Kirjoitukset avainsanalla Inaria

Kaupallinen yhteistö: Inaria

Aloitin teidän toiveista maanantaina postaussarjan, jossa esittelen meidän kodin tilaratkaisuja ja elämää pienessä kerrostalokodissa kohta viiden hengen voimin. Maanantain sai kunnian aloittaa meidän vessa-kylppäri, nyt on luvassa eteisaula.

Kuten olen kertonut ja kuten olette varmasti panneet merkille, asumme vanhassa kerrostalossa. Täällä on kauniit ikkunalaudat, hyvä tunnelma, paljon huonekorkeutta, mutta vastapainoksi myös se helkkarin pieni vessa, todella vähän valmista säilytystilaa ja hassuja tilasyöppöjä. Kuten esimerkiksi eteisen jälkeinen eteisaula, joka on isompi kuin F:n huone, mutta jolla ei juuri ole mitään omaa virkaansa.

Kun muutimme F:n kanssa tähän kotiin, A:lla taisi olla tuossa aulassa vain pelkkä yksi nojatuoli. Minä olen siihen vuosien saatossa koitellut erilaisia ratkaisuja. On tuntunut typerälle pitää tuollaista ei-mitään-virkaa huonetta, kun varsinaisessa eteisessä säilytystilaa on puolestaan ollut kolmelle hengelle aivan liian vähän. Välillä nojatuolin parina oli 50-luvun liinavaatekaappi (ja siellä F:n vaatteet), välillä nojatuoli taas sai siirtyä makuuhuoneeseen ja tilalle tuli vanha perintökaappi.

Kun vauvat ilmoittivat tulostaan, ehdotin heti, että ottaisimme eteisaulan neliöt – ja erityisesti kuutioit – parempaan käyttöön. Ja koska Inaria on kulkenut mun mukana useassa kaupungissa, useassa kodissa ja monenmoisessa huoneessa ja tarpeessa, oli selvää, että ratkaisu löytyi tälläkin kertaa Inariasta.

Mä kerroin jo tässä postauksessa vähän aikaa sitten, mitä kaikkia hurjia toiveita me esitimme Tampereen Inaria Studion Jaanalle. Ja nyt pääsette näkemään, miltä lopputulos eteisaulan osalta näyttää.

Me aloimme suunnitella Jaanan kanssa eteisen kaappia niin, että halusimme käyttää tilan korkeuden – aivan kuten F:nkin kaapissa, mahdollisimman hyvin hyödyksemme. Päädyimme siis maksimittaiseen Inaria-kaappiin.

Sen jälkeen Jaana alkoi järjestellä toivehyllyjä ja -koreja kaapissa oikeille paikoille. Halusimme ensinnäkin kolosen, jonne voimme laittaa aivan pian kotiimme rantautuvan kuivausrummun. Kerron tästä lisää sitten, kun olemme käytännössä käyttäneet rumpua, mutta kuten ehkä arvaatte, on sen paikka tuossa oikeassa alakulmassa. Kolosen koko ja kaapin leveys laskettiin niin, että kuivuri mahtuu varmasti sen sisään.

Yksi toiveistamme oli saada kaapin sisään vaipanvaihtopiste vähän samaan tyyliin kuin F:llä on kirjoituspöytä oman kaappinsa sisällä. Ja kun lopputulosta katsoo, on se minusta niin paljon mukavampi, kuin osasin edes odottaa! Koska kerroin wc-postauksessa omia sisustusteesejäni (Marko Paanasen tyyliin), voisi tässä kai sanoa, että yksi teesini on se, että mitä enemmän toimintoja ja säilytystä saa kaapin ovien sisään, sitä siistimpi ja rauhallisempi kodin yleisilme on. Meille ei olisi mahtunut järkevästi vaipanvaihtopistettä minnekään muualle, ja avonainen vaipanvaihtopaikka eteisessä olisi taas minusta näyttänyt vähän hassulle. Kuitenkin näin ovien takana se toimii minusta mainiosti. Varsinkin, kun A) vessa a.k.a vesipiste on aivan vieressä ja B) myöhemmin tuolla tasolla voi viikata pyykit ja voisin ostaa siihen jopa kauan himoitsemani mankelin.

Vaipanvaihtopaikan ja kuivausrummun lisäksi toivoimme hyllyt molempien vauvojen turvakaukaloille ja vaunukopille/yhdistelmärattaiden istuimille. Koska taloyhtiössämme ei ole fiksua taloyhtiön vaunuvarastoa, ja koska asumme ylimmässä kerroksessa, tulee vauvat roudata koppien/kaukaloiden kanssa asuntoon asti kantovälineissään. En kuitenkaan halunnut, että eteisemme pursuilee koppia ja kaukaloita tuplasti. Siksipä nuo vasemman ylähyllyn kolot on tarkoitettu vaunukopille ja alahyllyt puolestaan turvakaukaloille. Joku voisi pitää haastavana kiipeillä aina tuonne kaapin yläosaan, mutta me olemme tainneet tottua siihen jo aika hyvin, koska jokaisessa muussa huoneessa säilytystilaa on katon rajaan asti. Tässä voisinkin sanoa pienen tilan vinkiksi sen, että käyttäkää kuutiot hyväksenne. Ei kannata aina tuijottaa lattiapinta-alaa, vaan kuutiot voivat olla vielä tärkeämpiä.

Kolmas vinkki tuota kaappia katsoessa tulee mieleen, on se, että kun lähtee suunnittelemaan säilytysratkaisua, kannattaa miettiä aivan konkreettisesti ja tavaratasolla sen, mitä kaapissa meinaa säilyttää. Me esimerkiksi pyysimme Vaunuaitasta kantokoppien ja kaukaloiden mitata jo etukäteen, vaikkei tilaus ollutkaan vielä ehtinyt meille siihen mennessä. Sitten kaapin kolot ja hyllyt suunniteltiin tismalleen oikean kokoisiksi. Ei hukkatilaa, mutta ei kuitenkaan myöskään ikäviä ylläreitä! Jos siis haluat laittaa hyllylle vaikka luistimet, kannattaa mitata, tarvitaanko koloon 37 vai koon 47 luistinten verran tilaa.

Näiden toiveiden lisäksi kaappiin mahdutettiin vielä hyllyt pyöräilykypärille, luistimille, aurinkolaseille, sateenvarjoille, heijasinpurnukalle, ja taisipa tuo oikeanpuoleinen ylähylly jäädä kokonaan ”kulkeutuu joskus jonnekin -sälän” hallintaan. Nyt tuolla hyllyllä odottaa kestokasseissa koon 62 ja 68 vauvanvaatteet, joita en halunnut vielä laittaa pienten omaan kaappiin tässä vaiheessa. Myöhemmin samainen hylly tulee todennäköisesti toimimaan tehtävässä: ”Nämä säkit ovat menossa kirpparille”.

Verkkokoreihin mahdutimme meidän perheen pyykit (vitsi nuo korit vetävät paljon vaatteita), kaikki minun laukut iltalaukuista reppuihin, pienten ulkotamineet (toisessa haalarit, toisessa pipot yms), sekä WC:n käsipyyhkeet.

Kun tätä tavaramäärää ja sekalaista listaa katsoo, ihan ihmettelen, miten ollaan selvitty ilman tätä kapinetta näinkin kauan. Ja vaikka kuinka Inarian laadun ja kaappien vetoisuuden tiedän, joka kerta sitä kummastelen, miten paljon hyvin suunnitellut säilytysratkaisut imevätkään kampetta sisäänsä. Yksi pienen tilan vinkkini onkin se, että hanki kulloiseenkin tilaan ja tarpeeseen oikeanlaiset säilytysratkaisut. Mittatilaus tuotteet on – kuten näette – tässä ihan ehdoton juttu. Ja ammattilaisen arviointikyky ja suunnittelutaito! Tässä paikalla oli ennen JULMETUN KAUNIS vanha kaappi (jonka haluan vielä joskus jonnekin toiseen kotiin), mutta sen sisään ei mahtunut juuri mitään. Nyt tämä nykyinen kaappi vie lattiapinta-alaa suurin piirtein saman verran, ja kaapin vetoisuus on jotain aivan muuta.

Niin ja itsestään selvä vinkki tässä vielä loppuun: Peilit! Vaikka mun assosiaatio peiliovista vie 80-luvulle, on se vaan fakta, että tuollaiset isot peiliovet hämäävät niin hyvin, että tila vaikuttaa suuremmalle ja vähemmän ahtaalle kuin vaikkapa umpinaisten, tummien ovien kanssa. Vinkkaisinkin siis käyttämään peilejä rohkeasti. (Meillähän on mm. peili jopa keittiössäkin, mutta se on sitten jo toinen sisustustarina ja -postaus).

Sellaisia aatoksia täältä tähän iltaa! Jos mittatilauskaapit, -ovet, -säilytyssängyt tai mitkä tahansa mittatilaussäilytysratkaisut kiinnostaa, kannattaa suunnata Inariaan. 

-Karoliina- 

Kuvat: Suurin osa, Noora Näppilä

 

 

Kommentit (8)

Milla Sukhimatoilta
1/8 | 

Ihailen kyllä tosi paljon sitä, että panostatte ennemmin asunnon "uudistamiseen" ja elätte tiiviisti pienemmissä neliöissä kuin että heti etsisitte uutta - vaikka sekin varmasti tulee joskus eteen, kuten olet itsekin sanonut.

Vierailija
2/8 | 

Aiotteko kuivata kuivausrummussa lähes kaikki vaatteet vai noudattaa tarkasti pesuohjeita? Musta kun tuntuu, että lähes kaikissa mun vaatteissa on kuivausrumpukielto, vaikka muuten kuivuri niin kätevä olisikin.

Vierailija
3/8 | 

Nerokas kaappi! Ja niin hyvin suunniteltu. Kiinnostaa kuulla, miten kuivausrumpu kaapissa toimii. Tuleeko liikaa melua? Entä kosteus? Kuivausrumpu on kyllä aivan ehdoton lapsiperheessä. Varsinkin nyt sen tajuan, kun meillä oli eka täirumba. Ja mä kyllä tosi rohkeasti kuivaan siinä vaatteita, lapun merkeistä välittämättä

Jenna Heinikoski
4/8 | 

Mä ostin aikanaan enne esikoisen syntymistä kuvaavan pesukoneen juurikin siitä syystä ettei tilaa ollut kaksiossa hukattavaksi enkä voisi kuvitella, miten oon pärjännyt joskus ilman! Meillä ei kuivata vaatteita (ellei joskus ole joku akuutti tarve just jollekin tietylle vaatekappaleelle), mutta peittoja, tyynyjä, harsoja ja pyyhkeitä myllytetään aina tarpeen vaatiessa - on muuten maailman helpointa, kun lapsen yöllä oksentamat petivaatteet saa pestyinä ja kuivina seuraavaksi yöksi takaisin sänkyyn eikä lakananvaihtopäivänä tarvitse vuorata koko asuntoa märillä pyykeillä, jotta ne saisi joskus kuiviksi. Vihaan nimittäin pyykinkuivaustelineitä ja tästä syystä meidän nelihenkisen perheen kuivausteline on tuo ikean mini-versio, jossa kuivaustilaa on ruhtinaalliset 9m. :)

Annikkki
5/8 | 

Aivan nerokas systeemi! Onnistuitte upeasti. Tässä inspiroituu itsekin haastamaan oman kodin neliöt entistä tehokkaampaan käyttöön!

Vierailija
6/8 | 

Kuivausrumpu ois ihan loistava mutta ainakin itsellä aikoinaan se kutisti vaatteet😅

Vierailija
8/8 | 

Tää postaussarja on kiva, ja siistiä, että esimerkilläsi kannustat kompakteissa neliöissä asumiseen. Tuli mieleen idea, että tähän yhteyteen olisi kiva saada pohjapiirustus asunnosta / kulloisestakin huoneesta. Kapeissa tiloissa kun on hankala saada tarpeeksi havainnollistavia kuvia, ja tilankäyttöä hahmottaisi paremmin, jos näkisi kokonaisuuden pääpiirteittäin lintuperspektiivistä :) Kiitos kivasta blogiasta ja voimia loppuraskauteen!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

// Kaupallinen yhteistyö: Inaria //

'

Kuten olen monta kertaa kirjoittanut (viimeksi taisi olla tämän viikon alussa), mä saan suunnattomat kiksit siitä, että asioilla on kodissa omat paikkansa. Mä en ole mikään pikkutarkka, pumpulipuikolla lattialistoja pesevä siivoushirmu, mutta mua ahdistaa, jos asioille ei ole edes teoriassa oikeita paikkoja, vaan kamppeet seilaa epäkäytännöllisissä hyllyissä ja kaappien perukoilla. Tai mikä pahempaa: röykkiöissä, kasoissa ja lattialla.

Olen huomannut aikoja sitten sen, että – juuri kun en tosiaan ole mikään himosiivoaja – koti meni täyteen kaaokseen, jos säilytysratkaisut ja tavaran määrä ei ole oikeassa suhteessa. Siksi mä yritän karsia jatkuvasti meidän kodin tavara- ja vaatemäärää. Ja järjestää kamat oikeanlaisiin kaappeihin niin, että ne on helppo ottaa ja laittaa takaisin.

Koska päätimme jäädä meidän nykyisen asuntoon toistaiseksi, vauvojen syntymänkin jälkeen, oli tietysti selvää, ettei koti toimisi aivan sellaisenaan. Tiedettiin, että tarvitaan vauvoja varten lisää säilytystilaa ja ennen kaikkea sellaista toimivuutta, että arki kolmen lapsen ja pienehkön kerrostalokodin kanssa tulee sujumaan.

Mä olen ollut uskollinen Inaria-nainen jo vuodesta 2012, eli olen omistanut näin nopeasti laskettuna jo viisi erilaista Inaria-kokonaisuutta. Siksipä, kun mieli kääntyi taas kodin säilytyksen parantamiseen, oli selvä, että ratkaisua lähdettäisiin hakemaan Inarian suunnasta.

Inariahan on kotimainen, liukuovistaan tunnettu säilytysratkaisu- ja kaappivalmistaja. Jokainen kaappi, ovi tai hylly, joka Inariasta tilataan, valmistetaan siis mittatilauksella, vasta tilauksen jälkeen, juuri tilaajan toiveiden mukaan. Muistatte ehkä, millaisen muutoksen F:n huone sai taannoin, kun mun toiveet kaapin sisälle rakennattavasta työpöydästä ja säilytyslaatikkosängystä räätälöitiin F:n haasteellisen kokoiseen huoneeseen. Todella onnistuneesti, sen käytäntö on myös osoittanut.

Noh. Nyt, kaksosten tulon vuoksi, meidän toiveet kodin säilytyksen kohentamiselle olivat seuraavat:

  • Lisää säilytystilaa eteis”aulaan”, joka on ollut meillä käytännössä aika turhaa tilaa.
  • Säilytystilaa vauvojen turvakaukaloille, vaunukopille ja muille tarvikkeille, koska meillä ei ole vaunuvarastoa erikseen, jonne rattaat voisi kätevästi jättää.
  • Jonkinlainen piilopaikka kuivausrummulle.
  • Mahdollinen hoitopöytä kaapin sisään vähän samalla tavalla, kun F:n huoneessa on työpöytä.
  • Lisää vetolaatikkoja tai -koreja jo olemassa olevaan kaappiin meidän makuuhuoneeseen, jotta saisimme pienet vaatteet hyvin säilytykseen.
  • Liukuovi makuuhuoneen ja eteisaulan väliin. Tästä on puhuttu jo kauan, mutta nyt vihdoin elämäntilanne pakottaa rajaamaan huoneen muusta asunnosta. Täytyy olla paikka, jossa vauvat/väsyneet vanhemmat saavat nukkua ihan rauhassa.

Näiden toiveiden pohjalta Tampereen Inaria Studion Jaana, meille jo tuttu nainen F:n huoneen muutoksen tiimoilta, tuli meille kotikäynnille kesällä. Juteltiin, mitkä toiveet voisi ikään kuin yhdistää ja millaiset Inaria-ratkaisut olisi meille sopivia. Samalla Jaana otti jo mitat kotoa (ihanaa, koska en itse luottaisi KOSKAAN itseni ottamiin mittoihin), jotta suunnittelun voisi aloitta realistisista lähtökohdista.

Tämän jälkeen Jaana piirsi ehdotukset, lähetti ne meille sähköpostilla, jonka jälkeen kävimme vielä Inaria Studiolla katsomassa materiaaleja livenä. Itse asiassa kotoa ei tarvitsisi käsittääkseni poistua suunnitteluvaiheessa ollenkaan, koska Jaanalla oli ainakin meillä mukana aika hyvä materiaaliopas ja esimerkki”palikoita”, mutta totta kai kaikki kaappien erikoisjärjestelyt ja mekanismit näkee parhaiten livenä. Kun suunnitelmat oli saatu pakettiin, lähti tieto tilauksestamme tehtaalle, ja nyt odotamme – kuumeisesti ja malttamattomina – että kaapit, vetokorit ja ovi saadaan paikalleen.

Viimeksi itse asennushan meni käsittämättömän helposti. Avasimme asentajalle ovet aamulla töihin lähtiessä, ja kun tulimme kotiin, oli kaikki valmista ja joka ikinen roska ja jälki siivottu.

Tampereen Inaria Studiolla on tällä hetkellä, vielä elokuun ajan, menossa tarjous, jossa mittauskäynnin, suunnittelun ja asennuksen saa ilmaiseksi. Joten jos olet harkinnut Inariaa, nyt olisi hyvä sauma saada kotia järjestyksen. Jaanan ja Tampereen Studion yhteystiedot löydät täältä. 

Mutta tällaisten kuvien ja suunnitelmien saattelemana odottamaan meidän kodin tilaihmeitä!

-Karoliina-

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

P2218156.JPG
P2218156.JPG

P2218158.JPG
P2218158.JPG

P2218160.JPG
P2218160.JPG

P2218161.JPG
P2218161.JPG

P2218163.JPG
P2218163.JPG

P2218153.JPG
P2218153.JPG

Mä olen inventoinut meidän kaappeja kaappi toisensa jälkeen tässä viime viikkojen aikana. Vaikka innon karsia tavarapaljoutta ja siistiä kaapit antoikin Netflixin Konmari-sarja, olen huomannut, että marittamisessa on myös monta juttua, joita en allekirjoita sellaisenaan.

 

AIHEALUEKARSIMINEN EI TOIMI, JOS AIKAA EI OLE PALJON.

Ensinnäkin en kannata sitä, että koti räjäytetään aihealue kerrallaan. Konmari-metodissahan esimerkiksi joka ikinen vaate laitetaan yhteen kasaan, yhdellä kertaa, ja sitten valinta lähtevistä ja jäävistä tehdään siinä hetkessä. Tämä metodi sopii minusta tosi hyvin, jos kaappien läpikäyntiin on todella paljon aikaa. Esimerkiksi lomalla marittaminen onnistuisi. Mutta jos meinaat saada kaapit kuosiin päivätöiden ja muun elämän ohella. Käyttäen hommaan iltaisin aikaa tunnin sieltä, toisen täältä, ei noin suuri räjäytys vaan yksinkertaisesti onnistu. Tai siis minulta ei ainakaan onnistu. Olen yrittänyt. Aihealueräjäytysten sijaan suosin enneminkin vanhanaikaista kaappien raivaamista ja tyhjentämistä kaappi kerrallaan. Tai vaikka hylly kerrallaan, jos aikaa on vain puoli tuntia illassa.

 

KANNATTAAKO HYPÄTÄ SUORAAN SYVÄÄN PÄÄHÄN? EIHÄN SE TOIMI LIIKUNNASSAKAAN. 

Tämä liittyy vahvasti edelliseen kohtaan. Esimerkiksi urheilun aloittamisestahan sanotaan usein, että se tulee aloittaa porrastetusti ja kasvattaa työmäärää asteittain. Sama neuvo annetaan vaikka terveellisissä elämäntavoissa tai laihduttamisessa. Harva opas kertoo, että pitsa-bisseviikonlopun jälkeen on hyvä aloittaa uusi elämä juomalla pelkästään vihersmoothieita, syömällä rahkaa ja käymällä salilla 7 kertaa viikossa. Syy tähän on tietysti se, että muutoksen on oltava aito. Sellainen, johon ihminen pääsee itse todellisuudessa mukaan ja jonka arvoihin tämä voi sitoutua. Usein aito sitoutuminen tapahtuu vaihe vaiheelta.

Olen huomannut, että pari kertaa ”aidosti marittaneena” mun ongelmaksi kovan alkuinnon jälkeen on muodostunut useasti se, että innostus on lopahtanut todella nopeasti. Koska aidossa marituksessa työtaakka on kova, ja aihealueräjäyttely on kovaa –  aikaa ja hermoja vievää – puuhaa, tulee ainakin itselleni vääjäämättä turnausväsymys.

Mä olen huomannut, että mulle sopii paljon paremmin hivuttautuva metodi. Sellainen, jossa koko vaateongelmaa ei tarvitse ratkaista kerralla, vaan voin edetä huone tai alue kerrallaan.

Tämmöisestä saa myös pontta jatkaa, koska jo pienellä ponnistelulla kotiin saa ainakin muutama kohdetta, jossa asiat ovat kauniisti ja järjestyksessä. Ja jos ahdistu alkaa iskea muista kodin paikoista, voi hetkeksi mennä tuijottamaan sitä jo siistittyä vessan hyllyä tai sukkalaatikkoa. Motivoi kummasti!

 

PYSTYVIIKKAUKSEN IDEA?

Tätä mä ne ole vaan tajunnut. Okei. Totta on, että pystyviikattuna tavarat näkee paremmin. Mutta siihen se sitten jääkin. Esimerkiksi vaatehuollollisesti pystyviikkaus on minusta vaikeaa: Mä taittelen (tai mies) vaatteet aina pinoihin suoraan pyykkitelineen vieressä niin, että jokaisella perheenjäsenelle on sitten oma pino, joka kannetaan sylissä hyllyyn. Miten ne pystyviikatu voi kuljetella enää minnekään? Tuntuu, että viikkaus on tapahduttava aivan laatikon välittömässä läheisyydessä, jotta työntäminen vaatteen omalle paikalle onnistuu. Vai oletteko onnistuneet kanniskelemaan pystyviikkauspinoja? Miten?

 

MITES TOI KIERRÄTYS?

Konmarituksessa yksi ongelma on minusta kierrätyksessä. Toki kierrätys on myös asia, joka muuttuu maiden (ja vuosienkin) välissä, mutta itse kaipaisi apua siihen, miten kaiken ei-pirskahtelevan voisi hävittää. Olisi hauska vaikkapa vähän mehustella sillä, miten hyviä vaatteita ja tavaroita voi lahjoittaa niitä tarvitseville. Ja saada näin itselleen hyvän mielen. Toisaalta jotkut kirppislaskelmatkin olisi aika hauska juttu. Kyllä minua inspiroi tieto siitä, että viimeksi saatiin kaappien siivoamisen jälkeen kirppismyynnillä ensi kevään reissuliput ostettua.

 

OIKEAT SÄILYTYSRATKAISUT ON TÄRKEÄ POINTTI

Konmarin ekassa kirjassahan taidettiin sanoa jotenkin niin, että ihmisille myydään kauheat kasat säilytysratkaisuja, kun oikea ongelma on siinä, että tavaraa on vaan liikaa (ja huonossa järjestyksessä). Olen tässä samaa mieltä, mutta vain osittain. Nimittäin olen huomannut, että oikeat säilytysratkaisut inspiroivat karsimaan, järjestämään ja pitämään pitkällä tähtäimellä kaapit siisteinä paremmin, kuin mikään muu keino! Sitä paitsi, kun säilytysratkaisu on tarkoitukseen oikea, pysyy se melkein itsestään siistinä. En tarkoita sitä, että koko kotia tulisi vuorata kaapeilla, mutta esimerkiksi kylpyhuoneen purnukat on paljon helpompi laittaa oikeille paikoilleen, jos hyllyt ovat purkeille oikean kokoiset. Silloin purkit on helppo saada, mutta ennen kaikkea myös palauttaa. Jos kaappi on taas vääränlainen omiin tarpeisiin, räjähtää se käsiin – ainakin minulla – aivan heti. Joihin kaappeihin Marie Kondon suosimat söpöt pahvilootat ovat ihan omiaan, mutta ainakin tällaisen semi-boheemin ihmisen pelastus on Inariat, Elfat ja Orthexit.

 

Mitä ongelmia ja toisaalta oivalluksia olet kohdannut marittamisessa? Mä kerron omat maritus-fanitukseni myöhemmin. Ja puhun vähän myös muista tavarataito-oppaista.

-Karoliina-

Kommentit (1)

Fisnku
1/1 | 

Varoitus, romaanikommentti :D

Karsimisen ei ole tarkoituskaan olla nopea ja helppo prosessi. Aihealuekarsimisen etu on se, että kun kaikki saman kategorian tavarat kasataan yhteen, näkee kuinka paljon tavaraa oikeasti omistaa. Ainakin itselläni tämä avasi silmät sille, kuinka paljon rompetta on tullut hillottua kaappien perällä ja kuinka paljon saman asian ajavia tavaroita omistan. Tämä on auttanut hirvittävästi oman tavarasuhteen kehittymistä ja sitä, että nykyisin mietin ennen ostamista paljon tarkemmin, tarvitsenko oikeasti uutta. Nautin siitä, että kodista löytyy vain niitä lemppareimpia juttuja, ja osaan ihastella esineen kauneutta tuntematta halua tuoda sitä kotiin, mikäli sille ei ole jo käyttötarvetta ja paikkaa. Aiemmat ”kaappi kerrallaan”-karsimiset eivät ole avanneet silmiä samalla tavalla, kun tavaraa on lähinnä tullut liikuteltua paikasta toiseen.
Toki jos ei ole aikaa ja halua kohdata koko tavarapaljoutta kerralla, voi totta kai järjestellä ja karsia jollain muulla kuin KonMari-metodilla

Alkuinnostuksessa on totta kai usein tullut tehtyä enemmän ja nopeammin, mutta kyseessä ei tosiaan ole mikään pikaopas autuuteen, vaan prosessissa voi mennä aikaa. Itse aloitin marituksen reilu vuosi sitten, ja kävin tavaroita läpi pari kuukautta, kunnes homma jäi tauolle. Alkuvuodesta aloitin uudestaan tavararyhmistä, jotka viimeksi jätin käymättä läpi, ja esimerkiksi paperiroskan kanssa meinasi motivaatio loppua, kun sitä vain riitti ja riitti. Nyt on taas pieni taukokausi, ja enää pari kategoriaa käymättä läpi!

Meillä mies säilyttää vaatteensa edelleen pinossa, itse olen pystyviikannut kestokassikoreihin. Viikkaan vaatteet pystyviikkaustyylillä pyykkikoriin (siis sellainen pieni kanniskeltava, jolla kannan myös likapyykin yläkerrasta alakerran kodinhoitohuoneeseen), josta nostan ne sitten omiin koreihinsa. Sylissä kanniskelu voi tosiaan olla haasteellisempaa, en ole kokeillut kun meillä on tosiaan jo ennen omia pystyrivejäni ollut käytössä tuo kori pyykin kanniskeluun.

Itse olen myös kierrättänyt kaiken pois laittamani. Jos kyse on rikkinäisestä tavarasta niin tietysti kierrätysohjeiden mukaan, muutoin olen myynyt Facebookissa, pihamyyjäisissä ja kirpparilla, lahjoittanut Facebookissa ja hyväntekeväisyyskirppareilla ja osan keittiön tavarasta toin työpaikalle missä oli pulaa astioista.

Säilytyskalusteiden osalta pointti on siinä, että ensin pitäisi saada tavaramäärä kuntoon, ja sitten miettiä miten se säilötään. Jos tavarapaljouden hallitsemiseksi hankitaan aina vain uusia säilytysratkaisuja sen sijaan että mietittäisi onko tavaranpaljoudessa kenties myös sellaista mistä voisi luopua, mennään metsään.

Suosittelen lukemaan kirjat jos metodi lainkaan kiinnostaa, sarjan perusteella tuosta saa melko suppean kuvan.

Itselleni tuo kategoria-ajattelu tosiaan avasi silmät kotona pesivälle tavaramäärälle, ja nykyisin en koe enää samanlaista halua ostaa kuin aiemmin. Näin rahaakin säästyy niihin oikeasti mieluisiin esineisiin joita en ennen olisi raaskinut ostaa hinnan vuoksi. Ajattelu on tosiaan muuttunut täysin ”laatu korvaa määrän” -puolelle, ja ”laatukaan ei merkitse, jos tarvetta ei oikeasti ole”. Iso tavaramäärä sai myös miettimään, kuinka paljon luonnonvaroja turhan sälän haaliminen on kuluttanut, ja sitä myötä olen alkanut lahjoittamaan (sitä turhasta ostelusta säästyvää) rahaa mm. luonnonperintäsäätiölle ja jouluna joulupuukeräys sai meikäläiseltä tuplamäärän paketteja edellisvuosiin verraten.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

// Kaupallinen yhteistyö: Inaria //

P1227206.JPG
P1227206.JPG

P1227208.JPG
P1227208.JPG

P1227232.JPG
P1227232.JPG

P1227238.JPG
P1227238.JPG

P1227239.JPG
P1227239.JPG

P1227244.JPG
P1227244.JPG

P1227246.JPG
P1227246.JPG

P1227209.JPG
P1227209.JPG

P1227212.JPG
P1227212.JPG

P1227215.JPG
P1227215.JPG

P1227220.JPG
P1227220.JPG

P1227229.JPG
P1227229.JPG

P1227225.JPG
P1227225.JPG

 

No niin! Tässä se nyt vihdoin on. Täysin uusittu tyttären huone.

Homma alkoi siis siitä, että A)karsimme kaikki F:n tarpeettomat rojut ja vaatteet, B)annoimme pois huonekalut, joita emme usko enää tarvitsevamme ja C) veimme varastoon Elfan, jota varmasti vielä joskus tarvitsemme.

Samassa yhteydessä suunnittelimme Tampereen Inaria Studion Jaanan kanssa F:lle aivan uudet säilytyskalusteet: säilytyssängyn ja korkean peiliovikaapin, jonka sisään mahtuu niin kirjoituspöytä, osa leluista kuin kaikki ne vaatteetkin, jotka ennen olivat meillä eteisessä säilössä.

Suunnittelutyön jälkeen Jaana lähetti tilauksen Inarian Sastamalan tehtaalle ja siellä valmistettiin meille – 30-vuoden ammattitaidolla – mittatilaushuonekalut, jotka sitten Inarian yhteistyöasentaja kävi erään työ- ja koulupäivän aikana iskemässä kasaan ja seinään. Kun me tultiin kotiin, huone oli kasassa, KAIKKI pahvit ja roskat ja pölyt siivottu. Tätä ennen asentaja oli lähettänyt mulle töihin jopa kuvat valmiista kaapeista. Ei olisi oikeasti voinut helpommin meidän osalta mennä!

F on esitellyt kaikille ”uuden huoneensa”, joka on tietysti vähän hassu nimitys, koska huonehan on periaatteessa ihan se vanha. Mutta ymmärrän kyllä lapsen pointin. Uusilla kalusteilla huoneesta todella tuli aivan uudenlainen. Toimivampi, helpommin siistissä pidettävä ja ennen kaikkea pikkiriikkiseen huoneeseen tuli todellista tilaa ja tilantuntua rutkasti lisää. Itse asiassa lattiapinta-ala kasvoi tasan puolella, joka on aika hurjasti noin pienessä huoneessa. Kaunis ikkunalauta ja patterikin tulevat esille, kun sitä ei peitä tavara ja useat huonekalut.

Mä olin erityisen iloinen siitä, että niin suunnitteluprosessissa kuin toteutuksessakin kaikki meidän kreisimmätkin ideat otetiin huomioon. Vaikka mulle tulikin tunne, että asiat, jotka pyydetiin, ei todellakaan olleet mitään Inarian peruskauraa ja esimerkiksi sängyn suunnittelu ihan jotain muuta, Jaana oli vaan asenteella: Pistettään onnistumaan! Erityisesti mä arvostan sitä, että tämmöisessä uudessakin suunnittelutilanteessa Jaana osasi ottaa huomioon pikkiriikkisetkin yksityiskohdat: Miten sänky kestää ja mitä tukitoimia siihen on rakennettava? Millaisia patjoja on olemassa, miten lapsi pääsee kipuamaan sänkyyn? Miten sängyn reunan ja ikkunalaudan suhde tehdään? Tarvitaanko kaide vai estääkö kaide esimerkiksi jalkojen roikottelun sängyn yli? Kuinka leveäksi sänky tehdään, jotta lapsonen mahtuu siihen hyvin kasvaessaankin? Hän siis huomio ihan kaiken!

Mulla on tuon meidän keittiön osalta – jonne tehtiin lisätilaa siis kesällä 2017 – kokemus myös aika erityyppisestä ”mittatilaussuunnittelusta” toisen firman toimesta. Silloin kaikki extra, jota pyydetiin, oli suunnittelijasta hyvin hankalaa ja lopulta me saatiin samanlainen kaappi, jonka olisi voinut hakea suoraan Ikeasta. Paitsi vaan, että hinta oli neljä kertaa kovempi. Toisin sanoen: Arvostan todella, jos ideoiden eteen nähdään vaivaa ja henkilökohtainen suunnittelu on aidosti henkilökohtaista!

Vaikka mä tiedänkin hyvin, kuinka oikeanlaiset säilytysratkaisut kätkevät sisäänsä hurjan määrän tavaraa pitäen paikat siistimpinä, olin mä kyllä yllättynyt, miten F:n huoneeseen mahtui nyt kaikki sen tavarat ja vaatteet. Ja silti huone näyttää niin paljon selkeämmälle ja tyhjemmälle kuin ennen. Kun mun sisko tuli kylään, hän kysyi ensimmäisenä, minne ne F:n lelut nyt mahtuu, kun huoneeseen tuotiin vielä vaatteetkin. Avasin nuo supersyvät sängynaluslaatikot ja näytin, että täällä ne kuule on.

Vaikka mä en ole mikään peiliovien diggailija, päätettiin valita ne F:n huoneeseen paristakin syystä. Ensinnäkin peilit, varsinkin tuonne kolmeen metriin kohoavat, tuovat huoneeseen illuusion tilasta. Se ei ole tässä pahitteeksi. Toisekseen F harrastaa tanssia ja tähän asti hän on tanssahdellut meidän makuuhuoneen kaapin edessä. Nyt tanssiliikkeet voi mallailla omassa huoneessa. Jos taas miettii asioita pitkällä tähtäimellä, voisin kuvitella, että jossain vaiheessa tulee myös hetki, että lapsonen peilailee peilin edessä ennen kouluun lähtöä. Ja jopa meikkaa ja valitsee vaatteita antaumuksille (apua).

Koko kalustus F:n huoneeseen suunniteltiinkin pitkällä tähtäimellä, eikä vaan tähän hetkeen. Sängyn mitta on 190cm (toisin kuin aikaisemmin muistelin), joten siihen mahtuu pitkään, vaikka senttejä tulisikin lisää. Sänky on rakennettu myös niin, että sen saa mukaan, jos joskus muutetaan. Ja tuonne avonaiseen koloon, jossa nyt on kirjat, voi ostaa myöhemmin samanlaiset vetolaatikot kuin sängyssä muutenkin on, jos uudessa huoneessa niiden aukeamiselle on tilaa.

Peilikaappisysteemiä me sen sijaa tuskin lähdetään koskaan minnekään roudaamaan, mutta sekin on tehty niin, että palvelee käyttäjäänsä pitkään. Päädyimme tekemään Jaanan ehdotuksesta esimerkiksi tuon henkarikaappiosuuden ”aikuisten mitoilla”, jotta ripustimiin voi jatkossa laittaa roikkumaan myös isompia vaatteita. Siksi vaatteiden alla on tässä hetkessä vielä tilaa alusvaate- ja sukkalaatikoille.

Joten. Mitä tähän nyt enää sanoisi? Ehkä sen, että me ollaan tyytyväisiä niin lopputulokseen kuin koko prosessiinkin. Ainoa miinus on tietysti se, mikä usein tämäntyyppisissä projekteissa tuppaa olemaan: Kun yksi paikka loistaa uutuuttaan ja toimivuuttaan, alkaa muut paikat vierellä näyttää repsahtaneille. Arvatkaa, haluaisinko tunkea Inariaa nyt jokaiseen nurkkaan meillä ja ratkaista samalla tila- ja siisteysongelmat yhdellä kertaa.

-Karoliina-

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat