

Tähän väliin olisi hyvä vetää nyt se kortti, että helppohan se bloggaajan on valita vaatteet kauneuden mukaan, mutta kaikilla tähän ei ole varaa. Väärin. Kun minä olen ollut lapsi, on meillä ollut todella vähän rahaa. Kaksi opiskelevaa aikuista, kolme lasta ja asuntolaina. Tiedän, minkälaista on olla köyhä. Tiedän, miltä tuntuu, kun vaatteet kierrätetään (90-luvun alussa se ei ollut vielä trendi) ja tiedän myös sen, millaista on kitkutella vuositolkulla opintolaina, opintojen ja iltatöiden välimaastossa. Tämän kaiken lisäksi tiedän myös sen, että visuaalinen silmä ja pyrkimys kauneuteen ei katoa siinä hetkessä, kun pankkitili näyttää nollaa.

Minusta itse asiassa juuri se, että kielletään koko äitiyspakkauksen arvostelu vedoten ”köyhiin”, on ylenkatsomista, jos mikä. Vaikka monen äitiyspakkauksen puolustajan – juuri sellaisena kuin se on – tarkoitus onkin ollut nimenomaa humaanisti tuoda esille, että monille perheille pakkaus on elinehto, ovat he minun näkökulmastani samalla myös osittain suurentaneet kuilua meidän ja noiden toisten välillä. Siinähän asetetaan nämä äitiyspakkausta eniten tarvitsevat sellaiseen asemaan, jossa taas kerran – suomalaiseen tapaan – ei saa vaatia itselleen liikoja.

Jos kerran äitiyspakkaus on useille perheille se kaikkein tärkein vauvan alkutaipaleen vaatettaja, eikö juuri siksi sen kuuluisi olla kaikkein kauneinta ja laadukkainta, mitä tämä maa voi tarjota. Sellainen, josta voisi olla oikein superylpeä? Koska minä ainakin olen! Jo nyt! Vaikka se ei nyt värimaailmalta tänä vuonna miellyttänytkään. Äitiyspakkaus on asia, josta olen leuhkinut ulkomaisille ystävilleni (ihan kun minulla olisi siihen osaa tai arpaa), jonka ilmestymistä olen seurannut seitsemän viimeistä vuotta silmä kovana ja jonka haluan jatkuvan meidänkin lapsiemme lapsille.

Vaikka äitiyspakkaus on periaatteessa vain nippu pieniä vaatteita, on se paljon enemmän. Sen tulisi yhdistää maamme äidit ennemmin kuin erottaa ne – ja samalla myös vauvamme – eri kasteihin. Koska niinhän se on, että kohta ne potkupuvut – kauniit tai ei – ovat täynnä puklua, kakkaa ja sosetta, joten lopulta arkisessa arjessa itse en edes muista, mitä vaatteet sitä vauvalla viidettä kertaa päivässä pukikaan. Tämä on retoriikkaa, sinappiylivuoto ja eriarvoistuminen todellisuutta.

-Karoliina-

 

-Karoliina-

Kuvat: Kummityttäreni ristiäisistä 8/2016

Lue myös:

Ei enää koskaan vauvoja? 

Unelmieni äitiyspakkaus

Tältä näyttää uusi äitiyspakkaus 

 

Kommentit (17)

Mangonsiemen
1/17 | 

Ihmisillä vain kun on niin eri käsitys siitä, millaisia ovat kauniit vauvanvaatteet, vielä kun tavoitteena on sukupuolineutraalius, ei äitiyspakkauksen kokoaminen niin, että se miellyttäisi kaikkia, taida olla mahdollista. Minä tykkäisin valkoisesta, harmaasta, beigestä, mustasta, vihreästä ja joistain hillityistä printeistä, mutta monet taitavat toivoa nimenomaan VÄRIÄ. Meillä jäi 2013 pakkauksesta pussilakana kokonaan käyttämättä, kun se oli mielestäni ruma, muuten kaikki tuotteet tulivat käyttöön (jotkut housut olivat myös huonon malliset). 

riik

Ne oli rehellisesti sanottuna hirveimmät ikinä näkemäni pussilakanat. Meillä on maa täynnä taitavia nuoria suunnittelijoita ja sitten painetaan tuollaiset ai-van järkyttävät pussilakanat.

Mun mielestä on ok arvostella äitiyspakkausta. Eiköhän koko boksin vuosittainen uudistuminen tapahdu näiden palautteiden ansiosta?

Mangonsiemen

Jep. Joku kerta saattoi mennä nurinpäin aluslakanana... Muutoin uskon ihan aikuistenkin pukeutumisessa, että melkein mistä vain vaatteista saa kivan asun, kyse on vain yhdistelemisestä ja asustamisesta, niinpä niiden trikoovaatteiden värit eivät minua niin huoleta, ehkä kuitenkin sitä valkoista kietaisubodyä 50/56-koossa saisi olla useampikin? Kuitenkin kadehdin vuoden 2015 vauvoja, silloin isoimmat jutut eli haalari ja makuupussi osuivat nappiin, myös 2014 ja se oma 2013 olivat aika hyviä tässä suhteessa (meillä oli myös kaikista hienoin laatikko). Toisaalta on kyllä kiva, että eri vuosina pyritäänkin vähän eri näköiseen pakkaukseen.

peppinen
2/17 | 

Helou! Jos kommentistani sai sellaisen käsityksen, että pakkausta ei saa arvostella tai että se on ”pyhä” tai täydellinen, niin tulin väärinymmärretyksi. Pointti on enemmänkin se, mikä kritisoidaan ja mihin halutaan vaikuttaa, mihin toivotaan muutosta.

Esimerkkinä muita julkisen sektorin palveluita ihmisille ja perheille. On eri asia vaikkapa tuoda epäkohtia esiin sen suhteen onko lähikirjaston ulko-ovi miellyttävän värinen omaan silmään versus onko kirjaston kirjavalikoima kuinka kattava ja millaista palvelua saa. Tai onko terveyskeskuksen verhot kertakaikkisen kamalat versus millaista hoitoa ja palvelua sieltä saa. Puhumattakaan siitä, että käydäänkö keskustelua siitä pitäisikö verhot olla ruudulliset vai raidalliset. Nyt kärjistän, mutta ehkä ajatuksesta saa kiinni.

Visuaalisuuden ja kauneuden merkitystä en lähtisi kiistämään, on osa ”palvelua” ja samalla vain osa. Jotenkin tämä pakkaus on kuitenkin mielestäni aikamoisen laadukkaasti ja huokoisesti (=otetaan vastaan kuluttajien palautetta ja reagoidaan siihen) toteutettu, ulkonäköön on panostettu. Kaikki on tietenkin suhteellista.

Äitiyspakkaus-tekstissäsi keskityttiin vaatteiden ulkonäköön, siihen miellyttääkö se sinun silmääsi. Tai että oliko ns. herkkupaloja. Aivan relevanttia pohdintaa jossain kontekstissa ja keskusteluissa. Yllätyin siitä että se oli sinun tekstiäsi. Odotin ja odotan sinulta enemmän ja tämä on silkkaa imartelua. :)

Useissa teksteissäsi tuot esiin yhteiskunnallisesti hyvinkin pohdiskelevaa ja analysoivaa ajattelua, juuri nuo näkökulmat omasta köyhyyden kokemuksesta jne. virittivät itseni odottamaan jotain muuta, mutta se on tietenkin vain minun odotuksia, ei se mitä blogissa pitäisi olla.

Jos tekstisi tarkoitus oli ajaa ”köyhien” asiaa visuaalisuuden näkökulmasta, niin en ikävä kyllä saanut siitä ajatuksesta kiinni. Siis ensimmäisen aihetta koskevan postauksen yhteydessä. Mielestäni vertaus hakkaavaan mieheen tai burn outtiin meni hieman vinoon ja överiksi.

Ilman muuta pakkauksesta pitää antaa palautetta, se mihin huomio ensisijaisesti kiinnitetään on sitten tietenkin toinen juttu. Ja korostan vielä, että pakkauksen sisältö ei ole universaalisti ruma, niinhän ei tekstissä väitettykään, sen sijaan en osta sitä ajatusta etteikö pakkauksen tuottamisen yhteydessä olisi laitettu kovastikin paukkuja myös ulkonäköön. Eli en myöskään allekirjoita ajatusta köyhille rumaa ja pidä suusi kiinni -argumenttia/ajattelutapaa. 

Karoliina Sallinen

Ihanaa, että odotukset ovat korkealla. Kiitos :)

Mutta ensimmäisen tekstini  tarkoitus ei ollut ollakaan mitenkään yhteiskunnallinen kannanotto, vaan silkka muutaman lauseen esittely.

Täti Violetti
3/17 | 

Olen täsmälleen samaa mieltä kuin Peppinen. 
Tämän "vastauskirjoituksen" otsikkoa ja tuota hakkaamisvertausta pidän ylilyöntinä, mutta ehkäpä niissä palautteesta pahastuminen läikkyy yli.
 

Karoliina Sallinen

Jos olet lukenut palautteitani, tiedät, ettei äitiyspakkauskeskustelun palautteet ole niitä, josta voisin pahastua. Voin sanoa, että hiukkasen pahempaakin tullut niskaan vuosien saatossa :) 

Vertauskuva - näin omasta näkökulmastani  - on edelleenkin hyvä. Ei niin, että äitiyspakkausasia on yhtä tärkeä aihe puuttua kuin perheväkivalta. Vaan siksi, että taas on asia, josta ei saa Suomessa valittaa. Tyytymisen kulttuuri on meillä niin vahvassa. 

Pyjama
4/17 | 

Tiedättekö muuten mitä tekee taktikoiva köyhä? Ei ota äitiyspakkausta, vaan summan rahana. :)

Äitiyspakkausten vaatteiden jälleenmyyntiarvo on noin nolla, eli käytännössä niitä vaatteita saa ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi ja monet vielä täysin käyttämättömiä (haalareita kun ei viitsi kesällä käyttää, kun ne olisivat lapselle sopivat). Tuttavapiirissä eräs hankki koko laatikon paria osaa lukuunottamatta 25 eurolla. Sen jälkeen jää vielä pitkälle toistasataa euroa muihin ostoksiin.

Me emme ottaneet laatikkoa (esikoinen ja ainoa vm. 2012) ja ihmiset olivat suorastaan tuohtuneita. Kun se raha on niin pieni laatikon arvoon nähden! Hassua, mitä reaktioita. Kai minä sen hintaeron käsitän, mutta totesin, että vaatteet ovat pitkälti rumia ja epäkäytännöllisen kokoisia talvivauvalle ja mieluummin käytin rahan kivempiin ja tarpeellisimpiin juttuihin. Ainoat kiinnostavat tuotteet olivat kestovaipat, joita sain eri piireistä ilmaiseksi/postikuluja vastaan toistakymmentä. :D

Mangonsiemen

Olen miettinyt ihan samaa, kun Uffeissa on aina äitiyspakkaushaalareita, tuttavilta saattaisi saada ilmaiseksikin vähän käytetyt äitiyspakkaustavarat. Itse taidan kuitenkin ottaa seuraavallekin äitiyspakkauksen makuupussin, peiton, villahaalarin, collegehaalarin, unipussin, myssyn ja niiden perusbodyjen takia. Viimeksi sammakkopussilakana jäi käyttämättä, koska meillä oli ainakin viisi kauniimpaa perintöpussilakanaa vauvalle.

Mangonsiemen

Täytyy myös vielä kommentoida, että syy miksi vauvanvaatetta on niin hirveästi ja halvalla käytettynä tarjolla on se, että ihmiset ostavat aivan liikaa. Toki äitiyspakkauksenkin tuotteet menevät monista perheistä todella vähällä käytöllä eteenpäin. Kierrätys on tietysti järkevää, mutta jonkun kuitenkin täytyy maksaa eettisesti tuotetuista vaatteista asiallinen hinta, että niitä tuotetaan.

Pyjama

Tuo on totta! Toki pikkuvauvan vaatteet ovat (olleet) ainoa kohta elämässäni, kun en ole osannut ennakoida kuinka paljon tarvitsee vaatteita. Ja minkälaisia. Isommalle lapselle voi ostaa tarpeeseen, mutta pienelle piti ostaa etukäteen ihan summan mutikassa. Mutta olemme silti olleet hillittyjä ostajia, jos joihinkin tuttaviin vertaa...

 

Karoliina Sallinen

Mangonsiemen ja Pyjama: Todella freesi näkökulma tähän keskusteluun. Kiitos! Toi minullekin ihan uutta ajateltavaa aiheesta. 

CougarWoman
5/17 | 

Mä en taas tajua, miten joku aluslakanan väri saattaa vaikuttaa siihen, ettei sitä käytetä ollenkaan :D Tuskin se vauva siihen menee köllimään ajatellen, että hyi saatana kun on ruma lakana, huudan kostoksi koko yön. :D (Sama sit tietty niitten vaatteitten kanssa, kunhan sopivat, istuvat hyvin ja ovat puhtaita, ei se vauva välitä.)

Mut okei, mä olenkin sisustusvärisokea, ja ostan tuotteet mieluummin käytännöllisyyden, kuin sen mukaan, mikä miellyttää silmää. :)  (Ja meidän petivaatteet ei mätsää ikinä, ei niitä pimeässä pysty kauhistelemaan kuitenkaan.) 

Nii

Pakko kyllä nyt tähän kommentoida että on ne vauvat joskus hullummistakin asioista huutaneet koko yön kuin rumista lakanoista. Että sen pohjalta en ihmettelisi. :D :D :D

Karoliina Sallinen

Vauvaa ei kiinnosta varmasti lakanoiden tai bodyn väri, mutta minua kiinnostaa. En voi mitään sille, että kahvi maistuu paremmalle kauniissa mukissa ja rumiin lakanoihin on inhottava köllähtää. Turhamaisuutemme kaikilla :) 

Mangonsiemen

Eikä siinä ole yhtään mitään pahaa! Sehän on ihanaa, että tulee niin hyvälle mielelle jostain niin pienestä kuin vauvan asun tai kahvikupin värimaailmasta. Meillä on monisukupolvinen perinne pilkata tuoreita äitejä "nukkeleikeistä", mutta oikeasti se oman vauvan pukeminen oli kyllä aivan ihanaa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

4.jpg
4.jpg

2.jpg
2.jpg

3.jpg
3.jpg

pakkaus.jpg
pakkaus.jpg

Äitiyspakkaus 2017 julkaistiin tänä aamuna. Täytyy sanoa, ettei tämän vuoden pakkaus ole ainakaan ykkössuosikkini viime vuosien pakkausten joukossa. Totta on, että tällä kertaa melkein kaikki vaatteet käyvät yhteen (iso plussa!) ja mitään hirvityksiä mukaan ei ole sattunut. Tosin eipä pakkauksessa ole mitään erityistä ihanuuttakaan, joten kokonaisuus jää aika pliisuksia. Ihana uutuus pakkauksessa on kuitenkin college-haalari, joka on minun mielestäni yksi käyttäkelpoisimmista vauvanvaatteista. 

Kivaa päivää!

-Karoliina-

Kuvat:Kela 

 

Kommentit (29)

peppinen
1/29 | 

Hmm, tämä keskustelu käydään väistämättä joka vuosi, mutta jotenkin tämä kolahtaa mulla väärään paikkaan ja mietin, että kun blogisi on usein aika ns. yhteiskunnallisesti valveutunut, että onko tämä nyt ihan ok? Siis miettiä, että ovatko äitiyspakkauksen (jonka nimi pitäisi ehdottomasti vaihtaa, vaikkapa perhepakkaukseksi tai vauvapakkaukseksi) mageita ja hyvännäköisiä.

Siis pakkauksessahan ei ole kyse ns. arjen luksuksesta, vaan siitä, että annetaan jokaiselle Suomessa asuvalla uudelle vauvalla mahdollisimman hyvä alku ja tasoitetaan sitä epätasa-arvoisuutta mitä lasten ja perheiden välillä väistämättä on. Mahdollisuuksia niillekin, joilla ei ole parhaat mahdolliset lähtökohdat.

Se on se hyvinvointivaltion idea.

 

Jotenkin siis toivoisin, että pakkauskeskustelua käytäisiin myös muista näkökulmista ja ehkä vähemmälle jäisi tuo ulkoinen meininki. Sisältö kuitenkin varmasti aika pitkälle mietitty ja kehitetty lapsen hyvää ajatellen, myös visuaalisesti. 

Karoliina Sallinen

Kiva, että ajattelet, että täällä puhutaan tärkeitä yhteiskunnallisia asioita. Niin haluankin tehdä...ja välillä myös kirjoittaa jotain arkisempaa ja pinnallisempaa. Koska sillon blogi kuvastaa myös minua: Molemmat puolet löytyy! 

J.
2/29 | 

Samaa mietin kuin Peppinen. En vaan ole ikinä ymmärtänyt sitä, että arvostellaan äitiyspakkauksen sisältöä tai kuoseja. Äitiyspakkaus on niin huikea juttu, että itse olen ottanut sen aina innolla vastaan eikä ole tullut mieleenkään valittaa jostain kuoseista. Missä muussa maassa on tällainen etu?! Väistämättä tulee taas mieleen, että onkohan meillä täällä Suomessa asiat vähän liian hyvin...

Mutta jokaisellahan on oikeus valita myös tietty rahasumma, jolla voi sitten ostaa juuri mieleisiänsä vaatteita (mutta jolla ei muuten saisi puoliakaan äitiyspakkauksen tuotteista).

Uusi Alku
3/29 | 

Mä katsoin tätä uutista kans siitä vinkkelistä, että kuinka suloista, että perheille tarjotaan mahdollisuus saada tällainen huolella mietitty, testattu ja kokeiltu pakkaus, jossa on aika paljon kaikenlaista tarpeellista. Ei vauva kuoseista vielä välitä, eikä ole edes vielä pohtinut lempiväriään.

Mieltä lämmitti päälle erityisesti vielä se, että palautetta todella kerätään ja otetaan vastaan - koko konseptia kehitetään sen pohjalta. Eli ei vaan lyödä jotain pakkausta käteen, vaan koko hommaa todella joku pohtii ja aprikoi. Hyvä Suomi ja me - onhan täällä nyt ihmisen monestakin syystä hyvä lisääntyä :D

Täti Violetti
4/29 | 

Kuulostaa melkoisen karulta arviolta, että pakkauksessa ei ole tällä kertaa hirvityksiä mukana. Vauvanvaatemakukaan kun ei ole mitenkään helposti yhteensovitettavissa meille vanhemmille, joskin uskon ja toivon, että suurimmalle osalle vauvaperhepakkauksessa tärkeintä on sen tasa-arvoinen ja jotenkin lapsen saamisen yhteiskunnallistakin merkitystä korostava ajatus.
Sitä paitsi minusta ne vaatteetkin ovat olleet aina suloisia, en itse asiassa ole "hirvitys"vauvanvaatteita koskaan nähnytkään. Omien kolmen kohdalla ne vaatteet noudattivat aikanaan sitä 80 -90 -lukujen taitteen mintunvihreä/vaalenkeltainen/lila värimaailmaa, ja ovat nykysilmin tietty aika, hmm hupaisia, mutta suloisia olivat vaatteet ja varsinkin vauvat niitten sisällä.  

Karoliina Sallinen

Mä olen kyllä nähnyt satoja hirvittäviä lastenvaatteita. Pakkauksessa ja kaupoissa :D Mutta onneksi nämä ovat vain yhden subjektiivise ihmisen mielipiteitä. Eivätkä millään tavalla merkityksellisiä yhteiskunnalle. 

Johanna_ar
6/29 | 

Hei, täytyy yhtyä edellisiin kirjoittajiin, eli en ymmärrä tätä äitiyspakkauksen ulkonäön kritisointia yhtään. Kelan ammattilaiset tekee joka vuosi ihan huikeen duunin kootessaan tätä pakettia ja ottaa vielä kehitysehdotuksetkin huomioon! Enkä ole kyllä hirvitysvaatteita koskaan pakkauksessa nähnyt...

Harmi että jo vauva-ajasta saakka vanhempien huomio keskittyy ulkonäköön eikä niihin oleellisiin asioihin. 

Harmi että tämä on julkaistu just sun blogissa, ehkä tuli kirjoitettua vähän kiireellä? Toivottavasti saadaan jatkossa lukea sun syvällisempiäkin juttuja!

hyvää keväänjatkoa!

 

Karoliina Sallinen

Mielestäni on aika erikoista väittää, että jos vanhempi on kiinnostunut lastenvaatteista, hän ei samalla kykenisi keskittymään olennaisiin asioihin. Uskon, että aika moni vanhempi pystyy molempiin...ja sen lisäksi vielä sataan muuhunkin asiaan.

Aina ei voi syvällinen. Siihen hukkuisi niin minä kuin lukijatkin :) 

Mangonsiemen
7/29 | 

Mielestäni on ehdottomasti hyvä antaa Kelalle palautetta äitiyspakkauksen puutteista, kuten vaatteiden huonosta laadusta tai mitoituksesta tai huonosta yhteensopivuudesta kuten myös parannusehdotuksia. Minusta nuo uutuudet collegehaalari ja unipussi näyttivät ihanilta. Myös bodyjen raitakuosit miellyttävät silmääni. On hyvä, että äitiyspakkauksen suunnittelu on niin toimivaa, että ainakin omassa lähipiirissäni kaikki nekin, jotka eivät taloudellisesti pakkausta välttämättä tarvitsisi, ovat sen ottaneet. Näin äitiyspakkaustuotteista ei tule leimallisesti köyhyyteen liittyviä. On jotenkin ihanaa, kun vauvamuskarin eteisessä kaikilla on sama haalari.

AnLottanen
8/29 | 

Mä katsoin tänään aamulla ne kuvat töissä ja tirautin muutaman kyyneleen. Että noin ihana pakkaus me ehkä voidaan saada, viimeinkin. Niin, yhdeksättä kertaa odotetaan, mutta yhtään ei olla saatu koskaan kotiin asti.

Mä olen koko päivän ollut ihan fiiliksissä. Mun mielestä pakkauksessa on kaikki, mitä tarvii alkuun. Ja sen jälkeen siirrytään mun ja miehen hyvin säilyneisiin 70-80- luvun vaihteen naperovaatteisiin. :) Jos Luoja suo.

Mä olen hirmuisen kiitollinen siitä, että
Kela jakaa edelleen - 80 vuoden jälkeenkin äitiyspakkausta ja pitää jokaista syntyvää lasta vanhempien statuksesta huolimatta tasavertaisina tälle lahjalle. Sillä lahja se on.

Karoliina Sallinen

Voi apua! Nyt mua tiraututtaa teidän tarina. Onnea ihan valtavasti <3 Nauttikaa joka hetki aarteestanne!!

Pax
9/29 | 

Äitiyspakkaus on ehdottoman hieno asia ja Kela tekee sen kanssa hyvää työtä. Viime vuoden pakkauksen itse saaneena olin silti utelias näkemään uuden pakkauksen sisällön, ja kyllä, myös vertailemaan sen ulkonäköä omaan pakkaukseeni. Toki myös huomasin, että mukaan on saatu myssy, jota meillä ei ollut ja kestovaippa on edelleen menossa mukana, vaikka se oli jossain vaiheessa käsittääkseni poistumassa.

Mutta siis vaikka hirvitys voi olla vahva sana ja ihmisten maut ovat erilaisia, ei Karoliina mielestäni tässä tehnyt mitään kohtuutonta virhettä. Tulisitteko samoin kommentoimaan, jos mielipide olisi ollut pelkästään positiivinen?

Vähän tulee nimittäin sellainen vire, että köyhällä ei ole varaa valittaa, pitäisi olla onnellinen, jos saa lapselleen kokonaan sinapinkeltaisen asukokonaisuuden, koska onhan lapsilla silloin ainakin vaatteet. Ilmeisesti pakkauksen kasaaminen on aikamoinen rumba joka vuosi, mutta ei mielestäni ole kohtuuton toive, että siinä tulevat vaatteet sopisivat edes jollain tavalla yhteen toistensa kanssa. 

Äitiyspakkauksen kiva sisältö voi myös lisätä tasa-arvoa: kun vaatteet ovat sopivia, käytännöllisiä ja visuaalisesti miellyttäviä, yhä useampi valitsee äitiyspakkauksen ja sitten siellä vauvamuskarin aulassa on niitä samanlaisia haalareita. 

Uusi Alku

Mä en ainakaan omalla kommentillani tarkoittanut missään nimessä arvostella Karoliinaa tai hänen mielipidettään. Halusin vain tuoda keskusteluun mukaan oman ekan fiilikseni, kun luin uutisen uudesta pakkauksesta.

Sitä kuitenkin mietin, kun näitä kommentteja selasin, että miksi äitiyspakkaus tässä keskustelussa liitetään köyhiin? Äitiyspakkaushan on universaali etu samalla tavalla kuin lapsilisäkin vielä on - ei siinä katsota kenenkään tuloja ja sen pohjalta päätetä saako vai ei. Ei äitiyspakkausta tänä päivänä enää köyhät edellä suunnitella - kyllä se on suunnattua (tietääkseni) ihan meille kaikille, tulotasosta riippumatta. Eri asia on sitten haluaako sitä ottaa vastaan.

En koe itseäni millään mittarilla köyhäksi, mutta ottaisin riemusta kiljuen äitiyspakkauksen vastaan (kuosilla kuin kuosilla). Otin sen vastaan 2010 ensimmäistä kertaa äitiydyttyänikin, vaikka kovin moni vaate ei edes tullut käyttöön. Ei siltikään tullut itselleni mieleen kylillä huutaa kuinka ruma mun mielestä se marjakuosinen body oli - jätin sen vain hiljaa sivuun. Pakkaus kun on täysin vapaaehtoinen ja kuitenkin sen mukana tuli myös paljon hyödyllistäkin.

Mangonsiemen

Mulla on tämän keskustelun myötä herännyt ajatuksia, että olisiko äitiyspakkausta kuitenkin syytä uudistaa niin, että suurempi osa tuotteista olisi ihan kaikille käyttökelpoisia. Toi haalarin muunnettavuus makuupussiksi on mielestäni tosi hyvä parannus. Jotenkin hirvittää se määrä vaatetta, mikä menee jonnekin uffille käyttämättömänä. Voisiko äitiyspakkauksen tuotannossa hyödyntää kierrätystä?

J.

Itse en ainakaan miettinyt tässä asiassa köyhiä ja että köyhällä ei ole varaa valittaa. En vaan käsitä sitä jokavuotista valitusta siitä, milloin äitiyspakkaus on liian tyttömäinen/poikamainen, milloin siellä on ällötyksiä ja hirvityksiä ja milloin joku on täysin turha jne. Ja eikä Karoliinakaan tekstissään valittanut, että sikäli olisin ehkä itse voinut edellisen kommenttini miettiä vähän tarkemmin. 

Meitä on kuitenkin niin moneen junaan. Itse en ole koskaan miettinyt, sopiiko vauvan vaatteet yhteen ja onko täydellisesti mätsäävä kokonaisuus. Minua ei myöskään haittaa pukea vauvaani sinapinvärisiin vaatteisiin. Enkä usko että se häiritsee vauvaakaan. Vauvat puklailevat ja niskakakkaavat ja vaatteita saa olla vaihtamassa koko ajan muutenkin. Ei minua silloin häiritse, jos yläosa on ruudullinen ja alaosa raidallinen. Jos se jotain muuta haittaa niin sille en voi mitään. 

Menee ehkä kauas aiheesta, mutta eikö ole myös aika tekopyhää vanhemmilta olla puhumassa esim. lasten kiusaamista vastaan, kun samaan aikaan on kotona näytetty esimerkkiä jo vauvasta saakka, miten jotkut vaatteet ovat rumia ja ällötyksiä, ja että sellaisia ei päälleen voi pukea.

Pax

Huomasin vasta, että Karoliinahan oli kirjoittanut jo oman vastineensa osin näihinkin kommentteihin, vähän hassua että keskustelua käydään kahdessa eri paikassa, jossa kuitenkin näyttää toistuvan samankaltaisia kommentteja. 

Itsellä särähti korvaan eniten se, että tämä, toki varmaankin nopeasti tehty postaus, "huomasitteko että uusi äitiyspakkaus on tullut" ja pari omaa mielipidettä asiaan, sai niin kovin kriittisen oloista kommentointia. Tuossa toisessa jutussa Karoliina toteaakin, ettei äitiyspakkaus saisi olla niin pyhä, ettei siitä saisi sanoa mitään. 

Itse olen saanut käytännössä kaikki vauvanvaatteet. Olen ostanut vain pari hassua vaatetta, koska niitä on ollut muutenkin riittävästi, jopa liikaa. Niissä on silti ollut suosikkeja ja olen halunnut pukea poikaa jotenkin toisiinsa sointuvasti. Osa on ollut käytännöllisempiä kuin toiset, osa muuten vain kivempia. Toisaalta en ole kommentoinut miehen tapaa pukea poikaa, välillä yhdistelmät ovat olleet minun silmääni kivempia kuin omat, välillä rumempia. Joskus taas kaikki kivat vaatteet ovat olleet pyykissä ja silloin on onni, että arsenaalia riittää, eikä kaiken tarvitse sointua toisiinsa. Käytännöllisyys menee siis toki kaiken edelle, mutta jos on vaihtoehtoja, olisi niitä mielestäni tyhmää olla hyödyntämättä. 

En ole osallistunut aiempaan äitiyspakkauskeskusteluun, enkä siis tiedä minkälaisia valitusvirsiä siitä on saatu vuosittain aikaiseksi. Varmasti useita. :)

Totta muuten on tuolla toisen postauksen kommenteissa tullut huomio, että edullisemmin saa kun ostaa käytettynä, saattaa saada jopa ihan uutta tavaraa. 

Ja ainahan on niin, että toisen ällötys on toisen ihanuus. Itse en kokisi luontevaksi pukea lastani pikkuaikuiseksi, toisille se tuntuu olevan ainoa oikea tyyli. Ja vaikka vauvalla ei sinänsä asiaan vielä mielipidettä olekaan, mielelläni piristän omaa päivääni pukemalla lapsen silmääni miellyttävästi. 

Mangonsiemen

Kommentoin nyt viimeistä kappaletta: Minusta tilaisuuteen sopiva ja esteettisesti mietitty pukeutuminen kuuluu yleissivistykseen ja hyviin käytöstapoihin samaan tapaan kuin pöytätavat ja kiittäminen ja anteeksi pyytäminen. Pyrin opettamaan myös lapsilleni ikätasoon nähden asiallista pukeutumista, alkaen siitä, että puen heidät vauvasta asti harkitusti. 2-vuotiaan kanssa jo keskustelimme, miksi juhlaan sopivat yhdet vaatteet ja pihaleikkeihin toiset. En ikinä haukkuisi toisten vaatteita, mutta lapsilleni saatan kyllä opetusmielessä sanoa, että mielestäni jotkut printit eivät sovi yhteen. Enimmäkseen kyllä kehun silloin, kun he onnistuvat hyvin asun kokoamisessa. Kolmevuotiaallani on jo oma, selkeä maku, ja hän tietää hyvin, mitkä vaatteet käyvätmihinkin säähän jne. Olemme myös keskustelleet siitä, että toisilla voi olla erilainen maku eikä toisille saa sanoa rumasti (lähinnä kun joku päiväkotikaveri on sanonut tyyliin "rumanvärinen paita").

peppinen

Sen verran vielä tähän kommentoisin, että argumentointi köyhyyden näkökulmasta on mielestäni harhaanjohtava.

Pakkauksessahan ei de facto ole kokonaan sinapinvärisiä vaatteita, joihin köyhien tulisi tyytyä. Eikö niin? Ja pakkauksen arvolähtökohtaisena tarkoituksena on nimenomaan universaalina, hyvinvointivaltiollisena mahdollisuutena lisätä tasa-arvoa ja lieventää perheiden välisiä tuloistakin johtuvia eroja.

Täällä vielä tuoretta lisätietoa miten sisältöä pakkaukseen tuotetaan. Lainaus:

Kuitenkin kriteerit ovat kaikille yrittäjille selvät: tarjoukset kokonaispisteytetään niin, että puolet ratkaisee hinta ja puolet tuotteen laatu. Laatupisteitä saa esimerkiksi esteettisyydestä, toiminnallisuudesta ja ompelusta.

Pax

Omaan kommenttiini tuo köyhyys ajautui aiemmasta kommentoinnista, mutta ei välttämättä ollut ajatuksena loppuun asti mietitty. Vähän vaan siis sellainen olo tuli, että esteettisyyttä ei saisi kommentoida, vaikka se näköjään on tuolla laatupisteissäkin otettu huomioon! Ja että nimenomaan sitä ei saisi kommentoida siksi, että Kela suuressa viisaudessaan ja työläydessään tämän äitiyspakkauksen meille tuottaa. Ja tottahan on se, että ne joilla on rahaa, voivat jättää pakkauksen ottamatta ja ostaa erilaiset haalarit, jolloin pakkaus leimautuisi enemmän sellaiseksi, että vain köyhän se kannattaisi ottaa (mikä ei sekään välttämättä ole totta). Jolloin siis lapsen vaatetuksesta voisi päätellä jotain perheen taloudellisesta asemasta, mikä ei mielestäni ole toivottavaa. 

Siksi vaatteiden esteettinen miellyttävyys onkin mielestäni tärkeää ja siitä voi ja saa esittää mielipiteitä. Se, saadaanko pakkausta ikinä sellaiseksi, että se olisi kaikille mieleen tai ettekö jonain vuonna olisi jotain kivempaa kuin edellisenä tai toisinpäin, ei varmaan ole mahdollista eikä edes tavoiteltavaa.

Uusi Alku

Ai kauhea, en ajatellut enää tähän keskusteluun kommentoida, mutta. En missään nimessä haluaisi ajatella, että joku vetää toisen tai vaikka meikäläisen taloudellisesta tilanteesta johtopäätöksiä siksi, että olisin valinnut lapselleni ylle äitiyspakkauksesta vaatteen. Mä en ole koskaan ymmärtänyt ihmisten tarvetta katsoa muita pitkin nenää enkä ymmärrä jatkossakaan. Mihin tää maailma on menossa? Mikä meitä aikuisia ihmisiä vaivaa? :D 

Tää on just tätä - sitä niin haluaa ajatella olevansa mieleltään avoin ja suvaitsevainen, mutta hups samassa arvostelee muiden kokonaista elämäntilannetta yhden vaatteen pohjalta. Ristus. Nyt järki käteen.

Karoliina Sallinen

Vastasin ensin epähuomiossa vain Paxin ihan ensimmäiseen kommenttiin. Mutta täällähän oli pari muutakin kommenttia :D Eka: Ihanaa, miten asiallisesti ja fiksusti keskustelette eri näkemyksistä. Kiitos, te viisaat ja aikuiset naiset <3

Piti vielä sanoa pari asiaa. En usko, että kukaan fiksu aikuinen puhuu lapselle, kuinka jollakin toisella lapsella on hirvityksiä päällä, tai että ihmisiä arvioidaan vaatteiden perusteella. Siinä mielessä tämä keskustelu lähti sellaisille urille jota en tarkoittanut, ja haluan korjata, jos jollekin tuli sellainen mielikuva. 

On hassua, miten se, että puhuu vaatteista hyvässä tai huonossa (ylipäättään visuaalisista asioista), se liitetään usein siihen, että ihminen arvioisi ja arvosteli rankasti muita ihmisiä ulkonäön perusteella. Itselleni on aivan sama muiden ihmisten sisustukset, kodit, vaattet tai naaman ulkonäkö, mutta itse minusta on kiva ostaa ennemmin OMAA silmääni miellyttäviä vaatteita ja toteuttaa omaa kauneuskäsitystäni. 

Heidi-
10/29 | 

Onko äitiyspakkauksen vaatteet joskus ollut vanhanaikaisia tai sellaisia, että ne jotenkin leimaisivat pakkauksen vaatteisiin puetun lapsen vanhemmat köyhiksi? Minun silmiini ainakin nuo 2017 vaatteet näyttävät hyvin tavallisilta ja neutraaleilta vaatteilta - ja pitää ollakin, jos pitää kaikkia miellyttää. ;)

Olen ajatellut, että pakkauksen suurin ongelma olisi se, jos lapsi ehtii kasvaa ohi jostakin haalarista tms. tai jos pakkauksessa on vaatteita, joita ei oikein kukaan tarvitse. Tietenkin kuoseista saa olla eri mieltä, mutta ei kai se kenenkään maailmaa kaada, jos vauva puetaan rumempiin vaatteisiin kotona tai jos ei ole muuta puhtaana. Ja pakkausta kun ei kenenkään ole pakko ottaa niin en oikein ymmärrä tätä "rumien" vaatteiden kritiikkiä; varsinkin kun on kyse vauvan vaatteista, joten lapset eivät keskenään voi edes kiusata niitä, jotka on puettu äitiyspakkauksen vaatteisiin. :)

Karoliina Sallinen

Minä en ainakaan ole ajatellut noin, mihin johdattelet ensimmäisessä kysymyksessä. Tarina varmasti on elänyt tässä postauksen ja kommenttien kautta myös sellaiseen suuntaan, mitä en itse ajattele. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

pakkaus1.jpg
pakkaus1.jpg
pakkaus5.jpg
pakkaus5.jpg
pakkaus2.jpg
pakkaus2.jpg
pakkaus6.jpg
pakkaus6.jpg
pakkaus3.jpg
pakkaus3.jpg
pakkaus8.jpg
pakkaus8.jpg

Tiistaina lanseerattiin uusi äitiyspakkaus, jonka innoittamana pistin ilmoille myös #omaäitiyspakkaus –haasteen, jossa pyysin teitä lukijoita ja muutamia bloggaajaakin kokoamaan kollaasin tai tuoteselosteen omasta unelmienne äitiyspakkauksesta. Ihanaa, että innostuitte haasteesta! Minulle tulleet sähköpostiviestit ja tänne blogiin laittamanne linkit kertovat, että äitiyspakkaus on edelleenkin aihe, joka kiinnostaa ja puhuttaa. #omaäitiyspakkaus –haasteeseen osallistuneista pakkauksista ainakin voi ajatella, ettei nykyinen oikea äitiyspakkaus edusta sitä tyyliä, jota moni vanhempi omilla valinnoillaan tuo esille. Noissa teidän lukijoiden kollaaseissanne ja teksteissänne kun korostui se, että hempeiden värien sijaan toivottaisiin valkean vastapariksi vahvoja värejä (punaista, mustaa, lilaa), ja että vaatteiden alkuperään, käyttöikään ja laatuun panostettaisiin niin, että ekologisuus menisi vielä enemmän vaatteiden määrän edelle. Heti haasteen antamisen jälkeen aloin itsekin pohtia, millainen olisi minun unelmapakkaukseni. Ja sehän muodostui tämmöiseksi. Kuten monilla teilläkin : Valkoista ja kontrastivärejä, ekologisia valintoja, usein kotimaisuutta ja luomua. Oikeista äitiyspakkauksista vuosien verralta mukaan minun pakkauksiini tulisi:

  • valkoinen kypärämyssy (2015)
  • valkoiset leijonasukat (2008)
  • 2 x valkoisia kietaisubodyjä (2015)
  • retrohelistin (mm. vuosi 2008)
  • pilkulliset,oranssi-valkoiset retropotkuhousut (2014)
  • kynsisakset, kuumemittari, hammasharja, hiusharja ja kylpylämpömittari (2015)
  • 2 sideharsovaippaa 70 x 70 cm, kestoliivinsuojat, nännivoide, terveyssiteet 10 kpl ja kondomit 6 kpl (2015)

  Omat lisäykseni boksiin (kursiivilla ne, jotka ovat kokonaan uudenlaisia tuotteita):

  • äitiyspakkauslaatikko, Vimman musta-valkoinen lettikuosilla (olisi mielestäni kaunis ja herkkä, ja värimaailmaltaan se sopisi jokaiseen kotiin)
  • makuupussi, Piia Kedon Aarrekidille suunnittelemasta Rannalle-kuosista
  • Haalari pussiksi avattavaa mallia. Musta. Kyllä!
  • Musta-valko –pilkulliset tumput ja tossut.
  • Uutena tuotteena college-kangashaalari tyyliä Mainio Clothing, koska kesällä/keväällä kollarihaalari on mielestäni yksi parhaista tuotteista pienille lapsille
  • kevyttoppahaalarin tilalle fleecehaalari tyyliä PO.P.
  • Ruskovillan villahaalari
  • neulemyssy, valkoinen. Ei tupsuja.
  • valkoiset sukkahousut.
  • musta-valkoisia kuviobodyjä pienillä väriyksityiskohdilla
  • imetyssuoja tyyliä Söpö (toimisi myös ohuena lattiavilttinä vauvalle)
  • Madaran vauvavoide ja Sophie la Girafen baby oil
  • kestävä yöhaalaripotkupuku
  • vauvalegagreita ja -pöksyjä (itse en pidä sukallisista potkareista muulloin kuin yökäytössä)
  • muovinen ruokalappu + kankainen kuola- ja puklusuoja
  • vauvakirja

Olipas ihana tutustua pitkästä aikaa vauvanvaatteisiin. Oliko niin, ettei vuonna 2010 oikeasti ollut näin paljon kauniita vauvanvaatteita (myös ketjuliikkeissä!), vai enkö silloin vain osannut etsiä oikein niitä? Ketkä muut etsivät vauvatuotteita viimeksi vuonna 2010?

-Karoliina-

* tuotteet valmistajien sivuilta (Lindex, KappAhl, Aarrekid, Mainio, Vimma, Madara, Sophie La Girafe, Marimekko, Polarn O. Pyret, Reima, ReimaTec)

Kommentit (15)

maiju
1/15 | 

Moikka!

Ihan pakko oli kommentoida kun meillä pötkii tuolla vuoden vanha riiviö. Hauskaahan tässä on se, että joka ikinen valitsemistasi vaatteista löytyy nuoren herran kaapista!Aikamoista. Taitaa siis meidän maut mätsätä:) Kun aiemmin vuonna 2012 ostelin vauvan vaatteita esikoiselle ei ollut näin ihania vauvan vaatteita ihan ketjuliikeissäkin. Taidat siis olla oikeassa...ne on petranneet.Tai sitten siellä on joku meidän sielunsisko sisäänostamassa:)
Ihanaa viikon alkua!
Maiju

2/15 | 

Vuonna 2009 etsin vauvanvaatteet oman perheen käyttöön viimeisen kerran. Mutta koska kerta oli jo kolmas, niitä kyllä löytyi vaikka kuinka ja paljon! Ja koska lapsen sukupuolielin oli toista maata kuin edellisillä, tuli ostettuakin paljon - kuin viimeistä kertaa.

Ensimmäiselle osti lähinnä, kun halvalla sai. Yhden sieltä, toisen täältä. Paljon tuli saatua ja otettua vastaan. Sitten huomasi, kuinka paljon niitä vaatteita lapselle kertyikään.
Kokemus opetti kriittiseksi valitsijaksi. Yritän edelleen hillitä itseäni lastenvaatteiden äärellä ja ostaa vain ne "ihan välttämättä kauneimmat pakko saada" jutut. Ja yhteensopivat.

Daniella
3/15 | 

2010 oli hirveä vauvavaatevuosi!! Oikein ottaa päähän, kun kattoo esikoisen vauvavalokuvia. Onneksi vauva rumien vaatteiden sisällä on söpöin esikoinen :)

2013 oli huomattavasti parempi ja kuopuksella oli ihania vaatteita.

Vaikka eihän se nyt tärkeintä ole ;)

Tupsu
5/15 | 

Ai ihana, olisikin äitiyspakkaus noin kaunis. Minusta se uusin on aivan hirveä, värit aivan järkyttäviä ja vain pari vaatetta jotka voisin kuvitella menevän oikeasti käyttöön. Esikoista tässä odotan ja vähän kahden vailla ottaako sitten äp vai ei. Se rahasumma on vaan turhan pieni verrattuna siihen mitä kaikkea pakkauksen mukana kuitenkin saa.

Laura
6/15 | 

Moi!

ylärivin oikeanpuoleiset pöksyt kuuluu Lindexin valikoimaan,hinta muistaakseni n.17€

Kolmistaan-Karoliina
11/15 | 

Itse en F:lle ottanut, koska tiesin, etten niistä kaikkia käyttäysi...

13/15 | 

Ainakin vuonna 2008 oli paljon ihania vauvanvaatteita lindexillä! :) 2014 vuosi oli aika mitään sanomaton sillä saralla.

Nina
14/15 | 

Ihania vaatteita kaikki :) Minkä merkin on tuo body,jossa on norsu ja panda ilmapallon kanssa? Yritin zoomailla ,mutta en saanut selvää.

Pilvi
15/15 | 

Tykkään kyllä noista valitsemistasi - en edes tiennyt että noin ihania on olemassakaan! Mutta silti en kannata tuollaista pakkausta yleiseen jakeluun. Olen sitä mieltä että äitiyspakkauksessa tulisi olla ylipäätään vain vähän vaatteita, tyyliin kaksi valkeaa sisävaatesettiä vastasyntyneen kokoa(isolla säätövaralla). Parit sukat ja myssyt lisäksi. Ulkoiluun turvakaukalopussi tai vastaava joka käy jo vastasyntyneelle, lisäksi villapuku. Harsoja(hyviä valkaisemattomia) saisi olla kymmenkunta ja vaipatukseen lisäksi pari hyvää PUL-kuorta. Ehkä yhdenkoon taskuvaippa imuineen myös. Kestäviä liivinsuojia useampi pari. Sitten ne kirjat, lelut, hammasharjat ym tilpehöörit mitkä nytkin sekä petivaatteet. Uusiksi jutuiksi ehdottaisin vaikkapa Salutem-lasten hammastahnaa ja jotain kestovaipoillekin sopivaa pyykkiainetta. :) Ja imetysopas ihan kunnon kirjasena!
Minusta samaa pakkausta voisi jakaa parikin vuotta putkeen, kun se olisi täynnä ihan perus tylsää käyttötavaraa. Paketin ottaisi sitten ne jotka sen tosiaan tarvii, eikä vain huvikseen tai kuosien vuoksi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat