Kirjoitukset avainsanalla Marie Kondo

Mä luin viikonloppuna Eveliina Huttusen blogista siitä, mitä kaikkea ”normaalin” lapsiperhekodin tavaroita ja huonekaluja heiltä puuttuu. Postaus oli ihan supermielenkiintoinen (!), ja sai itsenikin ajattelemaan – taas kerran – kuinka vähällä sitä tulisikaan ihan oikeasti toimeen. Eikä oikeasti tulisi vain toimeen, vaan saisi elämän jopa paremmin rullaamaan kuin suuren tavaramäärän keskellä.

Mä en oikeastaan meidän kodissa ajattele sitä, että meidän kodin olisi oltava minimalistinen, tai että luopuisin vaikkapa hyvästä sängystä tai kauniista taulusta. Lähinnä mietin sitä (ihaillen Eveliinan vaatekaappia), että sitä tavallisen elämän rompetta – kattiloita, kenkiä, aurinkolaseja, ”tärkeitä papereita” pesuaineita, kyniä jne – olisi vain omiksi tarpeiksi. Ei kokonaiselle armeijalle.

Mä meinasin saada loppuviikosta hermoromahduksen kun ensin lapsella oli kouluun lähtiessä kaikki hukassa ja sen jälkeen en itse löytänyt astmapiippua ja bussikorttia. Mä koen, että meillä ongelmat tulee siitä, että vaihtoehtoja vaikkapa valita kassi on liian monta. Kun sitten käyttää viikon aikana kuutta eri kassia ja ripottelee jokaiseen tavaransa, alkaa ongelmat olla jo aika lähellä.

Mä puhuin tästä asiasta jo Insta Storiesissa, mutta mietin, pitäisikö minun kehitellä meille pirskahtelun sijaan jokin sellainen tuotemääräraja, jota ei saisi ylittää. Koska mulla ainakin pirskahtelee niin moni asia. Mitä jos päättäisin, että saan omistaa maximissaan 8 housut, tietyn määrän neuleita ja vaikka kuudet kesäkengät. Toinen asia, mitä pohdin on se, tarvitseeko esimerkiksi kirjoja omistaa. Vaikka rakastan e-kirjojen lisäksi kovakantaisia kirjoja, tarvitsenko niitä aidosti. Kosken niihin lukemisen jälkeen tasan nolla kertaa. Lastenhuoneen kirjat on toki asia erikseen.

Sellaista. Antakaa kommenttia ja vinkkiä siihen, paljonko on riittävästi. Myös kaikki linkit ihanan tyhjiin kaappeihin ja karsintaan otetaan vastaan.

-Karoliina-

P.S. Huomasin, kun tulin laittamaan tätä teksti MeNaisten sivuille, että myös täällä meillä liipattiin aihetta, kun kerrottiin 6-henkisestä perheestä, joka asuu 56 neliössä. Kannattaa lukea juttu täältä. 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

Jennyfer
1/6 | 

Minä elän minimalistista ja ekologista elämää 31,5 neliön yksiössä, johon kanssani elämää jakamaan syntyy syyskuun alussa vauva. Olenkin jo sisustanut asunnon lähes valmiiksi minun ja vauvan tarpeisiin, josta postaan blogiini hieman myöhemmin. Ajatuksena on, että pärjäämme näissä neliöissä ainakin muutaman ensimmäisen vuoden. Viime viikolla tein postauksen siitä, tarvitseeko kaikkea omistaa itse (http://www.jennyfer1980.fi/2019/05/ekoteko-yksi-asioista-jota-kaikkien-e...) ja tulevana tiistaina tulee postaus sukistani, kuinka käytin kaikki parit totaalisen loppuun ja paljonko niitä uusia sitten tarviikaan. Minulla siis tuo vähäinen tavaramäärä kulkee käsi kädessä ekologisten arvojen kanssa sen lisäksi, että inhoan, jos nurkissani on jotain ylimääräistä, sellaista, mitä en ihan oikeasti tarvitse. Muita aiheeseen liittyviä postauksiani löytyy tunnisteen "Ekoteko" alta. Koko raskausajan olen mennyt todella minimalistisella vaatekaapilla ja kunhan pääsen näistä odottajan muodoista eroon, niin tulen varmasti postaamaan myös minimalistiseen vaatekaappiin liittyen. Kiitos myös sinun linkkivinkeistäsi postauksen yhteydessä. 

Vierailija
3/6 | 

Ei liity tähän postaukseen mitenkään, mutta joko blogiarvonta vaateihanuuksien suhteen on ratkennut? 😍😁

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

P2218156.JPG
P2218156.JPG

P2218158.JPG
P2218158.JPG

P2218160.JPG
P2218160.JPG

P2218161.JPG
P2218161.JPG

P2218163.JPG
P2218163.JPG

P2218153.JPG
P2218153.JPG

Mä olen inventoinut meidän kaappeja kaappi toisensa jälkeen tässä viime viikkojen aikana. Vaikka innon karsia tavarapaljoutta ja siistiä kaapit antoikin Netflixin Konmari-sarja, olen huomannut, että marittamisessa on myös monta juttua, joita en allekirjoita sellaisenaan.

 

AIHEALUEKARSIMINEN EI TOIMI, JOS AIKAA EI OLE PALJON.

Ensinnäkin en kannata sitä, että koti räjäytetään aihealue kerrallaan. Konmari-metodissahan esimerkiksi joka ikinen vaate laitetaan yhteen kasaan, yhdellä kertaa, ja sitten valinta lähtevistä ja jäävistä tehdään siinä hetkessä. Tämä metodi sopii minusta tosi hyvin, jos kaappien läpikäyntiin on todella paljon aikaa. Esimerkiksi lomalla marittaminen onnistuisi. Mutta jos meinaat saada kaapit kuosiin päivätöiden ja muun elämän ohella. Käyttäen hommaan iltaisin aikaa tunnin sieltä, toisen täältä, ei noin suuri räjäytys vaan yksinkertaisesti onnistu. Tai siis minulta ei ainakaan onnistu. Olen yrittänyt. Aihealueräjäytysten sijaan suosin enneminkin vanhanaikaista kaappien raivaamista ja tyhjentämistä kaappi kerrallaan. Tai vaikka hylly kerrallaan, jos aikaa on vain puoli tuntia illassa.

 

KANNATTAAKO HYPÄTÄ SUORAAN SYVÄÄN PÄÄHÄN? EIHÄN SE TOIMI LIIKUNNASSAKAAN. 

Tämä liittyy vahvasti edelliseen kohtaan. Esimerkiksi urheilun aloittamisestahan sanotaan usein, että se tulee aloittaa porrastetusti ja kasvattaa työmäärää asteittain. Sama neuvo annetaan vaikka terveellisissä elämäntavoissa tai laihduttamisessa. Harva opas kertoo, että pitsa-bisseviikonlopun jälkeen on hyvä aloittaa uusi elämä juomalla pelkästään vihersmoothieita, syömällä rahkaa ja käymällä salilla 7 kertaa viikossa. Syy tähän on tietysti se, että muutoksen on oltava aito. Sellainen, johon ihminen pääsee itse todellisuudessa mukaan ja jonka arvoihin tämä voi sitoutua. Usein aito sitoutuminen tapahtuu vaihe vaiheelta.

Olen huomannut, että pari kertaa ”aidosti marittaneena” mun ongelmaksi kovan alkuinnon jälkeen on muodostunut useasti se, että innostus on lopahtanut todella nopeasti. Koska aidossa marituksessa työtaakka on kova, ja aihealueräjäyttely on kovaa –  aikaa ja hermoja vievää – puuhaa, tulee ainakin itselleni vääjäämättä turnausväsymys.

Mä olen huomannut, että mulle sopii paljon paremmin hivuttautuva metodi. Sellainen, jossa koko vaateongelmaa ei tarvitse ratkaista kerralla, vaan voin edetä huone tai alue kerrallaan.

Tämmöisestä saa myös pontta jatkaa, koska jo pienellä ponnistelulla kotiin saa ainakin muutama kohdetta, jossa asiat ovat kauniisti ja järjestyksessä. Ja jos ahdistu alkaa iskea muista kodin paikoista, voi hetkeksi mennä tuijottamaan sitä jo siistittyä vessan hyllyä tai sukkalaatikkoa. Motivoi kummasti!

 

PYSTYVIIKKAUKSEN IDEA?

Tätä mä ne ole vaan tajunnut. Okei. Totta on, että pystyviikattuna tavarat näkee paremmin. Mutta siihen se sitten jääkin. Esimerkiksi vaatehuollollisesti pystyviikkaus on minusta vaikeaa: Mä taittelen (tai mies) vaatteet aina pinoihin suoraan pyykkitelineen vieressä niin, että jokaisella perheenjäsenelle on sitten oma pino, joka kannetaan sylissä hyllyyn. Miten ne pystyviikatu voi kuljetella enää minnekään? Tuntuu, että viikkaus on tapahduttava aivan laatikon välittömässä läheisyydessä, jotta työntäminen vaatteen omalle paikalle onnistuu. Vai oletteko onnistuneet kanniskelemaan pystyviikkauspinoja? Miten?

 

MITES TOI KIERRÄTYS?

Konmarituksessa yksi ongelma on minusta kierrätyksessä. Toki kierrätys on myös asia, joka muuttuu maiden (ja vuosienkin) välissä, mutta itse kaipaisi apua siihen, miten kaiken ei-pirskahtelevan voisi hävittää. Olisi hauska vaikkapa vähän mehustella sillä, miten hyviä vaatteita ja tavaroita voi lahjoittaa niitä tarvitseville. Ja saada näin itselleen hyvän mielen. Toisaalta jotkut kirppislaskelmatkin olisi aika hauska juttu. Kyllä minua inspiroi tieto siitä, että viimeksi saatiin kaappien siivoamisen jälkeen kirppismyynnillä ensi kevään reissuliput ostettua.

 

OIKEAT SÄILYTYSRATKAISUT ON TÄRKEÄ POINTTI

Konmarin ekassa kirjassahan taidettiin sanoa jotenkin niin, että ihmisille myydään kauheat kasat säilytysratkaisuja, kun oikea ongelma on siinä, että tavaraa on vaan liikaa (ja huonossa järjestyksessä). Olen tässä samaa mieltä, mutta vain osittain. Nimittäin olen huomannut, että oikeat säilytysratkaisut inspiroivat karsimaan, järjestämään ja pitämään pitkällä tähtäimellä kaapit siisteinä paremmin, kuin mikään muu keino! Sitä paitsi, kun säilytysratkaisu on tarkoitukseen oikea, pysyy se melkein itsestään siistinä. En tarkoita sitä, että koko kotia tulisi vuorata kaapeilla, mutta esimerkiksi kylpyhuoneen purnukat on paljon helpompi laittaa oikeille paikoilleen, jos hyllyt ovat purkeille oikean kokoiset. Silloin purkit on helppo saada, mutta ennen kaikkea myös palauttaa. Jos kaappi on taas vääränlainen omiin tarpeisiin, räjähtää se käsiin – ainakin minulla – aivan heti. Joihin kaappeihin Marie Kondon suosimat söpöt pahvilootat ovat ihan omiaan, mutta ainakin tällaisen semi-boheemin ihmisen pelastus on Inariat, Elfat ja Orthexit.

 

Mitä ongelmia ja toisaalta oivalluksia olet kohdannut marittamisessa? Mä kerron omat maritus-fanitukseni myöhemmin. Ja puhun vähän myös muista tavarataito-oppaista.

-Karoliina-

Kommentit (1)

Fisnku
1/1 | 

Varoitus, romaanikommentti :D

Karsimisen ei ole tarkoituskaan olla nopea ja helppo prosessi. Aihealuekarsimisen etu on se, että kun kaikki saman kategorian tavarat kasataan yhteen, näkee kuinka paljon tavaraa oikeasti omistaa. Ainakin itselläni tämä avasi silmät sille, kuinka paljon rompetta on tullut hillottua kaappien perällä ja kuinka paljon saman asian ajavia tavaroita omistan. Tämä on auttanut hirvittävästi oman tavarasuhteen kehittymistä ja sitä, että nykyisin mietin ennen ostamista paljon tarkemmin, tarvitsenko oikeasti uutta. Nautin siitä, että kodista löytyy vain niitä lemppareimpia juttuja, ja osaan ihastella esineen kauneutta tuntematta halua tuoda sitä kotiin, mikäli sille ei ole jo käyttötarvetta ja paikkaa. Aiemmat ”kaappi kerrallaan”-karsimiset eivät ole avanneet silmiä samalla tavalla, kun tavaraa on lähinnä tullut liikuteltua paikasta toiseen.
Toki jos ei ole aikaa ja halua kohdata koko tavarapaljoutta kerralla, voi totta kai järjestellä ja karsia jollain muulla kuin KonMari-metodilla

Alkuinnostuksessa on totta kai usein tullut tehtyä enemmän ja nopeammin, mutta kyseessä ei tosiaan ole mikään pikaopas autuuteen, vaan prosessissa voi mennä aikaa. Itse aloitin marituksen reilu vuosi sitten, ja kävin tavaroita läpi pari kuukautta, kunnes homma jäi tauolle. Alkuvuodesta aloitin uudestaan tavararyhmistä, jotka viimeksi jätin käymättä läpi, ja esimerkiksi paperiroskan kanssa meinasi motivaatio loppua, kun sitä vain riitti ja riitti. Nyt on taas pieni taukokausi, ja enää pari kategoriaa käymättä läpi!

Meillä mies säilyttää vaatteensa edelleen pinossa, itse olen pystyviikannut kestokassikoreihin. Viikkaan vaatteet pystyviikkaustyylillä pyykkikoriin (siis sellainen pieni kanniskeltava, jolla kannan myös likapyykin yläkerrasta alakerran kodinhoitohuoneeseen), josta nostan ne sitten omiin koreihinsa. Sylissä kanniskelu voi tosiaan olla haasteellisempaa, en ole kokeillut kun meillä on tosiaan jo ennen omia pystyrivejäni ollut käytössä tuo kori pyykin kanniskeluun.

Itse olen myös kierrättänyt kaiken pois laittamani. Jos kyse on rikkinäisestä tavarasta niin tietysti kierrätysohjeiden mukaan, muutoin olen myynyt Facebookissa, pihamyyjäisissä ja kirpparilla, lahjoittanut Facebookissa ja hyväntekeväisyyskirppareilla ja osan keittiön tavarasta toin työpaikalle missä oli pulaa astioista.

Säilytyskalusteiden osalta pointti on siinä, että ensin pitäisi saada tavaramäärä kuntoon, ja sitten miettiä miten se säilötään. Jos tavarapaljouden hallitsemiseksi hankitaan aina vain uusia säilytysratkaisuja sen sijaan että mietittäisi onko tavaranpaljoudessa kenties myös sellaista mistä voisi luopua, mennään metsään.

Suosittelen lukemaan kirjat jos metodi lainkaan kiinnostaa, sarjan perusteella tuosta saa melko suppean kuvan.

Itselleni tuo kategoria-ajattelu tosiaan avasi silmät kotona pesivälle tavaramäärälle, ja nykyisin en koe enää samanlaista halua ostaa kuin aiemmin. Näin rahaakin säästyy niihin oikeasti mieluisiin esineisiin joita en ennen olisi raaskinut ostaa hinnan vuoksi. Ajattelu on tosiaan muuttunut täysin ”laatu korvaa määrän” -puolelle, ja ”laatukaan ei merkitse, jos tarvetta ei oikeasti ole”. Iso tavaramäärä sai myös miettimään, kuinka paljon luonnonvaroja turhan sälän haaliminen on kuluttanut, ja sitä myötä olen alkanut lahjoittamaan (sitä turhasta ostelusta säästyvää) rahaa mm. luonnonperintäsäätiölle ja jouluna joulupuukeräys sai meikäläiseltä tuplamäärän paketteja edellisvuosiin verraten.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

IMG_3116.JPG
IMG_3116.JPG

Mä olen tehnyt kaappi-inventaarioita viime vuosien aikana varmasti kymmenen kertaa. Olen karsinut, raivannut ja järjestellyt. Ja löytänyt itseni tuijottamasta kaaosta uudelleen viimeisen puolen vuoden päästä. Tekin saatatte olla jo ihan turhautuneita siellä, että mitä helkkaria se TAAS jorisee raivaamisesta.

Osasyy tähän jatkuvaan kaappien läpikäyntiin on tietysti se, että lapsiperheessä, neljän vuodenajan maassa, kaappeja saisi ilman omaa ”vikaakin” olla koko ajan mylläämässä. Vaatteet jää pieneksi ja kelit vaihtuvat. Kyllä te tiedätte!  Milloin numeron 35 kenkä odottaa vielä kaapissa käyttäjäänsä ja milloin se sama kenkäpari on jo liian pieni. Milloin pyöräilykypärä vaihtuu luistelukypärään ja milloin taas rantalelut suksiin.

Tämän jatkuvan muutoksen, tyhjentämisen ja täyttämisen lisäksi kaappien ja kodin haasteita tulee luotua ihan itse. Ja siis nyt syytän itseäni. En miestä, enkä lasta, vaikka toki moni kaappi ja tavara on yhteinen. Mun on kuitenkin tunnustettava, että mä olen pääasiassa se ihminen, joka saa kaapit kaaokseen. Ihan vaan minä.

Koska olen tässä 14 sairastelupäivän (en mitenkään laske päiviä tai mitään) aikana katsonut kaikki Netflixin Konmari-jaksot ja itsetutkiskellut sitä, miksi nimenomaa mun kaapit joutuvat kaaoksen kynsiin, olen päättänyt tällä kertaa tarttua tätä ongelmaani ikään kuin sieltä alkulähteiltä. En pelkästään korjata vahinkoja vaan yrittää estää vahinkoja tapahtumasta jatkossa.

Mä uskon, että en ole ainoa ongelmani kanssa, niin kirjoittelen nyt auki näitä meikäläisen ajatuksia aiheesta. Jos kasvava lapsi ja vaihtelevat kelit ovat kaappiemme tuhon syyt numero yksi ja kaksi, tulee tässä kahdeksan lisää. Täydentäkää ihmeessä myös omillanne, niin saadaan oivallusta yhdessä aikaiseksi.

 

  1. Teen pikasiivouksia, koska en kestä sotkua. Kuvitelkaa tilanne: Tulen töistä kotiin. Pöydillä ja kaapin päällä on harja, hiuspompula, kasa papereita ja huulirasva. Koska aikaa vieraiden tuloon/harrastukseen lähtöön on kaksi minuuttia, pikasiivoan. Sullon kaikki kamat yhdellä pinolla kaappiin ja laitan kaapinoven kiinni. Tadaa! Olkkari näyttää heti siistimmälle, mutta kun tätä toistaa tarpeeksi usein, kaikki on hukassa ja kaapit kaaoksessa.
  2. Etsin pikasiivouksen satoa. Kerran olen pikasiivonnut aikaisemmin päivällä/viikolla ja sullonut siinä rytinässä kaikki vaatteet topeista alkkareihin ja neuleisiin farkkupinoon, pitää samaisessa – kahden minuutin kiireessä – etsiä juuri se yksi pikasiivouksessa kaappiin perukoille sullottu paita. Siinä tapauksessa ei auta muu kuin repiä aivan kaikki kaapista lattialle myttyyn. Ja tunkea yhtä nopeasti loput vaatteet kaappiin takaisin, kun kadoksissa ollut paita on (ehkä) löytynyt.
  3. Minulla pirskahtelee liiaksi. Yksi marittamisen perusideahan on se, että kaappeihin jätetään vain ne tavarat, jotka pirskahtelevat ja tuovat iloa. Mutta mitäs sitten, jos vaate toisensa jälkeen pirskahtelee niin maan perkeleesti? Onko pirskahteluun ylärajaa? Saako pirskahdella, vaikka kaappi pursuaa?
  4. Summa on pirskahdellut joskus pankkitilillä. Sitten on tietysti niitä ostoksia, jotka ovat maksaneet (paljon) ja joista ei siksi halua luopua. Ei, vaikka ne eivät oikeasti pirskahtele, eikä niitä halua enää käyttää. Tässä asiassa olen kyllä petrannut verrattuna aikaisempiin siivouskierroksiini, mutta vieläkin kauhistuttaa heittää kamaa pois, jos muistan, paljonko tuote maksoi.Sellaisesta tulee kauhea morkkis. 
  5. Syytän hormoneita. Mä en enää nykyisin tykkää shoppailla (vaikka kauniista esineistä ja vaatteista edelleenkin pidän). Musta on kiva tehdä täsmäiskuja joihinkin mun lempiliikkeisiin, mutta en enää laahustelisi useita tunteja keskellä kauppoja ja kauppakeskuksia ilman päämäärää, kuten nuorempana tein. Silti, jos mut päästä menkkojen ekoina päivinä kaupungille, saavun kotiin kauppakassit pullollaan. Kun naama on täynnä finnejä, omat housut kiristää ja olo muuten vaan karmea, tulee helpommin tehtyä ostoksia, joita en oikeasti tarvitse. Mutta joiden kuvittelen jotenkin poistavan kurjan olon. Olen joskus jopa menkkapäissäni vaihtanut vaatteet KESKEN kauppareissun jossakin pukukopissa, kun kotona valittu asu on ollut mielestäni kauhea. Toisin sanoen olen omasta mielestäni ollut kauhea. Tiedostan tavallaan tämän hetkellisen alemmuustilan, mutta ihan aina se ei silti johda fiksuihin lopputuloskiin. 
  6. Koko vaihtelee. Mun paino vaihtelee viiden kilon haitarilla johtuen juuri hormoneista, IBS:n tilasta ja ties mistä (siis herkkuiltapaloista). Ja vaikka a-linjaisissa mekoissa tuollainen heittely ei haita, rintsikoissa, farkuissa ja vaikka tyköistuvissa vaatteissa se jo tuntuu. Siksi tuntuukin, että kaapista löytyy aina niitä vaatteita, jotka ovat tosi kivoja, mutta jotka ovat sillä hetkellä joko liian löysiä tai liian tiukkia. Sitten ne seilaavat pitkin hyllyjä ja luovat sotkua. Ovat tiellä. 
  7. Olen lyhyt (jos vertaa kaksimetriseen mieheen ja 3,5-metriseen kotiin). Meillä on aika fiksusti säilytystilaa, joka on nostettu tuonne huoneiden yläosiin. Harmi vaan, että ne ovat mulle tavoittamattomissa. Ainakin ilman tikkaita. Ja jotkut jopa niiden kanssa. Mies  esimerkiksi laittaa lävikön keittiössä aina yhteen yläkaapin nurkkaan, jonne en yletä ilman keittiötikkaita. Mä ehkä jaksan pastanhimoissani vielä hakea tikkaat ja kivuta hakemaan sen, mutta en todella jaksa enää pesun jälkeen laittaa lävikköä takaisin. Sitten se seilaa pitkin keittiötä.
  8. Oon vaan tämmönen. Vaikka olen joissain asioissa millimetrin tarkkaa, sitten olen luonteeltani näissä asioissa – ryhdistäytymisten väleissä – boheemi huithapeli. Joskus katson kylppärin kaappia ja olen ihan ”apua, mikä tämä kaaos on. Alan raivota nyt perheelleni, joka on saanut tämmöistä aikaan!” ja sitten tajuan, että kaikki ne levitellyt pumpulipuikot, avonaisen tuubit ja loppuun käytetyt, mutta hyllyille jätetyt purki, on mun jäljiltä.

 

Kohti parempaa kaappien siisteyttä siis. Taas kerran. En lupaa mitään pysyvää, mutta ihan varmasti jauhan tästä taas seuraavat pari kuukautta. Teitä on varoitettu.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (2)

idamoida
1/2 | 

Lisäisin omaan listaani vaihtelunhalun. Tykkään vaihdella kodin tekstiilejä ja ikkunalautojen koristuksia usein, varsinkin näin lasten kanssa kotona ollessa tulee tarve uudistaa ympäristöä tasaisin väliajoin. Vaikka yleensä teenkin ostokseni kirppareilta ja ompelen itse (ja myös myyn tavaraa kirppiksellä), ei silti kannattaisi kaikkea mahdollisesti tyynynpäällisiksi kelpaavaa hillota vaatehuoneeseen. Sinne ylähyllylle on helppo aina jotain heittää ja oven avatessaan toivoa, ettei mitään putoa niskaan...Vaatekaappi taasen ei pysy järjestyksessä, koska sen hyllyt ovat aivan vääränmalliset vaatepinoille! Miten syvä ja kapea kaappi toimisi ilman, että taakse sulloo ja edestä kiskoo, ja sulloo ja kiskoo.

Karoliina Pentikäinen

Todella hyvä pointti. Mulla on kanssa jemma tyynynpäällisiä yläkaapissa :) Ja sitten kun kasaan tyynyt sohvalle, viskoo lapsi ne varmasti 5 kertaa päivässä siinä temutessaan lattialle. Mietin, että pitäisikö rajoittaa tyynyt vaikka kolmeen ja samalla voisi luopua osasta päällisistä. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

"Siivouksen elämänmullistava taika" - ehkä hieman yliampuva lupaus. Vai onko sittenkään?

Sain muutama viikko sitten naapurin Nooralta lainaksi Marie Kondon menestysteoksen KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika. Kondo on Japanissa tunnettu siivousguru, jonka KonMari-tekniikaksi nimeltyillä opeilla koti pitäisi saada yhdellä oikeaoppisella siivous- ja inventariokerralla sellaiseen kuntoon, ettei koti olisi enää koskaan sotkuinen. Aika paljon luvattu, vai kuinka?

Vaikka luovuimme jo Lahdesta muuttaessamme 2013 todella suuresta tavaramäärästä, on kahden Helsingin vuoden aikana kotiimme ehtinyt kertyä aivan liikaa turhaa rompetta. Ja vaikka muuttaessamme päätimme, että pienessä kodissa asuminen onnistuu vain, jos asuntoa ei tukita tavaralla, on sekin lupaus jossain välissä unohtunut. Kodin kunnon päivitys tuli siis tarpeeseen.

KonMarin opit ovat pääpiirteiltään aika yksinkertaiset.Koko siivous- ja luopumisprojekti tulee tulee suorittaa yhdellä rysäyksellä, Tavarat kerätään lajeittain (ei säilytyspaikoittain!) lattialle ja sitten aloitetaan karsinta. Karsinnassa jokainen tavara, joka ei tuota iloa, heitetään pois. KonMari-opeissa luopumisvaiheessa  tunteille annetaan siis suurin vastuu, vaikka muuten opit tuntuvatkin aika järkiperäisille ja jopa kaavamaisille.

Kun tavarasta on luovuttu, vasta sen jälkeen päätetään, mihin ja miten jäljellä oleva materiaali uudelleenjärjestellään. Tämä on mielestäni aika nerokas vinkki, koska ainakin itse olen aina ennen ENSIN ostanut erilaisia säilytysratkaisuja ja laatikoita etukäteen, ja vasta sitten aloittanut siivouspäivän. Marie Kondon mukaan tämä on kuitenkin väärä tie, koska silloin todellisen karsinnan ja aidon siisteyden sijaan keskitytään sullomiseen, jolloin tavara ei ainakaan vähene.

No miksi Marie Kondo sitten haluaa, että tavarasta luovutaan? Hänen mukaansa avarassa ja turhista tavaroista vapaassa kodissa ihminen vapautuu myös monista henkisistä lukoista ja siivouksen sijaan energiaa jää olennaiseen.

Vaikka teos onkin kirjoitettu mielestäni aika yliampuvalla tv-shop -tyylillä (toistelua ja ylisanoja), innostuin teoksen ideasta niin, että siivosimme Eskon kanssa viime viikolla kolme kokonaista päivää kotimme kaappeja. Kävimme läpi jokaisen paperin, tavaran ja pinon ja jätimme kotiimme vain ne asiat, joita tarvitsemme todella tai jotka tuottavat iloa. Vaikka projekti oli mielipuolinen, on olo nyt ihan upea! En ole koskaan asunut kodissa, jossa olisi näin väljää.

Jotenkin olen alkanut uskoa myös Marie Kondon ajatukseen siitä, että siisteys ja väljyys tuovat mielenrauhaa. Koska olen perusluonteeltani tyyppi, joka hukkaa kaiken, on nyt ollut aivan ihanaa, kun tasan tarkkaa tiedän, missä paikoissa aivan jokainen kotimme tavara onkaan. Olipa kyse sitten kynsilakasta, bussikortista, F:n neuvolakortista tai parista sukkia.

Marie Kondo antoi siisteyteen monta vinkkiä ja kaikkia en tietenkään käyttänyt omassa kodissani. Tein kuitenkin listan niistä asioista, jota olivat mielestäni kaikkein parhaita kirjan sivuilta löytyviä oppeja.

KAROLIINAN SUOSIKIT KonMari -OPEISTA:

  • Kerää kaikki yhden tuoteryhmän tavaroista jokaisesta kodin huoneesta ja säilytyspaikasta yhteen kasaan, ja aloita sitten vasta karsinta.
  • Tee inventaario yhdellä kertaa.
  • Älä tunge ylijäämäkamaa väkisin sukulaisillesi.
  • Järjestele tavarat kaappiin vasta, kun olet suorittanut koko karsinnan.
  • Etsi aivan jokaiselle tavaralle oma säilytyspaikkansa.
  • Ja suosikkivinkkini koko kirjassa: Tyhjennä käsilaukku heti kun tulet kotiin, jolloin kassi saa levätä! Etsi siis säilytyspaikka myös niille tavaroille (kalenteri, huulirasva,bussikortti..), joita käytät päivittäin. Marie Kondo kertoo, että näin kassiin ei keräänny epämääräistä roinaa, eikä tavaroita huku. Tiedättehän sen tunteen, kun ostat kamman ja huulirasvan toisensa perään, kun ne ovat kadonneet, ja tyhjentäessäni joku päivä kaikki takkiesi taskut tai kassit huomaat, että näitä on kertynyt viikkojen saatossa kymmeniä? Tämä jokapäiväinen laukun tyhjentäminen siis säästää myös hermoja ja rahaa, kun tavaroita ei tarvite koko ajan etsiä tai ostaa.

Kuinka moni teistä on hurahtanut KonMari-oppeihin? Ja uskotteko, että tämmöinen siisteys ja väljyys on mahdollista säilyttää (lapsiperheessä)?

Siivousintoa!

-Karoliina-

Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (13)

1/13 | 

Karsiminen toimisi meillä varmasti! Ja tiedän, että siitä tulee kovin hyvälle mielelle lopulta.
Mutta aloittaminen on kamalan vaikeaa! Kaikkein vaikein vaihe on sen kaiken karsitun tavaran sijoittaminen karsinnan jälkeen: siis kierrätykseen lajitteleminen ja roskiin kiikuttaminen. Jään jumiin vaiheeseen, jossa "tämä menisi kirpputorilla", mutta oikeasti sitä kirpputoripaikkaa ei ole juuri sillä hetkellä varattuna valmiiksi. Ja sitten tulee taas säilöttyä ja sullottua...

NooraF
2/13 | 

Hei kiva kuulla, että tykkäsit ja että toimi! Kirjahan ei tosiaan ole mikään huipputeos noin kielellisesti tai visuaalisestikaan, mutta hyviä pointteja siinä oli. Itse aloitin vaatekaapin raivauksella ja olen taitellut vaatteet kirjan ohjeiden mukaisesti. Ohjeet ehkä kuulostavat hulluilta, mutta minusta olivat todella toimivia! Loppuraivaus odottaa vielä lomaa alkavaksi... Lisäksi kirjan lukemisen jälkeen olen huomannut olevani vielä entistäkin harkitsevampi tavaroiden hankkimisen suhteen (luulin olevani jo melko harkitseva ennen kirjan lukua). Toisaalta haittapuolena olen myös huomannut, että muiden kotien tavarapaljous on jotenkin alkanut häiritä :D

3/13 | 

Itse koen että kodin siisteys tuo mielenrauhaa mutta mä olen sen verran vinksahtanut että mulle riittää että se on päällisin puolin siisti, "mitä et näe, sitä ei ole". :D
Pitäisi varmaan ryhdistäytyä. Aloittaa vaikka siitä ettän hankin tämän kirjan. :)

Essi
9/13 | 

Luin kirjan jo vähän aikaa sitten, mutta ajan puutteen vuoksi en ole päässyt vielä ns. tositoimiin. Luen itse aika vähän tämäntyyppistä kirjallisuutta ja tosiaan varsinkin loppua kohti alkoi vähän ärsyttää tuo jo mainittu "tv-shopmaisuus". Hyviä vinkkejä kirjasta kuitenkin sai, nimenomaan tuo lajeittain järjestäminen. Hassua kyllä se ei ollut tullut mieleen ennen tätä, vaikka on ihan loogista. Oon järjestänyt aina huoneen tai kaapin kerrallaan. Toisaalta läheskään kaikki vinkit ei ole ainakaan mun elämään ihan sellaisinaan sovellettavissa. Kirjassa oli mun mielestä suomalaisena lukijana myös kiinnostavaa löytää eroja suomalaisen ja japanilaisen kulttuurin välillä. Ihan niinkin pienessä asiassa kuin astioiden kuivaus. Itse pidän tiskialtaan yläpuolella olevaa astiankuivauskaappia aika itsestään selvänä asiana, mutta sehän ei tosiaan ole ihan maailmanlaajuisesti levinnyt juttu. Kirjassahan astiat neuvotaan kuivaamaan ulkona korissa, jolloin ne eivät täytä tiskipöytää :D kiva kirja kuitenkin ja innosti siivoamaan, mikä ehkä on tärkeintä :D

tanja
10/13 | 

Hei kiitos inspiksestä! Mulla on tässä viikko omaa aikaa tulossa, niin voisin käyttää sen kaappien läpikäymiseen. Meillä kodin järjestämistä vaikeuttaa se, että itse olen minimalisti ja mieheni taas hamsteri, joten on tosi vaikeaa löytää yhteinen sävel siitä, minkä verran tavaraa huushollissa voi säilyttää.

Tuo käsilaukun tyhjennys oli hyvä idea. Nyt tyhjensin laukkuni ja löysin sieltä kolmet hanskat. Aamulla töihin lähtiessä tuskailin, minne olen kaikki taas kadottanut ?

11/13 | 

Myös oma suosikkivinkki noista on käsilaukun tyhjennys. Pitäisi miettiä kunnon paikka käsilaukun sisällölle. Käytän montaa eri laukkua ja yleensä lähtiessä otan mukaan tärkeimmät, mitä sillä hetkellä tulee mieleen. Sit tavarat jää eri laukkuihin ja pussukoihin eikä lopulta enää muista, missä on mitäkin.

Muuten oon omasta mielestäni suht järjestelmällinen. Tykkään järjestellä tavaroita, mut jostai syystä en saa niit tavaroit enää kiirees oikeille paikoil...

Pauliina
12/13 | 

Minäkin luin Marie Kondon teoksen juuri, eikä meilläkään tilaa ole liiaksi. Asumme kolmistaan 42 neliön kaksiossa, tosin perheemme kolmas on vauva. Tilanpuute on ainainen ongelma, eikä tavaran karsimisessa auta mies, jonka on vaikea luopua puolikuolleista huonekasveistakin. Sisustuspostauksenne ovat olleet mielenkiintoisia nimenomaan tilankäytön kannalta. Kiitos kivasta blogista!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat