Kirjoitukset avainsanalla Konmari

Mun isä ja äiti tuli viikonlopuksi Tampereelle katsomaan F:n kisoja ja kevätnäytöstä. Ja koska iskä ja äiti ovat iskä ja äiti, pyysin heitä hoitamaan pari hommaa meillä kotona. Äiti lyhensi parit verhot ja iskä iski F:lle naulakon seinään (näytän sen myöhemmin. Ihana outlet-löyty!).

Samalla me väistelimme Ikea-kasseja ja kirjapinoja, jotka olivat matkalla tänään alkaneelle Radiokirppiksen pöytäjaksolle. ”Teillä on aina jokin inventaario menossa, kun mä tulen tänne”, iskä sanoi, ja oli varmasti oikeassa. Meillä on toden totta aina jokin prokkis menossa. Usein toivon, että viimeinen sellainen, mutta todellisuudessa kaappeja tyhjennetään jatkuvasti. Ja silti ne eivät edelleenkään ole niin tyhjät (ja siistit) kun haluan.

Tällä kertaa mä yritän kuitenkin tehdä kaappien tyhjennyksen vielä suuremmalla antaumuksella kuin ennen, ilman armoa. Ja keksin raivaamiseen myös uuden tavan. Mä en käy yhtä kaappia läpi vain yhtä kertaa, vaan katson samat kamat läpi kahdesti. Tämä on tehnyt ihan oikeasti sen, että kaapista heitettävien tavaroiden määrä on kasvanut alkuperäisesti yhdellä kolmasosalla.

Mä sain viime viikolla, kun taas kerran tästä samasta inventaarioasiasta jauhoin, nerokkaan vinkin teiltä lukijoilta. Pääpointti siinä oli se, että tavaraa on sopivasti silloin, kun jokaisella on oma paikkansa. Hassua, miten noin yksinkertaisen lause pitää sisällään kaiken olennaisen kodin järjestyksen ja viihtyvyyden kannalta. Heti kun järjestyksenpito alkaa hankaloitua – esimerkiksi roinaa pitää asetella toisten taakse tai liian isoiksi pinoiksi – alkaa siisteys hajota käsiin. Sellainen liian isoihin kasoihin ja tiivistii asettelu voi toimia aina aluksi, heti inventaariopäivän jälkeiset viikot, mutta ainakin meillä ne kaapit sotkeutuvat ensin, jossa ei alun perin ole ollut tarpeeksi ilmaa ympärillä.  Ja sillähän se kaaos sitten onkin pian jo valmis.

Mä en ole eläissäni katunut yhtäkään tavaraa ja vaatetta, jotka olen laittanut kiertoon. Yritän muistaa sen nytkin, kun availen aina uuden kohdekaappini ovet. Less is more ja sitä rataa.

Pöytä 72 Radiokirppiksellä täytyy seuraavan kahden viikon sisällä meidän kodin tekstiileillä, pienhuonekaluilla, kirjoilla, astioilla, asusteilla ja kaikella sillä, mikä joskus oli tarpeen, mutta jota ilman nytkin voi elellä. Tehkää second hand -löytöjä sieltä, mikäli teillä taas löytyy tilaa ja tarvetta.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä 

 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mä luin viikonloppuna Eveliina Huttusen blogista siitä, mitä kaikkea ”normaalin” lapsiperhekodin tavaroita ja huonekaluja heiltä puuttuu. Postaus oli ihan supermielenkiintoinen (!), ja sai itsenikin ajattelemaan – taas kerran – kuinka vähällä sitä tulisikaan ihan oikeasti toimeen. Eikä oikeasti tulisi vain toimeen, vaan saisi elämän jopa paremmin rullaamaan kuin suuren tavaramäärän keskellä.

Mä en oikeastaan meidän kodissa ajattele sitä, että meidän kodin olisi oltava minimalistinen, tai että luopuisin vaikkapa hyvästä sängystä tai kauniista taulusta. Lähinnä mietin sitä (ihaillen Eveliinan vaatekaappia), että sitä tavallisen elämän rompetta – kattiloita, kenkiä, aurinkolaseja, ”tärkeitä papereita” pesuaineita, kyniä jne – olisi vain omiksi tarpeiksi. Ei kokonaiselle armeijalle.

Mä meinasin saada loppuviikosta hermoromahduksen kun ensin lapsella oli kouluun lähtiessä kaikki hukassa ja sen jälkeen en itse löytänyt astmapiippua ja bussikorttia. Mä koen, että meillä ongelmat tulee siitä, että vaihtoehtoja vaikkapa valita kassi on liian monta. Kun sitten käyttää viikon aikana kuutta eri kassia ja ripottelee jokaiseen tavaransa, alkaa ongelmat olla jo aika lähellä.

Mä puhuin tästä asiasta jo Insta Storiesissa, mutta mietin, pitäisikö minun kehitellä meille pirskahtelun sijaan jokin sellainen tuotemääräraja, jota ei saisi ylittää. Koska mulla ainakin pirskahtelee niin moni asia. Mitä jos päättäisin, että saan omistaa maximissaan 8 housut, tietyn määrän neuleita ja vaikka kuudet kesäkengät. Toinen asia, mitä pohdin on se, tarvitseeko esimerkiksi kirjoja omistaa. Vaikka rakastan e-kirjojen lisäksi kovakantaisia kirjoja, tarvitsenko niitä aidosti. Kosken niihin lukemisen jälkeen tasan nolla kertaa. Lastenhuoneen kirjat on toki asia erikseen.

Sellaista. Antakaa kommenttia ja vinkkiä siihen, paljonko on riittävästi. Myös kaikki linkit ihanan tyhjiin kaappeihin ja karsintaan otetaan vastaan.

-Karoliina-

P.S. Huomasin, kun tulin laittamaan tätä teksti MeNaisten sivuille, että myös täällä meillä liipattiin aihetta, kun kerrottiin 6-henkisestä perheestä, joka asuu 56 neliössä. Kannattaa lukea juttu täältä. 

 

 

Kommentit (6)

Jennyfer
1/6 | 

Minä elän minimalistista ja ekologista elämää 31,5 neliön yksiössä, johon kanssani elämää jakamaan syntyy syyskuun alussa vauva. Olenkin jo sisustanut asunnon lähes valmiiksi minun ja vauvan tarpeisiin, josta postaan blogiini hieman myöhemmin. Ajatuksena on, että pärjäämme näissä neliöissä ainakin muutaman ensimmäisen vuoden. Viime viikolla tein postauksen siitä, tarvitseeko kaikkea omistaa itse (http://www.jennyfer1980.fi/2019/05/ekoteko-yksi-asioista-jota-kaikkien-e...) ja tulevana tiistaina tulee postaus sukistani, kuinka käytin kaikki parit totaalisen loppuun ja paljonko niitä uusia sitten tarviikaan. Minulla siis tuo vähäinen tavaramäärä kulkee käsi kädessä ekologisten arvojen kanssa sen lisäksi, että inhoan, jos nurkissani on jotain ylimääräistä, sellaista, mitä en ihan oikeasti tarvitse. Muita aiheeseen liittyviä postauksiani löytyy tunnisteen "Ekoteko" alta. Koko raskausajan olen mennyt todella minimalistisella vaatekaapilla ja kunhan pääsen näistä odottajan muodoista eroon, niin tulen varmasti postaamaan myös minimalistiseen vaatekaappiin liittyen. Kiitos myös sinun linkkivinkeistäsi postauksen yhteydessä. 

Vierailija
3/6 | 

Ei liity tähän postaukseen mitenkään, mutta joko blogiarvonta vaateihanuuksien suhteen on ratkennut? 😍😁

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

P2218156.JPG
P2218156.JPG

P2218158.JPG
P2218158.JPG

P2218160.JPG
P2218160.JPG

P2218161.JPG
P2218161.JPG

P2218163.JPG
P2218163.JPG

P2218153.JPG
P2218153.JPG

Mä olen inventoinut meidän kaappeja kaappi toisensa jälkeen tässä viime viikkojen aikana. Vaikka innon karsia tavarapaljoutta ja siistiä kaapit antoikin Netflixin Konmari-sarja, olen huomannut, että marittamisessa on myös monta juttua, joita en allekirjoita sellaisenaan.

 

AIHEALUEKARSIMINEN EI TOIMI, JOS AIKAA EI OLE PALJON.

Ensinnäkin en kannata sitä, että koti räjäytetään aihealue kerrallaan. Konmari-metodissahan esimerkiksi joka ikinen vaate laitetaan yhteen kasaan, yhdellä kertaa, ja sitten valinta lähtevistä ja jäävistä tehdään siinä hetkessä. Tämä metodi sopii minusta tosi hyvin, jos kaappien läpikäyntiin on todella paljon aikaa. Esimerkiksi lomalla marittaminen onnistuisi. Mutta jos meinaat saada kaapit kuosiin päivätöiden ja muun elämän ohella. Käyttäen hommaan iltaisin aikaa tunnin sieltä, toisen täältä, ei noin suuri räjäytys vaan yksinkertaisesti onnistu. Tai siis minulta ei ainakaan onnistu. Olen yrittänyt. Aihealueräjäytysten sijaan suosin enneminkin vanhanaikaista kaappien raivaamista ja tyhjentämistä kaappi kerrallaan. Tai vaikka hylly kerrallaan, jos aikaa on vain puoli tuntia illassa.

 

KANNATTAAKO HYPÄTÄ SUORAAN SYVÄÄN PÄÄHÄN? EIHÄN SE TOIMI LIIKUNNASSAKAAN. 

Tämä liittyy vahvasti edelliseen kohtaan. Esimerkiksi urheilun aloittamisestahan sanotaan usein, että se tulee aloittaa porrastetusti ja kasvattaa työmäärää asteittain. Sama neuvo annetaan vaikka terveellisissä elämäntavoissa tai laihduttamisessa. Harva opas kertoo, että pitsa-bisseviikonlopun jälkeen on hyvä aloittaa uusi elämä juomalla pelkästään vihersmoothieita, syömällä rahkaa ja käymällä salilla 7 kertaa viikossa. Syy tähän on tietysti se, että muutoksen on oltava aito. Sellainen, johon ihminen pääsee itse todellisuudessa mukaan ja jonka arvoihin tämä voi sitoutua. Usein aito sitoutuminen tapahtuu vaihe vaiheelta.

Olen huomannut, että pari kertaa ”aidosti marittaneena” mun ongelmaksi kovan alkuinnon jälkeen on muodostunut useasti se, että innostus on lopahtanut todella nopeasti. Koska aidossa marituksessa työtaakka on kova, ja aihealueräjäyttely on kovaa –  aikaa ja hermoja vievää – puuhaa, tulee ainakin itselleni vääjäämättä turnausväsymys.

Mä olen huomannut, että mulle sopii paljon paremmin hivuttautuva metodi. Sellainen, jossa koko vaateongelmaa ei tarvitse ratkaista kerralla, vaan voin edetä huone tai alue kerrallaan.

Tämmöisestä saa myös pontta jatkaa, koska jo pienellä ponnistelulla kotiin saa ainakin muutama kohdetta, jossa asiat ovat kauniisti ja järjestyksessä. Ja jos ahdistu alkaa iskea muista kodin paikoista, voi hetkeksi mennä tuijottamaan sitä jo siistittyä vessan hyllyä tai sukkalaatikkoa. Motivoi kummasti!

 

PYSTYVIIKKAUKSEN IDEA?

Tätä mä ne ole vaan tajunnut. Okei. Totta on, että pystyviikattuna tavarat näkee paremmin. Mutta siihen se sitten jääkin. Esimerkiksi vaatehuollollisesti pystyviikkaus on minusta vaikeaa: Mä taittelen (tai mies) vaatteet aina pinoihin suoraan pyykkitelineen vieressä niin, että jokaisella perheenjäsenelle on sitten oma pino, joka kannetaan sylissä hyllyyn. Miten ne pystyviikatu voi kuljetella enää minnekään? Tuntuu, että viikkaus on tapahduttava aivan laatikon välittömässä läheisyydessä, jotta työntäminen vaatteen omalle paikalle onnistuu. Vai oletteko onnistuneet kanniskelemaan pystyviikkauspinoja? Miten?

 

MITES TOI KIERRÄTYS?

Konmarituksessa yksi ongelma on minusta kierrätyksessä. Toki kierrätys on myös asia, joka muuttuu maiden (ja vuosienkin) välissä, mutta itse kaipaisi apua siihen, miten kaiken ei-pirskahtelevan voisi hävittää. Olisi hauska vaikkapa vähän mehustella sillä, miten hyviä vaatteita ja tavaroita voi lahjoittaa niitä tarvitseville. Ja saada näin itselleen hyvän mielen. Toisaalta jotkut kirppislaskelmatkin olisi aika hauska juttu. Kyllä minua inspiroi tieto siitä, että viimeksi saatiin kaappien siivoamisen jälkeen kirppismyynnillä ensi kevään reissuliput ostettua.

 

OIKEAT SÄILYTYSRATKAISUT ON TÄRKEÄ POINTTI

Konmarin ekassa kirjassahan taidettiin sanoa jotenkin niin, että ihmisille myydään kauheat kasat säilytysratkaisuja, kun oikea ongelma on siinä, että tavaraa on vaan liikaa (ja huonossa järjestyksessä). Olen tässä samaa mieltä, mutta vain osittain. Nimittäin olen huomannut, että oikeat säilytysratkaisut inspiroivat karsimaan, järjestämään ja pitämään pitkällä tähtäimellä kaapit siisteinä paremmin, kuin mikään muu keino! Sitä paitsi, kun säilytysratkaisu on tarkoitukseen oikea, pysyy se melkein itsestään siistinä. En tarkoita sitä, että koko kotia tulisi vuorata kaapeilla, mutta esimerkiksi kylpyhuoneen purnukat on paljon helpompi laittaa oikeille paikoilleen, jos hyllyt ovat purkeille oikean kokoiset. Silloin purkit on helppo saada, mutta ennen kaikkea myös palauttaa. Jos kaappi on taas vääränlainen omiin tarpeisiin, räjähtää se käsiin – ainakin minulla – aivan heti. Joihin kaappeihin Marie Kondon suosimat söpöt pahvilootat ovat ihan omiaan, mutta ainakin tällaisen semi-boheemin ihmisen pelastus on Inariat, Elfat ja Orthexit.

 

Mitä ongelmia ja toisaalta oivalluksia olet kohdannut marittamisessa? Mä kerron omat maritus-fanitukseni myöhemmin. Ja puhun vähän myös muista tavarataito-oppaista.

-Karoliina-

Kommentit (1)

Fisnku
1/1 | 

Varoitus, romaanikommentti :D

Karsimisen ei ole tarkoituskaan olla nopea ja helppo prosessi. Aihealuekarsimisen etu on se, että kun kaikki saman kategorian tavarat kasataan yhteen, näkee kuinka paljon tavaraa oikeasti omistaa. Ainakin itselläni tämä avasi silmät sille, kuinka paljon rompetta on tullut hillottua kaappien perällä ja kuinka paljon saman asian ajavia tavaroita omistan. Tämä on auttanut hirvittävästi oman tavarasuhteen kehittymistä ja sitä, että nykyisin mietin ennen ostamista paljon tarkemmin, tarvitsenko oikeasti uutta. Nautin siitä, että kodista löytyy vain niitä lemppareimpia juttuja, ja osaan ihastella esineen kauneutta tuntematta halua tuoda sitä kotiin, mikäli sille ei ole jo käyttötarvetta ja paikkaa. Aiemmat ”kaappi kerrallaan”-karsimiset eivät ole avanneet silmiä samalla tavalla, kun tavaraa on lähinnä tullut liikuteltua paikasta toiseen.
Toki jos ei ole aikaa ja halua kohdata koko tavarapaljoutta kerralla, voi totta kai järjestellä ja karsia jollain muulla kuin KonMari-metodilla

Alkuinnostuksessa on totta kai usein tullut tehtyä enemmän ja nopeammin, mutta kyseessä ei tosiaan ole mikään pikaopas autuuteen, vaan prosessissa voi mennä aikaa. Itse aloitin marituksen reilu vuosi sitten, ja kävin tavaroita läpi pari kuukautta, kunnes homma jäi tauolle. Alkuvuodesta aloitin uudestaan tavararyhmistä, jotka viimeksi jätin käymättä läpi, ja esimerkiksi paperiroskan kanssa meinasi motivaatio loppua, kun sitä vain riitti ja riitti. Nyt on taas pieni taukokausi, ja enää pari kategoriaa käymättä läpi!

Meillä mies säilyttää vaatteensa edelleen pinossa, itse olen pystyviikannut kestokassikoreihin. Viikkaan vaatteet pystyviikkaustyylillä pyykkikoriin (siis sellainen pieni kanniskeltava, jolla kannan myös likapyykin yläkerrasta alakerran kodinhoitohuoneeseen), josta nostan ne sitten omiin koreihinsa. Sylissä kanniskelu voi tosiaan olla haasteellisempaa, en ole kokeillut kun meillä on tosiaan jo ennen omia pystyrivejäni ollut käytössä tuo kori pyykin kanniskeluun.

Itse olen myös kierrättänyt kaiken pois laittamani. Jos kyse on rikkinäisestä tavarasta niin tietysti kierrätysohjeiden mukaan, muutoin olen myynyt Facebookissa, pihamyyjäisissä ja kirpparilla, lahjoittanut Facebookissa ja hyväntekeväisyyskirppareilla ja osan keittiön tavarasta toin työpaikalle missä oli pulaa astioista.

Säilytyskalusteiden osalta pointti on siinä, että ensin pitäisi saada tavaramäärä kuntoon, ja sitten miettiä miten se säilötään. Jos tavarapaljouden hallitsemiseksi hankitaan aina vain uusia säilytysratkaisuja sen sijaan että mietittäisi onko tavaranpaljoudessa kenties myös sellaista mistä voisi luopua, mennään metsään.

Suosittelen lukemaan kirjat jos metodi lainkaan kiinnostaa, sarjan perusteella tuosta saa melko suppean kuvan.

Itselleni tuo kategoria-ajattelu tosiaan avasi silmät kotona pesivälle tavaramäärälle, ja nykyisin en koe enää samanlaista halua ostaa kuin aiemmin. Näin rahaakin säästyy niihin oikeasti mieluisiin esineisiin joita en ennen olisi raaskinut ostaa hinnan vuoksi. Ajattelu on tosiaan muuttunut täysin ”laatu korvaa määrän” -puolelle, ja ”laatukaan ei merkitse, jos tarvetta ei oikeasti ole”. Iso tavaramäärä sai myös miettimään, kuinka paljon luonnonvaroja turhan sälän haaliminen on kuluttanut, ja sitä myötä olen alkanut lahjoittamaan (sitä turhasta ostelusta säästyvää) rahaa mm. luonnonperintäsäätiölle ja jouluna joulupuukeräys sai meikäläiseltä tuplamäärän paketteja edellisvuosiin verraten.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

P2128105.JPG
P2128105.JPG

P2128111.JPG
P2128111.JPG

P2128116.JPG
P2128116.JPG

P2128123.JPG
P2128123.JPG

P2128133.JPG
P2128133.JPG

Mun kevään sisustus- ja konmaritusinto on saanut lisäpotkua, kun olen käynyt kaappeja toinen toisensa jälkeen läpi. Ihan kauheasti en ole luopunut tavarasta – koska viime inventaarioista on niin lyhyt aika – mutta sen verran kuitenkin, että kirppispöytä on varattu taas maaliskuulle ja kaapit alkavat nyt selkeytyä toinen toisensa perään.

Mulla on ollut myös himo sisustaa, kuten jo kerroin. Ja yleensä olen sitä mieltä, että vain mulla on hyvät sisustusideat, mutta tällä kertaa mies heitti hyvän idean: Me ei ostettu uusia säilytyskalusteita, kuten olisin halunnut, vaan me vaihdettiinkin kaappien ja tuolin paikkaa. Ja miten ihmeessä se vaikuttikin koko kodin toimivuuteen ja ulkonäköön!

Entinen makuuhuoneen kaappi siirrettiin eteiseen. Ja eteisen liinavaatekaappi ja nojatuoli siirrettiin puolestaan makuuhuoneeseen. Vaikka säilytystila ei lisääntynyt siis piirun vertaa, mutta koska kaappien paikat vaihtui, tuntui, kun säilytystilaa olisi tullut tuplasti lisää. Iso vaatekaappi ikään kuin seilasi meillä vaan puolityhjänä makuuhuoneessa, mutta eteisessä se pääsi heti tositoimiin. Se saatiin nyt kokonaisuudessaan käyttöön ja samalla kaikki eteisessä seilaavat reput, kassit, kypärät, luistimet ja koko muu seilaava kama saatiin yksien ovien taakse.

Seuraavaksi mä siirryn makuuhuoneen lampun ja sängynpäädyn miettimiseen ja olohuoneen kunnostamiseen. Mulla on vahva tunne siitä, että tästä tulee vielä oikein hyvä!
 

-Karoliina-

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat