Kirjoitukset avainsanalla 2018

P5252790.JPG
P5252790.JPG

Niin se vuosi 2018 vaan meni. Samalla tapaa nopeasti kuin niin monet vuodet lähiaikoina muutenkin. Tasan kaksi vuotta sitten me menimme A:n kanssa kihloihin, tasan vuosi sitten otettiin uutta vuotta vastaan lapsiperheystävien voimien täällä Tampereella. Molemmat tapahtuvat tuntuvat sille kuin ne olisivat olleet aivan äsken.

Mulle syksy on ollut aina se hetki, kun olen pistänyt elämää ikään kuin pakettiin ja kohdannut katseen tulevaan. Se on johtunut siitä, että oppilaana, opiskelijana ja sen jälkeen opettajana uusi lukuvuosi on ollut aina uuden alku. Nyt olen huomannut, että kun opetyöt ovat jääneet, on myös suhteeni aikaan muuttunut. Jo kolmatta kertaa tämä vuoden vaihtuminen on ollut merkityksellisempi kuin elokuu. On aika oppia menneestä ja ladata toiveet ja haaveet tulevaan.

Jos mä mietin vuotta 2018, on mulle jäänyt päällimmäiseksi seuraavat ajatukset ja hetket:

ASETTUMINEN. Olemme pian asuneet Tampereella kaksi vuotta. Ja vaikka Tampere edelleen yllättää ja on monella tavalla uusi kotikaupunki, on näistä huudeista – varsinkin kodin lähiympäristöstä – tullut tämän vuoden aikana ihan oikea koti. Uskoisin, että meille kaikille. Kun menee ulos, näkee ystäviä. Jää juttelemaan kaupan jonossa, törmää naapureihin leikkipuistossa ja roskia viedessä. Vanhempainillassa istuu tuttujen naamojen viereen ja tyttären joulujuhlasta tulee ystäväperhe lomanalkajaispitsalle. Suunnitellaan yhteisiä matkoja ja käydään yhteisillä brunsseilla. Jollakin käsittämättömällä tavalla asettuminen Tampereelle on käynyt hirveän luontevasti. Olenkin sanonut A:lle, että jos asuntojen neliöhinnat pysyvät sellaisina, että voimme asua täällä, haluaisin asua tässä kohdassa kaupunkia mummoksi asti.

 

HÄÄT. Me menimme naimisiin toukokuussa. Ja vaikka en oikeasti miettinyt häitä juuri ennen h-hetkeä, enkä ollut ladannut päivään oikeastaan mitään tarkkoja suunnitelmia, oli häät kyllä vuoden kohokohta. En ymmärrä, miten yhteen päivään saattoi mahtua niin paljon iloa, itkua, naurua, hymyä, ystäviä, yllätyksiä ja rakkautta. On ihan kliseistä sanoa, mutta silti en voi kun todeta, että hääpäivä oli yksi elämäni parhaista päivistä. Mulle tuli suorastaan ihan sellainen häähaikeus, kun mietin yhtenä päivänä, että nyt ne kemut on ohi. Ehkä täytyy järjestää vuosien päästä vaikka vihkivalojen uusiminen, jotta voi iloita ystävien kanssa vielä uudemman kerran. Vai menisikö joku rakkaista ystävistä pian naisimiin?

 

TYÖT. Tajusin ennen joulua, että on kulunut tasan 10 vuotta siitä, kun valmistuin maisteriksi. Ja kuinka paljon elämä on myös töiden puolesta sinä aikana muuttunut? Olin jo silloin koulussa opettajan, ja kun sain paperit, kuvittelin, että teen niitä töitä eläkeikään asti. Kun katselen paria viime vuotta – erityisesti tätä kulunutta vuotta 2018 – täytyy todeta, että miten mahtavaa, ettei tulevasta aina tiedä. Havahduin ihan yhtenä päivänä tajuamaan sen, että en ole enää kenenkään palkkakirjoilla, vaan olen todellakin oman leipäni ja onneni seppä. Miten minusta, joka ei koskaan haaveillut yrittäjyydestä, tuli kuitenkin tällaista sillisalaattiduunia painava nainen, joka ei ole vastuussa lopulta tekemisistään kenellekään muulle kuin itselleen? Yhtä aikaa tuo vapaus on parasta, mitä työrintamalla minulle on koskaan käynyt. Ja samalla se luo paineita: Tästä duunista kukaan ei maksa työterveyttä, sairauslomia tai palkkaa sijaisia. Nyt on pakko pysyä työkykyisenä ja -tehoisena.

 

ÄITIYS JA NAISEUS. Mä täytän pian 34 vuotta. En ole enää tyttö, en edes nuori äiti. Lapsi kasvaa kohisten. Kysyy vaikeita, mutta on koko ajan vaan arkisissa toimissaan helpompi. Jos minun olisin pitänyt 20-vuotiaana povata elämäni kulku, olisin ihan varmasti ajatellut, että olisin uutena vuotena 2019 vähintään kolmen lapsen äiti. Ydinperheellinen omakotitaloasuja lapsiperhelähiöstä. Mutta enpä ole. Ja vaikka elämä kerrostalon ylimmässä kerroksessa, yhden lapsen ja vasta aikuisena löydetyn aviomiehen kanssa onkin parempaa, kun osasin koskaan kuvitella, iskee aina välillä silti sellainen paine niistä odotuksista, jotka itselleni joskus annoin.  Pitäisikö nyt elämän olla toisin? Voidaanko ajatella, että elämä on nyt kokonainen?

Samalla, kun elämä on kulkenut omaa rataansa, olen yrittänyt alkaa suhtautua itseeni arvostavammin. Paino siis sanalla yrittänyt. Se, missä olin koko nuoruuteeni se täydellisyyksiin pyrkivä ”kympin tyttö”, ei ole iän myötä kadonnut minnekään, vaan huomaan edelleen yrittäväni suoriutua kaikista elämän osa-alueista kympin naisena. Tässä iässä olen kuitenkin alkanut tajuta sen, ettei kaikesta voi – varsinkaan yksityiselämässä – mennä jatkuvasti ilman virheitä. On pakko alkaa hyväksyä myös omat heikkoutensa niin, että ne on osa minua.

 

ITSENSÄ VOITTAAMINEN. Edelliseen aiheeseen liittyen olen alkanut tietoisesti tehdä asioita, joita en osaa. Tie ei ole ollut mitään iloista positiivishenkistä kilvoittelua hymyssä suin, vaan välillä hampaat irvessä kiroilleen vetämistä eteenpäin. Mä olen ollut aina todella huono epäonnistumisessa, enkä ole oikein kestänyt sitä, jos olen ollut jossain todella huono. Ja jos olen tiennyt jo etukäteen olevani huono, en ole tehnyt sellaisia asioita lainkaan. Viime vuonna olen tietoisesti mennyt pois mukavuusalueeltani. Olen opetellut luistelemaan, vaikka edelleen jäällä olo vituttaa ja ahdistaa ajoittain. Silti olen halunnut tehdä sen. Olla välillä kaatuileva ja nolo. Saattaa kuulostaa hassulle, että joku luistelu on mulle niin iso juttu, mutta se on ollut. 

Toisekseen olen opetellut ajamaan autoa uudelleen. Nyt kun hurautin meidän perheen joulunviettoon Rautavaaralle ja olin ratissa miltei 5 tuntia, oli olo kyllä aivan mahtava! Mä olen opetellut tekemään jotain, mitä olen vihannut ja pelännyt. Mihin kaikkialle voikaan elämässä mennä, kun uskallan hypätä tällä sisulla muihinkin haasteisiin.

 

Sellaisia oivalluksia ja hetkiä! Uuden vuoden lupaukset ja toiveet ja haaveet myöhemmin tällä viikolla. Mitä vuodesta 2018 jäi sulle käteen?

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

 

 

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (20)

Vierailija
2/20 | 

”Mutta enpä ole. Ja vaikka elämä kerrostalon ylimmässä kerroksessa, yhden lapsen ja vasta aikuisena löydetyn aviomiehen kanssa onkin parempaa, kun osasin koskaan kuvitella, iskee aina välillä silti sellainen paine niistä odotuksista, jotka itselleni joskus annoin. Pitäisikö nyt elämän olla toisin? Voidaanko ajatella, että elämä on nyt kokonainen?”

Tämä kohta antaa kyllä selityksen sille, miksi sinulla on niin hirveän kova tarve selitellä nykyistä asumismuotoanne ydinperhemuotoon. Eli puhutella uutta miestäsi lapsesi vanhemmaksi ja teitä perheeksi. Taisit käyttää teistä perhe-nimitystä
blogissa jo silloin, kun miehesi vielä asui Saksassa, ette olleet asuneet päivääkään yhdessä ja tyttäresi oli tavannut miehesi muutaman (?) kerran.

Olen kovasti ihmetellyt tätä tarvetta mutta tämä kyllä selittää sen / sitä. Inhimillinen tekijä löytyi siis näidenkin kummallisuuksien takaa :)

Vierailija

No mikäs muu se on kuin perhe??? En kyllä tajunnut tätä kommenttia yhtään.... hyväntahtoisesti näyttää jollakin tuo uusi vuosi kuitenkin alkaneen.

Karoliina Pentikäinen

Kahteen edelliseen: Kiitos tulkinnoista ja näkemyksistänne. Ihanaa uutta vuotta :) 

Vierailija

Vielä edelliseen lisäyksenä että tarkan yksityiskohtaisesti ja pitkän aikaa on joku jaksanut seurata kirjoittajan elämää ja sen tapahtumia ihan vain ilkeilläkseen. Ihmiset saavat siis tyydytystä eri asioista :)

Vierailija

Samaa olen ihmetellyt, miten joillain riittää aikaa ja energiaa ilkeillä blogikommenteissa? Koska sitähän tuo oli, vaikka vähän oli yritystä vääntää paskasta konvehtia. Itselleni vapaaehtoistyö on tuonut sisältöä ja positiivisuutta vapaa-aikaan, suosittelen sitä bloggaajista provosoituville vaihtoehdoksi kommenttiboxissa kettuilulle <3

Vierailija
3/20 | 

Miten tylsää kommentointia. Ei mitään sisältöä, pelkkä kiitos kommentista on niin lattea. Kai sillä ollaan olevinaan niin aikuismaisia.

Eihän tuo toteamus perhetermin käyttämisestä ollut mitenkään tyly. Sehän oli juttu, jonka varmasti moni ajattelee olevan juuri noin.
Toki kiitos on tapa ohittaa ikävät kommentit ja olla muka ystävällinen.
Eikä tämä siis liity ainoastaan perheeseen liittyviin postauksiin, vaan kaikkiin, joissa saat eriäviä mielipiteitä. Ennen ohitit ne ja teit selittelypostauksen, nykyään kiität!
Tylsää hommaa.
Eikä tuollaisten asoiden mieleenjäämiseen tarvitse mitenkään kytätä toisten elämää. Tämä ylläolevalle.

Karoliina Pentikäinen

Kiitos mielipiteestäsi. Mielellään luen kommentit ja opin niistä. Edelliseen minulla ei ole sen enempää kommentoitavaa. Kiva viikkoa! 

Vierailija

Minusta se kommentti ei ollut mitään muuta kuin tyly. Käsittämätön tarve joillain ihmisillä määritellä ulkopuolelta, mitä perhe joillekin muille tarkoittaa. Itselleni ainakin riittää, että tiedän, miten oman perheeni näen.

Vierailija

Olen alkuperäinen kommentoija ja pointtini oli juuri tämä - jokaiselle pitäisi riittää se miten itse perheensä näkee. Ja perheekseen voi nimittää toki mitä tahansa ”sakkia”. Kuitenkin se, että pitää korostaa teksti toisensa jälkeen sitä, miten uusi mieheni on lapseni vanhempi ja miten olemme perhe, ei anna kuvaa siitä, että kirjoittajalle riittäisi se, miten itse perheensä näkee.

Ja muille kommentoijille - kyllä, jotkut lukijat ovat seuranneet tätä blogia ja blogeja ylipäätään pitkään. Erityisen tarkkana ei mielestäni tarvitse edes olla, että muistaa suurinpiirtein mitä bloggaaja on kirjoittanut aiemmin. Eikös kirjoitusten tarkoituksenakin ole aiheuttaa reaktioita ja jäädä mieleen? Ja jokainen toki valitsee itse, miten käyttää vapaa-aikaansa. Blogit ovat nykyajan viihdettä siinä missä esimerkiksi aikakausilehdet. Mielestäni esimerkiksi vapaaehtoistyön tekeminen ei sulje pois blogien lukemista tai päinvastoin. Molempia mahtuu kyllä elämään, mikäli niin haluaa. Itse en oikein ymmärrä sitä, miksi blogeja ei saisi kommentoida (myös kyseenalaistavaan sävyyn) tai miksi siihen kulunut aika pitäisi käyttää johonkin muuhun. Valintoja ovat :)

Vierailija
4/20 | 

Ihania asioita ja oivalluksia! Omassa elämässä on ollut paljon samoja ajatuksia. Paljon inspiraatiota olen sun kirjoituksista vuonna 2018 saanut. Kiitos Karoliina.

Karoliina Pentikäinen

Voi ihana kuulla <3 Tuo on parasta kuultavaa korvilleni. Kivaa alkanutta vuotta :) 

25v nainen
5/20 | 

Hei, voisitko tehdä postauksen yhden lapsen perheestä? Ollaan puhuttu ääneen puolison kanssa, että haaveissa olisi ehkä sittenkin vaik yksi lapsi. Lähipiiristä on tullu paljon kritiikkiä, mit

25v nainen

...kritiikkiä siitä, että se olisi lapselle jotenkin "rangaistus, jollei saa sisarusta". Voitko kertoa ajatuksiasi siitä, miksi olet tyytyväinen yhden lapsen äitinä? Miksi yhden lapsen kanssa on ihanaa?

Nunsku
6/20 | 

Vuosi 2018 meni jotenkin nopeasti! Justiinsa vasta vietettiin kesälomaa perheen kanssa Budapestissa ja nyt jo vuosi vaihtui.

Hyvää uutta vuotta!

Kysyit joululahjapostauksessa elokuvasuosituksia. Vinkkaan nyt tähän sellaista kuin: Ailo - Pienen poron suuri seikkailu.
Sopii koko perheelle. Elokuva on Metsän tarina ja Järven tarina -elokuvien tuottajalta. Jos siis luontoseikkailu kiinnostaa, niin suosittelen!

Karoliina Pentikäinen

Ja kohta onkin sitten jo uusi kesä! Iiks <3 

Kiitos leffaideasta. Mukavaa uutta vuotta!

7/20 | 

Hauskaa oli lukea tätä, koska jos minulta olisi parikymppisenä kysytty (tai vieläkin) en olisi ikinä halunnut omakotitaloon. Ja se on edelleen elämäni suurin virhe. Ja lapsia meille ei pitänyt tulla ikinä. Mutta onneksi yllättäen tulikin ja elämästä on tullut hyvää. <3 Ja ehdittiin vuosia asua siellä ulkomaillakin, minne piti jäädä. :)

Ja hei, minäkin kammoan luistelua, mutta kiitos lasten luistelin ekaa kertaa 16 vuoden tauon jälkeen jouluna. Sehän oli huippua!

Kivaa uutta vuotta!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

PC072594.JPG
PC072594.JPG

PC072600.JPG
PC072600.JPG

PC072607.JPG
PC072607.JPG

PC072595.JPG
PC072595.JPG

PC072628.JPG
PC072628.JPG

 

Minä olen aina ollut ihminen, joka syttyy ennemmin syksyn tuomasta ”uudesta alusta” kuin varsinaisesti uudesta vuosiluvusta (vaikka tokin sekin on ollut jonkinlainen tilinpäätös- ja tavoitteidenasetteluhetki ajan kierrossani). Ehkä syy tähän on ollut kouluvuodessa. Kun aloitti uuden lukukauden oppilaana ja myöhemmin opettajana aina syksyisin, oli syksy luonnollinen hetki myös tehdä käännöksiä, asettaa tavoitteita ja haaveilla jostain suuremmasta. Tammikuu oli tuolloin vain samaisen vuoden jatkumoa. Ei mikään kummoinen käänne.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Kun ei elä varsinaista koulurytmiä – mitä nyt tietysti F:n osalta – tuntuu sille, kuin uusia alkuja olisi peräti kaksi. Syksyn lisäksi olen ladannut melkoiset odotukset tälle uudelle vuosiluvulle ja tammikuusta alkavalle ajanlaskulle.

Se, missä vuosi 2017 meni hirvittävän nopeasti, toivon vuoden 2018 olevan enemmänkin rauhaisaa laskettelua ja sitä ihan tavallista perhe-elämää. Vaikka rakastan eteenpäin menoa ja uusia innostavia juttuja, perheen osalta toivon asioiden pysyvän nyt niin stabiileina, kuin ihmisten elo nyt ylipäätään voi vain mennä. Olisi ihana istua ensi vuonna tässä samaisen olohuoneen sohvalla kirjoittamassa perhe ympärillään ja todeta, että vuosi on ollut ihan tavallinen.

Töiden puolesta tilanne on sen sijaa paljon ristiriitaisempi kuin yksityiselämän. Toisaalta haluaisin rauhoittaa myös työtilannettani ja keskittyä vain blogiin ja muutamiin muihin projekteihin, mutta toisaalta on olo, että hyvää draivia ei haluaisi katkaista. Edessäni on nyt – ihan melkein yllätyksenä – niin monta mahtavaa projektia, kumppanuussuhdetta ja haastetta – että en meinaa nahoissani pysyä. On todella vaikeaa painaa jarrua, jos yhtäkkiä tuntuu sille, että saa kaikkea sitä, mistä on koskaan haaveillut.

Minun oli tarkoitus aloittaa kahden uuden kirjan projekti heti nyt jo vuodenvaihteessa, mutta olen vetänyt asian kanssa nyt jarrua. Tuntuu sille, että jos nappaan tähän härdelliin nyt kaksi kirjaa, en ehdi tehdä mitään muuta kuin töitä. Ja samaan väsymykseen ja minuuttiaikataululla juoksemiseen, missä monta vuotta olin, en halua enää koskaan palata. Varsinkin, kun olen ottamassa keväälle kahden kuukauden kokopäiväpestiä vastaan töistä, joita en ole KOSKAAN ennen tehnyt ja jonka ohella on kuitenkin hoidettava myös blogi. Ihan hullua, sanon itselleni. Ja silti olen samanaikaisesti ihan intona!

Oman itseni suhteen minulla on aika monta isoa ja pientä tavoitetta. Yksi suuri niistä liittyy terveyteen ja toinen taas kulutustottumuksiin. Molemmat ovat sen verran isoja projekteja, että niistä tulee ihan omat postaussarjansa myöhemmin tammikuussa ja siitä eteenpäin koko vuoden ajan. Näistä kummastakaan ei tule varmasti helppo matka, mutta haluan haastaa itseni. Haluan osoittaa itselleni, että vanha kettukin oppii uusia ajatusmalleja ja voi tehdä parannuksia itsensä, toimintansa ja ajattelunsa suhteen.

Muuten olen päättänyt, että vähennän kiroilua ja yritän muutenkin puhua ulos kaikki ne kauniit asiat, joita ajattelen. Ja vähentää valitusta. Uskon siihen, että elämä muodostuu hyvin vahvasti sellaiseksi, millaiseksi sen nimeää. Millä tavalla ja sanoilla puhuu, mitkä asiat valitsee sanottavaksi. Niin muodostaa koko ajan ympäristöään. Olen nimittäin huomannut, että minun sanavalintani ovat joskus paljon negatiivisimpia, kuin mitä oikeasti olen tai millä tavoin ajattelen. Retoriikka, vaikka yksi vahvuuteni tietysti onkin, kaipaa vähän viilausta.

Mitäs muuta? No ainakin se, että toivon tänä vuonna blogiin parempaa henkeä kuin vuonna 2017. Vaikka minusta blogin kirjoittaminen on tänä vuonna ihanempaa kuin ikinä (koska kerrankin siihen on ollut aikaa), on henki blogissa ollut suoraan sanottuna välillä todella huono.

Minusta tuntuu, että kaikki alkoi mennä viime vuoden ensimmäisestä päivästä lähtien aivan väärille urille. Vuosi sitten, 1. tammikuuta, kirjoitin blogiin kihlauksestamme ja jo samana päivänä – kaiken sen ilon ja onnen keskellä – pahoitin ihan aidosti mieleni tavasta, jolla ihmiset kokivat oikeuteuksi kommentoida tapahtumia.

Jos elämäni yksi ihanimmista asioista, rakkaus ja siitä seurannut kihlaus, aiheuttivat sellaisen paskamyrskyn, jossa ruodittiin satojen kommenttien (enkä edes liioittele) voimalla sitä, kuinka huono äiti olen, miten epäluotettavia kaikki jääkiekkoilijat ovat, kuinka suuren virheen teen ja ei ole kuin ajan kysymys, koska minut petetään ja jätetään. Ja kun lopulta onnitteluista nauttimisen sijaan joutuikin ottamaan yhteyden poliisiin kunnianloukkausasioista (aiheesta, josta en edes kehtaa kirjoittaa) tuli tunne, onko kaikki tämä kirjoittaminen ja bloggaaminen tuollaisen epäreilun ja jopa sairaan kohtelun arvoista. Tuli ihan epätodellinen olo siitä, kuinka kahden aikuisen – toisensa vapaina löytäneen – ihmisten parisuhde pystyi saamaan aikaiseksi niin paljon pahaa puhetta täysin tuntemattomien ihmisten keskuudessa. Usein mietin, mitä väärää tilanteessa toisten silmissä oli ja kuinka edes pystyin loukkaamaan jotain sellaisia ihmisiä, joita en koskaan (tietääkseni) ollut edes tavannut. Kuinka niin henkilökohtainen ja oman yksityiselämän asia – josta kerroin blogissa tasan yhden virkkeen ja yhden kuvan verran – pystyikään synnyttämään niin paljon spekulaatiota ja ruodintaa? Ja toisaalta: Ketä asia edes oikeasti pystyi niin kovasti kiinnostamaan? Luulisi, että ainoat ihmiset, joille asialla oikeasti oli merkitystä, istuivat meidän kanssamme kotisohvalla tai lähipiirin kahvipöydässä. 

Vaikka nuo tapahtumat menivätkin aika luihin ja ytimiin, päätin, että kurjasta olosta paras tapa oli vetää edelleen vain omaa hiihtoa. Unohtaa anonyymit loukkaajat ja keskittyä siihen, mitä rakastaa. Kirjoittamiseen ja omaan elämään.

Olen yrittänyt kovasti unohtaa ilkeät kommentit (ja nyt en siis puhu siitä, jos joku on kanssani eri mieltä kännykkärajoista, ulkohousuista tai me too -kampanjasta, vaan aivan jostain muusta), mutta totta kai tuollainen saa ihmisen varpailleen. Ei siinä paljon huvita enää entiseen tapaan päästää lukijoita oman kotinsa seinien sisään sen tarkemmin tai hääpäivänsä syövereihin. Se on tietysti hirmuinen sääli, koska koen, että blogien tulee olla henkilökohtaisia, jotta ne olisivat mielenkiintoisia. Ja jotta niitä olisi paras mahdollinen olo myös kirjoittaa! Tässä on siis saanut aikalailla hakea uutta linjaa henkilökohtaisen ja yksityisen välillä.

Joku sanoi viime viikolla, että minun vastaukseni kommenttiboksin kommentteihin ovat olleet osin piikikkäitä. Uskon, että samalla kun olen rentoutunut blogin teossa muutenkin, myös se minulle tyypillinen sarkastinen luonne on päässyt esille. Minä kun ihan oikeasti – täällä kotona ja läheisteni kesken – olen varmasti paljon teräväkielisempi ja sarkastisempi – mitä blogi antaa ymmärtää.

Tosin sekin on varmasti totta, että tänä vuonna sietokykyni esimerkiksi minusta ja perheestäni liittyvien valheiden tai epätosien olettamusten levittelyyn on ollut aivan nollassa alkuvuoden tapahtumien vuoksi. On tullut sellainen olo, että toleranssini kaiken epäreilun kohtelun ja ilkeyden suhteen ei ole sitä luokkaa, mitä se ehkä ennen on ollut. Ja mitä sen pitäisi olla, kun tekee tätä hommaa työkseen. 

Joka tapauksessa olen sitä mieltä (ehkä tekin?), että on hyvä, että luen ja vastaan kommentteihinne ajatuksella. Toki voin alkaa vastailla kaikkiin  kommentteihin hymiöllä ja tyhjänpäiväisillä tilu lilu -toivotuksilla, mutta en näe, että sekään olisi lopulta oikea suunta. Se jos mikä olisi minun osaltani feikkiä, enkä halua, että dialogi lukijoiden ja minun välillä tyrehtyisi teennäiseen joo joo -meininkiin.

Olen miettinyt paljon sitä, kuinka saada blogin ilmapiiri kääntymään myös kommenttiboksissa siihen suuntaan, kuinka ilolla itse postauksia aina ideoin ja teen. Kuinka saada eriävätkin mielipiteet – teidän ja minun – niin kauniisi muotoiltua, että blogi olisi hyvä paikka vierailla ja jakaa tuntojaan? Olla samaa ja eri mieltä. Oppia ja opettaa. Kuunnella ja tulla kuulluksi.

Tiedän, että suurin vastuu kaikessa tässä on minulla. Minun tehtäväni on oppia valitsemaan sanani niin, että vaikka esittäisinkin jostain asiasta kärkkään - joitakin jopa provosoivan mielipiteeni - lukijoillani olisi kuitenkin tunne, etten loukkaa omalla mielipiteelläni muiden valintoja. Ja ehkä myös mietittävä tapa, jolla kommentoin silloin, kun kommenttiboksissa on selvästi tahallinen loukkaus tai sellaisen aiheen esiinotto, mistä kaikki lukijani tietävät, etten halua julkisesti puhua.

Vuoden 2018 ehdoton tavoite onkin hyvä mieli. Se ei tarkoita, ettei omaa mielipidettä saisi kertoa tai puuttua epäkohtiin, mutta tapa, jolla se tehdään, on tietysti jokaisen valittavissa. Koska hymyä, fiksua keskustelua, kauniita ajatuksia, rehellistä puhetta ja toisten kunnioittamista ei ole varmasti koskaan liikaa.

Ihanaa tammikuun ja vuoden ensimmäistä päivää ja maanantaita!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Neule, In Wear (By Emka) // housut, By Malene Birger (By Emka) // villasukat, mummon kutomat

Kommentit (43)

Asile
1/43 | 

Olen miettinyt paljon tätä dilemmaa kommenttiboksissasi, koska olen vakkarilukijoita, jotenkin sellaiseksi päädyin ihan huomaamattani. :) Olen itse ajatellut siitä näkökulmasta, että olet ehkä bloggaajapersoonana sellainen, joka jakaa mielipiteitä ja herättää voimakkaita tunteita. Sanon bloggaajapersoonana, koska senhän me näemme, emme sinua kokonaisuutena. Olen itse välillä niin eri mieltä että ärsyttää, mutta samalla se on osa tekstisi kiinnostavuutta: että olen eri mieltä, että tulee iholle, että jokin ratkaisu tuntuu itsestä aivan käsittämättömältä. Toisaalta yhtä usein olen samaa mieltä ja totean, että fiksusti sanottu ja hyvin kirjoitettu. Olet tehnyt elämässäsi itsellesi uskollisia ratkaisuja – ja sitä voi olla vaikea sietää, vaikka rohkeutta ei voi olla ihailematta. Se että herättää ristiriitaisia tunteita lukijoissaan, ei siis ole vain huono asia. Toki jos lain ja inhimillisyyden rajat ylittyvät, niin on menty liian pitkälle. Se on aivan selvää. Toivon kuitenkin, ettei sinusta tule liian poliittisesti korrekti. :)

Karoliina Sallinen

Tosi avartavasti pohdittu ja kirjoitettu. Kiitos :)

 Ja älä huoli: Musta ei koskaan - vaikka haluaisinkin - tule poliittisesti korrektia. Se ei vaan onnistu!

J..
2/43 | 

Samaa mieltä Asilen kanssa!
Juuri se tekee tästä blogista kiinnostavan, että sinulla on mielipiteitä ja myös välillä todella ajatuksia herättäviä pohdintoja. Sellainen saa usein ihmisen tunteet kuumenemaan helpommin kuin jos puhuttaisiin vaikkapa vaan ikkunaverhoista. Mutta en minäkään sitä ymmärrä, jos mennään henkilökohtaisuuksiin tai ruvetaan haukkumaan. Tsemppiä uuteen vuoteen!

Karoliina Sallinen

Kiva kuulla, että tunteiden herättämistä ei ole nähty vain negatiivisessa valossa. Itse rakastan sitä, ettei asiat/ihmiset ole haaleaa maitoa. Elän sellaisesta ajatusten vaihdosta ja tiukoista keskusteluista!

Peikkonen
3/43 | 

Jokunen aika sitten joku lukija kysyi naimisiinmenostasi. Tuo kysymys poiki useamman kommentin, joihin vastauksesi vaikutti kärkkäältä. Ei kuulemma ole oma vikasi, jos lukijat luulevat häiden jo olleen. Olet kuulemma kertonut häiden olevan vuoden sisällä siskosi häiden kanssa.
Syyskuun postauksessa kerroit F:n olevan morsiusneito lyhyehkön ajan sisällä peräti kolme kertaa.
Yhdet näistä olisi teidän häät.
Ei siis ihme, että monet luulivat häiden olevan syksyllä tai talvella. Vuosi ei kuitenkaan ole monenkaan mielestä lyhyehkö aika.
Eihän sinun tietenkään tarvitse kertoa häistä mitään, mutta jos et halua kyselyitä, niin vihjailutkin voisi jättää pois.
Iso osa bloggaajista rajaa tietyt asiat blogista pois, eivätkä he silloin edes vihjaile kyseisistä asioista blogissaan.

*

Tuosta vihjailusta oon samaa mieltä, tottakai lukijoita kiinnostaa esim. naimisiin menosi, kun siitä on mainintoja ollut. Lisäksi 1.11. Instagramissa julkaisemassasi kuvassa sukunimesi on Sallinen-Pentikäinen ja sinua onnitellaan naimisiin menon johdosta...

Mutta muuten kyllä kirjoitat asiaa, myös netissä täytyy osata käyttäytyä. Koko elämäsi ja valintojesi arvostelu ei kuulu meille lukijoille. Vaikka me uteliaina haluttaisiinkin tietää kaikesta kaikki ;-)

Karoliina Sallinen

On mielenkiintoista lukea teidän ajatuksia, koska itse en koe, että kyseessä olisi "vihjailu". Häät ja moni muu asia on luonnollinen osa minun elämää ja siksi myös on luontevaa, että niistä myös jotain mainitsen, vaikken kaikkea asiasta haluakaan avata.

On aika vaikea selittää ehkä asiaa ymmärrettävästi, mutta samalla kun itse kirjoitan postauksia, luon koko ajan myös rajoja. Se, mitä minä päästän näppiksistä läpi on jo läpäissyt oman sensuuriin. Mutta jos minusta tuntuu, että kommenttiboksissa ylitetään rajat (esim liioilla uteluilla), se ahdistaa. Toki minun pitäisi ymmärttä se, ettei lukijoille tuo raja ole varmasti ollenkaan selvä. Mikä on täysin ymmärrettävää. Ei tarvitsekaan olla.

Ja mitä tuohon hääkommenttiin tulee, oli kyseessä taas kommentti, jossa minun väitettiin kirjoittaneet jotain, mitä en ollut kirjoittanut (eli häiden ajankohta).  Minusta minun pitää myös oikaista tilanteet, jossa väärinymmärrys on tullut, vai mitä te ehdotatte?

 

 

Peikkonen

Kyllähän väärinymmärrykset "pitää" korjata.
Tuossa hääkommentissakin oli kyse siitä, että lukija oli saanut käsityksen, että häät ovat lyhyen ajan sisällä. Tähän vastasit, että olisi pitänyt tapahtua paljon muutakin vauvapalstan mukaan.
Tämmöiset vastaukset särähtää hieman, koska onhan vauvapalstan aihe vapaa-alue eri asia, kuin tämä kommenttiboksi.

Nyt tuo ahdistuksesi uteluista näkyy vastauksissa. Ymmärrettävää sinänsä kyllä, mutta kun asioista kertoo blogissa, niin ihmisiä kiinnostaa ja kyselyjä varmasti tulee.

Henkilökohtaisuuksiin ja tarkoitukselliseen loukkaamiseen meneviä kommenteja en minäkään ymmärrä, en siis pidä kaikenlaista kommentointia hyväksyttävänä.

Hyvää uuttavuotta!

Virtuaalikiusaajien eristämine...

Pisteet vauvapalstakommentista.

Mielestäni blogin kommentit ylipäätänsä kuvastaa hyvin läpileikkausta Suomen kansasta. Täällä kun ei virtuaaliystäviään pääse valikoimaan vaan jokaisella on valitettavasti yhtäläinen oikeus avata sanallista arkkuun ja tuoda ”näkemyksensä ja äänensä kuuluville” niin tämä näkyy myös kommenteissa. Veikkaan että tähän tulee jossain vaiheessa muutos siten että blogitekstejäkin pystyy paremmin kohdentamaan itselleen paremmin sopivalle yleisölle ja loanheittäjät pystytään bloggaamaan - kiusaamiseen puuttuminen on asia mihin on tärkeä puuttua mahdollisimman pian, koska se vaikuttaa myös muiden lukijoiden kokemukseen blogin kirjoittajan lisäksi.

anonyymit ilkeyksien laukojat ja mielensäpahoittajat voi toki jo nyt jättää kokonaan noteeraamatta, mutta se on vähän sama kun sanoisit lapsellesi että jos joku lyö niin käännä toinen poski. Ja ihan turha yrittää vedota sananvapauteen.Sananvapaus minkä tarkoituksena on haavoittaa tai loukata on kiusaamista, eikä sitä tarvitse kenenkään kestää virtuaalimaailmassa tai kasvotusten kadulla.

Mielestäni kiusaamiseen tulee puuttua aina.

Kommenttini tuli nyt sitten tähän vauvapalsta ja velvoite ”korjata väärin ymmärryksiä” alle, vaikka onkin ennemmin kommentti koko blogitekstin aiheeseen.

Vierailija
4/43 | 

Kyllä on kumns juttu miten eri tavoin ihmiset tekstejä lukevat. Osa näkee sen mitä lukee, osa tekee omia tulkintoja. Ja häistä puheen ollen, voihan ystävilläkin olla häitä joissa joku voi olla morsiusneito:)
Toisessa kommentissa ihmettelin kohtaa jossa todetaan että olet tehnyt itsellesi uskollisia ratkaisuja joita joidenkin on vaikea sietää. Niin, olet eronnut epätyydyttävästä suhteesta ja jonkin ajan kuluttua solminut uuden ja muuttanut. Melko radikaalia!!! Jos joku ei tällaisia täysin ulkopuolisten ihmisten ratkaisuja voi sietää niin sanomattakin on selvää että vaikeaksi menee elämä! Tekisi mieli sanoa että hanki OMA elämä.
Hieno kirjoitus taas ja antoi meille lukijoille /kommentoijille taas aihetta miettiä kuinka kanssaihmisiämme kohtelemme. Eniten on ehkä syytä miettiä mitkä asiat meille kuuluvat ja mitkä ovat tarkoitettu kommentoitavaksi. Ehkä tässäkin olisi taas kerran hyvä asettaa itsensä hetkeksi mielikuvissaan toisen asemaan ja vasta sitten painaa enteriä. Sos.media on niin nuori alue meille suomalaisille että kaikki eivät vielä osaa liikennesääntöjä siellä.

Asile

Tarkoitin sitä, että monesti ihmisten on vaikea sietää omasta arvomaailmasta poikkeavia ratkaisuja juurikin perhettä koskevien asioiden suhteen. Monilla niihin sisältyy kipukohtia. Jollekin Karoliinan ratkaisut ovat tavallista elämää, toiselle jotakin mitä ei voi edes sallia itsensä kuvitella omalle kohdalleen. Jos oma katsantokanta on vakaa ja vahva, moralisointi on helppoa. Ristiriitaiselta voi myös tuntua, kun bloggaaja muuttaa mielipidettään, toimii aiempia periaatteitaan vastaan, sanoo kaksi vuotta sitten yhtä ja nyt toista. Tämähän on toki luonnollista elämänkulkua. Kaikki muuttuvat ja muuttavat matkan varrella. Bloggaaja vain herkästi joutuu siitä tilille, koska jokainen vanha mielipide on muutaman klikkauksen takana. Me muut voimme sopivasti unohtaa omat vanhat mielipiteemme ja epätäydellisyytemme. :D

Vierailija

Edelliseen vielä että tottakai ihminen muuttuu ja hänen elämäntilanteensa muuttuvat! Jos tänään rakastat esim. Asumista Helsingissä ja vuoden kuluttua muutat jonnekin muualle niin eihän se ole kuin normaalia elämää jota säätelevät käytännön asiat,hyvänen aika. Harva meistä voi elää elämäänsä niin että ei elämässään tarvitse tarkentaa kantojaan ja näkemyksiään puhumattakaan käytännön ratkaisuista. Tuskin kommentoijatkaan jotka ovat niin kärkkäitä osoittelemaan toisia sormella.

Asile

Ehkä itselleni jäi mieleen, kun eron jälkeen oli prioriteetti pitää lapsen arki ja asuinpaikat mahdollisimman muuttumattomina, molemmat vanhemmat asuvat lähekkäin jne. Sitten tulikin muutto Tampereelle. Sehän on luonnollista, ettei elämää voi pysäyttää, eikä elää "lapsen ehdoilla" vanhan elämän raunioilla. Mutta siinä ehkä esimerkki asiasta, jossa ensin yksi periaate oli tärkeä ja myöhemmin sama periaate hävisi toisille tärkeimmille asioille. Ja niinhän se juuri menee, meillä kaikilla. :)

Vierailija

Tämä ei ole mielestäni periaate sen varsinaisessa merkityksessä. Kysymys on pyrkimyksestä. Periaate on voimakkaampi ja liittyy elämän harvoihin perustavanlaatuisiin linjoihin.

Karoliina Sallinen

Nyt oli jo niin monta kommenttia ketjussa, mutta toivotaan, että osaan edes johonkin vastata:

Noin olen itsekin asian tulkinnut. Bloggaajia pidetään ikään kuin blogihahmoina, vähän kuin kirjan tai elokuvan henkilöinä, joiden oletetaan olevan aina stereotyyppisen samanlaisia kuin "tarinana" alussa. Ja se taas, millaisena lukijat tätä hahmoa pitää (ja miten sen olettavat toimivan) on tietysti jokaisen lukijan omaa tulkintaa.

Se on tietysti ihan hassu olettamus, koska ihmiset muuttuvat. Ja jos ihminen ja hänen periaatteensa eivät muutu, elämä ympärillä muuttuu ja silloin täytyy toimia toisista realiteeteistä käsin.

Nuo muutto-/ero-/lapsen etu -/parisuhde asiat ovat aihe, jotka ovat toki paljon laajempia ja monimutkaisempia miltä ne blogin lukijoista näyttävät ja olenkin tehnyt päätöksen, ettei minun kannata niitä perustella kommenttiboksissa. Jos jokin laajempi perhe- tai elämäpohdinta on aihe, josta haluan kirjoittaa, teen sen sitten postaukseen.

Asile

Se on juuri näin, kuten kirjoitat. Mielestäni olet aika hyvin onnistunut rajaamaan yksityistä ja julkista viime aikoina. Itse kokisin kiusallisena sosiaalipornona sen, jos lähtisit retostelemaan täällä kaiken yksityiskohtineen auki. Dilemma tulee siinä, että osalla lukijoista lähtee mielikuvitus ja omat tulkinnat laukalle siinä vaiheessa, kun saa bloggaajalta vain tiedonmurusia. Syntyy kärkkäitä tulkintoja, joista ovat faktat kaukana, vaikka lukija ehkä kokee oman mielipiteensä faktana. Bloggaajalle tulee paine oikoa väärinkäsityksiä, mutta samalla ei voi kuitenkaan avata lukijoille asioiden todellisia taustoja. Tilanne muistuttaa itseasiassa hirvittävästi esimerkiksi viranomaisviestintää. Lukekaapa iltalehdestä juttuja, jossa vanhempi syyttää koulua epäasiallisesta toiminnasta. Vanhempi voi laukoa mitä tahansa ja viranomaisten puolelta ei voida toistella kuin ympäripyöreyksiä, koska vaitiolovelvollisuus. Ongelmahan ei kummassakaan tapauksessa korjaannu sillä, että asiat avataan kaikkine yksityiskohtineen koko kansalle. Tai ehkä lukijan näkökulmasta korjaantuu, mutta samalla heitetään alttarille lapsi, yksityisyys, ja oikeus turvallisuudentunteeseen. Syntyy vielä suurempi ongelma. Toivoisin ehkä lukijoilta hieman pohdintaa omista vaatimuksista. Mitä minä odotan bloggaajalta ja miksi? Miksi koen, että minulla on siihen oikeus?

Talvikeiju
5/43 | 

Kommentoin harvoin, tuskin ikinä. Tulin vain toivottamaan ihanaa uutta vuotta, toivottavasti se on toiveidesi mukainen! Eniten toivon että pysyt omana rehellisenä itsenäsi, vaikka se tarkoittaisikin kärkästä tai tiukkaa tekstiä. Se on juuri se, mikä tekee blogistasi oman näköisesi ja mielenkiintoisen. Lukijoilla on varmasti eriäviä mielipiteitä, mutta niin pitääkin. Eihän tästä maailmasta mitään tulis jos kaikki olis asioista samaa mieltä. Jos itse mietit, että sinun on mietittävä tapaa, miten valitset sanasi tai vastauksesi kommentteihin, niin ihan yhtä paljon jokaisen kommentoijan on mietittävä, mitä blogeihin kommentoi. Jos ei ole kuin oksennusta kirjoitettavaksi, niin silloin luulisi olevan parempi olla kommentoimatta. En ole koskaan ymmärtänyt miksi bloggaajille voi huudella mitä huvittaa. Onko nämä kommentoijat kasvotustenkin yhtä 'miellyttäviä' ihmisiä? Jättäisin nämä kommentoijat omaan arvoonsa, mutta puoleni pitäisin. Hyvää mieltä ja iloa vuodelle 2018!

Karoliina Sallinen

Hesari (?) teki kerran jutun henkilöistä, jotka olivat kirjoittaneet nettiin karmeita rasistisia kommentteja. Siis aivan kauheita! Takaa paljastui ihan tavallisia ja "kilttejä" perheenäitejä ja muuta kanssa. Se juttu sai todella pohtimaan somen ja tosielämän suhdetta.

 

Ihanaa uutta vuotta sinullekin <3

ambra
6/43 | 

Olet upean mahtava kirjoittaja! En kestä miten joku osaa kirjoittaa noin hyvin.

T. Vakkarilukija joka aina toivoo sinulle hyvää :-)

Pieni Merenneito
7/43 | 

Minäkin toivotan hyvää ja onnellista vuotta! Toivon myös todella, että kommenttiosiot siistiytyisivät, julkinen henkilö ei ole yleisönsä omaisuutta. Henkilökohtaisista jutuista olisi kivointa lukea, mutta ymmärrän kyllä, jos ei niistä oikein huvita kirjoittaa.. Ollaan ihmisiksi!

Karoliina Sallinen

Vanha opettajani sanoi:" Eläkäämme ihmisiksi!" Se on tosi hyvä neuvo. Pitää sisällään niin paljon viisautta.

Ihanaa alkanutta vuotta!

<3
8/43 | 

Minä en ole kokenut kommenttivastauksia piikikkäinä. Kun mietin epäasiallisuuksien määrää, on ihan hirmu ymmärrettävää että ei jaksa aina olla sydän auki täällä vastailemassa.

Sen sijaan itselleni on välillä tullut olo, että me lukijat olisimme toisinaan vähän sellainen välttämätön paha, kun kommentteihin ei aina tule vastauksia ja postauksissa on yleensä useampia kirjoitusvirheitä (tiedän lukihäiriöstäsi, mutta toivoisin että tekstit lukaisisi vaikka työkaverisi tai puolisosi läpi ennen julkaisua). Tykkään kovasti blogistasi ja haluaisin kai selvemmin kokea, että välität meistä :D <3

Minulle on tullut fiilis että tässä ollaan vähän kuin tienristeyksessä: blogi on ehkä saanut alkunsa enempi räväkässä tosi-tv -hengessä (en ole lukenut alusta asti ja pahoittelen jos tämä intuitio on väärä) ja se tie ja ne vibat on ehkä tulleet päätökseensä. Nyt bloggaaja mahdollisesti haluaisi siirtyä toisenlaisiin energioihin blogissa, ja toivon kovasti että me lukijat osaamme vastata tähän siirtymään. Tällaisia ajatuksia :)

Kiitos sinulle kovasti ajatuksia herättävästä blogistasi ja ihanaa uutta vuotta sinulle & perheellesi! <3

Karoliina Sallinen

Ihan totta tuo, että kommentteihin pitäisi aina vastata. Se on se homma, joka jää ekana to do -listasta, kun on kiire. Mutta kurjaahan sen on :(

Kirjoitusvirheitä ei kannata ottaa epäluottamuslauseena. Totta luki-vaikeuskin, mutta osin tässä on samainen asia kuin edellisessä: kiireinen aikataulu tehdä töitä. Silloin tekstejä ei ehdi tarkistaa. Itse pidän kuitenkin olennaisempana sisältöä kuin satunnaisia näppäilyvirheitä ja uskon (toivon!), että niin ajattelevat lukijatkin Ja ketään muuta näihin hommiin ei kyllä voi valjastaa kuin itsensä :D

Hassua kyllä, että copyna tarkista muiden tekstejä. Silloin niitä katsoo aivan eri silmällä kuin omiaan, eikä varmasti yksikään virhe jää julkaisuun.

Kirjoitin blogia jo kolme vuotta ennen tosi-tv:ta, mutta totta on, että se blogi muuttuu ja muokkautuu minun mukanani. Ja niin täytyykin: Kun kiinnostuksen kohteet ja elämä muuttuvat, haluaa myös kirjoittaa erilaisista asioista. Olisi tietysti ihana, jos lukijat säilyisivät muutoksessa mukana <3 Kun itseään ei voi lukijoiden toivossa pakottaa kirjoittamaan aiheista, jotka ei enää tänä päivänä ole ajankohtaisia itselle.

Ihanaa uutta vuotta :)

 

aktiivinen lukija
9/43 | 

Tykkään blogistasi monipuolisten ja keskustelua herättävien postausten takia! Pidän myös tavastasi kirjoittaa eikä näppäilyvirheet mielestäni mitenkään laske näiden kirjoitusten "arvoa". Jatka pliis samaan malliin ja toivottavasti kommentinentän negatiivisuus vaihtaisi edes hieman suuntaa.

Mainiota uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

Vierailija
10/43 | 

Nyt on ollut kommenttikentässä sitä keskustelua, jollaista toivoisi olevan enemmänkin. Vaikka ei olla asioista samaa mieltä, on oma mielipide tuotu fiksusti ja asiallisesti esille. Se osoittaa minusta myös kommentoijien "tasoa". Tällä en tarkoita todellakaan mitään tutkintoja tai ammatteja, vaan sydämen sivistystä ja kykenevyyttä asialliseen keskusteluun asioista ja ilmiöistä, ilman että täytyy hyökätä henkilökohtaisesti kirjoittajaa henkilönä (kommentoijaa tai bloggaajaa) vastaan. Olen joskus aiemminkin kirjoittanut tänne, että tällaiset blogit voisivat toimia loistavana keskustelun foorumina monissa perhettä, parisuhdetta ym. koskevissa asioissa, kunhan niitä ei pilattaisi juuri näillä henkilökohtaisilla hyökkäyksillä, jossa toinen ja hänen näkemyksensä leimataan suunnilleen idiootiksi / idioottimaisiksi ja jolle toivotaan ja ennustellaan pahaa. Valitettavasti on niin, että se karkottaa juuri niitä kommentoijia, jotka eivät halua lähteä "sotaan ja loanheittoon", vaan noudattaa hyvää tapaa myös kasvottomassa keskustelussa. Emmehän me heitä tuota sontaa päin naamaa elävässäkään elämässä!

Kyllä myös meidän sovinnollisempien äänien täytyy tulla enemmän näkyviin tulevana vuonna tässä kommentoinnissa, jotta mielenkiintoinen blogi säilyisi ja ilahduttaisi meitä edelleenkin, sekä haastaisi arvioimaan omia näkemyksiämme ja käsityksiämme.

Oikein ihanaa vuotta sinulle ja perheellesi Karoliina!

Karoliina Sallinen

Minustakin tällainen keskustelu on ihan PARASTA! Ei pointti ole samaa mieltä oleminen vaan kaikkien kunnioittaminen. 

Ihana tuollainen haaste hyvään kommentointietikettiin <3

Ihanaa alkanutta vuotta!

Eäkeope
11/43 | 

Valoisia polkuja 2018 Sinulle, Karoliina! Olen ylpeänä ja iloiten seurannut elämääsi viimeisen vuoden aikana.
Vaikka vuotesi oli välillä kovinkin raskasta - eikä vähiten ajattelemattomien, jopa ilkeämielisten kommentoijien ansiosta, usko pois, meitä sparraajia on paljon! Sinulla on turvallinen, Sinua arvostava mies, suloinen ekaluokkalaisesi, läheinen perheesi ja vankka ystäväporukka. Sinulla on myös meidät lukijat, joiden kannattelun elämässäsi toivottavasti tunnet - ja tunnet entistä voimakkaammin tänä vuonna. Uskon näin, kun luin blogisi seuraajien yllä olevia tsemppaavia kirjoituksia . Päätin minäkin kantaa korteni ensimmäistä kertaa kekoon.
Olet viisas nuori nainen. Rohkea ja rehellinen. Syvällinen ja aito - hyvä ihminen. Jatka ylpeänä omaa polkuasi! Olen liki puolet sinua vanhempi mutta blogiisi onnellisesti koukahtanut:) Ja mielelläni tunnustan sen! Anna-Maija

Karoliina Sallinen

Ihania, kauniita ja niin sydäntä lämmittäviä sanoja <3 Kiitos!!

Ja mahtavaa alkanutta vuotta eläkeopelle!

Vierailija
13/43 | 

Pakko myöntää, muakin vähän ärsyttää toi asioilla vihjailu. Tulee vähän sellainen olo, että kerrot kuinka tällaista kivaa olis, mutta enpäs niistä kirjoitakkaan kun osa on ollut niin ilkeitä... Kuulostaa hassulta itsellekkin kun asian kirjoittaa, mutta tällainen tunne on noussut...

Ps. Luin Tee se itse vauvan ja tykkäsin! Vaikka aihe ei kosketa omaa elämää ja kirja helppolukuinen, eteni sutjakkaasti ja henkilöt tosi hyvin kuvattuja :)

Karoliina Sallinen

Taisin kommentoida jo jossakin yllä, että itse en koe, että vihjailisin. Mutta tietysti se, miltä jotkut asiat näyttäytyvät lukijalle jotenkin, ei ole sama asia, kun kirjoittajalle. Itse taas ajattelen, että se on vain kirjoittamista aiheen rajauksella. Ei sen kummempaa :) Kun ei mulla monestakaan asiasta ole tarvetta salailuun (kuten vaikka häistä), mutta ei toisaalta myöskään tarvetta kertoa kaikkea servetin väristä puvun teemaan.

Ihana, jos tykkästi Tee se itse -vauvasta! Juuri tuli seuraava kirja toiseen tarkastukseen. Sitä pääse lukemaan sitten huhtikuussa :)

Vierailija
15/43 | 

Minustakin tuo vihjailu (esim. naimisiin menosta) on vähän kuin näpäytys niille lukijoille, jotka olivat sitä mieltä ettei suhde kestä ollenkaan ja ihan ymmärrettävää, että sellaisen haluaa tehdä, koska onhan se ärsyttävää, jos muut vatvovat sinun tekemiä valintoja, joista tietävät vain pinnan. Mutta jos somessa ei halua esim. parisuhteen tilasta mitään kertoa ja saada uteliaita kysymyksiä niin miksi sitten pitää laittaa julkiselle instagram- tilille mitään kihlauksesta, naimisiin menosta (kirjan kansi), häistä jne. Varsinkin kun kihlauksesta tehtiin juttu iltapäivälehtiinkin!
Varmaan kuitenkin ymmärrät, että kun olette aikoinaan ollut tosi tv:ssä, kirjoittaneet yhteistä blogia jne ja aika avoimesti jakaneet elämäänne niin tietenkin lukijoita kiinnostaa (muutenhan blogilla ei olisi lukijoita) ja joitakin sitten jo vähän liikaa tai negatiivisista syistä. Tietenkin hyvistä asioista elämässään haluaa kertoa, mutta jos haluaa välttyä näiltä tungettelevilta kysymyksiltä niin sitten pitää tehdä tiukempia rajauksia tai kertoa asioista vasta jälkikäteen.

Vierailija

Mielestäni rehellinen kysyminen suoraan on kuitenkin aivan eri asia kuin tuomitseminen ja paskamainen loan heitto ja kummallisten "ennustusten" tekeminen. Näin varmaan monen muunkin mielestä, jotka nämä asiat osaavat erottaa. Tässä on monella paljon opittavaa. Mitä iltapäivälehtiin tulee, niin nehän kaivavat jutun juurta mistä ikinä irti saavat - ilman että asianomaiset olisivat itse sitä millään lailla edistäneet saatikka halunneet, näin saattoi olla nytkin. Kaikkihan nyt tietävät muutenkin, mikä on iltapäivälehtien juttujen totuusarvo:)

Karoliina Sallinen

Kahteen edelliseen kommenttiin:

Mielenkiintoisia pointteja. Musta on hassua, miten isot mittasuhteet kirjan kansi on saanut. Kun itse halusin leijua ja ylpeilläkin vähän mun KIRJALLA, kaikki kiinnitti huomion nimeen. Toki todella ymmärrettävää, mutta itse en kertaakaan edes ajatellut nimiasiaa, ennen kuin alkoin onnitteluja satelemaan. Tuli vähän pöhkö olo: Onko edelleen 2017 luvulla isompi uutinen tulla vaimoksi kuin tehdä kirja? Toki itse arvostan rakkautta(ni) ja avioliittoa ja sitoutumista, mutta jotenkin ajattelen, että vaimoksi pääsee aika moni, mutta harva saa tehdä työkseen jotain niin ihanaa kuin kirjan. Mutta siis: Nyt jälkikäteen kyllä ymmärrän, että se joitakin hämmensi :)

Mä kyllä itse koen, että myös kommentoijilla ja lukijoilla on vastuu medialukutaidossa ja käytöstavoissa. En esimerkiksi voi joka kerta kameleonttina vaan muutella rajauksia tai pohtia miten tulisi vähiten paskaa niskaan, koska se on loputon suo. Näissä on oltava itselleen uskollinen ja toivottava, että se riittää. Ja mitä tuohon jälkikäteen kertomiseen tulee, olet siinä ihan oikeassa. Hirmuisen usein niin teenkin, mutta kuten muutto- ja kihlauskeissi osoitti, ei sekään ole vedenpitävä suunnitelma. Musta taas avioliitossa ei ole mitään salailtavaa. Harva 30+ menee kihloihin ihan vaan huvikseen, joten en usko, että etenemissuunta oli ylläri- Vähän sama kuin tämä lapsen kasvokuvat. Lapsi on ja pysyy, eikä se ole salaisuus, vaikka ei pärställään enää täällä blogissa heilukaan.

Iltapäivälehdistä olen muuten kirjoitellut täällä :) http://www.lily.fi/blogit/kolmistaan/talta-tuntuu-kun-omasta-elamasta-re...

Hauskaa uuttaa vuotta x 2!

Ai niin: Tuosta "näpäyttämisestä". Musta olisi ihan kauheaa ajatella, että mun pitäisi jotenkin näpäytellä vieraita ihmisiä mun oman elämän valinnoilla. Enkä oikein näe, että elämän mittakaavassa tämän mittainen suhde vielä on mikään "ähää, siitäs saitte -tyyppinen" näpäytys. Mutta ehkä siten vanhainkodissa voin tekareiden välistä tuuletella ;D

Vierailija

Minua ei kiinnosta bloggarien tai julkkisten yksityiselämä, mutta monia tuntuu kiinnostavan; tuskin muuten olisi viihdesivustoja niin paljon. Ja jos blogilla on paljon lukijoita niin onhan se selvä, että mukaan mahtuu monenlaista lukijaa, joista monet toki kaipaisivat medialukutaitoa ja netikettiä. Ja kun tämä on tiedossa niin itse ainakin miettisin mitä asioita somessa kerron ja mitä en tai miten ja milloin kerron. Ei se tarkoita, että asioissa olisi salattavaa.
Minusta kirjan kirjoittaminen ja naimisiin meno on molemmat kivoja uutisia, mutta oikeasti: etkö muka osannut arvata, että kuvassa saattaa kiinnostaa myös se sukunimi ja siitä saattaa tulla kysymyksiä. :) Somessa törmää jatkuvasti ihmisiin, jotka vihjailevat asioista juurikin kuvilla sormuksista tai vaikka varpaista hiekassa, joten miksi ei sinunkin julkaisuja luettaisi samoilla silmillä. Ja monilla ihmisillä on myös tarve tehdä siitäs saitte- tyyppisiä juttuja ja minusta ihan inhmillistä, joten miksipä ei joku voisi sinun julkaisujasi tulkita niin. Kaikessa viestinnässä on vaikeuksia siinä, että kaikki eivät ymmärrä sanomisia ja tekemisiä niin kuin ne on itse ajatellut. :)

Vierailija
16/43 | 

Moi! Mua on myös harmittanu sun kommenttiboksissa tapahtuva suoranainen lynkkaus vaikka en aina myöskään itse ole samaa mieltä kanssasi. Oon miettiny, voisko jonkunlainen avoimuus auttaa asiaan? En tarkota, että kerrot kaiken avoimesti vaan ennemminkin sanoisit avoimesti, että esim häistä ei tässä blogissa tulla puhumaan/tullaan puhumaan hyvin vähän. Mun mielestä esimerkiksi se postaus missä kerroit ettet enää julkaise lapsesi kasvokuvia oli tosi hyvä ja perusteltu! Sivuhuomautuksena, tää päätös oli mun mielestä tosi hyvä ja oon ihaillu sun kekseliäisyyttä sen suhteen miten erilaisia kuvia on tullut kun kasvot ei saa olla mukana.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat